Hei! koetetaan keskustella tästä raskaasta aiheesta asiallisesti, vaikka se tunteita nostattaakin pintaan. Itse erosin muutama vuosi sitten väkivaltaisesta suhteesta ja näin ollen katson tietävänikin aiheesta jotain. Minä todella pelkäsin erotilanteessa kirjaimellisesti henkeni puolesta. Jouduin hakemaan ex-miehelleni lähestymiskiellon ja onneksi sen sainkin. Nyt jälkeen päin kiitän poliisia ripeästä toiminnasta, he näkivät tilanteni ja suhtautuivat siihen asiaan kuuluvalla vakavuudella. He kehoittivat kääntymään ammattiauttajien puoleen ja näin teinkin. Ensimmäiseksi hain eropaperit, mutta niiden viranomaisten kanssa meinasikin tulla ensimmäinen vastoinkäyminen. Jouduin selittämään tarkoin SYYN heille erooni, koska mieheni meni ensimmäiseksi vaatimaan heiltä, ettei minulle saa eroa antaa, koska se on aiheeton!!! Vasta aikuisten lasteni puututtua asiaan sainkin heti eropaperin allekirjoitettavaksi. Mieheni aloitti käräjöinnin asian tiimoilta ja juttu meni Hoviin asti! Jokaisen mieheni syytteen pystyin kumoamaan ja mies todettiin sielläkin lopulta ainoaksi syylliseksi. Nyt poliisi joutui minua todella suojelemaan. Hovissa riitely jatkui ja asia ei edennyt sillä välin kun laiton toisen vaiheen erohakemuksen sisälle,viranomaiset odottivat hovista päätöksiä. Hakuaika meni ohi lopulliseen eroon, mutta viranomaiset lupasivat antaa eron vaikka siihen aikaa kuluisikin. Kotoa jouduin lähtemään tyhjin käsin kun en uskaltanut vaatia ex-mieheltäni mitään, edes avio-osuuttani yhteisestä omaisuudesta. Onneksi olin ja kävin töissä. Seuraavaksi hain asuntoa ja sainkin sen kaupungilta. Mennessäni sosiaalitoimistoon, virkailija katsoi vain papereitaan ja sanoi yks´kantaan minulle: "jos otat asunnon,sen myös itse maksat, he eivät puutu siihen". En saanut virkailijalta minkäänlaista tukea tai neuvoa tilanteeseeni. Onneksi en saanut, ajattelen nyt kyynisesti: jouduin selviämään todella yksin koko tilanteesta, opin selvittämään ja hoitamaan asiani perin pohjin, enkä enää toisten apua kaipaakaan. Nyt olen saanut onneksi elämäni vakaalle pohjalle ja hetkeäkään en ole katunut eroamistani. Vieläkin tosin vanhat kauhukuvat palaavat ajoittain unissani, mutta nyt jo olen oppinut erottamaan jo unessa turvallisen nykyisyyteni ja kauhukuvat kuuluvat menneisyyteeni.
Kysynkin teiltä arvoisat viralliset auttajat ja viranomaiset, kaikella kunnioituksella ja omiin kokemuksiini pohjautuen: Millä tavoin te todella autatte näitä pahoinpideltyjä naisia, haluaisin konkreettisia esimerkkejä?? Kotikaupunkini ainakin halusi pestä kätensä tilanteesta ja heillä oli vain päällimmäisenä huolena etten hakisi toimeentuloa tai muuta avustusta. Kysyivät jopa muuttohalukkuuttani eri paikkakunnalle asumaan? Hölmistyneenä vastasin kyllä jatkossakin itse valitsevani asuinpaikkani. Tuntuu katkeralta katsoa kun toiset hakevat ja saavat Kelasta kaikenlaisia avustuksia ja minä maksoin ja maksan joka pennin ja sentin omasta pussista, vaikka tiukkaa tekikin.
Tälläkin palstalla kaksi "auttajaa" kinastelee keskenään auttavansa, mutta pystyttekö todellakin antamaan myötätuntoa ja konkreettista apua hakatulle ihmiselle, vai hautaudutteko oman ammattinne pykäläviidakon taakse? Hakattu ihminen ei osaa mieltää auttamiseksi vammojen paikkaamista sairaalassa, hän tarvitsee kipeästi myös kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa hädän hetkellä. Hakatulla on suuri hätä jo jokapäiväisestä selviytymisestään arjessa, ei hän kaipaa pompottelua eri viranomaisten luukuilla, voimat ja henkinen kestävyys joutuvat erotilanteessa muutenkin todella kovalle koetukselle. Avioerohan on kova paikka monelle eroavalle tavallisestikin. Moni nainen uskoo avioliitossaan olevansa turvassa, mutta tällaisissa tapauksissa kaikenlainen turvaverkko saattaa kadota silmänräpäyksessä! Vaikka asuisit miten isossa omakotitalossa ja olisi turvattu elämä muutenkin, sen voit hetkessä menettää kuolemanpelon edessä, oman rakkaasi toimesta! Hakaten surmatut naiset kertovat tästä kammottavaa kieltään. Eikä voida ennustaa etukäteen kenen naisen kohdalle arpa lankeaa! Millainen hyvinvointiyhteiskunta sallii tällaista tapahtuvan, eikö se pysty todellakaan estämään ja suojelemaan riittävästi jäseniään??? Lopullisesti hakattuhan ihminen ei enää kysele oikeuksiensa perään...
Lopuksi haluaisin kysyä hakatuilta, niin naisilta kuin miehiltäkin, millaista apua olette saaneet niin viranomaisilta kuin omilta sukulaisiltanne? Miksi sukulaiset eivät tulleet auttamaan ja tarjoamaan konkreettista apuaan??? Vai tulivatko ja pääsitkö näin kurimuksesta eroon pelkäämättä henkesi puolesta? Näiden asioiden ajatteleminenkin tekee kipeää, mutta julkituoden asian olen huomannut ahdistukseni vähitellen hellittävän ja päivä päivältä on helpompi hengittää ja arvostaa omaa rauhallista elämäänsä. Pahoinpitelevässä kodissa jokainen vietetty päivä on liikaa ja siitä on heti poistuttava ja kannettava vastuu oman elämänsä laadusta. Ja on suojeltava erityisesti lapsia, hekin näkevät yllättävän paljon lapsille sopimatonta elämää tällaisessa kodissa.
Kysynkin teiltä arvoisat viralliset auttajat ja viranomaiset, kaikella kunnioituksella ja omiin kokemuksiini pohjautuen: Millä tavoin te todella autatte näitä pahoinpideltyjä naisia, haluaisin konkreettisia esimerkkejä?? Kotikaupunkini ainakin halusi pestä kätensä tilanteesta ja heillä oli vain päällimmäisenä huolena etten hakisi toimeentuloa tai muuta avustusta. Kysyivät jopa muuttohalukkuuttani eri paikkakunnalle asumaan? Hölmistyneenä vastasin kyllä jatkossakin itse valitsevani asuinpaikkani. Tuntuu katkeralta katsoa kun toiset hakevat ja saavat Kelasta kaikenlaisia avustuksia ja minä maksoin ja maksan joka pennin ja sentin omasta pussista, vaikka tiukkaa tekikin.
Tälläkin palstalla kaksi "auttajaa" kinastelee keskenään auttavansa, mutta pystyttekö todellakin antamaan myötätuntoa ja konkreettista apua hakatulle ihmiselle, vai hautaudutteko oman ammattinne pykäläviidakon taakse? Hakattu ihminen ei osaa mieltää auttamiseksi vammojen paikkaamista sairaalassa, hän tarvitsee kipeästi myös kuuntelijaa ja vierellä kulkijaa hädän hetkellä. Hakatulla on suuri hätä jo jokapäiväisestä selviytymisestään arjessa, ei hän kaipaa pompottelua eri viranomaisten luukuilla, voimat ja henkinen kestävyys joutuvat erotilanteessa muutenkin todella kovalle koetukselle. Avioerohan on kova paikka monelle eroavalle tavallisestikin. Moni nainen uskoo avioliitossaan olevansa turvassa, mutta tällaisissa tapauksissa kaikenlainen turvaverkko saattaa kadota silmänräpäyksessä! Vaikka asuisit miten isossa omakotitalossa ja olisi turvattu elämä muutenkin, sen voit hetkessä menettää kuolemanpelon edessä, oman rakkaasi toimesta! Hakaten surmatut naiset kertovat tästä kammottavaa kieltään. Eikä voida ennustaa etukäteen kenen naisen kohdalle arpa lankeaa! Millainen hyvinvointiyhteiskunta sallii tällaista tapahtuvan, eikö se pysty todellakaan estämään ja suojelemaan riittävästi jäseniään??? Lopullisesti hakattuhan ihminen ei enää kysele oikeuksiensa perään...
Lopuksi haluaisin kysyä hakatuilta, niin naisilta kuin miehiltäkin, millaista apua olette saaneet niin viranomaisilta kuin omilta sukulaisiltanne? Miksi sukulaiset eivät tulleet auttamaan ja tarjoamaan konkreettista apuaan??? Vai tulivatko ja pääsitkö näin kurimuksesta eroon pelkäämättä henkesi puolesta? Näiden asioiden ajatteleminenkin tekee kipeää, mutta julkituoden asian olen huomannut ahdistukseni vähitellen hellittävän ja päivä päivältä on helpompi hengittää ja arvostaa omaa rauhallista elämäänsä. Pahoinpitelevässä kodissa jokainen vietetty päivä on liikaa ja siitä on heti poistuttava ja kannettava vastuu oman elämänsä laadusta. Ja on suojeltava erityisesti lapsia, hekin näkevät yllättävän paljon lapsille sopimatonta elämää tällaisessa kodissa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sama virsi jokaisella väkivaltaa kokeneella. Hoetaan, että heti pitää lähteä, lapsille on kamalaa sun muuta.
Tälläinen ei ole ulkopuolisen silmin muutakuin säälittävää.
Vittu joka ei Suomessa tiedä oikeuksiaan saada suojelua, on idiootti.
Ja joka tietää, muttei hae, on itse ongelmansa aiheuttaja.
Tälläiset hakkaamista sietävät akat tekevät miehilleenkin sellaisen oravanpyörän, joka lopulta tuhoaa myös heidät.
Jos nainen lähtisi aina heti kun lyödään, voisi mieskin selvitä tapahtumasta erehdyksen tiliin pistettävällä virheellä, josta voisi jatkoa ajatellen oppia jotakin, mutta kun akkaa on kerran lyöty ja nainen tämän hyväksyy, mies häpeää tapahtumaa, mutta ei pysty käsittelemään sitä, vaan ajautuu tilanteeseen yhä uudelleen ja uudelleen toivoen alitajuisesti, että nainen tai joku muu pistäisi vastaan.
Omaa pahaa oloaan mies tai kuka lyöjä sitten onkaan, purkaa.
Ja paha olo pahenee jokaisen lyönnin myötä.
Joten minun ainakin on vaikea kokea mitään sympatiaa Suomessa väkivaltaa kokevia naisia kohtaan.
Täysin eri asia on joissakin muissa maissa, missä kukaan ei hakatulle naiselle avuksi tule, ja apua pyytävät tapetaan vaikkapa perheen voimin.
No niin tästä sinäsä ansiokkaasta kirjoituksesta jäi toisen osapuolen eli miehen ja myös mollattujen viranomaisten mielipiteet uupumaan. Jäi askaruttamaan, miksi mies käyttäytyi väkivaltaisesti? Yleisin on luultavasti se, ettei mies ollut kiinnostunut perheestä, mutta oli pakko siinä elää, koska pelkäsi avioerosta johtuvia suuria kustannuksia? Moni on joutunut vaimonsa kiristämäksi omaisuuden jaolla ja elatusmaksuilla ja jotkut jopa rikossyytteillä. Tällaiseen vedätykseen ei monilla riitä kun nyrkit..
Karo
Sinulla ei ilmeisesti ole omaa kokemusta tai perhepiirin kokemusta aiheesta.
Perheväkivalta työllistää meitä viranomaisia yhä enenevissä määrin.Tutustu tilastoihin,jotka tosin kertovat surullista kieltään vain niistä tapauksista,jotka ilmoitetaan sosiaaliviranomaisille tai poliisille.Paljon jää pelon vuoksi ilmoittamatta.
Väkivalta on myös yhä raaempaa.Huomionarvoista on myös se,että naiset käyttäytyvät väkivaltaisemmin kuin aikaisemmin.Naisten tekemät tapot lisääntyvät.
On käsittämättömän typerää kysyä,mikä on uhrin oma osuus lyödyksi tulemiseen! Mikään ei oikeuta lyömään toista ihmistä,jopa kouluttamattomimmankin ihmisen pitäisi se ymmärtää.Jollei sanan miekalla pärjää,on viisainta poistua paikalta.
On myös hullua väittää,että mies elää perheessä vain taloudellisista syistä.Avioerossa on aivan selkeät juridiset perusteet omaisuuden jaolle.On lapsellista väitää,että nyrkkiä heiluttava mies jäisi erossa alakynteen taloudellisesti!
Omaisuus jaetaan oikeuden määräämän pesänjakajan toimesta,jos ei löydy sopua.Elatusmaksut määräytyvät tulojen mikaan,niitä ei kukaan voi yksipoulisesti määrätä.
Eiköhän ole useimmiten niin,että mies pelkää eroa,omaa selviytymistään elämässä eteenpäin.
Oma sisäinen sekasorto ja mielenhäiriöt pelottavat,mutta apua ei uskalleta lähteä hakemaan.Jos vaimo ja lapset eivät kiinnosta,kuten väitit,miksi ihmeessä mies yhä jää??
Rikossyytteen hakkaaja toki erossa saattaa saada,mutta se on aivan oikeutettua.Oli kyse miehestä tai naisesta lyövänä osapuolena.
Suomen lain mukaan rikoksesta seuraa rangaistus.Tosin puolison taposta selviää meillä aivan liian lyhyellä tuomioilla.Pitemmän tuomion saa esim. huumekaupasta tai talousrikoksista.
Päivittäin näiden väkivaltarikosten kanssa työskentelevänä en voi kuin ihmetellä tuota asennetta,jolla etsitään puolusteluja hakkaamiselle.
Miltä mahtaisi tuntua omat puheet sen jälkeen kun itse makaisi ensiavussa henkihieverissä.Saattaisi enin myötätunto pikku hiljaa karista!!
Viranomaiset ovat voimattomia perheväkivallan lsääntymisen edessä.Tärkein tehtävämme on katkasista väkivallan kierre yksittäisissä tapauksissa ja auttaa uhria oikean avun piiriin.
Henkisten kärsimysten määrää ei tilastoilla voi mitata.Lasten hätä ja pelko ei myöskään näy tilastoissa.Ehkä ulkopuolistenkin olisi syytä paneutua näiden hakattujen tukemiseen ja jättää väkivallan tekijöiden puolustelu vähemmälle.
Se helpottaisi meidän työtämme.
Kun näet/kuulet väkivallasta naapurissa,sukulaisperheessä, ilmoita asiasta poliisille.Ajattele itsesi sen heikomman osapuolen asemaan ja tee ratkaisusi sen mukaisesti.
vuoksi...miten on jos humalainen mies tulee Tallinnassa ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi?
Uhrille työnnetään vastuu välittömästi. Miksi kulki naapurimaassa kännissä kadulla...mielestäsi riittävä perustelu hakkaamiselle?
Miehisenä miehenä sanoisin,että hakkaamiselle ei löydy mitään puolusteluja. Se,joka kännää sammuakseen Tallinnassa,tietää olevansa suuressa vaarassa joutua ryöstetyksi.Silti hän antautuu siihen.
Kotona ei kenenkään tulisi joutua alistetuksi ja hakatuksi.Koti on meille tavallisille tallustajille pyhä paikka ja perhe voimavara.
En voisi kuvitella,että menisin ja löisin naistani,avovaimoani.Kyllä me riidellään ja huudetaan molemmat toisillemme aina välillä,mutta ei me aleta nyrkillä mäiskiä.
