juoksu sattuu kurkkuun flunssan jälkeen

Sairastin kuumeisen flunssan pari viikkoa sitten. Sen jälkeen jäi pientä tukkoisuutta ja varsinkin kuivaa yskää.
Nyt olen muutaman kerran yrittänyt varovasti juosta mutta heti alkuunsa alkaa inhottava puristava ahdistava kipu jossain kurkun tai kaulan kohdalla ja juoksusta ei tule mitään kun tuntuu että hengittäminen sattuu.

Pitäisikö tässä nyt sitten odottaa niin kauan että yskä menee ohi vai jatkaa pienillä lenkeillä. Olen siis juossut matolla, en ulkona.
3334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Varovasti liikkeelle. Tee vaikkapa kävely/juoksu lenkkiä mutta hyvin kevyesti korkeintaan. Kyllähän noi oireet kertoo, ettet ole täysin tervehtynyt flunssasta.
Pahimmilaan toi voi jatkua viikkoja, ellet malta tervehtyä kunnolla.

Äänestä
  • Ei taida juoksu olla nyt viisainta, nyt jokin laji missä ei niin hengästy, kuten kuntosalille tukilihaksia treenaamaan, juoksua sitten kun hengityselimet kestää, saattaa tauti pitkittyä entisestään jos ei anna sille aikaa parantua. Ja höyryhengittely muutes tepsii kuivaan yskään...

    Äänestä

Okei, pitääkin koittaa tuota höyryhengittämistä. Astmalääke jonkun verran helpottaa juoksun ajaksi tuota puristavaa tunnetta, mutta ei sekään auta näihin jatkuviin yskänpuuskiin. Äänikin alkaa jo säröilemään. Alkaa vaan niin tympiä tämä toipilas vaihe ja tekisi niin hirveästi mieli hölkälle mutta kai se vaan on maltettava että tämä tauti menisi joskus ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuskaa kirjoitti:

Sairastin kuumeisen flunssan pari viikkoa sitten. Sen jälkeen jäi pientä tukkoisuutta ja varsinkin kuivaa yskää.
Nyt olen muutaman kerran yrittänyt varovasti juosta mutta heti alkuunsa alkaa inhottava puristava ahdistava kipu jossain kurkun tai kaulan kohdalla ja juoksusta ei tule mitään kun tuntuu että hengittäminen sattuu.

Pitäisikö tässä nyt sitten odottaa niin kauan että yskä menee ohi vai jatkaa pienillä lenkeillä. Olen siis juossut matolla, en ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu