Onko Yllitorniolla sellaisia katuja ilman valoja jossa asuu satoja ihmisiä? Pellossa on ainakin Nivanpääntie sellainen. On arki tai viikonloppu, valot sammutetaan klo 22.00, luusi että edes viikonloppuisin valot palaisivat kuten muuallakin, koska minun mielestä tämäkin alue kuuluu Pellon keskustaan. Sitten ihmetellään miksi ihmisiä ei ole edes viikonloppuisin liikkeellä... ps.
" valoa suomen kansalle, joka pimeydessä vaeltaa". Ihmettelen tälläistä menettelyä vai onko asia vain niin että Pellossa eletään kuin säästöliekillä? Jos näin on niin miksi ei pidettäisi valoja pois vuoroviikoin sieltä täältä, että Nivanpääntielläkin olisi joskus katuvalot.. Olisi mukavavaa sielläkin lähteä iltakävelylle, ja ehkä lähteä käymään paikallisissa ottamassa huurteiset. Luulisi täältäkin lähtevän porukani olevan saman arvoisia kun taajaman keskellä asuvat.. Siksi toiseksi, onhan Nivanpääsäkin toimintaa, mutta näyttää siltä ettei se olisi saman arvoista kun muualla, ainakaan niiden mielestä jotka valoja ja niiden aikatauluja säätelee. Alottakaa tekin ihmiset vahän kirjoittelemaan näistä asioista ehkä saatasiin vähän valistusta tai valaistusta tähänkin asiaan..Ihmettelen asiaa,

Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä se sammuu koko kylällä sivuteiltä kl 22 ja viikonloppuisin klo 23 ja syttyvät 5,30 aamulla olet kai sokea kun et tajua onhan keskeltä pelloakin entinen keskusta niin valot sammuneet kymmenen jälkeen,taijat olla ainut joka ei tohi hämärässä kävelleä ja miten sie hämärässä pubissa istut panex halogeeni valot päälle,minusta on mukava rivitalolla päin ja katsoa kun asukkaat pyörii alasti niinkö se ihme mies istu pakkasellaki pihalla iliman rihman rihmaa,otti muka kuutamoa,siinä mikä on poikittain tielle päin
Onkai se tietenkin mukavaa tuollaisille tirkistelijöille, käytkö useinkin tiirailemassa ihmisiä pimeästä...??? Tosiasiassa, eiköhän katuvalojen tarkoitus, myös Pellossa, ole edesauttaa turvallista liikkumista myös iltaisin... En kommentoi enempää tuollaisiin vastauksiin... Toivottavasti et loukkaa itseäsi pimeässä liikkuessasi.
No eihän koko kylässä asu satoja ihmisiä enään, saatikka Nivanpäässä. Pah. Pellossa ei ole kolme hyvää asiaa; Tiet Kemiin päin, Rovaniemelle, ja Ruotsiin. Pohjoseenpäin menevä tie on täysin yhdentekevä, muutenkin sais kaikki tiet Torniosta ylöspäin sulkea kokonaan, jotta te että pääsis ihmisten ilmoille riekkumaan sieltä.