Prisma

Kun käytte Prismassa kattokaa ruokatavaroita että niissä ei ole linnun paskaa.Siellä
on koko talven lennelly lintuja sisällä.Olen ottanut yhteyttä sinne mutta eivät tunnu välittävän että siellä lentelee lintuja jotka levittävät kaikenlaisia tauteja.Yhdellä hyllyllä lintu oli repiny pussin auki ja oli syömässä sisältöä.Työntekijät ei näy välittävän.
26834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Toivottavasti ne ei käy kimppuun.

Äänestä

Alueellamme on kolme kauppaa joihin en ole puoleen vuoteen mennyt, juuri lintujen takia:
- Prisma Kemi
- Citymarket Keminmaa
- Säästötex Tornio

Onhan lintuja näkynyt välillä muissakin kaupoissa, mutta onneksi yksittäistapauksia. Näissä kolmessa lintuja on yleensä aina sisällä.

Liekö jo ihan kaupassa syntyneitä ja siellä kasvaneita yksilöitä, jotka eivät ole ikinä ulkoilmassa käyneetkään. Kauppalintuja vai miksi ne näitä etelässä kutsuvat...

Äänestä

samaa kauhistellut. törmäsin tuohon lintujuttuun keminmaan cittarissa.jäi salaatit ym kaukaloon.ei kiitos.

Äänestä

Lainaus: "Lintujen uloste on syytä pestä pois, jo oman viihtymisenkin vuoksi. Lisäksi on syytä muistaa, että lintujen uloste voi sisältää tautia aiheuttavia bakteereja, esimerkiksi salmonellaa."

Äänestä

Voi voi. Näkisittepä öiseen aikaan kyseisten ja monen muunkin kaupan varastopuolen?
Rottia, hiiriä, kissoja ja joskus jopa rehellisiä varkaitakin hiippailee varastoissa paskomassa ja sotkemassa paikoja. Linnut pikku ongelma kauppojen elintarvikkeiden saastuttajina.
Ravintoloiden keittiöt ja kuivavarastot? Nene vasta viliseekin kaikenmoisia pikku vipertäjiä, että heikoinpia oksettaa.
Suosittelen. Kannattaa tutustua, liikkeenharjoittajan luvalla tietenkin

Äänestä

Keminmaan Cittari ja Kemin prisma ovat todellakin näitä lintu-ongelmaisia. Tornion tamppiksessa en ole lintuja pariin kuukauteen havainnut, sen sijaan Kemin tamppiksessa elintarvikeosastolla, siellä lihatiskin takana olevassa takahuoneessa käy jatkuva sirkutus.

Varpuset ovat fiksuja lintuja, he oppivat kyllä äkkiä, missä on pakkasella lämminta ja missä on ruokaa aina saatavilla. Ei niitä voi tästä syyttää. Kyllä tämä lintujen pyytäminen on hankalaa, se itse nuoruudessa raksilan marketeissa kokeilleena tiedän. Verkko on paras tapa, sitten erilaiset ansat. Ampua ei niitä voi kun on näitä sähköjohtoja ja laitteita joka paikka täynnä, kuulin kerran juttua, että haulikon paukun kärystä olisi palohälytin lauennut.

Myös myrkkyjen käyttö, linnut kun käyvät hevi-osastoillakin, on kielletty. Nyt on kehitetty erilaisia isoja sähköverkkoja, vähän sähköisten kärpäslätkien tapaan, joille linnut houkutellaan ruualla /ajamalla ne sinne ja sitten kerätään pois.

Jokaisen liikkeessä liikkuvan, niin asiakkaan kuin myyjän, siivoojan tai vartijan tulisi kiinnittää huomiota tähän ja mainita asiasta. Ja kaupunkien elintarvikevalvonnan tulisi jalkautua edes kerran kuussa ja käydä tutkimassa markettien eläinmaailmaa.

Äänestä

Prismassa niitä lintuja istu ylhäällä. Vois niitä ampumalla tainnuttaa ja viedä ulos ne.

Äänestä

vaihdetaan haulit merisuolaan, kyllä sillä tipu tippuu muttei riko paikkoja.

Äänestä
  • Näissä kaupoissa olevat linnunsiemenet pitäisi olla suljetussa häkissä. Silloin niistä sikiävät linnut eivät pääsisi vapaasti kaupan tiloissa lentelemään ja ne olisi helppo ottaa kiinni ja toimittaa ulkoilmaan. Ideani on vapaasti käytettävissä.

    Äänestä

  • Pussikuukkeli kirjoitti:

    Näissä kaupoissa olevat linnunsiemenet pitäisi olla suljetussa häkissä. Silloin niistä sikiävät linnut eivät pääsisi vapaasti kaupan tiloissa lentelemään ja ne olisi helppo ottaa kiinni ja toimittaa ulkoilmaan. Ideani on vapaasti käytettävissä.

