Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa kohta vuoden etäsuhteessa. Itse olen 21 ja hän 23. Välimatkaa meillä on melkein 600km. Asutaan aivan toisilla puolilla Suomea. Ongelmana on se, että näemme hyvin harvoin.. hänellä on töitä ja itselläni on parhaillaan yksi kurssi menossa.. eikä kummallakaan ole oikein rahaa eikä aikaa matkustella toistemme luona.. kaiken lisäksi minä asun vielä kotona (sen vuoksi minä käyn aina hänen luonaan, koska kotonamme ei ole hetkeäkään kunnon yksityisyyttä ja emme saisi viettää harvoja hetkiämme rauhassa yhdessä)
..minulla ei ole myöskään kokemusta yksinasumisesta.. paitsi ehkä yhdeltä vuodelta koulun asuntolasta.. en tiedä lasketaanko sitä ja minulla oli silloinkin ystävä kämppiksenä. Olen kuullut paljon juttuja/lukenut, että ei koskaan kannataisi muuttaa suoraan kotoa yhteen seurustelukumppanin kanssa, vaikka kuinka haluaisi ja siksi olemme miettineet, pitäisikö minun ensin opetella yksinasumiseen. Itselläni on sellainen tilanne, että asuinpaikkakunnallani ei ole mitään, mikä pidättelisi minua. Vähäiset ystävänikin ovat kaikki lähteneet pois, vaikka melko läheisillä kunnilla asuvatkin. En kuitenkaan näe heitä, kuin ehkä kerran kuussa. Minulla ei ole töitä ja tiedän, että en halua jäädä omalle kunnalleni asumaan.. haluan täältä pois.. olen halunnut jo kauan. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Olemme poikaystäväni kanssa puhuneet myös yhteenmuutosta, niin, että muuttaisin hänen luokseen hänen paikkakunnalleen (minun on järkevämpää muuttaa, kuin hänen), mutta viime aikoina olemme puhuneet myös siitä, että tunnemmeko toisiamme vielä tarpeeksi hyvin, että uskaltaisi muuttaa yhteen.. olemmeko valmiita siihen.. meillä ei ole ollut aikaa tutustua toisiimme kunnolla välimatkamme ja puuttelisen ajan takia. Yhdessä aikaa viettämällä oppisimme varmaan tuntemaan toisemme paremmin ..niin se onnistuisi parhaiten, eikä tällä tavalla etänä. Tuntuu ettemme opi tuntemaan toisiamme kunnolla, ellemme vietä paljon aikaa yhdessä ..muutto hänen luokseen tuntuu ainoalta ratkaisulta siihen.. sillä rahaa ei ole.. jos olisi rahaa ei olisi huolta matkustamisesta ja voisi nähdä, vaikka joka viikonloppu. Ollaan kuin oravan pyörässä tämän asian kanssa.. asiat ovat ristiriidoissa keskenään.
Poikaystäväni murehti puolestani. että jos minä muuttaisin hänen luokseen.. Olisiko hätiköinnistä jossain vaiheessa vain harmia ja kyyneliä ja miten ikävissä tilanteissa selviäisimme. Mitä tapahtuisi eron tullessa.. Minulla kun ei ole ketään ystäviä tai sukulaisia hänen paikkakunnallaan.. eikä kokemusta yksinasumisesta. Toinen asia, mitä mietin, oli, että minä muuttaisin hänen paikkakunnalleen omaan asuntoon ja opettelisin asumaan yksin ja samalla kuitenkin voisimme olla yhdessä niin paljon, kuin haluttaisiin.. mutta siltikin.. jos jotain tapahtuisi.. minulla ei siltikään olisi kyseisellä kunnalla ketään ..ja sen lisäksi vielä ehkä vuokrasopparit niin, että en voisi lähteä edes pian pois ongelmien tullessa.
..minulla ei ole myöskään kokemusta yksinasumisesta.. paitsi ehkä yhdeltä vuodelta koulun asuntolasta.. en tiedä lasketaanko sitä ja minulla oli silloinkin ystävä kämppiksenä. Olen kuullut paljon juttuja/lukenut, että ei koskaan kannataisi muuttaa suoraan kotoa yhteen seurustelukumppanin kanssa, vaikka kuinka haluaisi ja siksi olemme miettineet, pitäisikö minun ensin opetella yksinasumiseen. Itselläni on sellainen tilanne, että asuinpaikkakunnallani ei ole mitään, mikä pidättelisi minua. Vähäiset ystävänikin ovat kaikki lähteneet pois, vaikka melko läheisillä kunnilla asuvatkin. En kuitenkaan näe heitä, kuin ehkä kerran kuussa. Minulla ei ole töitä ja tiedän, että en halua jäädä omalle kunnalleni asumaan.. haluan täältä pois.. olen halunnut jo kauan. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.
Olemme poikaystäväni kanssa puhuneet myös yhteenmuutosta, niin, että muuttaisin hänen luokseen hänen paikkakunnalleen (minun on järkevämpää muuttaa, kuin hänen), mutta viime aikoina olemme puhuneet myös siitä, että tunnemmeko toisiamme vielä tarpeeksi hyvin, että uskaltaisi muuttaa yhteen.. olemmeko valmiita siihen.. meillä ei ole ollut aikaa tutustua toisiimme kunnolla välimatkamme ja puuttelisen ajan takia. Yhdessä aikaa viettämällä oppisimme varmaan tuntemaan toisemme paremmin ..niin se onnistuisi parhaiten, eikä tällä tavalla etänä. Tuntuu ettemme opi tuntemaan toisiamme kunnolla, ellemme vietä paljon aikaa yhdessä ..muutto hänen luokseen tuntuu ainoalta ratkaisulta siihen.. sillä rahaa ei ole.. jos olisi rahaa ei olisi huolta matkustamisesta ja voisi nähdä, vaikka joka viikonloppu. Ollaan kuin oravan pyörässä tämän asian kanssa.. asiat ovat ristiriidoissa keskenään.
Poikaystäväni murehti puolestani. että jos minä muuttaisin hänen luokseen.. Olisiko hätiköinnistä jossain vaiheessa vain harmia ja kyyneliä ja miten ikävissä tilanteissa selviäisimme. Mitä tapahtuisi eron tullessa.. Minulla kun ei ole ketään ystäviä tai sukulaisia hänen paikkakunnallaan.. eikä kokemusta yksinasumisesta. Toinen asia, mitä mietin, oli, että minä muuttaisin hänen paikkakunnalleen omaan asuntoon ja opettelisin asumaan yksin ja samalla kuitenkin voisimme olla yhdessä niin paljon, kuin haluttaisiin.. mutta siltikin.. jos jotain tapahtuisi.. minulla ei siltikään olisi kyseisellä kunnalla ketään ..ja sen lisäksi vielä ehkä vuokrasopparit niin, että en voisi lähteä edes pian pois ongelmien tullessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mietimme, olemmeko edenneet liian nopeasti tähän tilanteeseen nähden ja onko kaikki muutenkin tullut liian nopeasti ystävyydestä rakkaudeksi jne. Ja pitäisikö pitää taukoa tai olla vähemmän tekemisissä.. saada uutta näkökulmaa asioihin ja keskittyä enemmän muihin asioihin. Poikaystäväni haluaa olla kanssani ja rakastaa minua, mutta pelkää kaiken tulleen liian nopeasti. Ikävä ja eroahdistus vaivaa myös häntä, mutta pelkää muuton olevan liian aikaista.. ja kuitenkin samalla miettii, miten kestämme olla erossakaan.. molemmat mietimme. Hän mietti kannattaako meidän muuttaa yhteen ensimmäisinä vuosina. Pitäisikö meidän ottaa rauhallisemmin tai muuten hitaammin, ettei satutettaisi toisiamme liikaa, jos esimerkiksi sellainen ikävä tilanne tulisi. Tosin tämä etäsuhdekkin satuttaa hyvin paljon.. mikä ratkaisu satuttaisi vähiten.. ja kannattaako ottaa riskejä. Rakastamme toisiamme ja molempia vaivaa raastava ikävä ja itse olen joka kerta lähtiessäni hänen luotaan, kokenut ikävän ja tuskan aina vain vaikeampana ja musertavampana.. pelkään, että jos jatkamme etäsuhdetta vielä paljon kauemmin ..niin se luultavasti rikkoisi ja masentaisi minut ihan täysin. Tunnen olevani jo nyt hyvin rikki. En tiedä kestäisinkö mitenkään toista tai jopa kolmatta vuotta sellaista kidutusta. Ja vielä pelko siitä, että toinen sattuisi esimerkiksi kadottamaan tunteensa tai löytäsi uuden kullan tms.. kidutus ja odotus olisi mennyt aivan "hukkaan" ja tuntuisi sen jälkeenkin vielä kamalemmalta ..kunnes sitten joskus ajan kanssa pääsisi yli. Ja jos muuttaisin omilleni johonkin tähän eri paikkakunnalle harjoittelemaan yksineloa ja minullakin olisi vielä vakityö.. emme varmaankaan näkisi senkään vertaa, mitä nyt.. pelottaa.
Olen aika kokematon suhdeasioissa ja muutenkin.. en tiedä, miten kannattaisi toimia ja mitä kannattaisi tehdä. Pyytäisin teiltä neuvoja ja omakohtaisia kokemuksia ja samankaltaisissa tilanteissa kamppailevien tukea.
Koitan miettiä kaikkia mahdollisia asioita, vaihtoehtoja, keinoja.. mutta en löydä ratkaisua.
Jos olisi rahaa.. ongelmaa ei varmaan edes olisi.. matkan pituudella ei ole niin väliä. Voisin käydä hänen luonaan vaikka joka viikonloppu ja vaikka puolet ajasta menisikin matkoihin, olisi se sen arvoista ..Jos vain olisi rahaa. Julkisilla liikkuminen on aina vaan kalliimpaa ja, kun ei mitään alennuksiakaan saa
Iso kiitos niille, jotka jaksoitte lukea! :)