Olen 24-vuotias tyttö (nainen?) ja en saa eksääni mielestäni. Alan pikkuhiljaa jo huolestua omasta mielenterveydestäni... Ajattelen eksääni joka päivä, joka ilta nukkumaan mennessä. Itken hänen takiaan, heitän tavaroita kotonani ajatellessani, kuinka paljon häntä vihaan ja rakastan.
Erostamme on kaksi vuotta. Kun tapasimme, se oli jalat alta molemmilta samantien. Käsittämätön kemia, sellaista en ole ennen tuntenut kenenkään kanssa. Seurusteltiin puoli vuotta, minkä jälkeen hän jätti minut yllättäen. Riitelimme jo tämän puolivuotisen suhteemme aikana paljon, mutta olimme myös hyvin rakastuneita. Se oli sellasta intohimoista vuoristorataa. Muistan päivän, jona hän jätti... Sanoin hänelle, että tietäähän hän, että kumpikaan ei pääse tästä kyllä yli. Hän myönsi, ettei usko itsekään pääsevänsä, mutta ei vaan voi olla kanssani, koska liikaa riitoja ja mustasukkaisuutta. No, maailmani musteni ja toivoin kuolevani. Viikon ajan. Viikon kuluttua erosta piristyin, oli kevät ja kaverillani oli juhlat. Laitoin itseni kauniiksi ja juhlin ja tunsin, että kyllä minä tästä selviän.
No, eksäni tuli tietenkin vastaan samaisena iltana, vain viikon kuluttua erostamme. Näki minut miesseurassa flirttailemassa, kun en itse huomannut häntä alkuun. No, sittenhän hän soitti seuraavana päivänä ja sanoi katuvansa eroamme ja haluavansa jutella. Nähtiin ja juteltiin ja menin hänen luokseen yöksi. Seuraavana päivänä hän totesi, että suhdettamme ei kuitenkaan voi jatkaa, kun se on niin vaikea. Näin kuitenkin hänestä, kuinka paljon hänkin kärsi erostamme, ja uskoin saavani hänet takaisin.
No, tätä on jatkunut nyt 2 vuottaa... Emme voi välttyä törmäämästä toisiimme, sillä emme asu missään suurkaupungissa, ja lisäksi ollaan tavallaan samassa paikassa töissä (emme tee töitä yhdessä tms, mutta törmäämme pari kertaa viikossa käytävillä tms). Välillä käymme syömässä tai kahvilla, välillä vietämme öitä yhdessä (harvemmin, muutaman kk:n välein). Hän tuntuu ailahtelevalta, välillä sanoo jotain siihen suuntaan, että "kyllähän hän tiesi kun tulevan vaimonsa näki", välillä välinpitämätön ja kylmä. Toisaalta hänellä ei ole ollut naisia jälkeeni. Tiedän, ettei hän tästä asiasta valehtele. Itse olen käynyt treffeillä ja koittanut löytää "uutta", tuloksetta. Kukaan ei vaan sytytä niin kuin hän. Tiedän, että tästä pitäisi päästä irti. Mutta miten H*LVETISSÄ, kun ainoa asia mitä pystyn ajattelemaan on hän? Oikeastaan, mitä enemmän häntä koitan olla ajattelematta, sitä enemmän häntä ajattelen.
Alkuun ajattelin, että en saa häntä mielestäni, koska hän on se oikea. Tuntui alusta saakka niin vahvasti siltä. Nyt alan tajuamaan, että jos hän olisi se oikea, hän ei kiusaisi minua näin emmekä olisi tässä tilanteessa. En pysty välttämään hänen näkemistään. Ja toisaalta en tiedä, auttaisiko sekään.. Hän oli puoli vuotta ulkomailla työkomennuksella ja se ei vaikuttanut suhteeseemme mitenkään, se jatkui täsmälleen samanlaisena hänen palattuaan. Mitä hemmettiä nyt teen, että unohdan sen miehen? Pitäisikö vaan totaalisesti katkaista välit ja kieltäytyä edes juttelemasta hänen kanssaan? En vaan tiedä pystynkö siihen, rakastan häntä siitä huolimatta, että vihaan häntä ja että hän on maailman suurin kusipää.
Erostamme on kaksi vuotta. Kun tapasimme, se oli jalat alta molemmilta samantien. Käsittämätön kemia, sellaista en ole ennen tuntenut kenenkään kanssa. Seurusteltiin puoli vuotta, minkä jälkeen hän jätti minut yllättäen. Riitelimme jo tämän puolivuotisen suhteemme aikana paljon, mutta olimme myös hyvin rakastuneita. Se oli sellasta intohimoista vuoristorataa. Muistan päivän, jona hän jätti... Sanoin hänelle, että tietäähän hän, että kumpikaan ei pääse tästä kyllä yli. Hän myönsi, ettei usko itsekään pääsevänsä, mutta ei vaan voi olla kanssani, koska liikaa riitoja ja mustasukkaisuutta. No, maailmani musteni ja toivoin kuolevani. Viikon ajan. Viikon kuluttua erosta piristyin, oli kevät ja kaverillani oli juhlat. Laitoin itseni kauniiksi ja juhlin ja tunsin, että kyllä minä tästä selviän.
No, eksäni tuli tietenkin vastaan samaisena iltana, vain viikon kuluttua erostamme. Näki minut miesseurassa flirttailemassa, kun en itse huomannut häntä alkuun. No, sittenhän hän soitti seuraavana päivänä ja sanoi katuvansa eroamme ja haluavansa jutella. Nähtiin ja juteltiin ja menin hänen luokseen yöksi. Seuraavana päivänä hän totesi, että suhdettamme ei kuitenkaan voi jatkaa, kun se on niin vaikea. Näin kuitenkin hänestä, kuinka paljon hänkin kärsi erostamme, ja uskoin saavani hänet takaisin.
No, tätä on jatkunut nyt 2 vuottaa... Emme voi välttyä törmäämästä toisiimme, sillä emme asu missään suurkaupungissa, ja lisäksi ollaan tavallaan samassa paikassa töissä (emme tee töitä yhdessä tms, mutta törmäämme pari kertaa viikossa käytävillä tms). Välillä käymme syömässä tai kahvilla, välillä vietämme öitä yhdessä (harvemmin, muutaman kk:n välein). Hän tuntuu ailahtelevalta, välillä sanoo jotain siihen suuntaan, että "kyllähän hän tiesi kun tulevan vaimonsa näki", välillä välinpitämätön ja kylmä. Toisaalta hänellä ei ole ollut naisia jälkeeni. Tiedän, ettei hän tästä asiasta valehtele. Itse olen käynyt treffeillä ja koittanut löytää "uutta", tuloksetta. Kukaan ei vaan sytytä niin kuin hän. Tiedän, että tästä pitäisi päästä irti. Mutta miten H*LVETISSÄ, kun ainoa asia mitä pystyn ajattelemaan on hän? Oikeastaan, mitä enemmän häntä koitan olla ajattelematta, sitä enemmän häntä ajattelen.
Alkuun ajattelin, että en saa häntä mielestäni, koska hän on se oikea. Tuntui alusta saakka niin vahvasti siltä. Nyt alan tajuamaan, että jos hän olisi se oikea, hän ei kiusaisi minua näin emmekä olisi tässä tilanteessa. En pysty välttämään hänen näkemistään. Ja toisaalta en tiedä, auttaisiko sekään.. Hän oli puoli vuotta ulkomailla työkomennuksella ja se ei vaikuttanut suhteeseemme mitenkään, se jatkui täsmälleen samanlaisena hänen palattuaan. Mitä hemmettiä nyt teen, että unohdan sen miehen? Pitäisikö vaan totaalisesti katkaista välit ja kieltäytyä edes juttelemasta hänen kanssaan? En vaan tiedä pystynkö siihen, rakastan häntä siitä huolimatta, että vihaan häntä ja että hän on maailman suurin kusipää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No teillähän on tuossa hauska leikki mitä molemmat haluaa jatkaa mikääs siinä jos ei kummallakaan ole mitään muuta niin pelatkaa loppuun..
Tollanen jatkuva riitely on kummallista, ilmeisesti vaan kaksi härkäpäätä törmänny toisiinsa ja siinä tulos.
Ite oon joskus heitelly ja jopa rikkonu tavaroita, mut johtui siitä kun toinen ei ees kuunnellu ja veti vastaavassa tilanteessa ihan vaan omat johtopäätökset asiasta ja minun vaikuttimeni oli kuulema vain mustasukkaisuus.