Suhdeasiat ovat peli naisille

game on

Suhde- ja seksiasioita käsitellään kansallisessa (ja ylikansallisessa) mediassa aina naisten näkökulmasta. Sitä käydään naisten ehdoilla ja naisten mieltymyksistä, toiveista ja pettymyksistä käsin.

Tämän takia on jonkinlainen ääneen sanomaton totuus, että naisten kokemus parisuhteesta olisi jotenkin oikeanlainen, ja oikeamielinen. Mutta totuus taitaa kuitenkin olla, että naiset eivät oikeastaan parisuhteita edes tarvitse. Se on vain heidän kenttänsä, jossa voivat pelata ihan samalla tavalla kuin miesten kenttää on vaikkapa urakiipiminen ja urheilu.

Miehet tarvitsevat enemmän parisuhdetta kuin naiset. Tästä todisteena vaikkapa se toisessakin aloituksessa käsitelty asia, että parisuhteettomat miehet ovat hyvin usein syrjäytyneitä. Miehen henkinen hyvinvointi on paljon enemmän riippuvainen parisuhteesta kuin naisen, joten minusta mies on parisuhdeasioissa lopultakin se herkempi osapuoli.

Mutta julkisestihan mies ei parisuhdetta halua, eikä tarvitse. Miehet pettävät ja jättävät ja vaihtavat naisen nuorempaan. Ovat tunteettomia seksin perässä juoksijhoita, joille tunnepuoli ei merkkaa mitään. Voisin haastaa ajattelemaan sitä, kuinka yleistä mahtaa olla "vaihtaminen nuorempaan". Ja eikös se nainen yleensä jätä miehen. Pettämistä naiset harrastavat varmasti yhtä paljon kuin miehet. Silti miehet katsotaan parisuhdevammaisiksi ja naiset parisuhdepyhimyksiksi.

Tämä kaikki siksi, että naiset elävät kyllä enemmän parisuhdeasioista kuin miehet, mutta se on sitä peliä. Se on naisten kenttä, ja niitä asioita naiset kyllä vatvovat loputtomiin (siksi mediakin on täynnä naisten parisuhdeasioita), mutta naiset eivät parisuhdetta oikeasti tarvitse, eivät ainakaan niin paljon kuin miehet. Ja minusta juuri tämä ristiriita on erittäin mielenkiintoinen.

445

10968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppo pelata,

      kun tietää voittavansa! Vähän kuin Saksa futiksessa!

      • ei liity minuun

        No mielummin katson vaikka jalkapalloa (joka on myös yksi tylsimpiä asioita seurata) kun seuraan kahden henkilön parisuhdetta johon kuulun itse henkilökohtaisesti sataprosenttisen nollaprosenttisesti. Ja jos jotkut seuraavat toisten suhteita ottaakseen mallia omaansa, niin eipä silloinkaan kyllä kaikki muumit ole täysin kotosalla. Vai onko kyseessä jokin kolmiodraama josta en itse ollut tietoinen?

      • Liittyy myös sinuun
        ei liity minuun kirjoitti:

        Koska jos suhdefinaali olisi katkolla niin olisit se Saksa kuitenkin.

        Mies ei voi valita itseänsä naissuhteeseen (finaalipeliin) vaan se on naisen tehtävä. Vaikkei nainen sitä itse tiedostakaan, hän on sekä tuomari, mestaruusjoukkue että itse palkinto mitä tulee suhdepeleihin.

      • ei liity minuun
        Liittyy myös sinuun kirjoitti:

        Koska jos suhdefinaali olisi katkolla niin olisit se Saksa kuitenkin.

        Mies ei voi valita itseänsä naissuhteeseen (finaalipeliin) vaan se on naisen tehtävä. Vaikkei nainen sitä itse tiedostakaan, hän on sekä tuomari, mestaruusjoukkue että itse palkinto mitä tulee suhdepeleihin.

        Koska en kommentistasi mitään tajunnut, olen täysin samaa mieltä. Mutta jos luulit että olen nainen niin en ole. Mistään suhdepeleistä en tiedä yhtikäs mitään ja jos olen mukana moisessa niin luovutan välittömästi.

      • Pipari-poika

        Irtopipari on kyllä ylivoimaisesti helpoin ja maukkain tapa nauttimiseen. Sitä saa lähes ilmaiseksi milloin vain, eikä tarvitse elättää nalkuttavaa kotikalkkaroa siinä sivussa. Eroni jälkeen olen iloisena saanut tutustua mitä erilaisimpiin pipareihin ja aina on ollut ilo päästä helposti eroon ja ottaa uutta mutusteltavaa, kun siltä tuntuu.

      • Unohdit kuitenkin
        Pipari-poika kirjoitti:

        Irtopipari on kyllä ylivoimaisesti helpoin ja maukkain tapa nauttimiseen. Sitä saa lähes ilmaiseksi milloin vain, eikä tarvitse elättää nalkuttavaa kotikalkkaroa siinä sivussa. Eroni jälkeen olen iloisena saanut tutustua mitä erilaisimpiin pipareihin ja aina on ollut ilo päästä helposti eroon ja ottaa uutta mutusteltavaa, kun siltä tuntuu.

        ...mainita että on sen jälkeen melkoisen tyhjä olo henkisesti, kun pimu vie sen irtopiparin mukanaan pois ja jäät itseksesi katselemaan televisiota ja särpimään olutta.

      • älä petä !

        "Miehet tarvitsevat enemmän parisuhdetta kuin naiset.
        Miehet pettävät ja jättävät ja vaihtavat naisen nuorempaan. Ovat tunteettomia seksin perässä juoksijhoita, joille tunnepuoli ei merkkaa mitään. "

        No miksi sitten ,jos he sitä tarvitsevat enemmän kuin naiset, eivät sitten panostasiihen suhteeseen, vaan pettävät, ovat tunteettomia jne.
        Eikö sitten kannataisi siihen omaan vaimoon panostaa, tehdä liitosta
        niin vahva , että se kestää ne elämän myrskyt ?

        Koska miehet oppivat puhumaan tarpeistaan,( sille omalle vaimolle, ei toiselle naiselle,) ja niistä oletetuista tunteistaan..?
        Ja koska he tajuavat , että se perhe onkin voimavara, ei vaatteiden vaihtopaikka.

      • Tompe
        Unohdit kuitenkin kirjoitti:

        ...mainita että on sen jälkeen melkoisen tyhjä olo henkisesti, kun pimu vie sen irtopiparin mukanaan pois ja jäät itseksesi katselemaan televisiota ja särpimään olutta.

        Juurikin näin!

      • Ouuuu righttt
        Unohdit kuitenkin kirjoitti:

        ...mainita että on sen jälkeen melkoisen tyhjä olo henkisesti, kun pimu vie sen irtopiparin mukanaan pois ja jäät itseksesi katselemaan televisiota ja särpimään olutta.

        Tulee aina lisää piparia ;D... Tyhjä olo henkisesti?? Eikö mies muka voi kasvaa eroon äidin tissistä? Ettäkö se taikapillu on jotakin niiiiin ihmeellistä.. niin ja se naisen mahtava kyky tuoda miehelle henkistä hyvää: eli keskustella päivän yhteiskunnasta, tekemisestä, politiikasta... wau se on jotain niin korvaamatonta.

        Jos välttämättä tarvitsee äitihahmon lohdullista syliä ja tukea niin kyllä niitä niistä panoseuralaisista löytyy kun vähän väläyttää mahdollisuutta kaikennäköisistä eduista. Mitään ei pidä maksaa eikä tarvitsekaan.

      • gty8jink
        älä petä ! kirjoitti:

        "Miehet tarvitsevat enemmän parisuhdetta kuin naiset.
        Miehet pettävät ja jättävät ja vaihtavat naisen nuorempaan. Ovat tunteettomia seksin perässä juoksijhoita, joille tunnepuoli ei merkkaa mitään. "

        No miksi sitten ,jos he sitä tarvitsevat enemmän kuin naiset, eivät sitten panostasiihen suhteeseen, vaan pettävät, ovat tunteettomia jne.
        Eikö sitten kannataisi siihen omaan vaimoon panostaa, tehdä liitosta
        niin vahva , että se kestää ne elämän myrskyt ?

        Koska miehet oppivat puhumaan tarpeistaan,( sille omalle vaimolle, ei toiselle naiselle,) ja niistä oletetuista tunteistaan..?
        Ja koska he tajuavat , että se perhe onkin voimavara, ei vaatteiden vaihtopaikka.

        Eli taas: jos mies haluaa saada mitä tarvitsee, niin nainen tulee ja sanoo, että miehen tulee ryhtyä naiseksi.

        Mitäs jos me miehet ruvettas vaatimaan teitä miehekkäiksi? Eli haluat seksiä kokoajan... ei kyllä sinä haluat seksiä kokoajan jos haluat olla menestyksekäs parisuhteessa ja piste!! Mieti miten älytöntä!

        Panostaa ja panostaa... mä olen ainakin panostanut ja huomannut viimeaikoina sen, että mitä enemmän sanon tunteitani ja ilmaisen itseäni, niin sitä enemmän paskaa vaan tulee. Olen aina ollut puhuvaa sorttia ja nyt vasta kolmikymppisenä ymmärrän että miksei miehet puhu: NO KOSKA NE ON VIISAAMPIA KUIN MINÄ!

        Esim tuossa just eilen illalla päätin avautua vaimolle ja ihan rauhallisella äänen sävyllä sanoin, että minusta tuntuu nyt että... Vastaukseksi tuli itkupurkaus ja että "vitsi kun sä ahdistat mut joka suunnasta nurkkaan"... Niin, minä vain kerroin miltä minusta tuntuu kun hän on sitä toivonut..

        En kerro enää...

      • asr9afio
        gty8jink kirjoitti:

        Tarkennuksena vielä että vaimollle kertomani tein syyttelemättä ja sormilla osoittelematta ja ilman että olisin mitenkään käyttänyt ylen liioiteltuja sanoja.

      • IhmetteleN..

        Voittaa mitä?

      • niksi pirkasta 1978

        Myöskin omaa vaimoa on helppo "pelata" ja näyttää julkisesti kuinka "isketään" nainen. Siinähän on huomattava etumatka kaikenmaailman random pelureihin jotka näkevät vaimosi vasta ekaa kertaa (samoin myös vastakohtaisesti naisen helppoa omaa miestään iskeä) . Kannattaa käyttää tuo etu hyödyksi.

      • 11+14
        Unohdit kuitenkin kirjoitti:

        ...mainita että on sen jälkeen melkoisen tyhjä olo henkisesti, kun pimu vie sen irtopiparin mukanaan pois ja jäät itseksesi katselemaan televisiota ja särpimään olutta.

        Ei, jos ei anntaudu henkisesti hyväksikäytetyksi (yleisin miesten virhe, luottaa).

      • tyhmyyttä
        gty8jink kirjoitti:

        Eli taas: jos mies haluaa saada mitä tarvitsee, niin nainen tulee ja sanoo, että miehen tulee ryhtyä naiseksi.

        Mitäs jos me miehet ruvettas vaatimaan teitä miehekkäiksi? Eli haluat seksiä kokoajan... ei kyllä sinä haluat seksiä kokoajan jos haluat olla menestyksekäs parisuhteessa ja piste!! Mieti miten älytöntä!

        Panostaa ja panostaa... mä olen ainakin panostanut ja huomannut viimeaikoina sen, että mitä enemmän sanon tunteitani ja ilmaisen itseäni, niin sitä enemmän paskaa vaan tulee. Olen aina ollut puhuvaa sorttia ja nyt vasta kolmikymppisenä ymmärrän että miksei miehet puhu: NO KOSKA NE ON VIISAAMPIA KUIN MINÄ!

        Esim tuossa just eilen illalla päätin avautua vaimolle ja ihan rauhallisella äänen sävyllä sanoin, että minusta tuntuu nyt että... Vastaukseksi tuli itkupurkaus ja että "vitsi kun sä ahdistat mut joka suunnasta nurkkaan"... Niin, minä vain kerroin miltä minusta tuntuu kun hän on sitä toivonut..

        En kerro enää...

        Ei nainen voi yksinkertaisesti olla ystävä, haloo! Ystävä on ystävä ja nainen on nainen. Nainen on aina milloin vain valmis hyödyntämään sen mitä kerrot (avaudut) kertomatta mikä on hänen oma lojaalisuutensa (sitä ei ole). Joten olet hullu tai tyhmä, jos kaiken naisellesi kerrot. Sillä kaikki, mitä ikinä koskaan kerrot tai avaudut, on naiselle vain työkaluja ja keinoja.

        That's it. Älä koskaan luota keneenkään - jolleivat ystäväsi ole miespuolisia.

      • Anonyymi
        ei liity minuun kirjoitti:

        No mielummin katson vaikka jalkapalloa (joka on myös yksi tylsimpiä asioita seurata) kun seuraan kahden henkilön parisuhdetta johon kuulun itse henkilökohtaisesti sataprosenttisen nollaprosenttisesti. Ja jos jotkut seuraavat toisten suhteita ottaakseen mallia omaansa, niin eipä silloinkaan kyllä kaikki muumit ole täysin kotosalla. Vai onko kyseessä jokin kolmiodraama josta en itse ollut tietoinen?

        totta puhut..ei saakeli jokainen ihminen on erilainen ja valitettavasti monet ymmärtävät liian myöhään tämän.. loistavasti sanottu .kiitän.

    • elaman kevat

      Naisilla on tarve kehittää draamaa ilokseen. Joko parisuhde on aivan iiihana tai sitten mies pettää ja pelailee. Tai sitten on tosi tylsää, jolloin suhde alkaa ahdistaa.

      Mutta joo, tuo on hauska juttu, että naisten elämä ei tunnu olevan parisuhteen varassa, mutta niistä kuitenkin vatvotaan naisten kesken koko ajan.

      • puunkarahka

        En osaa sanoa, kuinka keskimääräistä naista edustan arvomaailmallani ja luonteellani.

        Mutta tähän asti draama aiemmissa parisuhteissani on tullut siitä, että mies sanoo yhtä ja tekee toista. Tähän kun yhdistää sen, ettei mies jaksa keskustella näistä tarjoilemistaan ristiriitaisuuksista ja sen, että ihan oikeasti haluaisin voida luottaa kumppaniini etenkin kun itse vaivaudun miettimään, mitä sanon ja teen, niin soppa on valmis.

        Toinen draamatekijä on ollut se, että joko minä olen niin vajavainen tai sitten mies niin ahne, ettei minun taholta tulleet huomionosoitukset riitä vaan niitä pitää yrittää haalia mahdollisimman monelta muultakin naiselta. Sitä sitten vaan ihmettelee, että no miksi kummassa mies minun kanssa sitten on, saati että miksi väittää minua ykkösekseen, etenkin kun ei tiedä itsekään, miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy?!

        Yritä siinä sitten tukea ja ymmärtää miestä, kun tuntuu, että miten tahansa paljon panostaa ja yrittää ottaa toista huomioon tulemalla puolitiehen vastaan, toinen jää vilkuttelemaan paikoilleen pistämättä tikkuakaan ristiin. Näillä spekseillä tällainen nainen voi vain hävitä tässä parisuhdemaailmassa, jossa kaiken muun lisäksi vieläpä on hirveän yleistä leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Mikään ei ole idioottimaisempaa käytöstä.

        Tästä seuraa se, että parisuhteesta tulee minunlaiselle naiselle väistämättä altavastaajaksi jäämistä. Mies ottaa minulta saamansa huomionosoitukset valtana, ja rupeaa leikkimään sillä ikäänkuin olisi nyt voittaja, koska panostaa suhteeseen vähiten eli "jää voitolle". Eikä siinäkään vielä kaikki. Kun sitten ei muu enää auta kuin häipyä, niin eikö mitä. Mies ei tahdo päästää irti vaan jää roikkumaan.

        Mitä juuri olikaan puhetta siitä ristiriitaisuudesta...

        No, kiltti minä kai olen, mutta tyhmä sentään en.

        Ja miksikö näitä on tullut niin monta vastaan? Siinäpä kysymys. En tiedä. En tiedä, mitä teen väärin. Miten voi olla, että kerta toisensa jälkeen käy näin? Eikö ihan oikeasti muunlaisia miehiä ole enää tarjolla?

        Kaikista helpoimmalla kai pääsisi, kun seurustelisi ilman läheisyystoiveita, ilman luottamus- ja ymmärryspyrkimyksiä, ilman välittämistä ja ilman kiintymystunteita. Siten, että yhdessäolo miehen kanssa olisi pelkkää hengailua. Mutta eihän sellainen olisi mistään kotoisin.

        Mieluummin olen yksin.

      • ja sen lisäksi
        puunkarahka kirjoitti:

        voisit alkaa käyttään päihteitä ja lopettaa tuon tyhjänpäiväisen mietiskelyn?

      • Toivotonta?

        "Puunkarahka", olipas asia vallan mainiosti ilmaistu!! : )
        Hyvin samankaltaiset kokemukset on minullakin ollu. Sama lopputulos, edusti mies sitten mitä ammattikuntaa tahansa: On ollut akateemista, duunaria ja taiteitelijaa.

        Kun tarpeeksi tutuksi saman katon alla on tultu, alkaa mies kuin mies esiintyä, kuin äitinsä kanssa asuisi! Eli äidillehän ei ison pojan tarvitse kertoa omia haaveitaan ja esim. seksiasioitaan jne.

        Kyllähän mies siinä viihtyisi, kun on hoivaaja ja huoltaja ja turvallinen koti, josta voi tähyillä haluttavia mahdollisuuksia, kuin poijan jolppi ikään!!!
        Arvata voi, kauanko nainen viitsii olla moisessa "roolissa".

        Enkä tosiaankaan ole mikään "mamma". Olen hyvännäköinen, huumorintajuinen nainen lisäksi suht älykäskin..

        Että silleen... Milloin mies kasvaa aikuiseksi?

      • puunkarahka
        ja sen lisäksi kirjoitti:

        voisit alkaa käyttään päihteitä ja lopettaa tuon tyhjänpäiväisen mietiskelyn?

        Juuri tätä minä tarkoitin. Kiitos, kun tarjosit ilmeisesti vahingossa oivan esimerkin aiheesta ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti, olemalla vaan oma itsesi. Juuri tästä oli kyse.

        Tismalleen näin siinä voi käydä, kun yrittää keskustella miehen kanssa.

      • Petetty mies uhrina

        Se naisten keskinäin parisuhdevatvominen on ammattitaidon kehittämistä. Se on sitä samaa, mitä miesten kentällä tekee jääkiekkovalmentaja, alan ammattilainen. Naisten kentällä jokainen nainen kouluttaa itseään valentajaksi, ja pystyy menen tullen päihittämään miehet peleissään.
        Naiset osaavat olla todella kovia ja raakoja peleissään. Tekevät miehille kysymyksiä, joihin on vain vääriä vastauksia. Jatkavat sitten niitä kunnes saavat miehen täysin pois tolaltaan.
        Olkoon esimerkkinä entinen vaimoni, joka pahimmillaan jatkoi pelejään aamu kuuteen, sitten hermostuin, vika oli tietenkin taas minun, olin väkivaltainen kun läväytin poskelle. Arvatkaa, kuinka kiva oli taas lähteä aamulla töihin ja jättää kotirouva sänkyyn keksimään uusia aiheettomia syytöksiä seuraavaksi yöksi.
        Eron jälkeen kuulin hänen ystävättäreltään, että ex;ni kävi itse täyttä päätä vieraissa. Minua hän esitti epäilevänsä. Ilmeisesti hän jotenkin heijasti omat tekonsa minuun tai sitten pyrki tietoisesti minusta eroon väärillä syyöksillään. Onnistukin, hain eroa ja läksin. Pakko oli lähteä, en olisi pysynyt hengissä hänen kelkassaan. Rahojani hän kyllä tarvitsi vaan ei minua.

      • Chupa chups
        Toivotonta? kirjoitti:

        "Puunkarahka", olipas asia vallan mainiosti ilmaistu!! : )
        Hyvin samankaltaiset kokemukset on minullakin ollu. Sama lopputulos, edusti mies sitten mitä ammattikuntaa tahansa: On ollut akateemista, duunaria ja taiteitelijaa.

        Kun tarpeeksi tutuksi saman katon alla on tultu, alkaa mies kuin mies esiintyä, kuin äitinsä kanssa asuisi! Eli äidillehän ei ison pojan tarvitse kertoa omia haaveitaan ja esim. seksiasioitaan jne.

        Kyllähän mies siinä viihtyisi, kun on hoivaaja ja huoltaja ja turvallinen koti, josta voi tähyillä haluttavia mahdollisuuksia, kuin poijan jolppi ikään!!!
        Arvata voi, kauanko nainen viitsii olla moisessa "roolissa".

        Enkä tosiaankaan ole mikään "mamma". Olen hyvännäköinen, huumorintajuinen nainen lisäksi suht älykäskin..

        Että silleen... Milloin mies kasvaa aikuiseksi?

        Miten tämä meneekin naisten puheissa yleensä näin? Mies on aina se, joka alkaa odottaa naisesta mammaa, mutta nainen ei ole koskaan tehnyt mitään mammautunutta. En tiedä kuinka on, varmaan vaihtelee.

      • jooh-

        "Milloin mies kasvaa aikuiseksi?" helppo kysymys. Eikös se ole niin että mitä yhteistä on siittiöllä ja miehellä.. vain yksi miljoonasta kasvaa aikuiseksi.

      • dfgjdfkgldfk
        jooh- kirjoitti:

        Ja kuinka sattuukaan, että tässä(kin) ketjussa suurin osa asiakirjoittajista on miehiä?

      • epäreilua..
        Petetty mies uhrina kirjoitti:

        :( Nainen on ollut epäreilu sinua kohtaan, Teit oikein kun erosit! Olen itse nainen ja halveksin tuollaisia naisia ketkä ovat teko pyhiä ja käyttäytyvät törkeästi miehiä kohtaan.. helposti itsekkin saatan joskus yleistää että miehet on pettäjiä ja tunne vammasia..mutta tiedän kyllä naisiakin ketkä ovat sellaisia.. joillekkin naisille miehet tuntuvat olevan vain peli nappuloita! Mistä haetaan narsistista tyydytystä.. Mutta uskokaa, että on myös aidosti suloisia ja helliä naisia, älykkäitä ja hauskoja! Itse olen ollut 4vuotta parisuhteessa, koen olevani onnellinen enkä ole pettänyt miestäni enkä tulekkaan pettäneeksi ja tiedän ettei hänkään minua. Toivoisin Samankaltaista onnea ja luottamusta muidenkin suhteisiin! Tsemppiä kaikille niille jotka etsivät varteenotettavaa elämän kumppania! :)

      • sitä se mamman rooli
        Chupa chups kirjoitti:

        Miten tämä meneekin naisten puheissa yleensä näin? Mies on aina se, joka alkaa odottaa naisesta mammaa, mutta nainen ei ole koskaan tehnyt mitään mammautunutta. En tiedä kuinka on, varmaan vaihtelee.

        " Mies on aina se, joka alkaa odottaa naisesta mammaa, ",

        Kun mies tulee töistä hän on väsynyt eikä jaksa tehdä mitään muuta kuin rysähtää sohvalle, kuorsamaan.

        Ku nainen tulee töistä, kotona odottaaa toinen työpäivä,hae lapset ja hoida ne ja vie harkkoihin.. tee ruokaa, siivoa jne. Ja passaa sitä miestäkin..

      • näitä läppiä
        sitä se mamman rooli kirjoitti:

        Nainenhan kaipaa sitä isukkia aina. Ei siinä niitä miehen tunteita sovi osoittaa, isukin pitää olla turvakallio. Samalla tietty vaaditaan tunteitakin. Toki isukki sitten vähän osoittaa niitä tunteita.

      • ed.
        näitä läppiä kirjoitti:

        Nainenhan kaipaa sitä isukkia aina. Ei siinä niitä miehen tunteita sovi osoittaa, isukin pitää olla turvakallio. Samalla tietty vaaditaan tunteitakin. Toki isukki sitten vähän osoittaa niitä tunteita.

        " Nainenhan kaipaa sitä isukkia aina."

        Isän tyttönä kasvaneena ., voin sanoa, että EN KAIPAA isukkia, vaan MIESTÄ !

        Enkä mitään nössöä, tai muutakaan perässävedettävää, vaan ihmistä joka on itsetuntoa, olla se mikä on. Osaa näyttää tunteensä ja puhua ihan selvänä, kännisistä en pidä.

      • Ex Pimp
        Toivotonta? kirjoitti:

        "Puunkarahka", olipas asia vallan mainiosti ilmaistu!! : )
        Hyvin samankaltaiset kokemukset on minullakin ollu. Sama lopputulos, edusti mies sitten mitä ammattikuntaa tahansa: On ollut akateemista, duunaria ja taiteitelijaa.

        Kun tarpeeksi tutuksi saman katon alla on tultu, alkaa mies kuin mies esiintyä, kuin äitinsä kanssa asuisi! Eli äidillehän ei ison pojan tarvitse kertoa omia haaveitaan ja esim. seksiasioitaan jne.

        Kyllähän mies siinä viihtyisi, kun on hoivaaja ja huoltaja ja turvallinen koti, josta voi tähyillä haluttavia mahdollisuuksia, kuin poijan jolppi ikään!!!
        Arvata voi, kauanko nainen viitsii olla moisessa "roolissa".

        Enkä tosiaankaan ole mikään "mamma". Olen hyvännäköinen, huumorintajuinen nainen lisäksi suht älykäskin..

        Että silleen... Milloin mies kasvaa aikuiseksi?

        Koska nainen kasvaa aikuiseksi eikä odota mieheltä sitä 1) isukin syliä ja kuulevaa korvaa 2) isin rahoja ja ruokavarantoja 3) isin ohjaavaa kättä jopa sängyssä (mikä on ehkä perversseintä naisilta, aina pitää miehen tehdä kaikki) 4) Isin tapaa kohdella naista pikku prinsessanaan vaan tasa-arvoisena kumppanina.

        En ole vielä tavannut naista joka ei noita odottaisi. Poikkeuksia on aina mutta sääntö on tuo.

        Ei meidän miesten tarvitse kasvaa muuta kuin siinä ett ymmärrämme, että nainen on just tasan hyvä vain hauskanpitoon, seksiin ja taittelemaan sukkiamme. Ja jos yksi kyllästyy niin toinen hankitaan taas seuraavaksi hetkeksi tilalle. Mitä enemmän osaa olla yksikseen ja hauska ja huvittaa itseään näkyvästi, sitä enemmän naiset tukeutuu.

        Minä en ole katkera naisille enkä vihainen. Ilmaisen tämän asian enemmänkin huvittuneena tästä argumentoinnista. Minä olen elämässäni käynyt läpi kiltteyden ja tuhmuuden ja välimuodot. Mua on sanottu pelimieheksi ja mua on sanottu liian kiltiksi ja nössöksi.

        Rakastan naisia sellaisina kuin he ovat ja hyväksyn oman miehuuteni. Se on ikuinen ristiriita jota sovitellessa hajoaa vain pää. Tämä universumi on harmoniassa tällaisenaan ja miehet ja naiset tulevat kyllä täydellisesti toimeen kun vain ymmärtävät oman itseriittoisuutensa kumpikin.

      • Ex Pimp
        Petetty mies uhrina kirjoitti:

        Se naisten keskinäin parisuhdevatvominen on ammattitaidon kehittämistä. Se on sitä samaa, mitä miesten kentällä tekee jääkiekkovalmentaja, alan ammattilainen. Naisten kentällä jokainen nainen kouluttaa itseään valentajaksi, ja pystyy menen tullen päihittämään miehet peleissään.
        Naiset osaavat olla todella kovia ja raakoja peleissään. Tekevät miehille kysymyksiä, joihin on vain vääriä vastauksia. Jatkavat sitten niitä kunnes saavat miehen täysin pois tolaltaan.
        Olkoon esimerkkinä entinen vaimoni, joka pahimmillaan jatkoi pelejään aamu kuuteen, sitten hermostuin, vika oli tietenkin taas minun, olin väkivaltainen kun läväytin poskelle. Arvatkaa, kuinka kiva oli taas lähteä aamulla töihin ja jättää kotirouva sänkyyn keksimään uusia aiheettomia syytöksiä seuraavaksi yöksi.
        Eron jälkeen kuulin hänen ystävättäreltään, että ex;ni kävi itse täyttä päätä vieraissa. Minua hän esitti epäilevänsä. Ilmeisesti hän jotenkin heijasti omat tekonsa minuun tai sitten pyrki tietoisesti minusta eroon väärillä syyöksillään. Onnistukin, hain eroa ja läksin. Pakko oli lähteä, en olisi pysynyt hengissä hänen kelkassaan. Rahojani hän kyllä tarvitsi vaan ei minua.

        Sä teit sen virheen että välitit vaimosi kakkatesteistä, etkä ollut itseriittoinen!

        Naista oikein käsittelevä mies ei välitä naisen oikuista ja tempauksista vaan seisoo järkähtämättömänä kuin puu - ei kuin kylmä kallio vaan kuin matalalla äänellä nariseva puu. Tällainen puu ei läväytä oksalla kasvoille eikä kaadu eikä lähde juurineen nostelemaan. Se vain narahtaa ja pysyy vaiti lämpimänä ja puskee taas esiin pari piikikästä neulasta lisää ja vetää elinvoimansa maastaan.

      • d3333c
        puunkarahka kirjoitti:

        Juuri tätä minä tarkoitin. Kiitos, kun tarjosit ilmeisesti vahingossa oivan esimerkin aiheesta ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti, olemalla vaan oma itsesi. Juuri tästä oli kyse.

        Tismalleen näin siinä voi käydä, kun yrittää keskustella miehen kanssa.

        Poikkeus vahvistaa säännön

      • ****
        dfgjdfkgldfk kirjoitti:

        Ja kuinka sattuukaan, että tässä(kin) ketjussa suurin osa asiakirjoittajista on miehiä?

        Tätä palstaa ei kannata pitää minään todellisena otoksena suomalaisten miesten ja naisten mielipiteistä tai kyvystä ilmaista itseään. Täyttä shaibaa suurin osa, ja hyvätkin aloitukset useimmiten pilataan neitsyt/h*uora -kirjoittelulla. Sinkkunaiset on tältä palstalta ajettu pois törkeyksillä, mikä saa kyllä ymmärtämään, miksi jotkut jäävät naisettomiksi.

      • 4+14
        sitä se mamman rooli kirjoitti:

        " Mies on aina se, joka alkaa odottaa naisesta mammaa, ",

        Kun mies tulee töistä hän on väsynyt eikä jaksa tehdä mitään muuta kuin rysähtää sohvalle, kuorsamaan.

        Ku nainen tulee töistä, kotona odottaaa toinen työpäivä,hae lapset ja hoida ne ja vie harkkoihin.. tee ruokaa, siivoa jne. Ja passaa sitä miestäkin..

        Höpönlöpön. Anna sen miehes levätä edes joskus 1/2 h rauhassa ja kyllää siltä sen jälkeen sitä vrtaa taas riittää normi-perheasioihin. Ymmärrän kyllä, et se puoli tuntia suu kiinni on useimmille naisile täällä tekemätön paikka . Ja että mies tarvitsisi kuulosuojaimet. Toivottavasto on hankkinut.

      • 11+20
        jooh- kirjoitti:

        "Milloin mies kasvaa aikuiseksi?" helppo kysymys. Eikös se ole niin että mitä yhteistä on siittiöllä ja miehellä.. vain yksi miljoonasta kasvaa aikuiseksi.

        Eivät miehet, luojan kiitos, pysty koskaan kilpailemaan sanamäärissä - eivätkä todennäköisesti sitä myödem viestien määrässä somessa. Jos asiat sen mukaan ("kansan ääni") päätettäisiin, mitä täällä netissä kirjoitetaan... naiset voittaisivat jokaisen keskustelun about 100-0. Mutta järkevyydestähän ei kukaan puhunut mitään.

        Ja siten Yle voisi taas vedota kommtteiin, jotka joku hyvännäköinen miestoimittaja on "kansalle" jakanut". A la Katainen?

    • seksi

      Haluaako naiset vatvoa suhdeasioita miesten kanssa? Aloitus on syvällistä pohdintaa. Onko se oikeassa, ei ole oleellista, yritystä ainakin. En ole koskaan tavannut naista joka viitsisi pohtia seurustelua sen laajemmin vaan vatvominen on vain juoruilua. Ei ilmiön tutkimista.

      • puunkarahka

        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset. Jännä homma, näin naisena sitä on nimenomaan jäänyt kaipaamaan, että mies jotenkin motivoituisi puhumaan parisuhteesta.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan? Aloituksessa mainittiin näistä yleisistä käsityksistä, että naiset ovat pyhimyksen asemassa jne. Se ei kuitenkaan ole mikään vastaus. Se ei kerro meille naisille, mitä me naiset voisimme tehdä, että miehet voisivat paremmin?

        Miten naisen pitäisi käyttäytyä, mitä tehdä toisin jne. että mieskin avautuisi?

        Saako nainen esimerkiksi muuten puuttua miehen alkoholinkäyttöön?

        Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita. Tarvitseeko sen olla niin?

        Johtuuko miesten alkoholin runsas käyttö tässä maassa jollakin olennaisella tavalla naisista?

      • puunkarahka kirjoitti:

        "
        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan
        ....

        Kun menee ravintolaan naiset eivät ilmeisesti käytä koskaan runsaasti alkoholia?

        Naisia ei ilmeisesti ole koskaan AA-kerhoissa eikä alkoholistien joukossa?

        Miehet eivät koskaan ilmeisesti avaudu mistään? Naiset avautuvat ihan aina ja eivät koskaan ole syyllisiä mihinkään?

        Sanoisinko komenttiin, että eivätpä ole sinunkaan kokemukset kovin kummoiset elämästä ja olet tainut kulkea pää säkin sisällä.

        Paras tapa kuunnella miehen tunteita ON KUUNNELLA JA YMMÄRTÄÄ. Olen harvoin sitä mieltä, että naiset pelaavat pelejä, mutta tämän kommentin perusteella voi oikeasti miettiä, tietääkö vastaaja, mitä vastasi. Olen kiltti, ehkä vastaus ei ollut peliä, vaan tyhmyyttä.

      • 28

        Karahka - älä ainakaan halveksu miehen mielipiteitä ja keskusteluhalua sanoen "ei kukaan ajattele noin", "ei nuo jutut ketään kiinnosta", "mikset oo niinkun muut miehet".

      • Toivotonta?
        onebig kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että kun suhde on vakiintunut, mies muuttuu puhumattomaksi ropotiksi ja tympeän tylsäksi, viestittäen ikäänkuin koko olemuksellaan vapaudenkaipuutaan, tähyillen vihreämpiä ruohokenttiä jostain aidan tuoltapuolen : )

      • game on

        Minä olen siitä poikkeuksellinen mies, että minä myös puhun asioista. En imelästi, enkä vatvoet tai tunteissa velvoen, mutta osaan kyllä sanallisesti selvittää myös naiselle sen, mistä kiikastaa jos kiikastaa.

        Tämän ei ole tarkoitus olla mikään omakohtainen avautumispalsta, mutta kun olen näin naiselle tehnyt. En käskevään sävyyn, en alistamaan pyrkien, en muutenkaan muulla tavoin kuin nomraalin keskutelun puitteissa, niin tulos on ollut se, että tilanne on yhtäkkiä mennyt kummalliseksi.

        Kummalliseksi siinä mielessä, että kun avoimesti ja eritellen kertoo aivan rauhallisesti (jälleen kerran, ei opettavaisesti tai muutenkaan, vaan aikuisella tavalla) , niin koko homma on sitten ollut siinä. Menee koko tilanne jumiin.

        Parempi varmaan olisi sitten vaan puhua aiheen vierestä ja huutaa ja tapella niin maan perkeleesti jostain asiasta, mikä ei ole se pääasia, vaan joku pikkujuttu minkä varjolla sitten päästään vähän tuulettamaan.

      • puunkarahka
        28 kirjoitti:

        Karahka - älä ainakaan halveksu miehen mielipiteitä ja keskusteluhalua sanoen "ei kukaan ajattele noin", "ei nuo jutut ketään kiinnosta", "mikset oo niinkun muut miehet".

        Se on vaan mennyt juuri niin päin, että kun yritän avata keskustelua minua askarruttavista asioista, MIES oli se, kuka sanoi minulle, että "miksi sinä tuollaisia mietit", "miksei meillä voi olla vaan sellaista pikkukivaa ja hauskaa", "mikset voi olla tällainen ja tuollainen", "miksi takerrut pikkujuttuihin"...

        Eli tuo neuvo ei anna mitään. Next.

      • puunkarahka
        onebig kirjoitti:

        "
        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan
        ....

        Saako nainen esimerkiksi muuten puuttua miehen alkoholinkäyttöön?

        Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita. Tarvitseeko sen olla niin?

        Johtuuko miesten alkoholin runsas käyttö tässä maassa jollakin olennaisella tavalla naisista?
        "

        Kun menee ravintolaan naiset eivät ilmeisesti käytä koskaan runsaasti alkoholia?

        Naisia ei ilmeisesti ole koskaan AA-kerhoissa eikä alkoholistien joukossa?

        Miehet eivät koskaan ilmeisesti avaudu mistään? Naiset avautuvat ihan aina ja eivät koskaan ole syyllisiä mihinkään?

        Sanoisinko komenttiin, että eivätpä ole sinunkaan kokemukset kovin kummoiset elämästä ja olet tainut kulkea pää säkin sisällä.

        Paras tapa kuunnella miehen tunteita ON KUUNNELLA JA YMMÄRTÄÄ. Olen harvoin sitä mieltä, että naiset pelaavat pelejä, mutta tämän kommentin perusteella voi oikeasti miettiä, tietääkö vastaaja, mitä vastasi. Olen kiltti, ehkä vastaus ei ollut peliä, vaan tyhmyyttä.

        >>>"Kun menee ravintolaan naiset eivät ilmeisesti käytä koskaan runsaasti alkoholia?
        Naisia ei ilmeisesti ole koskaan AA-kerhoissa eikä alkoholistien joukossa?"

        Voi hellanlettat sentään. Opettele hyvä mies lukemaan!

        Kirjoitin:

        "Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita."

        Minua nyt ei, luonnollisestikaan, yhtälailla kiinnosta se, miten naisten alkoholinkäyttöön voisi puuttua _parisuhteessa_, koska olen hetero.

        >>>"Sanoisinko komenttiin, että eivätpä ole sinunkaan kokemukset kovin kummoiset elämästä ja olet tainut kulkea pää säkin sisällä."

        Ah, tämä on jo klassikkosarjaa näissä mies-nais -keskusteluissa: "Vika on vain sinussa. Mitäs olet kulkenut umpimielisenä väärissä paikoissa. Ei niissä miehissä mitään vikaa ole. Sinun olisi pitänyt tehdä enemmän, ymmärtää ja kuunnella ihan aidosti. Siitä se kiikastaa. Et vaan ole ymmärtänyt ja kuunnellut miestä."

        Jepjep. Hieno asenne. Kaikki hommat ja vastuu vaan naisen piikkiin. Jos mies käyttäytyy ristiriitaisesti, vika ei ole miehessä vaan naisessa ja naisen ymmärryksessä.

        No tätä rataa tätä keskustelua on ihan turha käydä.

        Ymmärtäkää nyt hyvät miehet jo, että ongelma ei minulla ikinä ole ollut se, ettenkö minä olisi kiinnostunut miehen jutuista.

        Ongelma on se, että minä olen kiinnostunut niistä enemmän kuin mies itse.

        Onko vika silloin minun ymmärryksessä?

        Mitä te miehet aiotte tehdä sen eteen, että avaudutte rehdisti tunteistanne? Naisten ymmärrystäkö hiomalla koko homma hoidetaan? Eikö miesten tarvitse kuin odotella kädet puuhkassa, että nainen kyselee ja kohtelee oikealla asenteella ja oikeita asioita?

        Kattokaa vaikkapa tämän palstan miesten treffi-ilmoituksia. Johan löytyy aneemisia, nelirivisiä "en nyt jaksa kirjoittaa" -tyyppisiä epämääräisiä sanajonoja "olen rehellinen, mukava, hauska jne", joita on kolmetoista tusinassa. Mies ei todellakaan tee itseensä tutustumista ainakaan helpoksi.

      • Toivotonta? kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että kun suhde on vakiintunut, mies muuttuu puhumattomaksi ropotiksi ja tympeän tylsäksi, viestittäen ikäänkuin koko olemuksellaan vapaudenkaipuutaan, tähyillen vihreämpiä ruohokenttiä jostain aidan tuoltapuolen : )

        no oon nainen ja etsin parisuhdetta mut kerroppa miks mies vaihtaa nuorenpaan ja on vähän ajan päästä vonkaamas takas kun aidan takana ei vihreämpää mut en tietenkään ota joka kerran pettää pettää aina

      • Heq kirjoitti:

        alkoa en käytä tippaakaan enkä käy ravintolassa arvaas miks ukkomiehiä yhen illan

      • Jamppa Marssista
        puunkarahka kirjoitti:

        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset. Jännä homma, näin naisena sitä on nimenomaan jäänyt kaipaamaan, että mies jotenkin motivoituisi puhumaan parisuhteesta.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan? Aloituksessa mainittiin näistä yleisistä käsityksistä, että naiset ovat pyhimyksen asemassa jne. Se ei kuitenkaan ole mikään vastaus. Se ei kerro meille naisille, mitä me naiset voisimme tehdä, että miehet voisivat paremmin?

        Miten naisen pitäisi käyttäytyä, mitä tehdä toisin jne. että mieskin avautuisi?

        Saako nainen esimerkiksi muuten puuttua miehen alkoholinkäyttöön?

        Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita. Tarvitseeko sen olla niin?

        Johtuuko miesten alkoholin runsas käyttö tässä maassa jollakin olennaisella tavalla naisista?

        Alkoholin käytöstä en osaa sanoa. Alkoholilla läträävät sekä miehet että naiset.
        Mutta sensijaan suosittelen lukemaan John Grayn kirjan Miehet ovat Marsista Naiset Venuksesta. Kyseinen opus auttoi minua ymmärtämään itseäni, miksi toimin kuten toimin miehenä, sekä ymmärtämään naisten käyttäytymistä ja odotuksia.
        Suosittelen kirjaa kaikille, minusta jokaisen tulisi lukea se.

      • puunkarahka kirjoitti:

        Ymmärtäkää nyt hyvät miehet jo, että ongelma ei minulla ikinä ole ollut se, ettenkö minä olisi kiinnostunut miehen jutuista.

        Ongelma on se, että minä olen kiinnostunut niistä enemmän kuin mies itse.

        Onko vika silloin minun ymmärryksessä?

        Mitä te miehet aiotte tehdä sen eteen, että avaudutte rehdisti tunteistanne? Naisten ymmärrystäkö hiomalla koko homma hoidetaan? Eikö miesten tarvitse kuin odotella kädet puuhkassa, että nainen kyselee ja kohtelee oikealla asenteella ja oikeita asioita?

        Kattokaa vaikkapa tämän palstan miesten treffi-ilmoituksia. Johan löytyy aneemisia, nelirivisiä "en nyt jaksa kirjoittaa" -tyyppisiä epämääräisiä sanajonoja "olen rehellinen, mukava, hauska jne", joita on kolmetoista tusinassa. Mies ei todellakaan tee itseensä tutustumista ainakaan helpoksi.

        Kaikki eivät ole kovin kiinnostuneita tutustumaan itseensä. Mikä on tietysti sääli.

        En voisi kuvitellakaan itselleni suhdetta, jossa ei puhuttaisi parisuhteesta, tunteista, ihmisyydestä ja muista vähän syvällisemmistä asioista suoraan ja avoimesti. Minun ongelmani on lähinnä ollut löytää nainen, joka olisi riittävän kiinnostunut näistä asioista. Ei todellakaan ole niin, että kaikki naiset olisivat sellaisia.

      • Mirjami
        game on kirjoitti:

        Minä olen siitä poikkeuksellinen mies, että minä myös puhun asioista. En imelästi, enkä vatvoet tai tunteissa velvoen, mutta osaan kyllä sanallisesti selvittää myös naiselle sen, mistä kiikastaa jos kiikastaa.

        Tämän ei ole tarkoitus olla mikään omakohtainen avautumispalsta, mutta kun olen näin naiselle tehnyt. En käskevään sävyyn, en alistamaan pyrkien, en muutenkaan muulla tavoin kuin nomraalin keskutelun puitteissa, niin tulos on ollut se, että tilanne on yhtäkkiä mennyt kummalliseksi.

        Kummalliseksi siinä mielessä, että kun avoimesti ja eritellen kertoo aivan rauhallisesti (jälleen kerran, ei opettavaisesti tai muutenkaan, vaan aikuisella tavalla) , niin koko homma on sitten ollut siinä. Menee koko tilanne jumiin.

        Parempi varmaan olisi sitten vaan puhua aiheen vierestä ja huutaa ja tapella niin maan perkeleesti jostain asiasta, mikä ei ole se pääasia, vaan joku pikkujuttu minkä varjolla sitten päästään vähän tuulettamaan.

        Osaatko myös kuunnella?
        Myöntää erehtyneesi?

        Näitä taitoja monelta puuttuu ja siksi asiat menevät niin solmuun.
        Harvoinpa sitä omasta mielestään on väärässä tai sortunut manipulointiin.

      • Olivia ^
        puunkarahka kirjoitti:

        >>>"Kun menee ravintolaan naiset eivät ilmeisesti käytä koskaan runsaasti alkoholia?
        Naisia ei ilmeisesti ole koskaan AA-kerhoissa eikä alkoholistien joukossa?"

        Voi hellanlettat sentään. Opettele hyvä mies lukemaan!

        Kirjoitin:

        "Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita."

        Minua nyt ei, luonnollisestikaan, yhtälailla kiinnosta se, miten naisten alkoholinkäyttöön voisi puuttua _parisuhteessa_, koska olen hetero.

        >>>"Sanoisinko komenttiin, että eivätpä ole sinunkaan kokemukset kovin kummoiset elämästä ja olet tainut kulkea pää säkin sisällä."

        Ah, tämä on jo klassikkosarjaa näissä mies-nais -keskusteluissa: "Vika on vain sinussa. Mitäs olet kulkenut umpimielisenä väärissä paikoissa. Ei niissä miehissä mitään vikaa ole. Sinun olisi pitänyt tehdä enemmän, ymmärtää ja kuunnella ihan aidosti. Siitä se kiikastaa. Et vaan ole ymmärtänyt ja kuunnellut miestä."

        Jepjep. Hieno asenne. Kaikki hommat ja vastuu vaan naisen piikkiin. Jos mies käyttäytyy ristiriitaisesti, vika ei ole miehessä vaan naisessa ja naisen ymmärryksessä.

        No tätä rataa tätä keskustelua on ihan turha käydä.

        Onko miehillä niin huono keskustelutaito ? Vai ovatko he jatkuvasti (kaiken varalta jos ei muuten..) Puollustusasemissa, että jostainhan kohta kuitenkin syytetään.
        Ja toinen pelkäävätkö he paljasta sisintään siksi, että sitä käytetään aseena heitä vastaan seur. riidassa.?

        Uskon, että naiset on tehty pitämään langat käsissään, pystyäkseen pyörittämään arkirumbaa. En tarkoita etteivät miehetkin sitä pyöritä jos on pakko, mutta naiselta se luontuu paremmin ?
        Silti uskon, että on ihan hyviä miehiä ja naisia, oppikaa miehet kertomaan tunteistanne enemmän ! Rakkautta ja huomioimista kaipaa molemmat.

        Vähemmän kiireitä ja enemmän yhteistä aikaa, stressi pilaa elämän.

      • 1+3
        puunkarahka kirjoitti:

        Ymmärtäkää nyt hyvät miehet jo, että ongelma ei minulla ikinä ole ollut se, ettenkö minä olisi kiinnostunut miehen jutuista.

        Ongelma on se, että minä olen kiinnostunut niistä enemmän kuin mies itse.

        Onko vika silloin minun ymmärryksessä?

        Mitä te miehet aiotte tehdä sen eteen, että avaudutte rehdisti tunteistanne? Naisten ymmärrystäkö hiomalla koko homma hoidetaan? Eikö miesten tarvitse kuin odotella kädet puuhkassa, että nainen kyselee ja kohtelee oikealla asenteella ja oikeita asioita?

        Kattokaa vaikkapa tämän palstan miesten treffi-ilmoituksia. Johan löytyy aneemisia, nelirivisiä "en nyt jaksa kirjoittaa" -tyyppisiä epämääräisiä sanajonoja "olen rehellinen, mukava, hauska jne", joita on kolmetoista tusinassa. Mies ei todellakaan tee itseensä tutustumista ainakaan helpoksi.

        "Johan löytyy aneemisia, nelirivisiä "en nyt jaksa kirjoittaa" -tyyppisiä epämääräisiä sanajonoja "olen rehellinen, mukava, hauska jne", "

        Tuo on niin totta ! Silloin kun itse olin treffipalstalla, en ikinä vastannut noille, jos ei välitä itsestään sen vertaa, että viitsis avata sanaisen arkkunsa, niin ei sitten.

        Mutta oli myös niitä jotka kertoivat unelmistaan ja itsestään varsin kivasti vielä, heille oli mukava vastata.

      • NaisetMyösOsaaTämän
        1+3 kirjoitti:

        kylläpä noita löytyy naisiltakin ja sitten näitä oman arvonsa tuntevia, jotka eivät viitsi/vaivaudu kirjoittamaan muuta kuin tervehdyksen... Kuva on tietenkin viimeisen päälle laitettu. Ei tarvitse kirjoittaa itsestä mitään, kun tiedetään että laatikkoon sataa postia...

      • 1+3
        NaisetMyösOsaaTämän kirjoitti:

        " kylläpä noita löytyy naisiltakin " Varmaan noinkin voi olla, mutta vastaatko heille ?

      • puunkarahka
        NaisetMyösOsaaTämän kirjoitti:

        kylläpä noita löytyy naisiltakin ja sitten näitä oman arvonsa tuntevia, jotka eivät viitsi/vaivaudu kirjoittamaan muuta kuin tervehdyksen... Kuva on tietenkin viimeisen päälle laitettu. Ei tarvitse kirjoittaa itsestä mitään, kun tiedetään että laatikkoon sataa postia...

        Niin, laatikkoon sataa postia, mutta jos laadukkaat miehet ns. naivat alaspäin, niin onko se nais(t)en vika? Se, että nainen saa mitättömään profiiliinsa kaatosateella viestejä miehiltä, kertoo mielestäni yhtä paljon siitä naisesta kuin niistä miehistäkin. Tyhmähän ei ole se, joka kysyy vaan se, joka ostaa. Toisekseen, satoi viestejä tai huomiota miten paljon tahansa, määrä ei korvaa laatua.

        Ja varmasti tuollaisia naisten ilmoituksia löytyykin, uskoisin. En vaan omaa kovin hyvää "kenttäkokemusta" naisten treffi-ilmoituksista, koska en sattuneesta syystä (nimeltä heteroseksuaalisuuteni) niitä lue.

        Minun jakeluun ei mene, mitä kiinnostavaa saati viestittämisen arvoista on mitättömässä tai pahimmillaan hyvin laiskasti kirjoitetussa naisen/miehen profiilissa, jota sitten pahimmillaan ryyditetään jostakin 250 metrin päästä otetulla kuvalla, jossa ollaan aurinkolasit päässä.

        Jos miehellä ei ihan oikeasti ole mitään muuta sanottavaa itsestään kuin että "moro" tai "what's up", niin sellaiselle lienee kelpaa sitten millainen seura tai millaiset viestit tahansa. Miksei samantien sitten kirjoita vaan profiiliinsa, että "ihan sama". Ja vaikka niitä yliarvostettuja kirosanoja vielä perään.

        On se minustakin outoa, että sellaisellakin huomiota lohkeaa, mutta no. En minä sellaista touhua kyllä kadehdi. Eiköhän lopultakin vakka löydä kantensa, joten jos laadukas mies/nainen kelpuuttaa ala-arvoisen kumppanin... silloin saa sitä, mitä on tilannutkin.

      • dthght
        onebig kirjoitti:

        "
        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan
        ....

        Saako nainen esimerkiksi muuten puuttua miehen alkoholinkäyttöön?

        Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita. Tarvitseeko sen olla niin?

        Johtuuko miesten alkoholin runsas käyttö tässä maassa jollakin olennaisella tavalla naisista?
        "

        Kun menee ravintolaan naiset eivät ilmeisesti käytä koskaan runsaasti alkoholia?

        Naisia ei ilmeisesti ole koskaan AA-kerhoissa eikä alkoholistien joukossa?

        Miehet eivät koskaan ilmeisesti avaudu mistään? Naiset avautuvat ihan aina ja eivät koskaan ole syyllisiä mihinkään?

