Mä oon seurustellut mieheni kanssa kohta neljä
vuotta,asumme yhdessä ja olemme
kihloissa..häitäkin suunnitellaan.
Olin tuossa talvella raskaana(keskenmeno) ja kun
menimme mieheni kotiin kertomaan ilouutisesta ja
oletimme,että siellä oltaisiin onnellisia, mutta
toisin kävi! Anoppini ei edes uskonut koko asiaa
ja sitten alkoi kauhea paapatus..itku siinä tuli!
Se piti meitä aivan kersoina.. kauhea valitus,
että kuinka meinaatte elättää, eihän teillä edes
ole rahaa ja koulutkin kesken(mikä ei ole
mielestäni este) ja kaikkee mahdollista, en halua
edes muistella mitä sieltä tuli.. no, ei tämä
vielä mitään, odottakaas kun tän mun miehen sisko
(6 vuotta vanhempi, abortin tehnyt uranuurtaja)
kuuli asiasta.. niin sieltä tuli sellainen kahden
sivun haukkumakirje sähköpostilla,mä en ymmärrä.
Mieheni isä oli ainut joka ymmärsi ja tuki meitä.
He puuttuivat oikein toden teolla meidän elämään
ja suhteeseen, kaivoivat mitä pienimmätkin
riidanaiheet esiin ja yrittivät saada meitä
luopumaan lapsesta. Lapsi ei olisi ollut vahinko
ja me olimme onnemme kukkuloilla.
Me olemme sentään jo yli kahdenkymmenen, asuttu
monta vuotta pois kotoa ja eletty omillamme ja
koettu hyvin paljon niin iloja kuin surujakin..
Onko todella olemassa ihmisiä jotka työntävät
nokkansa muiden elämään ja haluavat että he
elävät niinkuin hekin.. nyt olen surun murtamana
ja mieheni perhe hyvin onnellinen kun tuli
keskenmeno..
Ymmärrän sen että lapsesta on suuri vastuu ja
rahaa tarvitsee, mutta kun se ei tuo sitä onnea.
Minun vanhempani ja sisarrukseni (4kpl) olivat
kaikki hyvin onnellisia meidän puolesta...siksi
tätä on vaikea ymmärtää.
vuotta,asumme yhdessä ja olemme
kihloissa..häitäkin suunnitellaan.
Olin tuossa talvella raskaana(keskenmeno) ja kun
menimme mieheni kotiin kertomaan ilouutisesta ja
oletimme,että siellä oltaisiin onnellisia, mutta
toisin kävi! Anoppini ei edes uskonut koko asiaa
ja sitten alkoi kauhea paapatus..itku siinä tuli!
Se piti meitä aivan kersoina.. kauhea valitus,
että kuinka meinaatte elättää, eihän teillä edes
ole rahaa ja koulutkin kesken(mikä ei ole
mielestäni este) ja kaikkee mahdollista, en halua
edes muistella mitä sieltä tuli.. no, ei tämä
vielä mitään, odottakaas kun tän mun miehen sisko
(6 vuotta vanhempi, abortin tehnyt uranuurtaja)
kuuli asiasta.. niin sieltä tuli sellainen kahden
sivun haukkumakirje sähköpostilla,mä en ymmärrä.
Mieheni isä oli ainut joka ymmärsi ja tuki meitä.
He puuttuivat oikein toden teolla meidän elämään
ja suhteeseen, kaivoivat mitä pienimmätkin
riidanaiheet esiin ja yrittivät saada meitä
luopumaan lapsesta. Lapsi ei olisi ollut vahinko
ja me olimme onnemme kukkuloilla.
Me olemme sentään jo yli kahdenkymmenen, asuttu
monta vuotta pois kotoa ja eletty omillamme ja
koettu hyvin paljon niin iloja kuin surujakin..
Onko todella olemassa ihmisiä jotka työntävät
nokkansa muiden elämään ja haluavat että he
elävät niinkuin hekin.. nyt olen surun murtamana
ja mieheni perhe hyvin onnellinen kun tuli
keskenmeno..
Ymmärrän sen että lapsesta on suuri vastuu ja
rahaa tarvitsee, mutta kun se ei tuo sitä onnea.
Minun vanhempani ja sisarrukseni (4kpl) olivat
kaikki hyvin onnellisia meidän puolesta...siksi
tätä on vaikea ymmärtää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hurja tarina. Yleensä luulisi ihmisten olevan
ikionnellisia ensimmäisestä lapsenlapsesta (meillä
oli 4 riemusta kirkujaa)mutta ei kai näin sitten
aina ole. Mikähän heitäkin siinä lapsessa olisi
uhannut. pelkäsivätkö, että jää heidän
elätettäväkseen vai että poika lakkaa lopullisesti
olemasta lapsi...meitä on niin moneen junaan. Minä
varmaan sinuna kyllä sanoisin ihan suoraan että tuo
suvun naisten käytös loukkasi syvästi ja
kehottaisin parantamaan käytöstapojaan mikäli aikoo
joskus olla tekemisissä tulevan lapsenlapsen/
veljenlapsen kanssa.
Olivatko he tosiaan vahingoniloisia
keskenmenostasi? Huhuh, eipä tule olemaan jatkossa
helppoa...mutta ei mikään laki oikeasti velvoita
sinua olemaan missään tekemisissä tuollaisten
ihmisten kanssa, vaikka se tietysti mahdollisen
lapsen kannalta kiva oiskin ettei äiti ja mummo ole
toisilleen verivihollisia... Mites miehesi asiaan
suhtautui?
