Rakentaminen hiipui Kemijärvellä

Tähän mennessä Kemijärvellä ei ole haettu lupaa yhdellekään omakotitalolle tälle vuodelle. Vuodesta odotellaan omakotirakentamisen pohjanoteerausta.

Kemijärvellä oli viime vuonna pienimuotoinen omakotibuumi. Omakotitalojen rakennuslupia myönnettiin nelinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Lupaa haki kahdeksan kodinrakentajaa, kun edellisenä vuonna rakentajia oli vain yksi.

Pohjanoteeraus oli vuonna 2006, jolloin kaupunkiin ei noussut yhtään omakotitaloa. Samanlainen tilanne on syntymässä tänä vuonna, sillä tähän mennessä lupaa ei ole haettu yhdellekään omakotitalolle.

Rakennustarkastaja Sauli Särkelä sanoo, että viime vuoden määräkin on hyvin pieni kaupunkipaikkakunnalle.
22402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ihmekkös tuo. Ei vanhukset omakotitaloa tarvi. uusia palvelutaloja sen sijaan kaivattais. Juopot asustelee kerrostaloissa sossun siivellä ja lapsiperheitä ei tule koska ei ole töitä eikä tulevaisuutta.

Äänestä

Eipä hättäillä, antakaahan ku tuo liimapalakki alkaa vettään niin loppuu tonttimaa alkuunsa, tämmönen pieni notkahdus nyt on ihan normaalia, ruvetkaa vain ehostammaan vanhojaki mökkejä niistäki tullee vielä ennennäkemätön kysyntä, emäntäkoulullekki puuhataan kovasti teollisuutta, tästä se nousu alkaa.

Äänestä
  • Hyppää volttia jo. Tänne ei tarvi mitään paskoo tulla kirjoittamaan. Joko toi oli provo tai sit sulla ei liiku päässä mitään eli voit olla ehta kepulainen.

    Äänestä

  • Siellä taas joku elämään suivaantunut mölisee

    Äänestä

Kuuleppas Pilleri-Ville!
Liimapalkkihommelit on kertakaikkiaan nyt LOPPU !!
Ei edes valtiolta löydy niin pöljää virkamiestä joka pumppais
pohjattomaan kaivoon euroja.
Ei, ei ja vielä kerran EI !!!

Äänestä
  • Kanakopla maksaa, keräämme rahaa "lompsasta" jotta hienon uuden tehtaan modernit sekä tehokkaat koneet eivät joudu toimettomaksi.

    Äänestä

Jättäkeehän se palakin liimaus viisammille ja ruvekkaa kunnostammaan mökkejänne niin, ja haalikaa tonttimaata valamiiksi kun suhtanteet kääntyy ja rupeaa tontin ostajat pyöriin nurkissa.Timpurinhommista hajulla olevat voi viilata sahat ja kirveet, ja sekamiehet terottaa lapiot jottei ole kesäterässä kun rakentamisen rytke alakaa

Äänestä

On kuolevan paikkakunnan merkki tuo. Jos olisi sellainen onnela, kun jotkut kirjoittivat "millaista asua Kemijärjellä" keskustelussa, niin taloja rakennettaisiin oikein urakalla.
Ehkä siellä laitetaan vain ukkokoteja?

Äänestä

Hienoa, suorastaan ilmiömäistä copy/paste tekniikkaa lapinradion sivuilta.
Kyllä tämän controlC controlV homman kuitenkin kaikki osaa, miksi tätä pitää täällä esitellä?

Äänestä

Mitä järkeä on rakentaa, kun valmiita ok- ja rivitaloja saa ostaa alle 500€ m2 ?

Äänestä
  • Pittää paikkansa!

    Äänestä

Saa ostaa, vaikka ei silläkään hinnalla kelpaa kellekään. Todistaa vaan paikan kurjuutta, ei kukaan kaipaa kurjalaan.

Äänestä
  • Kyllä katkeruus paistaa läpi, kun on joutunut jossain vaiheessa lähtemään.

    Äänestä

  • erstesrgtes kirjoitti:

    Kyllä katkeruus paistaa läpi, kun on joutunut jossain vaiheessa lähtemään.

    Paikka on asut on juuri sellainen kuin itsekin olet, ja millaiseksi sen kuvittelet. Jokaisesta paikkakukunnasta saa irti aivan niin paljon kuin on varaa. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Suomesta ei löyhy montkaan kaupunkia, joka on lähiympäristöineen yhtä luonnokaunis. Vettä ja rantaa riittää, mitä muuta vielä vingut?

    Äänestä

Muualla jo asuvalle, kohta viijään käsistä, hölmö oot jos oot päästäny perintömökkis rapistuun. Muualta jo muuttavat tullee paksujen lomsien kans ja sitten kauppa käy.Paremmassa maalissa olevista parempi hinta aatteleppa sitä, mielellään etukätteen ettei sitten harmita.

Äänestä
  • Eipä ole nyt Pilleri-Villellä päälääkitys kohallaan! Kuka hullu ny tänne jumalan selän taakse tulee puolilahoja paska mökkejä osteleen?
    Täälä ko vielä mennee 10 vuotta eteenpäin, niin eipä täälä ole kanakoplan lisäksi ko yks keuhkotautinen kulukukissa. Vanhat on kuolleet ja nuoremmat jotka ei vielä ole juoneet itteltään työkykyä veks ovat häipyneet.
    Revippäs Pilleri-Ville siitä sen paksun lompsas kanssa!

    Äänestä

Lääkkeet on lääkäri määränny ja tepsii, kokkeile sinähi.Kuhan tuo Palakin lisäraha järjestyy niin tuotanto pyörähtää vauhtiin ja siinä vauhissa ei etälästä tulevat kovapalakkaset ammattimiehet ja-naiset ehi mökkejä rustaileen ja nehän on tunnetusti aivan villeinä purutäytteisiin rintamamiesmökkeihin, vanhat hirsimökit saa ne kuolaamaan varsinni jos on vähän ruostunutta maatalousromua pihapiirissä.Mutta hyvässä maalissa pittää olla ja kolominkertaset ikkunat,ne haluaa rahalle vastinettaki.Nyt Ville lähtee parin mukavan kaverin kans reppiin paksun lomsan kans tunturihotelliin konjakkimehua, tanssitamma siinä samalla etelän tyttäret märiksi, otamma sen keuhkotautisen kissanki tuohon MB500 SL:n hattuhyllylle maskotiksi.

Äänestä
  • Jo vainki Pilleri-Villellä on hyvät tarkotukset oman viihtyvyyven takkaamisekseksi!
    Nyt vain onpi niin, jotta Ekstaasit ei riitä kyllä koko virkamieskuntaa viihdyttelemään vaikka tarkoitus onki hyvä! Mutta jos märälle mirrille pääset niin toivottavasta kertoilet allekirjoittaneellekkin, eli HöynäHeikille!

    Äänestä

Mitenkähän se Sauli-tarkastaja saa ajan kulumaan kun ei missään mittään teherä.
Vai aivanko se kattelupuolella.

Äänestä
  • Jo vain se Saulila aika kulluupi. Kirjotteleepi tälle palstalle kaikkia kivoja juttuja, siinä se kulluupi aika mukavasti.

    Äänestä

Tarkastaja ei jouva kitjoitteleen tänne, se jo alustavasti kattelee sopivia tontteja, kun Biltema, Motonet, Bauhaus ja plantagen ruppeevat rakentammaan.

Äänestä
  • juhuuh! Autotarvikepuljuja tänne tarvitaan, varaosaa menee kaupaksi ko siimaa uistimelle, kaikki neljätuhatta Koillislapin autoa tullaan huoltamaan ja varaosat ostammaan skandinavian markkinat vallanneilta insinijööritoimistoilta. Hehehee!

    Jos olisimma realisteja, tällaasen autokannan huolto- ja korjaus kuuluisi vain yhdelle täystyöllistetylle 30 hengen puljulle (auto/2 miestyöpäivää). Kilpaile siinä sitten jäsenetu-, huolto-, tai muilla markkinaeduilla, niin kuin pääkaupunkiseudun "avoimmilla ja kalustorikkailla markkinoilla" tehrään.

    Hahahaa, hyvä vitsi mömmö-villeltä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


että näin...... kirjoitti:

Tähän mennessä Kemijärvellä ei ole haettu lupaa yhdellekään omakotitalolle tälle vuodelle. Vuodesta odotellaan omakotirakentamisen pohjanoteerausta.

Kemijärvellä oli viime vuonna pienimuotoinen omakotibuumi. Omakotitalojen rakennuslupia myönnettiin nelinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna. Lupaa haki kahdeksan kodinrakentajaa, kun edellisenä vuonna rakentajia oli vain yksi.

Pohjanoteeraus oli vuonna 2006, jolloin kaupunkiin ei noussut yhtään omakotitaloa. Samanlainen tilanne on syntymässä tänä vuonna, sillä tähän mennessä lupaa ei ole haettu yhdellekään omakotitalolle.

Rakennustarkastaja Sauli Särkelä sanoo, että viime vuoden määräkin on hyvin pieni kaupunkipaikkakunnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu