Siitä kun erosin kihlattuni kanssa, tulee pian jo puolivuotta,6kk.
Suhteessa oli fyysistä ja henkistä väkivaltaa minua kohtaan, kaiken sen keskellä rakastin.
Rakastin todella paljon, lopulta tuli vain raja vastaan. Ei enää voinut uskoa, eikä antaa anteeksi.
Muutuin itsekin kaiken myötä ihan kamalaksi, sain itku ja raivokohtauksia, olin kaiken aikaan masentunut ja vainoharhainen.
Ero oli oikea päätös, suhteemma sai minut ihan rikki ja olisi tappanut minut hiljalleen.
Nyt kuitenkin, on koko elämänhalu kadonnut.
Itken ja olen masentunut.
Tuntuu etten kykene enää koskaan suhteeseen, edellinen suhde repi minut todella rikki.
Olen vasta nuori nainen, 20 vuotia, elämäni alussa, silti tuntuu että se on jo ohitse.
Olen vain sisällä, en tahdo tehdä mitään.
En tahdo nähdä ystäviä, olla vain.
Syksyllä opinnot kutsuu, tuntuu että sekin vain syö minua lisää.
Tiedän epäonnistuvani, kaikessa mihin nykyään ryhdyn.
En kaipaa entiseen suhteeseen, en voi silti kieltää ettenkö ollut syvästi rakastunut ja toivoin kaiken muuttuvan vielä hyväksi.
Nyt entisellä poikaystävälläni on uusi nainen.
En ole katkera, mutta itken itseäni, sitä miten koen että itse en kykene enää koskaan samaan.
Tämä yksinolo on kasvattanut minua hurjasti, olen saanut miettiä ja käsitellä asioita päässäni, ehkä ajattelen hieman liikaa.
Sanotaan että ei menneitä tule murhtia, minun menneisyyteni tulee kulkeemaan minun kanssani aina, käsi kädessa.
Miten selvitä?
Suhteessa oli fyysistä ja henkistä väkivaltaa minua kohtaan, kaiken sen keskellä rakastin.
Rakastin todella paljon, lopulta tuli vain raja vastaan. Ei enää voinut uskoa, eikä antaa anteeksi.
Muutuin itsekin kaiken myötä ihan kamalaksi, sain itku ja raivokohtauksia, olin kaiken aikaan masentunut ja vainoharhainen.
Ero oli oikea päätös, suhteemma sai minut ihan rikki ja olisi tappanut minut hiljalleen.
Nyt kuitenkin, on koko elämänhalu kadonnut.
Itken ja olen masentunut.
Tuntuu etten kykene enää koskaan suhteeseen, edellinen suhde repi minut todella rikki.
Olen vasta nuori nainen, 20 vuotia, elämäni alussa, silti tuntuu että se on jo ohitse.
Olen vain sisällä, en tahdo tehdä mitään.
En tahdo nähdä ystäviä, olla vain.
Syksyllä opinnot kutsuu, tuntuu että sekin vain syö minua lisää.
Tiedän epäonnistuvani, kaikessa mihin nykyään ryhdyn.
En kaipaa entiseen suhteeseen, en voi silti kieltää ettenkö ollut syvästi rakastunut ja toivoin kaiken muuttuvan vielä hyväksi.
Nyt entisellä poikaystävälläni on uusi nainen.
En ole katkera, mutta itken itseäni, sitä miten koen että itse en kykene enää koskaan samaan.
Tämä yksinolo on kasvattanut minua hurjasti, olen saanut miettiä ja käsitellä asioita päässäni, ehkä ajattelen hieman liikaa.
Sanotaan että ei menneitä tule murhtia, minun menneisyyteni tulee kulkeemaan minun kanssani aina, käsi kädessa.
Miten selvitä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
muita vielä.
Olet vain masentunut ja ehkä epätoivoinenkin.
Ole iloinen ette ole mies. Kyllä vielä jonkun löydät ajan kanssa.
Isot tunteet laimenevat pikku hiljaa, on vain pakko antaa itselleen aikaa.
Kuitenkin, kun elämä sitten jossain vaiheessa tulvahtaa taas sisimpääsi, niin nyt niin voimakkaat muistot ja tunteet lennähtävät kaukaisuuteen; nykyhetki tempaa mukaansa, ja entisistä nyt niin hallitsevista tunteista ja ajatuksista on paljon haaleampi muisto jäjellä vain.
Kyllä se elämä voittaa, ennemmin tai myöhemmin. Itselläni toipuminen henkistä väkivaltaa sisältäneestä suhteesta kesti todella kauan (n.vuosi).Olin aivan rikki ja palasina ja jouduin kokoamaan itseni täysin uudelleen.
Siinä oli todellinen kasvun paikka ja raunioista kasvoikin se todellinen minä ja näin jälkeenpäin ajateltuna se ero oli parasta mitä mulle on tapahtunut enkä ilman sitä elämänkokemusta olisi se ihminen joka nyt olen.
Tietenkin luottamus miehiin oli pitkään pakkasen puolella mut kun löytää rinnalleen sen oikeesti oikean niin kaiken tollasen jälkeen osaa arvostaa hyvää miestä todella korkeelle. Mä ainakin on saanut tuntea, et todella hyviä ja ihania miehiä on todellakin olemassa.
Älä luovuta. Vaikka nyt tuntuukin tosi pahalta niin joku kaunispäivä sä huomaat et kyllä elämä on elämisen arvoista ja silloin ootkin jo paljon vahvempi ja kokeneempi ihminen.
Tsemppiä.
Voimia sulle. Itselläni on ollut pari viimeistä suhdetta aivan kamalia, toisessa oli sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa(tätä vain kerran, mutta pilasi lopunkin luottamuksen), toisessa henkistä väkivaltaa oikein urakalla. Ensimmäisestä suhteesta kesti toipua pitkä aika, lähes pari vuotta. Luottamus miehiin oli totaalisesti mennyt. Ja kas kummaa, kun aloitin uuden suhteen, oli siinäkin väkivaltaa, siis henkistä, joka musersi pikku hiljaa kasaan. Lopulta tuli raja vastaan, jos olisin jatkanut olisin varmaan hajonnut kappaleiksi. Vieläkin silti on välillä niin mieletön ikävä tätä kumppania, vaikka järki sanoo, että ero oli ainoa oikea ratkaisu. Suorastaan vihaan rakkauden tunnetta sillä hetkellä, antaisin sen heti pois jos voisin!
Täytyy vaan uskoa, että ei sellaiset miehet muutu, jotka haluaa toiselle pahaa. Silloin ainoa oikea vaihtoehto on lähteä, kun oikein tuntee oman itsetuntonsa murenevan toisen jatkuvan syyttelyn ja kiusan alla. Sinäkin teit oikean ratkaisun, usko pois. Toivon koko sydämestäni, että vielä löydät kumppanin, joka kunnioittaa sinua. Näin toivoisin itsellenikin.Ehkä vielä joskus tulee vastaan kumppani, jonka seurassa ei ole jatkuvaa ahdistusta vaan hyvä olla.