Sellainen,joka lyö,ei ole terve vaikka miten selittelisit.Ei mene läpi.Kyllä se on suuren luokan sairautta.Miksi näitä roistoja suojellaan ja paapotaan.
Ihmettelen naisia,jotka jaksavat puolustaa hakkaavaa ukkoa naama veressä.Ja säälin nössöjä miehiä jotka antaa muijan heiluttaa kaulinta.
Sen voi sanoa,että vikaa löytyy kummastakin sukupuolesta.Minun hyvä kaverini sai kotona oikesti paistinpannulla päähän ihan hölmön pikkuriidan aikana ja selvistäpäin.Avovaimoni
ex-mies löi kännissä silloin kun sattui huvittamaan.Yritti lyödä minuakin kun jo elettiin yhdessä ja niiden erosta oli vuosia.Uhkailee vieläkin kännissä naistani jos saa kiinni puhelimella.Oma lapsensa on yrittänyt tavata isää.Sieltä on haettu monesti poi keskellä yötä kun isi hakkaa tyttöystävää.
Kaikki jotka näitä puolustelee on yhtä kipeitä itsekin.Varsinkin ne naiset,jotka on sitä mieltä
että naapurin rouva ansaitseekin parit luunmurtumat ja keskenmenon lyömisen tuloksena.Mutta nainen on aina ollut naiselle susi.
Enpä miehenä koskisi kepilläkään tuollaiseen naiseen,joka iloitsee toisen ihmisen vaikeuksista..taas sama virsi
Tallinnassa omasta hakkaamisestaan, koska TIETÄÄ olevansa suuressa vaarassa? Miten hemmetissä selität sen, että vuosia selkäänsä saanut nainen ei tiedä olevansa vaarassa?
Siirrät vastuun uhrille.
Tehdään se sitten kaikissa muissakin tapauksissa!
Kuulepas tyttö,lue tekstini oikein.EN LATAA VASTUUTA UHRILLE! Sanon,että EI SAA lyödä.Ja että ei saa puolustella sitä hakkaajaa.Sulla taisikin kansakoulu jäädä kesken kun et osaa erotaa tekstin asiasisältöä.
Mene vaikka Helsingin yöhön kaatokännissä,sielläkin tulee melko varmasti ryöstetyksi tätä nykyä.MUTTA se on yhä eri asia kuin väkivalta kotona.
Kun hakkaa kumppaniaan,on sairas.Vika ei ole siinä,ketä hakataan vaan siinä,kuka heiluttaa nyrkkiä.
Älä sinä aina yritä käännellä toisen asiatekstiä omaa mielikuvaasi vastaavaksi.
pystyt yleistämään että kaikki kotona selkäänsä saavat ovat syyttömiä omaan kohtaloonsa?
asiasta.
Poliisin nettisivut kertovat, että parisuhdeväkivallassa surmansa saaneet naiset ovat eläneet pitkään väkivaltaisessa suhteessaan. He ovat yleensä pitkäaikaisia turvakotien asiakkaista, joilla on palava halu jostain syystä palata aina sen saman rentun luo, jota täytyy lähteä kerta kerran jälkeen karkuun.
Yli 70% parisuhdeväkivaltaa suhteissaan kohdanneista naisista ei ole katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa väkivallasta minnekään. Tiedätkö miksi?
Vain 10 %ilmoittaa poliisille ja loput puhuvat vaikkapa terveyskeskuksessa tai jollekin muulle viranomaistaholle.
Meillä on kattava järjestelmä puuttua näihin ongelmiin. Mutta jossain mättää.
Tiedätkö missä? Miksi viranomaisapu ei toimi?
Esitän näitä kysymyksiä. koska väität olevasi viranomainen.
Voin vastata niihin kyllä itsekin, kunhan virittelen keskustelua...
Kuten sanoin,perheväkivallasta tulee ilmi vain osa.Pelko estää yhä ilmoittamasta poliisille.
En tosiaankaan ole poliisi,mutta viranomaistahoa edustan ja teen yhteistyötä poliisienkin kanssa.
Tiedän,missä mättää.Naiset pelkäävät tapetuksi tulemista enemmän kuin lyömistä.
Ulkopuolisen tekemä ilmoitus poliisille tehoaa joskus paremmin kuin arvaatkaan.
Miten sinä voit sanoa,että se hakattu on ansainnut kohtalonsa???
Oletko ennustajaeukko vai näetkö kotien seinien sisäpuolelle?
Olet itse hakkaaja,joka pyrkii selittelemään lyömisiään naisia syyllistämällä.
PYSY JO POISSA TÄLTÄ FOORUMILTA!
se miksi he eivät ilmoita parisuhdeväkivallasta oman kertomansa mukaan, johtuu siitä, että väkivalta oli heidän mielestään vähäistä, eikä aiheuttanut sen suurempia. He siis itse vähättelevät tapahtunutta!
Tähän on sinun helppo sanoa, että tottakai, kun pelkää tapetuksi tulemista.
Se saattaa olla jonkun selitys, mutta yleistää sitä ei voi...ota huomioon että YLI 70% sanoi näin...
Sitten, miksi ei apu mene perillle? Miksi vuosi vuodelta ongelmat jatkuvat samankaltaisina? Kun uhri menee turvataloon ja hänelle selvitetään mitä hänen tulisi tehdä päästäkseen irti asiasta, eikä hän kuitenkaan niin tee, ovat keinot vähissä. Turvakodeissa tämä asia on tiedostettu jo kauan. Mutta kukaan ei voi mitään. Ketään ei voi pakottaa eroamaan eikä muuttamaan elämäntapaansa.
Millä muulla tavoin yhteiskunta voisi aviopuolisoiden väleihin puuttua?
Jos uhri asiasta kärsii (useimmiten myös lyöjällä on omat pahoinvointinsa)ja hän haluaa turvaan, miksi hän palaa?
Tässä kohdassa on yhteiskunta jo voimaton. Ei ketään voi väkisin viedä kotoaan. Ja juttu jatkuu, kuten ennenkin.
Tällainen yksilö pakottaa käyttämänsä viranomaisavun katselemaan päältä omaa tragediaansa.
Olen aiemmin verrannut tätä tupakointiin. Yhtäläisyyksiä on monia. Kaikki tietävät tupakoinnin vaarat, myös tupakoitsijat itse. Mutta silti sitä ostetaan.
Eikä kukaan voi toisen puolesta lopettaa. Se on tehtävä itse.
Siinä syy, miksi apu on tehotonta...
taisit itse syyllistyä nyt siihen, mistä toista kirjoittajaa syytit.
Yhtä kaikki. Uhreja ovat molemmat.
Edelliset kommentit osoittavat sen,miten vähän sellaiset ihmiset ymmärtävät,jotka eivät ole lyömistä kokeneet.Miltä tuntuu juosta lasten kanssa pakoon naapuriin keskellä talviyötä.
Oi uppista kun ne miespoloiset ovat joutuneet kiusan kohteeksi ja ovatkin aivan syyttömiä lyömiseen,uhreja melkein.voi voi niitä ressuja! Pitäisi varmaan perustaa turvakoteja poloisille kiusatuille.
Kun itse tai yksikin läheinen on joutunut oman puolison(miehen tai naisen) lyömäksi,alkaa ymmärtää.Ei pidä jauhaa tuota paskaa kiusatuista miehistä!!! Suurin osa väkivallasta tapahtuu ihan tietoisesti,omaa pahaa oloaan tai huonoa itsetuntoa peitellen.HYVIN HARVA MIES edes syyttää naista ärsyttämisestä! Itkee vain omaa heikkouttaan hallita raivoaan,joka kumpuaa omasta sisimmästä.
Kunpa edellisten kommenttien kirjoittajat saisivat joskus itse kokea mitä se on,kun toinen käy kimppuun esimerkiksi silloin kun on itse syvässä unessa.Miltä tuntuu,kun ei voi puolustautua muuten kuin juoksemalla karkuun.
Ehkä olisi hyväksi kokea hakatuksi tulemisen nöyryytys ILMAN OMAA PROVOSOINTIA.
Miehen huono itsetunto aiheuttaa väkivaltakohtauksia esim. silloin kun nainen haluaa eron.Tällaiset lapsimiehet eivät kestä hylätyksitulemista.Normaali mies ja nainen tajuaa kyllä,kun toinen kertoo haluavansa erota syystä tai toisesta.Vain heikolla itsetunnolla varustettu lapsiaikuinen lyö.Hänellä kun on siihen oikeus alikehittyneen minäkuvan takia.
Varmasti on olemassa sekä jäkättäviä ukkoja että akkoja,jotka saavat lopulta turpiinsa.Tätä vähemmistöä ei pdä sotkea hirvittävään määrään todellista perheväkivaltaa,jossa ei ole kyse samasta kuviosta.
Lasten hätää vähättelevät vain he,ketkä eivät ole koskaan tavanneet väkivaltaperheen lapsia.
Kun on kuunnellut yhdenkin tositarinan,alkaa oma käsitys muuttua.Onneksi hakkaaja ei yleensä lyö lapsiaan,vaan puolisoaan ainoastaan.Pahinta onkin lapsen hätä vanhemman hengen puolesta.Sitä pelkoa ei sielu koskaan unohda.Joka näitä kokemuksia vähättelee,on todella kypsymätön ja kylmä ihminen.Kun ei ole kokenut,on helppo kuitata vähättelyllä.
Jotkut teistä krjoittelijoista ovat suuria naisvihaajia.Haluaisitte meidän Suomeemme miehille vapaat kädet hakata kumppaneitaan,niin kuin on monissa arabimaissa.Naisen saisi tappaa,jos ei satu alistumaan mohin tahansa.
Vahvemman oikeudella saisi pitää perheensä pelon kauhussa ja rellestää miten sattuu.Toivottavasti nämä teidän sovinistiset haaveenne eivät koskaan toteudu.
Suomessa saa apua,jos on uskallusta lähteä sitä etsimään.Väkivallan pelko on suurin este.Toinen on se,että jokaisessa ihmisessä on myös hyviä puolia.Lyöjät ovat mestareita selittämään asiat parhain päin ja uskottelemaan,että lyömistä ei enää tapahdu.Siinä sitä sitten elellään joskus jopa kuukausia hyväuskoisena: ei se enää lyö.
Seuraava kerta on sitten yhä kipeämpi pettymys.
Jokainen saa apua,joka USKALTAA lähteä sitä hakemaan.Löytyy turva itselle ja lapsille.
