Ei suhteeseen ole helppo heittäytyä

Kerropa mikä nyt on vaikeaa. Onko vaikeaa olla juoksematta karkuun heti kun vaikuttaa siltä että mies on aidosti kiinnostunut eikä halua vain panna? Vai onko vaikeus siinä ettei halua jättää niitä muita miehiä ja keskittyä vain yhteen? Onko olo vähän kuin lapsella karkkikaupassa kun äiti lupaa että saat viidellä eurolla ottaa ihan mitä haluat? Siitäkö on kyse, vai mistä?

Tokihan sitoutuminen on vaikeaa kun on ensin tuhonnut sielunsa ja luopunut periaatteistaan, jos koskaan on niitä edes omannut. Ja kuka vaatii typerästi heittäytymään, jos ei ole varma että toinen ottaa myöskin kopin eikä vain käytä hyväkseen?

ryhtiä ja periaatteita, Ympäriinsä nussiminen ei vaan kertakaikkiaan käy.

Ei hyvän itsetunnon omaavalle ja mieleltään terveelle ihmiselle sitoutumisen pitäisi olla vaikeaa. Kysymys on kuitenkin ihmisen geeneihin kirjoitetusta vietistä. Tietysti jos takana on lapsuuden tai nuoruuden traumoja rakkaudettomuudesta, hylkäämisestä, kiusaamisesta tms. niin aito sitoutuminen voi olla vaikeaa. Tästä on olemassa erilaisia kiintymyssuhdemalleja, jotka selittävät mm. sitoutumiskammo,i ripustautuvaa sitoutumista jne.

Eri asia onkin, että löytääkö sopivan sitoutumisen kohteen juuri silloin kun itse olisi valmis sitoutumaan.

on niin vaikeaa? Pitää vaan päättää, että ton kanssa alan olemaan.

Monille naisille on itsestäänselvyys, että seurustelua ainakin yritetään, jos mies sitä ehdottaa. Suhde etenee ja perhe perustetaan, jos mies osoittautuu kunnolliseksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Miehen löytyminen on ensimmäinen etappi taipaleella, jonka kartta naisen päähän on rakennettuna.

Eräs kaverini selitti tätä vuosia sitten, että hän kyllä pystyy rakastamaan miestä, jos tämä ei kohtele häntä huonosti. En ymmärrä asiaa tänäkään päivänä. Minäkään en voisi rakastaa miestä, joka on häiriintynyt ja huonokäytöksinen, mutta en myöskään voisi vannoa rakkautta automaattisesti jokaiselle normaalimiehelle. Mainittu kaverini on siis ollut jatkuvasti parisuhteissa 19-vuotiaasta saakka. Avioeron ja uuden suhteen alkamisen välillä taisi olla muutaman viikon tauko. Hänelle miehen löytäminen ja sitoutuminen on käytännön asia. Samoin tuttavalleni, joka nuorena flikkana päättämällä päätti, että tulevan puolison kuului olla vaimolle kuuliainen, ahkera kotityöntekijä ja perheensä elättäjä. Tämmöinen tapaus osuikin silmiin alle kaksikymppisenä ja kaikki on sujunut pariskunnan elämässä piirulleen tuttavani tahdon mukaan.

Mitä enemmän elämää näen, sitä vakuuttuneempi olen, että jotkut ovat järki-ihmisiä ja heille tunteet ovat vain ohimeneviä tuulahduksia. Melkeinpä kaduttaa, etten itse kuulu tuohon suoraviivaisesti toimivaan ihmisjoukkoon.