Kertoillaan,koulumatkoista,elämän monipuolisuudesta.pyykinpesusta,ruoka-
asiosta..Tässsä vaan esim. itse kertoillaan, muistaakseni silti tyytyväisyys
oli melkeimpä joka töllissä. Meilläkin oli 4 lehmää sika muutamakana ja lammas 7 lasta. 3km kouluun ja koulu oli tuvan kamarissa ns supistettu kansakoulu,
jossa opettaja epäpätevä ja vaihtui joka vuosi. KERTOKAA tästä emme varmaan riitaa saa, toivon pitkän ketjun.
ALEITTAASKO KIRJOITTELEMAAN minkälaista meidän nuoruus-aika
he
48
194
Vastaukset
- edellinen 74
Meistä eihän kaikki ole maalla asuneet, paljon on kaupungissakin kasvaneita.
Olisi kiva muistella 1933 syntyneet ja jälkeen..ONSE maailma muuttunut, - peter!
Eläväisestä kirjoittelustasi päätellen,
olet kuitenkin ollut esimerkillinen oppilas! Koulukiusaaminen oli jo silloin kohdallani sieluun painuva trauma.
Olin isätön huoramukula,siis oikeastaan en mikään.
Täällä maalaiskoulussa,jossa numerot jaettiin hehtaareiden mukaan,olin se,jolla ei asiaa tilantyttäreiden leikkipaikoille.
Välitunnilla oli talollisten ja rupusakin alue.
Muutettuani Hesaan kouluun viidenneltä sieltä maalaiskoulusta,sain ihmisarvon ja jopa luokkayhteiskunnassa,sen vihreänoksan.
Kiitos Heta,olet avannut tien sielujen syvimpään.Ama- Makriina ek
Olin 3 vuotta koulukavereitteni kiusaama, ja se ei kyllä johtunut muusta kuin noiden kahden typeryydestä. Pakko oli kulkea samaa matkaa, kun käytiin junalla koulua.
Ei se koulukiusaaminen suinkaan aina osu johonkin hierarkian portaalle. Tasapäisiä me kolme olimme, enkä usko, että heitä kotoa olisi kiusaamiseen ohjeistettu. Olivatpahan vain ilkeitä.
Aikaa kuluttaakseen kiusasivat minua, jolle äiti oli aina teroittanut, että koskaan ei saa riidellä, ei huutaa vastaan, ei olla sitä, ei tätä, ja kukaan ei koskaan ilman syytä ketään kiusaa, joten oma on syysi, jos sinua kiusataan.
Oli aika yksinäistä kun ei muualle päässyt, ja jos siirryin toiseen vaunuun junassa, tulivat perässä. Pahinta oli asemalla norkoilu, kun junan lähtöä piti odottaa odotusalissa. Kun ei muuta hommaa ollut, niin oli kiva itkettää yhtä.
Ihmettelen, että selvisimme kaikki hengissä junassa, jossa loikimme vaunusta toiseen ja roikuimme ulkoportailla junan kulkiessa. Olimme 11-vuotiaita ensimmäisenä kouluvuonna. Takaisin kotiin tulimme tavarajunassa, joka kulki muutaman penikulman matkaa tuntitolkulla, kun joka seisakkeella purki ja lastasi. Kondarit olivat tietenkin aivan kyllästyneitä ja ajoivat meidät tyhjiin härkävaunuihin.
Tuo aika on jäänyt painajaisiini tähän asti.
- he
Mukavaa kun olette alkaneet kehittelemään juttuja. minullakin kenkinä oli kumi
kalossit olipa keli kuin keli.Kävellen kuljin ei ollut pyörää,talvella suksella,ihme
kun ketut ei häirinneet pientä kirppua. Sitten kun kasvoin ja rikkaan talon poika sai pyörän pääsin tarakalla aina. mukavaa oli OLI VISSIIN 4 luokalla..terv hetaKarpiidilamppu ja hyasintinmukuloiden syönti oli lapsuudedenajan tähtihetkiä,haluatko kuulla enemmän,Ama
- he
rituliini_38 kirjoitti:
Karpiidilamppu ja hyasintinmukuloiden syönti oli lapsuudedenajan tähtihetkiä,haluatko kuulla enemmän,Ama
Kyllä haluan hyasintinmukuloiden syönti,en ymmärrä.meillä usein perunavelliä ja maitoa sipulia perunoita keitettiin se oli nimeltä molskomia.Välillä sirveliä,oikein sianrasvaa sulatettiin leipää kastettiin siinä.heta
he kirjoitti:
Kyllä haluan hyasintinmukuloiden syönti,en ymmärrä.meillä usein perunavelliä ja maitoa sipulia perunoita keitettiin se oli nimeltä molskomia.Välillä sirveliä,oikein sianrasvaa sulatettiin leipää kastettiin siinä.heta
Samosin tänne ketjulle ja huomasin,että jäin selityksen velkaa niistä hyasintinmukuloista.
Aitini laivaemäntä lähetti joulupaketissa ruskeassa paperipussissa hyasintinmukuloita joita meidän maalaistollukoiden olisi pitänyt panna multiin ei yrittää syödä niitä.Aman lapsuusmuistot ei niin auvoisia,nykyisin lapset sanoo,ei äidille voi sipulikasveja viedä,hän syö ne sipulit,että joudun ostamaan itse hyasinttini jouluna ja pääsiäisenä samoin sipulikasvit Ama
- *Kukkahame*
Olen käynyt ainakin 4 tai 5 paikassa kansakoulua, muutettiin kaiken aikaa kunnes saimme pysyvän paikan maineen mantuineen, en tiedä oliko se Kansanhuolto vai mikä kun karjalaisia sijoitti.
Opettajia oli joka lähtöön, miestä ja naista , mutta aivan ensimmäisen opettajan nimen ja ulkomuodon muistan hyvin koulu oli Kontiolahdella, Paiholan kylässä ja ison Pielisjoen varrella, lossi oli n 200m päässä jota seurattiin.
Kummallakin rannalla oli iso soittokello josta lossimiehelle ilmoitettiin että odotetaan!
Koulun pihassa oli pinjamänty jonka siemenet olivat hyvänmakuisia, ei olisi saanut ottaa käpyjä edes pudonneita, oli aina joku joka uskalsi kähveltää sellaisen ja sitten istuttiin ringissä ja niin siemenet hävisi, käpy takaisin männyn alle.
Samana vuonna kun aloitin koulun oli rahan leikkaus, sain senkin reisuun olla isäni mukana.
Tarinaa olisi mutta annan toisillekin vuoron.- he
Nykyään mutkien kautta eläkepäiviäni vietän kontiolahden kirkonkylällä
kerrost 4kerroksinen,käväsin 22v helsingissä välillä,vähän mustilaisen elämää meillä kaikilla varmaan ollut. jatketaan taas.heta Kiitos kukkis viedään ketjua eteenpäin,hetan haluamalla linjalla.
Tämä elämänkiertokoulu on kasvattanut minua ehkä parhaiten.Olen huomannut,en ole ainoa tällä linnunradalla ja väistämisvelvollisuudenkin olen ottanut huomioon.Amarituliini_38 kirjoitti:
Kiitos kukkis viedään ketjua eteenpäin,hetan haluamalla linjalla.
Tämä elämänkiertokoulu on kasvattanut minua ehkä parhaiten.Olen huomannut,en ole ainoa tällä linnunradalla ja väistämisvelvollisuudenkin olen ottanut huomioon.AmaRituliini on tullut takaisin :D
Olinkin jo ihmetellyt kun poistuit kaveriudesta, olisinko tietämättäni loukannut sinua?
Mutta nyt näin sinun olevan jälleen kaverinakin, ja ilo onkin ollut lukea innostunutta teksitiäsi!
Pidä meihin yhteyttä, moni ymmärtää miten joskus on työlästä tilanteesi siellä:)
Osaat niin kauniisti osoittaa iloasi ja kiitollisuuttasi, että ihan sydän heltyy,...
Hiihtolomat on nyt vietetty tapaamisten merkeissä täälläkin. Kaikkein hauskinta oli lapsuuden ystäväni kanssa seurustelu, kaikkine muistoineen jota siihenkin liittyy, sentään yli 70 vuoden taipaleelta:D
Oltiin keväällä kuulema laitettu päät rännien alle kotikadulla kun vesisade oli hyvää hiuksille:D En kyllä yhtään muista, mutta hän on 2 v. vanhempi, niin saattoi sen silloin keksiä, ja seurasin tietysti perässä:Dtexsanell kirjoitti:
Rituliini on tullut takaisin :D
Olinkin jo ihmetellyt kun poistuit kaveriudesta, olisinko tietämättäni loukannut sinua?
Mutta nyt näin sinun olevan jälleen kaverinakin, ja ilo onkin ollut lukea innostunutta teksitiäsi!
Pidä meihin yhteyttä, moni ymmärtää miten joskus on työlästä tilanteesi siellä:)
Osaat niin kauniisti osoittaa iloasi ja kiitollisuuttasi, että ihan sydän heltyy,...
Hiihtolomat on nyt vietetty tapaamisten merkeissä täälläkin. Kaikkein hauskinta oli lapsuuden ystäväni kanssa seurustelu, kaikkine muistoineen jota siihenkin liittyy, sentään yli 70 vuoden taipaleelta:D
Oltiin keväällä kuulema laitettu päät rännien alle kotikadulla kun vesisade oli hyvää hiuksille:D En kyllä yhtään muista, mutta hän on 2 v. vanhempi, niin saattoi sen silloin keksiä, ja seurasin tietysti perässä:DKiitos ihna texnanell.Olenko todella huomionarvoinen persoona jollen ota jokaiseen viestiin kantaa.
Pidin preikin,en edes käynyt lukemassa ja selvisin 1,5 kuukautta pelkällä facepookilla lasten ja ystävien kanssa.
Te ihanat kanssasiskot olette olleet jo olette yhä voimavara,että jaksan kiitos teille.
Jollen saisi purkaa sitä pahaaoloa,tukahtuisin omaan kiukkuuni,näin se vain menee Ama- *Kukkahame*
he kirjoitti:
Nykyään mutkien kautta eläkepäiviäni vietän kontiolahden kirkonkylällä
kerrost 4kerroksinen,käväsin 22v helsingissä välillä,vähän mustilaisen elämää meillä kaikilla varmaan ollut. jatketaan taas.hetahe
29.2.2012 17:14
Nykyisin tie menee aivan erikautta Joensuusta Kontiolahdelle, vilkas tie onkin ainakin kesäaikana.
Kävimme sisareni kanssa Kolvananuurolla muutama vuosi sitten, oikein kahvit oli mukana, kyllä ne siellä kauniissa korkeuserojen maisemissa maistuivatkin. Jos vielä et siellä ole käynyt niin suosittelen tätä luonnonsuojelualuetta,
Pohjois-Karjalassa on paljon vaaramaisemia, mutta myös rajanpinnassa hyviä lakkasoita, ainakin Ilomantsissa. nykyisin niitä kuivatetaan kaivetaan valtavan syviä kanavia ja maasto muuttuu parissa vuodessa aivan tuntemattomaksi.
Sinulla on kauniit luonnon alueet jossa eläkepäiviäsi vietätä.
- *Kukkahame*
Me elimme sotien jälkeen lapsuuttamme, ei ollut vaatteita jos ei joku niitä tehnyt, jalkineita sain Ruotsista eräs sukulainen häni sieltä paljon muutakin.
Hänen vierailunsa olivat hyvin odotettuja oli enemmän kuin joulu, pääsi hyvin nuorena eläkkeele ja oli mahdollisuus tuoda kummitytölle ja koko perheelle hyödyllistä tuomisiksi.
Kerran sain kumisaappaat, ja maalla oli valtavat tulvat keväisin, kouluun mennessä yöpakkasen jälkeen oli ihan hyvä hankia myöten kiertää lätäköt, paluu matkalla riisuin ne kumisaappaat ja sukat ja kahlasin tulvaalueen paljasjaloin.
Niin tekivät muutkin muutaman kerran pudottuaan lumipenkalta lätäkköön, jalat lämpisi pian kuivissa sukissa ja kengissä.
Viime kesänä meillä oli tapaaminen "kylän lasten" kanssa, Ruotsista saakka oli entinen naapurin poika, meitä oli 30 ainakin lähelle, kaikki lapsuuden ajan kavereita.
Kyllä niitä tapahtumia ja sattumia olisi muutaman kirjallisen verran, ja tuskin sittenkään kaikki tulisi mieleen.
Tanssiharjoituksia pidettiin saaressa kallioilla ja lähimaantiesillalla, silta lakaistiin hiekasta puhtaaksi ja rammari, sellainen kammesta veivattava soimaan.
Kaksi näistä kavereista on muusikoita ja ovat monesti 'tuleet vastaan elämänpoluilla'.
Tässähän ihan nuortuu ...jukrahuiti...Voi se lapsuus ja puute,silloin oltiin rikkaita ja sodan jälkeisiä onnellisi pentuja,kun rauha oli massa Rauha antoi meille voimaa ja rakensimme tämän maan,jonka nyt hulludenhuipulla luovutamme ties kenelle,sankarivainajamme uhraus on ollut turhaa
Kaupunkioloissakin saattoivat olla pitkät koulumatkat. Jalkaisin kulkeminen oli ainoa mahdollisuus. Luulenpa sieltä tulleen ilo kävellä pitkiäkin matkoja ja samalla saa ihailla luontoa.
- Sota-aika
Kyllä me, jotka sodan jalkoihin olimme syntyneet elimme puutteessa
ja pahinta oli se sodan pelko vielä.
Kyllä mekin olisimme oikeutettuja saamaan jotain nyt vastapainoksi,
esim.ilmaista kuntoutusta.
Pienestä saakka raskaissa töissä niin kyllä sen nyt selkä-ym.vaivoina
tuntee.
Nyt on pieni eläke,vaikka kuinka olisi lapsesta saakka raatanut!
- Sodan lapset, me,
menettivät paljon äitiensä ja isiensä mielialan mentyä miinukselle, pelko, hätä, suru, nälkä, kylmää...
- eienäätietomies
omista kokemuksista ja asioista saa kaikista parhaat jutut, ne ovat tuttuja itselle ja aika monille toisillekin maan kamaran tallaajille, ne ovat myös läpikäytyjä ja osattuja, enemmän kuin kaiken maailman vieraat asiat, touhut ja juorut, minä ainakin pidän vanhojen aikojen jutuista ja kertomuksista
- he
Oletteko ajatellut ,että kaikista meistä on oma-aloitteisia tullut ei olla saamattomia
osaamme vähästäkin kyhätä ruokaa ja muutakin. Vaikka minulla tuli vähän
vaikeuksia kun keliakia tuli 50v piti opetella niistä erikoisjauhoista leipää tehdä.
On parantunut jo nekin tarvikkeet ,joten alkaa hyvin toimimaan. ----Muuten keuhkotauti oli siellä yleinen tauti ,eräästä naapurista isä ja äiti kuoli jäi 5 lasta
15v vanhin ,joka sitä porukkaa hoiti, oli naapurin isäntäj' holhoojana. Tuli sinne kauheesti vaatepaketteja josta me kyläläisetkin osamme saatiin,köyhää aikaa
oli. Seura lehdessä siitä on juttua ollut ,siksi se levisi ympäri suomea. kirkolle oli matkaa 35km asuttiin silloin synnyinseudullani kiihtelysvaarassa. jatketaan kiitos. - katleija
Ei taida löytyä ketään ikäistämme, jolla elinolot olisivat köyhemmät tai edes samantasoiset kuin silloin sodan jälkeen. Enemmän nykyään valitetaan kuin silloin. Varmasti kaikki energia kului vanhemmiltamme toimeentulon hankkimiseen ja kodin rakentamiseen. Olihan meitä perheitä paljon, jotka olimme kaikki menettäneet sodan takia.
Minulle ei silti ole jääny tuskaisia muistoja päälimmäiseksi, tärkeintä oli että äiti oli aina läsnä.
Talvisodan jälkeen oli isäkin jo kotiutettu ja vanhin veljeni astui riviin jatkosodan ajaksi. Onneksi kumpikin säilyttivät henkensä.
Jotain jäi kuitenkin alitajuntaan. Ne pommikoneet jotka silloin ylitsemme jylisten lensivät Kotkaa pommittamaan, asuessamme Kotkan lähellä.
Vielä aikuisena heräsin painostavaan uneen, jossa metsän reunasta nousi jylisten tummia pommikoneita ja lähestyivät. Silloin aina heräsin.
Varmaan kolmeenkymmeneen vuoteen en enää ole sitä painajaista nähnyt.
Kyllä nuoresta pitäen töitä tehtiin kotona ja kun kynnelle kyettiin sokerijuurikaspellolta tienattiin omaa rahaa. Siinä kyllä tunsi palkkansa eteen töitä tehneensä kuumalla pellolla kitkiessä.
Silti ihana muisto sieltä on, kuinka talon emäntä toi pellon laidalle kahvia ja tuoretta sekaleipää. Kyllä maistui ja virkisti, sai lepuuttaa selkäänsä siinä ojan pientareella. - he
Ajattelinkin juuri kirjoittaa, mitä katleija jo vihjaisit.13-14V Mentiin istuttamaan
taimia,kuusen ja männyn kai ne oli, sieltä sain sitten pyörä rahat . Tärkeä oli myös hammaslääkäri,kun edestä leveä hieno hammas rupes murenee. Tärkeintä
silleen alkoi saada, entäs talvella se pyykinpesu onneksi pieni metsä lampi
oli 300-400m päässä niin kelkalla huuhtomassa siellä käytiiiin,käsiä kylmi hyi
kauhiaa. Taas mietitään jatkoa,eiks ole mukava,kun nyt on näinkin hyvin ,kun ei pakottaisi.hei.hei- Saituutta
Minun vanhempieni mielestä lapsille ei anneta rahaa. Viikkorahoista ei oltu kuultukaan, eikä kotitöistä tienannut koskaan mitään, vaikka 13-14-vuotiaana tein kotiapulaisen hommat kesällä ja kouluaikana apulikkana iltaisin.En koskaan saanut mennä ikäisteni kanssa mihinkään. Olin ihan yksin 17-vuotiaaksi, jolloin muutin pois kotoa.
Huonosti tietysti kaikki tein ja haukut oli palkkana. Koulu meni huonosti ja laiskuudestahan se johtui.
Kaikesta rahasta piti tehdä tarkka selko ja palauttaa vaihtorahat.Vaaterahaa sai vain ruikuttamalla. Karmeaa kulkea liian pienissä ja kuluneissa kamppeissa, vaikka sodan jälkeen kaikilla olikin tiukassa vaatehankinnat.
Äiti piteli sydäntään ja huohotti. Hänellä oli migreeni. Hän ei jaksanut hakea vettä eikä puita, vaan se oli meidän lasten hommana. Luulin koko lapsuuteni, että hän kaatuu kuolleena maahan milloin tahansa. Hän eli miltei 90-vuotiaaksi.
Luulin myös, että vanhempani olivat äärimmäisen köyhiä. Kuitenkin molemmat valtion virassa. Koskaan ei ole minulle selvinnyt, mihin heidän palkkansa kului. Ei ainakaan elatukseen, koska joka suupala oli laskettu, eikä urheiluvälineitä yms. lapsille koskaan hankittu.
Olivat raivoraittiita ja varsinkin äiti ylenkatsoi kaikkia naapureita. Meillä ei koskaan käynyt vieraita eivätkä vanhempani harrastaneet muuta kuin kesämökkeilyä. - Voiko olla totta
Saituutta kirjoitti:
Minun vanhempieni mielestä lapsille ei anneta rahaa. Viikkorahoista ei oltu kuultukaan, eikä kotitöistä tienannut koskaan mitään, vaikka 13-14-vuotiaana tein kotiapulaisen hommat kesällä ja kouluaikana apulikkana iltaisin.En koskaan saanut mennä ikäisteni kanssa mihinkään. Olin ihan yksin 17-vuotiaaksi, jolloin muutin pois kotoa.
Huonosti tietysti kaikki tein ja haukut oli palkkana. Koulu meni huonosti ja laiskuudestahan se johtui.
Kaikesta rahasta piti tehdä tarkka selko ja palauttaa vaihtorahat.Vaaterahaa sai vain ruikuttamalla. Karmeaa kulkea liian pienissä ja kuluneissa kamppeissa, vaikka sodan jälkeen kaikilla olikin tiukassa vaatehankinnat.
Äiti piteli sydäntään ja huohotti. Hänellä oli migreeni. Hän ei jaksanut hakea vettä eikä puita, vaan se oli meidän lasten hommana. Luulin koko lapsuuteni, että hän kaatuu kuolleena maahan milloin tahansa. Hän eli miltei 90-vuotiaaksi.
Luulin myös, että vanhempani olivat äärimmäisen köyhiä. Kuitenkin molemmat valtion virassa. Koskaan ei ole minulle selvinnyt, mihin heidän palkkansa kului. Ei ainakaan elatukseen, koska joka suupala oli laskettu, eikä urheiluvälineitä yms. lapsille koskaan hankittu.
Olivat raivoraittiita ja varsinkin äiti ylenkatsoi kaikkia naapureita. Meillä ei koskaan käynyt vieraita eivätkä vanhempani harrastaneet muuta kuin kesämökkeilyä.tuo?
- Saituutta
Voiko olla totta kirjoitti:
tuo?
Kylä voi, 1940-luvulla.
Omat lapseni eivät joutuneet saman kasvatuksen kohteeksi.
- he
Mikähän vuosi tuo oli ,koska en ollut koskaan meidä kylillä sellaista kuullut. kysyn
sinulta "saituutta". Minä läksin jo töihin 15v ,kun koulu päättyi, pistin lehteen ilmoituksen -koulunsa päättänyt tyytö haluaa töitä nimim.. Minne vaan-tarjous tuli
joensuuhun sekatavara kauppaan,sitten tie eteni helsinkiin. Koti oli hyvä mut minä utelias maailmaan. Mitä vaan juolahtaa kirjoitellaan,kiitos.- Saituutta
Tuskin olemme asuneet samassa kylässä! :)
En usko, että olen ainoa lapsityövoima 60 v. sitten.
- Pär Pillhard
Kaupunkilaislapsena meillä ei ollut kotieläimiä muita kuin kissa. Vanhempani olivat eronneet sota-aikana ja äitini kanssa yritimme pärjäillä korttiannosten kanssa.
Meitä oli useita alle 10-vuotiaita poikia suurinpiirtein samanlaisissa olosuhteissa. Äidit lähtivät aamuisin seitsemäksi töihin ja me pojat hakeuduimme aamuisin jonkun toverin kotiin pelaamaan Raminaa ja tupakoimaan.
Sitten lähdimme omin neuvoin kouluun. Niin se päivä lähti sitten käyntiin. Ei ollut kännyköitä eikä polkupyötäkypäriä. Nykyäidit soittelevat kännyköillä lapsilleen vähän väliä kotiin ja koulumatkoille.
Nykymaailma on kasvaneen liikenteen ja kansainvälisen rikollisuuden takia monin verroin vaarallisempi kuin 50-luvulla. Suurin piirtein tällaisia muistan. - Avainkaulalapsia
olivat vielä meidänkin lapsemme. Silti heistä tuli hyviä ihmisiä.
Ei liiallinen hemmottelukaan hyvä ole, monet heistä eroavat avioliitoistaan, koska se on työ- ja tehtäväliitto.- Makriina ek
40-50-luvun lapsilla oli vapaampi lapsuus kuin heidän jälkeläisillään. Mistähän mahtaa johtua se tavaton huolenpito, jolla tämän päivän lapset kasvatetaan. Onko nyt niin paljon enemmän vaaroja ympärillämme?
Omana aikanamme kiipeilimme puissa, soutelimme, uimme virtaavissa vesissä, juoksimme metsissä ja ajelimme polkupyörillä pelkissä hellevaatteissa ja paljain jaloin. Varmasti sattui onnettomuuksia, ja haavat hoidettiin ratamon lehdillä.
Vanhemmat olivat töissään ja toimissaan, ei heillä ollut aikaa vahtia lasten touhuja. Neuvot oli annettu, ja jos ei niitä noudattanut, niin voi voi: "Noin siinä sitten käy!"
Nyt on oltava kypärät ja pelastusliivit, paksupohjaiset kengät ja rukkaset. Lapset eivät voi keskenään enää mennä juuri mihinkään, aina tulee aikuisen olla mukana.
Keitä lasten tulee pelätä? Aikuisia! He ovat pahansuopia ja pelottavia, ja heistä pitää varottaa yksin liikkuvia lapsia. Kehenkään vieraaseen ei pidä luottaa.
Miten käy lapsen, joka joutuu johonkin vaaratilanteeseen? Keneltä hän näiden varottamisien jälkeen uskaltaa pyytää apua? Onneksi on kännykät!!
- he
Silloin -45-50 luvulla oli monella tiukkaa ,monesta perheestä tuli orpoja.ME
asuimme 30km venäjän rajasta mmuttei siirtolaisiksi tarvinnut joutua,mut
naapureihin tuli siirtolaisia kun niillä oli isommat tuvat. muutaman ajan päästä rakensivat niitä rintamamies mökkejä. pieniä olivat nekin yhden tuvan mökkiä
jopa 5 lasta ,jotain laittoivat vaatteita koululle sieltä niille jaettiin. Koulussa jotain
sianlihakastiketta ja jäätyneitä perunoita keittivät meille.Tuoksu oli sellainen imelä siitä tiesi, että ne perunat oli jäätyneitä. monipa olisi nälkään nääntynyt ellei olisi jotain koulusta saanut.heta - *Kukkahame*
Maalla sentään sitä ruokaa oli joten kuten, iso kalaisa järvi jonka rannalla asuimme, ja joka päivä tuoretta kalaa,,taisi vaan olla alkuun ettei ollut kuin mato-onkia joilla kalastettiin mutta maukasta ruokaa niistä sinteistä äiti loihti.
Kukkoa, keittoja ja uunissa hauduttaen, voita ei ollut paistamiseen aina.
Kun aloimme rakentamaan oli ensin tehtävä tiilet, jukra huit se on kamala työ, hevosella savi tosin aika läheltä, siihen sekotettiin hiekkaa ja sitten muotilla tiilet.
Kun ne kuivi ne ladottiin isoon kekoon johon tuli puita varten sokkeloita, lopulta turpeilla peitetty ja sitten tuli sinne kytemään.
En muista kauanko sitä poltettiin mutta kauniin punaruskeita niistä tuli, monessa olin mukana, en ole vieläkään varma olinko apuna vai haittana..;-D?
Lopulta kodista saatiin kaunis ulkoa päin ja muutettiin asumaan.
Sitten alkoi kangaspuilla olla töitä, verhot, matot pöytäliina ja pyyheliinat, mitään kuin oikeastaan ollut valmista.
Lampaista saatiin villa ja pellavat kasvatettiin itse sekä 'jalostettiin' niin että niistä voi kutoa kauniita käyttötavaroita.
Meillä oli monta vuotta nuo kangaspuut tuvassa, loimet vaihtui ja kuteet ja taas tuli uutta kudottua vaikka vanhoista reikäisistä vaatteista, niistä saikin kauniita räsumattoja.
Nyt pitää jo lopettaa kuka näitä jaksaa lukea? ;-D- renku
Paljon olette saaneet kokea, Kyllä tämä nykyinen nuoriso saisi lukea näitä juttuja.
Pistäis vähän miettimään, itsekin jäin miettimään, olen hiukan nuorempi.
Kyllä mielenkiinnolla luen näitä, vaikka sydämeen välillä sattuukin.
Ei ole helppo ollut.
Minusta on ihan mielenkiintoista lukea, kun en joutunut kaikkea kokemaan ollessani Ruotsissa nuo vuodet. Joihinkin hirveisiin pommituksiin jouduin pääkaupungissa pakoon kalliosuojaan Johanneksen kirkon kallion alle louhitussa. Vietimme äidin ja siskon kanssa hirveän yön kosteassa ja kylmässä, satojen ihmisten jonottaessa wc tiloihin. Haavoittuneita tuotiin paareilla jatkuvasti vaatteita hipoen kun seisoimme pakattuna siellä.
Äiti lähti kotoa hakemaan täkkiä meille henkensä uhalla, eikä ehtinyt takaisin kun taas ilmahälyytys alkoi, mutta onneksi pommit putosivat kauemmaksi.
Sen jälkeen lähetettiinkin meidät Ruotsiin pois Helsingistä. Isä kaatui rintamalla, mutta onneksi äiti säästyi meille sentään. Raskaita aikoja muistella, kauhukuvia kaduilla makaavista ruumiistakin on jäänyt mieleen, mutta aika on onneksi jo haalistanut muistot.
Se selviäminen kaikesta onkin aina muistamisen arvoista, miten kekseliäitä vanhempamme olivatkaan pula-aikana:D Ja kaikesta huolimatta oli minunkin kotonani iloinen ja vapautunut ilmapiiri, jopa alivuokralaisistakin on jäänyt jokunen kiva äidin ystävätär mieleeni.
Viimeinen sukupolvi olemmekin näine muistoinemme!- he
Suurin osa uskoisni on köyhyydessä siihen aikaa elellyt. Rohkene ja kirjoittele
vaan mitä mieleesi juolahtaa ,kiva näitä on nuorenpien joskus lueskella,kuinka
on mahdollista että näinkin onnelliseksi me olemme kuitenkin tulleet ja kasvaneet.
Monet saanut jo hyvät ammatitkIn..Nyt jälki kasvu ei niin runsas lukuisia perheitä
ole siunaantunut 2-3 lasta,kun ennen jopa koulukaverini tekasi 14 lasta., Siinähän on ihan elämäntyö äiti-ihmisellä ja isällä, saada noin suuri määrä lapsiaan varustettua elämään. Tänä päivänä ei taida enään monikaan pystyä moiseen urakkaan, paitsi maataloudess, missä omavaraisuus olisi mahdollinen lasten auttaessa tilan töissä.
Tuossa kun olen sukuhistoriaa lueskellut, niin on ollut aivan tavallista nuo lapsiluvut. Äidinäitinikin, Juliaana Aleksanterintytär oli kuudes kymmenestä lapsesta, joista kaksi kuoli alle vuoden ikäisinä.
Hieman on huvittanut nuo nimet siihen aikaan, on Pietaria Paavalia, Aleksanteria ja muita esikuvia:D Mikäpä siinä, muoti kai silloinkin saneli, - ja omat mieltymykset.
Kovia aikoja on kärsineet Pohjoismaissa, Suomessakin Venäjää myöten, katovuosista peräkkäisistäkin.
Hämeessä ilmestyneestä sanomalehdestä löytyi valokuvakopio, niistä ajoista 2-300 vuotta taaksepäin. Sitkeän kansan jälkeläisiä ollaan. Ilmankos ilo saa sijansa meissäkin, kun nyt ollaan koettu puutettakin viime sodan jälkeisenä aikana. 40 lukuhan oli tuota puutteen aikaa vielä ihan 50 luvulle saakka, ja sittenkin on muistot sieltä niin valoisat, vaikka ei kaikkea ollutkaan niin paljon:D Ei me osattu odottaakaan mitään ylellisyyksiä, iloittiin pienestäkin. Kouluruokakin oli ihan hyvää, kun oli nälkä, ja laardia laitoin minäkin leivän päälle ja sirottelin vähän suolaa siihen!
Mummolassa maistuikin kesävoi taivaalliselle, kun sai vastakirnuttuna reikäleivälle.
Ruotsin vuodet menivät ihan itsestään selvinä kun oli sopeutunut, ainoa minkä muistan ruuasta, oli säilötyt päärynät rexpurkeissa, jotka sain hakea kellarista sunnuntaisin. Ja tietysti ruskeat pavut makeassa tomaattimuhennoksessa käristetyn rapeansilavasiivujen kanssa.
Sitä nyt joskus laitan vieläkin purkkipavuista. Onhan niitä muisteloita näinkin pitkän elämän varrella kertynyt meillä kaikilla. Nyt takaisin tähän aamuun ja muihin puuhiin, *aamusydämellä* heippa vaan- alåertti77
Onhan se oikein ihme ,että järki säilyi kuitenkin suuremmalla osalla kansaa.Alkoivat kovaa työtä tekemään,kuka ulkorakennuksi sekä monenlaista korjaamista oli.Talkoita oli siihen aikaan jos talvi oli tulossa pakko mökki saada valmiiksi että perhe talveksi lämpimään.Sauna oli kanssa A-JA-Ö EI ollut muuta pesupaikkaa,savusaunoja sellaisia oli kaikilla.Tasa-arvoista kylä oli .Sananjalkoja katkottiin eläinten alusiks, töitä jokaiselle riitti.Miten työt nyt ovat hävinneet.
- *Kukkahame*
En ole kokenut että köyhyydessä elimme, ruokaa ja vaatteita oli aina, siitä kiitokset vanhemmille, jostain niitä tehtiin.
Ei silloin ollut kodit kummosia muillakaan vaikka olivat asuneet vuosikymmeniä paikoillaan ilman muuttoja.
Kahden kolmen vuoden urakka pitkine päivineen alkoin näkymään sitten jo muillekin ja ikäviä huomautuksia saatiin, kaikilla olisi ollut mahdollisuus omasta metsästä hirret j.n.e....niinhän mekin teimme.
En usko että kaupunkilaisperheet pääsivät helpommalla, maaseudulta hakivat kaukaakin voita, maito ja leipää, ja myös mitä rahalla sai, sukatkin oli kovasti kysyttyjä, näin muistelen.
Vielä isän avatessa kaupan oli elintarvikkeista osa kupongeilla, vuotta en muista olettaisin ehkä -48 tai -49.
Paikkakunnalle muutti niinä vuosina lääkäri Saksasta ja ihme oli suuri kun kaupoissa oi jo elintarvikkeita ja pian alkoivat hedelmätkin olla näyteikkunoissa.
Ei sitä silloin ymmärtänyt, nyt on hyvä muistella ja sain olla monessa mukana, kaiken lasken rikkaudeksi elämässäni. - he
Kiitokset kaikille, tästä saimme ihanan voin sanoa kiltin ketjun kukaan ei
sanomut pahaa sanaa koko aikana...Jos vielä tulee mieleen jotain jatketaan vaan,Rupesin välillä kiittämään ,kun luin tätä moneen kertaan " tuli hyvämieli.."
Aivan kuin alkuaikoina ,kun tänne astuin,oli niin kotoisa oli,sit rupes piikit pistelee.
heta - tiedostaja
Olen miettinyt paljon, mitä menetin isän kuoleman yhteydessä. Sairautensa takia hän ei joutunut rintamalle, silti en muista juuri mitään hänestä. Isä tavallaan testamenttasi minut adioptiolapseksi sisarensa perheeseen. Salitettavasti, hän tuskin tajusi tätini sairaanloisen narsista mielenlaatua. Adoptioäidilläni oli myös ilmiselviä traumoja vapaussodan jälkilaskuna. Ilmeiseti hänen lapsettomuu-tensakin juontui tuolta ajalta.
Minusta tehtiin kuusivuotiaana tuon adoption yhteydessä lapsi-aikuinen, kiskaistiin
irti monilapsisesta perheestä toiseen, jonka valtiatar ei hyväksynyt naapureiden
"syntisiä" lapsia leikkitovereikseni. Koulussa outoa murretta puhuvana lappilaisena jouduin usein turvautumaan ellei muuhun niin ainakin hampaisiini.
Opettajatar, joka painotti rehellisyyttä, tuomitsi minut aina riidan auheuttajana nurkkaan tai vastaavaan rangaistukseen. Sitten tapahtui jotain, joka sai minut kyseenalaistamaan opettajan rehillisyyden. Hän yksinkertaisesti kuori kerman ns. ameriikaan-paketista. Itse sain tyttöjen hiihtohousut, ehkä arvokkaat, jos olisin ollut tyttö.
Likinäköisenä olisin koulunkäyntiä varten tarvinnut silmälasit. Ostin ne ensimmäisellä plkallani 15-vuotiaana. Adoptioisän mielestä silmälaseja tarvittiin vain unien katselemiseen.
Adiptioäidin kunniahimon vuoksi opin lukemaan, hallitsin kerto- sekä jakolaskun alkeet jo ennen koulun alkamista. Se tiesi koulussa kiusaamista kaikien muiden vikojeni lisukkeena. Eli pohja pois opiskeluinnolta. Käsittääkseni tuo kaikki ajoi minut tiettyihin valveuniin ja antoi minulle kyvyn ilmaista itseäni. Vlitettavasti se on vain oieni lohtu.Luin selviytymistarinan,ehkä parhaimmasta päästä tiedostaja,elin kuin omaa lapsuuttani ja koin sen olemattomuuden tunteen.
Kastijako oli meidänkin kyläkoulussa.Minulla oli matkaa viisi kilometriä kouluun ja monot sai talon tytär jolla sama matka,jotka kunta antoi matkakorvauksena.
- merihuisku
Siihen aikaan jäi orpoja paljon.Mut mikä minulle mieleeni jäi silloin ei paljon kiusattu. Voihan toisia alueta olla että kiusasivatkin, meidän koulussa oli pieni
porukka ,isommat joutu käymään kaumpena,me alakoululaiset kävimme jossain kartanon kammarissa. ÄITINI j ISÄNI olivat käyneet vain kiertokoulua. On varmaan pääasia , että lukemaan ja laskemaan ovat oppineet. - kalle-iisakki
No pyykinpesusta tätä päivää ...kele....
Peseskelin ulkoilu- ja kuntosalikuteitani. Eiköhän johonkiin taskuun olut jäänyt paperinenäliina. Tulos sen mukainen. Onneksi lähinnä keinokuituisia eikä nukkapintaisia pyyhkeitä. No koneen tyhjänä huuhtelulla ja pestyjen puistelulla nyt selvisin... :) - kummi 78v
Olkaamme onnellisia ,koneet on ,joka lähtöön.Mutta ei olla ihmisiä tyytyväisiksi saatu. Koska nähdään sellaista päivää ,että hymyleviä kasvoja vastaan tulisi.
Sekö kokaiini se auttais???????????????? - santtszx
Varmaan yhteiskunnan parantamista kaipaisi ,ainakin nuoriso. Sääliksi käy syrjäytyneitä on paljon ,myös terveiden joukossa ,kun töitä ei ole. Käyvät toiset koulua 30v eikä työtä sitten ole. .Me 15v olimme leipää hakemassa ei
koulunpenkkejä kuluttettu, vaikka propsi metässä.Propsien kuorinta petkeleellä,jo vain oli mukavaa homaa ja vähän siitä "dippiäkin"sai.
Parkinkiskonta oli toinen tulonlähde ja tukkilauttojen keluaminen öisin.
Serkkuni poikaviikari yksitoistavuotta minua vanhempi sai palkan ja minä tein työt,koska en silloin tiennyt,että lapsityövoimaa ei sais käyttää.
Voi tämä lapsuus on niin ihana muistelunaihe,kun kohta ei muuta muistakkaan kiitos heta aloituksesta Ama
- *Kukkahame*
Tässä ketjussa olikin mielenkiintoisia kirjoituksia, kahviakin ehdin hörppimään mukillisen.
Toivon vain ettei jälkeläisemme joudu sotiin ja selkkauksiin, että maailma pysyisi sovussa jotakuinkin, sotia on koettu täällä ja nyt tuolla etelän suunnalla pahojakin yhteenottoja.
Eivät ne muslimimaiden Pyhät Sodatkaan armoa anna samaan malliin ja armottomammin käsitellään vastapuolta, siviileistä puhumattakaan.
Kasassa pysyimme ja ehjinä säilyimme, paljon on vanhempien mukana olo auttanut meitä jokaista, paitsi oli kertomuksia myös sijaiskodeista ne tuntuu kyllä kovasti raskaalta, onni että niistäkin selvitty.
Sotien jälkeen alkoi levitä keuhkotauti, ei kunnon lääkkeitä ja kaikki eivät päässeet parantoloihin, eivät mahtuneet.
Selvitty on niistäkin vitsauksista, lasten tauteihin rokkoihin ja muihinkin on keksitty tehokkaita rokotteita.
Kiitos vielä kerran jaetuista kokemuksista minunkin puolestani!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anteeksi mies
En vaan osaa kohdata sinua ja olla normaali. En tiedä mikä vaivaa. Samaan aikaan tekee mieli tulla lähelle ja kuitenkin578987Mietin aina vain
Minä niin haluaisin nähdä sinut. Ei tuo yhden ainoan kuvan katsominen paljon helpota... Miksi sinä et voisi olla se roh123529Hetken jo luulin, että en ikävöi sinua koko aikaa
Mutta nyt on sitten taas ihan hirveä ikävä jotenkin. Tiedätköhän sinä edes, kuinka peruuttamattomasti minä olen sinuun r262740Kysely lieksan miehille
Olemme tässä pohtineet tällaista asiaa, että miten on. Tästä nyt on paljon ollut juttua julkisuudessakin aina sanomaleht812149Palstan henkisesti sairaat ja lihavat
Täällä on sairaita, työttömiä ihmisiä kirjoittelemassa joilla ei ole tarkoituksena kuin satuttaa ihmisiä. Jos eksyt pals1142050Outoa että Trump ekana sanoutui irti ilmastosopimuksesta
kun Kaliforniaa riepottelee siitä johtuvat tuhoisat maastopalot. Hirmumyrskytkin ovat USA:ssa olleet tuhoisia.3641806Saan kengurakkaan kotiin viikon päästä
Mitä tapahtui? Martina hehkutti tätä stoorissaan reilu viikko sitten, mutta eipä aussimiestä Suomessa näkynyt, vaan tapa2411462FinFamin ryhmät
Älkää hyvät ihmiset luottako tähän tahoon. Ryhmiä on, mutta eivät ne toimi. Ihmisiä savustetaan ulos, vaikka näissä piir01221Olen vähän
Hysteerinen se on totta. Etkai ymmärrä miten syvästi tunnen sinua kohtaan. Ja olet aina lähelläni. Olet osa jo jotain. I101095Osmo Peltola voitti ansaitusti Kultaisen Venlan - Kirvoitti yleisöltä mahtavan reaktion!
JEE, onnea Osmo! Osmo Peltola voitti Vuoden esiintyjän Kultainen Venla -palkinnon. Isä-Peltsin ja Osmon luontoseikkailu681070