Olen avoliitossa elävä nainen ja meillä on
viisivuotias tytär. Periaatteessa kaikki on OK,
mutta en ole tyytyväinen. Olemme mieheni kanssa
luonteeltamme täysin erilaisia ja vaikka mieheni
on miehistä kunnollisin, niin kaipaan elämältäni
jotain muuta. Seksistä puuttuu kaikki
spontaaniuus, mutta sen myönnän johtuvan minusta.
Minä en vain halua miestäni. En kuitenkaan osaa
erota. Tyttäreni on minulle kaikki kaikessa, enkä
halua repiä häntä tutusta ympäristöstä ja
kavereista, koska periaatteessa mikään ei ole
vialla, eikä lapseni joudu katsomaan jatkuvaa
riitelyä tms. Haluaisin myös pysyä väleissä
mieheni kanssa, mutta hänen luonteensa tuntien,
tiedän sen olevan mahdotonta. Siksi ainut toivoni
onkin, että hän löytäisi toisen hänelle
sopivamman naisen. Mutta sekin on hyvin
epätodennäköistä, kun hän hyvin harvoin käy yksin
missään. Haluaisinkin kuulla kommentteja muilta
samanlaisessa tilanteessa olevilta. Onhan teitä?
viisivuotias tytär. Periaatteessa kaikki on OK,
mutta en ole tyytyväinen. Olemme mieheni kanssa
luonteeltamme täysin erilaisia ja vaikka mieheni
on miehistä kunnollisin, niin kaipaan elämältäni
jotain muuta. Seksistä puuttuu kaikki
spontaaniuus, mutta sen myönnän johtuvan minusta.
Minä en vain halua miestäni. En kuitenkaan osaa
erota. Tyttäreni on minulle kaikki kaikessa, enkä
halua repiä häntä tutusta ympäristöstä ja
kavereista, koska periaatteessa mikään ei ole
vialla, eikä lapseni joudu katsomaan jatkuvaa
riitelyä tms. Haluaisin myös pysyä väleissä
mieheni kanssa, mutta hänen luonteensa tuntien,
tiedän sen olevan mahdotonta. Siksi ainut toivoni
onkin, että hän löytäisi toisen hänelle
sopivamman naisen. Mutta sekin on hyvin
epätodennäköistä, kun hän hyvin harvoin käy yksin
missään. Haluaisinkin kuulla kommentteja muilta
samanlaisessa tilanteessa olevilta. Onhan teitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heh,
Olet ikävystynyt, sinulla on suuri vaara joutua
ns. syrjähyppyjen tielle. Tunnistin
mieskuvauksesta osin itseni, onneksi puolisoni on
samanlainen, joten sekstaillaan kun haluttaa.
Keskustelin kerran erään tutun rouvan kanssa,
joka yritti kampittaa minua, ihan syvällisesti.
Hän tuntui lukeneen liikaa hömppäkirjallisuutta,
katsoneen liikaa jenkkisarjoja ja muutenkin
luullen, että vain hänen elämänsä on tylsää.
Varoitin häntä syrjähypyistä, sillä se nyt
ainakin polttaa kaiken pohjaan, eikä sen jälkeen
mikään todellakaan ole hyvin.
Mietihän itseksesi, mitä elämältä haluat. Itse
ainakin olen todennut, ettei elämässä voi
saavuttaa kaikkea mitä haluaa, mutta olonsa voi
tehdä siedettäväksi. Mikset halua miestäsi, eikö
hän osaa? No opeta, kerro mistä pidät. Kaipaatko
jännitystä seksiin? Kerro siitä miehellesi.
Minä ainakin pyrin tyydyttämään kultani keinolla
millä tahansa, kerran vein hänet toukokuun
lopulla eräälle pellolle junaradan varteen ja
naitiin siellä, kutkuttava ajatus, että joku
saattoi nähdä, kuitenkin vain sekunnin-kahden
ajan junan kulkiessa sataa ohi, siinä miettiköön
näkemäänsä ja arvuutelkoon, näkikö oikein vai
valehtelivatko silmät.
Meillä oli hauskaa, vaikkei ajatus näin
jälkikäteen ehkä viisaimmasta päästä ollutkaan,
veturinkuljettaja olisi saattanut vaikka poliisit
soittaa, hän kun näki tilannetta vähän
pitempään...
Mutta siis ongelmaasi. Mieti, mikä elämässäsi
oikein on ongelma. Jos se on seksi, kerro siitä
miehellesi, jos hän haluaa pitää sinut, hän kyllä
keksii keinot. Perheen hajoittaminen sen takia,
että olet ikävystynyt, on vasta viimeinen keino,
varsinkin kun ongelma tuntuu olevan päässäsi.
Mutta yritä ratkaista se, muuten seuraa
tiuskintaa ja mökötystä ajan mittaan. Nyt
asioista voinet vielä puhuakin.
Hmm tuntuu , että olet kyllästynyt itseesi!
Onko joku ystävättäristäsi juuri eronnut- sehän
meitä naisia kummasti villitsee.
Välillä on näin , että "rakkaus nukkuu", elämä on
valitettavasti ARKEA.
Rakkaudessa on montaa tasoa, toisen
kunnioittaminen ja rehellisuus ovat perusta.
Tämän ajan ihminen on kuin kertakäyttötuote,
halutaan olla aina rakkauden huumassa, vaihtaa
puolisoa , kun rupee tympimään.
Ei perhe-elämä ole pelkkää sexiäkään, lapset ovat
"korvat pitkällä", silloin ei sexistä tule sitä
samaa kuin ennen lapsia, ei vaikka siihen uuden
ukon ottaisit.
Meneppä itseesi, mieti mitä elämältä haluat, mihin
itseäsi vertaat nyt, onko asiat sinulla liian
hyvin, jotta tarvitset kriisin kun muuten sitä ei
ole.
Älä loukkaannu , tarkoitin vain herätellä, itsekin
monet kriisit käynyt ja vanhempana oppii
arvostamaan sitä ETTEI OLE PUOLISONSA KANSSA KUIN
KLOONATTU, ERILAISUUS ON SE SUURIN RIKKAUS :)
olen käynyt itse samanlaista elämää läpi ja
todella menin aidan toiselle puolelle,,,nyt on
ongelmia kylläkin tosiaan liikaa,,ja miten palata
takaisin,,en tiedä,,vielä vastausta vai onko
mentävä eteenpäin.puhu ihmeessä miehesi
kanssa,,monet ovat mielestäni antaneet oivia
neuvoja,,mutta sinä elät elämäsi ja elä se niin
että silti olet tyytyväinen,,ehkä
mielestäni,,uusi harrastus voisi auttaa
asiaasi,,kotiväki alkaisi kaivata sinua,,et
todellakaan ole tarpeeton.myös erilaiset srk
piirit ottavat sinut mielellään mukaan
toimintaansa,josta saat ystäviä ja virikettä
elämään,,,olen rinnalla kulkija meitä on ainenkin
kaksi,,tee kuitenkin ihan itse päätökset,,minä
teen ja minun on elämäni,,perhe ja lapset
selviävät,,kun heille vai puhuu ja kertoo miksi
asiat menevät näin nytte meidän
perheessä..kaikkea hyvää sinulle
edellisistä kommenteista, mutta mielestäni
kysymys ei ole ikävystymisestä. Olen aika
konservatiivinen ihminen, enkä todellakaan kevyin
perustein eroa harkitse. Konservatiivisuudesta
huolimatta haluan kuitenkin nauttia elämästäni,
mutta monet sellaiset asiat, jotka minusta ovat
hauskoja tai joita haluaisin tehdä, ovat mieheni
mielestä typerää. Rakastan tanssimista ja käynkin
aina silloin tällöin tanssimassa (Huom! En miestä
etsimässä.). Sitäkään hän ei ymmärrä. Mitä
hauskaa voi olla tanssimisessa.
On totta, että ystävättäreni on joku vuosi sitten
eronnut, mutta ei se hänenkään elämänsä helppoa
ole. En minä sen perään haikaile. Ja kun en minä
tässä uuden rakkauden perään haikaile. Jos
sellainen sitten joskus osuisi kohdalle, niin se
olisi sitten sen ajan asia.
Mutta eihän tästä luultavasti mitään eroa tule.
Ei minusta ole tekemään niin radikaalia
ratkaisua, jollei sitten elämä ala olla yhtä
riitelyä. Mutta sitäkin koitan välttää. Ollaan
vaan ja eletään, käydään töissä, joskus kylässä,
hoidetaan koti ja talo, rakastellaan silloin
tällöin, tehdään ehkä toinen muksu ja silleen.
ilmeisesti täysin erilaisia ihmisiä. Miehesi ei
taida paljon kunnioittaa sinua, kun väheksyy
harrastuksiasi (tanssimista)..
Olin muuten samassa tilanteessa, paitsi, että
lapsia ei ollut. Silti mietin lähes viisi vuotta
mitä tehdä, koska sehän oli ihan ok suhde. Me
vain kumpikin kuihduimme pois vähitellen. Sitten,
kun mieheni ei kerran voinut kiinnostua
kenestäkään muusta naisesta (sitä toivoin
sydämeni pohjasta, jotta hän olisi jättänyt
minut) niin mun oli pakko tehdä ratkaisu ja
lähteä. Nyt olemme ystävät ja elämä muutenkin
paljon paremmin.
Tästä ei varmaan sulle paljoakaan lohtua, koska
meillä ei ollut lapsia vaikka 10 v oltiinkin
yhdessä. Mutta et kuitenkaan ole ainoa ja halusin
myös kertoa tämän puolen tarinasta.
Kiitos, että luit. Ja hyvää jatkoa.
kirjoitit aivan kuten itse jokin aika sitten
toiseen foorumiin. ajatuksesi ja tunteesi
vaikuttavat aivan samanlaisilta kuin omani. itse
olen 25-vuotias 5- ja 3-vuotiaiden poikien äiti.
mieheni kanssa olemme olleet 7 vuotta yhdessä. ei
tästä enää mihinkään lähdetä, enkä mitään
hätäistä tekisi koskaan lasten takia. en halua
miestäni, en tunnu edes sietävän hänen
kosketustaan. hän on ollut tosi pitkäpinnainen
kanssani. tiedän kuitenkin, että se mitä minulla
on (2 kullannuppu-aarretta ja periaatteessa
täysin hyvä suhde), on jotakin, mitä monet
haluavat, mutta eivät saa. olen pettänyt miestäni
pari kertaa, silloin nautin seksistä täysin
estottomasti. mekään emme riitele, henkiseltä
puolelta katsottuna suhteemme on kunnossa. mutta
kai se niin on, että kaikkea ei voi saada. toivon
sydämestäni, että asiasi järjestyvät.
.