Joskus tämä lähteminen aiheuttaa sen,että ex-puoliso tulee ja tappaa.Lukekaa hyvät ihmiset lehtiä!!!!! Onko silloinkin kyse siitä,että akka ärsytti kun mies tappaa ero jälkeen,tekee harkitun murhan.Eiköhän ole kyse murhaajan mielenhäiriöstä.Jätetyksi tuleminen on liikaa lapsimiehelle.
Kannustan kaikkia lyödyksi tulleita lähtemään,kun vielä voi.Kohta se saattaa olla myöhäistä.Myös te miehet,joita nainen hakkaa: lähtekää!!! Löytyy tavallisia naisia,joille hellyys ja normaali parisuhde ovat etusijalla.
Käännetäänpä lopuksi asioita vielä kerran eri valoon. JOS AKKASI JÄKÄTTÄÄ jatkuvalla soitolla,MIKSI ET LÄHDE pois,ota eroa??????
Niinpä,juuri siksi! Kun toinen sanoo yhdenkin pokiipuolisen sanan,koet oikeuden lyödä ja alistaa tahtoosi.Nautit vallastasi.Jos on normaali ihminen,katuu ja ymmärtää itse lopettaa suhteen,joka on vääristynyt.EI OLE PAKKO kestää jäkätystä! Eli kääntäen : Jos lyödyille löytyy apua,myös se lyövä osapuoli saa apua,jos HALUAA muuttaa elämäänsä.
Kerran lyömisen makuun päässyt mies ei tavoistaan hevillä irti pääse.Sama jatkuu jokaisessa naissuhteessa ja tuhoaa monen ihmisen mielenterveyden.Onpa aika vaikea löytää sellaista selitystä,että mies saa aina jäkättäjän puolisokseen!!!! Tilastollisesti todella epätodennäköistä,sen ymmärtää jokainen.
Entä se jäkättäminen,mistä naiset jäkättävät?
Yleensä kai riitoja tulee eniten kotitöistä,rahankäytöstä,lasten kasvatuksesta jne. Mutta aina ei ole kyse jäkättämisestä.
Usein on kyse siitä,että lapsimies ei osallistu mihinkään perheen eteen tehtävään työhön eikä ota kasvatusvastuuta.Ei ,vaan on itse lapsi lapsien joukossa.Passuuttaa naisella ja menee kuin on tottunut menemään poikamiehenäkin.Rahaa palaa kapakoissa ja omissa menoissa.Perhe on kulissi siitä,että on muka mies.
Vastuullinen mies allekirjoittaa äskeisen täysin.Silloin kun hankitaan lapsia,sitoudutaan vastuuseen ja olaan valmiita n. 20v projektiin.
Ei siitä voi irtisanoutua sitten kun haluaa!!!
Moni ei kasva koskaan aikuiseksi.
Ikuisesti lapsena pysyvän ihmisen kanssa on mahdotonta elää.Paljon helpompaa on lähteä ja hoitaa yksin perheensä.Siitä jää pois se ison lapsimiehen jatkuva hoivaaminen.Kuten Juice lauloi "..nainen,naisellinen...Kun elämä lyö,hän ruumiini laastaroi..." Näin se juuri on,nainen hoivaa ja huolehtii ja mahdollistaa typeryyksissään miehen käytöksen.Hän ei koskaan ota vastuuta perheestään,koska nainen suostuu yksin hoitamaan kaiken.
Kun on kokenut 15v tuollaista suhdetta,menee tosiaan usko parempaan perhe-elämään.
Mutta ihmeitä tapahtuu! Maailmassa on myös ihan tavallisia,kunnollisia aikuisia miehiä.Itse asiassa enemmistö miehiä varmaan on sellaisia,lapsimiehen vaimona sitä ei vaan tiedä ja luulee,että miehet yleensäkin käyttäytyvät niin.
Te,joilla ei ole mitään käsitystä todellisesta perhehelvetistä: ÄLKÄÄ VIITSIKÖ KIRJOITTAA TÄYTTÄ PASKAA JA PUOLUSTELLA VÄKIVALTAA!!!!!!
Kiitokset vastanneille, mutta vieläkin jäin kaipaamaan vastauksia siitä, että millaista apua olette saanut perheväkivallan loppumiseksi ja keiden taholta??? Kaikkinainen syyttely ei auta, vielä vähemmän kaikkinainen nimittely, kuten akaksi, jne. Tänä iltana en jaksa paneutua vastaamaan pitkän työpäivän jälkeen, mutta heti kun enempi aikaa jää...
Miljalle vastaisin pikaisesti, että vanhempi tyttäreni sai eräänä jouluna isältään turpiinsa kotiin tullessaan Helsingistä melkein heti kun ovesta sisään päästyään ja silloin vasta tajusin todella missä mentiin, se sai silmäni avautumaan. Ex-mieheni häiriköinti loppui vasta kun sain avukseni kaksi todistajaa ja kaksi todella isokokoista miestä sanojeni vakuudeksi. Mentiin ryhmänä ex-miestäni vain tapaamaan ja kerrottiin jäljellä olevan enää meno raastupaan ja nyt porukalla kerätään aineistoa häiriköinnistä, jos se vielä jatkuu; todistajien kera. Mieheni lupasi jättää minut rauhaan ja onkin nyt sanansa pitänyt. Olen yrittänyt tyttöjä saada menemään isänsä luo, mutta joka kerta he palaavat pahoilla mielin. Isänsä vain haukkuu heitä, mutta ei uskalla enää käydä kimppuun. Hänen työkaverinsakin ovat saaneet osansa, mm. nimittelyä ja haistattelua. Joten ystävät hänellä on vähissä, mutta siitä en enää kanna huolta. Edellinen kirjoittaja kirjoitti melkein kuin elämästäni. Onneksi sain uuden mahdollisuuden elämään ja minulle on nyt ystävät kultaakin kalliimpia. Eikä meillä ole koskaan mitään riitaa, samalla tavalla kuin oli exäni kanssa. Asioista voidaan olla eri mieltä ja keskustella joskus kiivaastikin, mutta ei IKINÄ nyrkkien kanssa!!! Minusta lyöminen on todella raukkamainen teko tekipä sen kuka hyvänsä ja on ihmisyyttä vastaan!!! Kunnioitan ja arvostan viranomaisia, jotka joutuvat meitä hakattuja ihmisiä paikkaamaan ja en koskaan mollaisi heitä! Kysyähän saa ja näin herättää ihmiset ajattelemaan ja auttamaan, ken pystyy siihen.
Minulle oli omat vanhemmat kuoleet -84 ja -03 pahimmat.
He ilmoittivat etteivät halua olla missään tekemisissä minun tai kaksi lasta kanssa jos eroan.
Ryyppääminen ja hakkaaminen kuuluu miehisen miehen käytökseen.
Otin eron toisen "käsittelyn" jälkeen avioliitto kesti 5v.
Isäni hautajaisissa -84 kävin äidin hautajaisiin -03 en edes mennyt.
"Kotona" en ole käynnyt erotuani -81.
Myös sisarrukset olivat vanhempien kanssa samaa mieltä.
Uutta kumppania ei ole enkä ole hakennut/huolinnut.
Viranomaiset käsittelivät kaikki osuutensa minä syylinen.
Jopa oikeusaputoimiston asianhoitaja oli miehen puolella.
Nainen jonka mies jätti kahden pienen lapsen kanssa toisen naisen takia.
Kuulin myöhemmin X-mieheni otti selvää ja tiesi ja hyödynsi tiedon.
Elatus apu määräytyi tulottomien mukaan eikä noussut myöhemminkään vaikka X-mies tienassi 10,000mk/kk, enemmän kuin minä.
Asia uuvuttava ja ikävä en halua enää muistella.
Turhaa onkin ei hakattua voi nostaa pois itse on lähdettävä ja vaikeinta on suku ystävät ja naapurit.
KAIKKIEN mielestä syy hakatun.
Minu syytettiin jopa X-mieheni heitteille jätöstä, kun kulki kertoilemassa tarinoitaan kaikille tuntemillemme ihmisille.
(jos en olisi ollut toinen vaimo en olisi uskaltannut erota, kuulin samat ongelmat ensimmäisen kanssa siitä sain voiman)
Tulin todella surulliseksi edellisestä viestistä ja jokohan nyt päästään keskustelemaan asioiden oikeasta puolesta, niiden oikeilla nimillä. Itse koin raskaana kummankin, sekä oman, että ex-mieheni sukulaisten taholta tulleen painostuksen. Kukaan ei laittanut tikkua ristiin auttaakseen meitä, mutta naurajia ja varsinkin ilkkujia riitti!!! Omalta äidiltäni en saanut edes yhtä yösijaa kun menin hakattuna hakemaan apua. Sinä yönä kuoli jotain meidän tytär-äiti suhteessa, eikä entinen luottamus koskaan palautunut. Kolme veljeäni eivät edes halunneet kuulla tilanteestani, olisin vain pyytänyt menemään vain juttelemaan exäni kanssa. Mikä heitä esti??? Vieläkin tunnen kipuna sydämessäni sen valtavan nöyryytyksen tunteen, jota koin vuosikausia. Varsinkin oma äitini oli hanakka neuvomaan miten minun tulisi ottaa mieheltäni kaikki se paha vastaan ja kestää, näin muka moni muukin nainen kestää ja heille vain tuotan erollani häpeää! Exälleni näytti vain aurinkoista naamaa, viis veisasi tyttären irtihakatuista hampaista! Minä kannan loppuikäni suussani irtoproteesia, miten voin unohtaa sen kaiken pahan??? Rukoilin vuosia miehen luonteen muuttumista, kaikki turhaan.
Nyt vasta tajuan kuinka ilkeä ex-anoppinikin oli, sain kestää hänenkin taholta kaikenlaista ikävää, yhtään hyvää muistoa ei hänestä jäänyt. Ex-mieheni haukkui nimittäin koko avioliittomme ajan minua sukulaisilleen, vaikka minä pelastin hänet monta kertaa vaikka mistä; ryyppyreissuiltaan ja ummistin silmäni monesta naisjutusta, joita oli monta vuosien varrella. Mieheni kaksi veljeä voivat nyt muistella mitä pyysivät ja yllyttivät ex-mieheni minulle tekemään. Näitä asioita en pystynyt jakamaan kenenkään kanssa, isot häpeän ja inhon tunteet vain jäyti mieltäni. Eräskin petetty aviomies tuli minulle itkemään vaimonsa ja exäni muhinointia, mutta yhdessä lopulta itkettiin kovaa kohtaloamme. Aviomies erosi pikaisesti petturivaimostaan ja nainen jätti pian exäni. Exäni tuli "häntä koipien välissä" kotiin, eikä siitä asiasta keskusteltu enää. Vuosien kuluessa nämä puhumattomat möykyt veivät luottamuksen täydellisesti, ainakin minulta. Rakkautemme oli kuollut aikoja sitten, vain kulissit pystyssä muka lasten takia. Olisinpa silloin tiennyt, mitä tänään tiedän, niin se avioliiton kurjuus olisi päättynyt siihen.
Olen monesti miettinyt avioliiton syvintä olemusta, miten eri lailla sen voi käsittääkään mies ja nainen. Miksi esim. mies lyö naista, onhan nainen hänet synnyttänyt? Eikö mitään kunnioitusta elämää kohtaan, ihmisestä puhumattakaan? Eikö miehelle tällöin herää minkäänlaista myötätuntoa toisen hädästä? Moni mies on valmis auttamaan vierasta ihmistä, mutta ei näe läheisen pahaa oloa,ei hätää. Minun on nyt pakko yleistää, koska en ole saanu vastausta näihin kysymyksiini. Miksi ex-mieheni ei mennyt vaikka yöllä nakkikioskin jonoon isommalleen suuta soittamaan, että olisi saanut paremman vastuksen lyönneilleen, mieheltä??? Minä en pystynyt koskaan lyömään miestäni, olisin menettänyt itsekunnioituksen rippeetkin silloin. Tekee vieläkin kipeää muistella näitä asioita ja suru sydämessäni on valtava.
Minulla oli monta tukijaa ja puolestapuhujaa.Silti oli hirveän vaikeaa päästä irti hakkaavasta miehestä.Hän uhkaili muitakin kuin oma perhettään ja sen vuoksi osa sukulaisista "pesi kätensä" koko hommasta,ummisti silmänsä.Se loukkasi!
Tärkeintä on löytää edes yksi ihminen,joka on ja pysyy rinnalla kaikkina aikoina.
Minulla on ihan toisenlainen kokemus viranomaistaholta.Koska oli todistajia,uskottiin.
Sain neuvoja kaikkeen,mitä kyselin.Elatusmaksut
määräytyivät normaalisti tulojen mukaan.Ja niitähän voi vaatia tarkistamaan jos toisen tai omat tulot muuttuvat.Näin meillä tehtiin myöhemmin.
Vaikka asiani olivat toisin kuin sinulla,kesti ainakin 2v ennen kuin pääsin irti.Meillä ei ollut mitään kolmansia osapuolia mukana kuvioissa.Muistot sattuvat ikuisesti siitä huolimatta.Oli onnellisiakin päiviä,hyviä hetkiä.Kuka sitä nyt naimisiin menisi ja lapsia tekisi jos ei olisi ALUKSI ollut rakastunut.Meillä mieheni elämässä tapahtui asioita,jotka aiheuttivat psyyken täydellisen muutoksen.Lääkitys ei tehonnut,hoitojaksot eivät auttaneet.Se mies,jota rakastin on poissa,kuin olisi kuollut.
Ihmettelen,jos ei uskota väkivaltaa tapahtuneen.Onko muilla tällaisia kokemuksia? Se tuntuu kyllä todella nöyryyttävältä!!
Mutta onhan täälläkin ollut hölmöjä kirjoituksia,joissa lyöjä on uhri ja se ketä lyödään syyllinen.....
voimakas ihminen opin sen eron tiimellyksessä.
Olen sukuni ainoa joka ilmoitti kuukuausia ennen raskauksia nyt meillä tehdään lasta.
Äitini ei antannut sitä koskan minulle anteeksi hänellä yhdeksän ei haluttua lasta.
X-mieheni oli suvun ainoa "lukennut" mies ja minä potkaisin pellolle miehisestä käytöksestä.
Minä luin itselleni ammatin eron jälkeen.
X-mieheni ei pitännyt yhteyttä lapsiin, kun pojat saivat itse päättää kirjoittavatko eivät kirjoittaneet.
Aikuisena kävivät muutaman kerran katsomassa "viinalla pläträämisen" takia eivät enää mene.
Minulla on ammatti, itse hankittu ja opintovelalla maksettu.
Minulla on oma asunto josta pankilla vielä 1/6 osa.
Olen terve (eläkkeellä perinnölisestä sairaudesta vain äidiltä tyttärelle) minulla on mieleisiä harrastuksia sopivaa hyödyllistä tekemistä. Rakastan luontoa ja liikuntaa.
Miehen väkivalta ei minua alista.
En ole piika passari enkä emäntä.
Joskus kyllä vähän yksinäinen, mutta täysin itsenäinen.
Elän ja annan muiden elää.
Olen kiitollinen elämästä olen elännyt yksin vuodesta 1984 silloin oli lyhyt suhde joka oli vajaa siinä alkoi olla myös kyse "käskyttämisestä".
Jokaisen on itse päätettävä miten elää.
Jos hyväksyy hakkaamisen ja hyssyttelee asiaa se on oma ratkaisu.
Minkä kuvan haluat antaa lapsillesi?
Käytös periytyy!
Minä katselin jo lapsena väkivaltaa.
Ainoa tulevaisuuden päätökseni oli minua ei aikuisena lyö kukaan.
jos vaikutan ylimieliseltä.
Tuttava ja kaveri piirissä kadehditaan minun itsenäisyyttäni ja kykyäni kulkea harrastaa ja liikua.
Joskus se on surullista.
Oma suhtautumiseni yksinäisyyteen on se on osa elämää ja luonnollista.
Voimia kaikille väkivallan uhreille ja rohkeutta ottaa elämä omiin käsiin.
näkyy nimimerkki nainen olevan käytössä.
Tässä ketjussa nainen on minä Kaarina.