        Sanoisinko komenttiin, että eivätpä ole sinunkaan kokemukset kovin kummoiset elämästä ja olet tainut kulkea pää säkin sisällä.

        Paras tapa kuunnella miehen tunteita ON KUUNNELLA JA YMMÄRTÄÄ. Olen harvoin sitä mieltä, että naiset pelaavat pelejä, mutta tämän kommentin perusteella voi oikeasti miettiä, tietääkö vastaaja, mitä vastasi. Olen kiltti, ehkä vastaus ei ollut peliä, vaan tyhmyyttä.

        Sulle sanon: varo, mitä toivot! Sinä et halua, että mies sanoo sinulle, mitä mieltä hän on sinusta ja miltä hänestä tuntuu.

        Usko minua siskoseni, usko minua!

      • Nuijat
        puunkarahka kirjoitti:

        Ohoh, eipä järin mukavia ole vissiin sinunkaan kokemukset. Jännä homma, näin naisena sitä on nimenomaan jäänyt kaipaamaan, että mies jotenkin motivoituisi puhumaan parisuhteesta.

        Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan? Aloituksessa mainittiin näistä yleisistä käsityksistä, että naiset ovat pyhimyksen asemassa jne. Se ei kuitenkaan ole mikään vastaus. Se ei kerro meille naisille, mitä me naiset voisimme tehdä, että miehet voisivat paremmin?

        Miten naisen pitäisi käyttäytyä, mitä tehdä toisin jne. että mieskin avautuisi?

        Saako nainen esimerkiksi muuten puuttua miehen alkoholinkäyttöön?

        Alkoholilla läträäminenhän, varsinkin miesten mutta myös naisten, pilaa tässä maassa aika h-vetisti parisuhteita. Tarvitseeko sen olla niin?

        Johtuuko miesten alkoholin runsas käyttö tässä maassa jollakin olennaisella tavalla naisista?

        "Kertokaapa nyt sitten, arvon herrat, että miten nainen voisi edesauttaa sitä, että miehen olisi helpompaa puhua tunteistaan? "

        Jonkinlainen uskomaton luottamus, ettei moista avautumista tarvittaessa käytettäisi miestä vastaan? Luulen aika harvassa suhteessa olevan niin paljon luottoa naista kohtaan, että mies aivan oikeasti ja ilman morkkista puhuisi omia syvimpiä tunteitaan. Luojan kiitos aina voi valehdella tai lirkutella, mikä myös on se ikiaikainen neuvo hyvään parisuhteesen.

        Eli: puhu asioistasi ystävien kesken. Sitä varten ne on. Naisellesi pitää! hölistä jotain sontaa, sillä kaikki joka tapauksessa karkaa ulos. Itse saat valita, mitä se juoruilee. Voi myös käyttää hyväksi.

        Eli: vaikka ylipäätään miehen kannattaisi puhua enemmän suhteessa (koska sitä vaaditaan - myös hymyjä), ystävät edelleen ovat ne ystävät, joijin voi luottaaa. Esim. Kataisesta voi ottaa mallia, miten naisäänestäjille puhutaan.

      • Onhan sitä kyllä
        Mirjami kirjoitti:

        Osaatko myös kuunnella?
        Myöntää erehtyneesi?

        Näitä taitoja monelta puuttuu ja siksi asiat menevät niin solmuun.
        Harvoinpa sitä omasta mielestään on väärässä tai sortunut manipulointiin.

        myös sellainen ihmistyyppi, jonka kanssa asiat menevät aina solmuun, kun oikeasti puhutaan. Kaikki tyhmät pelit kyllä kelpaavat ihmissuhteen korvikkeeksi. Kumppanin pitänee olla samanlainen.

    • game on

      Se, että miesten kiinnostuminen parisuhteesta on merkki epämiehekkäästä miehestä, tai se, että mies julkisesti sanoo epätoivoisesti haluavansa elää parisuhteessa, on merkki samasta asiasta, pitää miehet hyvin tehokkaasti erossa parisuhdeasioiden käsittelystä.

      Ja kun miesten ei ole kulttuurinen lupa puhua parisuhteistaan tai niiden haluamisesta, niin syntyy sellainen valheellinen illuusio siitä, että nämä asiat ovat vain naisten asioita ja täysin heidän määriteltävissään.

      Ne miehet, jotka saavat puhua parisuhteesta ja rakakudesta ovat runoilijat ja laulujen tekijät, ja mahdollisesti muut taiteilijat. Mutta heille on annettu siihen kulttuurinen lupa. Heidät on kelpuutettu esittämään tuntemuksiaan, eikä se ole heille enää haitaksi, vaan kunniaksi. Edesmennyt Tommi Tabermann on esimerkki tällaisestä herkästä miehestä, jolle oli lupa puhua rakkaudesta. Ismo Alangon ja Juice Leskisen kaltaiset lyyrikoit taas ovat rokkipuolelta samaa kanonisoitua kastia.

      Mutta tavallisen Matti Meikäläisen on sallittua puhua suhdeasioista, toiveista ja pettymyksistään rakkaudessa ainoastaan siinä poikkeusolosuhteessa, että on liian humalassa, eikä oikein ole syyntakeellinen siitä mitä puhuu. Mikä tietysti jälkeenpäin kuitataan laittamalla koko epämiehekäs vuodatus "kännin piikkiin", mahdollisesti vielä porukalla (itse)ironisesti asialle naureskelemalla.

      Sitä on jo luoja ties kuinka kauan toitotettu, että kaikilla meillä on samankaltaiset tunteet, toiveet ja pettymykset. Silti julkisesti pidetään yllä sitä fasadia, että miehet eivät ole kiinnostuneet suhteista ja rakkaudesta, ainoastaan seksistä. Ja että naiset ovat se "rakkauden, pehmeyden ja välittämisen" sukupuoli.

      Mutta miten sen kanssa sopii yhteen se, että lähestulkoon kaikki ikisinkut miehet ovat jollain tapaa ajettuina murheelliseen elämään,. kun taas naiset tuntuvat ihan hyvin pärjäävän riippumatta parisuhdestatuksestaan. Oikeastaan ainoa asia, mitä naiset todennäköisesti pelkäävät laajoina massoina, on se sosiaalinen stigma, mikä liitetään vanhapiikuuteen ja se biologinen pelko siitä että ei saa omaa lasta.

      Minä uskon, että miehillä tarve läheisyyteen ja rakkauteen liittyy nimenomaan muihin kuin jälkikasvun saamiseen ja sosiaaliseen statukseen. Mies kaipaa ja haluaa lämpöä, pehmeyttä ja kosketusta naiselta. Läsnäoloa ja tukemista (älä lue tukemista minään äidintarpeena). Mies myös haluaa emotionaalista pehmeyttä ja tunteiden jakamista naiselta, koska miesten kesken tätä ei ole mahdollista saavuttaa.

      • Naisten kesken.

        Tuo viimeinen lause voikin selittää sen miksi naiset ovat vähemmän parisuhderiippuvaisia.

      • Tunkion Kukko

        Asiallista pohdintaa ap:lta. Miesten kanssa voi kyllä joskus puhua suhdeasioista tai suhdekehitelmien tilanteesta, mutta "miesten kielellä", vähän ronkisti. Vähän ehkä huumorilla jne.
        Naiset ovat tosiaan onnistuneet paaluttamaan parisuhdeasiat itselleen. Varmasti olisi monelle miehelle parhaaksi, jos pystyisi välillä puhumaan parisuhdeasioista muidenkin kanssa, eikä ne vain pyörisi pään sisällä.

      • 12+9

        "kun taas naiset tuntuvat ihan hyvin pärjäävän riippumatta parisuhdestatuksestaan"

        Itseasiassa tilanne ei ole välttämättä ihan näinkään, mutta mediassa halutaan antaa kuva siitä kuinka naiset ovat vahvoja ja itsenäisiä. Tästä kuvasta kärsivät myös jotkut naiset. Kuitenkin sukupuolten yhteiskunnallisena erona tuntuu olevan, että naisella "on lupa" olla heikko kun taas heikkoja miehiä aina katsotaan vähän kieroon ja kehoitetaan olemaan mies.

      • game on
        12+9 kirjoitti:

        Tämäkin on varmaan hyvin usein totta. Perustin väitteeni naisten pärjäämiseen parisuhdestatuksestaan huolimatta sihen, että erittäin usein naiset sanovat että eivät tarvitse miestä ollakseen elämäänsä tyytyväisiä, vaan parisuhde on miellyttävä plussa elämään, jos löytää itselleen sopivan sellaisen.

        Tämä lause muistaakseni esiintyy tässäkin ketjussa, tai jossei esiinny, niin jossain muussa tämän palstan ketjussa, minkä olen lukenut.

        Miehet eivät yleensä sano tällaista lausetta, eivätkä muitakaan lauseita, joissa on sama taustaidea. Voihan toki olla kyse vaan siitä, että miehet ilmaisevat saman asian toisilla keinoilla ja jotenkin töksähtävämmin.

        Hyvin usein myös saa lukea, miten naiset eivät tarvitse miestä edes seksin takia, kun taas miehiltä ei yleensä tällaista kuule. Siksi uskon, että miehen käsitys seksistä on että huono seksi voittaa seksittömyyden, kun taas naisilla huono seksi on syy olla kokonaan ilman. Tämän on suoraan ilmaissut eräs kirjoittaja, jonka blogiin eräässä toisessa tämän palstan ketjussa on linkki.

        Miesten tarve naisten kanssa tapahtumaan emotionaaliseen läheisyyteen taas ei ollut oma keksintöni ollenkaan, vaan amerikkalaisen psykologian tohtorin näkemys siitä, että naiset pärjäävät siksi paremmin yksin, että heillä on aina tai ainakin usein ystäviä jonka kanssa voidaan ola emotionaalisesti paljaita ja läheisiä, kun taas mies tarvitsee samaan naisseuraa, koska miesten kanssa siihen on harvoin, jos koskaan mahdollista amerikkalaisessa kulttuurissa. Uskon että sama pätee, jopa paljon rankempana, suomalaisessa miesten välisessä kulttuurissa.

        Tässä eräs esimerkki siitä, miten varmasti monenkin miehen sisäinen maailma on puettu lauluksi, jolloin nämä ajatukset on lupa esittää ilman että leimautuu epämiehekkääksi ja heikoksi.

        http://www.youtube.com/watch?v=Ve6Rd0G4TK0

      • Set and match

        Ja tässä eräs esimerkki siitä, miten varmasti monenkin naisen sisäinen maailma on puettu lauluksi, jolloin nämä ajatukset on lupa esittää ilman että leimautuu kevytkenkäiseksi ja epäempaattiseksi.

        http://www.youtube.com/watch?v=yWs2pr0Twzk

        ;)

      • miranda

        Olet todennäköisesti mies...
        minä, nainen, irrotin viimeisen kappaleesi ja tartuin siihen, joka herätti minussa tarpeen tehdä omia huomioitani.
        Samoilla linjoilla olen kanssasi, mutta:

        me IHMISET HALUAMME emotionaalista yhteyttä ja tunteiden jakamista TOISELTA IHMISELTÄ.
        Niin simppeliä, mutta samalla niin helkkarin vaikeaa.

        Voi kun se tulisi vastaan, miksei se taaskaan tajunnut sitä minkä sanoin, en olisi halunnut muistuttaa, miksei se kuuntele.....
        etkö sinä kuuntele. Minä olen valmis, olenko?
        Meillä on kovasti niitä odotuksia toista kohtaan, ne eivät häviä, ei vaikka kuinka horisemme niistä siinä lukijoiden postissa siellä me naisten sivulla että: kuuntele nainen miestäsi, tai: kysy mieheltä mistä kiikastaa, kun mies ei puhu, tai: meillä ei riidellä koskaan, tai: puhumattomuuskin on onnen olotila, entäs tämä sitten: riitele rakentavasti...pettääkö nainen helpommin, mistä johtuu pettäminen, voiko sitä antaa anteeksi, nainen kaipaa emotionaalista yhteyttä, huhhahhei mieskin kaipaa mutta kumpikaan ei puhu, muistan kun toinen mies katsoi sillee, voiko netissä pettää, no voi, en ole ikinä kirjoittanut lehteen ja kertonut asioista joista e n puhu, minäkin osaan, olen yksin, en pärjää,
        kun puhut niin ole läsnä, mihin katosi tavallinen yhdessä oleminen ilman takaraivossa hiipiviä ajatuksia esimerkiksi siitä että taasko se jauhaa työoloistaan eikä noteerannut minun asioitani kun puhuin niistä ensin.
        No se ainakin kysyi niistä ensin ja vastasin, oi minä kerroin lähestulkoon jopa sen kollegankin mielipiteen asiastani...

        Mutta nyt lähestyn asian ydintä ja se on siis tämä:
        Meillä on molemmilla samat tarpeet. MInäkään en todellakaan joka hetki ilmoita tarpeistani. Mutta. Me kehitymme. Opimmeko tulkitsemaan toisiamme, ilman omia päätelmiä toisen ihmisen yrityksestä vuorovaikutukseen omalla tavallaan, vaikkakin vain puhumalla jostain irrelevantista seikasta. Jokin töksähti.

        Ei se mitään. Lasken hetkeksi tämän työ- ja opiskelupaineen (ja jonkin muun elämänalueen) tuoman väsymyksen peiton ja annan suojauksen ja jännitteen levitä, on vain tämä hetki olla toisen lähellä ja saada sekä antaa vain ruumiillaan läheisyyttä, kosketusta, olla hiljaa ja antaa kyynelten virrata hetken. Sen jälkeen vaivihkaa hymy.

      • pvt
        miranda kirjoitti:

        Siinä näette, mihin antitunnekulttuuri on meidät ajanut.

      • puunkarahka

        >>>"Minä uskon, että miehillä tarve läheisyyteen ja rakkauteen liittyy nimenomaan muihin kuin jälkikasvun saamiseen ja sosiaaliseen statukseen. Mies kaipaa ja haluaa lämpöä, pehmeyttä ja kosketusta naiselta. Läsnäoloa ja tukemista (älä lue tukemista minään äidintarpeena). Mies myös haluaa emotionaalista pehmeyttä ja tunteiden jakamista naiselta, koska miesten kesken tätä ei ole mahdollista saavuttaa. "

        Kuka/mikä sen sosiaalisen hyväksynnän sille, että se tavallinen Matti Meikäläinenkin kiinnostuisi parisuhdeasioista puhumisesta, on riistänyt?

        Jos edes useimmat miehet _todellisuudessa_ haluaisivat "saada" ilmaista kiintymystään a la Tabermann jne., mikä sen estää? Ketkä?

        Toiset miehet sekä miesten keskinäiset sosiaaliset imagoseikatko ovat miesten pahimpia vihollisia?

      • riehakas

        Olet ihan varmasti äärettömän oikeassa. Olet sitten provosoimassa tai et. En koskaan ole ajatellut asiaa kovinkaan syvällisesti, mutta aina olen tiennyt, että oikeasti suhteen kusipää olen minä = nainen.

        Miehet tekevät lapsellisuuttaan tyhmyyksiä - okei. Eri ikäporteista toisiin siirymiseen liittyviä ylilyöntejä - okei, mutta pelinappuloita siirtelee aina nainen = minä. Se vain on jotenkin tässä kulttuurissa, että nainen ohjailee salakavalasti suhteen joko nousuun tai tuhoon, mutta ei välttämättä edes tajua sitä. Mies kun on usein aika avuton, eikä ymmärrä mitään vihjailuja. Naisten pitäisi kissan kokoisin kirjaimin sanoa mitä haluavat eikä olettaa, että toinen tajuaa; miehellä kun ei ole niitä naisen vaistoja.

        Pahuuttaan ei varmaankaan moni nainen pelaile, vaan se liittyy myös sosiaalisiin paineisiin ja siihen minkälainen mies sopii kulloiseenkin life-styleen (huom! tässä viim. lauseessa mukana aimo annos sarkasmia) Ja kyllähän se instan-tkarma on napsunut, ja opiksi olen ottanut - toivoakseni - koska olen löytänyt ihanan miehen, jota kunnioitan ja uskon, että kaikkien ihmissuhteiden pitäisi perustua kunnioitukseen. Jos kunnioitusta ei ole puolin tai toisin, niin siinä käy kuten tuossa aiemmin yksi nainen kirjoittikin, eli että toinen vain käyttää toista emotionaalisesti hyväkseen ja alkaa mankua siinä vaiheessa kun toinen yritää häipyä. Oma lukunsa ovat tietysti narsistit, jotka yleensä löytävät helposti edellä mainitun kaltaisen uhrin - ja uhri uuden narsistin.

      • Ei ole kulttuurista

        lupaa? Älä sido itseäsi kulttuuriin vaan ajattele itsenäisesti. Otahan vaikka nytkin puhelin käteen ja soita jollekin läheisellesi, miehelle tai naiselle ja kerro, että tunnet tarvetta jakaa asioita, purkaa mieltäsi ja sinua askarruttavia asioita. Voit yllättyä kun et jumiudu oletuksiin.

      • ..l..
        riehakas kirjoitti:

        Olet ihan varmasti äärettömän oikeassa. Olet sitten provosoimassa tai et. En koskaan ole ajatellut asiaa kovinkaan syvällisesti, mutta aina olen tiennyt, että oikeasti suhteen kusipää olen minä = nainen.

        Miehet tekevät lapsellisuuttaan tyhmyyksiä - okei. Eri ikäporteista toisiin siirymiseen liittyviä ylilyöntejä - okei, mutta pelinappuloita siirtelee aina nainen = minä. Se vain on jotenkin tässä kulttuurissa, että nainen ohjailee salakavalasti suhteen joko nousuun tai tuhoon, mutta ei välttämättä edes tajua sitä. Mies kun on usein aika avuton, eikä ymmärrä mitään vihjailuja. Naisten pitäisi kissan kokoisin kirjaimin sanoa mitä haluavat eikä olettaa, että toinen tajuaa; miehellä kun ei ole niitä naisen vaistoja.

        Pahuuttaan ei varmaankaan moni nainen pelaile, vaan se liittyy myös sosiaalisiin paineisiin ja siihen minkälainen mies sopii kulloiseenkin life-styleen (huom! tässä viim. lauseessa mukana aimo annos sarkasmia) Ja kyllähän se instan-tkarma on napsunut, ja opiksi olen ottanut - toivoakseni - koska olen löytänyt ihanan miehen, jota kunnioitan ja uskon, että kaikkien ihmissuhteiden pitäisi perustua kunnioitukseen. Jos kunnioitusta ei ole puolin tai toisin, niin siinä käy kuten tuossa aiemmin yksi nainen kirjoittikin, eli että toinen vain käyttää toista emotionaalisesti hyväkseen ja alkaa mankua siinä vaiheessa kun toinen yritää häipyä. Oma lukunsa ovat tietysti narsistit, jotka yleensä löytävät helposti edellä mainitun kaltaisen uhrin - ja uhri uuden narsistin.

        Miehet tekevät lapsellisuuttaan tyhmiä? No, vastuuhan ihmisellä on tekemistään mokista, johtuivatpa ne tahallisuudesta tai lapsellisuudesta. Ei aina voi piiloutua "pojat on poikia" taakse. Mutta joo, pahuuttaanhan ei kukaan varmaan "pelaile", vaan usein kyse on omasta epävarmuudesta ja satuttavista kokemuksista menneisyydessä. Jos vaikka oma isä on hakannut koko lapsuuden, niin kyllähän se nyt miessuhteisiin peilautuu. Tai jos oma äiti on mitätöinyt, niin vaikutta varmasti naissuhteisiin.

      • ymmy

        Olet osa kulttuuria ja yhteiskuntaa, muuta sitä itse, äläkä oleta, että se muuttuu itsestään.

      • puunkarahka

        >>>"Se, että miesten kiinnostuminen parisuhteesta on merkki epämiehekkäästä miehestä, tai se, että mies julkisesti sanoo epätoivoisesti haluavansa elää parisuhteessa, on merkki samasta asiasta, pitää miehet hyvin tehokkaasti erossa parisuhdeasioiden käsittelystä."

        Kuka näin ajattelee? Kaverisi? Sinäkö? Sitä vaan tässä ihmettelee, että eikö mies ajattele asioita itse? Kenen elämää mies oikein elää... Jos kaverisi, niin vaihda seuraa. Vai onko niin, että kaikki tuntemasi miespuoliset ihmiset ajattelevat näin eikä ulospääsyä ole?

        No, jos noin mielestäsi on, niin siltä se on useimmiten näin naisenkin silmistä näyttänyt, että moinen asenne on miehissä todella yleistä. Mutta silloin on ihan turha ainakaan naista syyttää siitä, että miehen kaverit ovat sellaisia kuin ovat. Ja jos taas nainen on tuota mieltä, eikun vaihtoon.

        Jos taas ei tuollaista sopivaa naista löydy, kaiketi sinkkuelämä on parempi ratkaisu kuin parisuhde tunnesuljetussa ilmapiirissä, missä ei saa avautua?

        Suosittelisin myös tarkistamaan ne omat kumppanikriteerit. Miehellä on vastuu omista naiskriteereistään. Jos mies valitsee naisen esimerkiksi puhtaasti ulkonäön perusteella, on aivan turha urputtaa siitä, jos naisella ei sattumoisin korvien välissä juuri värähdä, ainakaan toivotulla tavalla.

        Se toki mutkistaa tutustumista, kun pitäisi jaksaa ottaa selvää naisen luonteesta, mutta jos kaipaa henkisesti virkistävää ilmapiiriä, sen luulisi kannattavan.

        Ennenkun joku misogyyni/sovinisti tulee öykkäröimään, niin selvennyksenä, että sama nyt sitten tietysti pätee naisiin.... naisillakin on vastuu siitä, millaisin kriteerein sällin kanssa alkaa suhteeseen.

      • sivuhuomio

        Tähän väliin sellainen, että otathan huomioon, että on paljon naisia, jotka eivät lapsia halua, parisuhteen silti.

      • jfljskf
        game on kirjoitti:

        Tämäkin on varmaan hyvin usein totta. Perustin väitteeni naisten pärjäämiseen parisuhdestatuksestaan huolimatta sihen, että erittäin usein naiset sanovat että eivät tarvitse miestä ollakseen elämäänsä tyytyväisiä, vaan parisuhde on miellyttävä plussa elämään, jos löytää itselleen sopivan sellaisen.

        Tämä lause muistaakseni esiintyy tässäkin ketjussa, tai jossei esiinny, niin jossain muussa tämän palstan ketjussa, minkä olen lukenut.

        Miehet eivät yleensä sano tällaista lausetta, eivätkä muitakaan lauseita, joissa on sama taustaidea. Voihan toki olla kyse vaan siitä, että miehet ilmaisevat saman asian toisilla keinoilla ja jotenkin töksähtävämmin.

        Hyvin usein myös saa lukea, miten naiset eivät tarvitse miestä edes seksin takia, kun taas miehiltä ei yleensä tällaista kuule. Siksi uskon, että miehen käsitys seksistä on että huono seksi voittaa seksittömyyden, kun taas naisilla huono seksi on syy olla kokonaan ilman. Tämän on suoraan ilmaissut eräs kirjoittaja, jonka blogiin eräässä toisessa tämän palstan ketjussa on linkki.

        Miesten tarve naisten kanssa tapahtumaan emotionaaliseen läheisyyteen taas ei ollut oma keksintöni ollenkaan, vaan amerikkalaisen psykologian tohtorin näkemys siitä, että naiset pärjäävät siksi paremmin yksin, että heillä on aina tai ainakin usein ystäviä jonka kanssa voidaan ola emotionaalisesti paljaita ja läheisiä, kun taas mies tarvitsee samaan naisseuraa, koska miesten kanssa siihen on harvoin, jos koskaan mahdollista amerikkalaisessa kulttuurissa. Uskon että sama pätee, jopa paljon rankempana, suomalaisessa miesten välisessä kulttuurissa.

        Olen itse sinkku joitain aikoja sitte eronnut. Nykyäänkin vielä ajatellaan paljon niin, että sinkku nainen on tietyssä iässä armottomasti vanhapiika joka "ei saa miestä"

        Mielestäni alle kolmikymppisen naisen (tai yli) on pakko olla ulospäin vahva, näyttää että pärjää hyvin, näyttää että elämäni on parasta juuri näin harrastuksineen ja työpaikkoineen, koska kuka haluaa että ympäristö ajattelee minua edellä mainittuna tyyppinä.

        Toisaalta, itselläni on nyt sellainen vaihe, että en kaipaa miestä tai parisuhdetta, tuntuu ettei ole voimia taas alkaa siihen hommaan (onko itse kiinnostunut, onko se toinen, entä jos ei ole, jos onkin joku toinen blaablaa) mutta se nyt voi johtua yksinomaan siitä, että edelliset kipeät asiat ovat vielä pinnalla.

        Mielestäni miehellä on vähän sama.. ei voi näyttää haluavansa parisuhdetta, pitää ulospäin olla se menevä sinkkumies joka tykkää käydä vähän naisissa, muuten on säälittävä epämies kun ei halua koko ajan panna kaikkea mikä liikkuu.

        Esimerkkinä tästä "pelosta" voisin mainita erään aiemman miespuolisen kommentoinnin uusien "piparien" ylistämisestä....

        Jokainen joka on ihminen kaipaa läheisyyttä ja rakkautta jossain vaiheessa elämäänsä, ei se siitä ole kiinni onko mies, nainen, vanha, nuori, lyhyt, pitkä, laiha, lihava, valkonen, musta,vihreä, punainen....EIKÄ SE OLE VÄÄRIN!

      • Huom.....
        game on kirjoitti:

        Tämäkin on varmaan hyvin usein totta. Perustin väitteeni naisten pärjäämiseen parisuhdestatuksestaan huolimatta sihen, että erittäin usein naiset sanovat että eivät tarvitse miestä ollakseen elämäänsä tyytyväisiä, vaan parisuhde on miellyttävä plussa elämään, jos löytää itselleen sopivan sellaisen.

        Tämä lause muistaakseni esiintyy tässäkin ketjussa, tai jossei esiinny, niin jossain muussa tämän palstan ketjussa, minkä olen lukenut.

        Miehet eivät yleensä sano tällaista lausetta, eivätkä muitakaan lauseita, joissa on sama taustaidea. Voihan toki olla kyse vaan siitä, että miehet ilmaisevat saman asian toisilla keinoilla ja jotenkin töksähtävämmin.

        Hyvin usein myös saa lukea, miten naiset eivät tarvitse miestä edes seksin takia, kun taas miehiltä ei yleensä tällaista kuule. Siksi uskon, että miehen käsitys seksistä on että huono seksi voittaa seksittömyyden, kun taas naisilla huono seksi on syy olla kokonaan ilman. Tämän on suoraan ilmaissut eräs kirjoittaja, jonka blogiin eräässä toisessa tämän palstan ketjussa on linkki.

        Miesten tarve naisten kanssa tapahtumaan emotionaaliseen läheisyyteen taas ei ollut oma keksintöni ollenkaan, vaan amerikkalaisen psykologian tohtorin näkemys siitä, että naiset pärjäävät siksi paremmin yksin, että heillä on aina tai ainakin usein ystäviä jonka kanssa voidaan ola emotionaalisesti paljaita ja läheisiä, kun taas mies tarvitsee samaan naisseuraa, koska miesten kanssa siihen on harvoin, jos koskaan mahdollista amerikkalaisessa kulttuurissa. Uskon että sama pätee, jopa paljon rankempana, suomalaisessa miesten välisessä kulttuurissa.

        "Miesten tarve naisten kanssa tapahtumaan emotionaaliseen läheisyyteen taas ei ollut oma keksintöni ollenkaan, vaan amerikkalaisen psykologian tohtorin näkemys siitä, että naiset pärjäävät siksi paremmin yksin, että heillä on aina tai ainakin usein ystäviä jonka kanssa voidaan ola emotionaalisesti paljaita ja läheisiä, kun taas mies tarvitsee samaan naisseuraa, koska miesten kanssa siihen on harvoin, jos koskaan mahdollista amerikkalaisessa kulttuurissa. Uskon että sama pätee, jopa paljon rankempana, suomalaisessa miesten välisessä kulttuurissa. "

        Vain miehet itse voivat vaikuttaa tähän......

      • KysynVaan-76
        Huom..... kirjoitti:

        "Vain miehet itse voivat vaikuttaa tähän.."

        Toki näin on käytännössä. Kummallista kyllä naisten kokemat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat naisten mielestä harvoin jos koskaan heidän omassa vallassaan muuttaa ja lähes aina vain miesten vallassa muuttaa...

      • Kokemus-K
        riehakas kirjoitti:

        Olet ihan varmasti äärettömän oikeassa. Olet sitten provosoimassa tai et. En koskaan ole ajatellut asiaa kovinkaan syvällisesti, mutta aina olen tiennyt, että oikeasti suhteen kusipää olen minä = nainen.

        Miehet tekevät lapsellisuuttaan tyhmyyksiä - okei. Eri ikäporteista toisiin siirymiseen liittyviä ylilyöntejä - okei, mutta pelinappuloita siirtelee aina nainen = minä. Se vain on jotenkin tässä kulttuurissa, että nainen ohjailee salakavalasti suhteen joko nousuun tai tuhoon, mutta ei välttämättä edes tajua sitä. Mies kun on usein aika avuton, eikä ymmärrä mitään vihjailuja. Naisten pitäisi kissan kokoisin kirjaimin sanoa mitä haluavat eikä olettaa, että toinen tajuaa; miehellä kun ei ole niitä naisen vaistoja.

        Pahuuttaan ei varmaankaan moni nainen pelaile, vaan se liittyy myös sosiaalisiin paineisiin ja siihen minkälainen mies sopii kulloiseenkin life-styleen (huom! tässä viim. lauseessa mukana aimo annos sarkasmia) Ja kyllähän se instan-tkarma on napsunut, ja opiksi olen ottanut - toivoakseni - koska olen löytänyt ihanan miehen, jota kunnioitan ja uskon, että kaikkien ihmissuhteiden pitäisi perustua kunnioitukseen. Jos kunnioitusta ei ole puolin tai toisin, niin siinä käy kuten tuossa aiemmin yksi nainen kirjoittikin, eli että toinen vain käyttää toista emotionaalisesti hyväkseen ja alkaa mankua siinä vaiheessa kun toinen yritää häipyä. Oma lukunsa ovat tietysti narsistit, jotka yleensä löytävät helposti edellä mainitun kaltaisen uhrin - ja uhri uuden narsistin.

        "Naisten pitäisi kissan kokoisin kirjaimin sanoa mitä haluavat eikä olettaa, että toinen tajuaa; miehellä kun ei ole niitä naisen vaistoja. "

        Tämä on toki totta. Mutta oman miehisen kokemukseni mukaan nuo "naisen vaistot" ovat kyllä ihan puppua. Keskiverto nainen ei ymmärrä miehen toiveista ja haluista yhtään sen enempää kuin mies ymmärtää naisen. Nainen luulee ymmärtävänsä mutta hän kehittelee vain ihan omat luulonsa ja analyysinsä siitä mitä mies haluaa ja ne peilaavat todellisuudessa vain sitä mitä nainen itse haluaa.

      • esimerkkejä kiitos
        KysynVaan-76 kirjoitti:

        "Vain miehet itse voivat vaikuttaa tähän.."

        Toki näin on käytännössä. Kummallista kyllä naisten kokemat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat naisten mielestä harvoin jos koskaan heidän omassa vallassaan muuttaa ja lähes aina vain miesten vallassa muuttaa...

        Anna esimerkkejä sosiaalisista epäkohdista, joihin sinun mielestä naisilla on itsellän mahdollisuudet muuttaa?

        Pienempi palkkaisuus ei ainakaan, sitä kun ollaan yritetty muuttaa jo monen nais-sukupolven voimin, eikä muutosta ole näkyvissä.

      • tarpeellinen ?!
        game on kirjoitti:

        Tämäkin on varmaan hyvin usein totta. Perustin väitteeni naisten pärjäämiseen parisuhdestatuksestaan huolimatta sihen, että erittäin usein naiset sanovat että eivät tarvitse miestä ollakseen elämäänsä tyytyväisiä, vaan parisuhde on miellyttävä plussa elämään, jos löytää itselleen sopivan sellaisen.

        Tämä lause muistaakseni esiintyy tässäkin ketjussa, tai jossei esiinny, niin jossain muussa tämän palstan ketjussa, minkä olen lukenut.

        Miehet eivät yleensä sano tällaista lausetta, eivätkä muitakaan lauseita, joissa on sama taustaidea. Voihan toki olla kyse vaan siitä, että miehet ilmaisevat saman asian toisilla keinoilla ja jotenkin töksähtävämmin.

        Hyvin usein myös saa lukea, miten naiset eivät tarvitse miestä edes seksin takia, kun taas miehiltä ei yleensä tällaista kuule. Siksi uskon, että miehen käsitys seksistä on että huono seksi voittaa seksittömyyden, kun taas naisilla huono seksi on syy olla kokonaan ilman. Tämän on suoraan ilmaissut eräs kirjoittaja, jonka blogiin eräässä toisessa tämän palstan ketjussa on linkki.

        Miesten tarve naisten kanssa tapahtumaan emotionaaliseen läheisyyteen taas ei ollut oma keksintöni ollenkaan, vaan amerikkalaisen psykologian tohtorin näkemys siitä, että naiset pärjäävät siksi paremmin yksin, että heillä on aina tai ainakin usein ystäviä jonka kanssa voidaan ola emotionaalisesti paljaita ja läheisiä, kun taas mies tarvitsee samaan naisseuraa, koska miesten kanssa siihen on harvoin, jos koskaan mahdollista amerikkalaisessa kulttuurissa. Uskon että sama pätee, jopa paljon rankempana, suomalaisessa miesten välisessä kulttuurissa.

        " eivät tarvitse miestä ollakseen elämäänsä tyytyväisiä, "

        Naisen sanomana tuo tarkoittaa: Sopivaa urosta ei ole näköpiirissä !

        Kyllä nainen kaipaa miestä, itse ainakin kaipaan mutta kun sopivaa ei ole niin pitää vain sopeutua siihen.
        Toki naiset ovat sosiaalisempia ja puhuvat ystävien kanssa herkemmin "puutteistaan " Oli sitten kysessä mies,tunteet, shoppailu tms.

        Mutta sitä en tajua, miksi miehet eivät puhu itse tarpeistaan tunteistaan, läheisyydentarpeestaan. Ei se ole vain Tommy Taabermanin yksin oikeus.

      • olivia^
        game on kirjoitti:

        Tässä eräs esimerkki siitä, miten varmasti monenkin miehen sisäinen maailma on puettu lauluksi, jolloin nämä ajatukset on lupa esittää ilman että leimautuu epämiehekkääksi ja heikoksi.

        http://www.youtube.com/watch?v=Ve6Rd0G4TK0

        Niin kumpa te miehet kertoisitte tuon sille ihmiselle ihan itse. en usko , että siitä mitään huonoa seuraisi.

        Kylläs sen titaanisen kuoren pitäsi avautua.. Tai käy näin..

        http://www.youtube.com/watch?v=PnzdhQyb1gU&feature=related

      • hullu_ulluh
        esimerkkejä kiitos kirjoitti:

        Anna esimerkkejä sosiaalisista epäkohdista, joihin sinun mielestä naisilla on itsellän mahdollisuudet muuttaa?

        Pienempi palkkaisuus ei ainakaan, sitä kun ollaan yritetty muuttaa jo monen nais-sukupolven voimin, eikä muutosta ole näkyvissä.

        Hakeutuu parempipalkkaisiin töihin... tekee pidempää työpäivää...

      • ------O-=O----------
        hullu_ulluh kirjoitti:

        Hakeutuu parempipalkkaisiin töihin... tekee pidempää työpäivää...

        Aivan onhan toi ihan hullu ehdotus. Naisaloilla toi palkka ei juurikaan nouse vaikka kuinka paikkaa vaihtais, sopii kokeilla. Pidempää työpäivääkään ei kannata muutaman satkun takia tehdä, verottaja nappasee siitä päältä, niin käteen jää vaan lämmin jälki. Sitä paitsi sehän tietää naiselle ainavaan pidenpää päivää kuin muille, kotityöt kun on tehtävä kun kotiin tulee.
        Kyllä sitä sais elämässä muutakin olla kuin raatamista..

      • ulluh-------hullu
        ------O-=O---------- kirjoitti:

        Aivan onhan toi ihan hullu ehdotus. Naisaloilla toi palkka ei juurikaan nouse vaikka kuinka paikkaa vaihtais, sopii kokeilla. Pidempää työpäivääkään ei kannata muutaman satkun takia tehdä, verottaja nappasee siitä päältä, niin käteen jää vaan lämmin jälki. Sitä paitsi sehän tietää naiselle ainavaan pidenpää päivää kuin muille, kotityöt kun on tehtävä kun kotiin tulee.
        Kyllä sitä sais elämässä muutakin olla kuin raatamista..

        ammatinvalitakysymys

    • game on

      Minusta on väärin puhua parisuhderiiippuvaisuudesta, sikäli että kyseessä on kuitenkin luonnollinen tarve. Minulla on luonnollinen tarve ruokaan ja juomaan, mutta en sen takia katso olevani riippuvainen niistä.

      Tämä nyt oli tällaista pilkunnu**intaa, mutta jotenkin särähti tuo riippuvaisuus vaan silmään niin, että en voinut olla sitä pilkkua panematta.

      • Palstatilaa

        Hyvää pohdintaa. Väitän silti, että olet riippuvainen myös ruoasta ja juomasta. :D
        Mutta se näkemys, että kaikki riippuvaisuus vain epätervettä, tulisi oikaista. On mieleltään enemmän ja vähemmän järkkyneitä, joille ja joiden läheisille riippuvaisuudesta voi tulla harmia. Mutta. Riippuvaisuus sanana ei kuvaa vältettävää tilaa kahden asian/ ihmisen välillä.

        Lienee totta, että parisuhdeasioiden käsittely on julkisuudessa "annettu" naisten käsiin. Se taas, että naisille parisuhde oli peliä, on turhan raaka yleistys. Tuosta pelaamisesta syytän minäkin montaa naista (kuten miestäkin), vaikka nainen itse olenkin.

        Ah, nyt katkesi ajatus. :D Katketkoon siis myös teksti. Mutta tosiaan, hyvä aloitus!

      • Palstatilaa
        Palstatilaa kirjoitti:

        Ja te kielipoliisit, huomasin jo lukimokat, älkää tarttuko niihin, kiitos.

      • game on
        Palstatilaa kirjoitti:

        Hyvää pohdintaa. Väitän silti, että olet riippuvainen myös ruoasta ja juomasta. :D
        Mutta se näkemys, että kaikki riippuvaisuus vain epätervettä, tulisi oikaista. On mieleltään enemmän ja vähemmän järkkyneitä, joille ja joiden läheisille riippuvaisuudesta voi tulla harmia. Mutta. Riippuvaisuus sanana ei kuvaa vältettävää tilaa kahden asian/ ihmisen välillä.

        Lienee totta, että parisuhdeasioiden käsittely on julkisuudessa "annettu" naisten käsiin. Se taas, että naisille parisuhde oli peliä, on turhan raaka yleistys. Tuosta pelaamisesta syytän minäkin montaa naista (kuten miestäkin), vaikka nainen itse olenkin.

        Ah, nyt katkesi ajatus. :D Katketkoon siis myös teksti. Mutta tosiaan, hyvä aloitus!

        Tiettyjä yleistyksiä ja yksinkertaistuksia tarvitaan, jotta aihe saadaan kiinnostavaksi, joten syyllistyin sellaiseen peli-termilläni.

      • Set and Match
        game on kirjoitti:

        Tiettyjä yleistyksiä ja yksinkertaistuksia tarvitaan, jotta aihe saadaan kiinnostavaksi, joten syyllistyin sellaiseen peli-termilläni.

        Käyttäisin termit "ihmissuhdeleikit" koska erona peliin on se että naiset eivät halua sinällään pelata kenellekään ja "voittaa" jotain.

        Kyse on samanlaisesta tunteilla leikkimisestä kuin jos barbieta puettaisiin erilaisiin asusteisiin ja hän kävisi kunakin ilta erilaisen kenin kanssa treffeillä.

        Puhun tässä nuorista naisista koska monilla vanhemmilla naisilla alkaa todellisuus iskeä vastaan ja huomata että on saanut itsekin maistaa katkeraa kalkkia.

        Toisaalta joskus voi tavata varsinkin noin 35-vuotiaita sinkkunaisia joilla edelleen "menojalka" vipattaa ja elämä on suhdetoilailua kun etsitään sitä "prinssi rohkeaa".

        Se on huvitusta yhteiskunnassa jossa on saavutettu se suorituksen ja kulutuksen taso että huomisesta ei tarvitse välittää niin paljoa.

      • Naisten kesken

        Käytin tuota termiä, koska itse aloituksessasi kirjoitit näin: "Miehen henkinen hyvinvointi on paljon enemmän riippuvainen parisuhteesta kuin naisen"

    • 20

      Tiedä häntä.

      Itse olen tietoisesti valinnut sen linajan että en ota noita parisuhdeasioita niin kovin vakavasti.
      Aina se yksinolon voittaa ja vakiseksikin on kivaa, mutta sen syvällisemmin en ala niitä ruotimaan, siitä seuraa muuta kuin harmia.

      Teininä tein sen virheen että rakastuin äärimmäisen tulisesti, seurauksena ollut muuta kuin kärsimystä. Oppirahat tuli maksettua ja seuraavissa osasin ottaa coolimmin.

      • game on

        Pitää ottaa huomioon myös se, että sekä nuoret naiset, että nuoret miehet saattavat nimenomaan teini-iässä olla melkoisia sikoja muissakin asioissa.

        Tämä siksi, että hormonimyrskyssään se ovat äärimmäisen itsekkäitä, sekä myös siitä, että teini-ikäinen on vielä siinä mielessä lapsi, että hänellä maailma on helposti kokonaan vielä omien tarpeiden toteutuskenttä ja hän sen maailman napa.

        Ihminenhän on syntyessään melkoinen tarvekimppu ja itsekäs hirviö ja joillakin voi kestää koko loppuelämän kasvaa siitä ulos. Useimmat siitä pääsevät yli, mutta aika harva kokonaan teini-ikäisenä.

        Ja tämä siis koskee kumpaakin sukupuolta, ei vain naista tai miestä.

      • .:.

        Oletteko lukeneet Hännikäisen Ilman-kirjan? Suosittelen. Siinä mies pohtii parisuhdetta, puhuu hellyydentarpeestaan, seksistä ja sukupuoliasetelmista. Kirja on erittäin ansiokas alustus kenen tahansa parisuhdetemaattiisiin keskusteluihin, vaikka omaan huonoon flaksiinsa, miehissä tarpeettoman yleiseen nyrkinheilutteluun ja yksisilmäiseen feminismiin (sitä on pehmeämpääkin lajia) kyllästyneenä kirjailija väliin rusikoi niin miestä kuin naista kovin käsin. Kirjassa on myös loistavaa pohdintaa naisten keskisen ja miesten keskisen ystävyyden eroista.

      • semmonen"kirjailija"
        .:. kirjoitti:

        Kyseinen kirja on punaniskaisen peräkammarin pojan ruikutus saamattomuudestaan. Tämä kirjailija on ehdottanut julkisuudessa mm. että kaikkien naisten tulisi suorittaa asepalveluksen korvikkeena palvelusaika bordelleissa.

      • semmonen"kirjailija" kirjoitti:

        Kyseinen kirja on punaniskaisen peräkammarin pojan ruikutus saamattomuudestaan. Tämä kirjailija on ehdottanut julkisuudessa mm. että kaikkien naisten tulisi suorittaa asepalveluksen korvikkeena palvelusaika bordelleissa.

        Sinulla on oikeus lukea mitä tahansa kirjaa kuin piru Raamattua. Miten hedelmällistä se sitten on, en osaa sanoa.

      • game on
        semmonen"kirjailija" kirjoitti:

        Kyseinen kirja on punaniskaisen peräkammarin pojan ruikutus saamattomuudestaan. Tämä kirjailija on ehdottanut julkisuudessa mm. että kaikkien naisten tulisi suorittaa asepalveluksen korvikkeena palvelusaika bordelleissa.

        Tällaisia mielipiteitä toki esittävät vain ne, joille maailma esittäytyy amppareiden linkkien kautta ja joille suurimmin huudettu otsikko on totuus.

        Medialukutaito olisi hyvä olla pakollisena täydennyskoulutuksena myös heille, jotka ovat oppivelvollisuutensa jo suorittaneet.

    • jgjvtf

      Hyvää luettavaa koko tämä ketju. Näin miehen näkökulmasta tuo kaikki tuntuu olevan kutakuinkin totta mitä puhut, AP. Yhdyn myös monen muun mielipiteeseen tässä ketjussa eikä minulla ole asiaan paljoa lisättävää. Olisi mielenkiintoista kuulla naisten mielipiteitä...

      • eltsu6

        On mielenkiintoista luettavaa, ja kerrankin aika asialisia kommentteja.

        Olen yllä olevien kanssa samaa mieltä siitä, että omalla tavallaan sinkkunaisilla menee hitusen paremmin kuin miehillä, ja se johtuu mielestäni suurilta osin naisten välisistä ystävyyssuhteista, joissa eri tavalla puidaan parisuhdeasiaoita, ja muutenkin ihmisten välisiä suhteita kuin miesten vastavisssa. Miehet taas uskoutuvat usein vain naiselleen, mikä taas naisen näkökulmasta hiukan hämmentää.

        Tämä taas johtaa siihen, että naiset eivät ole niin riippuvaisia parisuhteesta ollakseen onnellisia. Eli mies ei ole mikään hyvän elämän edellytys, vaikka toki hyvä lisä onkin :)

        Itse en usko että kovin moni tahalllaan pelaa tai ole tosilleen v-mäisiä. Pitää myös muistaa että parisuhde ei ole mikään "satama", johon kerran päästyään jämähtää loppuelämäksi, vaan sen eteen täytyy jatkuvasti nähdä vaivaa, täytyy haluta olla yhdessä ja joskus tiet voivat erkaantuakin, vaikkei kukaan sillä ajatuskella suhteeseen lähdekään.

      • game on
        eltsu6 kirjoitti:

        "Miehet taas uskoutuvat usein vain naiselleen, mikä taas naisen näkökulmasta hiukan hämmentää."

        Näin varmasti on, mutta miksi näin on että se hämmentää? Oma uskoni on, että kaikki me olemme niin oman kulttuurimme normiodotusten ja roolimallien ja rooliodotusten lävistämiä, että me kertakaikkiaan odotamme miesten olevan kovia kuin kivi sekä naisten että miesten seurassa.

        Tästä ajatuksesta erkaantumiseksi on hyvä seuraavan kerran lohduttomasti huutavan ja itkevän ja surullisen poikalapsen nähdessään ymmärtää että jonain päivänä tuokin poika kasvaa aikuiseksi mieheksi.

        Ja kaikissahan meissä asuu vielä se sama tunteellinen pikkulapsi, vaikka yleinen tapakulttuuri meistä sen yrittää piestä pois.

        Hämmentää ehkä siksi, että naiselle on luonnollista puhua myös näistä asioistaan ystäviensä kanssa (ja varmasti joillain ihan ärsyttävyyteen astikin..), jotta saa useamman ihmisen näkökannan asioihin ja näin asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Siksi ehkä hämmentää että joku puhuu vain ja ainostaan puolisolleen. Kumppani kuitenkin "otetaan" osaksi elämää, johon kuuluu ystävät, harrastukset sukulaiset yms, ei vain keskenäiseen olemiseen ...

        Oma ongelmani on aina ollut se, että uskoutumiseen tarvitsen parisuhteen. Ja parisuhteeseen miehen. On myös eri asia uskoutua (siis paljastaa syvimmätkin haavansa), kuin jutella parisuhdekuvioista yleisellä tai vähän yksityiselläkin tasolla.

        On myös ihmisiä, jotka suojaavat itseään jopa parisuhteessa siten, että EIVÄT halua uskoutua, eivät ainakaan kaikesta - mikä sekin on hyväksyttävä. Uskoutuminen on todellista vain ollessaan vapaaehtoista.

        On niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua ottaa uskoutumisia vastaan, parisuhteessakaan. Nämä viimeksi mainitut lienevät niitä hämmentyjiä. En tosin koskaan ole kuullut kenenkään naisen valittavan sitä, että mies uskoutuu hänelle, pikemminkin päinvastoin. Toisaalta olen kyllä kuullut niin naisten kuin miesten valittavan parisuhteittensa olemattomasta "syväpuheesta" ja uskoutumisen puutteesta.

        Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita.

      • game one

        "Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita."

        Minä olen näissä asioissa ihan mutu-tuntumani perusteella kirjoittaja, siksi kirjoitan hyvin usein lauseisiini aloituksen "minä uskon, että". Niin nytkin.

        Minä uskon että se, miksi naiset eivät hirveästi tykkää miehistä, jotka ovat herkkiä ja jotka puhuvat rakkaudesta ja osoittavat myös haavoittuvaisen puolensa, on oikeastaan suurilta osin kulttuurista kudelmaa, eikä niinkään biologinen fakta. Kulttuurimme sattuu olemaan sellainen, missä tietyn sivistyksen ja järkevyyden pinnan alla muhii koko joukko machismo-kliseitä, joita ei ainoastaan hyväksytä, vaan joista halutaan kynsin ja hampain pitää kiinni.

        Meidän kulttuurinen oletuksemme "menestyjämiehestä", jollaisia naiset haluavat ja jollaisia miehet haluavat olla, sattuu olemaan sellainen suomalainen versio machomiehestä. Sellaisenaan tyyppi on enemmän slaavilainen machomies, kuin esim. latinalaisen kulttuurin machomies.

        Oletus suomalaisesta alfamiehestä on myös aivan erilainen kuin esim. latinalaisen maailman machomiehestä. Suomalainen "geelitukkainen ja pehmeitä puhuva" machomies ei ole muuta kuin limainen lepertelijä ja auervaara, mutta samantyyppinen mies on jostain toisaalta tullessaan naisten mieleen.

        Jos taas latinaistyyppinen mies onkin vähän puhuva, paljon työtä tekevä, ei vaatteillaan koreileva, mustasukkaisesti nakkikioskilla kilpakosijoitaan hätistelevä mies, ronskeja ja törkeitäkin juttuja töksähtelevästi silloin tällöin kännissä suoltava mies joka osoittaa rakkautensa vähemmän sanoilla ja ulkoisella koreudella, ja enemmän kömpelösti (eli tällainen suomalaistyyppinen machomies), niin hän ei silloin osu siihen kulttuuriseen määritelmään, mihin me hänet valmiksi asetamme ja todennäköisesti hän ei silloin enää ole alfamies.

        Ruotsalaiset miehet ovat myös mielenkiintoinen vertailukohta. Stereotypia ruotsalaisesta miehestä on metroseksuaali, kaikenlaista liiallista ronskiutta välttävä, suomalaisten miesten mielestä "naismainen mies". Mutta eivät ruotsalaiset naiset laajoina massoina kuitenkaan ilmeisesti välttele kyseistä miestyyppiä.

        "Kamrat på svenska"-ohjelmassa, missä käsiteltiin ruotsalaisten ja suomalaisten miesten eroa yhdessä jaksossaan, sanoivat nuoret ruotsalaisen miehet, että he ovat tyytyväisiä ruotsalaisuuteensa, koska heidän ei tarvitse koko ajan olla niin aggressiivisia ja "äijämäisiä", kuin suomalaisten miesten. Ilmeisesti naiset hyväksyvät heidät sellaisenaan.

        Biologialla perustellaan hyvin usein sellaisia asioita, jotka ovat kokonaan tai täysin kulttuurisidonnaisia. Luolamies voi olla jossain valttia, toisaalla sitten taas ei. Meidät voi saada biologisesti kyllä syttymään tietynlainen käytös, mutta se, minkälainen käytös ilmentää "alfa"-ominaisuuksia taas on kulttuurissa tai ympäröivissä normeissa määritelty.

        Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä.

        Luulen että hyvin moni kiroaa täysin turhaan sitä, että "sopivia sytyttäviä" miheiä tai naisia ei tule vastaan, kun kyse lopultakin on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että ottaa kaikki normioletukset biologisina faktioina, joihin ei ikinä voi vaikuttaa, uskoo siihen mystiseen kemiaan, johon ei muka voi millään vaikuttaa.

      • game on
        game one kirjoitti:

        Ja tuo pitkä puheenvuoroni ei siis ollut nimimerkki .:. kirjoitusta vastaan, vaan enemmänkin ajatuksia jotka minulle nousivat hänen kirjoituksestaan, mikä oli mielestäni hyvä kirjoitus.

      • eräs heppu
        eltsu6 kirjoitti:

        Hämmentää ehkä siksi, että naiselle on luonnollista puhua myös näistä asioistaan ystäviensä kanssa (ja varmasti joillain ihan ärsyttävyyteen astikin..), jotta saa useamman ihmisen näkökannan asioihin ja näin asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Siksi ehkä hämmentää että joku puhuu vain ja ainostaan puolisolleen. Kumppani kuitenkin "otetaan" osaksi elämää, johon kuuluu ystävät, harrastukset sukulaiset yms, ei vain keskenäiseen olemiseen ...

        "Kumppani kuitenkin "otetaan" osaksi elämää, johon kuuluu ystävät, harrastukset sukulaiset"

        Tämä tuntuu vähän yllättävältä sitä vasten, että naiset puhuvat "siitä oikeasta", ja hehkuttavat suurta rakkautta. Onko niissä jutuissa mukana puolet paskaa, vai mistä tuossa on kysymys? Arkisestiko sijoitetaan "se oikea" todellisuudessa tärkeysjärjestyksessä jonnekin sijalle 15-25 ja jauhetaan jotain harhautuspuhetta?

      • Set and match
        game one kirjoitti:

        "Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita."

        Minä olen näissä asioissa ihan mutu-tuntumani perusteella kirjoittaja, siksi kirjoitan hyvin usein lauseisiini aloituksen "minä uskon, että". Niin nytkin.

        Minä uskon että se, miksi naiset eivät hirveästi tykkää miehistä, jotka ovat herkkiä ja jotka puhuvat rakkaudesta ja osoittavat myös haavoittuvaisen puolensa, on oikeastaan suurilta osin kulttuurista kudelmaa, eikä niinkään biologinen fakta. Kulttuurimme sattuu olemaan sellainen, missä tietyn sivistyksen ja järkevyyden pinnan alla muhii koko joukko machismo-kliseitä, joita ei ainoastaan hyväksytä, vaan joista halutaan kynsin ja hampain pitää kiinni.

        Meidän kulttuurinen oletuksemme "menestyjämiehestä", jollaisia naiset haluavat ja jollaisia miehet haluavat olla, sattuu olemaan sellainen suomalainen versio machomiehestä. Sellaisenaan tyyppi on enemmän slaavilainen machomies, kuin esim. latinalaisen kulttuurin machomies.

        Oletus suomalaisesta alfamiehestä on myös aivan erilainen kuin esim. latinalaisen maailman machomiehestä. Suomalainen "geelitukkainen ja pehmeitä puhuva" machomies ei ole muuta kuin limainen lepertelijä ja auervaara, mutta samantyyppinen mies on jostain toisaalta tullessaan naisten mieleen.

        Jos taas latinaistyyppinen mies onkin vähän puhuva, paljon työtä tekevä, ei vaatteillaan koreileva, mustasukkaisesti nakkikioskilla kilpakosijoitaan hätistelevä mies, ronskeja ja törkeitäkin juttuja töksähtelevästi silloin tällöin kännissä suoltava mies joka osoittaa rakkautensa vähemmän sanoilla ja ulkoisella koreudella, ja enemmän kömpelösti (eli tällainen suomalaistyyppinen machomies), niin hän ei silloin osu siihen kulttuuriseen määritelmään, mihin me hänet valmiksi asetamme ja todennäköisesti hän ei silloin enää ole alfamies.

        Ruotsalaiset miehet ovat myös mielenkiintoinen vertailukohta. Stereotypia ruotsalaisesta miehestä on metroseksuaali, kaikenlaista liiallista ronskiutta välttävä, suomalaisten miesten mielestä "naismainen mies". Mutta eivät ruotsalaiset naiset laajoina massoina kuitenkaan ilmeisesti välttele kyseistä miestyyppiä.

        "Kamrat på svenska"-ohjelmassa, missä käsiteltiin ruotsalaisten ja suomalaisten miesten eroa yhdessä jaksossaan, sanoivat nuoret ruotsalaisen miehet, että he ovat tyytyväisiä ruotsalaisuuteensa, koska heidän ei tarvitse koko ajan olla niin aggressiivisia ja "äijämäisiä", kuin suomalaisten miesten. Ilmeisesti naiset hyväksyvät heidät sellaisenaan.

        Biologialla perustellaan hyvin usein sellaisia asioita, jotka ovat kokonaan tai täysin kulttuurisidonnaisia. Luolamies voi olla jossain valttia, toisaalla sitten taas ei. Meidät voi saada biologisesti kyllä syttymään tietynlainen käytös, mutta se, minkälainen käytös ilmentää "alfa"-ominaisuuksia taas on kulttuurissa tai ympäröivissä normeissa määritelty.

        Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä.

        Luulen että hyvin moni kiroaa täysin turhaan sitä, että "sopivia sytyttäviä" miheiä tai naisia ei tule vastaan, kun kyse lopultakin on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että ottaa kaikki normioletukset biologisina faktioina, joihin ei ikinä voi vaikuttaa, uskoo siihen mystiseen kemiaan, johon ei muka voi millään vaikuttaa.

        "Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä."

        Älä sano tätä ääneen. Naiset eivät tykkää tästä koska joka tuutista tulee nykyaikana se kuinka kyse on nimenomaan biologisen menestystarinan etsimisestä ja kuinka naisten myyttiset voimat ohjaavat häntä sen superuroon luokse.

        On muodostunut oikea tarinoitisjoiden ja mytologioitsijoiden kerho näitä seksologeja myöten hivelemään naisen salaisia haluja tällaisiin romanttisiin fantasioihin.

        Näitä palstoja jo lukemalla huomaa että ajatus siitä että nainen voisi ihastua johonkin esimerkiksi pitemmän ajan kuluessa elllei "kemiat ole kohdanneet" (:D nauran ääneen) on kuulemma todella karmea ajatus. Yleensä tässä on vihjailut kuinka miehelle kelpaa jopa huono seksi ja nainen kuitenkin kaipaa sitä "hyvää seksiä".
        Joka siis nähtävästi vaatii sen että nainen ihastuu mieheen normitettujen biologisten juttujen perusteella kuten miehen pituus, voima jne.
        Tuo ei tee naisesta pinnallista vaan "valikoivaa".
        Mies etsiessään vähänkään hoikempaa naista taas on "sairas silikonitisseillä varustettua pumpattua barbaraa tai bimboblondia etsivä sika".

        Tämän tyyppinen kommunikointi on tyypillistä juuri tuossa kun haetaan moraalista ylemmyyttä sekä perustellaan naisten halu tehdä valintojansa kuten haluaa samalla kun miesten mahdollisia valintoja pyritään häpäisemään.

        Naisten seksuaalisuutta ei saisi kontrolloida naisten mielestä mutta miesten seksuaalisuus tai kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jatkuvan häpäisyn vaarassa naisten taholta.

        Mieleen tulee osakekaupoilla vaurastuneen rikkaan perheen lapsi joka kertoo työläisille että kovalla työnteolla voi saavuttaa unelmansa ja jos ei saavuta niin on luuseri sekä yhteiskunnan loinen.

      • game on
        Set and match kirjoitti:

        Yksi kummallinen sivujuonne naisille sunnatussa rakkausfiktiossa on se rakkaustarina, missä mies ja nainen aloittavat tuttavuutensa kavereina, mutta missä ystävyys syvenee rakkaudeksi.

        Tämä menee sikäli yli minun ymmärrykseni, koska käsittääkseni näin käy aniharvoin, jopa siihen mittaan että voisi käyttää ilmaisua "niin ei käy koskaan".

        Tämä todella mietityttää minua, koska useat naiset ovat ihan tosielämän keskusteluissa sanoneet että ystävämieheen rakastuminen on vähän sama kuin veljeensä rakastuisi.

        Mikä tällaisen rakkausfiktion tarkoitus ja viesti on? Jos olisin kyyninen, niin väittäisin että tämänkaltaisen viihteen tarkoitus on kiillottaa naisten kilpeä ihmissuhdepyhimyksinä.

        Tai että sillä yritetään yleisesti välittää sellaista konservatiivisen sovinnaista maailmankuvaa, missä rakkaus on enemmänkin tutustumista toisen persoonaan ja siihen ensisijaisesti ihastumista, mikä varmasti on esim. uskonnollisille ja edellä mainituille konservatiiveille piireille mieleen, jolloin tämänkaltainen viihde pelaisi enemmän juuri "ystävämies"-miestyypin pussiin.

        Tokihan tämä on jokseenkin ylianalysoivaa. Kyseessähän voi ihan yhtä hyvin, ja todennäköisesti onkin, vain tapa tuoda hauskaa jännitettä ja vaihtelevia tlanteita kahden keksityn hahmon ympärille, josta sitten voidaan ammentaa dramatiikkaa ja erikoisia tilanteita lämminhenkisessä viitekehyksessä.

        Mutta tuo alkuperäinen juonikuvio, että mies ja nainen ovat ensiksi ystäviä, sitten rakastavaisia ei varmasti toteudu edes yhtä kertaa sadasta. Ei ainakaan silloin jos mies ja nainen ovat ystäviä siinä mielessä että he ovat riisuneet toisistaan mystisyyden pois ja olleet emotionaalisesti alasti toistensa edessä.

        Jos taas kyse on tuttavuudesta, jossa on alunperinkin jotain seksuaalista jännitettä, niin sitten noin voi tapahtua.

        Itseasiassa kun olen tuosta aiheesta joskus keskustellut ulkomaalaisilla foorumeilla niin aika usein kuitenkin mainitaan että "we're all suckers for that kind of love".

        Uskon että se naisillekin on joku sellainen haave ja unelma sekä siihen liittyy ehkä jotain nuorta naiivisuutta että mies kohtaa naisen kaverina ja tutustuessaan syvemmin syttyy rakkaus.

        Mutta jos tuollaista ympäristöä miehellä ja naisella ei ole tai vaikka olisikin niin todennäköisyys kohdata jotain tuollaista on äärimmäisen harvinaista.

        Voi olla että tuohon tarinaan liittyy ehkä jotain tarinankerronnan perinnettä ajoilta jolloin romanttiset komediat yms. olivat viattomampia ja tulevan avioparin ajateltiinkin olevan "parhaita ystäviä" toisileeen.

        Koska nykyaikainen parinmuodotus tapahtuu yhä voimakkaampien tunnekokemusten odotusten varjolla sekä erityisesti seksuaalisen vetovoiman perusteella niin sitä kauemmas ajatus ystävyydestä rakastajaksi on sitäkin epätodennäköisempi.

      • eltsu6
        eräs heppu kirjoitti:

        "Kumppani kuitenkin "otetaan" osaksi elämää, johon kuuluu ystävät, harrastukset sukulaiset"

        Tämä tuntuu vähän yllättävältä sitä vasten, että naiset puhuvat "siitä oikeasta", ja hehkuttavat suurta rakkautta. Onko niissä jutuissa mukana puolet paskaa, vai mistä tuossa on kysymys? Arkisestiko sijoitetaan "se oikea" todellisuudessa tärkeysjärjestyksessä jonnekin sijalle 15-25 ja jauhetaan jotain harhautuspuhetta?

        ei nyt ihan noinkaan, kuten sanoin "se oikea" otetaan osaksi elämää, jopa sen pääosaksi, mutta onhan elämässä paljon muutakin :)

      • eräs heppu
        eltsu6 kirjoitti:

        ei nyt ihan noinkaan, kuten sanoin "se oikea" otetaan osaksi elämää, jopa sen pääosaksi, mutta onhan elämässä paljon muutakin :)

        Ehkä se on sitten tasapainoa. Naisilla on jatkuvasti enemmän kanavia, joiden kautta purkaa asioita ja selvittää omia tunteitaan ja suhteitaan. Miesten pitäisi pyrkiä samaan suuntaan, jollain miehille sopivalla tavalla.

      • Ruotsipojathan..
        game one kirjoitti:

        "Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita."

        Minä olen näissä asioissa ihan mutu-tuntumani perusteella kirjoittaja, siksi kirjoitan hyvin usein lauseisiini aloituksen "minä uskon, että". Niin nytkin.

        Minä uskon että se, miksi naiset eivät hirveästi tykkää miehistä, jotka ovat herkkiä ja jotka puhuvat rakkaudesta ja osoittavat myös haavoittuvaisen puolensa, on oikeastaan suurilta osin kulttuurista kudelmaa, eikä niinkään biologinen fakta. Kulttuurimme sattuu olemaan sellainen, missä tietyn sivistyksen ja järkevyyden pinnan alla muhii koko joukko machismo-kliseitä, joita ei ainoastaan hyväksytä, vaan joista halutaan kynsin ja hampain pitää kiinni.

        Meidän kulttuurinen oletuksemme "menestyjämiehestä", jollaisia naiset haluavat ja jollaisia miehet haluavat olla, sattuu olemaan sellainen suomalainen versio machomiehestä. Sellaisenaan tyyppi on enemmän slaavilainen machomies, kuin esim. latinalaisen kulttuurin machomies.

        Oletus suomalaisesta alfamiehestä on myös aivan erilainen kuin esim. latinalaisen maailman machomiehestä. Suomalainen "geelitukkainen ja pehmeitä puhuva" machomies ei ole muuta kuin limainen lepertelijä ja auervaara, mutta samantyyppinen mies on jostain toisaalta tullessaan naisten mieleen.

        Jos taas latinaistyyppinen mies onkin vähän puhuva, paljon työtä tekevä, ei vaatteillaan koreileva, mustasukkaisesti nakkikioskilla kilpakosijoitaan hätistelevä mies, ronskeja ja törkeitäkin juttuja töksähtelevästi silloin tällöin kännissä suoltava mies joka osoittaa rakkautensa vähemmän sanoilla ja ulkoisella koreudella, ja enemmän kömpelösti (eli tällainen suomalaistyyppinen machomies), niin hän ei silloin osu siihen kulttuuriseen määritelmään, mihin me hänet valmiksi asetamme ja todennäköisesti hän ei silloin enää ole alfamies.

        Ruotsalaiset miehet ovat myös mielenkiintoinen vertailukohta. Stereotypia ruotsalaisesta miehestä on metroseksuaali, kaikenlaista liiallista ronskiutta välttävä, suomalaisten miesten mielestä "naismainen mies". Mutta eivät ruotsalaiset naiset laajoina massoina kuitenkaan ilmeisesti välttele kyseistä miestyyppiä.

        "Kamrat på svenska"-ohjelmassa, missä käsiteltiin ruotsalaisten ja suomalaisten miesten eroa yhdessä jaksossaan, sanoivat nuoret ruotsalaisen miehet, että he ovat tyytyväisiä ruotsalaisuuteensa, koska heidän ei tarvitse koko ajan olla niin aggressiivisia ja "äijämäisiä", kuin suomalaisten miesten. Ilmeisesti naiset hyväksyvät heidät sellaisenaan.

        Biologialla perustellaan hyvin usein sellaisia asioita, jotka ovat kokonaan tai täysin kulttuurisidonnaisia. Luolamies voi olla jossain valttia, toisaalla sitten taas ei. Meidät voi saada biologisesti kyllä syttymään tietynlainen käytös, mutta se, minkälainen käytös ilmentää "alfa"-ominaisuuksia taas on kulttuurissa tai ympäröivissä normeissa määritelty.

        Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä.

        Luulen että hyvin moni kiroaa täysin turhaan sitä, että "sopivia sytyttäviä" miheiä tai naisia ei tule vastaan, kun kyse lopultakin on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että ottaa kaikki normioletukset biologisina faktioina, joihin ei ikinä voi vaikuttaa, uskoo siihen mystiseen kemiaan, johon ei muka voi millään vaikuttaa.

        ovat tosi haluttuja Suomessakin. Tuo on vain joidenkin miesten harhaluulo etteivät naiset halua rakkaudesta ja tunteista puhuvia miehiä, päinvastoin. Junger tulee tässä mieleen ja eikö Lipponenkin ollut aika herkkänä Päivinsä kanssa.

      • miranda
        Set and match kirjoitti:

        "Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä."

        Älä sano tätä ääneen. Naiset eivät tykkää tästä koska joka tuutista tulee nykyaikana se kuinka kyse on nimenomaan biologisen menestystarinan etsimisestä ja kuinka naisten myyttiset voimat ohjaavat häntä sen superuroon luokse.

        On muodostunut oikea tarinoitisjoiden ja mytologioitsijoiden kerho näitä seksologeja myöten hivelemään naisen salaisia haluja tällaisiin romanttisiin fantasioihin.

        Näitä palstoja jo lukemalla huomaa että ajatus siitä että nainen voisi ihastua johonkin esimerkiksi pitemmän ajan kuluessa elllei "kemiat ole kohdanneet" (:D nauran ääneen) on kuulemma todella karmea ajatus. Yleensä tässä on vihjailut kuinka miehelle kelpaa jopa huono seksi ja nainen kuitenkin kaipaa sitä "hyvää seksiä".
        Joka siis nähtävästi vaatii sen että nainen ihastuu mieheen normitettujen biologisten juttujen perusteella kuten miehen pituus, voima jne.
        Tuo ei tee naisesta pinnallista vaan "valikoivaa".
        Mies etsiessään vähänkään hoikempaa naista taas on "sairas silikonitisseillä varustettua pumpattua barbaraa tai bimboblondia etsivä sika".

        Tämän tyyppinen kommunikointi on tyypillistä juuri tuossa kun haetaan moraalista ylemmyyttä sekä perustellaan naisten halu tehdä valintojansa kuten haluaa samalla kun miesten mahdollisia valintoja pyritään häpäisemään.

        Naisten seksuaalisuutta ei saisi kontrolloida naisten mielestä mutta miesten seksuaalisuus tai kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jatkuvan häpäisyn vaarassa naisten taholta.

        Mieleen tulee osakekaupoilla vaurastuneen rikkaan perheen lapsi joka kertoo työläisille että kovalla työnteolla voi saavuttaa unelmansa ja jos ei saavuta niin on luuseri sekä yhteiskunnan loinen.

        Siis kenen mielestä huonoa seksiä mies kelpuuttaa?
        onko tässä naisen tekemä "laatukriteeri" .
        Ja onko sillä edes mitään väliäkään.

        Fantasioinnissa on arveluttavaa mielestäni vain se, että uneksii ns. ihastuksesta, joka ei TODELLISUUDESSAKAAN ole oikea ihastumisen kohde (vaikka osaisikin keskustella asioista joista ei muuten tulisi juteltua oman puolison kanssa ja kuuntelisi minua ja olisi läsnä) vaan jokin pakopaikka jostain joka ei ota toteutuakseen ja tämä on hakemani parisuhteen puuttuva naisen haluaman tietyn tyyppisen kommunikaation musta aukko.

        Se mies johon tutustuin ja jotain alkoi kehkeytyä johtui TÄYSIN fyysisistä kemioista ja nykyään tämä mies saattaa olla vallitseviin arjen olosuhteisiin ihan tyytyväinen.
        Aina ei tarvitse olla äänessä. Mainitsinkin aiemmin ...

        Fantasiointi itsessään ei tuota mitään konkreettista (paitsi hetkellisen hyvän olon eikä vahingoita ketään, tai ajatus lopahtaa ennen jonkin alkua), TAI: tunne menee äkkiä ohi, kuten arjen elämässä kuuluukin tapahtua, sairasta olisi jos fantasia pitäisi otteessaan ja uneksimisesta tulisi jokapäiväistä.

        On totta että naisena haluan välillä seksiä johon liittyisi ne klassiset vaiheet, alun leikistä loppuun saakka, tiedätte kyllä mitkä, haluan joskus kertoa mistä pidän ja mistä en (en nyt netissä=), vaikkei ne toteutuisikaan tai vaikka osittain, niin uskomatonta mutta totta; olen silti ollut tyytyväinen KOKONAISUUTEEN (eli yhteiseen kokemukseen!), vaikkei mies olisi ollut, hän pahoittelee...

        On myös mielenkiintoista huomata kuinka ihmisiä saatetaan tulkita täysin väärin jos mielipiteet sanotaan ääneen. Tuttu henkilö ei käyttäydy mielestäni luontevasti seurassani, olenkin miettinyt olenko pelottava, en mielestäni käyttäydy siten että olisin kova nainen.
        Ja miten tällainen edes määritellään? Ei ole ollut tilaisuutta kysyä tältä henkilöltä sitä. Mielestäni olen tietoinen itsestäni ja sanomisistani, ehkä liiankin......????? Olen myös kiinnostunut muista ihmisistä kuten varmaan moni muukin....

      • Tulipa ajateltua
        game on kirjoitti:

        Yksi kummallinen sivujuonne naisille sunnatussa rakkausfiktiossa on se rakkaustarina, missä mies ja nainen aloittavat tuttavuutensa kavereina, mutta missä ystävyys syvenee rakkaudeksi.

        Tämä menee sikäli yli minun ymmärrykseni, koska käsittääkseni näin käy aniharvoin, jopa siihen mittaan että voisi käyttää ilmaisua "niin ei käy koskaan".

        Tämä todella mietityttää minua, koska useat naiset ovat ihan tosielämän keskusteluissa sanoneet että ystävämieheen rakastuminen on vähän sama kuin veljeensä rakastuisi.

        Mikä tällaisen rakkausfiktion tarkoitus ja viesti on? Jos olisin kyyninen, niin väittäisin että tämänkaltaisen viihteen tarkoitus on kiillottaa naisten kilpeä ihmissuhdepyhimyksinä.

        Tai että sillä yritetään yleisesti välittää sellaista konservatiivisen sovinnaista maailmankuvaa, missä rakkaus on enemmänkin tutustumista toisen persoonaan ja siihen ensisijaisesti ihastumista, mikä varmasti on esim. uskonnollisille ja edellä mainituille konservatiiveille piireille mieleen, jolloin tämänkaltainen viihde pelaisi enemmän juuri "ystävämies"-miestyypin pussiin.

        Tokihan tämä on jokseenkin ylianalysoivaa. Kyseessähän voi ihan yhtä hyvin, ja todennäköisesti onkin, vain tapa tuoda hauskaa jännitettä ja vaihtelevia tlanteita kahden keksityn hahmon ympärille, josta sitten voidaan ammentaa dramatiikkaa ja erikoisia tilanteita lämminhenkisessä viitekehyksessä.

        Mutta tuo alkuperäinen juonikuvio, että mies ja nainen ovat ensiksi ystäviä, sitten rakastavaisia ei varmasti toteudu edes yhtä kertaa sadasta. Ei ainakaan silloin jos mies ja nainen ovat ystäviä siinä mielessä että he ovat riisuneet toisistaan mystisyyden pois ja olleet emotionaalisesti alasti toistensa edessä.

        Jos taas kyse on tuttavuudesta, jossa on alunperinkin jotain seksuaalista jännitettä, niin sitten noin voi tapahtua.

        Totta kai rakastuminen ystävyyspohjalta on mahdollista ainakin silloin kun ystävyydessä on koko ajan mukana se tosiasia, että toinen on mies ja toinen nainen. Ystävätkin voivat flirttailla keskenään. Se, että pystyy avautumaan toiselle täysin ja näkee saavansa täydellisen hyväksynnän on todellakin hyvä pohja rakastumiselle.

        En tosin nimittäisi tuota "perinteiseksi malliksi". Mikä se sellainen perinne on? Ja missä piireissä? Vanhoissa kyläyhteisöissä on pariuduttu sellaisen kanssa, joka on miellyttänyt silmää ja joka on tiedetty tolkun ihmiseksi ja asuu samoilla kulmilla. Kun tarjontaa on ollut vähemmän, on tyydytty ehkä "vähempään" (kun ei ole edes välttämättä osattu ajatella mitä kaikkea sitä voisikaan keksiä toivoa) mutta en kyllä ajattele, että tällaiset ennenmuinoiset suhteet olisivat sen enempää ystäväpohjalta lähteviä kuin nykyaikanakaan.

      • afdf124
        game one kirjoitti:

        "Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita."

        Minä olen näissä asioissa ihan mutu-tuntumani perusteella kirjoittaja, siksi kirjoitan hyvin usein lauseisiini aloituksen "minä uskon, että". Niin nytkin.

        Minä uskon että se, miksi naiset eivät hirveästi tykkää miehistä, jotka ovat herkkiä ja jotka puhuvat rakkaudesta ja osoittavat myös haavoittuvaisen puolensa, on oikeastaan suurilta osin kulttuurista kudelmaa, eikä niinkään biologinen fakta. Kulttuurimme sattuu olemaan sellainen, missä tietyn sivistyksen ja järkevyyden pinnan alla muhii koko joukko machismo-kliseitä, joita ei ainoastaan hyväksytä, vaan joista halutaan kynsin ja hampain pitää kiinni.

        Meidän kulttuurinen oletuksemme "menestyjämiehestä", jollaisia naiset haluavat ja jollaisia miehet haluavat olla, sattuu olemaan sellainen suomalainen versio machomiehestä. Sellaisenaan tyyppi on enemmän slaavilainen machomies, kuin esim. latinalaisen kulttuurin machomies.

        Oletus suomalaisesta alfamiehestä on myös aivan erilainen kuin esim. latinalaisen maailman machomiehestä. Suomalainen "geelitukkainen ja pehmeitä puhuva" machomies ei ole muuta kuin limainen lepertelijä ja auervaara, mutta samantyyppinen mies on jostain toisaalta tullessaan naisten mieleen.

        Jos taas latinaistyyppinen mies onkin vähän puhuva, paljon työtä tekevä, ei vaatteillaan koreileva, mustasukkaisesti nakkikioskilla kilpakosijoitaan hätistelevä mies, ronskeja ja törkeitäkin juttuja töksähtelevästi silloin tällöin kännissä suoltava mies joka osoittaa rakkautensa vähemmän sanoilla ja ulkoisella koreudella, ja enemmän kömpelösti (eli tällainen suomalaistyyppinen machomies), niin hän ei silloin osu siihen kulttuuriseen määritelmään, mihin me hänet valmiksi asetamme ja todennäköisesti hän ei silloin enää ole alfamies.

        Ruotsalaiset miehet ovat myös mielenkiintoinen vertailukohta. Stereotypia ruotsalaisesta miehestä on metroseksuaali, kaikenlaista liiallista ronskiutta välttävä, suomalaisten miesten mielestä "naismainen mies". Mutta eivät ruotsalaiset naiset laajoina massoina kuitenkaan ilmeisesti välttele kyseistä miestyyppiä.

        "Kamrat på svenska"-ohjelmassa, missä käsiteltiin ruotsalaisten ja suomalaisten miesten eroa yhdessä jaksossaan, sanoivat nuoret ruotsalaisen miehet, että he ovat tyytyväisiä ruotsalaisuuteensa, koska heidän ei tarvitse koko ajan olla niin aggressiivisia ja "äijämäisiä", kuin suomalaisten miesten. Ilmeisesti naiset hyväksyvät heidät sellaisenaan.

        Biologialla perustellaan hyvin usein sellaisia asioita, jotka ovat kokonaan tai täysin kulttuurisidonnaisia. Luolamies voi olla jossain valttia, toisaalla sitten taas ei. Meidät voi saada biologisesti kyllä syttymään tietynlainen käytös, mutta se, minkälainen käytös ilmentää "alfa"-ominaisuuksia taas on kulttuurissa tai ympäröivissä normeissa määritelty.

        Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä.

        Luulen että hyvin moni kiroaa täysin turhaan sitä, että "sopivia sytyttäviä" miheiä tai naisia ei tule vastaan, kun kyse lopultakin on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että ottaa kaikki normioletukset biologisina faktioina, joihin ei ikinä voi vaikuttaa, uskoo siihen mystiseen kemiaan, johon ei muka voi millään vaikuttaa.

        Tämä on paras viesti, mitä olen tältä palstalta koskaan lukenut. Viisauden sanoja, joihin on helppo yhtyä. 5/5

      • .....

        Kyllähän monet naiset haluavat juuri sellaisen miehen, joka avautuu ja on juuri niin herkkä tai mitä tahansa kuin itse haluaa. Ruotsalaiset miehet eivät ole naismaisia, vaan sinut itsensä kanssa,jos olisi olemassa sellainen kuin "alfauros" mielestäni hän olisi juuri tällainen. Ja kyllähän suomalainenkin mies on, kun vaan ymmärtää, että se vastuu olla onnellinen ja olla oma itensä on ihan itsestä kiinni, tuki paikallinen kulttuuri sitten mitä tahansa. Ulkopuolelta kohdistuu odotuksia niin naisiin kuin miehiinkin, voit kuitenkin päättää olla täyttämättä niitä.
        Jos luulet, että sinun pitää olla äijämäinen ja käyttäydyt niin, vedät puoleesi niitä ihmisiä, jotka haluavatkin sen äijän. Kun oikea minäsi sitten tulee esille, totta kai nämä ihmiset lähtevät, sillä he halusivat jotain muuta. Tietysti tunnet tulleesi petetyksi. Ole alusta asti juuri sinä, niin vakka löytää kantensa, sillä samanlaiset tarpeet kohtaavat.
        Ja eihän sorruta yleistyksiin. Jokainen meistä osaa pelata tai olla pelaamatta sukupuoleen katsomatta. Parisuhteen tarvekin on yksilökohtainen asia, ei sukupuoleen sidottu. Pärjääminen ilman suhdetta taas olisi erittäin suotavaa, sillä onni ei asu toisessa ihmisessä vaan itsessä, vaikka onkin ihana iso plussa. Välillä sitä on eron jälkeen itse mennyt nopeammin eteenpäin ja välillä taas se toinen on jo kaukana, kun itse vielä itkua tuhertaa.

      • Set and match
        ..... kirjoitti:

        "Kyllähän monet naiset haluavat juuri sellaisen miehen, joka avautuu ja on juuri niin herkkä tai mitä tahansa kuin itse haluaa. Ruotsalaiset miehet eivät ole naismaisia, vaan sinut itsensä kanssa,jos olisi olemassa sellainen kuin "alfauros" mielestäni hän olisi juuri tällainen. Ja kyllähän suomalainenkin mies on, kun vaan ymmärtää, että se vastuu olla onnellinen ja olla oma itensä on ihan itsestä kiinni, tuki paikallinen kulttuuri sitten mitä tahansa. Ulkopuolelta kohdistuu odotuksia niin naisiin kuin miehiinkin, voit kuitenkin päättää olla täyttämättä niitä.
        Jos luulet, että sinun pitää olla äijämäinen ja käyttäydyt niin, vedät puoleesi niitä ihmisiä, jotka haluavatkin sen äijän. Kun oikea minäsi sitten tulee esille, totta kai nämä ihmiset lähtevät, sillä he halusivat jotain muuta. Tietysti tunnet tulleesi petetyksi. Ole alusta asti juuri sinä, niin vakka löytää kantensa, sillä samanlaiset tarpeet kohtaavat."

        Tässä on muuten oiva resepti jäädä yksin.
        Nimimerkillä tuosta kokemusta omaava.

        No nykyään olen sitten äijempi enkä pahemmin naisten mielipiteistä välitä.
        Eikä ole halua olla sitten se "elämän viimeinen kumppani ja herkkä ymmärtävä mies" sille 40-vuotiaalle naiselle jonka kohtaa itse 40-vuotiaana.

        Parisuhdekokemusta kuitenkin on sen verran että tiedän myös millaiset naiset noista "herkistä" miehistä kiinnostuvat tai missä heidät pitää kohdata että suhde olisi mahdollinen. Se on hyvin epätodennäköistä.

        Jos keskimäärin mies hakee kumppania niin silloin on kyllä parempi olla vähän äijä eikä esimerkiksi olla pehmeän mukava varsinkin jos ulkomuoto tukee tuota kuvaa naiselle.

        Nainen sanoo vain "ettei sytytä" tai "kemiat ei kohtaa" ja se on siinä.
        Enkä varmasti ole mikään herkkismies keskiarvioisesti, mutta on täyttä roskaa että naiset arvostaisivat tunteista puhumista varsinkaan nuorena tai sitten naisissa ei ola paljon valinnanvaraa jos mies on sellainen.

        Vakka ei varsinkaaan suomessa löydä aina kanttansa. Se on romanttista fantasiaa jonka vastaisesti naiset itse toimivat vaikka muuta väittävät koska heille yleensä käy aina hyvin. Monelle miehelle ei käy.

      • Ilmeisesti olet

        sitten vielä melko nuori. Ikävää, että tunnet tarvetta olla agressiivinen, kun ihmiset täällä kuitenkin ihan kaikella ystävällisyydelllä vastailevat. Makuasioitahan nämä ovat. Yksi tykkää makeasta, toinen suolaisesta. Älä siis yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, älä väitä, että jokainen nainen haluaa täsmälleen samanlaisen miehen, kun et ole maailman kaikkia naisia tavannut. Eiväthän kaikki miehetkään samanlaista naista halua.

      • Ei nyt ihan noin..
        game on kirjoitti:

        Yksi kummallinen sivujuonne naisille sunnatussa rakkausfiktiossa on se rakkaustarina, missä mies ja nainen aloittavat tuttavuutensa kavereina, mutta missä ystävyys syvenee rakkaudeksi.

        Tämä menee sikäli yli minun ymmärrykseni, koska käsittääkseni näin käy aniharvoin, jopa siihen mittaan että voisi käyttää ilmaisua "niin ei käy koskaan".

        Tämä todella mietityttää minua, koska useat naiset ovat ihan tosielämän keskusteluissa sanoneet että ystävämieheen rakastuminen on vähän sama kuin veljeensä rakastuisi.

        Mikä tällaisen rakkausfiktion tarkoitus ja viesti on? Jos olisin kyyninen, niin väittäisin että tämänkaltaisen viihteen tarkoitus on kiillottaa naisten kilpeä ihmissuhdepyhimyksinä.

        Tai että sillä yritetään yleisesti välittää sellaista konservatiivisen sovinnaista maailmankuvaa, missä rakkaus on enemmänkin tutustumista toisen persoonaan ja siihen ensisijaisesti ihastumista, mikä varmasti on esim. uskonnollisille ja edellä mainituille konservatiiveille piireille mieleen, jolloin tämänkaltainen viihde pelaisi enemmän juuri "ystävämies"-miestyypin pussiin.

        Tokihan tämä on jokseenkin ylianalysoivaa. Kyseessähän voi ihan yhtä hyvin, ja todennäköisesti onkin, vain tapa tuoda hauskaa jännitettä ja vaihtelevia tlanteita kahden keksityn hahmon ympärille, josta sitten voidaan ammentaa dramatiikkaa ja erikoisia tilanteita lämminhenkisessä viitekehyksessä.

        Mutta tuo alkuperäinen juonikuvio, että mies ja nainen ovat ensiksi ystäviä, sitten rakastavaisia ei varmasti toteudu edes yhtä kertaa sadasta. Ei ainakaan silloin jos mies ja nainen ovat ystäviä siinä mielessä että he ovat riisuneet toisistaan mystisyyden pois ja olleet emotionaalisesti alasti toistensa edessä.

        Jos taas kyse on tuttavuudesta, jossa on alunperinkin jotain seksuaalista jännitettä, niin sitten noin voi tapahtua.

        No johan nyt . Oman parisuhteeni olen löytänyt nimenomaan ystävyyden kautta. Oltiin pitkään vain ystäviä, en voinut edes kuvitella mitään muuta. Jossain vaiheessa tunteet vain tulivat mukaan kuvioihin. Näin on käynyt kohdallani aiemminkin, reilu kymmenisen vuotta sitten. Eli ihan kyllä todellisutta, eikä mitään satua.

      • Set and match
        Ilmeisesti olet kirjoitti:

        sitten vielä melko nuori. Ikävää, että tunnet tarvetta olla agressiivinen, kun ihmiset täällä kuitenkin ihan kaikella ystävällisyydelllä vastailevat. Makuasioitahan nämä ovat. Yksi tykkää makeasta, toinen suolaisesta. Älä siis yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, älä väitä, että jokainen nainen haluaa täsmälleen samanlaisen miehen, kun et ole maailman kaikkia naisia tavannut. Eiväthän kaikki miehetkään samanlaista naista halua.

        En todellakaan ole enää "melko nuori" enää.

        Millä tavoin olen "aggressiivinen?"
        Tarkoitatko noita puhtaita provoajia tuolla alempana jotka eivät todellakaan olleet ystävällisiä?

        "Älä siis yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, älä väitä, että jokainen nainen haluaa täsmälleen samanlaisen miehen, kun et ole maailman kaikkia naisia tavannut."

        Pitääkö minun tavata joka ikinen että voin tehdä yleistyksen?
        Nuorelle miehelle en koskaan antaisi sitä ohjetta että "vakka vakkansa löytää" ja että ei kannata äijäillä.

        "Yksi tykkää makeasta, toinen suolaisesta. "

        Ai että osa naisista tykkää naismaisemmista miehistä ja osa miehekkäimmistä?
        Kerro se noilla kaikille muilla naisvastaajille.

        Parisuhdetta jos nykypäivänä haluaa niin ei kannata naisten kanssa alkaa pehmoilemaan.

      • ...
        Ruotsipojathan.. kirjoitti:

        ovat tosi haluttuja Suomessakin. Tuo on vain joidenkin miesten harhaluulo etteivät naiset halua rakkaudesta ja tunteista puhuvia miehiä, päinvastoin. Junger tulee tässä mieleen ja eikö Lipponenkin ollut aika herkkänä Päivinsä kanssa.

        Totta! Itse ainakin rakastuin miehessäni juuri emotionaalisuuteen, itkee kun itkettää ja sitä rataa. Ei merkkiäkään äijäilystä ja kunnioitan häntä ja hänen tasapainoisuuttaan enemmän kuin ketään ikinä. Olisinpa itsekin niin sinut identiteettini kanssa.

      • ai..
        game on kirjoitti:

        Yksi kummallinen sivujuonne naisille sunnatussa rakkausfiktiossa on se rakkaustarina, missä mies ja nainen aloittavat tuttavuutensa kavereina, mutta missä ystävyys syvenee rakkaudeksi.

        Tämä menee sikäli yli minun ymmärrykseni, koska käsittääkseni näin käy aniharvoin, jopa siihen mittaan että voisi käyttää ilmaisua "niin ei käy koskaan".

        Tämä todella mietityttää minua, koska useat naiset ovat ihan tosielämän keskusteluissa sanoneet että ystävämieheen rakastuminen on vähän sama kuin veljeensä rakastuisi.

        Mikä tällaisen rakkausfiktion tarkoitus ja viesti on? Jos olisin kyyninen, niin väittäisin että tämänkaltaisen viihteen tarkoitus on kiillottaa naisten kilpeä ihmissuhdepyhimyksinä.

        Tai että sillä yritetään yleisesti välittää sellaista konservatiivisen sovinnaista maailmankuvaa, missä rakkaus on enemmänkin tutustumista toisen persoonaan ja siihen ensisijaisesti ihastumista, mikä varmasti on esim. uskonnollisille ja edellä mainituille konservatiiveille piireille mieleen, jolloin tämänkaltainen viihde pelaisi enemmän juuri "ystävämies"-miestyypin pussiin.

        Tokihan tämä on jokseenkin ylianalysoivaa. Kyseessähän voi ihan yhtä hyvin, ja todennäköisesti onkin, vain tapa tuoda hauskaa jännitettä ja vaihtelevia tlanteita kahden keksityn hahmon ympärille, josta sitten voidaan ammentaa dramatiikkaa ja erikoisia tilanteita lämminhenkisessä viitekehyksessä.

        Mutta tuo alkuperäinen juonikuvio, että mies ja nainen ovat ensiksi ystäviä, sitten rakastavaisia ei varmasti toteudu edes yhtä kertaa sadasta. Ei ainakaan silloin jos mies ja nainen ovat ystäviä siinä mielessä että he ovat riisuneet toisistaan mystisyyden pois ja olleet emotionaalisesti alasti toistensa edessä.

        Jos taas kyse on tuttavuudesta, jossa on alunperinkin jotain seksuaalista jännitettä, niin sitten noin voi tapahtua.

        No itse olin ainakin mieheni kanssa pitkään ystäviä, ennen kuin mitään tunteita syttyi, näin on käynyt eräässä aikaisemmassakin suhteessa vuosia sitten. Eli on kyllä ihan todellisuutta, eikä mitään "rakkausfiktiota".

      • bazinga!??
        Set and match kirjoitti:

        "Tätä vasten peilaten on minusta hirvittävän lyhytnäköistä ja jyrkkää, että antaa kaiken ikäänkuin biologisen nopanheiton ja arvonnan armoille. Jos tutkii itseään ja hieman tiedostaa näitä asioita, nin voi löytää kokonaisen uuden maailman ja alkaa hyväksymään sekä itsessä että toisissa myös sellaisia piirteitä, jotka eivät ole normitettu haluttaviksi. Tätä kautta voi myös löytää ihastuksia yllättävistä paikoista ja ihmisistä."

        Älä sano tätä ääneen. Naiset eivät tykkää tästä koska joka tuutista tulee nykyaikana se kuinka kyse on nimenomaan biologisen menestystarinan etsimisestä ja kuinka naisten myyttiset voimat ohjaavat häntä sen superuroon luokse.

        On muodostunut oikea tarinoitisjoiden ja mytologioitsijoiden kerho näitä seksologeja myöten hivelemään naisen salaisia haluja tällaisiin romanttisiin fantasioihin.

        Näitä palstoja jo lukemalla huomaa että ajatus siitä että nainen voisi ihastua johonkin esimerkiksi pitemmän ajan kuluessa elllei "kemiat ole kohdanneet" (:D nauran ääneen) on kuulemma todella karmea ajatus. Yleensä tässä on vihjailut kuinka miehelle kelpaa jopa huono seksi ja nainen kuitenkin kaipaa sitä "hyvää seksiä".
        Joka siis nähtävästi vaatii sen että nainen ihastuu mieheen normitettujen biologisten juttujen perusteella kuten miehen pituus, voima jne.
        Tuo ei tee naisesta pinnallista vaan "valikoivaa".
        Mies etsiessään vähänkään hoikempaa naista taas on "sairas silikonitisseillä varustettua pumpattua barbaraa tai bimboblondia etsivä sika".

        Tämän tyyppinen kommunikointi on tyypillistä juuri tuossa kun haetaan moraalista ylemmyyttä sekä perustellaan naisten halu tehdä valintojansa kuten haluaa samalla kun miesten mahdollisia valintoja pyritään häpäisemään.

        Naisten seksuaalisuutta ei saisi kontrolloida naisten mielestä mutta miesten seksuaalisuus tai kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jatkuvan häpäisyn vaarassa naisten taholta.

        Mieleen tulee osakekaupoilla vaurastuneen rikkaan perheen lapsi joka kertoo työläisille että kovalla työnteolla voi saavuttaa unelmansa ja jos ei saavuta niin on luuseri sekä yhteiskunnan loinen.

        Todella kummallista kritiikkiä, kyllä se vaan on niin että nainen tarvitsee siihen kiinnostukseen jotain sellaista, jota voi määritellä vain sanalla "kemia", naisena tunnistan sen tunteen itsessäni kun kohtaan vastapuolen edustajan.

        Miesten parinmuodostus tai seksuaalisuus ei minua kiinnosta pätkääkään, ja sen häpäisy on ihan miehen omassa päässä.

        Tulee mieleeen että miehet ovat omasta mielestään niin tärkeitä olentoja että heidän hauras miehisyys on jatkuvasti naisten pohdinnan kohteena.

        Naisen seksuaalinen kontrollointi ja miesten kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria ovat täysin eri asia.
        Kenelläkään ei ole oikeutta toisen seksuaalisuuden kontrolloimiseen niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta, eli laillisissa puitteissa pysytään.

        Ja miehen kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jokaisen yksilön kohdalla ongelma vain kyseiselle yksilölle. Ja nythän oli keskustelua lähinnä parisuhteen lähtökohdista, joka on taas ihan eri asia kuin pelkkä "pussien tyhjennys".
        Tietenkin joillekin miehille se on yksi ja sama asia, jolloin väistämättä joudutaan tilanteeseen jossa miehen ja naisen tarpeet eivät kohtaa.

      • napa vastaa.....
        Set and match kirjoitti:

        En todellakaan ole enää "melko nuori" enää.

        Millä tavoin olen "aggressiivinen?"
        Tarkoitatko noita puhtaita provoajia tuolla alempana jotka eivät todellakaan olleet ystävällisiä?

        "Älä siis yleistä omia kokemuksiasi kaikkien kokemuksiksi, älä väitä, että jokainen nainen haluaa täsmälleen samanlaisen miehen, kun et ole maailman kaikkia naisia tavannut."

        Pitääkö minun tavata joka ikinen että voin tehdä yleistyksen?
        Nuorelle miehelle en koskaan antaisi sitä ohjetta että "vakka vakkansa löytää" ja että ei kannata äijäillä.

        "Yksi tykkää makeasta, toinen suolaisesta. "

        Ai että osa naisista tykkää naismaisemmista miehistä ja osa miehekkäimmistä?
        Kerro se noilla kaikille muilla naisvastaajille.

        Parisuhdetta jos nykypäivänä haluaa niin ei kannata naisten kanssa alkaa pehmoilemaan.

        Höpö höpö...

      • Jamppa Marsista
        Set and match kirjoitti:

        "Kyllähän monet naiset haluavat juuri sellaisen miehen, joka avautuu ja on juuri niin herkkä tai mitä tahansa kuin itse haluaa. Ruotsalaiset miehet eivät ole naismaisia, vaan sinut itsensä kanssa,jos olisi olemassa sellainen kuin "alfauros" mielestäni hän olisi juuri tällainen. Ja kyllähän suomalainenkin mies on, kun vaan ymmärtää, että se vastuu olla onnellinen ja olla oma itensä on ihan itsestä kiinni, tuki paikallinen kulttuuri sitten mitä tahansa. Ulkopuolelta kohdistuu odotuksia niin naisiin kuin miehiinkin, voit kuitenkin päättää olla täyttämättä niitä.
        Jos luulet, että sinun pitää olla äijämäinen ja käyttäydyt niin, vedät puoleesi niitä ihmisiä, jotka haluavatkin sen äijän. Kun oikea minäsi sitten tulee esille, totta kai nämä ihmiset lähtevät, sillä he halusivat jotain muuta. Tietysti tunnet tulleesi petetyksi. Ole alusta asti juuri sinä, niin vakka löytää kantensa, sillä samanlaiset tarpeet kohtaavat."

        Tässä on muuten oiva resepti jäädä yksin.
        Nimimerkillä tuosta kokemusta omaava.

        No nykyään olen sitten äijempi enkä pahemmin naisten mielipiteistä välitä.
        Eikä ole halua olla sitten se "elämän viimeinen kumppani ja herkkä ymmärtävä mies" sille 40-vuotiaalle naiselle jonka kohtaa itse 40-vuotiaana.

        Parisuhdekokemusta kuitenkin on sen verran että tiedän myös millaiset naiset noista "herkistä" miehistä kiinnostuvat tai missä heidät pitää kohdata että suhde olisi mahdollinen. Se on hyvin epätodennäköistä.

        Jos keskimäärin mies hakee kumppania niin silloin on kyllä parempi olla vähän äijä eikä esimerkiksi olla pehmeän mukava varsinkin jos ulkomuoto tukee tuota kuvaa naiselle.

        Nainen sanoo vain "ettei sytytä" tai "kemiat ei kohtaa" ja se on siinä.
        Enkä varmasti ole mikään herkkismies keskiarvioisesti, mutta on täyttä roskaa että naiset arvostaisivat tunteista puhumista varsinkaan nuorena tai sitten naisissa ei ola paljon valinnanvaraa jos mies on sellainen.

        Vakka ei varsinkaaan suomessa löydä aina kanttansa. Se on romanttista fantasiaa jonka vastaisesti naiset itse toimivat vaikka muuta väittävät koska heille yleensä käy aina hyvin. Monelle miehelle ei käy.

        Monella naisella soidinhuutonaan on: ”Nainen etsii herkkää miestä ” Mutta löytäessään sellaisen mies ei riitäkään hänelle. Naiset haluavat miehen, joka on kosketuksissa omiin tunteisiinsa, mutta hänet saatuaan ovatkin tyytymättömiä.
        Kun nainen solmii suhteen ”herkkään” mieheen, hän valittaa usein että mies on liian herkkä. Nainen kokee joutuvansa hoivaamaan miestä. Häntä ärsyttää miehen tarvitsevuus.

        Kun nainen kaipaa mieheltä pehmeyttä ja herkkyyttä, hän pyrkii todellisuudessa löytämään oman pehmeytensä ja herkkyytensä. Ellei nainen ole kosketuksessa tunteisiinsa, hän janoaa miestä joka on. Hän luulee, että jos mies osaa avautua sitten hänkin pystyy olemaan avoin. Todellisuudessa mitä avoimempi mies on sitä enemmän nainen tuntee vastuuta hänestä. Miehen pitäisi pyrkiä arvostamaan naisen tunteita, niin että nainen uskaltaisi olla avoin.

        Miehen herkkyys ei sinäänsä ole huono asia. Miehen on hyvä olla herkkä, mutta hänen on oltava myös vahva. Hänen on osattava asettaa omat tunteensa syrjään, kun hänen partnerinsa kaipaa kuuntelua ja tukea. Ellei tunteiden ilmaiseminen tunnu naisesta turvalliselta, mies voi tehdä mitä tahansa, eikä se koskaan riitä naiselle. Kuuntelemalla ja hillitsemällä omia tunteitaan mies pystyy kasvattamaan maskuliinista kykyään saada partnerinsa tuntemaan itsensä entistä naisellisemmaksi.

      • Jamppa Marsista kirjoitti:

        Unohtuivatko tästä sitaatit ja lähde?

      • KysynVaan-76
        bazinga!?? kirjoitti:

        Todella kummallista kritiikkiä, kyllä se vaan on niin että nainen tarvitsee siihen kiinnostukseen jotain sellaista, jota voi määritellä vain sanalla "kemia", naisena tunnistan sen tunteen itsessäni kun kohtaan vastapuolen edustajan.

        Miesten parinmuodostus tai seksuaalisuus ei minua kiinnosta pätkääkään, ja sen häpäisy on ihan miehen omassa päässä.

        Tulee mieleeen että miehet ovat omasta mielestään niin tärkeitä olentoja että heidän hauras miehisyys on jatkuvasti naisten pohdinnan kohteena.

        Naisen seksuaalinen kontrollointi ja miesten kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria ovat täysin eri asia.
        Kenelläkään ei ole oikeutta toisen seksuaalisuuden kontrolloimiseen niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta, eli laillisissa puitteissa pysytään.

        Ja miehen kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jokaisen yksilön kohdalla ongelma vain kyseiselle yksilölle. Ja nythän oli keskustelua lähinnä parisuhteen lähtökohdista, joka on taas ihan eri asia kuin pelkkä "pussien tyhjennys".
        Tietenkin joillekin miehille se on yksi ja sama asia, jolloin väistämättä joudutaan tilanteeseen jossa miehen ja naisen tarpeet eivät kohtaa.

        "Miesten parinmuodostus tai seksuaalisuus ei minua kiinnosta pätkääkään, ja sen häpäisy on ihan miehen omassa päässä."

        Ihan yhtä paljon kuin "Huorittelu" on ongelma vain naisen omassa päässä. Peräkammarin pojaksi kutsuminen tai pohdinta missä ilman parisuhdetta jääneessä miehessä "pitää olla jotain vikaa", on muutakin kuin vain viatonta puhetta. Se on arvottamista sen mukaan kuka on "saanut" ja kuka ei.

        "Naisen seksuaalinen kontrollointi ja miesten kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria ovat täysin eri asia."

        Ei välttämättä. Jos miehen pitää olla tietynlainen kelvatakseen naisille, se on miehen seksuaalisuuden ja koko olemuksen kontrollointia.

        "Ja miehen kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jokaisen yksilön kohdalla ongelma vain kyseiselle yksilölle."

        Todellisuudessa se on tämän lisäksi myös huomattava sosiaalinen jayhteiskunnallinen ongelma joka vaikuttaa miesten terveyteen sekä syrjäytymiseen ja sitä kautta hyvin moneen asiaan.

      • Jamppa Marsista
        mieluimmin_kaksin kirjoitti:

        Unohtuivatko tästä sitaatit ja lähde?

        John Gray: Mars ja Venus Uusi rakkaus.

      • jaa jaa...

        "Jos miehen pitää olla tietynlainen kelvatakseen naisille, se on miehen seksuaalisuuden ja koko olemuksen kontrollointia"

        Kukaan ei kelpaa kaikille, joten kuvitelma siitä että olisi joku tietty muotti johon sopimalla miehestä tulee "naismagneetti".
        Naisten seksuaalisuuden kontrollointi on mielestäsi mitä??? Minusta ymmärrät tahallasi väärin ja rinnastat asioita, joita ei voi mitenkään rinnastaa toisiinsa. Epäreilua ja täysin hedelmätöntä.

        Miesten syrjäytyminen on kylläkin suurimmassa määrin koulutuksen puutteeseen sidoksissa, sekä työttömyyteen ja päihteiden käyttöön. Näissäkin ryhmissä on parisuhteessa eläviä miehi, joten ei voi mitenkään väittää että naisettomuus olisi se perimmäinen syy.
        Edelleen väitän että miesten suurin syy naisettomuuteen löytyy täältä :

        "Ja nythän oli keskustelua lähinnä parisuhteen lähtökohdista, joka on taas ihan eri asia kuin pelkkä "pussien tyhjennys".
        Tietenkin joillekin miehille se on yksi ja sama asia, jolloin väistämättä joudutaan tilanteeseen jossa miehen ja naisen tarpeet eivät kohtaa. "

        Huorittelua taas joutuu kuulemaan vähän jokatoinen nainen kaikenlaisissa tilanteissa, väitän että yleisemmin kuin mitään muuta..

      • Set and match
        napa vastaa..... kirjoitti:

        Höpö höpö...

        Todella hienoa keskustelua sinulta. Ehkä kommenttisi oli suunnattu itsellesi?

      • Set and match
        Jamppa Marsista kirjoitti:

        Monella naisella soidinhuutonaan on: ”Nainen etsii herkkää miestä ” Mutta löytäessään sellaisen mies ei riitäkään hänelle. Naiset haluavat miehen, joka on kosketuksissa omiin tunteisiinsa, mutta hänet saatuaan ovatkin tyytymättömiä.
        Kun nainen solmii suhteen ”herkkään” mieheen, hän valittaa usein että mies on liian herkkä. Nainen kokee joutuvansa hoivaamaan miestä. Häntä ärsyttää miehen tarvitsevuus.

        Kun nainen kaipaa mieheltä pehmeyttä ja herkkyyttä, hän pyrkii todellisuudessa löytämään oman pehmeytensä ja herkkyytensä. Ellei nainen ole kosketuksessa tunteisiinsa, hän janoaa miestä joka on. Hän luulee, että jos mies osaa avautua sitten hänkin pystyy olemaan avoin. Todellisuudessa mitä avoimempi mies on sitä enemmän nainen tuntee vastuuta hänestä. Miehen pitäisi pyrkiä arvostamaan naisen tunteita, niin että nainen uskaltaisi olla avoin.

        Miehen herkkyys ei sinäänsä ole huono asia. Miehen on hyvä olla herkkä, mutta hänen on oltava myös vahva. Hänen on osattava asettaa omat tunteensa syrjään, kun hänen partnerinsa kaipaa kuuntelua ja tukea. Ellei tunteiden ilmaiseminen tunnu naisesta turvalliselta, mies voi tehdä mitä tahansa, eikä se koskaan riitä naiselle. Kuuntelemalla ja hillitsemällä omia tunteitaan mies pystyy kasvattamaan maskuliinista kykyään saada partnerinsa tuntemaan itsensä entistä naisellisemmaksi.

        Joo, mutta suhteen alussa miehen herkkyys ei ole hyvästä ainakaan.

        On parempi osoittaa juuri vahvuutta ja sitä tukea tavoilla joka on "miehekästä" eikä niin että siihen liittyisi herkkyyttä tai omien tunteiden syvyyttä.

        Koska herkkä mieshän on tietysti naisen mielestä heikko.

        Nainen ottaa mieluummin tunteettoman vahvalta vaikuttavan miehen kuin tunteetllisen joka voi olla vahva mutta tunteita osoittaessaan näyttää heikolta.

        Tämä näkyy myös siinä millaisia miehiä naiset suosivat ulkonäöllisesti yms. Miehen pitää olla kaikissa asioissa "vahvan" oloinen eikä siis tunteellinen joka voisi osoittaa heikkoutta.

      • feminazit
        bazinga!?? kirjoitti:

        Todella kummallista kritiikkiä, kyllä se vaan on niin että nainen tarvitsee siihen kiinnostukseen jotain sellaista, jota voi määritellä vain sanalla "kemia", naisena tunnistan sen tunteen itsessäni kun kohtaan vastapuolen edustajan.

        Miesten parinmuodostus tai seksuaalisuus ei minua kiinnosta pätkääkään, ja sen häpäisy on ihan miehen omassa päässä.

        Tulee mieleeen että miehet ovat omasta mielestään niin tärkeitä olentoja että heidän hauras miehisyys on jatkuvasti naisten pohdinnan kohteena.

        Naisen seksuaalinen kontrollointi ja miesten kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria ovat täysin eri asia.
        Kenelläkään ei ole oikeutta toisen seksuaalisuuden kontrolloimiseen niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta, eli laillisissa puitteissa pysytään.

        Ja miehen kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jokaisen yksilön kohdalla ongelma vain kyseiselle yksilölle. Ja nythän oli keskustelua lähinnä parisuhteen lähtökohdista, joka on taas ihan eri asia kuin pelkkä "pussien tyhjennys".
        Tietenkin joillekin miehille se on yksi ja sama asia, jolloin väistämättä joudutaan tilanteeseen jossa miehen ja naisen tarpeet eivät kohtaa.

        "Ja miehen kyvyttömyys löytää seksuaalista partneria on jokaisen yksilön kohdalla ongelma vain kyseiselle yksilölle."

        Taas yksi osoitus siitä että miesten ongelmat ovat vain heidän omiaan. Naisten ongelmat taas mielletään yhteiskunnallisiksi: Yksinhuoltajuus, huorittelu, väitetty palkkauksen epätasa-arvo, naisten poissa olo pörssiyritysten hallituksista yms

        Ja ennen kuin joku valittaa yleistyksistä, niin pakosti näissä asioissa on yleistettävä.

      • Kaiva vaan kuvettas.
        feminazit kirjoitti:

        Vai että on jotenkin yhteiskunnällinen ongelma ettei piparia jaeta aina ja kaikkialla??

        Kyllä se on minusta isompi ongelma että sitä pirun piparin syöntiä joutuu jokapaikassa katselemaan nekin jotka ei siitä välitä.

        Piparia saat kuule ostaa Vaasankadulta, siellä sitä myyvät iloiset vierastyöläiset. Varmasti saat ihan niin paljon kuin haluat.
        Vai tarkoitatko että yhteiskunnan pitäisi sun piparit maksaa, ettet vaan syrjäytyis??

      • hullu_ulluh
        .:. kirjoitti:

        Oma ongelmani on aina ollut se, että uskoutumiseen tarvitsen parisuhteen. Ja parisuhteeseen miehen. On myös eri asia uskoutua (siis paljastaa syvimmätkin haavansa), kuin jutella parisuhdekuvioista yleisellä tai vähän yksityiselläkin tasolla.

        On myös ihmisiä, jotka suojaavat itseään jopa parisuhteessa siten, että EIVÄT halua uskoutua, eivät ainakaan kaikesta - mikä sekin on hyväksyttävä. Uskoutuminen on todellista vain ollessaan vapaaehtoista.

        On niitäkin ihmisiä, jotka eivät halua ottaa uskoutumisia vastaan, parisuhteessakaan. Nämä viimeksi mainitut lienevät niitä hämmentyjiä. En tosin koskaan ole kuullut kenenkään naisen valittavan sitä, että mies uskoutuu hänelle, pikemminkin päinvastoin. Toisaalta olen kyllä kuullut niin naisten kuin miesten valittavan parisuhteittensa olemattomasta "syväpuheesta" ja uskoutumisen puutteesta.

        Mutta todella, kyllä herkkyys ja avoimuus tulisi näkyvämmin hyväksyä myös miehille. Tasa-arvoa se olisi ja edistäisi sukupuolten kanssakäymistä. Samoin kuin vanhemman ja lasten suhteita.

        Itselleni uskoutuminen ei ole koskaan ollut helppoa. Joskus olen yrittänyt suuren hädän hetkellä enkä ole lainkaan tullut ymmärretyksi... Sen jälkeen on kynnys uskoutumiseen aina vain kasvanut.

    • .:.

      .:. ilmoittautuu. Olen nainen.

    • Suurin osa tästä hypestä tuntuu olevan median asenteista kiinni, näitä asenteita syötetään meille ihan perusuutisten muodossa. Kirjoittajien oma asenne huomaamattaan livahtaa juttuun mukaan muuttamaan sanankäänteitä, ja sen myötä lopputuotosta, sen mukaiseksi.

      Tällä hetkellä kun näitä yleisiä asenteita lukee niin on huomattavissa kuinka sitä "perinteistä" naisen roolia ollaan purkamassa (ja ollaan jo purettukin paljon) kovaa tahtia, mutta sille perinteiselle, maskuliiniselle, miehen roolille ollaan aika haluttomia tekemään yhtä radikaalia muutosta.

      Meinasin kirjotella biologian vaikutuksesta pitkät pätkät, mutta se taas menee alkuperäisestä aiheesta ohi vaikka onkin siihen omalla tavalla sidoksissa ja osasyynä miksi sitä miehen roolia ei olla niin halukkaita purkamaan (esim. seksuaalinen vetovoima). Kuitenkin on mielenkiintoista huomata, että mediassa miestä, joka vaatii ja haluaa naiselta naisellisuutta, paheksutaan (esim. Niinistön kommentti kuinka hän on erittäin mieltynyt siihen, että puolisonsa silittää hänen paitojaan ja hellii häntä), mutta naisten mieltymyksistä miehen miehisyyttä kohtaan ei saisi kyseenalaistaa.

      Joka tapauksessa aloittajalta oikein mielenkiintoista yhteiskunnallista pohdintaa, jota on ilo lukea. Tätä lisää! :)

      • game on

        Perinteistä miehen roolia ei osata purkaa, koska miehet itse ovat hirttäytyneet siihen. Sehän tässä kovuuden ilmapiirissä on kaikkein pahinta, että se ruokkii itse itseään. Miehet eivät uskalla tulla pehmoina esiin, koska siihen reagoi oletusarvoisesti sekä nais- että miessukupuoli negatiivisesti.

        Meissä asuu ikävä kyllä vielä hyvin tiukasti se miehen kuva, joka keskellä kovimpia talvipakkasia yksin ja omin teoin menee ja ampuu ison joukon vihollisia hankeen. Mies joka ei puhu, vaan tekee. Mies, joka kestää loputtomasti olosuhteita, ja vielä kuitenkin sopivasti sutkauttelee väliin jotakin, tullen yhä voittamattoman oloiseksi.

        Kuten muutkin kovuuden ja menestymisen ideologiat, jättää myös tämä jälkeensä paljon syrjäytymistä ja osattomuutta. Näille osattomaksi jääville tarjoillaan ideologista sekä miesten että naisten toimesta ajatusta siitä, että "jokainen pystyy kyllä menestymään (täyttämään kulttuurinormit) kun vain lopettaa laiskoittelun". Mutta eihän se niin mene, eikä koskaan ole mennyt.

        Tähän kovuuden kulttuuriin tarvittaisiin muutos, jossa jonkinlaiseen arvojohtajan asemaan pääseet (ei siis presidentti, vaan kaikenlaiset näkyvät miehet) antaisivat aluksi roolimallia siitä, millaista on olla toisenlainen mies. Ja puhun siis 100% heteromiehistä, koska muissa tapauksissa "pehmoilu" käsitetään osaksi pelkästään homoseksuaalien miesten identiteettiä ja näinollen jätetään pois "yleisestä miehen kuvasta".

      • game on kirjoitti:

        Kulttuurin vaikutus suomalaisen miehen malliin toki juontaa vahvasti juurensa kuvailemasi kaltaisesta skenaariosta pakkasmetsästä.

        Mutta miksi perinteinen suomalaisen miehen malli on sitten vaikeampaa purkaa kuin naisen?

        Olettaisin, että osittain on kyseessä pariutumiskäytännöt. Luonnossa ja eläimissä on hyvin tavallista, että koiras "kosiskelee" ja naaras valitsee. Sama havainnollistuu myös ihmisissä ja erityisesti nuorten pariutumispeleissä, miehet tekee iskuyrityksiä ja naiset valitsee, toisia suositaan tiettyjen seikkojen takia ja toiset jää nuolemaan näppejään.

        Sitten kun aletaan purkamaan roolimalleja niin "valitsijoiden" on toki helpompaa alkaa muuttaa itseään kuin niiden, joita "valitaan" sillä muutosta vastustava voima on "valitsijoilla" pienempi kuin niillä, jotka joutuvat valittavaksi. Näin siis rankasti yleistäen, toki miehillä, jotka tulevat monen naisen valitsemaksi on paljon enemmän valtaa ja yht äkkiä saattaa heistä tullakin niitä valitsijoita naisen sijaan.

        Muutostarpeista olen yhtämieltä kanssasi, ja muottiin pakottamisella harvemmin syntyy kovin montaa voittajaa, mutta sitäkin enemmän väliinputoajia.

      • game on
        walski kirjoitti:

        Yksi syy toki kaikkeen tähän voi olla, että ei näitä asioita kovin paljoa käsitellä. Voi olla, että ihmiset eivät vain tule ajatelleeksi näitä asioita.

        Ja kun "kukaan" ei ole näitä esittämässä ja julki tuomassa, niin silloin asiaa ei koeta merkitykselliseksi.

        Miksi näitä ei sitten tuoda esiin ja tiedoteta? Siinä taas luultavimmin päästään siihen, että miehet eivät halua ajaa näitä asioita, koska eivät halua leimaa ja naiset eivät joko halua tunnustaa näitä asioita olemassaoleviksi, jolloin heidän pyhimys- ja marttyyrikehänsä rikkoutuu tai eivät yksinkertaisesti näe tässä olevan mitään ongelmaa ylipäätään.

        Tai sitten pahin mahdollinen skenaario: naiset eivät halua täysin itsekkäistä syistä kajota mekanismiin, joka antaa heidän olla millaisia ikinä ovatkaan, ja joka tuo heille järjettömän vallan suhdeasioissa miehiin nähden.

        Mutta eniten veikkaisin vaan yleistä tietämättömyyttä, ja sitä että "kukaan" mies ja nainen ei itseasiassa näe mitään ongelmaa olevankaan. Nämä samat tyypit myös ovat ensimmäisenä kieltämässä ongelman, kun siitä yritetään puhua ja yrittävät sysätä koko asian yksilötason ongelmaksi vailla mitään kulttuurisia tai yhteiskunnallisia kytköksiä.

      • pvt
        walski kirjoitti:

        Kulttuurin vaikutus suomalaisen miehen malliin toki juontaa vahvasti juurensa kuvailemasi kaltaisesta skenaariosta pakkasmetsästä.

        Mutta miksi perinteinen suomalaisen miehen malli on sitten vaikeampaa purkaa kuin naisen?

        Olettaisin, että osittain on kyseessä pariutumiskäytännöt. Luonnossa ja eläimissä on hyvin tavallista, että koiras "kosiskelee" ja naaras valitsee. Sama havainnollistuu myös ihmisissä ja erityisesti nuorten pariutumispeleissä, miehet tekee iskuyrityksiä ja naiset valitsee, toisia suositaan tiettyjen seikkojen takia ja toiset jää nuolemaan näppejään.

        Sitten kun aletaan purkamaan roolimalleja niin "valitsijoiden" on toki helpompaa alkaa muuttaa itseään kuin niiden, joita "valitaan" sillä muutosta vastustava voima on "valitsijoilla" pienempi kuin niillä, jotka joutuvat valittavaksi. Näin siis rankasti yleistäen, toki miehillä, jotka tulevat monen naisen valitsemaksi on paljon enemmän valtaa ja yht äkkiä saattaa heistä tullakin niitä valitsijoita naisen sijaan.

        Muutostarpeista olen yhtämieltä kanssasi, ja muottiin pakottamisella harvemmin syntyy kovin montaa voittajaa, mutta sitäkin enemmän väliinputoajia.

        Kyllä. Ja ihminen on enemmän eläin, kuin suostuu myöntämään.

      • Silittäjä

        Enpä ole tuota tullutkaan ennen ajatelleeksi, että miesten toiveet naisellisuudesta ammutaan alas, mutta naiset saavat rauhassa janota miehekästä miestä.

        Voisiko yksi syy olla se, että miehet kokevat usein olevansa (luontaisesti) miehekkäitä eivätkä siksi koe naisten toiveita uhkaksi tai loukkaukseksi. Naiset taas jostain syystä ymmärtävät että naisellisuus on jotain, mikä vaatii heiltä lisätyötä tai kokevat, etteivät täytä tässä suhteessa miesten toiveita ja alkavat puolustella "epänaisellisuuttaan". Esimerkkinä tulee mieleen korkokenkäkeskutelut; jos mies sanoo pitävänsä koroista, tulee vastaukseksi ryöppy vihaisia kommentoijia, joissa vaahdotaan, ettei kenenkään naisen pidä uhrata jalkojensa terveyttä siksi, että joku pölvästi mies sattuisi pitämään korkokengistä jne.

      • Laturi34

        En ole koskaan ymmärtänyt tätä naiset-valitsijoita ---miehet-valittuja -systeemiä. JOs naiset olisivat yksinomaan valitsijoita, miksi he sitten ovat yksin? Miksi "ei taaskaan tärpännyt" tai "miksi se ei soita".

        Minusta pokailua ei pitäisi kutsua valitsemiseksi ollenkaan. Valinta tehdään siinä vaiheessa kun ihmiseen on tutustuttu ja silloin mies, jonka nainen on armollisesti kelpuuttanut seuraansa, voikin nostaa kytkintä. Eli valintoja tekevät kyllä molemmat sukupuolet koko ajan.

      • 4+3
        Laturi34 kirjoitti:

        kyllähän se aika iso valinta on antaako toiselle edes mahdollisuuden vai ei.

      • Niinniin.
        Silittäjä kirjoitti:

        Enpä ole tuota tullutkaan ennen ajatelleeksi, että miesten toiveet naisellisuudesta ammutaan alas, mutta naiset saavat rauhassa janota miehekästä miestä.

        Voisiko yksi syy olla se, että miehet kokevat usein olevansa (luontaisesti) miehekkäitä eivätkä siksi koe naisten toiveita uhkaksi tai loukkaukseksi. Naiset taas jostain syystä ymmärtävät että naisellisuus on jotain, mikä vaatii heiltä lisätyötä tai kokevat, etteivät täytä tässä suhteessa miesten toiveita ja alkavat puolustella "epänaisellisuuttaan". Esimerkkinä tulee mieleen korkokenkäkeskutelut; jos mies sanoo pitävänsä koroista, tulee vastaukseksi ryöppy vihaisia kommentoijia, joissa vaahdotaan, ettei kenenkään naisen pidä uhrata jalkojensa terveyttä siksi, että joku pölvästi mies sattuisi pitämään korkokengistä jne.

        Nämä miesten "naisellisuus"- käsitykset ovat juuri kaikkea tuollaista mikä on naisesta irrallaan. Tai sitten niitä perinteisiä sukupuolirooleja joissa nainen on miehen piika ja pilllu.

        Mutta hyvä kun miehetkin joskus kyseenalaistavat sukupuolirooleja, naisethan tuota ovat tehneet jo vuosikymmeniä, rajusta vastustuksesta huolimatta. Tälläkin palstalla esim. jatkuvaa lutkittelua. Se on teistä miehistä itsestänne kiinni jos roolianne haluatte muuttaa, niinhän naisetkin ovat tehneet omalla kohdallaan.
        Mutta, vaikka miehillä onkin nykyään korvakorut, niin harva mies haluaa tuoda esille feminiinistä puoltaan, sillä ikävä kyllä edelleen on niin, että miehekkyyttä arvostetaan enemmän kuin naisellisuutta; siksi esim. tyttöpojat ovat ihan ok, mutta poikatytöt eivät ja siksi mies naisen vaatteissa on naurettava, mutta nainen miehen vaatteissa ei. Ja kun sukupuolilla on siis erilainen status, ei vahvemman statuksen omaava halua samaistua heikomman asemaan, ja mitä useampi niin silti tekee, niin sitä kovempaa on vastustus, sillä se murtaa koko sukupuolen statusta.

      • Niin korjaan
        Niinniin. kirjoitti:

        Poikatytöt ovat siis hyväksyttyjä, mutta tyttöpojat eivät.

        Vieläkin kuulee esim. sellaista, että miehen pitää mennä ostamaan hamekangasta, jos käyttäytyy jotenkin ei-miehekkäästi, mitä se nyt milloinkin on. Väitän myös, että lesbot ovat tietyllä tapaa hyväksytympiä kuin homot, jälleen samasta syystä. Vaikka loogisesti ajatellen luulisi etenkin heteromiesten suhtautuvan asiaan päinvastoin: mitä enemmän homoja, sitä enemmän vapaita naisia heille - mitä enemmän lesboja sen vähemmän naisia.

      • äöäöäöäöäöä
        4+3 kirjoitti:

        kyllähän se aika iso valinta on antaako toiselle edes mahdollisuuden vai ei.

        Mies tekee sen ensimmäisen valinnan usein jo ennen naista päättäessään ketä edes lähestyy tai ei. Miesten ollessa useinmiten niitä aloitteentekijöitä mies valitsee kaikista naisista ne häntä kiinnostavimmat keitä lähestyy ja naiselle jää valittavaksi sitten niistä lähestyvistä miehistä ne ketkä kiinnostavat. Valintaa tapahtuu siis molemmin puolin yhtälailla.

        Samalla tavalla mies tekee valinnan, antaako naiselle mahdollisuuden vai ei. Käytännössä tämä vain näkyy miehillä ja naisilla eri tavoin. Kun nainen sanoo "Painu....", mies ei suorastaan aja pois mutta ei ole kiinnostunut. Tai sitten ryhtyy juttusille vaikka on aivan varma, ettei ole kiinnostunut naisesta muussa mielessä. Valinnan voi tehdä eli lopputuloksen voi siis päättää heti vaikkei sitä sanoisikaan suoraan!

        Toisaalta, ehkä miehet ovat tässä suhteessa avaramielisempiä (lue: mukavampia) että eivät suhtaudu vihamielisesti epäkiinnostaviin, heitä lähestyviin naisiin kun taas naisten käytös tuntuu tarinoiden mukaan olevan hyvinkin törkeää, myös silloin kun siihen ei olisi mitään aihetta.

      • Laturi34
        äöäöäöäöäöä kirjoitti:

        Olen itse lähestynyt miehiä netissä. Kumpi silloin on valinnan tekijä, minä vai mies joka vastaa kontaktiini. Mielestäni molemmat.

        Totta on, että miehet ovat yleensä aktiivisempia siinä, miten homma etenee jatkossa eli ehdottavat tapaamista. Olen itsekin ollut tuossa sutheessa aktiivinen eli sanonut mitä voitaisiin tehdä tai missä nähdä, mutta en koskaan ehdottanut konkreettista aikaa ja paikkaa. Hidas siis tässä suhteessa. (tai vain tyypillinen nainen ;)

      • cc
        Niinniin. kirjoitti:

        Nämä miesten "naisellisuus"- käsitykset ovat juuri kaikkea tuollaista mikä on naisesta irrallaan. Tai sitten niitä perinteisiä sukupuolirooleja joissa nainen on miehen piika ja pilllu.

        Mutta hyvä kun miehetkin joskus kyseenalaistavat sukupuolirooleja, naisethan tuota ovat tehneet jo vuosikymmeniä, rajusta vastustuksesta huolimatta. Tälläkin palstalla esim. jatkuvaa lutkittelua. Se on teistä miehistä itsestänne kiinni jos roolianne haluatte muuttaa, niinhän naisetkin ovat tehneet omalla kohdallaan.
        Mutta, vaikka miehillä onkin nykyään korvakorut, niin harva mies haluaa tuoda esille feminiinistä puoltaan, sillä ikävä kyllä edelleen on niin, että miehekkyyttä arvostetaan enemmän kuin naisellisuutta; siksi esim. tyttöpojat ovat ihan ok, mutta poikatytöt eivät ja siksi mies naisen vaatteissa on naurettava, mutta nainen miehen vaatteissa ei. Ja kun sukupuolilla on siis erilainen status, ei vahvemman statuksen omaava halua samaistua heikomman asemaan, ja mitä useampi niin silti tekee, niin sitä kovempaa on vastustus, sillä se murtaa koko sukupuolen statusta.

        Minä olen kyllä kokenut että naisellisuus jota mies käytännössä arvostaa ( ei siis netissä, jossa keskustelua käydään usein stereotyyppisesti ja helposti ymmärrettävin käsittein: tykkään punaisista huulista ja hameista) on juuri minua itseäni, ei ulkopuolelta tuotua eli tapa jolla puhun, miltä näytän tai olen näyttämättä, se mitä olen. Se on siis samalla tavalla osa minua kuin miehekkyys on osa miehekkäitä miehiä. Kun puhutaan ulkoisista asioista, puhutaan pinnasta. Ulkonäköön ja äänensävyyn perustuva miehekkyys-kuva karisee kyllä aika nopeasti jos mies käyttäytyy lapsellisesti, kohtelee muita alentuvasti tai huonosti, ei pidä sanaansa jne.

        Sama tapahtuu mielestäni myös naisen naisellisuudelle.

        Ehkä avainsana on kuitenkin ihmisyys. Naisen naiseus ja miehen mieheys ja millaisia tunteita ne herättävät. Naisellisuus ja miehekkyys kuulostavat jotenkin pinnallisemmalta.

      • Viimenen kpl
        Laturi34 kirjoitti:

        Samalla tavalla mies tekee valinnan, antaako naiselle mahdollisuuden vai ei. Käytännössä tämä vain näkyy miehillä ja naisilla eri tavoin. Kun nainen sanoo "Painu....", mies ei suorastaan aja pois mutta ei ole kiinnostunut. Tai sitten ryhtyy juttusille vaikka on aivan varma, ettei ole kiinnostunut naisesta muussa mielessä. Valinnan voi tehdä eli lopputuloksen voi siis päättää heti vaikkei sitä sanoisikaan suoraan!

        Toisaalta, ehkä miehet ovat tässä suhteessa avaramielisempiä (lue: mukavampia) että eivät suhtaudu vihamielisesti epäkiinnostaviin, heitä lähestyviin naisiin kun taas naisten käytös tuntuu tarinoiden mukaan olevan hyvinkin törkeää, myös silloin kun siihen ei olisi mitään aihetta.

        Olet tosi väärässä, kyllä miehet suhtautuvat tosi vihamielisesti ei-kiinnostaviin naisiin.

    • Loistava ketju. Palaan vielä nyt kirjoittamiesi ajatusten pariin, kunhan aikaa on. Toivottavasti otsikoinnin räväkkyys ei säikäytä ja saamme lisää keskustelijoita mukaan, miehiä ja naisia.

      Mahdollista "identiteettivarkautta" silmällä pitäen en jatkossa käytä näitä raivopäiltä suojautuakseni ottamiani puskanikkejä .:. ja Palstatilaa, vaan kirjoitan omallani, rekisteröityneenä.

      • Ja vastaushan oli "game on" -nikillä kirjoittavalle aloittajalle.

    • Set and Match

      Kerrankin asiaa.

      Tuo mitä sanoit on varsinkin totta nuorten naisten kohdalla. Monella naisella se menee ehkä ohi koska eivät tajua kuinka kysyttyjä ovatkaan miesten keskuudessa tai ovat jo vakituisemmassa parisuhteessa.

      Mutta ne jotka tiedostavat sen että heillä on paljon valinnanvaraa miehistä niin kyllä siinä tietynlainen pelailun henki on.

      Täysin väärin nykypäivänä on olettaa että nainen etsii pysyvää parisuhdetta ja mies on se joka etsii sitä seksiä.
      Ehkä ajatuksen tasolla naisella on haaveena pysyvä parisuhde, mutta sitä ennen leikitään ei pelkästään kotia vaan tietynlaista ihmissuhde tv-tosielämää.

      Usein on mainittu että siinä missä miehet ehkä etsii seksiä, naiset etsivät romanssia.

      Mutta koska mediassa ja yleisessä puheessa oletetaan edelleen virheellisesti että naiset ovat niitä jotka tuntevat suhdejutut ja heillä on jotain erityistä tietämystä miehiin verrattuna kuinka parisuhteiden tulisi mennä sekä se harha että naiset etsivät pysyvää suhdetta ihan tosisaaan niin lopputulos on tämä.

      Jos mies kirjoittaa jo tänne jollekin palstalle tunne- tai ihmissuhde asiaa niin hän on "ylianalysoiva". Jos taas kyseessä on nainen niin se on ihan normaalia.

      Sitten joku ihmettelee että miksi tällaisessa kulttuuriympäristössä miesten on vaikea edelleen puhua tunteistaan?

      Koska se ei ole sallittua jos haluat olla naisen mielestä edelleen mies.
      Ennen suhdetta siis.
      Suhteessa toki pitäisi sitten avautua naiselle, mutta ennen sitä ei saisi näyttää herkkyyttään ja heikkouttaan.

      Tuohon biologiaan vielä että usein ne odotusarvot miehelle ja naiselle määriytytyy kylläkin sen kulttuurin vahvistamina eikä niin että ne olisivat biologian sanelemia faktoja joille ei mahda mitään.

      Se mikä eniten näissä mättää on se ajatus että naisilla olisi jotain suorastaan "yliluonnollista" tietoa sekä taitoa valita oikea kumppani ja vielä saada suhde toimimaan vaikka jokainen näkee ettei se ole totta. :D

      Niitä "syntejä" joita naiset tekevät on heidän helppo saada anteeksi vain sen takia kun ovat naisia ja myös tietävät että jos tuolta mieheltä ei saa anteeksi niin joltain toiselta saa.
      Mies ei voi taas useinkaan luottaa tuollaiseen.

      Lisäksi olen kuullut monen naisen sanovan ettei naiselta saisi odottaa "parempaa" kuin mieheltäkään tarkoittaen pettämistä, jättämistä sekä sitä että nainen olisi se "hoivaavampi" osapuoli. Se johtuu kuulemma "tasa-arvosta" ja siitä että nainen saa olla nykyään kuten mieskin eli itsekäs omien halujensa perässä juokseva olento.
      Se on kummasti sanottu koska kuitenkin vaikuttaa että naiset hakevat joka paikassa "moraalista ylemmyydentuntoa" kaikissa suhde- ja tunneasioissa joita tekevät sekä perustavat sen siihen että "miehet hakevat sen seksiä".

      Tällaisai ristiriittoja vain nainen voi viljellä koska kukaan ei välttämättä laita naista vastuuseen noista asioista joten ne eivät "todellistu" naisen elämässä. Jos joku mies laittaa päättäväisesti naiselle vastaan niin todennäköistä on että naisten kanssa toimeentulo käy hankalaksi.

      • game on

        "Tuohon biologiaan vielä että usein ne odotusarvot miehelle ja naiselle määriytytyy kylläkin sen kulttuurin vahvistamina eikä niin että ne olisivat biologian sanelemia faktoja joille ei mahda mitään."

        Olen tästä enemmänkin kuin 100% samaa mieltä. Muutenkin hyvää tekstiä.

        Olette erittäin oikeassa kulttuurisidonnaisuudesta "pariutumispelin" luonteen määrittämisen yhteydessä. Kuitenkin kulttuurisidonnaisuudesta puhuttaessa Suomi onhyvin erikoisessa asemassa esimerkiksi Välimeren maihin tai Lähi-Idän maihin verrattuna. Suomessa kulttuuri tulee enemmänkin esiin sosiaalisen paineen muodossa kuin traditioiden. (Tosin kyllä Suomestakin hyvin kontroloituja ympäristöjä löytyy, esim. tietyt uskonlahkot rajoittavat hyvin paljon kenen kanssa on soveliasta pariutua tai saako harrastaa irtosuhteita.)

        Täällä ei naisen "tarvitse" noudattaa noita kulttuurisidonnaisuuden normeja julkisen hyväksynnän tai jopa väkivallan pelossa, vaan mahdollisuus on perjaatteessa suorittaa valinta aivan millä normeilla tahansa. Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä.

        Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani. Perinteinen japanilainen mies on kovassa vastatuulessa sikäläisten nuorten naisten keskuudessa, koska on liian alistuva. Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä".

        Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla).

        Toki otan tämän vastaan hyvänä argumenttina, ja merkittävänä esimerkkina, mutta haluan tuoda vain esin sen, että Japanissa on pitkään ollut taloudellinen vastatuuli, työpaikat kiven alla ja kova peli yhteiskunnallisessa pärjäämisessä.

        Kun ajat ovat vaikeat, kulttuuri siltä osin muuttunut, niin silloin tällainen ennen kunnioitettu suorittajatyyppi ei välttämättä enää edusta sitä mitä pidetään menestymisenä. Kovat ajat, kova peli ja vaatimus koville kilpailijoille.

        Tai sitten voin olla väärässäkin.

        Eikä pidä olla huomioimatta sitäkään, että länsimainen materialistinen ja erikoisia elämyksiä painottava aatemaailma on tunkenut Aasiaankin kovalla kädellä. Kiina ehkäpä parempana esimerkkinä kuin japani, joka on kuitenkin aina ollut aika erikoinen oma saarensa erillään kaikesta muusta. Mutta kuitenkin.

      • Set and Match
        walski kirjoitti:

        Olette erittäin oikeassa kulttuurisidonnaisuudesta "pariutumispelin" luonteen määrittämisen yhteydessä. Kuitenkin kulttuurisidonnaisuudesta puhuttaessa Suomi onhyvin erikoisessa asemassa esimerkiksi Välimeren maihin tai Lähi-Idän maihin verrattuna. Suomessa kulttuuri tulee enemmänkin esiin sosiaalisen paineen muodossa kuin traditioiden. (Tosin kyllä Suomestakin hyvin kontroloituja ympäristöjä löytyy, esim. tietyt uskonlahkot rajoittavat hyvin paljon kenen kanssa on soveliasta pariutua tai saako harrastaa irtosuhteita.)

        Täällä ei naisen "tarvitse" noudattaa noita kulttuurisidonnaisuuden normeja julkisen hyväksynnän tai jopa väkivallan pelossa, vaan mahdollisuus on perjaatteessa suorittaa valinta aivan millä normeilla tahansa. Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä.

        Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani. Perinteinen japanilainen mies on kovassa vastatuulessa sikäläisten nuorten naisten keskuudessa, koska on liian alistuva. Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä".

        Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla).

        Olen hieman eri mieltä, ehkä ymmärsit asiaa vähän väärin mitä yritin sanoa.

        Puhuin että biologia ei määrittele niin selkeästi mitä miehen tulee olla vaan ehkä jotkin todella yksinkertaiset perusominaisuudet jotka voidaan mieltää "urosmaisiksi" ja se on lopulta se kulttuuri joka vahvistaa niitä suuntaan tai toiseen lopulta aiheuttaen sen mitä kuvataan "maskuliiniseksi" siinä tietysässä kulttuurissa.
        Esimerkkinä juuri tuo ruotsalaisuus ja suomalaisuus ovat esimerkkeinä ja uskoisin samaa voidaan nähdä ehkä jopa eri sukupolvien välillä.

        "Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä."

        Yritinkin sanoa sitä että tuohon sosiaaliseen paineeseen kuuluu jo osaltaan myös noita primitiivisiä tekijöitä joita on sitten vahvistettu kulttuurin näkemyksillä.

        "Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä"."

        Samoja ongelmiahan Suomessakin on sillä erotuksella että täällä on erikseen "äijäkulttuuri" jossa naisille kerrotaan miten asiat on ja naisen osa on nyrkin ja hellan välilssä.

        Nyt sitten naiset haluavat kirurgisesti siirtää tuon "määräilevän" osan pois tuosta äijäkulttuurista ja yhdistää sen tuohon tasa-arvoiseen suomalaiseen nallekarhuun jollaiseksi moni mies on kasvatettu naisten toimesta. Tähän lisäksi vielä ehkä ulkomailta omittu hyvin pinnallisesti miestä arvioiva kulttuuri sekä iskemiskulttuuri niin avot! on siinä miehellä ihmettelemistä että kun pitäisi olla samaan aikaan sulavasti naista käsittelevä mannekiini, siellä pohjalla jotain härmäläistä äijää sekä sitten kun sormia napsautetaan niin muuttua naisen talon rakentajaksi sekä parisuhteessa mieheksi joka puhuu ja pussaa.

        Pahinta tuossa yhtälössä on kuitenkin se että naisilla ei ole haluakaan arvioida omaa ajatusmaailmaansa tai naiskulttuuria kriittisesti. On suhteellisen huolestuttavaa jos sellaista "luomismyyttiä" aletaan pitämään totena ja siihen sekaan heitetään ajatus että se on biologisesti määriteltyä.

        Aivan kuin ihmisellä ei olisi tietoisuutta kyetä käsittelemään noita asioita lainkaan.

        "Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla). "

        Minä väitän että se ei mene ihan noin.
        Nuorena kulttuurin vaikutus on todennäköisesti jopa suurempi (teinit menevät massan mukana), mutta ero on siinä että ne ovat erilaisia biologisia asioita korostavia kuin vanhempana.
        Nuorempana haetaan nopeaa kiihkoa jne. ja vanhempana elämän tuleekin perhe-elämän myötä ehkä tasaantua. Vanhempana joutuu miettimään erilaisia kohdattuja tosiasioita sekä tunteiden vaikutusta niihin. On selvää ettei yksinkertainen himo esimerkiksi välttmättä tuokaan sitä tyydytystä lopulta vaikka nuorena niin on ajateltu.

        Mielestäni tällainen kulttuurin ja biologian erottelu on hyvin virheellistä aivan kuin ne eivät olisi toistensa kanssa tekemisissä jatkuvasti eikä myöskään niin että se on lopulta biologia määrää jne.

        Lisäksi näihin tarinoihin on tullut osana ajatus esimerkiksi "hyvistä geeneistä" ja luonnonvalinnasta joka on pitkälle pelkkää populismia.

        Itse näkisin että biologiassa on monia erilaisia tavoitteita sekä tunteita (esimerkiksi moniavioisuus vs yksiavioisuus) se ole niin selvää kuin yleisesti annetaan ymmärtää mm. mitä uros ja naaras on. Sen vuoksi kulttuuri vahvistaa niitä eri tavoin jopa eri elämänvaiheissa eikä niinkään että biologia vaikuttaisi joskus enemmän ja joskus taas kulttuuri.

        Kulttuuri on enemmän äänenvahvistin ja miksauspöytä kuin erillinen äänielementti vastustamassa biologian ääntä.

      • walski kirjoitti:

        Walski, voitko hieman avata tätä kirjoittamaasi? En saivartele, vaan kysyn ihan vilpittömästi, koska en tajua, mitä tarkoitat.

        "Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani."

        "Perinteinen japanilainen mies... on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva."

        Millä tavoin tuo kirjoittamasi kertoo biologisista seikoista?

        Millaisia ovat perinteiset feminiiniset arvot, joita sanot sanot japanilaismiesten huokuvan?

        Yritätkö sanoa listaamiesi ominaisuuksien (mm. nöyrä, kuuliainen) olevan niitä, joita yleensäkin löytyisi miehistä, jotka jäävät naisetta? Ja onko toisaalta kuuliaisuus hyve sinänsä? Kuuliaisuus mille, kelle?

      • Set and Match kirjoitti:

        Erittäin mielenkiintoisia vasta-argumenttejä ja palailen niiden pariin hieman myöhemmin paremmalla ajalla. Joudun tarkastelemaan tuota omaa pointtiniakin uudelleen koska toit hyvän näkökulman esille, jota en ollut ottanut huomioon.

        Kuitenkaan toistemme selkiin taputtelu yksissä mielin harvemmin tarjoaa mitään konkreettista. Pelkän kulttuurin esille tuominen yksinäisenä, määräävänä, tekijänä ei mielestäni tuota täysin oikeata kuvaa, niinpä prosessin osatekijöiden esille tuonti on olennaista, vaikka tässä kohti samojen asioiden esille tuonti puoleltani alkaisi tuntua hieman jo saman jankkaamiselta.

        "Mielestäni tällainen kulttuurin ja biologian erottelu on hyvin virheellistä aivan kuin ne eivät olisi toistensa kanssa tekemisissä jatkuvasti eikä myöskään niin että se on lopulta biologia määrää jne."

        Hyvä kiteytys, jotenkin tuntuu, että puhut osittain samasta asiasta, joskin eri termistöllä ja käsitteillä kuin minä.

      • mieluimmin_kaksin kirjoitti:

        Listaamani arvot ovat ristiriidassa luonnossa esiintyvän alphauroksen käsitteestä (voimakastahtoinen, itsenäinen, määräilevä, tilanteen hallitsija jne.) ja Japanissa nuoret edellä listaamani kaltaiset miehet ovat menossa yhä voimakkaamin "pois kuvioista" vaikka kuinka edustavat kulttuurilleen perinteisiä arvoja.

        Set and Match kuitenkin nosti aiemmin hyvän pointin ilmoittaessaan, että välttämättä kyse ei ole kulttuurista poikkeamisesta (eli mainitsemastani biologisten seikkojen merkityksen korostumisesta) vaan kulttuurin muutoksesta ja lähentymisestä edellämainitsemieni alphauroksen ominaisuuksien kanssa. Kuitenkin en lähde tätä yhteenklikkiä purkamaan erilleen sillä kuten jo aiemmin mainittiin niiden erottelussa ei ole järkeä koska ne jokatapauksessa ovat riippuvaisia toisistaan.

        Yritätkö sanoa listaamiesi ominaisuuksien (mm. nöyrä, kuuliainen) olevan niitä, joita yleensäkin löytyisi miehistä, jotka jäävät naisetta? Ja onko toisaalta kuuliaisuus hyve sinänsä? Kuuliaisuus mille, kelle?

        Ehkäpä nuo maitsemani ominaisuudet voisin niputtaa kattotermin "alistuva" alle. Alistuva mies harvemmin sytyttää sitä samanlaista "paloa" naisessa kuin itsevarma mies.

        Kuuliaisuus on hyve silloin kun toimit toisen alaisena, mutta tasa-arvoisessa parisuhteessa pelkkä kuuliaisuus ei kauaa pidä suhdetta tasa-arvoisena. Vaan silloin pitää molempien osata sanoa mielipiteensä ja mahdollisesti seisoa niiden takana.

      • game on
        mieluimmin_kaksin kirjoitti:

        Walski, voitko hieman avata tätä kirjoittamaasi? En saivartele, vaan kysyn ihan vilpittömästi, koska en tajua, mitä tarkoitat.

        "Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani."

        "Perinteinen japanilainen mies... on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva."

        Millä tavoin tuo kirjoittamasi kertoo biologisista seikoista?

        Millaisia ovat perinteiset feminiiniset arvot, joita sanot sanot japanilaismiesten huokuvan?

        Yritätkö sanoa listaamiesi ominaisuuksien (mm. nöyrä, kuuliainen) olevan niitä, joita yleensäkin löytyisi miehistä, jotka jäävät naisetta? Ja onko toisaalta kuuliaisuus hyve sinänsä? Kuuliaisuus mille, kelle?

        Minä ainakin ymärsin tekstin sillä tavalla, että Japanilainen mies ei omaa tarpeeksi aggressiota.

        Nöyryys ja kuuliaisuus ovat hyviä asioita yhteiskunnallisesti. Jos ihmiset eivät laajoina massoina olisi kovin kuuliaisia tai nöyriä erilaisten auktoriteettien yms edessä, niin silloin yhteiskunta ei olisi tehokas. Tällaisiakin kulttuureita on, eivätkä ne toden totta ole kovinkaan tehokkaita, esim. kovin suosituilla BKT-mittareilla tai materiaalisessa hyvinvoinnissa mitattuna.

        Kuuliaisuus ja nöyryys eivät kuitenkaan ole yksilön piirteinä, ainakaan korostuneina piirteinä hyveitä miehelle. Eivät ainakaan jos puhutaan sosiaalisesta statuksestaja naisten kiinnostuksesta, koska nöyrä, kuuliainen ja harmaa mies ei näytä ulospäin olevansa "menestyjä". Todellisuudessahan hän voi olla vaikka kuinka menestynyt, mutta se ei näy ulos.

        Biologian osuus tässä on se, että jos et vaikuta siltä että voit jossain mielessä rikkoa normit, säännöt, niin et voi voittaa erilaisia esteitä, joita ihmiset tai tilanteet sinun eteesi ehkä heittävät. Menestyjätyyppi "viis välittää" nöyryydestä ja kuuliaisuudesta, hän luo oman pelinsä ja mahdollisesti saa vielä seuraajia siihen peliinsä. Tällainen tyyppi on biologisesti kiinnostavampi kuin se, joka ei näin tee.

        Pitää huomata, että ihmisen ei tarvitse kokonaan olla joko röyhkeä tai nöyrä. Mutta jos osoittaa nöyryyttä jokaisella elämän osa-alueella, niin on huono kandidaatti. Samalla tavalla se, joka on röyhkeä kaikessa on huono kandidaatti (joskin varmasti houkuttelevampi kuin se nöyrä tapaus).

        Jossain asiassa on osoitettava olevansa "johtaja", ja sen jonkin asian tulee olla sellainen, millä on jotakin yleistä tunnettuutta.

        Tässä on taas kulttuurinen osuus: mitä kulttuurissa ja lähipiirissä arvostetaan vaikuttaa siihen, mitkä asiat ovat ne, missä menestymällä saa itselleen tämän "johtavan" aseman, ja mitkä erilaiset sosiaaliset palkinnot siitä ansaitsee.

      • Set and Match kirjoitti:

        Olen hieman eri mieltä, ehkä ymmärsit asiaa vähän väärin mitä yritin sanoa.

        Puhuin että biologia ei määrittele niin selkeästi mitä miehen tulee olla vaan ehkä jotkin todella yksinkertaiset perusominaisuudet jotka voidaan mieltää "urosmaisiksi" ja se on lopulta se kulttuuri joka vahvistaa niitä suuntaan tai toiseen lopulta aiheuttaen sen mitä kuvataan "maskuliiniseksi" siinä tietysässä kulttuurissa.
        Esimerkkinä juuri tuo ruotsalaisuus ja suomalaisuus ovat esimerkkeinä ja uskoisin samaa voidaan nähdä ehkä jopa eri sukupolvien välillä.

        "Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä."

        Yritinkin sanoa sitä että tuohon sosiaaliseen paineeseen kuuluu jo osaltaan myös noita primitiivisiä tekijöitä joita on sitten vahvistettu kulttuurin näkemyksillä.

        "Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä"."

        Samoja ongelmiahan Suomessakin on sillä erotuksella että täällä on erikseen "äijäkulttuuri" jossa naisille kerrotaan miten asiat on ja naisen osa on nyrkin ja hellan välilssä.

        Nyt sitten naiset haluavat kirurgisesti siirtää tuon "määräilevän" osan pois tuosta äijäkulttuurista ja yhdistää sen tuohon tasa-arvoiseen suomalaiseen nallekarhuun jollaiseksi moni mies on kasvatettu naisten toimesta. Tähän lisäksi vielä ehkä ulkomailta omittu hyvin pinnallisesti miestä arvioiva kulttuuri sekä iskemiskulttuuri niin avot! on siinä miehellä ihmettelemistä että kun pitäisi olla samaan aikaan sulavasti naista käsittelevä mannekiini, siellä pohjalla jotain härmäläistä äijää sekä sitten kun sormia napsautetaan niin muuttua naisen talon rakentajaksi sekä parisuhteessa mieheksi joka puhuu ja pussaa.

        Pahinta tuossa yhtälössä on kuitenkin se että naisilla ei ole haluakaan arvioida omaa ajatusmaailmaansa tai naiskulttuuria kriittisesti. On suhteellisen huolestuttavaa jos sellaista "luomismyyttiä" aletaan pitämään totena ja siihen sekaan heitetään ajatus että se on biologisesti määriteltyä.

        Aivan kuin ihmisellä ei olisi tietoisuutta kyetä käsittelemään noita asioita lainkaan.

        "Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla). "

        Minä väitän että se ei mene ihan noin.
        Nuorena kulttuurin vaikutus on todennäköisesti jopa suurempi (teinit menevät massan mukana), mutta ero on siinä että ne ovat erilaisia biologisia asioita korostavia kuin vanhempana.
        Nuorempana haetaan nopeaa kiihkoa jne. ja vanhempana elämän tuleekin perhe-elämän myötä ehkä tasaantua. Vanhempana joutuu miettimään erilaisia kohdattuja tosiasioita sekä tunteiden vaikutusta niihin. On selvää ettei yksinkertainen himo esimerkiksi välttmättä tuokaan sitä tyydytystä lopulta vaikka nuorena niin on ajateltu.

        Mielestäni tällainen kulttuurin ja biologian erottelu on hyvin virheellistä aivan kuin ne eivät olisi toistensa kanssa tekemisissä jatkuvasti eikä myöskään niin että se on lopulta biologia määrää jne.

        Lisäksi näihin tarinoihin on tullut osana ajatus esimerkiksi "hyvistä geeneistä" ja luonnonvalinnasta joka on pitkälle pelkkää populismia.

        Itse näkisin että biologiassa on monia erilaisia tavoitteita sekä tunteita (esimerkiksi moniavioisuus vs yksiavioisuus) se ole niin selvää kuin yleisesti annetaan ymmärtää mm. mitä uros ja naaras on. Sen vuoksi kulttuuri vahvistaa niitä eri tavoin jopa eri elämänvaiheissa eikä niinkään että biologia vaikuttaisi joskus enemmän ja joskus taas kulttuuri.

        Kulttuuri on enemmän äänenvahvistin ja miksauspöytä kuin erillinen äänielementti vastustamassa biologian ääntä.

        Otit puheeksi äijäkulttuurin. Laitan tähän Antti Nyléniltä lainauksen aiheesta, kirjasta Vihan ja katkeruuden esseet. Teksti on toki kärjistettyä, mutta mielestäni aiheellista pohdintaa, jolle sillekin soisi lisää tilaa mediassa.

        "Mutta mikä on "äijä"? Äijä on 1990-luvulla suosituksi tulleen jätkän (engl. lad) kehitelty versio. Äijä on raiskaaja, joka ei kuitenkaan raiskaa (siksi häntä pitää vähän pelätä). Hän on tavoille oppinut luolamies, joka osaa tehdä välttävän puoliwindsorin ja tanssia valssia (siksi häntä pitää vähän kunnioittaa). Ennen kaikkea äijä on mies, mutta kantaa ristinsä urheasti (häntä pitää vähän sääliä ja taputtaa olalle). Äijä osaa hallita väkivaltaista miehenluontoaan ilman, että hänen tarvitsee hävetä tai kieltää sitä. Äijäkultti on osa kunnianhimoista hankettamme, jonka tarkoituksena on vahvistaa sovinnaista sukupuolierottelua - joka näinä postmoderneina aikoina, "itujen ja leseiden" syöjien aikoina, on joutunut uhatuksi - ja ennen kaikkea ymmärtää miesten karkeaa, ymmärtämätöntä ja tuhoavaa käytöstä, oikeastaan sallia se heille ja rohkaista heitä siihen. Minkä sitä hormoneilleen mahtaa?"

        Tuo on erittäin hyvin kiteytetty Nylenilta. Näinhän se juuri on. Tosin tuosta jää hieman se maku, että kyseessä olisi Äijien ristiretki "epä-äijiä", eli ituhippejä kohtaan.

        Se, että tuosta on kokonaan poistettu miesten tarve palvoa naisten etukäteisodotuksia, on minusta vähän kuin virhe. Sovinnaisen sukupuolierottelun vahvistaminen mainittiin kyllä.

        Mutta erittäin pätevää kommentointia esseistiltä silti.

      • Tunkion Kukko
        game on kirjoitti:

        Minä ainakin ymärsin tekstin sillä tavalla, että Japanilainen mies ei omaa tarpeeksi aggressiota.

        Nöyryys ja kuuliaisuus ovat hyviä asioita yhteiskunnallisesti. Jos ihmiset eivät laajoina massoina olisi kovin kuuliaisia tai nöyriä erilaisten auktoriteettien yms edessä, niin silloin yhteiskunta ei olisi tehokas. Tällaisiakin kulttuureita on, eivätkä ne toden totta ole kovinkaan tehokkaita, esim. kovin suosituilla BKT-mittareilla tai materiaalisessa hyvinvoinnissa mitattuna.

        Kuuliaisuus ja nöyryys eivät kuitenkaan ole yksilön piirteinä, ainakaan korostuneina piirteinä hyveitä miehelle. Eivät ainakaan jos puhutaan sosiaalisesta statuksestaja naisten kiinnostuksesta, koska nöyrä, kuuliainen ja harmaa mies ei näytä ulospäin olevansa "menestyjä". Todellisuudessahan hän voi olla vaikka kuinka menestynyt, mutta se ei näy ulos.

        Biologian osuus tässä on se, että jos et vaikuta siltä että voit jossain mielessä rikkoa normit, säännöt, niin et voi voittaa erilaisia esteitä, joita ihmiset tai tilanteet sinun eteesi ehkä heittävät. Menestyjätyyppi "viis välittää" nöyryydestä ja kuuliaisuudesta, hän luo oman pelinsä ja mahdollisesti saa vielä seuraajia siihen peliinsä. Tällainen tyyppi on biologisesti kiinnostavampi kuin se, joka ei näin tee.

        Pitää huomata, että ihmisen ei tarvitse kokonaan olla joko röyhkeä tai nöyrä. Mutta jos osoittaa nöyryyttä jokaisella elämän osa-alueella, niin on huono kandidaatti. Samalla tavalla se, joka on röyhkeä kaikessa on huono kandidaatti (joskin varmasti houkuttelevampi kuin se nöyrä tapaus).

        Jossain asiassa on osoitettava olevansa "johtaja", ja sen jonkin asian tulee olla sellainen, millä on jotakin yleistä tunnettuutta.

        Tässä on taas kulttuurinen osuus: mitä kulttuurissa ja lähipiirissä arvostetaan vaikuttaa siihen, mitkä asiat ovat ne, missä menestymällä saa itselleen tämän "johtavan" aseman, ja mitkä erilaiset sosiaaliset palkinnot siitä ansaitsee.

        Entisinä aikoina ns. alfa-uros asetti itse säännöt. Kuningas, kartanonherra tai heimon johtaja. Nykyään sääntöjen asettaminen on annettu kansankokouksen tehtäväksi, mutta ehkä valmius sääntöjen rikkomiseen antaa miehelle sellaista perinteistä tosimiehen tuntua. Ainakin itsenäiset sääntöjen oikojat ja johtajatyypit ovat aina kelvanneet jollekin naiselle. Eikä heitä voi sanoa alistuvaksi.

      • game on kirjoitti:

        Tuo on erittäin hyvin kiteytetty Nylenilta. Näinhän se juuri on. Tosin tuosta jää hieman se maku, että kyseessä olisi Äijien ristiretki "epä-äijiä", eli ituhippejä kohtaan.

        Se, että tuosta on kokonaan poistettu miesten tarve palvoa naisten etukäteisodotuksia, on minusta vähän kuin virhe. Sovinnaisen sukupuolierottelun vahvistaminen mainittiin kyllä.

        Mutta erittäin pätevää kommentointia esseistiltä silti.

        Luulenpa, että ristiretkivertauksesi on aika käypä.

        Tarkennus omaan viestiini: sitaatti on esseen Miehen kritiikki alaviitteestä. Tämä on lisäselvitys huomioihin, joita Nylén tekee Kari Heusalan kirjasta Miehen seksuaalisuus. Tarkkaan ottaen merkintään, jossa Nylén toteaa Heusalan kirjoittavan: "Poikien aggressiivinen käytös tyttöjä kohtaan ei ole sidoksissa koulutukseen, perhetaustaan, rotuun, kansalaisuuteen tai alkoholin käyttöön. Todelliset syyt ovat syvemmällä."

        Tämän lainauksen jälkeen Nylen kirjoittaa: "Syvempiä syitä mietitään turhaan myös Miehen seksuaalisuuden luvussa 'Mies raiskaajana', jossa muun muassa todetaan, että "normaalia korkeammat mieshormonitasot" saattavat aiheuttaa "seksuaalisesti aggressiivista käytöstä"."

        Alaviite siis lähtee miettimään tätä hormonimotiivia ja kasvaa yli kahden sivun mittaiseksi. Mennee tekijänoikeusrikkomukseksi, jos sen kokonaisuudessaan lainaan.

        Tuo ehkä selvitti, miksei tekstissä puhuta "miesten tarpeesta palvoa naisen etukäteisodotuksia". Mitä tällä itse asiassa tarkoitat?

        Sitä tarkoitin, että miesten käytöksen motiivi on hyvin usein miellyttää nai shi a tai heidän oletettuja odotuksiaan. Korostetun maskuliiniset miehet yleensä kytöksellään haluavat paremman paikan laumassa, ja/tai naisten seksuaalisen mielenkiinnon.

        Tuosta kun sai sen vaikutelman, että äijäilyllä olisi pelkästään miesten keskiset syyt.

        Ok, nyt ymmärrän. Mielelläni poimin ja painotan kommentissasi tuota "oletettuja odotuksia", koska itse en kuulu kuvien tai johtajien kumartajien joukkoon. Minusta puuttuu jopa sitä (tässä ketjussa mainittua) kuuliaisuuttakin. En silti pyri kaatamaan hallituksia.

        Miehelle asetetut menestymispakot ja muut pakkopaitaa muistuttavat roolitukset ovat yhtä epäoikeudenmukaisia ja tuhoisia kuin naiselle asetetut ulkonäkökriteerit. Silti kai kaikkein suurin ongelma on, että liian suuri joukko molemmista sukupuolista näitä pakkopaitoja kannattaa.

        Tajusin miesten maailman kovuuden (myös ja etenkin miehille itselleen) viimeistään poikani tultua teini-ikään. Elämäni naisena on (potentiaaleista ja kohdatuista) vaaroista huolimatta ollut paljon vähemmän turvatonta kuin poikani - out there in the big world.

      • Hollemi

        Erittäin hyvin paketoitu!

      • sillitrooli

        Mieluimmin_kaksin, minulla olisi sinulle kysymys. Keskustelu on ollut niin ansiokasta, että en muista milloin viimeksi olisin lukenut näin syvälle menevää analyysia palstalla. En osaa lisätä tähän mitään tälllä hetkellä muuta kuin sen yhden kysymyksen. Nimittäin, olen lukenut aiemminkin netissä, että joku nainen on kirjoittanut siitä, kuinka omien poikien aikuistumisen tarkkailu on avannut silmät ja saanut tajuamaan miten miehet elävät kovemmassa ja kylmemmässä maailmassa kuin naiset.

        Se kysymys:
        Jos siis on niin, että naiset vasta omia jälkeläisiään tarkkaillessa tämän tajuavat, niin miksi sitten 50-100 -vuotiaat naiset, jotka ovat päässeet poikiensa kautta tätä näkemään, eivät sen aktiivisemmin pyri nuorempia naisia valistamaan siitä?
        Miksi vanhemmat naiset eivät opeta nuoremmille naisille suvaitsevaisuutta ja lempeyttä miehiä kohtaan, jotta miesten maailma muuttuisi vähän vähemmän ongelmia kärjistäväksi?

      • walski, ei kirj.
        walski kirjoitti:

        Erittäin mielenkiintoisia vasta-argumenttejä ja palailen niiden pariin hieman myöhemmin paremmalla ajalla. Joudun tarkastelemaan tuota omaa pointtiniakin uudelleen koska toit hyvän näkökulman esille, jota en ollut ottanut huomioon.

        Kuitenkaan toistemme selkiin taputtelu yksissä mielin harvemmin tarjoaa mitään konkreettista. Pelkän kulttuurin esille tuominen yksinäisenä, määräävänä, tekijänä ei mielestäni tuota täysin oikeata kuvaa, niinpä prosessin osatekijöiden esille tuonti on olennaista, vaikka tässä kohti samojen asioiden esille tuonti puoleltani alkaisi tuntua hieman jo saman jankkaamiselta.

        "Mielestäni tällainen kulttuurin ja biologian erottelu on hyvin virheellistä aivan kuin ne eivät olisi toistensa kanssa tekemisissä jatkuvasti eikä myöskään niin että se on lopulta biologia määrää jne."

        Hyvä kiteytys, jotenkin tuntuu, että puhut osittain samasta asiasta, joskin eri termistöllä ja käsitteillä kuin minä.

        No huh, johan oli ketju kasvanut.

        Meinasin palailla aiheen piiriin, mutta vaikuttaakin, että keskustelun suunta on muuttunut median nais- ja mieskuvasta parisuhteissa joksikin täysin muuksi ja pääosin on ruvettu keskustelemaan millainen aloittaja on ihmisenä, millaisia mahdollisesti aloittajan ex-suhteet ovat olleet tai muuta täysin alkup. aiheen vierestä.

        Ja sitten vielä huomio henkilöille, jotka kritisoivat yleistämistä tässä keskustelussa. On aika vaikea jutella valtamediassa vellovista stereotypiosta (eli siis yleistyksistä) ilman, että itse yleistää hieman. Ei sitä vaan voi tai edes pysty ruveta luettelemaan kaikkia mahdollisuuksia ja erikoistapauksia, joita joukkoon mahtuu, ettei kukaan vaan pahottaisi mieltään.

      • game on
        walski, ei kirj. kirjoitti:

        Ihmisille luontaista käytöstä on etsiä käsiteltäville asioille ja niiden esittäjille jotakin henkilökohtaisia synkkiä motiiveja aina silloin kun asia mitä käsitellään tuntuu itsestä käsittämättömältä.

        Sama toistuu politiikassa. Ei se asia, vaan kuka sen esittää.

        Mutta se, miksi tällaisilla foorumeilla sen henkilöön menemisen voi sivuuttaa täysin naurettavana ja epärelevanttina asia, ilman että siitä tarvitsee hermostua, on se tosiasiua että jos henkilöä, joka ei ole itsestä'än paljastanut juuri mitään, aletaan ivaamaan, niin silloin ivaaja paljastaa huomattavan paljon enemmän itsestään kuin siitä, ketä hän on ivaavinaan.

        Huono puoli henkilöön menemisessä tässä samaisessa viitekehyksessä on se, että kun sellainen pääsee valloilleen, niin ei enää keskustella asiasta, vaan kaikki huutavat hiljaiseksi sitä henkilöä, joka on heidän mielikuvituksessaan.

        Eli toisin sanoen, jos tässä aletaan käymään sotaa minun ominaisuuksistani, joista kukaan ei juuri mitään tiedä, niin sitten ei enää käsitellä mitään oikeaa asiaa, vaan kaikki huutavat hiljaiseksi omia mörköjään.

      • sillitrooli kirjoitti:

        Mieluimmin_kaksin, minulla olisi sinulle kysymys. Keskustelu on ollut niin ansiokasta, että en muista milloin viimeksi olisin lukenut näin syvälle menevää analyysia palstalla. En osaa lisätä tähän mitään tälllä hetkellä muuta kuin sen yhden kysymyksen. Nimittäin, olen lukenut aiemminkin netissä, että joku nainen on kirjoittanut siitä, kuinka omien poikien aikuistumisen tarkkailu on avannut silmät ja saanut tajuamaan miten miehet elävät kovemmassa ja kylmemmässä maailmassa kuin naiset.

        Se kysymys:
        Jos siis on niin, että naiset vasta omia jälkeläisiään tarkkaillessa tämän tajuavat, niin miksi sitten 50-100 -vuotiaat naiset, jotka ovat päässeet poikiensa kautta tätä näkemään, eivät sen aktiivisemmin pyri nuorempia naisia valistamaan siitä?
        Miksi vanhemmat naiset eivät opeta nuoremmille naisille suvaitsevaisuutta ja lempeyttä miehiä kohtaan, jotta miesten maailma muuttuisi vähän vähemmän ongelmia kärjistäväksi?

        Kiitos kysymyksistä, ST!

        Tarkoitin kommentillani ensisijaisesti sitä, että tajusin tuolloin, miten kova on murros- ja teini-ikäisten poikien oma maailma, se, jota he omissa ympyröissään elävät, jonka keskenään jakavat. Siis väkivaltainen ja uhkaava lähinnä, jatkuvan kilpailun ja voimienmittelön areena. Että varsinkin yksin liikkuvasta pojasta/ nuorukaisesta tullaan helposti ottamaan mittaa ilman mitään edeltävää provokaatiota. (Ellei sitten yksinliikkumista lueta sellaiseksi.) Tätä tapahtuu jo ihan pienten poikien, saati sitten murros- ja teini-ikäisten maailmassa. En tiedä, miten tämän selittäminen nuoremmille naisille auttaisi poikia/ miehiä? Olen kyllä tuota havaintoani aiemminkin eteenpäin kertonut. Tosin vastaanotto ei ole ollut kiittävää.

        Syy siihen, miksi vanhemmat naiset eivät opeta nuoremmilleen mainitsemiasi hyveitä, on yksinkertainen: eivät nuoremmat kuuntele. Vanhempi nainenhan on "eri maailmasta", menneen talven lumia. Koko aihe tuntuu suurimmasta osasta vanhempiakin naisia jonninjoutavalta. Osa naisista nostaa myös nyrkkikortin heti, jos tuollaisia menet puhumaan. Mutta eivät toki kaikki.

        (Oman ystäväpiirini empatiakykyisimmät nuoret naiset ovat kaikki jostain syystä vuosikertaa 1979. He ovat jo tämän lempeämmän, kohtaavamman ihmissuhdepolitiikan ihan omin avuin tajunneet. Muutamia muitakin pokkeuksia on, mutta ei nyt niistä tässä.)

      • No oho.
        walski kirjoitti:

        Olette erittäin oikeassa kulttuurisidonnaisuudesta "pariutumispelin" luonteen määrittämisen yhteydessä. Kuitenkin kulttuurisidonnaisuudesta puhuttaessa Suomi onhyvin erikoisessa asemassa esimerkiksi Välimeren maihin tai Lähi-Idän maihin verrattuna. Suomessa kulttuuri tulee enemmänkin esiin sosiaalisen paineen muodossa kuin traditioiden. (Tosin kyllä Suomestakin hyvin kontroloituja ympäristöjä löytyy, esim. tietyt uskonlahkot rajoittavat hyvin paljon kenen kanssa on soveliasta pariutua tai saako harrastaa irtosuhteita.)

        Täällä ei naisen "tarvitse" noudattaa noita kulttuurisidonnaisuuden normeja julkisen hyväksynnän tai jopa väkivallan pelossa, vaan mahdollisuus on perjaatteessa suorittaa valinta aivan millä normeilla tahansa. Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä.

        Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani. Perinteinen japanilainen mies on kovassa vastatuulessa sikäläisten nuorten naisten keskuudessa, koska on liian alistuva. Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä".

        Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla).

        Tuo on kyllä ihan kaikkea muuta mitä minä olen japanilaisesta kulttuurista kuullut, mistä ihmeestä olet tuollaisen käsityksen saanut? Tarkoitan tätä " alistuvaa perinteistä japanilaismiestä".

      • puunkarahka

        >>>"Jos mies kirjoittaa jo tänne jollekin palstalle tunne- tai ihmissuhde asiaa niin hän on "ylianalysoiva". Jos taas kyseessä on nainen niin se on ihan normaalia."

        Aha. Tässä naisen näkökulma samasta asiasta:

        Jos nainen kirjoittaa tänne jollekin palstalle tunne- tai ihmissuhdeasiaa, tai haluaa parisuhteessaan keskustella suhteesta, niin se on naisellista hapatusta, pikkuseikoista jauhamista, mitä ei tarvitse ottaa vakavasti. Mies ennemmin menee ja katsoo UEFA cupia.

        Jos taas kyseessä on mies, kuka avautuu täällä tunne-elämästään, niin johan ovat monet toiset mieskirjoittelijat rivissä huutelemassa homoa jne. tiesmitä, lyttäämistä munattomaksi vätykseksi.

        Ja sitten johtopäätös on se, että ongelma on naisten asenteessa.... ?!
        Villinä ehdotuksena olisikin, että mitäpä jos miehet katsoisivat myös sinne omiin piireihinsä? Jos omat kaverit ovat sellaisia, että nauravat paskaisesti tunteellisille keskusteluille, niin mitä kavereita ne sellaisia ovat?

        Minun puolestani miehet saisivat heittää ikuiset hyvästit sille naurettavalle patsastelulle ja pullistelulle, jossa machoillaan sillä, paljonko nousee penkistä, mutta sitten kun pitäisi sanoa rehdisti, mitä tuntee tai ajattelee, niin juodaan itsensä niin humalaan tai vaihdetaan niin äkkiä puheenaihetta tai tv-kanavaa, että keksitään jotakin muuta sanottavaa.

        Sitten joku ihmettelee että miksi tällaisessa kulttuuriympäristössä miesten on vaikea edelleen puhua tunteistaan?

        >>>"Koska se ei ole sallittua jos haluat olla naisen mielestä edelleen mies."

        Missä on tämä nainen/ne naiset, kuka näin ajattelee?

        Itse en muista kaveripiirissä kertaakaan nähneeni tapausta, jossa naiset valittaisivat siitä, miten epämiehekkäänä miehensä näkevät pitkän tunnekeskustelun jälkeen.

        Ettei nyt oltaisiin jossakin turhan katteettomien ennakkoluulojen suossa...

        ja mitä kukaan tosimies oikeasti sellaiselta naiselta haluaa, kenen tunneäly on tuota tasoa, että miehen munat kutistuvat naisen silmissä samantien, kun mies avautuu jostakin tunnepitoisesta?

        Et vastannut minulle, mutta haluan painottaa, että vika mieskulttuurin tunnerajoitteisuuteen on minusta aivan yhtä paljon miehissä kuin naisissakin.

      • puunkarahka
        game on kirjoitti:

        Et vastannut minulle, mutta haluan painottaa, että vika mieskulttuurin tunnerajoitteisuuteen on minusta aivan yhtä paljon miehissä kuin naisissakin.

        En väitä vastaan.

        Siispä, kun kerran vikaa on molemmissa, minkä kumman takia aloitus on sellainen kuin on... että parisuhde on naisten kenttä, naisten peliä jne.?

      • mies-76
        mieluimmin_kaksin kirjoitti:

        Kiitos kysymyksistä, ST!

        Tarkoitin kommentillani ensisijaisesti sitä, että tajusin tuolloin, miten kova on murros- ja teini-ikäisten poikien oma maailma, se, jota he omissa ympyröissään elävät, jonka keskenään jakavat. Siis väkivaltainen ja uhkaava lähinnä, jatkuvan kilpailun ja voimienmittelön areena. Että varsinkin yksin liikkuvasta pojasta/ nuorukaisesta tullaan helposti ottamaan mittaa ilman mitään edeltävää provokaatiota. (Ellei sitten yksinliikkumista lueta sellaiseksi.) Tätä tapahtuu jo ihan pienten poikien, saati sitten murros- ja teini-ikäisten maailmassa. En tiedä, miten tämän selittäminen nuoremmille naisille auttaisi poikia/ miehiä? Olen kyllä tuota havaintoani aiemminkin eteenpäin kertonut. Tosin vastaanotto ei ole ollut kiittävää.

        Syy siihen, miksi vanhemmat naiset eivät opeta nuoremmilleen mainitsemiasi hyveitä, on yksinkertainen: eivät nuoremmat kuuntele. Vanhempi nainenhan on "eri maailmasta", menneen talven lumia. Koko aihe tuntuu suurimmasta osasta vanhempiakin naisia jonninjoutavalta. Osa naisista nostaa myös nyrkkikortin heti, jos tuollaisia menet puhumaan. Mutta eivät toki kaikki.

        (Oman ystäväpiirini empatiakykyisimmät nuoret naiset ovat kaikki jostain syystä vuosikertaa 1979. He ovat jo tämän lempeämmän, kohtaavamman ihmissuhdepolitiikan ihan omin avuin tajunneet. Muutamia muitakin pokkeuksia on, mutta ei nyt niistä tässä.)

        Mikä on nyrkkikortti?

        Vaikutat muuten viisaalta naiselta...

      • Tai sitten.....
        walski kirjoitti:

        Olette erittäin oikeassa kulttuurisidonnaisuudesta "pariutumispelin" luonteen määrittämisen yhteydessä. Kuitenkin kulttuurisidonnaisuudesta puhuttaessa Suomi onhyvin erikoisessa asemassa esimerkiksi Välimeren maihin tai Lähi-Idän maihin verrattuna. Suomessa kulttuuri tulee enemmänkin esiin sosiaalisen paineen muodossa kuin traditioiden. (Tosin kyllä Suomestakin hyvin kontroloituja ympäristöjä löytyy, esim. tietyt uskonlahkot rajoittavat hyvin paljon kenen kanssa on soveliasta pariutua tai saako harrastaa irtosuhteita.)

        Täällä ei naisen "tarvitse" noudattaa noita kulttuurisidonnaisuuden normeja julkisen hyväksynnän tai jopa väkivallan pelossa, vaan mahdollisuus on perjaatteessa suorittaa valinta aivan millä normeilla tahansa. Tämänkaltainen tilanne on omiaan tuomaan noita primitiivisempiä tekijöitä (tunemuksia, himoa, jne.) olennaisemmaksi osaksi valintaprosessia, vaikka ei sosiaalisen paineen merkitystä tulekkaan vähätellä.

        Vaikka kulttuuri on eräs erittäin tärkeä pariutumispelin klikkien luoja ei biologiaa kannata sivuttaa. Tästä toimii hyvänä esimerkkinä Japani. Perinteinen japanilainen mies on kovassa vastatuulessa sikäläisten nuorten naisten keskuudessa, koska on liian alistuva. Stereotypinen japanilainen mies on nöyrä, kuulias, ahkera, huomion keskipisteestä pois vetäytyvä sekä perinteisiä feminiinisiä arvoja huokuva. Kirjoittelua on paljon kuinka edellämainittu arkkityyppi "ei vain sytytä".

        Oikeastaan tuon kulttuurin vaikutus pariutumisessa korostuu ihmisten vanhetessa, siinä missä nuorempina enemmän mennään tunteiden viemänä (siis jos itsemäärämisoikeus on kaikilla).

        Voi kyllä olla kyse myös siitä, että aasialaisilla miehillä on pienin penis jos verrataan kaikkiin muihin rotuihin.

        Jospa se Japanilainen nainen tienatessaan nykyään monesti itse rahansa kiinnittää enemmän huomiota myös siihen seksin laatuun, etenkin jos on vaihtoehtoja tarjoilla.

        Japanilainen mies ei käsitääkseni ole suinkaan kotonaan mikään nössö, vaan varsinainen despootti...ehkäpä sekään ei modernia asioistaan itse päättävää naista houkuttele.

      • Jamppa Marsista

        Miehelle seksi avaa väyliä rakkauden tunteeseen naista kohtaan. Naisen taas haluaa tuntea rakkautta ennenkuin suostuu seksiin. Tässäpä paradoksi. Miehen seksihakuisuutta ei pitäisi syyllistää niin paljon, koska se on väylä miehen sydämeen. Miehet ja naiset, jotka etsivät pelkkää seksiä ilman rakkautta, on taas toinen juttu.

      • mies-76 kirjoitti:

        Mikä on nyrkkikortti?

        Vaikutat muuten viisaalta naiselta...

        Käytin sanaa kuvaamaan tilannetta, jossa sukupuolten välisestä kommunikaatiosta puhuttaessa keskustelu viedään (joidenkin) miesten naisia kohtaan harjoittamaan väkivaltaan. Ja juututaan siihen, niin kuin se olisi ainoa kohtaamisen muoto.

      • aikuinen nainen....
        sillitrooli kirjoitti:

        Mieluimmin_kaksin, minulla olisi sinulle kysymys. Keskustelu on ollut niin ansiokasta, että en muista milloin viimeksi olisin lukenut näin syvälle menevää analyysia palstalla. En osaa lisätä tähän mitään tälllä hetkellä muuta kuin sen yhden kysymyksen. Nimittäin, olen lukenut aiemminkin netissä, että joku nainen on kirjoittanut siitä, kuinka omien poikien aikuistumisen tarkkailu on avannut silmät ja saanut tajuamaan miten miehet elävät kovemmassa ja kylmemmässä maailmassa kuin naiset.

        Se kysymys:
        Jos siis on niin, että naiset vasta omia jälkeläisiään tarkkaillessa tämän tajuavat, niin miksi sitten 50-100 -vuotiaat naiset, jotka ovat päässeet poikiensa kautta tätä näkemään, eivät sen aktiivisemmin pyri nuorempia naisia valistamaan siitä?
        Miksi vanhemmat naiset eivät opeta nuoremmille naisille suvaitsevaisuutta ja lempeyttä miehiä kohtaan, jotta miesten maailma muuttuisi vähän vähemmän ongelmia kärjistäväksi?

        Miehet elävät itse luomassaan maailmassa. Raaka, kylmä maailma kohtaa naisia moninkertaisine vaatimuksineen; pitää olla ulkkoisesti viehättävä, hankkia kunnon ammatti, hoitaa koti ja lapset- vieläkin naista katsotaan kieroon jos ei lapsia halua, vaan haluaa keskittyä uraansa.

        Ja naiset jos ketkä katsovat miestä lempeästi, kuinkahan moni mies kestäisi kaikkea sitä shaibaa mitä mmiehet parisuhteissa naisen niskaan kaatavat.

        Kyllä te pojat olette ihan hakoteillä.

        Teillä on moninkertaisesti paremmat mahdollisuudet nousta yhteiskunnallisesti parempaan asemaan kuin naiset, saada parempaa palkkaa ja myöskin joskus suurempaa eläkettä. Tilastot puhuvat...sopii tarkistaa

        Ja naisten suhteen miehillä on kaikki avaimet omissa käsissään, sekä naisten kohtaamiseen että kommunikoimiseen heidän kanssaan.

        Tosin ketjussa näkee selvästi ettei vuoropuhelu naisten kanssa kiinnosta, kunhan toisianne kilpaa kehutte. Siinä varmaan onkin ongelman perimmäinen "syy"

      • o44 t6tufjscm<
        game on kirjoitti:

        Et vastannut minulle, mutta haluan painottaa, että vika mieskulttuurin tunnerajoitteisuuteen on minusta aivan yhtä paljon miehissä kuin naisissakin.

        Niin että kuinka ajattelit naisten voivat siihen vaikuttaa?? Jos naiset juuri valittavat ettei mies avaudu kiskomallakaan, niin johan on PRKL että sekin on naisen ratkaistava.

        Onko maailmassa ylipäätään mitään joka ei olisi naisten syytä?

        Kyllä se on vaan niin että jos miesten kulttuurissa on jotain vinossa on se myös heidän itsensä ratkaistava, tavalla tai toisella.

      • vara-mara
        aikuinen nainen.... kirjoitti:

        Miehet elävät itse luomassaan maailmassa. Raaka, kylmä maailma kohtaa naisia moninkertaisine vaatimuksineen; pitää olla ulkkoisesti viehättävä, hankkia kunnon ammatti, hoitaa koti ja lapset- vieläkin naista katsotaan kieroon jos ei lapsia halua, vaan haluaa keskittyä uraansa.

        Ja naiset jos ketkä katsovat miestä lempeästi, kuinkahan moni mies kestäisi kaikkea sitä shaibaa mitä mmiehet parisuhteissa naisen niskaan kaatavat.

        Kyllä te pojat olette ihan hakoteillä.

        Teillä on moninkertaisesti paremmat mahdollisuudet nousta yhteiskunnallisesti parempaan asemaan kuin naiset, saada parempaa palkkaa ja myöskin joskus suurempaa eläkettä. Tilastot puhuvat...sopii tarkistaa

        Ja naisten suhteen miehillä on kaikki avaimet omissa käsissään, sekä naisten kohtaamiseen että kommunikoimiseen heidän kanssaan.

        Tosin ketjussa näkee selvästi ettei vuoropuhelu naisten kanssa kiinnosta, kunhan toisianne kilpaa kehutte. Siinä varmaan onkin ongelman perimmäinen "syy"

        Monet miehet eivät tiedä siitä shaibasta, koska omissa suhteissaan ovat sitä naista vähemmän jakaneet. Ainakin aluksi.

      • erotuomari
        o44 t6tufjscm< kirjoitti:

        Niin että kuinka ajattelit naisten voivat siihen vaikuttaa?? Jos naiset juuri valittavat ettei mies avaudu kiskomallakaan, niin johan on PRKL että sekin on naisen ratkaistava.

        Onko maailmassa ylipäätään mitään joka ei olisi naisten syytä?

        Kyllä se on vaan niin että jos miesten kulttuurissa on jotain vinossa on se myös heidän itsensä ratkaistava, tavalla tai toisella.

        nainen valitsee --- nainen määrää pelin säännöt --- helppoa??

    • Kansanviisaus

      Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

      • Set and match

        Mieluummin tyhjä tynnyri kuin kippo täynnä kusta.

        Toinen kansanviisaus.

      • Kansanviisaus myös
        Set and match kirjoitti:

        Mieluummin tyhjä tynnyri kuin kippo täynnä kusta.

        Toinen kansanviisaus.

        Kahdesta pahasta älä valitse kumpaakaan.

    • 31

      kuka jaksaa kunnella naisia ........

    • Tasa-arvoa

      Kyllä niin on että miehet leimataan pahiksiksi ja naiset on puhtaita pulmusia sossujen ja viranomaisten edessä, esim kaikessa narsistikeskustelussa narsisti on mies, mutta kokemusta täältä löytyy myös naisnarsismista ja se se vasta on hirveä yhdistelmä silloin miehenä et ole kynnysmattoa arvokkaampi kumppanina, onneks ei tartte kärsiä enää tuosta hirviöstä.

    • pöh

      Mun entinen mies on parisuhdevammainen, tunteeton paska. Petti ja jätin,tottakai.

    • Filosofiksi_tullut

      Monella tapaa olen samaa mieltä.

      Minusta suhteista puhuttaessa on menty siihen toiseen äärilaitaan, että miesten pitäisi ksinomaan yrittää ymmärtää naisia ja vastata naisen tarpeisiin. Olen itse kaivannut kahdenkeskistä aikaa lasten synytmän jälkeen ja se on vaimon mielestä liitoittelua. Olen sanonut että haluan olla välillä sohvalla vierekkäin ilman että siinä on sukkapuikkoja tai kirjaa välissä. Kaikki sellaiset toiveet ovat selvästikin puuttumista naisen itsemääräämisoikeuteen. Miehenä minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hyväksyä naisen odotukset.

      Listaa voisi jatkaa pidempäänkin, mutta varmaan muut kommentoijat täydentävät omilla kokemuksillaan...

    • n48.

      Taidat olla joku yksinäinen epäonnistunut sinkku ja vieläpä mies. Minä ainakin tarvitsen parisuhdetta, enkä voisi kuvitella elämää ilman miestäni, takana 30 vuotta. Kaikki kommentit täällä ovat ihmisiltä jotka eivät tunnu koko parisuhteesta edes mitään tietävän. Miksi silloin edes kirjoittaa siitä?
      Koko aloitus ja itse asiassa kaikki tämän outoa kappalejakoa harrastavan kaverin teksti on typerää yleistämistä jota harrastavat yleensä idiootit...naiset sitä ja naiset tätä.

      • Set and match

        Countdown sille että joku nainen tulee kertomaan kuinka aloittaja ja aiheesta asiallisesti keskustelevat miehet ovat yksinäisiä epäonnistujia ja peräkammarinpoikia.....3...2...1....GO!

        Ja heti löytyi voittaja! :D

        "Koko aloitus ja itse asiassa kaikki tämän outoa kappalejakoa harrastavan kaverin teksti on typerää yleistämistä jota harrastavat yleensä idiootit...naiset sitä ja naiset tätä. "

        Hieno mielipide. Huonosti perusteltu vain.
        Ainakin tässä asiassa epäonnistuit surkeasti vaikka ikää on jo 48 vuotta.

        Jos jätetään se rätinä sinne Marttakerhoon, ok?

      • game on

        Kiitos rakentavasta osallistumisestasi keskusteluun. Leimaamalla minut epäonnistuneeksi sinkuksi tosin vain vahvistaa sitä näkemystä, että ns. normaaliväestö haluaa leimata nimenomaan miehet epäonnistujiksi tällaisten asioiden kautta. Kommenttisi edustaa juuri äärisovinnaista tapaa suhtautua miehen rooliin ja naisen rooliin elämässä ja yleisesti. Vielä olisi puuttunut se, että olisit pyytänyt miehistymään ja lopettamaan ruikuttamisen.

        Jossain asiallisemmalla foorumilla tuo n48. kommentti poistettaisiin puhtaana herjauksena sekä provona ilman pyrkimystä käydä keskustelua.

        Sen voi jättää siis täysin omaan arvoonsa.

        Kun naiselta loppuu keskustelukyky hän turvautuu ad hominemeihin joilla aihe yritetään ohjata pois kipeästä aiheesta, jonka jälkeen jos mies siihen vastaa vähänkään argumentoiden naista vastaan niin mies on loukannut naista eikä päinvastoin.

      • Set and match

        Eiköhän tuo n48 kommentti ole luettavissa näin:

        "poraan päähäni reiän, josta tulee pieru. Haistelen sitä pierua ja tiedän sen olevan hyvän hajuinen koska se on minun pääni ja te muut ette voi tietää miten hyvältä se tuoksuu kun teillä ei ole päässänne reikää ja toisaalta vaikka olisikin niin minun pieruni haisee silti parhaimmalta koska tiedän millaiselta hyvän aivopierun tulee haista pitkän kokemukseni vuoksi niiden haistelusta."

      • marttakerhosta hei

        "Kukkahattu tädit"," marttakerhot"," viherpiipertäjät", siinä muutama naisten pehmeitä arvoja halventavat ja niin usein käytetyt argumentit- näitä käytetään aina kun ollaan nurkassa.

        Jostain syystä ei sitten tarvitse perustella tai selitellä sen enempää.
        -kulttuuria parhaimmillaan, jota pitäisi naisten jotenkin pehmentää.

        Ihan mahdoton missio...

        ja miesten aivopieruja tässä joutuu sietämään joka keskustelussa

      • daria
        Set and match kirjoitti:

        Jossain asiallisemmalla foorumilla tuo n48. kommentti poistettaisiin puhtaana herjauksena sekä provona ilman pyrkimystä käydä keskustelua.

        Sen voi jättää siis täysin omaan arvoonsa.

        Kun naiselta loppuu keskustelukyky hän turvautuu ad hominemeihin joilla aihe yritetään ohjata pois kipeästä aiheesta, jonka jälkeen jos mies siihen vastaa vähänkään argumentoiden naista vastaan niin mies on loukannut naista eikä päinvastoin.

        Toisilla palstoilla on taas törmännyt siihen, että miehet ovat turvautuneet ala-arvoiseen panetteluun, kun heiltä ovat ns. eväät perustelut loppuneet. Ja silloin ollaan kirjoitettu ns. miehisillä aihealueilla. Sanoisin jopa törkeästi eikä niitä ole kukaan poistanut herjauksena eikä provona.

        Jos teitä yhtään kiinnostaa tietää, Suomessa joku taho on ajanut eri vähemmistöt toisiaan vastaan. Naiset - miehet, suomenkieliset - ruotsinkieliset, kaupunkilaiset - maaseutu väestö, nuoret - vanhemmat, puolueet, uskonsuunnat,.......
        Että silla. Ehkä olisi rakentavaa opetella keskustelemaan niin että myös huomioisitte elämänelämän eikä tuulentupia tai teorisoisi liian pitkälle, jolla ei sitten elävässä elämässä ole niin hirveästi vaikutusta. Se miksi saatte ehkä kuunnella nyt naisten turhautuneita kirjoituksia, on että jotkut ovat kypsiä siihen ettei heitä kuunnella ja kaikki jatkuu kuten tähänkin asti. Hienoja kirjoituksia, mutta tarvitaan konkreettisia tekoja ja ne puuttuvat. Puhetta, puhetta....

      • daria
        daria kirjoitti:

        Viittaus vielä keskimmäiseen kappaleeseen. Sitä kutsutaan "hajota ja hallitse"- taktiikaksi. Katsoppa nykyistä Jugoslavian tilannetta kartalta ja vertaa sitä aiempaan Jugoslavian tilaan. Tämä siksi, koska kyse on tässä naiset vastaan miehet kilpa, eikä siitä hyvää seuraa. Ehkä. Koskaan viha ei vie hyvään lopputulokseen tai jonkun alistaminen. Oli se kuka tahansa, se joku.

      • kukkahattusetä
        marttakerhosta hei kirjoitti:

        "Kukkahattu tädit"," marttakerhot"," viherpiipertäjät", siinä muutama naisten pehmeitä arvoja halventavat ja niin usein käytetyt argumentit- näitä käytetään aina kun ollaan nurkassa.

        Jostain syystä ei sitten tarvitse perustella tai selitellä sen enempää.
        -kulttuuria parhaimmillaan, jota pitäisi naisten jotenkin pehmentää.

        Ihan mahdoton missio...

        ja miesten aivopieruja tässä joutuu sietämään joka keskustelussa

        Noita sanoja käytetään liikaa, mutta tässähän pointtina oli että nainen nimitteli idiootiksi jne. Aloittaja itse vastasi asiallisesti. Paljonko sitä pitää selitellä, jos dumaa jonkun jolla ei ole mitään omaa perusteltua sanottavaa?

    • Roskaa!!!!!!!!!!!!!

      Typerä aloitus. Miten noin typerä teksti voi saada noin paljon plussaa? Eikö suomalainen mies tunne naisia tuon enempää? Katkeroituneen reppanamiehen typerää yleistämistä.

      • Set and match

        Aha, tälle sama tuomio kuin edelliselle. Pelkkää herjausta.

      • game on
        Set and match kirjoitti:

        Aha, tälle sama tuomio kuin edelliselle. Pelkkää herjausta.

        Maagiset sanat, joilla nämä yrittävät vaientaa ja mitätöidä ovat: katkera, reppana, sinkku joka ei saa naista, peräkammarinpoika jne.

        Luulisi että tämän keskustelun perusteella ymmärtäisivät että nyt ollaan tasolla, missä tällainen "nolaaminen" ei muuta keskustelun pääsuuntaa mihinkään, tai ainakaan vaienna keskustelua.

      • ...........

        Näille kahdelle dissaajatädille yhteistä oli, että perusteluja ei ollut, eikä mitään lisättävääkään keskusteluun.

      • game on kirjoitti:

        Maagiset sanat, joilla nämä yrittävät vaientaa ja mitätöidä ovat: katkera, reppana, sinkku joka ei saa naista, peräkammarinpoika jne.

        Luulisi että tämän keskustelun perusteella ymmärtäisivät että nyt ollaan tasolla, missä tällainen "nolaaminen" ei muuta keskustelun pääsuuntaa mihinkään, tai ainakaan vaienna keskustelua.

        Tuollainen kielenkäyttö osoittaa selvästi, että keskustelu on mahdotonta, kun ei siihen ole ensimmäistäkään työkalua. On hämärän peitossa, mitä nuo barrikadin molemmin puolin mauttomuuksiaan huutelevat tahtovat, ja miksi he eivät itse kyllästy vouhkaamiseensa.

        Takaisin pääraiteelle.

    • Vääristynyt maailma

      Se mksi niitä vatvotaan on, koska naiset pelaa keskenään ja toisia vastaan niissä parisuhteissa. Monet naiset tulkitsee onnistuvansa jos toiset naiset on sille kateellisia, sairas lähtökohta. Olen samaa mieltä, että mies on todellakin se joka osaa todella rakastaa. Naisen lähtiessä on hänellä 1000 uutta oriita odottamassa. Mies jää kotiin istumaan ja itkemään.

    • Wandering man

      Pariin sellaiseen naiseen olen törmännyt, että kaikki on mennyt ihan hyvin kunnes heihin on rakastunut ja tämän jälkeen he ovat hylänneet kuin roskan.
      Eli koko kuvi on tuntunut joltakin peliltä jossa ei ole voittajaa, paitsi se kumpi on kylmempi.

      Hassua sinänsä, että puhutaan pelimiehistä, mutta ei pelinaisista. Ovatko pelimiehet miehiä, jotka osaavat pelata naisten peliä. Pelinaisista e erikseeni puhuta, koska he ovat tavallisia naisia.

      • daria

        Etkö tiedä Wandering man, että ensin luotiin pelimies ja sitten vasta pelinainen pelimiehen kylkiluusta. :)

        Älä syyllistä tässä asiassa naista. Nainen on silloin ollut nyrkin ja hellan välissä. Ja mies on seilannut meriä ja mantuja.

        Vaikuttaa siltä, että jotain sinulta itseltäsi on jäänyt tekemättä tai sitten olet tehnyt aivan liikaa jossaain vaiheessa. Ja siten väärin. Vai oltko puhunut liikaa, kun olisi pitänyt pussata. Kun mies oppii vihdoin puhumaan tunteistaan, hän innoissaan unohtaa muun. Ja jää puhumaan. Ja syyttää naista siitäkin.

        Be a man! Oikea mies ottaa vastuun teoistaan, olivatpa ne oikeat tai väärät.
        En ole seurannut keskusteluanne, enkä tiedä millainen mielestänne on alfa-uros, johon viitattiin. On vain oma näkemykseni siitä.

        Ongelma näissä tapauksissa oli pikemminkin se, että naiset eivät puhuneet tunteistaan. Nyt joku valopää toteaa: "Heillä ei varmaan ollut tunteita sinua kohtaan, kun eivät sitä sanoneet. "
        BINGO! Siitä päästäänkin tämän ketjun aiheeseen.
        Minä olen niitä miehiä, joka puhuu ja pussaa senkin edestä, mutta vedän näköjään hieman kylmähköjä naisia puoleeni ainakin viimeaikoina.

        On toki kokemusta lämpimästä naisesta, joka ei tämän aiheen alle mahdu.
        Hänen kanssa vietinkin yli 5 vuotta aikaa.

    • 79879879794465656456

      Miksi sitten niin moni mies hakkaa ja käyttää väkivaltaa omaan naiseensa? Miksi näemmäe uutisissa juttuja siitä että mies on ampunut perheensä ja joskus myös itsensä?

      Miksi ylipäätänsä miehet lopettavat naisen huomioimisen kun on muutettu yhteen ja varsinkin naimisiin menty? Miksi miehet jättävät kaikki kodin huollot ja ruuan laitot naiselle? Miksi naisesta tulee miehelle äiti, jota voi panna, sen sijaan että pitäisivät naistaan yhä sinä naisena jonka he itselleen saaneet? Miksi miehet eivät oikeasti rakasta muutenkin kuin sanomalla kerran kuussa "rakastan sua" seksin merkeissä?

      Jos mies oikeasti haluaa rakkautta, niin miksi he sen kätkevät? Fiksu, omilla aivoillaan ajatteleva mies pystyy kyllä ymmärtämään sen, että vaikka oltaisiin kasvatettu jollain tavalla niin kyllä sitä voi aikuisena lopettaa noiden kaavojen käyttäytymisen.

      Mies rakastaa ainoastaan vain omaa itseäänsä.

      • game on

        No vastataan omakohtaisesti, että itse en ole väkivaltaa naisia kohtaan käyttänyt, mutta nuorempana yksi nainen yritti hakkauttaa minut isokokoisella öiesystävällään, mutta onneksi tämä oli tolkun mies. Syy: nainen ei pitänyt humalassa mielipide-erostamme. Asiaa en enää muta, mutta siihen ei liittynyt mitään lähestymisyritystä minun puoleltani, enkä liioin haukkunut naista millään ilmaisuilla tai muuten ollut ns. törkeä suustani.

      • Wandering man

        Heti alkuun täytyy sanoa, että olen kaikkea väkivaltaa vastaan, niin naisia kuin miehiä kohtaan. En halua puolustella niitä tekoja, mutta ehkä yritän nähdä niiden taakse.

        Miehen pitää olla kova ja kylmä meidän kulttuurissa. Mies ei saa olla heikko. Nytkit ovat miehelle keino, kun sanat loppuvat, nainen saa miehestä henkisen yliotteen.
        Veikkaampa, että näiden perhesurmien taustalla on ollut tilanne, että nainen on sanonut, että pakkaan kamani ja lähden. Miehelle on voiman käyttö ollut viimeinen sana, "etkä muuten lähde".

        Uskon, että jos nää erotilanteet olisi pystytty jotenkin rakentavemmin hoitamaan, näitäkään surmia ei olisi tapahtunut.

      • daria
        Wandering man kirjoitti:

        Jos miesten täytyy olla kovia, niin naisten täytyy olla sitä kovempia tai ainakin suhteessa nainen tulee kovemmaksi. Ja luulen, että naiset ovt sitä tulleet aiemmin. Kun mies mitätöi, se tekee kovaksi.

        Voiman käytöllä ei voi eikä saa ratkaista ongelmia. Ja uskon, että naiset ovat ollleet parisuhteissaan monesti henkensä kaupalla epäinhimillisissä olosuhteissa. Ja on myös henkensä kaupalla lähtenyt, eronnut. Moni mies on senkin jälkeen tehnyt tihutöitä exälleen, vaikka moni on jo uusissaparisuhteissa. On tositarinoita juopoista, väkivaltaisista miehistä, jotka ovat pahoinpidelleet vaimonsa henkihieveriin. Lapset on viety, eikä ole edes lasten tapaamisoikeuksia annettu. Ja olen itkien lukenut eräästä naisesta, joka vammautui ja istui sitten loppuelämänsä pyörätuolissa vahainkodissa eikä ikää kuitenkaan vielä liikaa ollut. Mies hakkasi vaimon lasten silmien edessä.

        Kun mies ei kuuntele, että parisuhteessa naisen mielestä on ongelmia ja jotain pitäis tehdä, niin lopputulos voi myös olla tuo. Eikä aina ole valmis puhumaan, alkaan hoitaan niitä asoita. Ja mikä hulluinta vielä on, että lapset saavat tästä kaikesta mallin, miten parisuhdetta hoidetaan. Siinä taas yksi sukupolvi menee.
        Lukekaa Päivi Lipposen ja xx:n kirja eronneiden miesten kirja. Rehellistä tilitystä miehestä, miehistä. Arvostan niitä miehiä, jotka kirjoittavat ja tilittävät itseään.

        Hulluja on ja aina on ollut, molemmissa sukupuolissa. Kun mies on hullu, se yleensä saa enemmän näkyvää tuhoa aikaa kuin nainen on hullu.

    • Joopa,joo

      Joo varmaan mies kaipaa naista kotihengettäreksi, mutta itse juoksevat munansa perässä minkä ehtivät ja pettävät vaimojaan, varsinkin kun ollaan asioista eri mieltä on helppo mennä kaljalle kavereitten kanssa ja samassa vähän pitää hauskaa vieraassa sängyssä, se on miehen mitta ja voi kun ollaan niin komeita, että silmiä häikäsee, harvemmin olen huomannut, että se on mies joka jää kotiin itkemään, ja höpö,höpö.

    • respektiä

      Minä tunnustan, että olin nuorempana tuollainen pelailija. Tosin rakastuinkin välillä ihan oikeasti ja satutin siinä itseni. Vasta myöhemmin aloin ymmärtää miesten tunteita ja yleensä miehiä, ehkä sen vuoksi, kun aivan ihana mies pysäytti minut. Nyt vasta osaan nähdä miehet sellaisena, kuin he ovat ja ansaitsevat. Suurin osa heistä ansaitsee suuren kunnioitukseni.

    • syy seuraus

      En jaksa nyt sen ennemmän kommentoida, mutta huomautanpa yhden loogisen ongelman: se että, syrjäytyneillä miehillä ei ole parisuhdetta ei tarkoita, että miehet tarvitsevat parisuhdetta enemmän kuin naiset. Asia saattaa olla myös niin, että syrjäytyneet miehet eivät vain ole kykeneväisiä hankkimaan parisuhdetta. Eli parisuhteettomuus ei ole syy syrjäytymiseen! Esimerkiksi parisuhteen, oli sitä tai ei, ei pitäisi vaikuttaa siihen, onko kyseisellä henkilöllä kavereita vai ei.

      Eli et ole tekstissäsi onnistuneesti perustellut, miksi parisuhde olisi miehelle tärkeämpi kuin naiselle. Ei minulla muuta :) .

      • game on

        Muun muassa siki, että mies tarvitsee enemmän naisen emotionaalista läsnäoloa kuin päinvastoin.

        Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää. Miehen käsitys parisuhteesta ja seksistä on toisarvoinen naisen näkemykseen nähden.

      • perustelut?

        Mutta, et edelleenkään esitä perusteluja :D . Nyt et esimerkiksi perustele, miksi mies tarvitsisi enemmän naisen emotionaalista läsnäoloa kuin nainen miehen.

        Mutta ymmärrän toki, että tämä ei ollut tekstisi pääpointtisi ja kannatan itsekkin avoimempaa ja molempien sukupuolten näkemykset huomioivaa parisuhdekäsitystä. Mielelläni näkisin kuitenkin hyvin perusteltua keskustelua ilman yleistyksiä "miehet tätä, naiset tätä". Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan :) .

      • game on
        perustelut? kirjoitti:

        Siksi, että naiset voivat ystävättärien kesken olla emotionaalisesti paljon avoimempia kuin miehet keskenään. Eikä ole edes oma keksintöni.

        Saman todisti omalla mielipiteellään ja omalla kohdallaan todeksi myös eräs naiskeskustelija tässä ketjussa.

      • game on kirjoitti:

        Muun muassa siki, että mies tarvitsee enemmän naisen emotionaalista läsnäoloa kuin päinvastoin.

        Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää. Miehen käsitys parisuhteesta ja seksistä on toisarvoinen naisen näkemykseen nähden.

        En tohdi uskoa ihan ensi hätään, että sukupuolten välisen emotionaalisen läsnäolon tarve olisi kovin erilainen sukupuolten kesken. Mutta kommenttisi muut pointit taidan ostaa, sikäli kuin puhumme julkisuudessa näkyvästä "keskustelusta".

      • Selitys

        Avioeroja katuvat enemmän miehet kuin naiset.

        Siksi että...

        mies huomaa jääneensä yksin. Nainen taas ei.

      • näkökulmia
        game on kirjoitti:

        Siksi, että naiset voivat ystävättärien kesken olla emotionaalisesti paljon avoimempia kuin miehet keskenään. Eikä ole edes oma keksintöni.

        Saman todisti omalla mielipiteellään ja omalla kohdallaan todeksi myös eräs naiskeskustelija tässä ketjussa.

        Hmm, varmaan monissa tilanteissa näin onkin. Mutta emotinaalinen läsnäolo ja avoimuus ystävyyssuhteissa ei kuitenkaan korrelloi välttämättä suoraan siihen, kuinka paljon parisuhdetta tarvitsee. Ensinnäkin, ystävyyssuhteiden emotinaalinen läsnäolo ei korvaa parisuhteessa saatavaa. Esimerkiksi ystävän kanssa ei käpperrytä, joka ilta sänkyyn ja jaeta päivän tapahtumia. Monnellehan se kumppani on sitäpaitsi läheisin ystävä, jolle jaetaan tärkeimmät ja kipeimmät asiat. Toisekseen emotiaalisen läsnäolon tarve ei ole ainut syy, miksi ihmiset parisuhdetta tarvitsevat. Esimerkiksi seksi ja seksuaalisuus ovat tärkeitä syitä, miksi sekä miehet että naiset hakeutuvat parisuhteeseen.

      • n
        game on kirjoitti:

        Siksi, että naiset voivat ystävättärien kesken olla emotionaalisesti paljon avoimempia kuin miehet keskenään. Eikä ole edes oma keksintöni.

        Saman todisti omalla mielipiteellään ja omalla kohdallaan todeksi myös eräs naiskeskustelija tässä ketjussa.

        Ja ystävättärien kanssako perustan perheen?

        Eikä kukaan estä miehiä olemasta "emotionaalisesti" avoimempiä keskenään.

      • game on
        n kirjoitti:

        Kyymyksessä oli se että miksi sinkkuuson naisille helpompaa, ei se että miksi se olisi erityisen helppoa naisillekaan.

        Ei, vaan aloitusviestissä väitit, että naiset eivät oikeastaan tarvitse parisuhdetta.
        Todella outo väite. Eiköhän suurin osa niin naisista kuin miehistäkin kaipaa parisuhdetta ja elämänkumppania. Uskaltaisin väittää, että suurin osa haluaa jossain vaiheessa myös perustaa perheen.

      • jondaliini-kuuga

        En ole aloittaja, mutta luin härskisti aloituksesta rivien välistä, että naiset eivät tarvitse SITÄ TIETTYÄ suhdetta yhtä paljon kuin miehet. Ja että naiset pysyvät eron jälkeen paremmin kasassa kuin keskimääräinen mies.

      • NäinMeillä
        n kirjoitti:

        Eikä kukaan estä miehiä olemasta "emotionaalisesti" avoimempiä keskenään.

        Ei tietenkään. Ja sodat loppuu maailmasta kun vain kaikki lakkaa sotimasta ja on kivoja toisilleen. Niin helppoa se on...

      • puunkarahka
        game on kirjoitti:

        Muun muassa siki, että mies tarvitsee enemmän naisen emotionaalista läsnäoloa kuin päinvastoin.

        Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää. Miehen käsitys parisuhteesta ja seksistä on toisarvoinen naisen näkemykseen nähden.

        >>>"Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää."

        Tässä hommassa on nyt sellainen mätä logiikka että:

        Ensin aloituksessa mainitaan tämä, että ihmissuhteet käsitellään oletusarvoisesti lähinnä naisen perspektiivistä käsin.

        Sitten sällit ovat täällä jonossa kukin vuorollaan vetoamassa kaikennäköisiin kulttuurisiin, sosiaaliseen painostukseen tai yleisiin miehekkyyskäsityksiin liittyviin syihin sille, miksi eivät avaudu/voi avautua.

        Kysymys: miten kummassa nainen voi osata huomioida miestä miehen tarpeiden mukaan, jos mies ei niistä puhu?! Ei voi yhtäaikaa valittaa muille siitä, että mies itse on takertunut ja pitää kiinni noista syistä olla itse pistämättä tikkua ristiin asian eteen.

