Sisaruksen kuolema

mulla on kuollut pikkusisko... se ois täyttäny toukokuun 14 päivä yheksän... sellasta satuu

Mulla ei ole kuollut sisaruksia ja toivottavasti ei kuolisikaan vielä piiitkään aikaan. En kestäisi sitä. Olisi aivan kamalaa, ja niin on varmasti myös teidän mielestä.
Kovasti tsemppiä teille jotka olette sisaruksenne tai jonkun muun läheisen menettäneet. Koittakaa pärjätä. Ja muistakaa, että sisaruksenne rakastavat teitä vieläkin, vaikka ovat kuolleet.

Hyvää loppukesää ja tulevaa syksyä!

Munkin isosisko hukkui 5 vuotta sitten ja siitä oli iltasanomis ja kaikis.

Mun pikkusisko kuoli 23.2.2004...

Se olis täyttäny 15.12.2004 15 vuotta...

Ja pahinta on ettei tiedetä syytä... löydettiin se vaan kuolleena aamulla omasta huoneestaan... oli nukkunu toivotavasti kivuttomasti pois... täytyy toivoo et sielt joku selitys viel tulis, asiaa tutkitaan edelleen...

Minun isoveljeni kuoli noin 1½ vuotta ennen syntymääni vain 7 kuukauden ikäisenä. Kuolinsyytä en tiedä (tästä asiasta ei meillä saa puhua, koska äiti alkaa itkemään ja huutaa.

mun isosisko kuoli noin neljä ja puol vuotta sitten enkä oo vielkää päässy siitä yli... tuskin tuun koskaan pääsemäänkää.. se oli kaikkein tärkein ihminen mulle koko maailmassa eikä tärkeempää tuu koskaa olee.. se olis täyttäny heinäkuun puoles välis 18 vuotta..
mul on vasta nyt kaikkein pahin vaihe menos enkä jaksai yhtää, koska en oo voinu puhuu vanhemmille vaan oon joutunu olee kaikkien tukena eikä kukaa oo kuunnellu tai tukenu mua näiden vuosien aikana..

mut mä uskon et viel joskus elämä helpottaa meitä jokaista ja saadaan nää kärsimykset viel takas tuhat kertasena onnena.. voimaa!

Mun kaksoissisko kuoli vuosi sitten. Synttärit meillä 26. joulukuuta. Oltais vietetty yhdessä 15-v synttäreitä... mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

niin että mihin hän kuoli?

minua on siunattu isosiskolla, pikkusiskolla ja pikkuveljellä joita rakastan yli kaiken. en tiedä mitä tekisin jos heille tapahtuisi jotain. äidillänikin on paljon sisaruksia, kahdeksan siskoa ja veli. yksi tädeistäni kuoli (tarkemmin sanottuna tapettiin) kun olin pieni. äitini ei ikinä puhu kuolleesta siskostaan, enkä ole ottanut puheeksi 20 vuotta sitten tapahtunutta. tätini oli äidin isosisko. onkohan se niin että jos on paljon sisaruksia niin ei yhden menettäminen haittaa. kamala ajattelutapa, eikö. eikä meillä ole edes kuvaa tädistäni, ainoastaan mummon luona on kuva josta näen että minulla on ollut kahdeksaskin täti...

Iha hirveetä... mä en voi ees kuvitella jos mun isosisko (Jenni) tai mun isoveli (Toni) kuolis... mä oisin iha riki siin vaihees... mä ainaki oisin ylpee ittestäni jos selviäisin tollasest yli. Kaikki jotka on kokenu tollast varmaa kuulee tätä koko aja ja se ei tietty lohduta mut hyväähä vaa ne kaikki tarkottaa. Olkaa ylpeit ittestänne jos ootte selvinny tollasest ja koittakaa jaksaa kyl se elämä viel hymyileeki...

Minulla kuoli pikkusisko puolitoista vuotta sitten. Hän sairasti syöpää kaksi vuotta, ennen kuin kuoli kun sydän petti raskaasta lääkityksestä. Olen nyt 16 ja pikkusiskoni olisi täyttänyt 14 tänä vuonna. Tuntuu kuin hän olisi vasta eilen kuollut... Tuska vaan ei lähde.

Oli kauheaa kuunnella kun hän kiljui ja huusi kivuissaan mutta olen itsekäs ja haluan hänet takaisin vaikka syöpä olisi jatkunut koko hänen loppuelämänsä.

Nyt sairastan masennusta. Olisimpa minä saanut syövän ja kuollut hänen sijastaan...
On raskasta.

Sinun muistollesi 29.4.1996-8.7.2008
Pienelle enkelisiskolle.

*nyyh* otan osaa kaikkien rakkaitten sisaruksien menetyksestä!

mulla on 2 sisarusta kuollu toine (poika) kuoli 14 vuotiaana synnynnäiseen vakavaan incl tautiin, vuonna 2008 =(
ja toinen kuoli 8 vuotiaana syötyään isän sydänlääkkeen vahigossa d-vitamiinitabletin siasta, voimakas lääke pysäytti pienen tytön sydämmen, kohtauksen syy tuli ilmi liian hitaasti D__: ja tää tapahtu vuonna 2000

mulla on myös isoveli (20v joka onneks hengissä)
ite olen nyt 19, ja poika myös

Siitä on jo kohta 10 vuotta kun olin 15 ja siskoni 20. Hän lähti opiskelemaan ulkomaille. Se jo oli paha paikka, koska ei nähty kuukausiin. Sitten yhtenä päivänä kun tulin koulusta istuivat isä ja äiti keittiössä itkemässä. Poliisista oli soitettu ja sitten käyty ja kerrottu, että siskoni oli joutunut väkivallan uhriksi kävellessään yöllä asunnolleen. Yksityiskohdista en edes halua tietää, mutta ilmeisesti hän lähti tästä maailmasta kauhuissaan, peloissaan, loukattuna ja häväistynä .... :~(( Itkettää ja raivostuttaa vieläkin ... Yli puoli vuotta oltiin koko perhe kuin sumussa. Koulut ja työt jäi. Koti ei ollut enää koti ilman siskoa. Äiti sairastaui ja yritti itsemurhaa sairaalassa, mutt aonneksi jäi henkiin ja nyt voi jo paremmin vaikkei töihin enää pystykään. Isäkin näyttää ikäistään vanhemmalta, mutta sentään yrittää eteen päin. Itsellä meni vuosi ekstraa koulussa ja sitten sain opiskeltuakin ammatin, mutta koko ajan oli suru sielussa ja puhti poissa elämästä. No, nyt oon itse parisuhteessa ja pienen tytön isä. Mutta siskoa itken yhä aika usein. Tekijä saatiin kiinni ja tuomittiin, istuu linnassa siellä ulkomailla. Kohta saa jo anoa armahdusta tuomioon, mutta pääsee vapaaksi ehkä 5 - 10 vuoden kuluttua. Suomessa jos olis tuomittu, ois ollu vapaalla jo monta vuotta. Kun olis joku instanssi, josta vois anoa armoa siskon kohtalolle. Hän ei varmaankaan ollut tehnyt mitään ansaitakseen "kuolemantuomionsa". Joskus vain asiat tässä maailmassa menevät niin väärin.

oma sisko kuoli johonki syöpään...olin sillo viel 13v ois ollu enää 2kk siihe et täytän 14...nyt oon 15 ja sisko ois täyttäny tänävuonna 18...onneks mun kanssa tänne jäi vielä 9 vuotias pikkuveli ja 13 vuotias pikkusisko. mutta otti kyllä koville siskon pois meno... se oli kyllä tiedossa että sisko kuolee mutta mä en tahtonu uskoa ja olin vieläki nii ku sisko ois parantumassa.. nyt on tullu koht vuos elettyy ko oisin vaa nukkunu..mikään ei oikee tunnu miltään ja sitä vaa syyttelee itteään ko ei ollu enemmän siskon tukena...

mun isäpuoli kuoli.. oon ite nyt vasta just täyttäny 12 vuotta ja mul on 1 sisko ja 3 veljee.. tai se sisko on oikeestaa mun puoli sisko ja yks veli on mun puoli veli mut silti molempia pidän oikeina siskoina ja veljinä.Isäpuoleni oli puoliveljeni isä,mutta silloin ku isäpuoleni kuoli olin jotain 4 tai en tiiä mut tosipieni olin.en tiiä tarkalleen kuinka se kuoli enkä haluukkaa tietää kaipaan puoliisääni kovaa.ja itken vieläkin sen perään vaikka sen kuolemasta kauvan onkin..en pysty enään kirjottamaan kun itku tulee...

mun isin sisko kuoli 6 vuotiaana(hukku uimastadikalla) ja oli aivokuolleena (en nyt muista tarkalleen) noin 10 vuotta :(

Mulla on kaks pikkusiskoo, ja en kestäisi, jos toinen heistä kuolisi. Etenkin vanhempi siskoistani on minulle niin rakas...hän on kuin paras ystävä.

Mun isä kuoli -06 se oli vaikeeta aikaa mulle ja mun veljille, äiti ei välittäny isosiskosta en tiiä. Muistan kun itkin isosiskon olkapäätä vasten, oli marraskuun 25pv. Nyt mun isosisko on kadonnut. Muistan vieläkin Jennin(isosiskoni) silkkisten paitojen tuoksun.

Tule takaisin Jenni

Nooo itse asiass, mun sisarus kuoli viel kun kumpikaan ei ollu syntyny. Niitä alkioita oli alunperin niinku kaks, toinen minä, ja toinen se joka kuoli... kaikki aina puhuu miten onnekas mä oon, kun ei ole toisesta riesaa, mut... kaipaan häntä, vaikken tuntenutkaan. :( R.I.P.

Mulla on 2 pikkuveljee ja 1 isoveli
Vaikka ne joskus on ärsyttävii nii kyl mä silti niit rakastan vaik kui paljo!

No joo, minä ja veljeni ollaan koeputkihedelmöityksellä syntyneitä, meitä oli 3 alkioo josta 2 "synty", joten onks mun sisar kuollu?

Lämmin osaanotto kaikille, jotka olette menettäneet sisaruksen. Surua ei kannata peitällä ja jokaisella on lupa surra. Suruaika on henkilökohtainen.Tärkeää on pitää muisto läheisestä omassa sydämmessä. Muistakaa, että on paljon ammattilaisia tai muita ihmisä, joille on hyvä puhua tai jakaa suruaan. Voimia arkeen ja muistoihin

Tämä on kaikille siskonsa ja veljensä menettäneille:

http://www.youtube.com/watch?v=gOKimhCTLpc

juu u tässä tulee: Olen viisitoista vuotias tyttö. Pikkusiskoni oli 5. Hoidin ja vahdin häntä joka päivä. Rakastimme toisiamme yli kaiken. Olin hänelle jonkilainen idoli. Hänellä oli vaaleat kiharat hiukset ja suuret siniset silmät...Hän oli sen kokoinen,että joskus jaksoin kantaa hänet päiväkodista kotiin asti. Järjestin hänelle prinsessa syntymäpäiviä ja kävimme yhdessä hiihtämässä, luistelemassa ja teimme kaikkea kivaa. Hän oli pieni ihana enkeli jo eläessään. Iloinen ja nauravainen tyttö. Sitten.... Jotain kauheaa tapahtui... jotain jota en voi unohtaa koskaan... kolari. Olin itse mukana. Istuin siskoni vieressä takapenkillä...Heräsin. Muistan hatarasti tapahtumat sen jälkeen, mutta jotenkin näin: astuin ulos autosta.Katsoin ympärilleni ja olin ihmeissäni. kiersin auton toiselle puolelle... avasin oven.. SISKO................lopun kertominen sattuu liian paljon............... r.i.p rakas enkelini...( tästä on nyt noin puoli vuotta)

mulla on niin vittumainen veli että usein toivon sen kuolevan
Btw. ettei kaikki sosiaalitantat rupee huutamaan että "myöhemmin kaduttaa", saattaa olla, mut ettehän te sitä tiiä ku joku tulee tekee teidän elämästä helvetin ja se asuu viereisessä huoneessa ja kulkee mun huoneesta päästäkseen keittiöön

Itellä oli 3 isosiskoa ja isä. . . Nea 16v kuoli auto-onnettomuudessa, Iida 18v kuoli alkoholimyrkytykseen, Erika 20v kuoli oman käden kautta... ja isä joi itsensä hengiltä..
elämä on rankkaa, se täytyy myöntää mutta koska olen nyt yksin äitini kanssa,minun täytyy olla vahva ja jatkaa elämää..koska jos nyt jään suremaan menetettyä, pystynkö jatkamaan elämää?

välillä aina öisin herään siihen kun joku isosiskoistani puhuisi...
ja yksi todella merkillinen asia oli kun tulin kotiini yks kesäinen päivä niin huomasin että minun lempikirjani oli auki ja kun sivulla juuri luki että " ei mikään voi koskaan erottaa" itkin ja hymyilin... (:

Rakas kaksois-sisareni. Huomenna minä täytän 38 vuotta, toinen syntymäpäivä ilman meidän yhteisiä juhliamme. olo on yksinäinen, vaikka perhee tukee. Ei ole vieläkään aihetta juhlaan. Tuskin koskaan enää. Sinä olet siellä jossain, minä täällä. Joskus tapaamme. Ikävä on. Lähdit ilman syytä, joskus varmaan selität sen. Kuljet aina vierelläni.

otan osaa teidän sisarustenne kuolemaan... :) sellasen asian kanssa on vaikea oppia elämään, mutta se on vaan kestettävä. :( mulla itellä ei ole kuollut sisaruksia, mutta voin kuvitella miltä se tuntuisi, kamalalta...

Multa on kuollut 2 veljeä. Ainoat mitä oli. Toinen pikkuveli 1 vuoden ikäisenä ja isoveli 36 iässä. Nyt ei ole enää ketään. Pitäkää oikeasti huoli sisaruksistanne, älkää kiusatko vaan arvostakaa sitä mitä ootte oikeesti saaneet, Ja tän viestin saa kyllä näyttää niille sisaruksillekin.
Siinä vaiheessa kun menettää, tajuaa asian pointin enkä toivo kenellekään samaa. Kaikkein vähiten mun vanhemmilleni.

Otan osaa suruunne:( Oman sisaruksen menettäminen olisi kamalaa, varsinkin kun ajattelee sitä omalta kantilta. Oma siskoni on ikäerostamme huolimatta minulle rakkain koko maailmassa.

Toi mitä lukee tos ylä puolel on iha niinku mun kirjottama..^^^
Tosiaan mun pikkusisko tuol ulkon leikkii ja touhuu jotai ois karseeta jos se kuolis.........

Olen 20v nainen. Isoveljeni kuoli ½ v ennen kuin minä synnyin. Hän oli sillon vähän alle 5 v. Hänellä oli läppävika sydämessä. Toinen veli kuoli kolmekuisena äidin vatsaan ku minä ja elossa oleva veljeni oltiin vielä vaipoissa.

Tämä veli, jonka kerroin olevan elossa, kärsii vaikeasta asbergerista ja mitä luultavimmin masennuksesta. Hän rääkkäsi minua koko lapsuutemme ajan kuin riivattu. Sitä ei mielestäni voisi edes sanoa pelkäksi sisarusten riitelyksi, sillä se oli aivan jatkuvaa alistamista ja välillä oli kyseessä henki ja elämä.

Nykyään hän on apea ja syrjäytynyt ja olen kuullut hänen puhuvan itsetuhoisesti. Itse olen juuri toipumassa syvästä, pitkäaikaisesta masennuksesta.

Pitäisi kai olla onnellinen että minulla sentään on yksi veli jäljellä. Se on vain jotenkin vaikeaa iloita ihmisestä jonka kanssa ei oikein pysty puhumaan ja joka ei selvästikään kaipaa minusta juttuseuraa. Asumme molemmat nykyään omilla tahoillamme emmekä näe kuin satunnaisesti kotikäynneillä.

Tilanne on tämä, enkä oikeastaan kaipaa neuvoja tilanteeseen. Halusin vain todeta tämän kaiken jossain. Kertoa tarinani...

Mä oon ylipelkäävä poika Nimeltä Aleksi pelkään aina että mun joku 5 isosiskosta kuolee ja kun meillä on tapana kinastella mua kaduttaa aina et miks sanoin näin mun toivottavasti en koe sitä surua minkä osa teistä on käynyt muistakaa aina että teidän Isosisko pikkusisko tai isoveli rakastaa aina teitä tuolla pilvienpäällä ja hänellä on hyvä olla ei kaikki asiat vain mene meidän tahtojemme läpi ja elä onnellisesti kuin kirjoissa elämä on elämää ja ainut tie on eteempäin siihen meidät on luotu jaksamisia teille:) :)

Mun kaksosveli tai kaksossisko kuoli 2001 kesällä. Onneksi kuoli alkiona(en olisi halunnut että olisi syntynyt kuolleena)

poika-97, minust on iha oikein et veli kiusaa sinuu jos puhut noin vanhimmast veljestäs..

Multa "kuoli" isoveli, muttei hän periaatteessa koskaan syntynytkään, sillä äiti sai keskenmenon, joten sitä ei kai lasketa?

Se ei ole sama kuin menettäisin nyt jonkun sisaruksistani, joten en voi tuntea sisaruksen menettäneiden tuskaa muuta kuin ajattelemalla ja se ajatus on mitä kamalin.

En siis sure sitä erikoisemmin, mutta olisin silti halunnut tuntea hänet.

-fnfn

Isä ja isoveli kuoli samalla, isoveli oli 25v ja isä 53. Hirvee päin ajoivat ja lisäks sen töytäsyn johdosta ulos tieltä.
Siit o 3 vuotta, olin sillo melkeen 13.
Sanotaanko et mu suhtautumine mu puolpikkusiskoihin joit on kaks muuttu iha vitusti, sama homma tulin läheisemmäks puolfaijan kaa, ko kelasin et saatana mulla ei oo enää isoveljee ja isää, mutta onpahan edes kaks puolpikkusiskoo ja edes jonkinlaine isähahmo puolfaijana tietty mutsi.

Aloin itkee kun luin näitä! DDD: Mulla on 2 isosiskoo, pikkuveli, isoveli ja pikkusisko. En kestäis jos jollekkin niistä tapahtuis jotain :(((

Voimia!

Mun pikkuveli kuoli 2 vuotiaana. Olin sillon 12. Nyt 3vuotta myöhemmin pikkisiskoni taistelee hengesgään sairaalassa. Se on nyt 1kk ikäne ja saattaa kuolla millon vaan. Jos

mun isosisko kuoli ennen kuin olin edes syntynyt joten häntä en koskaan nähnyt mun sisko kuoli sairaalassa jotain parin viikon ikäisenä en ikinä päässyt häntä näkemään hän olis nyt jotain 22v

Otan osaa. :(

mulla on kuollu 2 veljee ja 1 sisko :(

Olin neljännellä luokalla, kun isoveljeni sairastui. Kuoli seitsemän vuotta sitten sairauteensa. Elämä vei, ja tässä nyt olen, lukemassa näitä arvokkaita tarinoita, saaden hiukan vertaistukea tätä kautta.

Omalla pohjallani olen käynyt. Jokaisella on oma polkunsa.

Minun polussani kesti se seitsemisen vuotta, jotta voi edes hiukan ajatella, että kokemus olisi rikastuttanut minua, antanut eväitä eteenpäin.

Nyt tiedostan, että olisi ollut tärkeä saada (ammatillista) apua jo heti veljeni diagnoosin jälkeen. Nyt olen rohkaistunut, ja vihdoin hakemassa sitä itselleni. Hiukan kalliimmaksihan se valtiolle tulee nyt hoidattaa minua. Olen kuitenkin opetellut arvostamaan elämääni sen verran, että voin ottaa apua vastaan.

Mitä neuvoja voisin muille omasta kokemuksestani jakaa?

Uskaltakaa surra, jakaa ravisuttavia kokemuksianne, antaa itsellenne ja läheisillenne aikaa. On erittäin tärkeä opetella kuuntelemaan itseä ja kunnioittaa esiinpulpahtavia tunteita. Kun vaikeita tunteita juoksee karkuun, sitä vieraantuu itsestään ja voi sattua vaikka mitä. Väkinäinen, pakotettu positiivisuus, itsensä syyllistäminen ja sättiminen, täydellisyydentavoittelu, tunteiden patoaminen, kovan "kuoren" kasvattaminen ympärilleen ovat minun polullani olleet esteitä surun kohtaamisessa ja itsearvostuksen kehittymisessä. Näiden asioiden äärelle palaan uudelleen ja uudelleen.

Lähetän täältä lämpimiä ajatuksia teille kaikille.

Pikkusiskoni kuoli yllättäen vuonna 2017 23-vuotiaana (sydämessä oli jokin hoitamaton tulehdus yhdistettynä perussairauteen). Edelleen hän on joka päivä hän on mielessäni:
Huonoina päivinä äitini itkun ja kauhunsekainen huuto: ”***** ON KUOLLUT!” pyörii taukoamatta mielessä, joskus päivät on vaikeampia ja ajatukseni synkempiä: olisiko asiat toisin jos olisin itse toiminut toisin? Välillä tunnen jopa suurta tuskaa omasta toiminnastani lähes 20v takaa..
Kuitenkin yleensä olen hyväksynyt sen etten saa häntä takaisin, enkä voi muuttaa menneisyyttä.
Nyt yritän keskittyä varjelemaan kaunista muistoa yhteisestä lapsuudestamme ja nuoruudestamme, sekä keskityn jatkamaan omaa elämää, niin nousumyönteisesti kuin mahdollista.

Kiitollinen olen myös siitä että sain puhua hänen kanssaan hänen kuoliniltana pitkän puhelun, jonka aikana vitsailtiin ja loppuun kerrottiin että ollaan rakkaita toisillemme! Sillä n. 12h myöhemmin: sain tietää että hän on nukkunut pois..

Kaikille mullekin sisarensa menettäneille paljon voimia!
Päivä kerrallaan..

Mulla olis ollu iso sisko ja veli mutta molemmat kuoli ennen kun ne synty iso sisko oli synttärit 13.5.2006 ja mun 11.3.2008 ja mun pikku veljen 17.4.2010 eli Hyvää syntymäpäivää sisko ja veli 13v ja 9v sisarukset sinne missä te olette mä rakastan teitä ja Hyvää joulua kaikille 💕💕