Aina 1980-luvun lopulle asti margariini valmistettiin pääasiassa ulkomaisesta auringonkukkaöljystä samalla kun suomalaista rypsiöljyä vietiin halvalla ulkomaille. Rypsiöljyn alennustila katkesi kuitenkin kertaheitolla vuonna 1989 julkaistun rypsiöljytutkimuksen seurauksena.
Suomessa on valmistettu margariinia tänä vuonna jo puoli vuosisataa. Aina
1980-luvun lopulle asti margariini valmistettiin pääasiassa ulkomaisesta
auringonkukkaöljystä samalla kun suomalaista rypsiöljyä vietiin halvalla
ulkomaille.
Rypsiöljyn alennustila katkesi kertaheitolla vuonna 1989 julkaistun
rypsiöljytutkimuksen seurauksena. Rypsiöljyn tiedetään nyt laskevan veren
kolesterolia jopa oliiviöljyä enemmän.
Rypsiöljytutkimusta seurasi kasvisterolitutkimus, jonka tulokset julkaistiin
vuonna 1995. Kasvistanoliesteriä sisältävää margariinia käyttäneiden
koehenkilöiden LDL-kolesterolin eli niin sanotun pahan kolesterolin pitoisuudet
laskivat keskimäärin 14 prosenttia. Maailman ensimmäinen fytosterolipohjainen
elintarvike, Raision Benecol-margariini, lanseerattiin tutkimuksen
julkistamispäivänä.
- Haluan tuoda esiin iloni siitä, että suomalainen elintarviketeollisuus on
kiinnostunut terveydestä ja myös vie asiaa eteenpäin, Kansanterveyslaitoksen
pääjohtaja PEKKA PUSKA totesi Raision järjestämässä ravitsemusseminaarissa.
Puska muistutti myös siitä, että sairauksien ennaltaehkäisy on kaikkein
kustannustehokkain tapa lisätä väestön terveyttä.
http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Arkistoitu_uutinen_tai_tiedote.aspx?id=1094009&NewsItem=4335

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa on kyllä aika monta virhettä. Margariinia on suomessa tehty jo miltei vuosisata (Paasivaara perustettu 1920?). Pääasialliset raaka-aineet olivat tali, ihra ja kookosrasva (sekä pieni määrä kasviöljyä pehmentimenä) aina vuoteen -69 asti, jonka jälkeen alettiin tehdä osittain kovetettuja margariineja (raaka-aineena pitkälti auringonkukkaöljy). -80 luvulla auringonkukkaöljy korvautui rypsiöljyllä ja osittain kovettamisesesta luovuttiin.
Tuo olisikin hyvä uutinen, JOS kolesterolia tarvitsisi laskea.
Uusimpien tutkimusten mukaan liian alhainen kolesteroli on riskitekijä ja aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia. Samoin aivan liian korkea kolesteroli kertoo jostain muusta häikästä. Aivan liian korkea kolesteroli laskee terveellisellä ruokavaliolla, johon VHH kuuluu. Viiterajat Suomessa ovat edelleen päin honkia.
mitkä ovat mielestäsi oikeat viittearvot?