Seurustelimme teini-ikäisinä muutaman vuoden ja suhde päättyi tuolloin siihen yleiseen "olen vielä nuori, en halua vielä sitoutua loppuelämäksi".
Jäimme ystäviksi, mutta koskaan en varsinaisesti lakannut rakastamasta tuota naista.
Elämä kuljetti meidät eri puolille Suomea, löysimme puolisot ja avioiduimme ja perustimme perheet.
Satunnaisesti pidimme yhteyttä kaikki nuo vuodet.
Oma avioliittoni on luisunut pitkään alamäkeä. Yritetty on pariterapiat ja kaikki.Yhteistä meillä on enää lapset ja omaisuus. Minkäänlaisia tunteita ei kummallakaan enää ole toista kohtaan, mutta lasten vuoksi yritämme sietää toisiamme.
Teinirakkauden kanssa tapasimme jokin aika sitten sattumalta. Hän kertoi eronneensa puolisostaan muutamia kuukausia sitten. Tuon tapaamisen jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja rakkaus on leimahtanut uudelleen liekkeihin. Meillä on edelleen samanlainen elämänasenne, huumori ja tunnumme tietävämme toistemme ajatukset. Tämä yhteenkuuluvuuden tunne on uskomattoman vahva! Taistelen vielä itseni kanssa pitääkö minun jatkaa kuolleessa liitossani, vai antaa itselleni ja vaimolleni vapaus etsiä onnea muualta.
Onko tämä nyt jotakin harhaa, vai voiko elämässä todella käydä näin?
Onko täällä sellaisia, jotka olisivat palanneet teinirakkauden kanssa yhteen vuosikymmenien jälkeen? Vai tapahtuuko tällaista vain romanttisessa kirjallisuudessa?
Jäimme ystäviksi, mutta koskaan en varsinaisesti lakannut rakastamasta tuota naista.
Elämä kuljetti meidät eri puolille Suomea, löysimme puolisot ja avioiduimme ja perustimme perheet.
Satunnaisesti pidimme yhteyttä kaikki nuo vuodet.
Oma avioliittoni on luisunut pitkään alamäkeä. Yritetty on pariterapiat ja kaikki.Yhteistä meillä on enää lapset ja omaisuus. Minkäänlaisia tunteita ei kummallakaan enää ole toista kohtaan, mutta lasten vuoksi yritämme sietää toisiamme.
Teinirakkauden kanssa tapasimme jokin aika sitten sattumalta. Hän kertoi eronneensa puolisostaan muutamia kuukausia sitten. Tuon tapaamisen jälkeen olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä ja rakkaus on leimahtanut uudelleen liekkeihin. Meillä on edelleen samanlainen elämänasenne, huumori ja tunnumme tietävämme toistemme ajatukset. Tämä yhteenkuuluvuuden tunne on uskomattoman vahva! Taistelen vielä itseni kanssa pitääkö minun jatkaa kuolleessa liitossani, vai antaa itselleni ja vaimolleni vapaus etsiä onnea muualta.
Onko tämä nyt jotakin harhaa, vai voiko elämässä todella käydä näin?
Onko täällä sellaisia, jotka olisivat palanneet teinirakkauden kanssa yhteen vuosikymmenien jälkeen? Vai tapahtuuko tällaista vain romanttisessa kirjallisuudessa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kas kas,en olekaan ainoa.Kyllä se voi onnistua,olen siitä elävä esimerkki eli
lähes 20v eron jälkeen uudelleen yksiin ja muutama vuosi jo takana sitä mitä elämän kuuluisikin olla.Onnellisuutta vihdoinkin.
kuulostaa hyvältä (vaikka ero ei koskaan ole hyvä) mutta tuo yhteenkuuluvuus,huumori yms.
Jos molemmat puolisot olette sitä mieltä ettei liitollanne ole jatkoa,
sopikaa pelisäännöt(ero)ja mikäli teinirakkus on kiinnostunut niin
antaa palaa.