    Päivän paras ! heh ! "linnunsiemenistä sikiävät linnut...."

    Toivottavasti oli vitsi, ei kai kukaan ole...

    Kiitos kun saat huumoria irti arkipäivän ongelmistakin...

    Äänestä

  • Pussikuukkeli kirjoitti:

    Näissä kaupoissa olevat linnunsiemenet pitäisi olla suljetussa häkissä. Silloin niistä sikiävät linnut eivät pääsisi vapaasti kaupan tiloissa lentelemään ja ne olisi helppo ottaa kiinni ja toimittaa ulkoilmaan. Ideani on vapaasti käytettävissä.

    Taitaa olla parrei laittaa kanamunatkin pakastimeen, ettei vaan ......................?

    Äänestä

en tiedä, mutta minusta Prisma on suht koht kauppa. Ystävälliset myyjät. Aina pitää purnata.

Äänestä
  • Linnun uloste ei kuulu ruokatarvikkeisiin.

    Äänestä

HAHHAAAHAAA, Ei helevetti, kauheeta lintuja...missä se ruoka kasvaa, ennen kuin se tuodaan sinne kauppaan...kurkut, tomatit, paprikat..perunat ja viljat ja ja ja :D Voi hitsin töröt XD Linnut lepattelee myös siellä ulkosalla ;)

Äänestä
  • Sä et varmaan syökkään koskaan. Kaljaa menee sitäkin enemmän. Kasvihuoneessa kasvaa paitsi potut.

    Äänestä

linnut minusta pienempi paha, kun etoo nämä kulmakarvattomat kassat jotka myrkkytussilla vetää viirua silmäkulmaan joka aamu, olisivat NATUREL ennemmin.
Silmät on kauniit ilman tussejakin.

Äänestä

Saavat tuoretta lähiruokaa myyntiin ja näin säästävät kuljetuskustannuksissa.

Äänestä
  • Meinaat sä että se olis luomu lihaa?

    Äänestä

Ehkäpä tälläisillä oudoilla ihmisillä onkin sitä allergiaa. Siis, oikeesti, mikä helvetin salmonella? Ottakaa selvä mitkä mahdollisuudet on sitä napata.. Ja huom, sekin jos ette pese esim. vihannesta.

Mä juon usein lehmän maitoa, jota ei ole puhdistettu millään lailla... Kuolenko mä? :D

Raukat, raukat ihmiset. Meidän isoisät ei varmaan kovin hyvin pesseet nuo ruuat. Mitäs sitten? Tässä sitä kaikki me ollaan.

Hankkikaa elämä, ja peskää nuita juttuja harvemmin, ja olkaa luonnossa useammin, niin mikään salmonella teidän immuunijärjestelmää pelota. ;D

Äänestä

ja mitähän vitttua sinä tekisit jos olisit tuo tiainen? nälkääsi etsisit ruokaa aivan samoin! antakaa lintujen lentää sanoo Unnah !!!

Äänestä
  • Mä lentäisin ulkomaille. Mä olisin vankina siellä kaupassa, ei hyvä. Ottaisin eväät mukaan.

    Äänestä

  • Lintu kirjoitti:

    Mä lentäisin ulkomaille. Mä olisin vankina siellä kaupassa, ei hyvä. Ottaisin eväät mukaan.

    kun se juttu on justiin vitun idiootti eettei se tipu lennä ulkomaille? vaan paskaa suomalaisille!

    Äänestä

  • Unnah Anumemah kirjoitti:

    kun se juttu on justiin vitun idiootti eettei se tipu lennä ulkomaille? vaan paskaa suomalaisille!

    No transu, älä auo päätä.

    Äänestä

  • Idiootti ite olet... kirjoitti:

    No transu, älä auo päätä.

    Älä viitti se on mun kamu. Yhessä iltaisin toistemme aunuksia haistelemma ja räkäpalleroita syömmä.

    Äänestä

kun se vaan on niin että kaikki pikkulinnut pitää tappaa ja laittaa niistä kreikkalaisen salaatin lisuketta dressingillä! jos jollakulla on undulaatteja - haiskaa pahalle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Linnut. kirjoitti:

Kun käytte Prismassa kattokaa ruokatavaroita että niissä ei ole linnun paskaa.Siellä
on koko talven lennelly lintuja sisällä.Olen ottanut yhteyttä sinne mutta eivät tunnu välittävän että siellä lentelee lintuja jotka levittävät kaikenlaisia tauteja.Yhdellä hyllyllä lintu oli repiny pussin auki ja oli syömässä sisältöä.Työntekijät ei näy välittävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu