opiskelu+etäsuhde

tassjjo

Heippa!

Olen 20v poika ja parisuhteessa vuotta nuoremman tytön kanssa.
Kävin intin (vuoden, kotiuduin kesällä 2011) jonka aikana aloimme seurustella ja syksyllä muutin opiskelemaan eri paikkakunnalle kuin tyttöystäväni. Tähän mennessä olemme siis seurustelleet melkein vuoden.

tilanteesta tekee vaikean se että:

1.paikkakunnalla, jossa tyttö asuu, on vain yksi koulutus mikä voisi edes vähän kiinnostaa minua.
2. alaa jota tyttö opiskelee, voi vain opiskella siellä ja pääkaupungissa.
3. pääkaupunkiseudulle muutto ei ole vaihtoehto, joten hän ei voi opiskelukaupungistaan muuttaa mihinkään ja minun muutto sinne olisi pieni riski, koska en tiedä tykkäisinkö siitä koulutusohjelmasta mikä siellä olisi vaihtoehtona.
4. toisaalta en tietä itsekään mikä se oma ala olisi, joten välillä ajattelen että sama olisi muuttaa tytön paikkakunnalle opiskelemaan ja samalla voisi tutkia omia kiinnostuksia. opiskelu ei kuitenkaan menisi hukkaan vaikka sieltä muuttaisikin mahdollisen eron takia pois, sillä kyseessä on silti sama ala mitä kuitenkin opiskelisin joten saisin paljon kursseja hyväksyluettua.
5. mutta jos päätänkin jäädä nykyiselle paikkakunnalle opiskelemaan niin edessä olisi pitkä kaukosuhde. uskon että kestämme toisenkin vuoden, mutta koska kyseessä on yliopisto, kestäisi etäsuhteemme ainakin 2. vuotta lisää, todennäköisesti vielä kuitenkin 4. vuotta lisää, olettaen että tekisin gradun samassa paikassa.


siinä on jutun pointti, jos päätän jäädä tänne, onko se käytännössä pitkällä aika välillä loppu suhteellemme. vai pitäisikö kuitenkin muuttaa tytön luo.

helpottaisi kun itse tietäisi mitä haluaisi opiskella, niin sillon valinta olisi joko muuttaa tai ei muuttaa, riippuen kiinnostuksesta ja opiskelumahdollisuuksista.

mutta kun en oikeen itsekään tiedä mikä se oma koulutusohjelma olisi, ala on kyllä tiedossa.

rakastan kyllä tyttöäni mutta tuntuu että en voi enää ajatella asioita järkevästi koska alan olemaan aika stressaantunut, koska kohta pitäisi tietää mitä aikoo tehdä. Lisäksi olen alkanut kyseenalaistamaan että olenko kuitenkaan tarpeeksi kiintynyt tyttööni jotta kannattaa muuttaa yhteen. Olen huomannut että tilanteesta johtuen olen muuttunut jotenkin etäisemmäksi ja enkä edes osoita välitämistäni useasti.
Kai tämä on jotain tiedostamatonta valmistautumista pahimpaan..

Uskon kuitenkin että jos eläisimme yhdessä tai edes samalla paikkakunnalla ilman mitään huolia ja stressiä tulevaisuudesta, eläisimme onnellisina :) olemme niin samanlaisia ja sovimme kuitenkin hyvin yhteen, eikä meillä ole ollut mitään isojakaan riitoja.


viesti on kyllä sekava mutta toivon että tästä tulee keskustelua, jotta voin selventää asioita.

antakaa oikeasti neuvoja ja näkökulmia, en osaa kohta enää itse päättää mitään järkevää. tilanne alkaa syömään minua jo liiaksi, että kohta tämä pelkkä ongelma koituu suhteen kohtaloksi.

2

798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menetettysydän

      Itse olin samassa tilanteessa oman (entisen) poikaystäväni kanssa noin vuosi sitten ja hän kävi täysin samoja ajatuksia läpi. Erohan siinä tuli, kun hänellä stressi kasvoi liikaa päättäessä mitä haluaisi elämältään. Nyt poikaystävä on osoittanut katumisen merkkejä, mutta ei meillä enää ole mitään toivoa, onnellisia oltaisi varmasti vieläkin, jos oltaisiin yhdessä pysytty. Hän ei loppujen lopuksi tosin hirveän kauas muuttanut. Älä missään nimessä jätä tyttöäsi, jos vähääkään tuntuu siltä että hän on se oikea. Yhteenmuutto voisi olla ratkaisu tai sitten jompi kumpi voisi muuttaa toista lähemmäs asumaan jos mahdollista, se helpottaisi jo varmasti paljon.

    • seurustelia 12

      Itsekkin seurustelen erään tytön kanssa. Minä asun Itä-Suomessa ja tyttö Länsi-Suomessa. Nyt opiskelemme samassa koulussa mutta keväällä palaamme kumpikin omiin koteihimme. Olemme miettineet sitä, kuinka tapaamiset hoidettaisiin sen jälkeen, kun olemme muuttaneert takaisin omiin koteihimme. Olemme tulleet tulokseen, että matkustelemme aina viikonloppuisin toistemme luo ja hoidetaan tapaamiset tällä tavalla. Tässä vain omakohtaisia kokemuksiani. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2114
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1935
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1911
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1613
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1476
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1464
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1427
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1267
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1139
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1134
    Aihe