        Nainen ei voi puhua miehen puolesta. Sen takia, vaikka varmasti naisissa on kasapäin asennevammaisia ja pilallehemmoteltuja oikuttelijoita, niin loppuviimein sen tärkeimmän siirron asian eteen tekee mies itse.

        Jotenka. Nyt jumaliste miehet lopetatte niihin kulttuurisiin jne. syihin vetoamisen ja alatte ajatella omilla aivoilla. Jos joku miespuolinen kaverinne tai nainen ei kestä sitä, että mieskin avautuu tunteistaan, niin sellaisen nakkaatte elämästänne kaaressa pihalle.

        Yksinkertaista.

      • levy jäi pyörimään:D
        game on kirjoitti:

        Kyymyksessä oli se että miksi sinkkuuson naisille helpompaa, ei se että miksi se olisi erityisen helppoa naisillekaan.

        Aloitusviestiäsi lainatakseni:

        "Miehet tarvitsevat enemmän parisuhdetta kuin naiset. Tästä todisteena vaikkapa se toisessakin aloituksessa käsitelty asia, että parisuhteettomat miehet ovat hyvin usein syrjäytyneitä. Miehen henkinen hyvinvointi on paljon enemmän riippuvainen parisuhteesta kuin naisen, joten minusta mies on parisuhdeasioissa lopultakin se herkempi osapuoli."

        Eli, suoraan sanoit, että miehet tarvitsevat parisuhdetta enemmän kuin naiset. Miksi nyt hirtin tähän kohtaan kiinni (olen siis sama "syy seuraus", "perustelut" ja "näkökulmia") on se, että tuo teksti on hyvin värittynyttä. Teet virheellisesti argumentoiden asetelman, jossa naiset ovat vahvemmilla kuin miehet, sen takia, että eivät muka tarvitsisi parisuhdetta yhtä paljon. Mutta kuten olen yrittänyt perustella, asia ei välttämättä todellakaan ole näin :) .

      • daria
        game on kirjoitti:

        Muun muassa siki, että mies tarvitsee enemmän naisen emotionaalista läsnäoloa kuin päinvastoin.

        Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää. Miehen käsitys parisuhteesta ja seksistä on toisarvoinen naisen näkemykseen nähden.

        Jos ihmissuhteissa ei oteta huomioon toisen osapuolen, olkoon kumpi tahansa nainen tai mies, huolia ja haluja niin suhde ei ole tasapainoinen. Sen seurauksena voi jopa olla ylläkuvattu surmatapaus.

      • daria
        game on kirjoitti:

        Siksi, että naiset voivat ystävättärien kesken olla emotionaalisesti paljon avoimempia kuin miehet keskenään. Eikä ole edes oma keksintöni.

        Saman todisti omalla mielipiteellään ja omalla kohdallaan todeksi myös eräs naiskeskustelija tässä ketjussa.

        >Siksi, että naiset voivat ystävättärien kesken olla emotionaalisesti paljon avoimempia kuin miehet keskenään. Eikä ole edes oma keksintöni.>
        Olen sitä mieltä, että tuo on usein luonne-, kulttuuri- ja hengellinen asia. Ja myös opittu juttu. Naiset oppivat sen toisiltaan. Mies ei ole halukas puhumaan, he haluavat seksiä. Heillä kuulemma on jo puhekavereita.

        Ensin miehet eivät halua keskustella naistensa kanssa. Ja sitten kun naiset eivät enää sitä heiltä odota, he alkavt kaivata sitä ja sen puutteessa sitten myös syyllistävät naista siitä puhumattomuudesta. Kysyn, onko tuo kaikki tehty tarkoituksellisesti.

      • Martti Vainaa
        puunkarahka kirjoitti:

        >>>"Lisäksi kritiikkini kärki oli ainakin alunperin tarkoitus olla se, että ihmissuhteet ja niiden käsittely on oletusarvoisesti naisen suhdekäsityksiä ja naisen toiveita, haluja, huolia ja pelkoja myötäilevää."

        Tässä hommassa on nyt sellainen mätä logiikka että:

        Ensin aloituksessa mainitaan tämä, että ihmissuhteet käsitellään oletusarvoisesti lähinnä naisen perspektiivistä käsin.

        Sitten sällit ovat täällä jonossa kukin vuorollaan vetoamassa kaikennäköisiin kulttuurisiin, sosiaaliseen painostukseen tai yleisiin miehekkyyskäsityksiin liittyviin syihin sille, miksi eivät avaudu/voi avautua.

        Kysymys: miten kummassa nainen voi osata huomioida miestä miehen tarpeiden mukaan, jos mies ei niistä puhu?! Ei voi yhtäaikaa valittaa muille siitä, että mies itse on takertunut ja pitää kiinni noista syistä olla itse pistämättä tikkua ristiin asian eteen.

        Nainen ei voi puhua miehen puolesta. Sen takia, vaikka varmasti naisissa on kasapäin asennevammaisia ja pilallehemmoteltuja oikuttelijoita, niin loppuviimein sen tärkeimmän siirron asian eteen tekee mies itse.

        Jotenka. Nyt jumaliste miehet lopetatte niihin kulttuurisiin jne. syihin vetoamisen ja alatte ajatella omilla aivoilla. Jos joku miespuolinen kaverinne tai nainen ei kestä sitä, että mieskin avautuu tunteistaan, niin sellaisen nakkaatte elämästänne kaaressa pihalle.

        Yksinkertaista.

        Mun mielestäni se menee näin: jos mies avautuu, puhuu tunteistaan jne. siitä saa pääsääntöisesti kurat, tai asiat menevät huonompaan suuntaan suhteessa. Monet teistä naisista, tiedostamattanne tai ei, tuette sitä kulttuurista olettamaa, että mies pitää mölyt mahassaan ja kestää.

        Vihan näyttäminen on toisaalta hyväksytympää suomalaisessa kulttuurissa, valitettavasti.

      • n
        Martti Vainaa kirjoitti:

        No, sit on tosiaan erottava semmosesta naisesta, joka ei kestä sun herkkää puoltas.
        Oon minäkin joutunut kaks miestä jättämään, kun toinen alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti ja toinen joi ja valehteli. Ja varmasti kaikkeni yritin ja olisin halunnut, että suhde kestää. Mut kaikkee ei voi eikä pidä hyväksyä. Se on sitten oma vika jos jää semmoseen suhteeseen missä kärsii.

    • taas tätä

      Ja minusta tämä aihe on erittäin kaukana mielenkiintoisesta keskustelusta. Voisipa jopa ilmaista asian niin että tuo on kahden henkilön keskenäinen aihe enkä näe mitään seikkaa josta ulkopuolistenkin olisi tärkeä tietää.

    • Eräs nainen

      Hienoa pohdintaa ja hyvä, että tuot näitä asioita esille :)

      Ehkä olisi kuitenkin hyvä olla yleistämättä liikaa sukupuoleen perustuen? On monia naisia, jotka eivät "pelaa pelejä" ja monia miehiä, jotka uskaltavat ja osaavat toimia parisuhteessakin.

      Henkilökohtaisesti en perusta muutenkaan turhiin normeihin tai säännöksiin, joilla ei ole järjellistä syytä tai pohjaa ja tarkastelenkin niitä usein kriittisesti. Niimpä uskoisin mielelläni sulattavani miehen, joka uskaltaisi selvinpäinkin puhua tunteistaan yms. mitä olet kirjoituksissasi maininnut.

      • game on

        Valitettavasti tällaisia isoja aiheita on mahdoton kmsitellä ilman että sortuu yleistyksiin. Haluankin tässä nyt ilmoittaa, että enemmän minua kiinnostaa se, millaisena mies ja nainen käsitetään ja mitkä rooliodotukset määrittävät miehen ja naisen suhde-elämää. Mistä nuo odotukset saavt alkunsa, miksi niitä ylläpidetään ja kenelle se on edullista tai toisaalta epäedullista.

      • 5+2

        Game on:lle 6.3.2012 21:19

        olet tutkija. Eikä sinulla ole mitään tarkoitusta jonkun ihmisen suhteen vaan haluat tutkia hänet luita myöden. Olet valmis menemään jonkun ihmisen ihmisten elämään ja pilkkomaan sen pieniksi.

        Ei sinulla ole tunteita vaan äly, joka pilkkoo nuo asiat. Ja ilmoitatkin vaan siitä, mikä sinua enemmän kiinostaa. Tuo viimeinen lause oli aika raadollinen.

    • motuman

      juurikin näin,se on naisille peliä....kaikki naiset samanlaisia narttuja,niin pitkään menee hyvin kun mies joustaa ja nyökyttelee ja hyväksyy naisen mielen oikut,olen seurannut monia pareja,suurimmassa osassa nainen on se pahis ja mies pyhimys....NARTTUJA KAIKKI:::TAI AINAKIN 98 prosenttia.....

      • motmotmotmotmotmot

        akat on hu-oria,kunnes toisin todistetaan

    • JK

      VAI IIN

    • Ei naisii

      Kantsii styylata sit jonku äijän kans.

    • Mielenkiintoinen keskustelu!

      Itse en nyt ihan allekirjoita aloittajan näkemystä parisuhteen olevan naisille peliä. Naisia kun on niin erilaisia, joku tottakai ottaa kaiken pelinä, mutta en nyt lähtisi yleistämään.. Ja on hei miehiäkin, joille kaikki on peliä. Naisena tunnustan kuitenkin että miehen on oltava mies. Esimerkiksi runoilija- ja kädestäpitäjämiehet eivät sitten millään sytytä. Tarkoitan tällä siis sitä, että esimerkiksi tutustumisvaiheessa en haluaisi mieheltä mitään lässynlässyn viestejä, joissa tunteita tunnustetaan liikaa. En sellaisia viestejä kyllä itsekään lähettäisi, mutta on kyllä totta että naista ei pidetä "nössönä", jos hän kyseisiä viestejä lähettäisiä.. Totta myös jossain määrin, että nainen pärjää hyvinkin ilman miestä, tai onnellisuus ei ole miehestä riippuvaista. Toki on miehiäkin, jotka eivät naisia kaipaa.. Kuitenkin kun nainen saa emotionaaliset tarpeensa purettua myös ystävien kanssa. Miehet taas eivät voi avautua samalla tavoin ystäviensä kanssa kuin naiset... Mutta sitten jossain vaiheessa miehen taas on avauduttava syvimmistä tunteistaan, mutta aluksi on oltava hieman äijä herättääkseen jonkinlaisen kiinnostuksen.. En tainnut edes pysyä aiheessa, mutta whatever antaa mennä.

      • justiisajoo

        Joo, ei tosiaan riitä ystävät minun tarpeitani täyttämään!
        Ihan eri asiastahan siinä on kysymys. ei paljon ystävät siinä vaiheessa ilahduta, kun pitää tulla tyhjään kotiin ja yksin nukkua isossa sängyssä.
        Että älä please puhu kaikkien naisten puolesta.

      • egetht

        Pysyit oikein hyvin aiheessa. Nimenomaan vahvistit tätä valitettavaa pointtia josta täällä ollaan keskusteltu. Miehen pitää esittää äijää saadakseen naisen kiinnostumaan, vaikka todellisuudessa mies on näissä asioissa usein se herkempi osapuoli.
        Tiedän itse olevani kaikkein herkimmilläni juuri tutustumisvaiheessa ja suhteen alussa. Jos suhde jatkuisi pidempään, minun olisi helppo ottaa se itsevarma miehen rooli. Tai ei se ole edes rooli. Se on ihan luonnollista siinä vaiheessa, kun ollaan oltu yhdessä pidempään. Mutta suhteen alkuvaiheessa varsinkin jos olen toisesta aidosti kiinnostunut, niin on kidutusta pitää tunteet sisällä.
        Valitettavasti sen vuoksi moni nainen menettää kiinnostuksensa.

    • wow mitkä poijut

      Sinun kannattaa etäännyttää itseäsi yleistyksistä.Älä generalisoi, se katkeroittaa!Tunnen paljon päinvastaisia sukupuoliroolituksia.On naisia, joilla on isorintaisuus-egosentrismiä, jotka haluavat nimenomaan paljon fyysisyyttä suhteeltaan.On myös epävarmuutta monissä miehissä, ovatko he kunnon miehiä, ja pahinta mitä nainen sellaisella voi tehdä on "omia miehen yksityinen keho".
      Monia haavoittaa jatkuva pelkääminen, että kelpaako.Minua on rankattu kassajonossa epäseksuaalisen näköiseksi naiseksi.Jotkut huijaavat, että kenet mieltävät kauniiksi ja kenestä eivät muka pitäisi.Tosi paikan tullen se on puhelinsoitto tai lämmin halaus joka on varma merkki kiintymyksestä.
      Kukaan ei saisi vaatia naiselta tai mieheltä itsensä esineellistämistä.Joillakin miesmalleilla on muovia ihossaan,koska heitä on psyykattu nukkemaisiksi.
      Ja muistakaa tsekkiläiset suklaatäytteiset crepsit!Itse otan yhden kohta jääkaapista..!

    • nainenhdfugfiye

      Kuulostaapa varsin tutulta tilanteelta, että naiset pelailisi parisuhteessa. Itse juuri mietin että miten päin suhteessa pitää olla kun mikään ei tunnu olevan oikein eikä mieliksi.

    • -

      "Miehet pettävät ja jättävät ja vaihtavat naisen nuorempaan."

      Miehet etsivät uusia naisia jos aiempi nainen alkaa käyttäytyä uhkaavasti, kuten valittamalla asioista. Jos nainen valittaa asioista eikä välitä miehestä vaikka hän kuinka olisi ponnistellut tehdäkseen parisuhteesta hyvän, haluaa nainen ainoastaan täydellisen miehen. Usein miehet etsivät nuoremman naisen koska nuorilla ei ole vielä huolta siitä ovatko löytäneet "sen oikean" joten he eivät ole tarkkoja onko mies riittävän hyvä. Nuoret naiset ovat usein avuliaita ja nöyriä. Vanhat naiset ovat katkeroituneita siitä kun muilla menee parisuhteissa hyvin ja hänellä ei. Muut eivät tietenkään tuo esille oman parisuhteen riitoja jolloin kaikkien muiden suhteet näyttävät ulospäin tuhkimotarinoilta.

      Mies ei petä sen takia ettei välitä aiemmasta naisesta vaan sen vuoksi että naisia tulee aina miellyttää ja heissä on miljoona vipua mistä pitää vetää että nainen on tyytyväinen. Nuoria naisia on helppo miellyttää koska heillä on asioita mitä he eivät ole vielä kokeneet ja vitsejä mitä he eivät ole kuulleet. Jos naiset oppisivat että miehet eivät ole robotteja joiden pitää jatkuvasti oppia uusia vitsejä tai letkautuksia sekä romanttisia eleitä millä miellyttää naisia, sekä tyytyisivät vähemmän täydelliseen mieheen, saattaisi suhde kestää läpi elämän. Kuitenkin tarinat tuhkimoista ja rakkaudesta joka kestää läpi elämän saavat monet naiset haaveilemaan ja tavoittelemaan täydellistä miestä. Useimmat meistä päätyy 100 vuoden sisällä hautaan ja jos miehen tulisi viihdyttää naista 40 - 60 vuotta, on tuo melko pitkä aika. Siihen päälle vielä töissäkäynti, lastenhoito ym :)

      Ja sitten kun mies on väsähtänyt eikä jaksa viihdyttää, sitten on todistettu että hän ei ollut se täydellinen mies mikä tuhkimotarinoissa on jokaiselle naiselle luvattu. Tämän jälkeen naisen kannattaa alkaa miettimään eroa ja etsimään sitä oikeaa prinssiä.

      Miehen ei yleensä kannata ottaa yli 30-vuotiasta naista koska he ovat etsineet sitä täydellistä prinssiä eivätkä ole löytäneet sitä vielä. He todennäköisesti etsivät edelleen sitä prinssiä mikä tuhkimotarinoissa on heille luvattu.

      Mies on usein se joka tarvitsee naisen läheisyyttä ja rakkautta. Toki mies tarvitsee naista myös täyttämään seksuaaliset tarpeet. Kuitenkin nainen on se joka esineellistää miehen nykypäivänä asettamalla hänelle kaikenlaisia vaatimuksia mihin vain robotit kykenevät. Miehet ovat niitä jotka nykypäivänä itkukurkussa yrittävät ponnistella miellyttääkseen naisia, mutta niin etteivät kuitenkaan näytä naisille tätä heikkouttaan koska heikkous on piirre josta nainen saa taas yhden syyn jättää miehen ja etsiä sen täydellisen vahvan prinssin joka ei ala itkemään näistä elämän "pikkujutuista".

      Toisaalta, täydellinen elämä vaatii täydellisen kumppanin. Kuitenkin vain yksi voi olla ylitse muiden joten kaikkien elämä ei voi olla täydellistä. Jotta saisi täydellisen kumppanin, tulee tämän osata ajatustenlukua jotta kumppani tietää mistä toinen pitää juurikin sillä hetkellä. Kumppanin pitää osata miellyttää itseä tavalla millä hän tuntee itsensä tärkeäksi, mutta samalla paremmaksi ihmiseksi mitä muut kilpailevat kumppanit.

      Tämmöinen peli uuvuttaa kenet tahansa ihmisen, mutta sellaisia monet nykypäivän naisista ovat.

      Suomessa itsemurhatilastot miehillä on huipussaan, kun naiset lähinnä vain "yrittävät" itsemurhia eli hakevat huomiota ja sääliä. Myös miesten elinikä on lyhyempi kuin naisten. Onneksi meillä joku kuitenkin ajaa naisille tasa-arvoa tähän epäoikeudenmukaiseen maailmaan.

      http://www.youtube.com/watch?v=tLJPZMP6tEE

      • -

        Ne jotka hakevat täydellistä elämää, tulevat olemaan hyvin katkeria siitä ettei sitä löytynyt. Usein iloiset ihmiset joutuvat näiden ihmisten pelinappuloiksi. Ihminen kykenee olemaan iloinen jos hän on iloinen siitä mitä hänellä on tällä hetkellä. Usein nämä täydellisen elämän tavoittelijat kuvittelevat että niillä ihmisillä on täydellinen elämä jotka ovat iloisia. Kuitenkin nämä täydellisyyden tavoittelijat katkeroituvat siitä että henkilö oli "esiintynyt" iloisena vaikka hänellä ei ollut mitään syytä iloisuuteen kun hänellä ei ollutkaan täydellistä elämää. Täydellisyyden tavoitteleminen taitaa tehdä ihmisestä erittäin kyynisen ja epätäydellisen ihmisen. Kyynisten ihmisten välttäminen saattaa olla mahdollista olemalla yhtä itsekäs ja kylmä mitä kyyniset ihmiset itse ovat. Kuitenkin he lähtevät usein pelaamaan peliä siinä vaiheessa kun toinenkin ihminen lähtee pelaamaan tällaista kylmää valheiden täyttämää peliä. Kenties paras keino onkin tehdä jotain missä lopettaa pelaamisen niin että antaa toisen kuvitella että pelaa edelleen vaikka ei todellisuudessa enää osallistu peliin. Tämä saa pelinaiset tai pelimiehet raivostumaan, mutta itsepähän ovat pelinsä valinneet. Toki heitä voi sääliä sen vuoksi että heille on lapsena kerrottu tuhkimosatuja tai annettu ymmärtää ihmissuhteiden toimivan tietyllä tavalla, mutta jokainen valitkoon pelaako heidän peliä vai sääliikö heitä. Jos lähtee pelaamaan heidän peliä, on turha odottaa kuitenkaan rakkautta tai muunlaista ihmissuhdetta kuin hyvin pinnallista ihmissuhdetta.

      • aikuismies

        "Mies ei petä sen takia ettei välitä aiemmasta naisesta vaan sen vuoksi että naisia tulee aina miellyttää ja heissä on miljoona vipua mistä pitää vetää että nainen on tyytyväinen. Nuoria naisia on helppo miellyttää koska heillä on asioita mitä he eivät ole vielä kokeneet ja vitsejä mitä he eivät ole kuulleet. Jos naiset oppisivat että miehet eivät ole robotteja joiden pitää jatkuvasti oppia uusia vitsejä tai letkautuksia sekä romanttisia eleitä millä miellyttää naisia, sekä tyytyisivät vähemmän täydelliseen mieheen, saattaisi suhde kestää läpi elämän."

        Todella syvällistä veliseni...todella syvällistä. Sinulla on vielä paljon opittavaa elämästä ja ihmissuhteista. Myöskään naiset eivät ole robotteja, joille syötetään vitsejä ja opetetaan uusia temppuja ja joita vaihdat uuteen heti kun persoonasi tragikoominen ohuus paljastuu.
        Viestisi loppu olikin jo törkeästi naisia halveksiva.

    • Pusuville

      Kyllä nainenkin kaipaa hyvää seksiä, se on varmaa!!!!

    • Ei k*llin orja

      Aloittajan analyysi on täysin oikea, vaikka itse en nyt puhuisikaan mistään "pelaamisesta" naisten taholta.

      Mihinkään epätoivoon ei silti ole syytä vaipua. Päinvastoin: ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti parannusta. Miehen kannattaa sopeutua sinkkuuteen, ja pyrkiä löytämään siitä hyvät puolet. Jonain kauniina päivänä sitten huomaakin, että elämä on oikeastaan varsin mukavaa ilman naista. Toisaalta sinkkuuteen sopeutuminen tuo mukanaan rennon fiiliksen, joka parantaa onnistumisen mahdollisuuksia, mikäli vastaan käveleekin jossain "se oikea". Pakonomainen parisuhteen etsintä vie vain katkeruuteen, joka saattaa pahimmillaan pilata koko elämän.

    • Naisen suusta

      Kiitän tästä loistavasta keskustelun aloituksesta. Olen jo pitkään yrittänyt etsiä aivan rehellistä mielipidettä tästä asiasta miehiltä. Naisena minun on ikävä myöntää se että yhteiskunta on jotenkin onnistunut muovaamaan minullekin negatiivisen kuvan miehistä. En ole juuri sen vuoksi edes uskaltanut parisuhdetta aloittaa saati sitä ajatella. Olen itse sitä mieltä että tallaisista asioista pitäisi puhua enemmän.

    • Hermanni 565434543

      En osaa verrata naisia ja miehiä mutta uskon että ainakin henkisesti se on vain siitä kiinni kuinka hyvä on itseluottamus.Miehenä kuitenkin uskon että nuo fyysiset tarpeeni parhaassa miehuusiässä sain helpommin hoidettua parisuhteessa kuin jos olisin irtonumeroita joka tarpeeseen hommannut.Sitten loppukirissä vähän hommasinkin vaihtelua ja siihen sitten loppuikin 25v kestänyt yhteiselo. Nyt kohta 62v tuntuu siltä etten vakituista naista haitoikseni enään haluakkaan.Vielä sentään kosittiin n.viikko takaperin joten ei kai tarvitse vuorille paeta.Miksi yksineläjä ja elämästään nauttiva pitäisi aina olla syrjäytynyt? Mistä syrjäytynyt?

    • ikä tuo viisautta

      Nuorena kuvittelin olevani vahva ja voimakas. Halusin lapsen ja ilmoitin poikaystävälleni olevani ilman ehkäisyä . Jonkin ajan kuluttua olin raskaana. Naivisti olin ajatellut, että haluan vain lapsen. En huomioinut että toinen osapuolikin pitäisi tutkia onko hän sopiva isäksi. Naimisiin päädyin kun sorruin miehen kyyneliin. Tein hänen kanssaan useamman lapsen ja erosin.
      Miksi tein lapset miehen kanssa, joka oli jo alunalkaen epäkelpo isä? Nuori, naivi ja hormoonien vietävissä ja kuvitelma, että kyllä se toinen joskus muuttuu. Vuosia yksin ja hoidin vain lapsia ja annoin heille aikani ja tunteeni, en kaivannut muuta enkä antanut itselleni lupaa kaivata muuta. Pärjäsin yksin, mutta myönnän että olisin pärjännyt paremmin vahvan ja selkärankaisen miehen kanssa. Perässä vedettävä mies vastaa useampaa lasta.
      Nyt lapset aikuisia ja elän omaa elämääni. Katson toista sukupuolta toisin kuin ennen. Haluan antaa ja ottaa tasapuolisesti. Toivottavasti löydän vielä sen miehen joka puhuu, pussaa ja kykenee aikuiseen suhteeseen. Tämä oli vain minun tarinani ja myönnän, että eräänlaista peliä se oli nuorena, vaikka silloin ei sitä niin ajatellutkaan.

    • tttuuuuu

      Mielenkiintoista. Nainen ei ole koskaan hyvä eikä riittävä, ei koskaan tee mitään oikein, naista pitää alinomaan kritisoida karkein ja käsittämättömien yleistysten varjolla jostain. Vai peliä? Koskeeko tämä nyt ihan kaikkia ikäluokkia? Ovatko myös keski-ikäiset tantat (me, joita harvoin miehet enää edes naiseksi lukevat) pelureita? Ovatko mummot pelureita? Kuvan ja tältä palstalta saadun mielikuvan perusteella naisia ovat vain nuoret tytöt. Ovatko miehensä mielenterveysongelmien rinnalla eläneet naiset pelureita (mt-ongelmat kuten asperger, ovat miehillä huomattavasti yleisempiä)? Ovatko miestensä omaishoitajat pelureita? Ovatko petetyt naiset pelureita? Ovatko hyvässä avioliitossa vuosikymmeniä onnellisina eläneet naiset pelureita?
      Sinkut-palstalla naisia on haukuttu kaikin mahdollisin rivoin ja alistavin sanakääntein, on vaikeaa kuvitella että haukkumisessa voi enää mennä sen syvemmälle ja alhaisemmalle tasolle. H*orittelua ei sensuroida eikä sairaalloiseen naisvihaan puututa. Kuitenkaan "mikään ei riitä" tämän palstan pojille mitä tulee naisvihaan. Näiden poikien kannattaisikin ehkä harkita suhteita toistensa kanssa.

      • game on

        N ota naisvihasyytöksiä vastaan. Olen kuitenkin kommenteissani esittänyt ihan kohtuullisen määrän yleistäyhteiskuntakritiikkiä sekä yyttänyt myös miehiä mm siitä, että miehet ovat hirttäytyneet itse tietynlaiseen miehen malliin.

        Erona tässä keskustelussa on vain se, että jopa valtakunnan media tasolla miehiä problematisoidaan joka päivä. Muut keskustelut käydään lähibaarissa tuhannen kännissä tai täällä verkossa.

      • Set and match

        Jaahas, ja uusi aivopieru pääsi taas joltakin tähän ketjuun.
        Yrittäisit nyt hieman pidätellä ja mennä johonkin toiseen ketjuun.

        Homo-kommenttia ei vielä oltukaan kuultu onneksi saatiin se vielä loppusilauksena sekin.

        Voisitkohan sinä mennä enempää syvemmälle ja alemmalle tasolle yleistäen keskustelijoita joilla ei ole mitään tekemistä mm. huorittelun kanssa?

        Sinä palstan pikkutyttö voit mennä ihan rauhassa itkemään nurkkaan. Tässä ketjussa sinua ei tulla paijaamaan.

      • aikuinen nainen

        Kiitos että annoit hyvän esimerkin herjaavasta ja naista halventavasta kirjoituksesta.

        Näitä täällä saa lukea päivästä toiseen.

        Koitas itse kasvaa ihmisenä.

      • Set and match
        aikuinen nainen kirjoitti:

        Kiitos että annoit hyvän esimerkin herjaavasta ja naista halventavasta kirjoituksesta.

        Näitä täällä saa lukea päivästä toiseen.

        Koitas itse kasvaa ihmisenä.

        Oho, sieltä joku täti-ihminen torui.

        "Kiitos että annoit hyvän esimerkin herjaavasta ja naista halventavasta kirjoituksesta."

        Mitäs tuo edellinen sitten oli? täällä homoteltiin miehiä? Eikö sinulla siihen riitä kykyä vastata vaan alat vänöttää jos mies sanoo naiselle jotain takaisin?

        "Koitas itse kasvaa ihmisenä. "

        Sinulla se kasvun paikka on! MItä kuvittelet olevasi?
        Joku täti joka puolustaa toisia herjaavaa tyttöstä täällä vain sen vuoksi kun tuo toinen on nainen. Seksistinen paska sinä olet.

        Sinuakaan ei paijata tässä ketjussa.

      • 2+5
        Set and match kirjoitti:

        Jaahas, ja uusi aivopieru pääsi taas joltakin tähän ketjuun.
        Yrittäisit nyt hieman pidätellä ja mennä johonkin toiseen ketjuun.

        Homo-kommenttia ei vielä oltukaan kuultu onneksi saatiin se vielä loppusilauksena sekin.

        Voisitkohan sinä mennä enempää syvemmälle ja alemmalle tasolle yleistäen keskustelijoita joilla ei ole mitään tekemistä mm. huorittelun kanssa?

        Sinä palstan pikkutyttö voit mennä ihan rauhassa itkemään nurkkaan. Tässä ketjussa sinua ei tulla paijaamaan.

        >>Sinä palstan pikkutyttö voit mennä ihan rauhassa itkemään nurkkaan. Tässä ketjussa sinua ei tulla paijaamaan>>
        Noinko siinä taas käy, ettei mies kestä toista mielipidettä asiasta. Alistaminen ja tytöttelykö on salainen aseesi tällä kertaa. Kun huorittelua tässä ketjussa ole vielä.
        Toisilla palstoilla on kovemmat paukut piipussa. vai riippuuko kirjoittajasta.

        Ketjussa hyviä kommentteja ja mielipiteitä, mutta ei vahvoja perusteluja.

      • Asennevamma??
        Set and match kirjoitti:

        Oho, sieltä joku täti-ihminen torui.

        "Kiitos että annoit hyvän esimerkin herjaavasta ja naista halventavasta kirjoituksesta."

        Mitäs tuo edellinen sitten oli? täällä homoteltiin miehiä? Eikö sinulla siihen riitä kykyä vastata vaan alat vänöttää jos mies sanoo naiselle jotain takaisin?

        "Koitas itse kasvaa ihmisenä. "

        Sinulla se kasvun paikka on! MItä kuvittelet olevasi?
        Joku täti joka puolustaa toisia herjaavaa tyttöstä täällä vain sen vuoksi kun tuo toinen on nainen. Seksistinen paska sinä olet.

        Sinuakaan ei paijata tässä ketjussa.

        En näe missä on kertomasi homottelu?

        " Näiden poikien kannattaisikin ehkä harkita suhteita toistensa kanssa."
        Tämähän on vain toteamus, jos vihaa naisia niin ei kai sitten ole muuta tarjolla?
        Ainakaan minulla ei ole tietoa laajemmasta valikoimasta.

        Ja puolustan ihan ketä haluan, olit sitten mitä mieltä tahansa. Ihan sama mitä joku märkäkorva sanoo.

        Taidat olla toivoton tapaus

      • Set and match
        Asennevamma?? kirjoitti:

        Älä selitä ja sössötä.
        Ihan selvää homotteluahan se oli.

        "Tämähän on vain toteamus, jos vihaa naisia niin ei kai sitten ole muuta tarjolla?"

        Missä täällä on vihattu naisia? Missä? Ei missään.

        "Ainakaan minulla ei ole tietoa laajemmasta valikoimasta."

        Aloit siis homottelemaan sinäkin.

        "Taidat olla toivoton tapaus "

        Ja sinä olet vanha kurttuinen ämmä joka on passiivisaggressivinen seksisti ja miesvihaaja.

        Ehkä sen takia kun et saa miestä? enää.

      • Set and match
        2+5 kirjoitti:

        >>Sinä palstan pikkutyttö voit mennä ihan rauhassa itkemään nurkkaan. Tässä ketjussa sinua ei tulla paijaamaan>>
        Noinko siinä taas käy, ettei mies kestä toista mielipidettä asiasta. Alistaminen ja tytöttelykö on salainen aseesi tällä kertaa. Kun huorittelua tässä ketjussa ole vielä.
        Toisilla palstoilla on kovemmat paukut piipussa. vai riippuuko kirjoittajasta.

        Ketjussa hyviä kommentteja ja mielipiteitä, mutta ei vahvoja perusteluja.

        "Noinko siinä taas käy, ettei mies kestä toista mielipidettä asiasta"

        "Alistaminen ja tytöttelykö on salainen aseesi tällä kertaa. Kun huorittelua tässä ketjussa ole vielä."

        Vihjailut että huorittelisin jotakin on passiivisaggressivista pissimistä sinulta.

        Aivan samanlainen oli tuo teksti johon vastasin ylempänä eli viimeisenä virkkeenä oli vihjaukset homottelusta.

        Arvaa naurattaako tuollainen lapsellinen asenne ja vihjailut huoritteluun kun itse puolustet homottelua?!

        "Toisilla palstoilla on kovemmat paukut piipussa. vai riippuuko kirjoittajasta.

        Ketjussa hyviä kommentteja ja mielipiteitä, mutta ei vahvoja perusteluja. "

        Perusteluja tuli vaikka millä mitalla, mutta te vain puolustelette jotakuta joka esittää sata passiivisaggressiivista kysymystä sekä homottelee toisia keskustelijoita.

        Menkäähän molemmat opettelemaan sinne tyttökouluun kirjoittamista jos poikien ja oikeiden miesten kanssa menee sormi suuhun kun pitäisi perustella muullakin kuin homotteluilla mielipiteitään.

      • Puhutpas poika rumia
        Set and match kirjoitti:

        Älä selitä ja sössötä.
        Ihan selvää homotteluahan se oli.

        "Tämähän on vain toteamus, jos vihaa naisia niin ei kai sitten ole muuta tarjolla?"

        Missä täällä on vihattu naisia? Missä? Ei missään.

        "Ainakaan minulla ei ole tietoa laajemmasta valikoimasta."

        Aloit siis homottelemaan sinäkin.

        "Taidat olla toivoton tapaus "

        Ja sinä olet vanha kurttuinen ämmä joka on passiivisaggressivinen seksisti ja miesvihaaja.

        Ehkä sen takia kun et saa miestä? enää.

        Näinpä hauskasti otit kritiikin henkilökohtaisesti, tunnistit siis itsesi näistä:

        "Sinkut-palstalla naisia on haukuttu kaikin mahdollisin rivoin ja alistavin sanakääntein, on vaikeaa kuvitella että haukkumisessa voi enää mennä sen syvemmälle ja alhaisemmalle tasolle. H*orittelua ei sensuroida eikä sairaalloiseen naisvihaan puututa. Kuitenkaan "mikään ei riitä" tämän palstan pojille mitä tulee naisvihaan. Näiden poikien kannattaisikin ehkä harkita suhteita toistensa kanssa."

        Kyllä minustakin naisvihaajien kannattaa pysyä niistä kaukana. Mutta myös homoista, ihan vaan koska en heillekään pahaa toivo.

        Miehiä tosin kunnioitan, niitä jotka sen ansaitsevat. Ihme ettet näe siinä mitään ristiriitaa, kun miesvihaajaksi haukut, mutta ajattelet samalla, että miehen puute jotenkin kenkuttaisi.

        Täällä on kyllä väitetty ettei nainen tarvitse miestä, niin miten sen puute sitten voisi miesvihaajaa hetkauttaa?On myös miesten puolelta väitetty, että nainen saa aina miehen ja on siksi etulyöntiasemassa mieheen nähden, joka on epäreilusti ilman sitä upeinta naista, eli kestopiparia.

        Koittakaa jo päättää..

        Ps. Dildot on kyllä keksitty joten eipä tässä hätää.

    • sukella

      Ihmiset avatkaa silmänne.. Tuntuu tosi pahalta että ihmiset ei enään näe kuin silmillänsä. Ihmiset on erilaisia, mutta silti kaikki on samanlaisia. Naiset ja miehet uskoo mitä lehdissä tai muualla mediassa sepitetään. Vaikka kaikki on todellisuudessa vain bisnestä ja sillä yritetään myydä lehtee tai muuta. Mutta noh, toivottavasti täällä maailmassa olis viellä yksi ihana nainen joka ajattelisi omilla aivoillaan ja näkisi maailman omilla silmillään, eikä pelkästään silmillänsä. Ihmiset on muutenkin tosi pinnallisia ja etsii jotain mitä ei voi saada. Kumppanikin valitaan ulkonäön perusteella eikä sen perusteella millanen ihminen on. Mihinkään ei olla tyytyväisiä. Aina etsitään jotain parempaa, jos se onni vaikka sieltä tulisi. Vaikka todellisuudessa onni tulee sieltä, että osaa arvostaa ja rakastaa sitä mitä sulla on. Missä on nykyihmisten kuri? Missä viisaus? Missä syvällisyys? :(

      • teekoo-sh

        "Suomessa itsemurhatilastot miehillä on huipussaan, kun naiset lähinnä vain "yrittävät" itsemurhia eli hakevat huomiota ja sääliä. Myös miesten elinikä on lyhyempi kuin naisten. Onneksi meillä joku kuitenkin ajaa naisille tasa-arvoa tähän epäoikeudenmukaiseen maailmaan."

        Jos haluat pidemmän vanhuuden, niin kannattaa huolehtia elintavoista ja vähentää rasvaisen ruuan syöntiä, alkoholin kulutusta, tupakointia ja lisätä liikuntaa. Useat miehet kuitenkin kokevat että on mukavampaa elää täyttä elämää nauttien näistä em. paheista kuin hankkia pari lisävuotta vanhuuteen.

        On muuten aika törkeä väite että naiset yrittävät itsemurhia pelkän "huomionhakuisuuden" vuoksi. Mistä tempaisit väitteesi? Röyhkeämpää väitettä harvoin saa lukea edes paatuneen misogynistin kirjoittamana. Naisille jää edelleen enimmäksi osaksi vastuu lapsesta ja usein myös miehestään huolehtimisesta. Vastuuntunto saa hakemaan apua ajoissa esimerkiksi mielenterveysongelmiin. Jatkuva toisten (tai toisen sukupuolen) syyllistäminen ei kehitä yksilön omaa vastuunottoa omasta elämästään, vaan johtaa melko kapeakatseiseen (ja osittain suoraan sanottuna hyvin kummalliseenkin) maailmankuvaan kuten olemme tällä palstalla saaneet todeta.

    • 734743673673

      ap:lla on kyse LÄHEISRIIPPUVUUDESTA. Se on oire miehillä tai naisilla siitä ett ei ole koskaan oikeasti itsenäistynyt eli irtaantunut vanhemmistaan, ystävistään, tyttöystävästä, vaimosta tms henkisesti. Kehoittaisin hankkiutumaan psykologin juttusille. Pitkä terapia voi vapauttaa sinut tästä ihmisriippuvuudesta. Tosiasia on että ihminen, Adam luotiin ensin YKSIN suhteeseen JUmalan kansa elämään paratiisiin. Hän eli jonkun aikaa eläinten kanssa, mutta hänelle ei ollut kumppania eläimistä. joten sitten vasta MYÖHEMMIN luotiin nainen. Joten ENSIN tulee suhde JUmalaan, vasta sitten toisiin ihmisiin. Jos sinulla ei ole Jumala-suhdetta, teet toisista ihmisistä Jumalia ja etsit Jumalaa ihmisistä, ja tulet aina pettymään. Mene kirkkoon.

      • onsiinäneuvot

        Kehoittaisin hankkiutumaan psykologin juttusille. Pitkä terapia voi vapauttaa sinut.

      • game on

        Yleinen virhe uhteessa käsiteltävään asiaan ja sen esittäjään on se, että aloituksen esittäjä edustaisi han kaikkea sitä mistä puhuu. Tai että aihe on muuten yksi yhteen hänen elämästään peräisin.

        Ei en ole ikisinkkutilanteessa, mutta toisaalta naisrintamalla ei paljoa ole taphtunutkaan lähiaikoina. En ole huorittelija, lutkittelija enkä vihaa naisia.

        En oåe läheisriippuvainenkaan. Pärjään hyvin yksiksenikin, ei tässä mitään.

        Tunnista kuitenkin, ja olen pitkään jo tunnistanut sen, miten ns. kaikki, mitä ihmissuhteista puhutaan, on aina valtakunnanmedian tasolla naisten lähtökohdista. Miestä lähinnä problematisoidaan. Saman olen huomannut myös ihan elävässä elämässä, enkä vain lehtien sivuilta.

        Kaikessa on totta toinen puoli, tuskin täällä olisin niin kärkäs asiasta, jos seurustelisin juuri nyt. Tottakai oma tilanne vaikuttaa aina jonkin verran.

        Mutta jos joka ikinen asia, mit kukaan saa paneutuneesti ja mielenkiinnolla.käsitellä, saisi olla vain omakohtainen, niin silloin politiikassa, näin esimerkiksi, olisi paljon vähemmän käsiteltäviä asioita.

      • 6989680

        Olen tyhmä, voitko kertoa mitä tarkoitat valtakunnanmedialla?

      • ohhoijjaatinne

        Joo terveen ihmisen pitään elää yksinäisenä sutena kun muuten hänellä on komplekseja lapsuudessaan tai vähintään vaimosta. Mene puhumaan Adamista ja yksin elämisestä Vanamon luostariin tai terapeutille :D Siinäkö on kaikki vaihtoehdot? :)

      • game on
        6989680 kirjoitti:

        Olen tyhmä, voitko kertoa mitä tarkoitat valtakunnanmedialla?

        Iltapäivälehtiä, aikakauslehtiä, radion ja television keskusteluohjelmia, jopa yleistä uutisointia, kolumnisteja, ja kaikkea sitä mediaa, mikä on kaupallista tai minkä toteuttamisesta maksetaan jollekin palkkaa.

      • 6790574

        Tommy Taberman puhui ainakin miehenä rakastamisen tärkeydestä.

      • game on
        6790574 kirjoitti:

        Tommy Taberman puhui ainakin miehenä rakastamisen tärkeydestä.

        Eräässä aiemmassa kommwntissani puhin siitä, miten rakkaudesta voivat "sallitusti" puhua tietyt poikkeusmiehet. Mainitsin nimeltä mm Tabermannin.

        Jos ns. tavallinen mis tekisi saman,niin vastaanotto ei olisi sama, uskallan väittää.

    • 4+18

      Totta että nykyisellään parisuhteet ovat vain peliä. Niissä toteutetaankin yleisiä ajatuksia siitä minkälaisia suhteiden, ja suhteessa olevien, tulisi olla. Mies esittää miesroolia ja nainen naisroolia, jotka ovat oppineet ympäristöltään. Ero esimerkiksi isovanhempiemme ajan suhteissa ja nykysuhteissa on se, että nykyihminen paremmin ymmärtää opittujen arvojen ja ajatusten mukaisia suhteita teatteriksi, mutta esittää kuitenkin niiden mukaista roolia, koska "muutkin tekee niin".

      Ennen vanhaan niitä arvoja ja ajatuksia pidettiin lähes pyhinä totuuksina, ja siksi oli vaikeampi toimia niiden ulkopuolella. Se että niitä pidettiin pyhinä ja niihin tosissaan uskottiin, ei tehnyt suhteista yhtään vähemmän teatteria. Voihan näyttelijäkin todella eläytyä rooliinsa, ei se tee filmistä vähemmän filmiä.

      Näitä arvoja ja ajatuksia olemme oppineet lapsuudesta lähtien, ja ne vaikuttavat meidän elämään hyvin negatiivisella tavalla. Suhde-esimerkissä tulee hyvin esille miksi. Jos suhde on teatteria, niin se on epäaitoa eli valhetta, ja siksi ne eivät yleensä toimikkaan. Hyvä kirja ajatuksista ja niiden vaikutuksesta elämään ja parisuhteisiin on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja.

      Kannattaa lukea, kirjasta löytyy aivan uusi ja todella mielenkiintoinen sekä valaiseva näkökulma asioihin. Löytynee googlaamalla, minä löysin kirjan täältä: www.alkuajatus.org

    • I Need True Love:(94

      Jos rakastumisen tunnetta ei olisi olemassa, en haluaisi elää.

      Itse olen hyvin nuori nainen joka haluaa löytää sen oman rakkaan. Tarvitsen jonkun jonka kanssa jakaa ilot ja surut, jonka kanssa tuntea oloni turvallikseksi, jonka kanssa viettäisin rentoja iltoja.

      Elän kokoajan sillä unelmalla että vielä löydän unelmieni miehen, miehelleni haluan olla maailman seksikkäin ja kaunein nainen jota hän haluaa enemmän kuin ketään muuta. Kyllä se vartalollani pitäisikin onnistua..

      Kaikista tärkeintä on tunteet. Tarvitsen miehen jota rakastaisin sydämmeni pohjasta ja ketä en ikinä voisi kuvitella pettäväni. Me nuoret naiset ollaan yleisestä ''haluavat vain hyötyä miehistä'' luulosta suuresti poikkeavia :D Ystävieni kanssa aina haaveilemme tosi rakkaudesta jonka puolesta tekisimme mitä vaan, ja joka rakastaisi meitä yli kaiken.

      Mutta onko koko rakkautta edes olemassa? Tuntuu että se on naisten haave ja miehiltä sitä ei saa, eillei anna seksiä. Mä oon ainaki saanu sellasen kuvan miehistä että ne vaan haluu panna ja naisen pitää olla hyvännäkönen, pitää osata laittaa ruokaa ja siivota, palvella miestään esimerkiksi raahaamalla ruokaa, kaljaa yms telkkarin eteen miehen katsoessa lätkää tms.

      Eihän miestä voi omistaa ja hänellä on oikeus olla omaa aikaa. Silti ollaan ystävien kanssa saatu sellainen kuva että sana rakkaus on miehille hyvinkin vieras sana, joka sanotaan naiselle vaan koska siitä hyödytään.

      Tottakai jokainen nainen haaveilee ihanasta miehestä jota saa rakastaa yli kaiken ja joka on se tärkein ihminen koko elämässä, ja että nainen olisi myös miehelle se rakkain ja tärkein asia maailmassa. Ehkä en löydä koskaan tälläistä miestä mutta haaveilla saa ! Musta ainakin rakkautta riittää :o

      • game on

        Älä menetä uskoasi rakastaviin miehiin. Voin uskoa että nuoret miehet voivat olla sikoja. Oman nuoruuteni perusteella voin sanoa että hyvä määrä vastaavia naisiakin löytyy.

        Mutta on meitä olemassa. Ja uskon että paljonkin. Eikä se rakastettavuutesi ja rakastettavan miehen löytyminen ole kiinni ulkonäöstä. Jos se on jossain normaalissa vaihluvälissä. Minä olen elämäni aikana ihastunut niin monen näköisiin naisiin, että en välttämättä olisi uskonut itsekään, jos joku olisi etukäteen kertonut.

        Oikeastaan anoa asia, mistä mielestäni voi ehkä tunnistaa huonon miehen on se, että hän on mies joka harrastaa tunnetusti jatkuvaa ympäriinsä panemista. Voi tllainenkin rauhoittua, mutta se että näin tapahtuu on ihan sattumankauppaa. Mahdollista, mutta epätodennäköistä.

        Jos haluat kuitenkin ns alfamiehen, niin se oikeasti on mies, joka harrastaa vain pitki parisuhteita, mutta on about aina suhteessa. Tunnen näitä muutaman, ja he ovat ihmisinkin erittäin mukavia.

      • wfgebu

        Mistähän se johtuu että teininä melkein jokainen nainen haaveilee tosi rakkaudesta ja on niin täynnä rakkautta että oksat pois. Mutta joskus noin 24-vuotiaana, tuo asenne on kadonnut melkein jokaiselta naiselta.
        Itse olen 27-vuotias mies ja haluaisin löytää juuri tuollaisen rakkauden josta lähes jokainen nainen teinivuosinaan haaveili. Mutta se ei valitettavasti tunnu olevan sitä mitä ikäiseni naiset haluaa...

      • Löytyy..
        wfgebu kirjoitti:

        Voi kuule, kyllä meitä on!

      • wfgebu
        Löytyy.. kirjoitti:

        Voi kuule, kyllä meitä on!

        Ai! Mistä päin olet ja minkä ikäinen olet? :)

      • wfgebu
        wfgebu kirjoitti:

        Ai! Mistä päin olet ja minkä ikäinen olet? :)

        Hassua että joku oli miinustanut tuon viestini. Onko muka joku rikos jos haluaa tutustua toiseen ihmiseen? Ei ihmekään jos hyviä suhteita ei synny jos ihmisten asenne on tuollainen.

    • Simple as that

      Olettamuksien esittäminen sukupuolista on niin turhaa. Eiköhän molemmista sukupuolista löydy yhtä lailla ne pelaajat ja pyrkyrit kuin vilpittömätkin.

      Jokainen ihminen on yksilö, ja elää elämäänsä omantuntonsa mukaan, toisilla sitä ei ole ja toisilla on.

    • Minkss

      Enpäs tiedä pitääkö tuo olenkaan paikkkaansa. Koko tuo luulottelu saattaa johtua vain feministien lanseeraamasta 1990-2000 luvun alun kamppanjasta. Noihin aikoihinhan julkaistiin paljon "tutkimustietoa" naisen riippumattomuudesta. "Tarvitseeko nainen miestä mihinkään". jne.

      Omassa lähipiirissäni tunnen paljon naisia, jotka tosissaan pyrkivät löytämään rinnalleen miehen. Tunnen myös monia yksinäisiksi jääneitä naisia, joista iän myötä on tuulut katkeroituneita ja ilkeitä. He pyrkivät kompensoimaan omaa tilaansa antamalla sellaisen kuvan, että he eivät tarvitse ketään rinnalleen ja että he ovat onnellisia.

      Ei kannata liikaa uskoa tutkimuksiin ja varsinkaan sellaisiin, jotka perustuvat kyselyihin.

      • Happy man

        Eiköhän meitä ole joka lähtöön. Itse olen mies enkä ole parisuhteessa. Olen erittäin onnellinen enkä ole syrjäytynyt. Pidän siitä, kun ei ole kahleita ja voin päättää omista tekemisistä ja menemisistä ihan itse. Sitten on myös niitä, jotka eivät pysty olemaan yksin kuutta tuntia kauemmin sekoamatta.

      • game on

        En perusta tutkimuksiin esittämiäni asioita. Ja ymmärrän miten tapauskohtaisia nämä asiat yksilötasolla ovat.

        Mutta väitän myös että ihminen ei voi elää ajatellen että kaikki on tapauskohtaista. Jokaisella on omat yleistyksensä. Ja se että toisen yleistykset ovat erit kuin omat ei tarkoita etteikö joka ikisen imisen maailma koostuisi suurilta osin nimenomaan yleistyksistä. Yleistykset ovat tapa pitää maailma, oma maailma, luistumasta sattumanvaraiseen kaaokseen.

    • Valitettavasti

      Se, että naiset tekevät itsemurhayrityksiä huomionhakuisuuden vuoksi ei ole törkeä väite, vaan tosiasia. Tämä kyllä tiedetään psykiatrisen hoidon piirissä. Toki kysee yssä on aina ihminen, jolla on äärimmäinen hätä. Tilastoiden mukaan maassamme naiset tekevät vuosittain tuhansia yrityksiä, mutta todellisia itsemurhia vain 10% miesten määrästä.

      • shmt71

        Olen psykiatrinen sairaanhoitajamies ja kanssasi ehdottomasti eri mieltä. Älä viitsi levitellä täällä väärää tietoa.

        Vastuunkanto perheestä ja huoli lapsista menee monella naisella itsensä lahtaamisen etusijalle vaikka elämä olisikin yhtä h*lvettiä, sen vuoksi naisissa on vähemmän niitä jotka käyttävät päihteitä tai jengiytyvät ja sortuvat rikoksiin (usein syynä miesten tekemiin itsemurhiin) tai käyttäytyvät välinpitämättömästi oman terveytensä suhteen. Kirjoittamasi lauseet ovat muuten aikamoisessa ristiriidassa keskenään.

    • I vilket fall som helst så vet kvinnan att det inte blir någonting om hon inte låter mannen komma in på livet. Fast båda har ansvarat att få detta att fungera. Förvånansvärt många vill hitta varandra. Jag har ej kunna välja. För då skulle jag inte vara singel. Har man svårt att kunna besluta så har man också svårt med andra viktiga beslut i livet. Jag skulle om detta var möjligt ha en i samma ålder som jag själv är i. Ett äktenskap ser jag som heligt. En sak som man gör en gång. Inte någonting som man provar på. I dag finns det en marknad som utåt sett "tror" sig veta hur vi skall göra. Lönar sig att inte satsa ekonomiskt på detta. För hur vi skall göra är inviduelt. Viktigast är att vi hittar & lär känna oss själva först. Vilket många har svårt med. Och då är det inte bara att fara ut på en dejt & lyckas. Så vi har mycket att öva ännu. Och dom som inte vill ha barn kan ju tänka att då undviker den andra för att inte göra den andra besviken. Men varför inte kunna vara kär i den andra utan att laga barn? Äktenskapen kan ju vara utan barn. Ja om man så önskar. Hur många singel hus håll finns det? Och hur många utav dom har egentligen kunna välja? Nästan samtliga av mina vänner har haft tur att bli av med sitt singel liv. Minst en har provat & är singel igen.

    • napina

      Huh huh mitä höpinää. Parempi lopettaa ainainen vinkuminen ja unohtaa omat katkerat kokemukset joskus. Eipä oo ihme, jos kuka tahansa kyllästyy kuuntelemaan valittamista oman sukupuolensa surkeista ominaisuuksista ja toimintatavoista ja järjen tasosta... Jos ei muuta hyvää löydä kuin sen pienen eron, kannattaa keskittyä siihen.

      • game on

        Mikä on sitä höpinää ja mikä sitä ainaista vinkunaa? Mikä tässä edustaa omia katkeria kokemuksia, ja kuka on kyllästynyt?

      • Set and match

        Jaa, yksi vinkupallo näköjään tosiaan ilmoittautui ketjuun nimellä "napina" juuri

      • ja napinaa
        game on kirjoitti:

        Mikä on sitä höpinää ja mikä sitä ainaista vinkunaa? Mikä tässä edustaa omia katkeria kokemuksia, ja kuka on kyllästynyt?

        Jos en toimi miehen tahdon mukaan, alkaa valittaminen. Siihen kyllästyn aikanaan. Kun sitten haluan erota, alkaa katkeruus. Ja sen jälkeen ainainen vinkuminen siitä, kun kaikki naiset on ilkeitä ja "pelaa parisuhteilla". Ja se kaikki on höpinää.

      • ..,
        Set and match kirjoitti:

        Jaa, yksi vinkupallo näköjään tosiaan ilmoittautui ketjuun nimellä "napina" juuri

        Arkaan paikkaanko osui, kun pitää ilkeäksi ruveta..?

    • -Freeyoumind-

      Parisuhteet ovat naisille peliä ja täyttä huijausta monin eri keinoin. Oikeasti he tekevät erilaisia petoksia ja huijauksia saadakseen sairaat mielihalunsa toteutettua. Kun tulee eron aika kiristetään elatusmaksuilla ja lapsen tapaamisten luopumisella josta moni mies on puhunut. Akat ovat sairaita jo syntyessään ja aiheuttavat tässä yhteiskunnassa suuret laskut idioottimaisuudellaan. Kahdeksan vuotta avioliitossa riitti ja reilut neljä vuotta olen ollut vapaana. Onneksi ei ole ketään riippakiveä vikisemässä ja kahlitsemassa. Moni kaveri on ottanut mallia ja jättänyt typerät akat heti kun ovat tajunneet mihin ovat joutuneet.

      • keljuketju

        Hmm. Vai "akat", "idiootit" ja "sairaat" naiset. Kai nämä määritelmät koskevat sekä äitiäsi että mummojasi? Mitä muuten tarkoittaa "lasten tapaamisten luopuminen"? Tiedät kai että sellainen vanhempi joka estää lasten tapaamiset joutuu siitä vastuuseen ja maksamaan myös sakkoja. Toisella vanhemmalla on oikeus viedä asia jopa oikeuteen saakka. Eri asia on tietenkin se että haluaako etävanhempi tuota "lasten tapaamisten luopumista" ihan itse. Entäpä sitten elatusmaksut? Ne ovat osallistumista lasten kustannuksiin, vanhemmuus jatkuu myös eron jälkeen.

        Naisvihamielisyys on sokeaa, aggressiivista ja sairasta ja kaltaisesi miehen kannattaa aivan ehdottomasti pysyä jatkossakin kaukana naisista. Mukava kumppani saattaa hyvinkin löytyä omasta sukuopuolesta :)

      • game on
        keljuketju kirjoitti:

        Vaikka kommentoimasi viesti oli aggressiivinen ja sen kritiikki aivan aiheellista, niin mikä kummallinen tarve ihmisillä on sanoa tämä yleinen toivotus siitä että kannattaisi ryhtyä homoksi?

    • 4+4

      Olen nainen, olen "kevytkenkäinen", enkä jaksanut lukea koko ketjua.
      Ihmiset olisivat paljon onnellisempia elämällä omaa, ainutkertaista elämäänsä.
      Omien ja toisten parisuhteiden pohtimisen voisi jättää vähemmälle tai unohtaa kokonaan. Mikäli alkuperäinen valinta oli väärä, kuten usein on, sen voi vaihtaa. Parempi vaihtoehto mielestäni on sovitusti tapailla muita. Toimii ainakin meillä.

    • 16+12

      Kaikki tuntuu tulkitsevan, että tässä olisi kyseessä aloittajan tilitys siitä kuinka hän on saanut turpaansa niin monesti suhteissa, vaikka kritiikin terävin kärki osoittaakin kohti sitä kuvaa, mikä suhteista ja niiden toimivuudesta annetaan valtamediassa. Tuossa kuvassa nainen on se "tietävämpi" ja "taitavampi" osapuoli vaikka voidaankin reilusti todeta tämän olevan täyttä höpöhöpöä.

    • viestinnanopiskelija

      Huvittavaa. Ensimmäinen virhe oli jo tämän ketjun aloittajan parissa eka lauseessa: media nimittäin on miesten sekä miesten intressien hallussa, etenkin yleismaailmallisesti :D

      • game on

        Myös koko maailman hallinta on hyvin vahvasti miesten käsissä, noin rakenteellisesti. Ja nyt ei puhuta mistään paikallisista hallinnoista, vaan siitä missä valta oikeasti on, eli multikansallisissa yrityksissä ja pankeissa.

        Se, millä tavalla mediassa asiat esitetään ei ole yhtäläisyysmerrki siihen, kuka pitää valtaa.

      • tillin sekä tallin

        Mutta kenelle suhteita koskevat ohjelmat ja viestit on suunnattu? Ja mihin suuntaan halutaan vaikuttaa ja miksi?

      • game on
        tillin sekä tallin kirjoitti:

        Mutta kenelle suhteita koskevat ohjelmat ja viestit on suunnattu? Ja mihin suuntaan halutaan vaikuttaa ja miksi?

        Näin perstuntumalta voisin väittää, että mediassa tuodaan hyvin voimakkaasti naisnäkökulmaa esille sen takia, että lehtiä ostavat hyvin pitkälti naiset (iltapäivälehdet, aikakauslehdet, keskusteluohjelmat, joissa puhutaan ihmissuhteista jne). Miehet taas lukevat enemmän alakohtaisia lehtiä ja kapeamman sektorin uutisia. Politiikkaa, urheilua, autoja, harrastuksia jne.

        Toisen suuren iltapäivälehden viikonloppuliite on vain vaivoin pystytty esittämään niin, että se ei olisi pelkästään naisille suunnattu. En nyt muista oliko se Iltalehti vai Iltasanomat, kun en enää (ihan oikeasti) journalismin tason takia osta niitä kuin erittäin harvoin pidemmille matkoille tai lue niitä esim. pubissa tms. paikoissa.

        Mietin tänään tuota oman väitteeni paikkansapitävyyttä, ja kun olin paikassa jossa oli lehtiä tarjolla, niin kaikista lehdistä Taloussanomissa oli heti kannessa se, miten naiset ovat sukupuolena syrkittyjä jossakin. Isoilla kirjaimilla. Ja se oli sentään Taloussanomat.

        Titenkään kyseessä ei ollut mikään ihmissuhdeasia, mutta jälleen kerran osoitus siitä, miten nbaisasia eri muodoissaan on esillä ihan kaikkialla. Ja lähestulkoon aina viesti on sama: naiset joko kärsivät miesten takia, tai sitten naiset kertpovat omia näkemyksiään parisuhteista.

      • Totuuden julistaja
        game on kirjoitti:

        Myös koko maailman hallinta on hyvin vahvasti miesten käsissä, noin rakenteellisesti. Ja nyt ei puhuta mistään paikallisista hallinnoista, vaan siitä missä valta oikeasti on, eli multikansallisissa yrityksissä ja pankeissa.

        Se, millä tavalla mediassa asiat esitetään ei ole yhtäläisyysmerrki siihen, kuka pitää valtaa.

        Valta maailmassa ei ole "yrityksillä ja pankeilla", vaan p*llulla ja sen omistajilla.

      • game on
        game on kirjoitti:

        Näin perstuntumalta voisin väittää, että mediassa tuodaan hyvin voimakkaasti naisnäkökulmaa esille sen takia, että lehtiä ostavat hyvin pitkälti naiset (iltapäivälehdet, aikakauslehdet, keskusteluohjelmat, joissa puhutaan ihmissuhteista jne). Miehet taas lukevat enemmän alakohtaisia lehtiä ja kapeamman sektorin uutisia. Politiikkaa, urheilua, autoja, harrastuksia jne.

        Toisen suuren iltapäivälehden viikonloppuliite on vain vaivoin pystytty esittämään niin, että se ei olisi pelkästään naisille suunnattu. En nyt muista oliko se Iltalehti vai Iltasanomat, kun en enää (ihan oikeasti) journalismin tason takia osta niitä kuin erittäin harvoin pidemmille matkoille tai lue niitä esim. pubissa tms. paikoissa.

        Mietin tänään tuota oman väitteeni paikkansapitävyyttä, ja kun olin paikassa jossa oli lehtiä tarjolla, niin kaikista lehdistä Taloussanomissa oli heti kannessa se, miten naiset ovat sukupuolena syrkittyjä jossakin. Isoilla kirjaimilla. Ja se oli sentään Taloussanomat.

        Titenkään kyseessä ei ollut mikään ihmissuhdeasia, mutta jälleen kerran osoitus siitä, miten nbaisasia eri muodoissaan on esillä ihan kaikkialla. Ja lähestulkoon aina viesti on sama: naiset joko kärsivät miesten takia, tai sitten naiset kertpovat omia näkemyksiään parisuhteista.

        Saattoim olla kyllä kauppalehtikin, mutta talouspainotteinen lehti se kuitenkin oli.

      • Ihme väite.

        Kyllähän iltalehtien lukijoista suurin osa on miehiä, tuosta olen nähnyt ihan tilastoakin.

      • aikuinen nainen.....

        Varmaankin siksi, että naiset ovat todellakin heikommassa asemassa yhteiskunnassa. Saattoi hyvinkin olla Ahteen kokema työpaikka kiusaaminen, josta on kirjoitelu näilläkin palstoilla erittäin negatiivisesti, pääsääntöisesti vihjaten että kyseessä olisi "naisen vinkuminen turhasta".

        Josta sittemmin on kuitenkin paljastunut että asia oli täysin totta, jonka piti luottamusMIEHEN tulla kertomaaan. Naisten sanaanhan mies ei voi luottaa, ei sitten millään.

        Tämäkään asia ei ole vuosikymmenien saatossa miksikään muuttunut.

      • huvittavia
        Ihme väite. kirjoitti:

        Kyllähän iltalehtien lukijoista suurin osa on miehiä, tuosta olen nähnyt ihan tilastoakin.

        Iltalehti seksistisine juttuineen on suunnattu miehille. Enemmistö Iltalehtien ja Seiskan lukijoista on matalakoulutettuja miehiä. Jutut ovat kirjoitettu mahdollisimman yksinkertaiseen tyyliin ja puolialastomille naisille ja urheilusivuille jätetty reilusti tilaa. Tiedän tämän koska journalistina tunnen lehden linjan erittäin hyvin. Harvoin muuten olen nähnyt naisten kuolaavan Iltalehden "Iltatyttöjä"...

    • miesten lelu

      Vaissoo...En kyllä allekirjoita tuota tekstiäsi!

      Minun kokemukseni on, että miehet juoksee pesän perässä eikä uskalla sitoutua. Jättävät töykeästi ja ilman syytä. Yhden ainoan illan on hyvä olla ja sitte lähetään metsästämään uutta valloitusta!

      Olen yrittänyt ja yrittänyt löytää itselleni vakituista parisuhdetta ihan tosissani, mutta kaikki tapaamani miehet ovat aivan mahdottomia! Jos saat suhteen aikaa, niin johan ollaan heti pettämässä...vaikka niin "rakastetaan" ja "välitetään"!

      Yksikin pelkuri juoksi heti pois, kun kuuli että olin pamahtanut hänelle paksuksi!

      Mulle on ainakin täysin turha tulla itkemään kuinka mies muka tarvitsee parisuhdetta...kyllä se on ihan päinvastoin. Kunhan niillä on vakkari (ja vähä muitakin) mitä polkea, niin kaikki hyvin kun ei tarvii sitoutua!

      • game on

        Minulla taas on nuoruudestani juuri samanlaisia esimerkkejä naisista. Vanhempana ei niinkään, mutta nuorena kyllä. Vanhempana kaikki ovat jo niin kyynisiä, että kukaan ei oletakaan mitään keneltäkään.

        Mutta en nuoruuden kokemusteni takia täällä ole kehittämässä mitään katkeraa naisvihaa. Minusta on ainoastaan reiulua, että miehetkin voivat puhua sukupuoleensa kohdistuneista todellisista tai oletetuista vääryyksistä, tai väärinymmärryksistä avoimesti, kuten naisetkin saavat tehdä aivan avoimesti koko ajan.

        Itsestäni sen verran, että voin käsi sydämellä sanoa että koskaan en ole pettänyt. Tiedä sitä, johtuuko siitä että minulle naiset eivät ole joka kulmassa tyrkyttämässä itseään, mutta itse ainakin syvästi uskon siihen, jotka tässä:

        A) Minulla ei ole tarvetta todistaa panemalla olevani jossakin statusarvossa, ja jos haluan sitä statusarvoa, niin pelkkä flirtti riittää

        B) Minua ei kiinnosta tuottaa mielipahaa kenellekään läheiselle

        C) En kestäisi sitä että olen selkeästi tehnyt väärin jossain asiassa ja minun olisi siitä vaiettava juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa eniten vietän aikaa.

    • !!

      Mä silmiäni usko en kun se tyttö teki sen täydellisen frontside ollien.

    • vatvotaanvatvotaan

      Miehenä voin sanoa, että niin naisia kuin miehiä on moneen junaan. Molemmista löytyy alistuvia ja dominoivia yksilöitä. Sitä kannattaisa mennä vähän itseensä, jos kiinnostuu itselleen vääränlaisista kumppaniehdokkaista. Varsinkin nuorista naisista löytyy näitä ns. 'pelureita'... todellisuudessa he eivät pelaa mitään, vaan etsivät itseään, eivätkä tiedä mitä haluavat. Jotkut ehkä eivät halua edes parisuhdetta, vaan ovat täysin tyytyväisiä useammalta mieheltä saatuun huomioon, pönkittävät näin huonoa itsetuntoaan. On myös olemassa syrjäytyneitä naisia, heitä ei vain huomata. Sitten on myös unelmiensa tavoittelussa siipeensä saaneita, katkeroituneita miesten vihaajia. Samanlaisia löytyy miehistäkin aivan yhtä lailla. Turha ruikuttaa kenenkään, vaan hyväksykää hyvät ihmiset nämä tosiasiat, ja löytäkää 'se oikea' tästä sillisalaatista. Kaikki ei sovi kaikille!

      • vatvotaanvatvotaan

        ja Huom! ...LÖYTÄKÄÄ 'se oikea'... jos itku kurkussa etsimällä etsit, löydät varmasti jotain... ja taas olet rakastunut väärään, koska niin kovasti haluat rakastaa.

    • juuri niin

      Justiinsa näin.
      - Minä en ole koskaan pettänyt naiskaveriani - mutta 2/3 mun naiskavereista on jäänyt kiinni petoksesta (siis... se 1/3 ei vain jäänyt kiiinni?)

      - kun sulla on naiskaveri - kymmeniä on tunkemassa sen tilalle. Kun sut jätetään: niitä ei enään näy. Naiselle kelpaa siis vain toisen naisen mies.

      - Naiset on julmia, inhottavia ja epäluotettavia. Eivät tunne kelloa ja syyttävät miestä omista mokistaan.
      - Naiset ovat viimeinen asia jonka ihminen tulee sivistämään.

      • Julia&

        Kyllä mun seurustelukumppanien kaverit on ollu aina yrittämässä hameen alle, kun mies ei ole vieressä.
        Mua on pettäny kaikki nykyistä edelliset miehet, mä en ole käynyt vieraissa ja naiselle sitä ylitarjontaa tosiaan on.

        Mutta mä uskon tähän nykyiseen.

    • tanttamolla

      Elämästä on tullut yhtä pudotuspeliä, kilpailua suosituimmuudesta, paremmuudesta...heikoin lenkki saunaan taakse aamun koitteessa ammuttavaksi vaan..

      Viat kyllä huomataan, mutta entä ne hyvät puolet.

      En jaksa kilpailla enää paremmuudesta tai hyväksytyksi tulemisesta tai ylipäätään mistään. Jos joku ihan normi perusäijä osuu kohdalle, niin en pane pahakseni, mutta en jaksa etsiä ja tehdä itseäni tärkeäksi. Jollen kelpaa tällaisena niin sit ei voi mitään. Paremman etsiminen yleensä johtaa vain vieläkin paremman etsimiseen ja lopulta jää luu valitsijan käteen...ja se onihan oikein niille luusereille jotka kuvittelee olevan jotain Jumalan lahjoja vastakkaiselle sukupuolelle.

    • Yksi tyttö vaan...

      Mä en ole ainakaan koskaan tavannut miestä, joka rakastaisi mua ihan todella, kaikki vaan on pitäneet kauniina, seksikkäänä tai hyvän-näköisenä. Ja siihen se on sitten aina jäänytkin. Piste. :((

      • game on

        Tämä voi nyt tuntua tämän palstan peruskysymykseltä, mutta ovatko nämä kaikki miehet sellaisia, joiden voi kuvitella olevan näitä ns. pelaajia? Voi olla, että jos olet silmiinpistävän hyvännäköinen, niin luonnostasi vedät puoleesi näitä miehiä, jotka eivät liikoja ajattele rakkaudesta.

        Koska en väitä etteikö niitä olisi. Varmasti on ja paljon.

      • Naisten eri todellis

        Näin miehenä pakko kuitata, että eipä ole tullut tavattua naista, joka rakastaisi edes leikisti, eikä ole kukaan pitänyt komeana, seksikkäänä tai hyvännäköisenä.

      • pelimiehen tunniste
        game on kirjoitti:

        Tämä voi nyt tuntua tämän palstan peruskysymykseltä, mutta ovatko nämä kaikki miehet sellaisia, joiden voi kuvitella olevan näitä ns. pelaajia? Voi olla, että jos olet silmiinpistävän hyvännäköinen, niin luonnostasi vedät puoleesi näitä miehiä, jotka eivät liikoja ajattele rakkaudesta.

        Koska en väitä etteikö niitä olisi. Varmasti on ja paljon.

        Aika iso vaatimus nuorelle tytölle, pelimiehen tunnistaminen on varmaankin vaikeaa juuri siksi että heillä on juuri kyky harhauttaa naista uskomaan asiassa olevan jotain muuta kuin hyväksikäyttöä, ei kai kukaan lähde peliin mukaan jos epäilee toisen käyttävän vain hyväksi.

        Nuorena sitä varmaankin lähtee suhteeseen hyvässä uskossa, joka sitten myöhemmin paljastuu, kukaan kun ei jaksa pelata kovin kauan.

        Puolet suomen avioliitoista päätyy eroon ja se on todella huolestuttavaa.

    • n

      Jos aloittaja toivoo, että miehet vois puhua enemmän parisuhdeasioista, tunteista jne. niin sehän on ihan hyvä asia, siitä vaan puhumaan ja juttuja tekemään mediaan. Minkä takia pitää kuitenkin samalla väheksyä ja mollata naisia?
      En usko, että ihminen, joka oikeasti haluaisi kehittää esim. miesten oikeuksia tms. aloittaisi asiaansa haukkumalla muita osapuolia. Ei ainakaan minun mielestäni kovin rakentavaa eikä tarpeellista.

      • game on

        Millä tavalla minä täsmälleen olen haukkunut, ts. solvannut tai ivannut naisia?

        Ja aöunperin tässä on ollutkin tarkoitus miettiä juuri sitä, miksi tilanne on tällainen että naisten näkökulma on se, mikä pääsee esille niin hyvin ja miksi miesten ei.

        Minusta oma keskustelunavaukseni ei ole ollut yhtään poikkeavaa siitä, mitä käydään julkisesti koko ajan miehiin kohdistuvana sukupuolikritiikkinä. Milloin miehet ovat väkivaltaisia ongelmakimppuja koko sakki, milloin he ovat vain pelkästään häntäheikkejä ja likaisia vanhoja setiä nuorempien naisten perässä, milloin taas psykopaatteja narsisteja naistensa vähättelijöitä ja suhdehirviöitä. Miehet pitävät naiset poissa korkeista johtajanviroista ja hyvä-veli -verkosto lopettaa viimeisetkin toivot siitä, että naiset voisivat olla yhteiskunnallisesti yhtään mitään. Ja tottakai miesten euro on naisten 80 senttiä.

        Miehiä koskevia sukupolittuneita stereotypioita on koko ajan liikkeellä jopa niin paljon, että niihin ei enää kiinnitä huomiota sen enempää. Ne ovat osa uutisoinnin valtavirtaa.

      • Sitäkö ei lasketa?

        Entä mitä feministit muuta tekevät kuin haukkuvat ja syyllistävät miehiä?

      • Uujaa
        Sitäkö ei lasketa? kirjoitti:

        Entä mitä feministit muuta tekevät kuin haukkuvat ja syyllistävät miehiä?

        Olen femakko ja tykkään miehistä ihan sikana

      • pendulummmm
        game on kirjoitti:

        Millä tavalla minä täsmälleen olen haukkunut, ts. solvannut tai ivannut naisia?

        Ja aöunperin tässä on ollutkin tarkoitus miettiä juuri sitä, miksi tilanne on tällainen että naisten näkökulma on se, mikä pääsee esille niin hyvin ja miksi miesten ei.

        Minusta oma keskustelunavaukseni ei ole ollut yhtään poikkeavaa siitä, mitä käydään julkisesti koko ajan miehiin kohdistuvana sukupuolikritiikkinä. Milloin miehet ovat väkivaltaisia ongelmakimppuja koko sakki, milloin he ovat vain pelkästään häntäheikkejä ja likaisia vanhoja setiä nuorempien naisten perässä, milloin taas psykopaatteja narsisteja naistensa vähättelijöitä ja suhdehirviöitä. Miehet pitävät naiset poissa korkeista johtajanviroista ja hyvä-veli -verkosto lopettaa viimeisetkin toivot siitä, että naiset voisivat olla yhteiskunnallisesti yhtään mitään. Ja tottakai miesten euro on naisten 80 senttiä.

        Miehiä koskevia sukupolittuneita stereotypioita on koko ajan liikkeellä jopa niin paljon, että niihin ei enää kiinnitä huomiota sen enempää. Ne ovat osa uutisoinnin valtavirtaa.

        Kysymys on juuri siitä, että miehistä ja miesten suhdekäyttäytymisestä jotenkin saa sanoa mitä tahansa. Naiset saattavat sitten maalailla kaiken kritiikin itseään kohtaan "ruikuttamiseksi", vihaksi tms. Joskus se on ihan kohtuullistakin, mutta ei läheskään aina.

      • katse peiliin!!!
        game on kirjoitti:

        Millä tavalla minä täsmälleen olen haukkunut, ts. solvannut tai ivannut naisia?

        Ja aöunperin tässä on ollutkin tarkoitus miettiä juuri sitä, miksi tilanne on tällainen että naisten näkökulma on se, mikä pääsee esille niin hyvin ja miksi miesten ei.

        Minusta oma keskustelunavaukseni ei ole ollut yhtään poikkeavaa siitä, mitä käydään julkisesti koko ajan miehiin kohdistuvana sukupuolikritiikkinä. Milloin miehet ovat väkivaltaisia ongelmakimppuja koko sakki, milloin he ovat vain pelkästään häntäheikkejä ja likaisia vanhoja setiä nuorempien naisten perässä, milloin taas psykopaatteja narsisteja naistensa vähättelijöitä ja suhdehirviöitä. Miehet pitävät naiset poissa korkeista johtajanviroista ja hyvä-veli -verkosto lopettaa viimeisetkin toivot siitä, että naiset voisivat olla yhteiskunnallisesti yhtään mitään. Ja tottakai miesten euro on naisten 80 senttiä.

        Miehiä koskevia sukupolittuneita stereotypioita on koko ajan liikkeellä jopa niin paljon, että niihin ei enää kiinnitä huomiota sen enempää. Ne ovat osa uutisoinnin valtavirtaa.

        "Miehet pitävät naiset poissa korkeista johtajanviroista ja hyvä-veli -verkosto lopettaa viimeisetkin toivot siitä, että naiset voisivat olla yhteiskunnallisesti yhtään mitään. Ja tottakai miesten euro on naisten 80 senttiä."

        http://iltalehti.fi/uutiset/2012022715258691_uu.shtml

        Tämä on fakta, eikä mikään sterotypia

        Ja kertoo myös sen, minne tulisi syyttävän sormen osoittaa kun puhutaan lehdistön nostamista aiheista ja mielikuvista.

        Saatte miehet itseänne syyttää kaikesta, mikä on päin hittoa täällä, tehän täällä valtaa pidätte.

      • game on
        katse peiliin!!! kirjoitti:

        Niin, eli miehiä saa yleistää yhteen nippuun toisten miesten tekemisten vuoksi?

        Onpa kivaa olla osallisena kaikkiin väärinkäytöksiin. Voi olla pahis tekemättä mitään ja ihan tästä sohvalta käsin. Hirveen helppoa tämä roistona oleminen nykyään.

        Ei sitä ennenvanhaan näin helppoa miehilläkään ollut. Silloin ennen piti ryöstää pankki ollakseen roisto. Tai vetää pää täyteen viinaa ja lähteä häjyilemään.

        Nykyään kaikki on niin helppoa. Voi olla paha ja pelottava roisto ihan vaan sillä meriitillä että omistaa pallit.

      • et silleen.

        Hahahah! Ite yleistit kaikki naiset aloitusviestissäsi.

      • game on
        et silleen. kirjoitti:

        Hahahah! Ite yleistit kaikki naiset aloitusviestissäsi.

        ahaa, eli yleistäminen on ookoo, jos katsoo että joku toinen on yleistänyt ensiksi?

      • Älä viitsi
        game on kirjoitti:

        ahaa, eli yleistäminen on ookoo, jos katsoo että joku toinen on yleistänyt ensiksi?

        Jos itse ensin yleistät, niin on kyllä tosi noloa tulla sitten myöhemmin muille valittamaan jos tekevät samaa. Vai onko se joku miesten etuoikeus tämä yleistäminenkin? Mutta sitten ei enää olekaan kivaa kun yleistys kohdistuukin miehiin itseensä.

      • Ja
        Älä viitsi kirjoitti:

        Jos itse ensin yleistät, niin on kyllä tosi noloa tulla sitten myöhemmin muille valittamaan jos tekevät samaa. Vai onko se joku miesten etuoikeus tämä yleistäminenkin? Mutta sitten ei enää olekaan kivaa kun yleistys kohdistuukin miehiin itseensä.

        Lisäksi tuolla toisaalla vielä puolustelet kuinka yleistäminen on jopa välttämätöntä, siis oma yleistämisesi. Koomista.

      • Gorban otsarupi
        Ja kirjoitti:

        Lisäksi tuolla toisaalla vielä puolustelet kuinka yleistäminen on jopa välttämätöntä, siis oma yleistämisesi. Koomista.

        Eiköhän tuo juttu ratkea sillä, kuinka oikeaan ap:n yleistäminen tuntuu osuvan? Itse olen ainakin samaa mieltä aloittajan kanssa muusta, mutta en menisi väittämään että miehet tarvitsevat parisuhdetta enemmän kuin naiset. Jotkut tarvitsevat, jotkut eivät.

      • game on
        Ja kirjoitti:

        Lisäksi tuolla toisaalla vielä puolustelet kuinka yleistäminen on jopa välttämätöntä, siis oma yleistämisesi. Koomista.

        Yleistäminen on todella välttämätöntä kun käsitellään isoja asioita ja laajoja aihepiirejä. Kaikki asiat ovat jollain tapaa yleistettävissä siitä huolimatta.

        En nyt haluaisi tässä itseäni kehua, mutta tunnen kuitenkin jonkinlaista tyytyväisyyttä siitä, että aina pyrin kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta asiallisesti. Joskus saatan vastata sarkastisesi, mutta en pyri tuomitsemaan muita henkilöinä tai olemalla ilkeä.

        Tätä vasten on välillä vaikea suhtautua siihen, miten tekstejäni tulkitaan erityisen vihaisiksi tai muuten jollain tapaa negatiivisten tuntemusten kautta kirjoitetuksi.

        Kyllä kakki saavat minun puolestani yleistää, ainakin johonkin mittaan saakka. Raja menee jossakin. Missä se menee on veteen piirretty viiva. Kai pääasia on se, että tehdessään yleistystä tietää itse perustuuko se yleistys omiin fiiliksiin vai kokeeko asian rauhallisen arvioinnin jälkeen jotenkin yleisemmäksi kuin vain pelkät omat kokemukset ja tunteet.

        Minä uskon, että aiheeni on yleisempi kuin se, mitä vain itse olen kelaillut. Toki hyvin subjektiivinen lähtökohta se silti on.

    • grgrr

      MULLAPA ON UUSI DACIA SANDERO!!!!

      JEEEEEEEEE

    • kiitos ei naisille

      Nainen ei tarvitse miestä oikeasti mihinkään ja siksi toiseksi miehet ovat naisille pelkkiä pelinappuloita. Miehenä en halua enkä viitsi enää asettua peliin jossa voi vain hävitä. Olen mieluummin sinkku hautaan asti. Sitäpaitsi useimmat naiset vihaavat miehiä tai ovat muuten vain muotilesboja. Kilpaile siinä sitten niin.

      En halua käydä enää taisteluja joita ei voi voittaa enkä todellakaan aio pakolla osoittaa kenellekään minkäänlaista paremmuutta kisassa, jossa en voi kuin hävitä. Ei todellakaan kiinnosta.

      Se pitää osata arvioida mihin peliin lähtee mukaan. En pelaisi pokeriakaan rahasta, enkä siksi lähde enää yhdenkään naisen pyöritettäväksi peliin jossa saan kuitenkin lopuksi turpaani. Korttipeleissähän talo voittaa aina lopulta eikä pelaaja. Sama juttu naisten kanssa. Antaa perkele olla mieluummin. Elän itselleni sen minkä elän.

    • Niin?

      Naisten syrjinnästäkö ei saisi puhua? Ihan hyvä että alettaisiin purkamaan myös miesroolia, mutta ei se ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että myös naisiin kohdistuvista ongelmista puhutaan. Olen huomannut, että mieslukijoiden suosimiin iltapäivälehtiin on ihan erikseen laitettu naiset-osio, ilmeisesti houkuttelemaan naislukijoita, mutta missä silti on mies-osio?

      • Niin?

        Tämä viestini jostain syystä hyppäsi tänne loppuun, vaikka se oli tarkoitettu aloittajalle kohtaan, jossa hän valittaa kuinka Taloussanomissakin kehdataan kirjoittaa naisten syrjinnästä. Ihan kuin maan talousasiat eivät saisi koskea naisia lainkaan.

      • Arska Von Guggenheim
        Niin? kirjoitti:

        Ei kai yksi Hilkka Ahde -keissi tarkoita että naisia jotenkin yleisesti syrjittäisiin? Omat miespomoni ovat ainakin kohdelleet työpaikan naisia minuun verrattuna silkkihansikkain. No ei tosin minuakaan mitenkään superhuonosti ole kohdeltu, ei siin mittään.

      • Niin?
        Arska Von Guggenheim kirjoitti:

        Ei kai yksi Hilkka Ahde -keissi tarkoita että naisia jotenkin yleisesti syrjittäisiin? Omat miespomoni ovat ainakin kohdelleet työpaikan naisia minuun verrattuna silkkihansikkain. No ei tosin minuakaan mitenkään superhuonosti ole kohdeltu, ei siin mittään.

        Ei liitty mitenkään Ahteen tapaukseen, vaan aloittajaa jotenkin harmittaa kun Taloussanomissa on joskus juttua naisjohtajien vähyydestä, naisten palkoista yms.

      • ...,

        Auto-osio ja iltatyttö on käsittääkseni suunnattu pääasiassa miehille.

      • game on
        Niin? kirjoitti:

        Ei liitty mitenkään Ahteen tapaukseen, vaan aloittajaa jotenkin harmittaa kun Taloussanomissa on joskus juttua naisjohtajien vähyydestä, naisten palkoista yms.

        Ei. Minua ei harmita nämä asiat, vaan tarkoitukseni oli tällä esimerkillä Taloussanomista tuoda esille se, miten laajalla pohjalla on se sukupuolittunutkirjoittelu, mikä käsittelee naisia niitä lähtökohdista, missä näkökulma on jollain tapaa naisen näkökulma nimenomaan sukupuolisessa mielessä.

        Jos kuluttaa paljon uutis- tai ajankohtaismediaa, niin ei päivääkään kulu etteikö näkisi jonkun jutun, missä naiset sukupuolena on aiheena. Ja joissa jutuissa toisaalta miehet jollain tapaa samalla problematisoidaan.

    • 9

      naiset ovat kylmiä kuin kalat
      ja vittumaisia ettei viitsi kyllä haaveillakkaan parisuhteesta,sen verran petollisia otuksia ovat he,mielummin on yksin,toki sitä haluaisi kivan suhteen mutta naisiin ei oo luottamista,joten ei kovin helposti suhteeseen tee mieli edes pyrkiä.
      naiset ovat sosiopaatteja
      ja kuten ketjun aloittaja mainitsi eivät oikeasti tarvitse suhdetta
      naiset kaipaavat rahaa ja kenkiä,vaatteita niin ovat onnellisia
      hirveitä otuksia sisältä päin naiset voivat olla kivemman näköisiä ulkoapäin mutta sisällä ei sitten olekkaan mitää,tyhjää täynnä.

      • hae_apua

        Naiset eivät ole syypää siihen että vaikutat aivan tasapainottomalta ja täydeltä sekopäältä. Ongelmat mielenterveytesi kanssa ovat vain ja ainoastaan sinun itsesi ratkaistavissa. Hae ammattiapua.

      • arrrja

        Joo, myönnetään että jos naisessa kiinnostaa vain se miten kivan näköisiä ovat ulkoapäin, niin voipa käydä että tulet kohdelluksi lopulta niin että vituttaa.
        Sinun pitäisi oikeasti vaatia suhteelta jotain muutakin eikä ruveta mihinkään ennenkuin teidät että siellä pään sisällä on edes omantasoisiasi tapahtumia.

    • näin se on....

      Aikakin etusivun kuvan naiset näyttävät hyvin koulutetuilta ja erittäin kylmiltä naisilta.
      Juuri sellaisilta itsekkäiltä ja muita manipuloivilta, joita suurin osa ihmisistä taitaa inhota sydämmensä pohjasta.

    • volxl4

      Tämä on asia joka on taas minun mielestä päinvastoin !
      Viimeisen 6v aikana olen törmännyt vain tunteilla leikkiviin paskiaisiin ( miehiin ) .
      Usko on mennyt .

    • iojfsgodfjh

      Nojaa.. Avauduin naiselle tunteistani kerrankin kunnolla, ja suoraan sydämestä. Vastauksena sain vain se, että olen kyllä hyvä tyyppi, mutta hän ei tunne mitään kipinää minuun, eikä aloita parisuhdetta ystävän kanssa.

      Se tuli niin lujaa kipeää, etten enää ajattele parisuhdetta samalla tavalla kuin silloin. Ja nimen omaan itsetuntoon. Nousin siitä. Tämänhetkinen kumppanini monesti on sanonut minun olevan paras rakastaja mitä hänellä on koskaan ollut. Enkä ole sitä koskaan häneltä kysynyt.

      Eli omien kokemuksieni pohjalta olisi silloin vaan pitänyt esittää kovaa adonista ja olla puhumatta tunteistaan. Ehkä se nainen olis tuntenut enemmän sitä kipinää mua kohtaan? Joka tapauksessa melkein hyppäsin sillalta silloin.

      • Vaikka sydämesi särkyikin, niin eikö silti ollut hyvä, että asia tuli selväksi jo siinä vaiheessa eikä vasta myöhemmin? Et varmaankaan halua suhteeseen naisen kanssa, jolla ei ole tunteita sinua kohtaan. Eroonhan sellainen kuitenkin johtaisi - ennemmin tai myöhemmin. Kovan adoniksen esittäminen tuskin olisi auttanut asiaa, päinvastoin. Aitous on se, joka elämässä oikeasti kantaa. Teit siis aivan oikein. Hän ei vaan sattunut olemaan oikea sinulle.

      • iojfsgodfjh
        discovery-74 kirjoitti:

        Vaikka sydämesi särkyikin, niin eikö silti ollut hyvä, että asia tuli selväksi jo siinä vaiheessa eikä vasta myöhemmin? Et varmaankaan halua suhteeseen naisen kanssa, jolla ei ole tunteita sinua kohtaan. Eroonhan sellainen kuitenkin johtaisi - ennemmin tai myöhemmin. Kovan adoniksen esittäminen tuskin olisi auttanut asiaa, päinvastoin. Aitous on se, joka elämässä oikeasti kantaa. Teit siis aivan oikein. Hän ei vaan sattunut olemaan oikea sinulle.

        Olet oikeassa. Olin silloin niin sokeasti todella, todella ihastunut häneen etten nähnyt metsää puilta. Haluaisin elämässäni kokea saman uudelleen, niin että myös kumppani tuntisi samoin. Tunteet tämänhetkiseen kumppaniin kehittyvät hitaasti, mutta varmasti.

        Se vain teki niin kipeää, kun teki kaikkensa toisen eteen. Ja olen myös aika nuori, se oli elämäni ensimmäinen kerta kun koin noin vahvoja tunteita. Luulen käyttäytymiseni johtuneen ehkä siitäkin. Olen siis 23 -vuotias.

        Mutta olet oikeassa. En enää haikaile hänen peräänsä. Silloin tällöin hän on mielessäni kun ajan ohi paikasta missä tavattiin ekan kerran, mutta yleensä silloin soitan heti nykyiselleni ja kerron miten tärkeä hän on.

    • iojfsgodfjh

      Niiin ja aiheen vierestä. Lukeudun niihin miehiin jotka haluavat elämältä työn, talon, naisen ja monta lasta. En siis olekaan mies, joka haluaa kiertää kaikki maailman paikat ja hankkia uraa ja rahaa, amk-tutkinto saa luvan piisata.

      Miksi tämä on naisten mielestä outoa, vai olenko törmännyt vääränlaisiin naisiin? Mielestäni olemassaolollanikin on enemmän merkitystä jos minusta tulisi isä joskus.

    • kaiken---k
    • ääähh

      "parisuhteettomat miehet ovat hyvin usein syrjäytyneitä."....

      Aloittajalla puurot ja velllit sekaisin....argumentoitntivrheitä täynnä.

      Samoin kun jokainen viesti tässä ketjussa...jokainen argumentoi edukseen. Tyypillistä jonninjoutavaa rupattelua.

    • 1+1=0

      Pojat on poikii ja tytöt tyttöjä, osa tietty täysiä piruja.

    • 69 =

      Siitä kova poru mistä puute .
      Kevät tekee tuloaan pariutumisvietti herää henkiin.
      Miehet ja naiset käyvät ensin etäämmälle tutkailemassa mahdollisuuksiaan.
      Miehet uhkaavat toisia miehiä/naisia " hyljättyjen miesten/naisten osasto"
      Mikäli haluaa pariutua on uskallettava lähteä viettien viemään kilpaan
      mukaan.

    • yhdfgh

    • aamu

      Huoh, taas yleistetään raskaasti! Kaikissa meissä, niin naisissa kuin miehissäkin on kaikenlaista kulkijaa. Eihän sitä nyt voi kaikkia naisia niputtaa samaan eikä kaikkia miehiä myöskään. Niiiiin turha keskustelu taas tämäki.

    • rauhaa ja rakkautta

      Miehen ja naisen aivot ovat rakenteellisiesti erilaisia ja hahmotamme tunnelämän ja " ympräröivän avaruuden" eritavalla. Kummankaan sukupuolen aivot eivät toimi väärin. Tämä asia tulisi tiedostaa....silloin toisen erilaisuus on helpompi ymmärtää.
      Minullakin kesti 20 vuotta ymmärtää(ja lukuisia suhteita), että jos nainen kertoo ongelmistaan ei hän halua, että ratkaisen niintä vaan pelkästään kuuntelen.
      Kun aidosti omasta mielestäni halusin auttaa ja annoin neuvon, niin naisystävä suuttui(oli muuten viikon puhumatta)...olin ihan pihalla reaktiosta!!!!

      • Esim.

        Jos ystävältäsi on koira kuollut ja hänellä on paha mieli ja hän haluaa puhua siitä ja muistella koiraansa, niin sinä siihen että " Osta uusi koira" Niinkö? Ja 20 vuotta meni sen ymmärtämiseen, että näin ei pidä toimia. Saas nähdä kuinka kauan menee vielä sen ymmärtämiseen, että kaikki naiset eivät ole myöskään samanlaisia.

      • Esim. kirjoitti:

        Yleensä huoli liittyi työhön ja työkavereiden tekemiseen.

      • rauhaa ja rakkautta
        Esim. kirjoitti:

        yleensä naisystävän pulmana oli työkaverit, työnantaja, sukulaisten tekemiset ja tekemättä jättämiset.....

      • bb
        rauhaa ja rakkautta kirjoitti:

        Miesystävän pulmana on ollut kädetön työkaveri, jatkuvasti apua pyytelevä äiti, määräilevä pomo, riita sukulaismiehen kanssa... Edellisen miehen ongelmana oli tällaisten tavallisten asioiden lisäksi se, että leikkaan leivän vinoon. Voi näitä ihmisen ongelmia...

      • hannupuo kirjoitti:

        Yleensä huoli liittyi työhön ja työkavereiden tekemiseen.

        Minulle naisena ongelma, paha mieli ja huoli eivät ole yksi yhteen samoja asioita, vaikka ne saattavat kietoutua eri tavoin yhteen. Tässä nimimerkit "rauhaa ja rakkautta", "Esim." ja "hannupuo", joista keskimmäisen oletan naiseksi, käyttävät näitä synonyymeina, tai ainakin päällekkäin. Ja vaikuttavat puhuvan toistensa ohi juuri tämän vuoksi.

        Ensimmäisessä kommentissa sanotaan: nainen kertoo "ongelmistaan",
        seuraavassa: hänellä on "paha mieli", ja kolmannessa käytetään sanaa "huoli".

        Vaatii halua ja kykyä syventyä kumppanin ajatusmaailmaan ja valmiutta avata omaansa, jotta molemmin puolin opittaisiin toisen tapa kielellistää asiat, mieltää sanat. Eikö se juuri ole sitä "parisuhdepuhetta"? Turha antaa sanojen tulla väliin ja kiistakapuloiksi, niistä pitää muovata työkaluja. Vai?

      • Pipa56

        Hyvä pointti!

        Mä ainakin hermostun jos tullaan jakamaan neuvoja, vaikken ole mitään kysynytkään,...tai hermostuin ennen, kunnes rupesin ajattelemaan, että vikahan on viestin saajassa eli minussa, ei siinä joka niitä neuvoja jakaa. On minun oma asiani päättää, miten niihin suhtaudun.

        Miehet ja naiset voivat elää yhdessä vain jos kummatkin löysäävät pipoaan.

      • mieluimmin_kaksin kirjoitti:

        Minulle naisena ongelma, paha mieli ja huoli eivät ole yksi yhteen samoja asioita, vaikka ne saattavat kietoutua eri tavoin yhteen. Tässä nimimerkit "rauhaa ja rakkautta", "Esim." ja "hannupuo", joista keskimmäisen oletan naiseksi, käyttävät näitä synonyymeina, tai ainakin päällekkäin. Ja vaikuttavat puhuvan toistensa ohi juuri tämän vuoksi.

        Ensimmäisessä kommentissa sanotaan: nainen kertoo "ongelmistaan",
        seuraavassa: hänellä on "paha mieli", ja kolmannessa käytetään sanaa "huoli".

        Vaatii halua ja kykyä syventyä kumppanin ajatusmaailmaan ja valmiutta avata omaansa, jotta molemmin puolin opittaisiin toisen tapa kielellistää asiat, mieltää sanat. Eikö se juuri ole sitä "parisuhdepuhetta"? Turha antaa sanojen tulla väliin ja kiistakapuloiksi, niistä pitää muovata työkaluja. Vai?

        Rautalankamalli edellisestä voisi olla:

        Kieli on ONGELMA,
        jonka ratkaisematta jättäminen aiheuttaa PAHAA MIELTÄ,
        josta jatkuessaan seuraa HUOLI suhteen laadusta.

    • ............

      näin myös olen kokenut naisena, että riittää kun kuuntelee, mutta ei anna ohjeita..ei tietenkää kukaan tarvii koko aikaa olla toisen ongelmien kuuntelija, mutta edes joskus..

    • Unohtamaton83

      Oman kokemuksen opittu tieto on aika samanlainen. Nainen on herkempi kyllä, mutta kaipaa millo mitäkin siihen ja se onkin loputon "pelikenttä". Onhan se hyvä itseensä kehittää ja neuvoja ottaa vastaan, mutta ei mun mielestäni kannata mennä siihen mukaan. Ottaa mielummin riskin ja katsoo miten siitä lähtee ajatukset muokkautuu erilaiseksi. Naisilla on lisäksi enemmän "tunneälyä" ja ne on yleensäkin tunnepuolella miestä pari askelta edellä... Näin ei kuitenkaan aina ole ja varsinki niissä osa-alueissa missä on heikompi, niin se alkaa häiritsee oli se luonne, ura, ulkonäkö ja kaiken huonon lisäksi! Pitäisi olla tasavertainen kaikessa. Aivan kaikessa. :D Pitäisi vielä naisen tuntee olonsa "turvalliseksi" eli nainen saa kilahtaa, mutta mies ei saa tai ainakin pitää kuunnella. Nämä ei ole yksinkertaisia asioita, mutta ihmissuhde asiat on vaikeita ja liika tarjontakin sekoittaa päätä... Luulee löytävänsä heti paremman "version" exästä, mutta siinäkin sitten ollaakin jo sellaisessa "noidan kehässä" mistä ei ole helppoa päästä pois. Valmiita sopia toisille täysin ei ole olemassa. Nainen tykkää tarttuu takertuu yksityiskohtiin ja kyllä Nainen tarvitsee parisuhdetta. Nehän alkaa käyttää masennuslääkkeitä yms. Pärjätäkseen työelämssä, mutta se herkkyys tulee siinä esille, että ne ei uskalla riskiä ottaa, jos se alkaa vaikuttaa työkuntoon...

    • InLove--87

      No ei kannata taas lukea tähän ihan kaikkia naisia.

      Itse olen enemmän parisuhde ihmisiä kuin sinkkuilija. Osaan olla yksinkin mutta mieluummin elämänsä, toiveensa ja tulevaisuutensa jakaa saman henkisen miehen kanssa. Saada ja antaa rakkautta. Ei ole minulle minkäänlaista peliä tämä vaan elämää rakkaansa kanssa.

    • Miehet ne pelaa

      Minä olen ainakin joka kerta lähtenyt ihan täysillä mukaan suhteeseen periaatteella, että rehellisesti pyrin omalta osaltani luomaan rakastavan, hellän ja läheisen suhteen mieheen.

      Mutta, mutta, mutta...Olen miettinyt pääni puhki, onko minulla ollut vain huono tuuri miesten suhteen. Vai, olenko liian kiltti, mukava ja joustava, että kaikenlaiset hyväksikäyttäjät, pihtarit ja juopot valitsevat minut kohteekseen. Vai onko oikeasti niin, että MUUNLAISIA miehiä ei ole -ainakaan vapaina. Tämänkin päivän suomi24 -saldo on yksi minua parikymmentä vuotta nuorempi tarjokas, jolla on kuulemma "kokoa". Eli ihan muu mielessä kuin oikean ihmissuhteen luominen.

      Keskustele siinä sitten parisuhdeasioista kun mies on syönyt kaappisi tyhjäksi ja lähtenyt viikonlopuksi exänsä kanssa ryyppäämään. Miten se teidän mielestänne onnistuisi käytännössä miehet?

    • Kolmenkympin+mies

      Aivan. Mä miehenä ainakin olen onnellinen kun on joku jonka kainaloon saa illalla nukahtaa. Ilman suhdetta nukun huonosti ja kaipaan koko ajan naista. Enkä pelkästään seksin takia vaan sen läheisyyden ja ihmisen jonka rinnalla on hyvä olla ja jolle puhua päivän asiat, ilot ja surut.
      Itselläni on useita suhteita elämässäni takana ja lähes joka kerta päätös on sama. Nainen jättää tunteettomasti tai jos ei jätä niin pettämällä saa sen aikaiseksi että minä jätän. Mun mielestä jos on jollekin rakas niin jättäminen ei voi olla helppoa eikä varsinkaan tule kysymykseen heti ekassa riidassa. Enhän edes ole väkivaltainen, juoppo vaan kumppanista huolta pitävä mies.
      Kun kerron näin olen mä varmaan seuraavaksi yleisin miestyyppi narsistin jälkeen eli läheisriippuvainen. En suinkaan sillä pärjään yksinkin mutta kai mä saan kaivata naista rinnalleni.
      Nyt taas onnellinen. Tapasin naisen jonka kanssa meillä oli sutinaa vuosi sitten mutta se homma tyrehty vähän niinkuin vahingossa sillä asuttiinhan me eri paikkakunnalla. Elin suhteessa tässä välissä kesällä mutta eron jälkeen tapasimme uudestaan vuoden jälkeen ja nyt tunteet on lämmenneet täysillä. Tää täytyy olla nyt jotain erilaista koska tunteet ovat säilyneet jo yli vuoden joten... Jos nyt olis löytäny sen naisen joka oikeasti haluaa tosissaan parisuhdetta.

    • Nyt riitti

      Oma vaimo on tyypillinen nainen. Kaikki asiat nähdään lähinnä vain omalta kannalta. Aina mediassa valitetaan että Suomalainen mies ei puhu, mutta kyllä se on niin että Suomalainen nainen ei puhu. Tai puhuu, mutta ei ymmärrä kuin pari minuuttia ja sitten unohtaa taas mitä mies on hänelle kertonut omasta sielunelämästään.

      Tänään sain hermoromahduksen vaimolle kun ei millään tajua miltä minusta tuntuu. Minä ihmisenä olen pohjimmiltani olen sellainen jonka mielestä toista pitäisi aina tukea parisuhteessa ja yhdessä selvitään. No se nyt vaan on muodostunut sellaiseksi meillä että minä teen ja toinen vaan valittaa/syyllistään. Voin sanoa että huusin paskaa elämää ja muutosta. Ei toisen hinaamista perässä jaksa enempää kuin sen 5 vuotta ja enää en jaksa. Nyt on hänen aikansa tehdä jotain jos haluaa että ollaan pari vielä.

    • Diplomatia

      Ymmärrän kantasi! Mutta älä mieti sitä minkä kuvan media antaa! niinkuin naisena yritän myös olla välittämättä että leffoissa sekä musavideoissa on alastomia naisia tai puolialotomia, semmoiset leimaavat naisen esineeksi jonka avulla myydään ja naiselle tulee semmoinen olo että miehet ajattelevat vain seksiä ja yms.. Ja mitä tulee tuohon "naiset eivät parisuhdetta oikeasti tarvitse" itse naisena voin kertoa että minusta tuntuu omassa suhteessani että olen se joka tarvitsee kumppania enemmän kun hän minua..hänellä paljon ystäviä jotka pitävät hänestä hyvinkin paljon, itselläni on vähemmän ystäviä enkä juurikaan keskustele heidän kanssaan tunne asioista, mieheni on ainut joka tuntee ja tietää kuka minä oikeasti olen ja hän on paras ystävinä, hauska ja hellä. Ja arvostan häntä suuresti sekä hän minua.. luulen että keskustelu on sinäänsä turha sillä on sitten mies tai nainen niin ihminen kaipaa läheisyyttä ja ne ovat asia erikseen jotka pettävät ja niitä löytyy naisia sekä miehiä. Ja miehet: Oikeanlainen nainen kyllä välittää teistä ja teidän tunteista! eikä tahdo satuttaa teitä..ja avautuminen ei tosiaankaan ole noloa, kokeilkaa sitä rohkeasti! :)

    • estel

      Totta, elämä on raakaa peliä. Mitenkäs piintyneitä käytäntörakenteita saataisiin muutettua... Toki saa aloittaa vallankumouksen ja käydä barrikadeille. Hienoa jos sen vielä pystyy tekemään saamatta homon tai naistenvihaajan leimaa. Sosiaalisia normeja koskevia vallankumouksia vaan on täysin turhaa yleensä tehdä, muutokset tulee ajan kanssa jos on tullakseen. Hyvä että edes joku on kuitenkin hereillä :)

    • nainen21v

      Oishan se kiva jos juku mies haluais seurustella mun kanssa! Mutta juuri ketään tuntemaani miestä ei kiinnosta naiset.. ovat vaan poikaporukoissa ja kattovat lätkää.