Niin, eli mieheni on puolellani,ihmetteli itsekin
kovasti tuota reaktiota mikä siellä päässä syntyi
ja kertoi ettei ymmärrä, yhtä paljon hän haluaa
lasta kuin minäkin. He eivät ole siskonsa kanssa
nyt enää siis väleissä niin paljon se loukkasi
miestänikin..Mieheni on äitinsä kanssa ihan ok
väleissä kuten minäkin jotenkin yritän olla,mutta
sille siskolle en puhu enää, niin paljon
loukkaannuin. Minä sanoinkin, että jos vielä
joskus päädyn/saan tulla raskaaksi, niin miehen
siskolla ei ainakaan tule olemaan meille mitään
asiaa, ei ainakaan ennen ennenkuin osaa selittää
pätevän syyn käyttäytymiselleen samoin anoppini.
He olivat ihan oikeasti iloisia keskenmenosta..
anoppinihan ei puhunut raskauteni aikana minulle
juuri mitään ja kun kävimme siellä keskenmenoni
jälkeen niin johan tuli tekstiä. Sanoi vielä,että
nythän voimme käydä koulut rauhassa loppuun ja
hän maksaa vaikka pillerit, jos mulla ei ole
rahaa.. heh, tälläistä siis meillä. Yritän vain
unohtaa nuo puheet ja ymmärtää...onhan mieheni
heidän kuopus ja ainut lapsi, joka käy
säännöllisesti heitä moikkaamassa.. mutta silti,
eivät anna hänen elää omaa elämäänsä kunnolla.
sun muut sukulaiset ovat joskus sietämättömiä
niinkuin voit lukea tuosta alempaakin aiheesta
Helvetillinen anoppi!
Sinulla on sentään miehesi tuki, joka on hieno
juttu ja tulevaisuudessakin pitäisin kyllä
asiallista linjaa suhteessa miehesi sukulaisiin.
Itsestäni tuntuisi aika vaikealta antaa anteeksi
toisten ilo keskenmenosta olettehan menettäneet
lapsenne!
Aina tulee olemaan ihmisiä joiden kanssa on
vaikea tulla toimeen ei sille mitään voi.
Neuvoja on aika vaikea antaa, mutta kokisin sen
juuri hyvin tärkeäksi tulevaisuudessakin, että
ette päästä ketään väliinne vaan teidän perhe on
teidän juttu ja siihen ei muut tule sähläämään.
Hyvää kesää sinulle!
Minä olen samaa mieltä. Jos kerran haluatte
perustaa perheen niin sen te teette. Ette
kuuntele muiden mutinoita. Jos eivät ole
onnellisia teidän puolesta ni eikls se sano että
ei ne voi hyvin läheisiä ollakkaan.
Älkää koskaan päästäkö ketään teidän väliin. Te
teette ratkaisut j apäätökset ei anopit tai muut
sukulaiset!
Hyvä, että sulla on noin ihana ja kypsä mies.
Kyllä te pärjäätte! Keskenmeno ei ole henkisesti
yhtään helppo juttu, vaan vaatii työstämistä,
ettei se myöhemmin kummittele mielessä. Omien
keskenmenojeni jälkeen luin, että jopa 50%
alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon. Se
vähän lohdutti.
Sukulsisia ei voi valita, mutta niitä ei tarvi
kauhean usein onneksi tavata!
Onnea perheellenne ja toivottavasti saatte pian
terveen lapsen!
t. kahden pojan onnellinen äiti
luulisi että aikuiset( kotoota muuttaneet)-
ihmiset sais/vois itte päättää tekeekö lapsia vai
ei.kyllähän sitä talouspuolta on hyvä
suunnitella,koska jos on koulut kesken ym on
vaikee elää kelan 1500mk.itse olen 20:nen 3kk
lapsen äiti.koulutusta ei ole enkä ole ollut
töissä kun 5kk(raskauden aikana),mies opiskelee
mutta penniä saa venyttää moneen otteeseen.mulla
kyllä ei ole mitään valittamista,en stressaa
itseäni ajatuksella että pitäis hankkia ammatti
ym.eikä lapsen hoito ole niin hirveän
raskasta.olen onnellinen tähän tilanteeseen
vaikka ei tämä parasta mahdollista ole!
Älä huolehdi turhista. Sinun ja miehesi perheen
väliset asiat kiusaavat aluksi, mutta kun jätät
ne omaan onneensa, ei ne enää viitsi asioihisi
puuttua. Olette aikuisia ihmisiä, eikä
tilanteenne mikään huono ole, joten nauti
elämästä. Keskenmeno on aina surullinen asia,
mutta kun se tulee kohdallesi, koita päästä siitä
yli ja ajatella asiaa niin, että ehkä näin oli
parempi tulevan lapsen kannalta. Ehkä se vain ei
ollut valmis vielä tulemaan.
Olen itse kokenut vastaavanlaisen tilanteen kuin
sinä, joten tiedän mistä puhun.
Nenä kohti tulevaisuutta ja muiden mielipiteet
toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Mielestäni avo tai avioliitto ei ole osakeyhtiö.
Parisuhteessa asioista päättää pari. Lapsi tuo
leivän tullessaan.