    • Lahopää

      Hyvä kirjoitus! Lisäisin että naiset etsivät miestä jolla on ns. perusasiat kunnossa. Tällaiset naiset löytääkin haluamansa: Miehen joka pitää perusasioinaan työtä, kavereita, rahaa jne. Nainen ei kuulukaan listaan ja joutuu petetyksi ja jätetyksi. Kunpa etsisivät alunperinkin sitä jolle nainen olisi elämän ainoa keskipiste ja jota ilman mies syrjäytyy ja lahoaa.

    • uskova 75

      Aikasta villiin suuntaanhan tämä PARISUHDE käsitys on maailmassa männynä. Mitenhän hurjaksi vielä liene äityypi.

    • Hei "Game on! Hienoa, että on muitakin jotka huomaavat/tunnustavat seb ettö "Suhdeasiat on peli naisillle" ja että naiset usein tavatessaan, puhuessaan vatvovat näitä suhde/ei-suhde asioita.

      Syyt miksi näin on ei ole niin yksiselitteiset, eikä aina naiset ole niin kylmiä "suhdesuunnittelijoita" kun kuullaan/luullaan. On ihmisiä, jotka ovat tottuneet suhteeseen ja toisia jotka eivät. Se on persoonasta kiinni enemmän kun sukupuolesta.

      Osa miehistä on perinteisiä ja hankkii naisen suhteeseen, vaikka päätyykin mieluumin harrrastuksiensa tai työnsä pariin toteuttamaan itseään. Osa naisista hankkii suhteen, sen vuoksi että se on heidän "elämäntehtävänsä" hankkia mies/suhde ja perhe.

      Osa aikuisista taas ahdistuu koko suhde/perhe ajatuksesta, toiset kaipaa vaan sitä ja toisille se ei merkitse mitään ihmeempää. Usein moni on näiden äärien välissä omien elämäänsä elämässä.

      Miksi emme voisi oppia toistemme elämistä, onnistumista, virheistä, haaveesta onneen tai jännittävään uuteen ihmiseen/kokemukseen? Mitä pahaa on siinä, että muut ihmiset tai läheiset kiinnostavat ja puhuttavat meitä? Mitä pahaa on kiinnostua jostain muusta jos suhdeasiat ei kiinnostakaan? Mitä järkeä on kiistellä kumpi on enemmän jos lopulta kumpikin on mitä on :)

      nim. terveen suhtautumisen puolesta, oman tahdon vastaista sukupuolittunutta käytöstä vastaan

      • komppaa 100 %

        Hyvin sanottu!

    • ENFP-nainen

      Todella hyvä keskustelu! Asiaa on vaan tullut lyhyessä ajassa niin valtavasti, että kaiken lukeminen sulatteleminen vaatii aikaa. Muutama ajatus kuitenkin nousi pintaan.

      Meitä on myös paljon naisia, jotka nimeenomaan etsivät herkkää miestä, ja joille myös suhteen syvällisyys ja henkinen läheisyys on tärkein asia suhteessa.

      Myönnän, että nainen on usein läheisten ystävyyssuhteidensa takia vahvemmilla kuin moni mies. Itsellä ainakin useita ystävyyssuhteita 15-35v takaa, joissa voi puhua mistä vaan. Parisuhteessa henkinen läheisyys ja avoimuuus on kuitenkin eri tasolla, syvimmät tunteet ja katseet sielusta sieluun on läsnä jokapäiväisessä arkielämässä. Se, että ystävien kanssa puhuu syvällisiä ei yhtään vähennä kumppanin kanssa käytyjen keskustelujen arvoa. Lisäksi silloin kun olen parisuhteessa, olen noudattanut lojaalisuutta kumppania kohtaan siis parisuhteen intiimeistä asioista on puhuttu vain kumppanin luvalla. Käytäntö tietysti eriyttää niitä asioita, mitkä jää vain kumppanin kanssa käsiteltäviksi.

    • 7+6

      onneks oon homo!

    • Itse pidän suuressa arvossa ihmisiä, jotka ovat rehellisiä itselleen ja sellaisia kun ovat. Ylilyönnit suuntaan ja toiseen suututtaa itse kutakin.

      Tyttöpojista ja miesnaisista:

      Olen itse nainen, joka on aina etsinyt/löytänyt toisista mukavia ja välillä inhottavia poikia/nuoria miehiä, jotka minun seurassani "avautuvat" jos eivät aiemmin ole uskaltaneet "naismaisemmiksi". Se minua heissä viehättääkin, se uudestaan löydetty "tasapainottomuus/tasapaino" sen suhteen mitä kaikkea he ovat. Monet tuttuni ovat hoivaluonteita, mutta silitikään viihdy tavallisessa suhteessa sen pidempää tai lyhyempää kun muutkaan. Moni taas ei koskaan usko löytävänsä rakkautta, sillä he ovat pettyneet odotukset vs. todellisuus.

      Olen itseni hyväksyvä miesnainen. Siis nainen, joka ei ole ehkä naisellisin ja hempein, mutta silti "hyvä nainen siinä kuin hyvä jätkäkin" . Pidän siitä, että minulle on joskus laitettu ruokaa ja joku kysyy minunkin päiväni kuulumiset tai laittautuu/huolehtii itsestään myös minun vuoksi. Pidän sitä hellyytenä siinä missä "mieheni" pitää/piti sitä että häntä hellin, hyväilin ja huomioin niin henkisesti kun "silmänruoka" - ajatuksella tai/ ja kotiaskareinkin.

      Yhdyn siihen mitä muutkin ovat täällä toistaneet. Kokeile astua ulos ennakko-odotuksistasi, jos haluat, ole sitä mitä haluatkin/mitä oletkin. Joku sinua aina arvostaa sen vuoksi, olit millainen hyvänsä.

      Hyvä itsetunto/ se että tuntuu hyvältä olla oma helppo/vaikea/mahtava/kauhea.. itsensä, on mielestäni myös hyvän ihmissuhteen/omantunnon/pariutumisen tai .. jättämisen "edellytys" tahi pohja josta "rakentaa"

    • Turha on yleistää sen kummemmin naisten kuin miestenkään käyttäytymistä. Monet naiset varmasti pelaavat parisuhteilla, mutta on myös valitettavan totta, että useammin miehet kuin naiset valehtelevat kumppaneilleen luvaten maat ja taivaat pelkän seksin takia. Puhun omasta kokemuksestani.

      Nyt minulla on läheinen ja luottamuksellinen suhde mieheen, ja teemme kumpikin parhaamme, jotta suhde toimisi tulevaisuudessakin. Lisäksi minulla on muutama erittäin hyvä miespuolinen ystävä, joiden kanssa keskustelen myös parisuhdeasioista kummankin sukupuolen näkökulmasta.

    • Topelius

      On kyllä loistava ketju ja ollaan taas kerran todistettu se seikka, että Suomi ei ole tasa-arvoinen maa. Totuushan on se, että miehen evolutiivinen tehtävä on nousta parhaaksi mieheksi, joka naisella ympärillään on eli oltava alfa. Suomessa naiset ovat naisia heti kun heille alkaa hormoonit virrata. Taas miehen tehtävä on voittaa, tuhota ja nussia pois tieltään kaikki esteet, jotta hänestä tulisi mies, joka ansaitsee naisen. Eli Suomessa miehen tulee käydä se sotaväki, jotta mies saisi oikeudekseen olla mies ja saada lisäresursseja elämään kuten työpaikan ja vaimon. Ulkomailla ei ole tätä erityistä ”shit- testiä” miehille, eli sitä että omaa pärjäämistä mitataan jollain asevelvollisuuspaskalla.

      Suomessa mies pärjää jos on hyvä oppimaan ja jos on ollut aina lapsesta asti suosittu, omannut miljoonia kavereita ja tyttöystäviä, eikä ole niin heikko, että olisi koulukiusattu. Armeija kun on tuommoinen paskapaikka, josta hyötyy vain ne geenipoolin huipulla olevat miehet, joilla on aina ollut niitä miljoonia kavereita ja tyttöystäviä. Suomessa koulukiusatulta AT- mieheltä otetaan kaikki pois henkeä myöten. Neuvostoliitto oli sikäli parempi valtio ATM- miehelle, koska silloin AT- mies sai kuitenkin ilman mitään paskatestejä, itselleen vaimon, työpaikan ja asunnon. AT- miehiä ei olisi Neuvostoliiton kaltaisessa järjestelmässä, koska palkka olisi jokaiselle sama.

      Menestyminen on sekin opittu mekanismi. Se on yksinkertaistettuna tätä: Luet ja muistat. Toistat tätä mekanismia miljoonia kertoja niin olet maisteri tai ylioppilas. Kun osaa hyvin tämän tekniikan, niin silloin opiskelu on vain mekanismien toistamista. Armeija on oikeasti elämä. Kun mies tulee armeijaikään niin heikoimmat tippuvat pois; heistä tulee joko sivareita, jotka saavat vain paskaduuneja, rikollistotaaleja, virallisia hulluja ja muita luusereita. Silloin kun mies on onnistunut käymään armeijan, on hän osoittanut sen, että hän on parempi kuin nämä äsken mainitut miehet ja hän on myös osoittanut että hän on mies isolla M:llä ja hänellä on oikeus kaikkeen: vaimoon ja työpaikkaan. Ruotsalaiset naiset pitävät just näistä tunteellisista miehistä, joita tässä skeidasuomenmaassa niin paljon vihataan, hakataan ja syrjitään.

      Jos sinulla on hyvät geenit, terve ympäristö ja tarpeeksi paljon helpottavia tekijöitä, niin silloin normaali mies saavuttaa Suomalaisen unelman vääjäämättä. Jos vaikka joku alfa sai paljon tyttöystäviä teininä, niin hän saa myös aikuisena näitä tyttöystäviä just siitä syystä, koska hänellä on sellaisia helpottavia tekijöitä kuten aiempia tyttöystäviä. Näin terveessä ja normaalissa ympäristössä tämä Suomalainen unelma saavutetaan vaivatta juurikin tämän minun ”Vääjäämättömyys”- teoriani mukaan. Suomalainen saavuttaa Suomalaisen unelman vääjäämättä, jos hänellä on suotuisa ympäristö, kavereita ja riittävästi just näitä helpottavia tekijöitä. Geenit ovat pelkästään se vipuvoima, jolla tämä kaikki tehdään mahdolliseksi.

      Viimeiseksi pitää vielä korjata tämä korkeilla palkkatasoilla esiintyvä väite, että ”naisen euro on 80 senttiä”. Oikeasti normaali suomalainen nainen syntyy miljonääriksi. Kun hän on lapsi, hänen vanhempansa elättävät hänet; ja kun hän on aikuinen hän voi valita itselleen miljoonista upporikkaista miehistä itselleen elintason, jota varmasti kaikki feministit kadehtivat. Kuten miljonääri pyörittää osakkeita, nykynainen pyörittää omaa parisuhderulettiaan, jossa naisen käytettävät tulot vaihtelevat kymmenistä tuhansista miljooniin euroihin. Köyhyys on pelkästään miesten ongelma. Naiset ovat miljonäärejä koko elinikänsä. Miesten elättejä. Jos femakot ovat huolissaan paristakymmenestä sentistä, niin minä olen huolissani niistä MILJOONISTA EUROISTA joihin jokaisella tavisnaisella on mahdollisuus toisin kuin miehillä. Että siinä teille sitä vitun ”tasa- arvoa”. Naisten käytettävinä on uskomaton määrä resursseja ja rahaa. Naisilla on myös aina ollut tukenaan ja kokemuksenaan miljoonia poikaystäviä ja suhteita.

      • mitä P*****KAA

        "Viimeiseksi pitää vielä korjata tämä korkeilla palkkatasoilla esiintyvä väite, että ”naisen euro on 80 senttiä”. Oikeasti normaali suomalainen nainen syntyy miljonääriksi".
        -Naurettava väite, joka perustuu siihen oletukseen että kaikilla on mahdollisuus naida miljonääri joka sitten elättää, eikös miehellä ole periaatteessa sama mahdollisuus?

        "Kun hän on lapsi, hänen vanhempansa elättävät hänet"
        -Samoin ne miehet ja nykyään yhä useampi nuorimies onkin pitkälle aikuisenakin vanhempiensa elättinä.

        " ja kun hän on aikuinen hän voi valita itselleen miljoonista upporikkaista miehistä itselleen elintason, jota varmasti kaikki feministit kadehtivat. Kuten miljonääri pyörittää osakkeita, nykynainen pyörittää omaa parisuhderulettiaan, jossa naisen käytettävät tulot vaihtelevat kymmenistä tuhansista miljooniin euroihin. Köyhyys on pelkästään miesten ongelma"
        -Jos on kaunis nainen, niin ehkä, nykyään naiset kitenkin valitsevat mielummin koulutuksen, kannattaa katsoa tilastoja- niistä muuten huomaa senkin että kauniiden naisten osuus on noin2%

        "Naiset ovat miljonäärejä koko elinikänsä. Miesten elättejä. Jos femakot ovat huolissaan paristakymmenestä sentistä, niin minä olen huolissani niistä MILJOONISTA EUROISTA joihin jokaisella tavisnaisella on mahdollisuus toisin kuin miehillä. Että siinä teille sitä ***** ”tasa- arvoa”. Naisten käytettävinä on uskomaton määrä resursseja ja rahaa. Naisilla on myös aina ollut tukenaan ja kokemuksenaan miljoonia poikaystäviä ja suhteita. "
        - Tilastojen mukaan naiset ovat kuitenkin köyhempiä kuuin miehet, sekä nuorena että vanhana, ota selvää asioista ennenkuin alat vouhkata. Ihan näin empiirisen tuntumankin perusteella väitän että kaikki tuntemani naiset elättävät itsensä omalla pienipalkkaisella työllään.

        Ja vielä poikaystävistä: kyllä ovat olleet kaikkea muuta kuin tukena, ihan pelkkää riesaa niistä naiselle on.

      • elät vain kerran

        Kun mies on lapsi, hänen vanhempansa elättävät hänet....Sitten hän rikastuu upporikkaaksi ja joku nainen päätyy hänen elätettäväkseen:D

      • Blaa blaa blaa
        elät vain kerran kirjoitti:

        Kun mies on lapsi, hänen vanhempansa elättävät hänet....Sitten hän rikastuu upporikkaaksi ja joku nainen päätyy hänen elätettäväkseen:D

        Sekin on sitten miehen oma valinta.
        Nykyään monella parilla on omat rahat ja aika moni asuu yhdessä ilman papin aamenta, joten silloin kumpikin elättää itsensä. Lapset sitten sen miehenkin pitää elättää puoliksi äidin kanssa, vaikka ei olisikaan naimisissa.

    • Sinkku Nainen

      Taitaapi olla niin,ettei miehet sitä suhdetta tarvitse..Äitiä raukkaparat kaipaavat passaamaan.Mukamas kaipaavat suhdetta...niih..onhan se helppoo ku ruoka ja puhtaat vaatteet silloinkin tippuvat syliin,ja saa sitä pipariakin.Jos tajuaa oikeessa kohtaa olla hiljaa,ja oikeessa kohtaa hymyillä.Niih,piparia ei äiskältä kyl saanu....ja kaveritki kiusais jos aikuisiällä äiti käy hyysäämässä...

      • Joopa joo...

        Keskityhän nyt vaan niihin omiin huoltajasuhteisiisi sinäkin.

    • Onnekas -73

      Minä ainakin naisena allekirjoitan, että naiset eivät tarvitse parisuhdetta niin paljon kuin miehet!! Olen pian vuoden ollut sinkkuna ja perin tyytyväinen olooni! edellinen parisuhde kaatui vastapuolen viinan käyttöön. Vapautin hänet sitten juomaan sitä viinaa niin paljon kuin lystää. Henk.kohtasesti en piittaa "peleistä". Päivät kuluu muutenkin nopsasti. Parisuhteista kyllä tulee keskusteltua kun sattuu ystäväpiirissä olemaan näitä parisuhdeongelmaisia.... Sekin vaikuttanut siihen, ettei omalle kohdalle halua "takkuja". Parisuhteet olisivat varmaan kestävämpiä ja parempia, jos ihmiset oivaltaisivat, ettei toisen ihmisen rinnalla voi olla onnellinen, ennen kuin on onnellinen ja tyytyväinen itsensä kanssa.

      • Linda77.

        Juu, allekirjoita vaan ihan omalta kohdaltasi! :)
        T.Parisuhdekeskeinen nainen

      • Set and match

        Yksi hyvä juttu on myös miettiä sitä omaa miesmakuaan.
        Ennen kuin alkaa kaikkia miehiä syyttämään siitä että suhteet eivät onnistu tai mies nauttii alkoholia liikaa mm.

        Meitä täysin lähes raittiita miehiäkin kun on olemassa jotka ottavat parisuhteet vakavasti.

        Tosin läksyt taidetaan oppia tosiaan vasta lähempänä sitä 40-vuotta.

      • MIramella

        Juu näin on, en myöskään kaipaa parisuhdetta.

        Paempi yksin kuin huonossa suhteessa, näin 40 iässä alkaa tarjontakin olla lähinnä Alkonsulhoja, joten ei kiitos.

      • Hyvää vuosikertaa 73

        Veit jalat suustani ;) siis tuon paremmin en voisi asiaa selvittää, vaikka olen pitkän ajan kuluessa tullut tasan samaan mielipiteeseen kanssasi. Olisinpa itse vain niin vahva, että pärjäisin ilman parisuhdetta. Yksinolon kestämättömyyteen se haikailu kaatuu joka kerran. Nauti elämästä vaikka minunkin puolestani sitten, yritän taapertaa täällä miten keksin.. ;) Olet varsinainen idoli kyllä.

    • Poikamies44v

      Moni mies on naisen kanssa vain siksi kun ei osaa pitää kotia siistinä, eikä osaa pestä pyykkiä. Ja usein ne vie niin paljon aikaa, että urheiluharrastus kärsii. Lisäksi moni mies on naisen kanssa vaa siksi, kun toisen miehen kanssa ei voi saada lapsia. Yksi pointti on myös se, ettei kaverit luule homoksi. Vallalla on sellainen käsitys, että viidesti avioliitosta eronnut mies on kunniakkaampi kuin säntillinen ja taloutensa hyvin hoitava viisikymppinen poikamies.

    • arrrrja

      Mies haluaa, että naista kehtaa näyttää ulospäin. Annas olla kun et enää näytä kakskymppiseltä ja kilojakin on kertynyt, niin olet arvoton. Hoida täydellisesti huusholli ja jälkeläiset, laita ruokaa kuin top chef ja ansaitse rahaa kuin kroisos ikään, mutta jos et sen jälkeen jaksa tai viitsi täydellisiä seksipalveluja harrastella vähintään parin päivän välein, olet out. Naista voi myös kaikesta täydellisyydestä huolimatta huvikseen pettää vähän jokatoisen kaksilahkeisen rehellisessä mielipiteessä. Se on sellaista, kun miehet nyt vain on sellaisia ja tilaisuudet pitää käyttää, kun ihmisellä on vain tämä yksi elämä. Niin minullakin on, rupeahan vielä vaatimaan kalsariesi pesulapalvelua niin se on adjöö sitten.

      • "love"=fear+roles

        Tämä on nyt vähän tietoinen yleistys ja yksinkertaistus, mutta luulenpa asioiden olevan niin, että miehet eivät avaudu, koska sitä avautumista vaativat naiset eivät tosiasiassa haluakaan sellaista edes kohdata. Miehen avautuminen ei vastaa sitä, mikä on - sekä miehistä että naisista meidän kulttuurissamme - toivottavaa mieheltä. Näin roolien takana mykistely ja hiljainen kipu jatkuu ja välittyy.

    • tosiasiat tunnustett

      Miehet tarvivat parisuhteen, koska tarvivat keittäjän, siivoojan, paikkaajan, parsijan, ompelijan, ikkunoiden pesijän, vessan pöntön pesijän, jonkun ottamaan hiukset pois viemäristä ja lavuaarista, rakastajan, lapsilleen synnyttäjän, elättäjän jne jne. Mutta miehet eivät arvosta tasavertaista parisuhdetta.

      Miksi muuten luulette että mies ottaa jonkun thaivaimon, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä? Miehet eivät tarvi keskustelukumppania, koska eivät osaa keskustella. Siksi naiset ovat parisuhdepyhimyksiä, koska he oikeasti haluavat parisuhteen, tasavertaisen, mutta joka näyttäisi olevan lähes mahdottomuus.

      Ja siksi miehet ovat parisuhdevammaisia, koska haluavat parisuhteeltaan että olisi joku joka huolehtisi. Siis tarvivat pääsääntöissti äidin. Miksi luulette että on näitä naimattomia peräkamaripoikia? Tietysti siksi, kun heillä on äidit huolehtimassa. Vaimoa he eivät ole kokeneet tarvitsevansa. Siis parisuhdevammaisia ovat oikeasti miehet. Isoin osa.

      • Suden Sepe

        Mistä naiset muka osaavat keskustella?

        Naisten puheista puuttuu substanssi ja se on pääsääntöisesti aiheesta toiseen poukkoilevaa kevyttä kotkotusta. Missä ovat naiset, joiden kanssa keskustella politiikasta, yhteiskunnasta, historiasta, kulttuurista...? (punanautaviherfeministejä ei lasketa naisiksi)

      • PunaHilkka :)
        Suden Sepe kirjoitti:

        Hehe....siis naiset joilla on tietoa, kiinnostusta yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kantavat huolta hyvinvoinnista ja haluavat turvata hyvinvoinnin muillekin kuin itselleen eivät siis ole naisia.

        Niin, onhan se vähän kenkkua kun ei voi syödä kakkua ja säästää sitä.

        Älykäs ja koulutettu nainen kun ei koe tarvetta perinteiseen naisen rooliin vaan haluaa arvostusta siinä missä mieskin.Sen palkan ja aseman muodossa, mutta ei myöskään tarvitse ketään toista elättämään itseään.

        Mitenhän sinua oikein tituleeraisi...kukahan tervejärkinen nainen haluaisi kaltaisesi miehekseen??

        No, onhan noilla vankila hemmoillakin omat faninsa, jotta kaipa sinullekin joku löytyy.

      • Hukka Pien
        Suden Sepe kirjoitti:

        Mistä naiset muka osaavat keskustella?

        Naisten puheista puuttuu substanssi ja se on pääsääntöisesti aiheesta toiseen poukkoilevaa kevyttä kotkotusta. Missä ovat naiset, joiden kanssa keskustella politiikasta, yhteiskunnasta, historiasta, kulttuurista...? (punanautaviherfeministejä ei lasketa naisiksi)

        Hyvin sanottu Suden Sepe!

        Kyllä olen kokenut joskus antoisia keskustelutuokioita naisten kanssa mutta vain silloin ku heittäydytään sille fiilisvuoristoratavaihteelle. Pitemmän päälle se ei ole keskustelua. Se on vain hölötystä vailla päämäärää, vailla todellista sisältöä, vailla oppimista.

        Politiikka, yhteiskunta??? UNOHDA KOKO JUTTU jos naisen kanssa juttelet! Ei helvetti. Poikkeuksia on joka sääntöön, mutta huhhuh. Naisethan äänestääkin sen perusteella, kenestä välittyy mukava kuva tv-haastatteluissa. Tämän minulle jokin aikaa sitten sukulaismuija sanoikin ihan kirkkain silmin. Se oli sitä politiikkakeskustelua.

      • Nauran sulle
        Hukka Pien kirjoitti:

        Säälittävää kehua omaa höpinäänsä. Koitas saada sitä substanssia pälinöihis, menee ihan naapurin-Maijakin on tyttö, linjalle. Voihan sitä tietenkin yleistää yhden ihmisen touhut koskettamaan koko nais sukukuntaa, täällä on yleistetty niin härkisti että mitäs pienistä.

        Ihmettelen vaan että millainen tyhjäpää se sinun äitimuoris on mahtanut olla kun poijallaan on noin negativinen käsitys naisesta.

        Mielenkiintoinen pointti muuten että älykkyys kuulemma periytyy ristiin, eli siis äidiltä pojalle.

    • 2+6+3

      Jaan oman kokemukseni lyhyesti. Minulla oli miesystävä, joka ei osannut ollenkaan avautua. Näin, kun hänellä oli joskus paha olo ja pyysin, että kertoisi mikä painaa. Ei hän kertonut, sanoi vain että "ei mikään". Tuntui pahalta ettei hän avautunut vaikka olisin halunnut olla tukena.
      Joskus kun meille tuli riitaa niin minä olisin halunnut puhua ja selvittää asian, mutta hänen piti päästä olemaan yksin, joten hän lähti kävelemään. No, alussa hermostuin, että miks häipyy nuin, mutta sitten ymmärsin, että hänen vain pitää ensin olla hetki omissa ajatuksissaan ja sitten hän tulee kyllä takaisin ja voidaan sopia se riita.

      Tällä palstalla on tapana haukkua naisia (ja joskus myös miehiä), ja yrittää täten luoda kuilua sukupuolten välille. Ei kannata mennä siihen ansaan.
      Ihmiset ovat yksilöllisiä, tunnen monia miehiä ja heistä löytyy monenlaista persoonaa. Samoin naisystävistäni.

      • Korjataan:

        Miehet ovat yksilöllisiä, naiset geneerisiä.

    • ..........

      Kaikista pöllöin väite tässä keskustelussa on ollut se, että olisi jotenkin naisten syytä etteivät miehet voi puhua tunteista keskenänsä.

      • jedmckenna

        Keskustelun avaaja on kulkenut etäämmälle kuin normaalisti näissä keskusteluissa ja alkanut tarkastelemaan kulttuurillista kontekstia, mikä on helvetin hieno siirto. Se kun vaatii aika syvällä tasolla olevaa tiedostamista, eräänlaista ulkosuomalaiseksi asettumista joka tuo mukanaan objektiivisuutta kulttuurissa vallitseviin ilmiöihin.

        Lue uudelleen ja ajatuksen kanssa se kaikki minkä game on nickillä kirjoittava tyyppi on tuonut esille. Syviä ajatuksia.

    • rauhaa ja rakkautta

      Onko muuten kukaan miettinyt kuka miehet kasvattaa? Yleensä kasvattajana ovat naiset, koska miehet olivat ainakin aiemmin suljettu pois kasvatuksesta.....

      Aikasemminhan lapset määrättiin pääsääntöisesti äidille avioerossa. Nykyisin on tilanne kylla onneksi toinen.
      Olin päiväkodissa harjoittelemassa opiskelun alkuaikoina 80-luvun lopulla...pienet miehenalut juoksivat ja heittivät kävyillä toisiaan ja "riehuivat" naisohjaajien mielestä.....tuli kommentti yhdeltä....hei pojat elkää juosko, miksette voi leikkiä kuin tytöt? HALOO!!!!

      • t....

        Pojat ottavat mallia isistään, tai jostain muusta miehestä.
        Ja miesten puhumattomuus on taas hyvin suomalainen ilmiö. Monet miehet mykistyivät sodista palatessaan, niin minun vaarinikin, sama on jatkunut miessukupolvelta toiselle, lievennen tietysti. Tämänkin joku saa varmaan käännettyä naisten syyksi.

      • rauhaa ja rakkautta
        t.... kirjoitti:

        On se kumma että naiset ei ota vastuuta mistään:o) aina on syynä isä tai joku toinen miespuolinen henkilö....kyllä minä ainakin kuulin useamman kerran lapsena, että ei isot pojat itke.(naiset sanomaa) No ei kyllä sen jälkeen kivuista paljon välittänyt...puri vaan hampaat yhteen....
        En minä naisia syyllistä, mutta olisi jotenkin virkistävää kuulla joskus, että nainenkin jotenkin vaikuttaa miehen olemukseen;o)

      • 10+1

        Ei viiti aikuisena enää vanhempia syytellä. Jokainenhan voi kasvaa ja kehittyä jos haluaa. Ite ainakin olen vapauttanut itseni "menneisyyteni kahleista".

      • yksi äiti
        rauhaa ja rakkautta kirjoitti:

        On se kumma että naiset ei ota vastuuta mistään:o) aina on syynä isä tai joku toinen miespuolinen henkilö....kyllä minä ainakin kuulin useamman kerran lapsena, että ei isot pojat itke.(naiset sanomaa) No ei kyllä sen jälkeen kivuista paljon välittänyt...puri vaan hampaat yhteen....
        En minä naisia syyllistä, mutta olisi jotenkin virkistävää kuulla joskus, että nainenkin jotenkin vaikuttaa miehen olemukseen;o)

        En kyllä ole pojilleni KOSKAAN niin sanonut, kyllä se on ollut isänsä kasvatusta. Aina piti poikia "karaista" ja rajusti kohdella. Meillä on puhuttu ja pussattu lapsia, tyttöjä ja poikia, leikkiä ovat saaneet juuri kuten ovat halunneet, joten muitten tekemmisistä en ota vastuuta. Vaikka kyllä ne lähipiirinkin muksut on rakkaudella kasvatettu, pojat on saaneet itkeä ja purkaa pahaa oloaan.

        Tässäkin kohdassa heitän pallon isille, jos on kasvatuksessa ollut jotain vikaa.

        Siitä otan kyllä vastuuta, että helpolla ovat meidän pojat päässeet, paljon ei vaadittu kotitöitä, eikä ruumiillisesti ole kuritettu, (niinkun minua aikoinaan)

      • rauhaa ja rakkautta
        yksi äiti kirjoitti:

        Kyllähän sitä näkee nykyisinkin äitejä jotka retuuttavat lapsiaan kaupassa ja kadulla. Se mitä tapahtuu kodin seinien sisällä ei näy ulospäin.....JA SE HIRVEÄ HUUTAMINEN!!!!.
        Onhan se haastavaa jos lapsi kiukuttelee ja silloin modernit kasvatusmetodit unohtuu helposti;o)
        Naiset nyt vaan viettävät enemmän aikaa lapsen kanssa vielä nykyisinkin, vaikka vanhempainloma on myös miehellä.
        Eniten minua ärsyttää tämä miehen demonisointi ja naisen kohottaminen uhrin asemaan.
        O

      • ,.,.,.,.,.

        No se nyt on ihan tosiasia, että naiset ovat olleet ja ovat varmaan edelleenkin useammin niitä uhreja.

      • rauhaa ja rakkautta
        ,.,.,.,.,. kirjoitti:

        No se nyt on ihan tosiasia, että naiset ovat olleet ja ovat varmaan edelleenkin useammin niitä uhreja.

        minä puhuin lapsenkasvatuksesta...sinä käänsit sen itseesi...kuvaa hyvin monen naisen ajattelua....siis ei kaikkien:O)

      • .,.,.,.,
        rauhaa ja rakkautta kirjoitti:

        minä puhuin lapsenkasvatuksesta...sinä käänsit sen itseesi...kuvaa hyvin monen naisen ajattelua....siis ei kaikkien:O)

        En nyt ymmärrä, että mitenkä lapsen kasvatuksessa nainen kohotetaan uhrin asemaan... voitko vähän valaista?

      • rauhaa ja rakkautta
        .,.,.,., kirjoitti:

        En nyt ymmärrä, että mitenkä lapsen kasvatuksessa nainen kohotetaan uhrin asemaan... voitko vähän valaista?

        No jos esim. nainen pahoinpitelee lasta niin käytöstä selitetään sillä että stressi on kova ja mies on jollain tavalla syynä siihen.....Jos mies käyttäytyy samalla tavalla lasta kohtaan on yleinen reaktio toinen.

      • ei väkivaltaa!!
        rauhaa ja rakkautta kirjoitti:

        No jos esim. nainen pahoinpitelee lasta niin käytöstä selitetään sillä että stressi on kova ja mies on jollain tavalla syynä siihen.....Jos mies käyttäytyy samalla tavalla lasta kohtaan on yleinen reaktio toinen.

        Ehän nyt toki, kyllä naisten väkivalta on ihan yhtä pahaa ja tuomittavaa, kuin miestenkin. Useimmin kyllä kohtaa sitä asennetta, että pojat on poikia, kun käyttäytyvät väkivaltaisesti. Ja miesten väkivaltaista käytöstä selitellään työ stressillä. Toivotan kaikki tervetulleeksi kontulan ostarille, vaikka keskellä päivää tutustumaan sen todellisen suomimiehen sielunelämään.
        Jokainenhan perustaa käsityksensä toisista lähinnä omaan kokemuskeen ja siihen mitä ympärillään näkee. Täällähän saa lukea vaikka millaisista kohtaamisista, jotka kaikki ovat todellisia juuri sille ihmiselle .

    • Abro2

      Ilmainen seuranhakuchat sinkuille Suomi24.fi:stä poistetun Sokkotreffien tilalle.

      Hakusanalla: sokkotreffit
      löytyy googlella

    • yksinäistä seinää

      Naisethan jäävät yksin koska miehet lähtevät hakemaan irtolaisnaisia. Luuletko että naisista on hauskaa jäädä yksin huolehtimaan lapsista. Nainen selviytyy koska on pakko. Kaipa se mieskin on sitten tyytyväinen niihin irtolaisiin. Kukaanhan ei näiden miesten aatoksia tiedä. Eikä niiden irtolaisten

      • Sitä sattuu

        Ehkä valitsit väärän miehen?

      • Riitta 46
        Sitä sattuu kirjoitti:

        Ehkä valitsit väärän miehen?

        Aika moni on mennyt samaan halpaan. Ei niillä pahuksilla ole varoituslappua kaulassa.
        Se on ihan harhaa että sen jotenkin näkisi päällepäin onko joku pettäjä mies vai ei.
        Tuttavissa on ollut niin ihanne pareja, joista ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan miten sitten käy kun kolmekymppiä lähestyy, moni mies on jäänyt kiinni pettämisestä esim. työkaverin tai tuttavanaisen kanssa. Erohan siitä yleensä on tullut (jos on ollut paljon omaisuutta, niin muutamassa tapauksessa ei).

        Kaikki on heitetty roskakoppaan sen seksin takia, lapset ajettu kiertolaisiksi kodista toiseen.

    • Ex Pimp

      Kyllähän naiset pitävät kovaa sanallista meteliä siitä, mikä on hyvä parisuhde ja mitä on hyvä seksi, mutta kyllä miehet pitävät vielä suurempaa meteliä mutta se tapahtuu teoissa eikä sanoissa. Katselkaa ympärillenne niin sieltä se paljastuu. Miehet ymmärtävät että teoissa on voimaa.

      Miehet ovat riippuvaisia parisuhteesta vain koska suurimmalle osalle miehistä se on ainoa tapa saada sitä mitä mies haluaa ja tarvitsee pysyäkseen järjissään: seksiä. Tai oikeammin sanottuna miehet on opetettu luulemaan niin. Oikeasti mies ei tarvitse parisuhdetta. Se on vain ies, joka on tullut mallina kotoa, koulussa, seurakunnissa ja elokuvissa (kohtele naista kauniisti niin saat hänet -valhe) opetettuna miehuudesta riisuvana dogmana.

      NUORILLE naisille parisuhdeasiat ovat peliä, koska naiselle seksistä on vientiä vaikka olisi miten lihava ja ruma tahansa mutta on osattava pelata sillä seksillä jotta todella saisi sitä mitä haluaa, eli parisuhteen tuomat edut, rahaa, turvaa, lapsia, etuja edun perään ja tietysti erossa käärityn summan.

      Jostain syystä naiset eivät yleensä valitse miehikseen niitä "kunnon miehiä" jotka antaisivat naiselle emotionaalisella puolella sitä, mitä naiset tarvitsevat. Vasta siinä 40-v iässä alkaa naiselle kelvata, mutta silloin useimmat kunnon miehet ovat jo elämässään menestyneet ja saaneet nuorempia. Jotkut naiset eivät silloinkaan tajua (nimim kokemusta on vanhemmista naisistakin : D )

      Hyvin muuten kuvailit. Yleensä mielletään, että vain nainen tietää, milloin parisuhde on hyvä, vain nainen tietää, mitä on hyvä seksi jne.... : D . Outo juttu eikä ollenkaan pidä paikkansa. Naiset vain osaavat hölöttää asiasta enemmän kuin miehet välittävät omia kantojaan hölöttää. Miehet ilmaisevat mielipiteensä enemmänkin teoilla.

      • Ex Pimp

        Niin ja minä olen eri mieltä naisten parisuhdetarpeista: Naiset ovat yksi laiskimmista olennoista tämän maan päällä ja etenkin mitä kauniimpi nainen, sitä enemmän tuo laiskuus saa tulla ilmi Tämä on fakta, jonka voi todeta ilman mitään katkeruuden tunteita naisia kohtaan. en kannata katkeruutta.

        Nainen tarvitsee loinehtimiseensa nimenomaan parisuhdetta. Mies usein nauttii saavuttamisesta, kilpailemista, voittamisesta ja jopa häviämisen jännityksestä. Nainen harvemmin (poikkeuksille ja uranaisille: te vain vahvistatte säännön, ette kumoa sitä).

      • Riitta 46

        Ihminen valitsee sellaisen puolison, joka tuntuu "tutulta". Jos on saanut kotona arvostusta ja hyväksyntää, sen saaminen myös parisuhteessa on selviö. Jos taas on kasvanut kodissa, jossa lasta ei arvosteta vaan alistetaan ja halvennetaan, se tuntuu silloin turvalliselta. Ei sitä arvostusta osaa kaivata jos ei ole sitä koskaan saanut.

        Kyllähän se niin on että jokainen arvottaa seksin tai parisuhteen omista tarpeistaan lähtien, jos ne täyttyvät suhde on hyvä, jos taas ei, niiin suhde on huono. Ihan simppelisti näin.

        Siitähän on aika monta tarinaa kuinka on ero tullut toiselle "yllätyksenä" ihan "puuntakaa". Toinen on ollut tyytyväinen, mutta toinen ei. Kyllä se kommunikkatio on hyvä säilyttää siinä suhteessa, ei kukaan ole ajatustenlukija.

        Naiset kyllä monesti (ja tämän allekirjoitan myös omalla kohdallani) koittavat tulkita miehen tuntoja, se tunteista puhuminen kun ei ole miesten vahvinta alaa. Niin monesti olen kuullut naiskavereilta "kyllä se mies rakastaa, ei vaan osaa sanoa sitä" tai mieheltä: "joo joo, enhän mä muuten olis tässä"- näin viisaampana totean vaan että ihmiset on parisuhteessa ihan lukemattomista syistä (niistä joku kirjoittikin ja rakkaus ei ollut listalla)

        Niin että minusta parisuhde on tasan niin hyvä kuin miltä se omalta kohdalta tuntuu, jos itestä tuntuu kurjalta tai seksi surkeelta, niin sitten se on- ajatteli se toinen sitten mitä vaan.

      • Heinrich
        Ex Pimp kirjoitti:

        Niin ja minä olen eri mieltä naisten parisuhdetarpeista: Naiset ovat yksi laiskimmista olennoista tämän maan päällä ja etenkin mitä kauniimpi nainen, sitä enemmän tuo laiskuus saa tulla ilmi Tämä on fakta, jonka voi todeta ilman mitään katkeruuden tunteita naisia kohtaan. en kannata katkeruutta.

        Nainen tarvitsee loinehtimiseensa nimenomaan parisuhdetta. Mies usein nauttii saavuttamisesta, kilpailemista, voittamisesta ja jopa häviämisen jännityksestä. Nainen harvemmin (poikkeuksille ja uranaisille: te vain vahvistatte säännön, ette kumoa sitä).

        Ex Pimp, oletko sinäkin tutustunut käsitteeseen MGTOW? Ajatuksesi tuntuvat olevan kovin samanlaisia. Itse olen vasta nyt löytänyt tuollaisen ajattelutavan, ja tuntuu kuin silmäni pikkuhiljaa olisivat aukeamassa.

    • elenadiez

      Olemme palanneet, vai olemmeko olleetkaan koskaan muualla kuin Niskavuoren Heta rooliasetelmissa.

      • Tutkijalle matskua

        Nais käsitykset ovat todella suppeat, joko naisilla uhrautuva, raataja Heta tai sitten miestenpuolelta Johanna Tukiainen- miesten tunteilla leikkivä oppourtunisti bimbo

    • Ohmy

      Minusta kyllä miehetkin avautuvat toisilliin, omalla tavallaan. Lyhyellä tokaisulla, ehkä vitsinomaisesti ja muutamalla kirosanalla. Tai sitten jopa ihan puhumalla ilman erikoisempia vääntelyitä. Eli toisin sanoen omalla tavallaan, tavalla jota naisten tai ulkopuolisten on vaikea ymmärtää.

      Se pelaa joka ei pelkää, mutta se joka pelaa lopulta häviää. Viisaita sanoja tai sitten ei...

    • Sinkkumies32v

      Yhdyn alkuperäisen kirjoittajan näkemyksiin suurimmaksi osaksi.
      Hyvin tuntemistani naisista YKSI ei käyttäydy näin.
      Hänkin on tunnustanut pelailleensa nuorempana mutta on nytkin vasta 25.

      Ongelma lieneekin nykyään se että tämä viehätysvoimalla pelailu ja arvon testailu jatkuu pitkälle aikuisuuteen tai ei lopu ikinä.
      Miehillä taas se tuntuu loppuvan aikaisemmin jos ikinä alkaakaan.

      Ja tämä on se ongelma, miehet luokittelevat naisia hauskanpitoon ja vaimoksi kelpaaviksi.
      Tätä ei tule mikään tasa-arvo kasvatus IKINÄ muuttamaan.

      Vaimon toivotaan olevan vielä nuori ja kauneimmillaan, parhaassa lapsentekoiässä, ei kaikkien tuttujen ja tuntemattomien kanssa maannut sekä sitoutumiskykyinen.

      Eli suoraan sanoen suurin osa naisista pelaa liian kauan, menettää arvoaan miesten silmissä potentiaalisena vaimona johon sitoutua ja jonka kanssa yhdessä vanhentua.

      Osa miehistä löytää "täydellisen", osa tyytyy ja oireilee sen kanssa (mustasukkaisuutta, pettämistä) , osa ei tyydy ja kituuttaa yksin.

      • Sinkkumies32v

        Lisäisin vielä että nykyaikana jolloin irtosuhteisiin ei suhtauduta niin tuomitsevasti on oma vaikutuksensa parisuhdemarkkinoihin.

        Naiset pääsevät sänkyyn huomattavasti tasoaan ylempien miesten kanssa jolloin he kuvittelevat saavansa myös parisuhteisiin heitä. Tämä onkin osin mahdollista ja vahvistaa tätä käsitystä.

        Miehissä taas irtosuhteita solmivat eniten juuri nämä tasokkaimmat ja suuri osa jää vaille sekä niitä että jopa parisuhdetta koska naiset toivovat saavansa näitä tasoaan ylempänä olevia.

        Tämä vaikuttaa siten että miehet, jopa tasokkaimmat, arvioivat tasonsa alaspäin ja naiset ylöspäin

        Olisi kiinnostavaa saada palautetta mutta käsittääkseni kaikki kirjoittamani on kiistämätöntä ja poikkeus vain vahvistaa säännön. =)

    • SinkkuYHnainen

      Mikä ihme on tämä "tasoaan parempi"? Mulle kaikki ihmiset on ihmisiä, olkoon titteli mikä hyvänsä, persoona ratkaisee. Olen nähnyt johtajatason miesten käyttäytyvän aivan sikamaisesti ja duunarimiesten taas aivan upeasti, mutta sitä sattuu toisinkin päin - jos nyt on kyse tasosta=ammatillisesta/taloudellisesta tasosta?? Vai onko kyse älyllisestä tasosta??

    • PastoriPiparin tarua

      Kaikki taso-shaibe lähtee PipariPastori Laasasen kynästä. eihän siinä mitää järkeä olekaan.

      Koko "taso"-pöpinä on ihan Laasasen omassa päässä. Tasohan onjokaisen omassa päässä, makuasiosta kun on kyse, yhdelle tasoa on urheilulliset, toiselle taas älykkäät joku taas pitää hiljaisia ja alistua tasokkaina, toiselle pitää olla särmää ja energiaa. Toiset tykkää pitkästä tukasta, joku rillipäistä, joku ei voi vastustaa opettaja tyyppiä, jokkekin taas pitää olla lihaa luiden päällä toisille taas ei yhtään. Näussä asioissa tasot on yhtä kirjavat kuin ihmiskunta yleensä, eihän niitä voimitenkään rinnastaa.

      Ajatellaas että joku hoikka mies pitää kovasti tuhdeitä tytöistä (niitäkin on, kamalaa ;) mutta tällainen nainen on auttamattomasti muiden miesten luokituksessa alinta kastia, nythän menee sitten Laasasen mukaan niin ettei mihen tulisi "pariutua" (luetaan: paritella) tämän kanssa, koska se saa naisen kuvittelemaan että on jotakin parempaa kuin on.Josta sitten seuraa että nainen ei suostukaan enää olemaan kenentahansa kanssa koska saa "parempaakin" jne

      • En tiedä kenelle vastasit, mutta minulla ei ainakaan mitkään tasoasiat olleet mielessä, kun aiheen alunperin kirjoitin. Nyt tätä ketjua ei oikein enää jaksa seurata, kun se on kasvanut lian isoksi.

      • Jepudvoi

        Tuskin Laasanenkaan kuvittelee, että tasoläpät sopivat jokaiseen yksittäistapaukseen. suurissa linjoissa se mun mielestä osuu aika kohdalleen.

    • yksin ja onnellinen

      Tyhmät. Ei olekaan mitään yleistä tasoa, jota jokainen noudattaa, vaan juurikin niin että jokaisella on ne omat tasovaatimuksensa. Monikaan ei vaan ole tietoinen siitä omasta tasostansa.

      Tämä palsta venynyt tajuttoman pitkäksi, vaikka asia on maailman yksinkertaisin, mutta kun sitä ei vaan kukaan halua uskoa. Yritetään peittää silmät totuudelta.

      Se menee yksinkertaisuudessaan niin, että luuserille luuseri ja valioyksilöille valioyksilö.

      Ongelmia tulee, kun yritetään olla jotain muuta, mitä ei olla.

    • Nou Broblem

      Ihminen voi elämänsä aikan tippua helposti tasolta toisellekkin.

      Kuvitellessaan kaiken olevan itsestä ja omasta erinoimaisuudestaan kiinni .

      Tasonsa on moni myynyt markkinataloudelle tai muuten vain joutunut
      luopumaan omista moraalista käsityksistään iän ja henkisen kehityksen myötä.

      20 kymppisen ajatusmaailma poikkeaa suuresti 40 kymppisestt jne.

      Mitä enemmän ikää ja elämän tuomaa kokemusta sen vähemmän on tarvetta
      määrittää ihmisten välisiä eroavaisuuksia keskenään.

      Silloin kun kumppanin kanssa on hyvä elää ja jakaa elämäänsä
      on ihminen löytänyt" vertaisensa" .

    • epätietoinenko?

      Yksin ja onnellinen.. kun sinulla tuntuu olevan parempaa tietoa näistä asioista niin määrittelistikö mikä on valioyksilö?

    • Nou BrobleM

      Valioyksilö on mielestäni yksilö joka tuntee kuuluvansa jostain syystä
      ihmisenä mieletään valioluokkaan .

      Kerrotko nyt minulle mikä sinun mielestäsi on valioyksilö ?

    • sateenkaarikansa

      USKOMATONTA! mä luin tän kaiken, eikä menny ku 8h
      ( en ole hidas lukija nämä asiat vaan pisti miettimään.)

      Kannatan tasa-arvoa, vaikka en enään itsekkään tiedä mitä se tarkoittaa.

    • semaboy

      voi vittu piti tähänkin paskan lukemiseen kuluttaa pari tuntia :D
      haistakaa mun puolesta kaikki paska ihmiset on kaikki perseestä :P

    • DonDiDon

      Muutaman kaverin kanssa olen asiasta jutellut ja ollaan tultu siihen tulokseen, ettei avautuminen kannata. Jokaikinen nainen on näet käyttänyt riidan tullen näitä asioita miestä vastaan, iskenyt vyön alle oikein rumasti. Ja sitten tietysti jos itse reagoi siihen aggressiivisesti niin alkaa syyttely siitä miten on julma ja itsekäs p*ska.

      Hyviä parisuhteita muille miehille "ihanien" naisten kanssa, meikäläinen keskittyy jatkossa vain yhdenillanjuttuihin.

    • A200320140504021118A

      SEURUSTELU AVOLIITTO TYTTÖ NAIS YSTÄVÄ KAVERI TUTUSTUUT ENSIN KUITENNIIN ENSIN SEURUSTELUAVOLIITTO POIKA MIES YSTÄVÄ KAVERI SURAKKA VELI MIEHENÄ ITSE AVOLIITTO VAIMONA EUKKO KULTA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ ITSELLESI MIEHENÄ SURAKKA VELI ITSE PARISUHDE PARISKUNTA VAIMONA RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖPOIKA VAUVA VAIMON LAPSI ÄITINA SEN LAPSEN MIEHENÄ ISÄNÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARI ESIKOULUTYTTÖ ALA ASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 1011121314151617 YLÄASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 97 TÄRISEVÄ PORNOOSTTAAT PORNOSEKSI NÖRTTI NYGRI TIPSA TAPSI TAKA REIKÄ PÖMPELI REIKÄ SILMÄ MURSI MURMELI PINA PIMPPA PIMPERO TENA MUKSI VAKAVA ONGELMA JOHDAASIIHEN POHJOISAHONKADU 28D9 OUTOKUMPU NAISET TTAA YHDEYTTÄ PAREMMIN KUN TOISEN KANSSA NAISEN AIKAANTERVETULLOO

    • koshh800

      kaikki tämä on feministien syytä jotka määrää millä tasolla keskustelua käydään jopa parisuhteessakin feministit eli suurin osa naisista määrää miten hommat sujuu ja mies senkun vaan tottelee tai saa luvan siirtyä ulkoruokintaan.
      yrittäppä sanoa naisille että miestä sorretaan naisten toimesta niin hyvin todennäköinen vastaus on että,keskustelu loppuu siihen tai asia väistetään,suomeksi nainen keskustelee vain niin kauan kun keskustelu käydään naisten ehdoilla.
      mikäli naiset olisi aidosti huolestunut miesten syrjäytyneisyydestä kaiketi kyselisivät miten miehet voivat ja yrittäisivät keksiä keinoja miesten lähtökohtia parantaakseen voisi yhteenvetona todeta
      että tosiasia on että valtaosa naisista on kiinnostunut vaan ja vain omasta itsestään ja feministit lue miesten sortajat on pitänyt hyvän huolen siitä että he ovat vapaaehtoisjärjestöissä töissä siellä valvoakseen jotta miehillä olisi vieläkin pahempi olo.
      hyviäkin kypsiä elämää nähneitä naisiakin on mutta valitettavasti vähemmistönä.
      kommentoin edelleen,hyvin kirjoitettu lehdistä todellakin siellä jos missä näkyy miten vähän miesten miesten mielipiteistä välitetään ja jos nyt edes välitetään niin se on mies joka on tarkoin valikoitu naisten valintakriteerien mukaan.
      Pää pystyyn pojat vielä me miehet ollaan miehiä ja voimissaan vaikka mimmit ei sitä tunnistakkaan.

    • Anonyymi

      Miehet pelaa yhtälailla. Naisia naruttavat.

    • Anonyymi

      totta toinen puoli mutta valitettavasti monet liikoja olettaa ja että Äijät vain piirakan takia kotiin tulisivat.. kyllä on niehiä ketkä ymmärtävät että sielun kumppani paras ja ainoa kumppani..se ei aukea heti ja heille ei koskaan ketkä ennakkoluulojen ja omien odotusten mukaan elää,!. totuus on jotakuinkin jos osaat antaa ja hyväksyt toisen sellaisenaan niin se toinen hyväksyy sinut myös kaikkinensa..kyllä rlämä on ollut helpompaa ja rennompaa kuin parisuhteessa juuri kuvailemasi ihmisen kanssa.. täydellisen taikka ihmisen ketä ei ymmärrä omia hyviä ja huonoja puolia ei ymmärrä pari suhteesta yhtään mitään..hyväksy että me olemme ihmisiä niin elämäkin on paljon rennompaa.. Ps en tarkoita että kaikkea pitää sietää kestää mutta jos ei ymmärrä että osa yrittää olla ja elää ettei satuttaisi ainakaan tarkoituksella ja naljailemalla omaa huonoa oloa toisen syyksi .no vähän kuulostaa makialta mutta kyllä parisuhteessa pitää joustaa ja olla sanomatta pikku asioista yhtään mitään.. Toivottavasti löydät sen oikean jossain vaiheessa..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe