Tälläkin palstalla on puitu avioeroasioita
moneenkin eri otteeseen. On sanottu, että suurin
osa avioeron hakijoista on naisia. Näin onkin.
Miehenä haluankin sanoa seuraavaa:
Perheessäni on vaimoni ja itseni lisäksi kaksi
lasta. 9 ja 6-vuotiaat. Vietän aikaani lasteni
kanssa vähintään yhtä paljon kuin vaimoni, ellen
peräti enemmän. Olen vienyt heidät aina hoitoon
aamuisin ja vanhemman lähettänyt kouluun. Teen
tietysti aamupalat jne. Kuljetan heidät
harrastuksiin 99-prosenttisesti ilman vaimon
apua. Tietysti maksan hoito- ja harrastusmaksut.
Niin ja tietysti harrastuksissa tarvittavat
välineet. Hoidan useimmat kaupassakäynnit, siis
maksan suurimman osan perheen talousmenoista.
Maksan myös asuntolainat itse. Vaimoni hoitaa
vesimaksut ja vastikkeen. Vaateostoksista maksan
ainakin 90% ja usein jopa käyn ne itse lasten
kanssa tekemässä. Vaimoni hakee työpäivänsä
jälkeen nuorimman hoidosta ja valmistaa illalla
ruoan. Itse tulen usein vasta 18.00 jälkeen
kotiin. Syön, hoidan tiskit ja useimmiten
valmistelen tenavat iltapesun jälkeen nukkumaan.
Iltasadun olen lukenut yhdeksän kertaa
kymmenestä. Ajan työsuhdeautolla ja maksan
vaimoni auton ja autoilun, poislukien bensat.
Listaa voisin vielä jatkaa lomakuluista jne.
mutta ehkä kirjoittamani teksti kertoo kuitenkin
tarpeeksi selvästi miten asiat on. Emme tule
juurikaan toimeen keskenämme, mutta eroa en voi
hakea. En saisi lapsia itselleni ja muu
järjestely ei minulle sovi. Kuinka monta avioeroa
tiedätte, jossa isä olisi halutessaan lapset
itselleen saanut? Olisiko 3-5 tapausta sadasta?
Riski on niin iso, että en voi avioeroa hakea.
Rakastan lapsiani enemmän kuin vihaan (hieman
väärä sana, mutta en keksinyt parempaa) vaimoani.
Olen siis naimisissa, kunnes lapset ovat
tarpeeksi isoja.
moneenkin eri otteeseen. On sanottu, että suurin
osa avioeron hakijoista on naisia. Näin onkin.
Miehenä haluankin sanoa seuraavaa:
Perheessäni on vaimoni ja itseni lisäksi kaksi
lasta. 9 ja 6-vuotiaat. Vietän aikaani lasteni
kanssa vähintään yhtä paljon kuin vaimoni, ellen
peräti enemmän. Olen vienyt heidät aina hoitoon
aamuisin ja vanhemman lähettänyt kouluun. Teen
tietysti aamupalat jne. Kuljetan heidät
harrastuksiin 99-prosenttisesti ilman vaimon
apua. Tietysti maksan hoito- ja harrastusmaksut.
Niin ja tietysti harrastuksissa tarvittavat
välineet. Hoidan useimmat kaupassakäynnit, siis
maksan suurimman osan perheen talousmenoista.
Maksan myös asuntolainat itse. Vaimoni hoitaa
vesimaksut ja vastikkeen. Vaateostoksista maksan
ainakin 90% ja usein jopa käyn ne itse lasten
kanssa tekemässä. Vaimoni hakee työpäivänsä
jälkeen nuorimman hoidosta ja valmistaa illalla
ruoan. Itse tulen usein vasta 18.00 jälkeen
kotiin. Syön, hoidan tiskit ja useimmiten
valmistelen tenavat iltapesun jälkeen nukkumaan.
Iltasadun olen lukenut yhdeksän kertaa
kymmenestä. Ajan työsuhdeautolla ja maksan
vaimoni auton ja autoilun, poislukien bensat.
Listaa voisin vielä jatkaa lomakuluista jne.
mutta ehkä kirjoittamani teksti kertoo kuitenkin
tarpeeksi selvästi miten asiat on. Emme tule
juurikaan toimeen keskenämme, mutta eroa en voi
hakea. En saisi lapsia itselleni ja muu
järjestely ei minulle sovi. Kuinka monta avioeroa
tiedätte, jossa isä olisi halutessaan lapset
itselleen saanut? Olisiko 3-5 tapausta sadasta?
Riski on niin iso, että en voi avioeroa hakea.
Rakastan lapsiani enemmän kuin vihaan (hieman
väärä sana, mutta en keksinyt parempaa) vaimoani.
Olen siis naimisissa, kunnes lapset ovat
tarpeeksi isoja.
Vastaukset 159
Vanhimmat
Tilanteesi kuulostaa valitettavan tutulta. Ja
olettamuksesi lasten huoltajuudesta
erotilanteessa on jokseenkin oikea.
Itse olen "yrittänyt" erota kahdesti, käyden läpi
koko protokollan molemmilla kerroilla. Mutta
molemmilla kerroilla olen päätynyt harkinta-ajan
alkuaikana palaamaan perheen pariin.
Vaimosta en henkisellä tasolla välitä tänäkään
päivänä, mutta perhe-elämä menee päivä
kerrallaan.
Turhauttavaahan se on, kun melkoisella
varmuudella eroaa sitten kun lapset ovat isot.
Ja tätä viestiä on turha kommentoida millään
stereotyyppisellä naisnäkökulmalla, että "kerran
täällä vaan eletään, eroa heti". Kysymys ei ole
vain yhden ihmisen elämänlaadusta. (tuohon saa
kommentiksi: "niin! pilaat muidenkin elämän")
Eläminen on monien asioiden summa tai tulo,
summassa nolla ei tuhoa lopputulosta, mutta
tulossa nolla tekee lopputuloksesta tyhjän.
Olkoon minun tapani tuo summa. Eli lisätään se
nolla vasta kaiken päätteeksi, eikä kerrota
nollalla, jolloin kaikki menee päin honkaa.
Mikä sai sinut alunperin rakastumaan vaimoosi?
Miksi halusit juuri hänet elämänkumppaniksi ja
lastesi äidiksi? Ovatko kaikki ne tunteet
kadonneet, ja jos niin mihin? Toisaalta et ole
luvannut tuntea, vaan tahtoa... Voisitko vielä
yrittää avata keskusteluyhteyttä, vai tyydytkö
luovuttamaan henkisesti? Tietenkin keskusteluun
ja yhdessä yrittämiseen tarvitaan kaksi, mutta
jonkun on aina tehtävä ensin aloite. Eikö olisi
parempi yrittää tehdä jotain liiton
korjaamiksesi/parantamiseksi kuin vain odottaa
ajan kulumista...?
En minä ole sanonut mitään siitä, millainen minun
avioliittoni muutoin on, ja miten minä sen koen.
Olen tehnyt, ja teen kaikkeni sen eteen, että
avioliittoni toimii sen ajan kun se on
tarpeellista. Keskusteluyhteys toimii, kun
valitsen aiheet sen kestävyyttä silmällä pitäen.
Vastaan sujuvasti, ja luon keskusteluja, jotka
ovat takuuvarmoja ja tarpeellisia.
Mahdoitko vastata kysymyksilläsi minulle, vai
oliko kysymysvastauksesi osoitettu keskustelun
alkuperäiselle alottajalle. En ymmärrä miksi
vastasin psykologian oppikirjasta oppimiisi
iankaikkisiin fraaseihisi.
Niin, naiset ovat tasa-arvoisempia kuin miehet.
Aivan, sukupuolikiintiöt olisi hyvä saada
näissäkin asioissa näkymään. Tiedän monta asiaa
jossa mies on parempi kuin nainen ja päinvastoin.
Tämä huoltajuusasia vain on niin, että mies on
syyllinen kunnes toisin todistetaan. Paremmuutta
on vaikea vanhemmuudessa mitata. Mies vaan ei saa
mahdollisuutta ja sillä selvä. Ehkä jos vaimo
olisi väkivaltainen, alkoholisoitunut tai jotakin
vastaavaa, sitte kai mieskin kelpaisi.
...meinaan työkaverini tapaus osoitti että ei
sekään aina meinaa mitään kun sosiaalitanttojen
diktatuuri iskee! Olen "bussikuski" kuten
työkaverinikin ja hän haki eroa täysin
rappioalkoholisoituneesta vaimostaan! Eron haku
tapahtui koska muu ei enää auttanut naisesta ei
ollut yksinkertaisesti yhteiselämään! Lapsia hän
ei kyennyt hoitamaan koska oli lähes
jatkuvasti "kännissä"! No kun sitten lopuksi kun
naista ei edes saanut hoitoon mies oli lopuksi jo
lasten mielenterveyden vuoksi pakotettu hakemaan
avioeroa sosiaalitantta yksityiskohtiin
tutustuttuaan antoi tuomionsa! Lapset äidille
koska isin työajat ovat liian epäsäännölliset!
Eli isä ei olisi kerinnyt olemaan lasten kanssa
tarpeeksi ja äiti olisi mitä nyt olisi saattanut
vähän välillä sammahtaa mutta se ei olisi ollut
sosiaalitantan mielestä este lasten
huoltajuudelle! No tämä tapaus sai onnellisen
lopun koska mies ei antautunut mielivaltaisuuden
edessä vaan "tappeli" loppuun asti ja on
nyttemmin kahden lapsen yh-isä ja takuulla
lasten äitiä parempi huoltaja vaikka onkin
epäsäännölliset työajat! Asia ei nyt
suoranaisesti liittynyt keskustelun aloittajan
tilanteeseen mutta kun hän otti asian puheeksi
asian kerroin tämän tapauksen että
sosiaalitantoilta onnistuu ihan mikä tahansa!
erota vai ei -olen sitä mieltä että viimeistään
kun lapset muuttaa pois -on aika erota jos ei
sovita enää yhteen..lapsien takia kyllä kannattaa
taistella..mutta ei kukaan ihminen jaksa elää
rakkaudettomassa liitossa..jos vähänkin rakastaa
itseään..vain masokisti viihtyy siinä..
Niinpä. Sössön sössöä tuntuvat naiset enimmäkseen
suoltavan. Hyi minua! Kohta joku sisko haukkuu
minut kylmäksi ja tunteettomaksi ja kas, minut on
mitätöity tunneargumentein.
Avioeroa ei toki tarvise hyväksyä, mutta toisten
omasta avioliitostaan tekemiensä päätelmien
oikeutusta ei pitäisi mennä mitätöimään. Se ei
ole hyvää käytöstä, yksinkertaisesti.
saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta
kertomuksessasi ei ilmennyt oletteko yrittäneet
keskustelemalla ratkaista ongelmaa esim.
jakamalla kotityöt ja kustannukset
inhimillisemmällä tavalla. Kertomuksesi sävy
kertoo hieman liiankin selvästi, että olet burn
outin partaalla.
Kyllä vaimosi pitäisi ymmärtää ettei yksi mies
jaksa kaikkea hoitaa pitemmän päälle, se alkaa
näkyä kotona ja töissä negatiivisella tavalla.
Itse olen käynyt samantapaisen tilanteen läpi,
tosin lievemmässä muodossa, joten voin ainakin
hieman kuvitella miltä sinusta tuntuu.
Valitettavasti olet oikeassa lasten huoltajuuden
suhteen, jos ero tulee. Oikeuslaitos on vielä
kaavoihin kangistuneena AINA sitä mieltä, että
äiti on parempi vaihtoehto lapsien huoltajaksi.
Keskusteluyhteyttä on haettu ammattiauttajan
kanssa ja helpotusta tuli hetkeksi. Vaimoni kävi
tämän "kallonkutistajan" luona vielä pari kolme
kertaa yhteisten käyntien lisäksi.
Se kuka tai mikä vaimoni oli kun häneen rakastuin
onkin jo mutkikkaampi juttu. Siitä on niin kauan
aikaa ja kaikkea mitä tässä välissä on tapahtunut
ei voi ohittaa noin vain. Meillä ei ole
uskottomuudesta johtuvia ongelmia tai mitään
järin suuria rahahuoliakaan. Elämme ulkoisesti
normaalissa "rivariperheessä". Juon alkoholia 2-4
kertaa vuodessa, en tupakoi ja omasta mielestäni
olen "terveen kirjoissa". Monet kerrat olen
mielessäni eronnut ja miettinyt miten arjen
rutiinit pystyisin hoitamaan. Helppoa se ei
olisi. Tähän ratkaisuun on vain yksinkertaisesti
helppo tyytyä. Vaimo pesee pyykit, hakee
nuorimman hoidosta, valmistaa iltapäivän ruoan...
siihen kaikkeen itseltäni ei kertakaikkiaan aika
riitä.
Kyllä raapaisee sisältä lukea perheesi
tilanteesta! Omalla kohdallani kärsin paljon
koska omat tuloni on pienet ja mies joutuu
kustantamaan minun ja lastemme elämisen. Rahan
puutteesta ei ole kysymys, mutta mielestäni on
väärin että toinen osapuoli joutuu aina
maksumieheksi. Raha on pilannut suhteemme. Sen
takia olemme viettäneet vain viikonloppuisin
perhe-elämää, sen vuoksi perheestämme on tullut
rikkinäinen, sen vuoksi elän jatkuvassa
syyllisyydessä, sen vuoksi en uskalla tehdä
mitään radikaalia, joka kuitenkin voisi laukaista
jotain tervehdyttävää.
Uskomatonta,mielipuolista miten suuri rahan valta
on, jos sille sen suo!
Olen ehkä tietämätön optimisti, mutten usko
nykyaikana enää ajateltavan niin sokean
yksipuolisesti, että äiti saisi aina lapset
avioerossa. Voi olla että isän pitää olla
tavanomaista pontevampi ja tuoda oman kantansa ja
vaatimuksensa terävästi esille. Hyvä asianajaja
voisi olla kullan arvoinen apuna.
Kirjoituksesi peusteella olet todella hyvä isä!
Jos minun mieheni olisi tuollainen tekisin mitä
vaan, että hän jaksaisi elää kanssani!!
Eihän se raha meidänkään perheessä ongelma ole.
En ole katkera siitä miten maksut menee. Se vaan
on ajatuksissa, että "kaikenkukkuraksi maksan
tästä lystistä melkoisen paljon". En surisi
markkaakaan, jos suhteemme olisi.....suhde!
..se tietää ongelmia! Tuli taas mieleeni että
ehkä ajan puute, leppoisten toimettomien
yhteisten hetkien puute onkin se suurin
vihollinen ihmissuhteille.?
Tiedätkös miten paljon haluaisin sanoa miehelleni
miten paljon häntä arvostan, mutten enää uskalla,
koska katkeruus on tehnyt tehtävänsä ja paha olo
hänenkin sisimmässään saa aikaan sen että kuulee
ja näkeekin vain pahaa siinäkin missä on vain
hyvää ja toivoa. Pahinta on että lapset
karsastavat häntä aina vain enemmän.
Olen 41-v ja lapset 12 ja 15. Voin kertoa että
vuosien mittaan vanhempien huonot välit näkyvät
lapsissa. Kannattaa miettiä sitä. Kuka jaksaa
elää jatkuvassa paineessa ja pahassa olossa?
Joskus kaikki purkautuu jotenkin.
Kannattaa puhua asioista, vaikka meillä on
varmaakin vielä se mentaliteetti, että kotiasiat
hoidetaan omien seinien sisällä. Kannattaa
yrittää olla avoin. Olen myös huomannut, että
asioilla on taipumus ratketa suuntaan tai toiseen
omalla painollaan, MUTTA sekään ei tarkoita
välinpitämättömyyttä. Toivonkin vain ,että joskus
älyäisi tarttua siihen oljenkorteen, joka
kohdalle sattuu, edes joskus!
Olen myös huomannut miten tärkeää olisi olla
keräämättä syyllisyyttä kenenkään niskoille ei
edes itselleen. Se on aivan turhaa,ei johda
mihinkään, kuluttaa vaan voimia.
Jatkuvan paineen ja pahan olon alla elämisestä ei
kai tulekaan mitään. Itse tunnen oloni hyväksi ja
tulen erinomaisesti lasteni kanssa toimeen. Omaan
tilanteeseeni olen tottunut. Ajatukset ovat
todella siellä jossain muutaman vuoden päässä ja
jaksan sinne asti varmasti odottaa. Ehkä se
rakkauden määrä minkä itse pystyn antamaan on
jakautunut vain lapsille, vaimolleni siitä ei
enää riitä. Siihen on vain pikkuhiljaa ajauduttu.
Itse olen spontaani, puhelias, vilkas,
seurallinen, mutta kun omassa kodissa
juttukaverit on hieman vähissä, tämä
nettivaihtoehto tuntuu hyvältä. Olen tosin tällä
alalla aloittelija.
Ole onnellinen että olet luonteeltasi ulospäin
kääntynyt etkä kerää turhia paineita sisällesi!
Reilu vuosi sitten aloin käyttää nettiä
tehokkaammin ja löysin minäkin ihmisiä, joiden
kanssa voin vaihtaa ajatuksia laidasta laitaan.
Tällä hetkellä lähimmät ystävät löytyvät
Intiasta, USA:sta ja Pakistanista. Nämä ystävät
ovat auttaneet pahimpien aallonpohjien yli.
Ajattele miten kaukana, mutta kuitenkin lähempänä
kuin oman perheen jäsenet!! Huomattavaa on
myöskin etteivät nämä minun ystäväni ole mitään
kasvottomia nimimerkkejä linjoilla vaan
todellisia ihmisiä. Pakistanin ystävä on
poikennut täällä silloin kun hänellä on ollut
asiointia Euroopassa:) Joskus täytyy nipistää
itseään ja muistuttaa että tämä on totta ja
tapahtuu just minulle.
Uskon että myös Sinua elämä kantaa!
Miksi suhteenne ei ole... suhde... missä se
varsinainen ongelma välillänne on?
Mitäs vaimo tahtoo? Tietääkö tilanteen? kuulostaa
kyllä aika patalaiskalta, itse kun teen kaiken
mitä sie luettelit tekeväs ja vielä ne vaimonkin
hommat, autoja en sentään korjaa!! Onko tullu
mieleen että vaimokin saattais hakee sitä eroa
jos tietäs miten ajattelet?! itse ainakin hakisin
jos mies ei välittäs miusta! Tiedän kokemuksesta
miten se vaikuttaa lapsiin jos väkisin yrittää!!
Itselläni on kaksi tyttöä edellisestä avoliitosta
( 8v ja 10v) ja tässä nykyisessä yksi ja toinen
tulossa, mutta olen harkinnut monesti lähtöä, kun
tuntuu siltä et mies ei välitä!!
Mut voin sanoa kuitenkin sen että vanhempien
tyttöjen isä on ollut ihan kiitettävästi niiden
kanssa ja muutenkin meillä on ihan hyvät välit,
tytöt ja isä on ollu tyytyväisiä!!
Kerroit kuinka ensimmäisen avioliittosi lapset
ovat paljon isänsä kanssa tekemisissä ja sinäkin
tulet toimeen exäsi kanssa hyvin. Hieno juttu.
Minä vain en halua olla se viikonloppuisä. Haluan
nimenomaan olla aamuisin paikalla ja haluan myös
ehdottomasti olla kuulemassa ne jokapäiväiset
kuulumiset. Haluan osallistua lasteni elämään
enemmän kuin vain silloin tällöin. Haluan seurata
heidän kehitystään ja haluan olla osallisena
siinä kaikessa mitä lapselle tapahtuu. Haluan
nähdä eskarilaisen kasvavan koululaiseksi. Ja
mitä muutoksia murrosikä tuo tullessaan. Haluan
tietää sen kaiken kokonaan, en 2,3 tai 4 kertaa
kuukaudessa. Jollekin voi olla hyväksi olla
viikonloppuisä, minulle se ei sovi.
Aijotko siis olla väkisin naimisissa, jos vaimosi
tietäisi niin tuskin olisi samaa mieltä jos et
muuta asennetta! Et voi kuitenkaan hyljeksiä
vaimoasi vuosikausia jos aijot jatkaa perhe-
elämää ja avioliittoa! Miten on jos opettelisit
rakastamaan sitä vaimoasi uudestaa muuten tuo
tuskin toimii! Vai onko vaimosi hyväksynyt
tilanteen, oletko keskustellut aiheesta vai onko
se toivotonta?
rakastun uudestaan. Rutiinit kai vie sen huuman
ja hehkun suhteesta kuin suhteesta. Lapset
menevät illalla nukkumaan... käyn suihkussa,
keitän ehkä kahvit ja odotan, että voisimme nyt
kun lapset on nukahtanut, vaikka puhua tai katsoa
yhdessä jotain ohjelmaa televisiosta tai jotain
vastaavaa. Eipä onnistu. Vaimo lähtee töihin
ennen puolta kahdeksaa. Hän peseytyy ja nukahtaa,
jos ei ennen kymppiuutisia, niin heti niiden
jälkeen. Jos menen perässä sänkyyn en saa hänestä
juttuseuraa, muusta puhumattakaan. Hän kun on
väsynyt ja lähtee aikaisin töihin. Jotain olen
oppinut. Kun tämä on ohi, en vastaavaan
tilanteeseen joudu koskaan. Tämän jälkeen elän,
vanhempana tosin, yksinäni ja aikuisikäisten
kakrujeni elämää seuraten. Saattaapa "pappa"
päästä lapsenvahdiksi uudestaan.
Huomaatko arthur että olet naisten mielestä aina
väärässä ?
Naisilla on jotenkin sisäänrakennettuna refleksi
jonka nimi on " minussa ei ole mitään vikaa
vaikka asia näyttäisi miltä"
tarkoitan. Rikollinenkin saa uuden
mahdollisuuden. Aviomies, lasten isä ei juuri
sitä ensimmäistäkään. En tarkoita, että suurin
osa naisista, vaimoista, äideistä olisi
tällaisia, mutta niinkuin sanoit, nainen tuntuu
olevan aina oikeassa.
vielä naisen tuttava/ystäväpiiri lisättynä
isukilla ja äidillä jotka antavat "hyviä" neuvoja
tyttöparalle.
Toisinsanoen elävät ja ohjaavat sitä elämää mitä
heidän ei tarvitse elää suljettuaan ns.
autettavan oven tai puhelimen.
Soppa on valmis...
ovat joskus olleet vaimoni "apuna", kun tilanne
oli pahimmillaan. Kun olin sanonut, että jos
homma ei muutu, erotaan. Kävimme
ammattiauttajalla, ja iltainen puhelinrumba
ystävättärien kanssa oli melkoista. Sain itsekin
heiltä neuvoja ja ohjeita, että älä nyt sitä älä
nyt tätä ja ajattele vähän. Muutamalle vastasin
niin, ettei paljon henkeviä keskusteluja ole sen
jälkeen käyty. Appivanhempani ovat erittäin
asiallisia. Anoppini sanoisin jopa aivan huippu.
Heidän kanssaa ei minulla ole mitään ongelmia.
Ovat sanoneet, että kävi miten kävi, he
ymmärtävät ja auttavat miten vain voivat.
Vaimosi siis ilmeisesti on hyväksynyt tilanteen
niinkuin se on!! Rutiinin omaista perhe-elämää,
ilman mitään muuta! Jos sen saatte noin
toimimaan, hyvä niin teille ja lapsille! Oisin
kuitenkin kysyny minkä ikäsiä ootte?
Mut taidat olla muuten ihanne isä ja varmaan
oisit hyvä aviomieskin oikean naisen kanssa!!
Kuka väittikään et naiset on aina oikeessa, en oo
niin sanonu, muuta kun omanmielipiteen, jokainen
tyylillään! Jokaisella on omat ongelmat jotka on
itse ratkaistava, saahan sitä omia neuvoja antaa
kun kerran täällä ollaan!
olemme kolmevitosia! Ihanneaviomiehestä tai
isästä en tiedä. Yritän kuitenkin olla
mahdollisimman hyvä isä, mitä kaikkea se sitten
tarkoittaakin!
Oletko muuten ajatellut sitä, että vaimollasi voi
olla suhde ja hänkään ei halua jättää lapsiaa ja
muutenkin kun elitaso saattaisi laskea
uhkaavasti ? Kannattaa miettiä tätä asiaa ?
Oletko kysynyt häneltä tätä asiaa ?
...että jos aiot joka tapauksessa vaimostasi
joskus erota, mutta pidät yllä liittoanne lasten
takia, niin teet suuren virheen! Lapsille on
paljon helpompaa, mitä aikaisemmin vanhemmat
eroavat. Jos aiot odottaa,kunnes lapsesi ovat sen
ikäisiä, että voivat sanoa oman mielipiteensä
huoltajuusasioissa, niin toimit mielestäni
väärin. Murrosikäisen on hyvin vaikea kestää
vanhempien eroa ilman, että vanhempia
syyllistetään. Otathan huomioon tilanteen, jos
sen ikäiset lapset haluavat jäädä äitinsä luokse
asumaan, voi olla, että sinusta tehdään
syntipukki. " Kaikki on isän syytä", "isä on
huono ihminen" jne. -syytökset, tiedäthän?
Mieti nyt hyvä mies kannattaako eroa pitkittää,
sillä silloin,kun lapset ovat vielä pieniä, he
sopeutuvat paremmin uusiin tilanteisiin, kuten
siihen että vanhemmat eivät asu saman katon alla.
asiaa monelta eri puolelta. En todellakaan ole
aikonut erota lasten ollessa murrosiässä. Enkä
todellakaan voisi kuvitella, että lapset
päättäisivät missä haluaisivat asua. Sen verran
lapsista tiedän, että osaan erottaa ne asiat
toisistaan mitkä lapsi voi ja saa päättää, ja ne
mitä lapsi ei osaa päättää. Onhan turhan julmaa
sanoa pienelle lapselle, että valitse isä tai
äiti. Silloinhan lapsi syyttäisi siitä itseään.
Usko pois olen todellakin koittanut miettiä
oikeaa ratkaisua pääni puhki. En vain
valitettavasti osaa kuvitella elämää, josta
lapset puuttuu, vikani minussakin.
Mies äläkä neiti lopeta jo tuo renkutus,Eroa
siitä muijastas ja ota parempi !
Et ehkä tajunnut mitä tarkoitin, mutta tässä
pieni kertaus.
Vaimostani voisin ottaakin eron, vaikka tänään.
Lapsistani en. Uudella vaimolla en tee mitään,
kun tästä selviän, ostan mieluiten irtonumeroita.
Pelottava tilanne. Onko mitään mahdollisuuksia
lähteä lakiteitse hoitamaan asiaa? Niin että
äitiä vastaan (kuullostaa ilkeältä) kerättäisiin
ensin ammuksia. Jotta puntit olisi edes tasan
eikä automaattisesti äidin puolella.
enkä oikeastaan haluakaan tietää. En halua
aloittaa sotaa vaimoani vastaan. Ainoa syy miksi
en näin halua, ovat taas ne lapset. He kun eivät
ole voineet vanhempiaan valita. En halua pienille
lapsille sellaisia kärsimyksiä mitä he eivät
mitenkään voi ymmärtää. Mutta vielä koittaa päivä
jolloin hekin ovat tarpeeksi vanhoja ja asuvat
omissa asunnoissaan. Silloin aloitan toisen
elämän. Kiitos kuitenkin. Merkillistä miten
tällainen nettikeskustelukin tuntuu helpottavan.
eikä kun vaan kuitteja keräämään siitä, kuka
preheen oikein elättää ja kuka ei...kyllähän
sekin jo jotain todistaa tiukna paikan tullen.
Minä ainakin naisena voisin antaa
yhteishuoltajuuden miehelleni, jos minulle
osoitettaisiin mitä hän on tehny lastemme
takia.Ovathan ne yhtä lailla hänenkin
lapsiaan,enkä kyllä usko että alkaisin lasten eon
miehen kanssa johon en voisi luottaa sen vertaa
että tietäisin hänen välittävän lapsistaan
oikeasti.Kyllä me naisetkin osaamme olla
sikamaisia, jos niikseen tulee.
Aika kinkkinen tilanne. Älä kuitenkaan unohda,
että vaimosi rakastaa lapsianne varmasti yhtä
paljon kuin sinäkin. Vaimosikin varmasti haluaa
olla osa lasten jokapäiväistä elämää, eikä halua
luopua yhteisestä elämästä lastenne kanssa. Miksi
hänen pitäisi luopua ja sinun saada lapset?
Eron tullessa lasten täytyy saada viettää aikaa
molempien vanhempien kanssa, joten on mahdotonta,
että lapset olisivat kanssasi joka päivä. Älä
unohda, että lapset ymmärtävät hämmästyttävän
paljon ja varmasti ongelmanne vaikuttavat myös
lapsiin. Jos parisuhteella ei ole tulevaisuutta,
saattaa olla, että lasten kannaltakin ero olisi
parempi. Lapsi saisi yhden sekasortoisen kodin
sijasta kaksi rakastavaa kotia. Tietysti silloin
olisi parasta, jos pystyisitte vaimon kanssa
sopimaan asumisjärjestelyistä. Sitten olisi vaan
hyväksyttävä, ettet voi olla osa lasten elämää
joka päivä. Vaikka onhan puhelimet keksitty ja
käymäänkin kai voi mennä, jos välit säilyvät
hyvinä.
lapsilta, jos luulemme heidän ymmärtävän
avioeron. Tämä on minun mielipiteeni. Jos itse
haluat olla lastesi kanssa puhelimessa, ole hyvä,
minulle se ei riitä.
On se kumma että heti kun ensimmäinen lapsi
syntyy ,nainen on huora,lapsi ei ole hänelle ja
vaikka mitä.Tein kuitenkin 3 ihanaa lasta jotka
on nyt aikuisia.Elin yhdelle ja ainoan miehen
kanssa 25vuotta.Ennenkuin erosin mietin
4vuotta.meillä ei ollut enää mitään yhteistä.
SEn vaan sanon vaikka lapset ois jo omassa
elämässäkin,he kärsii,jos olisin tämän tiennyt
olisin itse ehkä sittenkin kestänyt!
Tässä on nyt mennyt 10vuotta!
Juuri tuolla tavalla minäkin olen asian
ajatellut, ja kahdesta kerrasta opikseni ottanut.
Sodan alkaessa vaimo ja lasten äiti muuttuu
lapsiaankin kohtaan aivan toisenlaiseksi
ihmiseksi, kuin se mikä hän on ollut ennen
sodanjulistusta.
Minulla itselläni tilanne on jokseenkin vakaa
tällä hetkellä, mutta tällainen keskustelu saa
ajattelemaan asioita uudelleen. Mielipiteitä tämä
ei muuta, mutta selventää jonkin verran.
Epäonnistuneen avioeron kokenut henkilö on niin
kuin entinen alkoholisti, eli loppuikänsä
alkoholisti, vaikka kuivilla pysyisikin -
loppuikänsä. Eri ruuti pysyy kuivana.
Voimia sinulle!
Elämä on tätä.
tätä huorajuttua!!!
Tuonikäisen ämmän suusta se piti tälläkin kertaa
kuuleman. Huora- sana ei ole kurantti nykyisen
kolmikymppisten sukupolven keskuudessa.
Häpeä!
Voi,voi teitä lapsiriepuja.
Tänään se näyttää olevankin että joka kulman
takana se tehdään. Moraalia ei sen pätkän vertaa.
Ehkä vielä huomaatte.HÄPEÄ ITSE!HYI.
ymmärrä sanojasi!
Lue ensin lääkäriksi niin ymmärrät.
NO.Anna tulla.
Vai joko opit?
Onhan sullakin äiti.
Vai ootko jostain niin katkera että pitää noin
sanoa.Sinulla on paha olla.
Älä tuollaista huorittelijaa noteeraa. Se on
vaihdevuosi-iässä, mummohiki virtaa täysillä ja
kuumat aallot laittaa kirjoittelemaan ja
huorittelemaan.
Se on samaa ikäluokkaa kun ne viiskyt risat-
äijät, jotka eiole kulliaan kahteenkymmeneen
vuoteen nähneet kuin peilistä, ja sekin on
pitänyt olla vyötärötasoa alempana ja yläviistoon
sijoitettuna.
Noita hakotukkeja riittää.
(hakotukkilegenda: "miksei vittua ole
hakotukilla, mitä sillä naisella tekee"
((hakotukki=pölkky tai teline, jolla
sahataan/pilkotaan saunapuita suom.huom.))
lääkäri, olen vain hyvilläni, että olette
lakossa. Lääkärin koulutuksen saa tietääkseni
lukemalla. Mistä se järki ja tunteet sitten
tulee?
tuo mummohiki, yritän muistaa ja käyttää sopivan
paikan tullen!
Pärjään vielä sullekin näössä ja koossa.
Tänäpäivänä on jo kaksikymppisetkin aivan
kulunneen näköisiä
Voi kun näkisit,niin pyörtyisit.
Eroa jo,teet lapsille hallaa!!
vai kenties viinilaseja kipannut jo muutaman.
Sanasi vaikuttavat aivan siltä kuin olisit joko
kännissä, pilvessä tai muuten aika outo. Jos
olisit lääkäri olisit varmaan sinäkin ymmärtänyt
hakea apua jostain!
Et sit mitenkää oo itserakas, vai? Pitääkö oikein
kehua itteensä, eikö muut enää kehu?? Miten voit
sanoo noin kun et ketää oo nähny!!
pyörtyisin, uskon sen. Luin kaikki viestisi
uudestaan ja täytyy todeta, että olen vielä
enemmän ymmälläni kuin ensi kerran luettuani.
Missä ihmeessä kaltaisiasi ihmisiä oikein kasvaa?
Jos todella olet 54 vuotias - otan osaa! ! !
herää pahvi!
Vaimo on suurinpiirtein "sohvaperuna", mutta
lapset kuuluvat "pykälien" mukaan hänelle. Perhe
toimii omien voimavarojeni mukaan. Niin kauan kun
itse jaksaa ja on voimia, niin homma toimii,
mutta kun itse uupuu niin sota on pystyssä.
Silloin tunteeni ovat täysin sekaisin ja pelkään
sitä hetkeä jolloin en välttämättä hallitse
itseäni.
Lasten kanssa on todella hienoa olla, ei tarvita
mitään puuhamaita tai kylpylöitä, tavallinen
pelailu ja vaikka seikkailu metsäpoluille antaa
meille kaikille paljon hyvää. Varsinkin kun
puoliso ei jaksa lähteä sinne mukaan.
Tuo harrastustouhu on rankkaa, löydät itsesi
milloin mistäkin paikasta, lisäkuormaa ja samalla
myös helpotusta on tuonut se että olen lähtenyt
mukaan tähän harrastustoimintaan, vetämään lasten
jumppia yms.
Kaikki kulissit ovat kunnossa, kohtuullinen
toimeentulo, talo, vähän matkoja, hyviä ystäviä
ja muuta. Seksiäkin on, mutta se itselleni
rutiinia, puolisoni ilmeisesti nauttii siitä
vakiorutiinista, onneksi omat kädet toimii.
Meillä ainakin tuo 2-4 kertaa vuodessa suoritettu
viinankäyttö leimataan totaaliseksi
alkoholismiksi.
Jos sataprosenttinen elämä on täydellistä, niin
elän 70%:sta elämää, parisuhteen osaksi lasken
enään 30%, kaikki muu on loistavasti.
Lasten takia jaksan tätä touhua, mutta kun tietty
hetki koittaa otan suunnitelman B) esiin ja
toteutan sen. Tuo suunnitelman valmistelu pitää
mielen korkealla. Olen ehkä kiero, mutta olen
viime aikoina oppinut ajattelemaan myös itseäni.
kerätä Paasilinnan tyylinen (Hurmaava
Joukkoitsemurha) porukka entisistä aviomiehistä,
ja lähteä porukalla reissuun kunhan tää
avioliittohomma on ohi??? Tilanteesi on tuttu,
koita jaksaa!
mul ois muutama hyvä esimerkki tost jutust..mä
iten elän tollases
ympäristös...mä,mutsi&faija..faija on tosi
varakas,mutsilki on jonku verran sit rahaa--ja
mul ei oo sisaruksii...mut siis ne ei oo
naimisissa...ne oli kihlois ku mä synnyin..mut
sit sekin meni poikki vähä aikaa siit---no
kummiski mä tiiän et ainut asia mix ne on yhes
oon mä..ja tota...sanonpahan vaa..et ei se oo
kivaa..waik mieluummi ne lähtis omille teillensä
ku kiduttais mua...koska se ei tunnu kivalt..mä
ekan kerran tajusin et meiän perhees ei oo kaikki
kunnos ku olin 4wee...ja siit lähtien...tai
oikeestaa mun koko elämän ajan...kaikki lomat oon
viettäny faijan kaa..ja mutsi ollu himas..ja siis
ei me mennä minnekkää ikin yhes..ja mutsin kaa
käyn niku laival about 2 kertaa kuus..ja just
äskettäin olin mutsin kaa 2 wiikkoo kyproksel..ja
sillee..mut siis mä oon monest toivonu etme ei
asuttais yhes kosk,se on täyt helewettiä--himas
ei kukaan puhu melkee mitää---ja riitoiki tulee
noin 2 kertaa kuussa..ja se ei oo tasapainost
ympäristöö lapselle..ja on mutsi monesti uhannu
lähteekki eroon faijast..mut eipä oo viel
tehny..niil on niku ihan erilliset elämät...ite
mä nyt oon 16..ja oon keränny jo rahaaki about 40
tuhatta...et muuttaisin himasta veke..kosk kaikki
siin menee pilalle...koulu,sosiaalinen elämä...ja
emmä tiiä---mut sen tiiän etten ikinä anna
samanlaist perhettä mun lapsille..ku mikä mul on
ollu...ja jos tiiän etten löyä ketään
sopivaa..sitten saa lapset jäädä...nimittäi se on
helewetti antaa lasten kasvaa tollaseski
ympäristös ku teil on!!mut voithansa odottaa niin
kauan ku lapses on 16-18---et ne muuttaa tai
jotain..mut siis ne kyl ymmärtää toskin iäs ettei
kaikki oo ok!!kyl lapsi huomaa...
Hienoa, mie jotenkin ootin et joku tuon ikänen
tulis ja kertois totuuksia tuolle miehelle!
Koita kestää omassa elämässä ja muista tehä sit
järkeviä päätöksiä!!
Tämän nuoren miehen/naisen kirjoitus kuvaa
melkoisen täydellisesti, miten vanhempien huonot
keskinäiset välit vaikuttavat kasvavaan ihmiseen,
jo alle kouluikäisenä!!
Arthur, jos todella haluat ajatella lapsiasi,
etkä itseäsi, eroat! Mitä pikemmin, sen parempi.
Oletko keskustellut lastesi kanssa asiasta
mitenkään?
keskustelevani 6 ja 9-vuotiaan kanssa tästä
eroasiasta. Keskustelulla ymmärrän tässä
tapauksessa kahden aikuisen välistä keskustelua.
En voi kuvitella keskustelua näin pienen lapsen
kanssa kovinkaan hedelmälliseksi. Osaisinko
kertoa ja sanoa asioita niin, että noin pieneen
päähän se jättäisi jotain muuta kuin
kysymysmerkkejä ja pelkotiloja. En vähättele
lasten älyä, mutta jotenkin tuntuu, että he ovat
vielä kovin pieniä.
Onkohan toi nyt kuitenkaan totta vai
tarinoitkohan sä vaan. Sulla on aukkoja tossa sun
tekstissäs, esim: "Kuljetan heidät
harrastuksiin 99-prosenttisesti ilman vaimon
apua.", mutta kuitenkin hetken päästä
sanoit: "Itse tulen usein vasta 18.00 jälkeen
kotiin. Syön, hoidan tiskit ja useimmiten
valmistelen tenavat iltapesun jälkeen
nukkumaan.". Aivan. Milloin lapset harrastavat?
Vain viikonloppuisin? En oikein usko tarinaasi,
vaikka se kuullostaisikin kuinka sydäntä
särkevältä. Yrität luoda itsestäsi superisä
lookkia ja vaimostasi laiskan lumpun lookkia.
Miksi? Et sinä varmastikkaan ole vaimoasi parempi
vaikka kuinka yrität hehkuttaa sitä. Mieti ensin
mikä on totta ja mikä satua...
Harrastuksiin vien kesken työpäiväni. Siitä
kiitos työnantajalleni. Viikonloput on helpompia.
Joskus olen töissä viikonloppunakin, mutta saan
silti hoidettua kuljetukset ymmärtävän
työnantajan takia. Miksiköhän ihmeessä keksisin
tämän kaiken? Tarkoitukseni ei ole ollut luoda
itsestäni superisä-kuvaa. Olet ainoa joka tähän
mennessä on niin luullut.
Aivan samoja kokemuksia laajasta
tuttavapiiristäni.
Ja jos eron menet ottamaan , niin ei ole
epäilystäkään kenessä se "syy" silti on ... ja
ketä häviää omaisuus , huoltjuus ynm. kiistat ...
Siksi olen edelleen "onnellisesti" naimisissa.
Olet varmaan ajatellut asiaa. En epäile. Mutta
neuvon miettimään asiaa lastesi kannalta.
Annatteko vaimosi kanssa lapsillenne haluamasi,
hyvintoimivan tasapainoisen perheen mallin?
Olen vuosi sitten tehnyt oman ratkaisuni.
Olosuhteet melkein tismalleen kuten Sinulla, minä
nyt satun olemaan nainen. Taloudellinen ym vastuu
perheestä oli pääasiassa minulla. Kypsyttelin
eroajatusta vuosikausia, kunnes ahdistus kävi niin
suureksi, että oli pakko tehdä jotain. Ero.
Halusin lasteni saavan elää rakastavassa
ilmapiirissä. Olin jopa varautunut siihen, että
lapset haluavat asua isänsä kanssa jonkin aikaa.
Olisin sen tuskan kestänyt, minä "aikuinen
ihminen". Mutta turha huoli, ex ei edes tahtonut
lasten tulevan asumaan kanssaan, kun asiasta
neuvoteltiin. Lapsilta ei siis tarvinnut kysyä.
Vuosi on ollut rankka, en kiellä, mutta nyt tuntuu
että voiton puolella ollaan.
Tsemppiä ja Voimia Sinulle!
Siis lapsethan eivät KUULU kummallekaan
vanhemmalle, vain huoltajia/kasvattajia
tarvitaan tiettyyn ikään saakka. Miten
avio/avoparit voivat tapella yhteisistä lapsista
kuin vaikka jostain sohvasta?
Tuttua juttua!!
Lasten vuoksi mäkin elän ja yritän päivästä
toiseen, vaikka en ees pimppiä ole vaimolta saanut
8 vuoteen...
Toisilla se elämä vaan menee näin...
En olisi uskonut, että meitä on näin monta jotka
on samassa tilanteessa. Murto-osa kirjoittaa
tähän palstaan, mikäköhän on tällaisten
pariskuntien määrä. Miehenä vain tuntee joskus
itsensä totaalisen ulkopuoliseksin näistä muka
naisten asiosta. Lasten vanhempain-illoissa
vierailleena olen monesti huomannut, että miehet
puuttuu lähes täysin. Silloin ei ole itsekään
helppoa istua "akkojen illassa".
...tilanne on ollu vähän mullakin. Tein melkein
kaiken kotona, tiskit, ruuat, hoitoon viemiset,
kävin töissä kun puoliso ei kyennyt jne. erosimme
talvella. viiden vanha tytär jäi äidille kun minä
lähdin. koko perheemme oli ahdistunut jota kesti
muutaman vuoden. nyt kaikilla on helpompi
hengittää ja ahdistus on poissa, näen tyttöäni
usein (yht. n. 2vk/kk). ainoa iso ongelma on
siinä, että mulla on ihan mielettömän kova ikävä
lastani aina kun hän ei ole luonani. Ja tiedän
että hänkin ikävöi minua, onneksi asumme samalla
paikkakunnalla. En ole katunut eroa vaimostani
kertaakaan, mutta lapsestani kyllä. Olen
kuitenkin iloinen, sillä nyt minulla on enemmän
aikaa lapselleni, eikä ole ahdistavia tekijöitä
ympärillä. Olen myös iloinen kun saan lapseltani
vastarakkautta. En kuitenkaan ole menettänyt
häntä, eikä hän minua.
Elämä on raadollista, ihmisessä asuu
raadollisuus. Ihanteita pitää olla ja arvoja
niitä ohjaamassa ja jokaisella meillä ne ovat
omansa. Elämästä ei voi poimia vain hyviä asioita
vaan hyvä ja huono vuorottelevat. Se ratkaisee
miten niihin suhtautuu ja jokainen valitsee ja
kykenee valitsemaan oman tapansa ratkaista
ongelmansa ottaen tietenkin huomioon parhaalla
mahdollisella tavalla asian osalliset. Sen verran
olen elämässä "kolaroinut" etten uskalla sanoa
kenellekään mitä tulisi tehdä vaan yritän tukea
miuluummin henkilöä omassa ratkaisussaan ja
kyvyssään ratkaista ongelmansa. Syyttelylinjalle
ei kannata lähteä vaikka se helpottaisikin, mutta
peiliin kannattaisi katsoa jokaisen rehellisesti
SYYTTELEMÄTTÄ ITSEÄÄNKÄÄN VAAN TOTEAMALLA
TOSIASIAT JA OMANKIN KESKENERÄISYYDEN!
Armahtakaa itseänne ja toisianne. Pidä toivo
parempaan ja usko tulevaisuuteen!
tilanteesi hyvin. Jokaisella meillä tuntuu olevan
samankaltaisia ongelmia, omilla lisämausteilla
kuitenkin. Rohkeus ottaa se avioero minulta
puuttuu. En ole tottunut ajatukseen, että näkisin
lapsiani silloin tällöin, tai mikä pahinta -
silloin kun se äidille sopii. Kuka on se ihminen,
joka todella osaisi kertoa mikä on oikein? Me
ihmiset olemme kaikki yksilöitä ja varmasti
meille sopivat ratkaisutkin erilaisia. Pahinta
tässä on se, että kuka oikeasti osaa kertoa miltä
pienestä lapsesta tuntuu. Enkä voisi kuvitella,
että näin pieniltä kuin omat lapseni on,
kysyttäisiin mitään mikä on meille aikuisillekin
näin vaikeata? Tsemppiä sinulle!
Näin se on! Olet oikeassa kun sanot, ettei voi
antaa toisille ohjeita ja aloittaa syyttelemistä.
Täysin totta. Jos ratkaisu koskisi vain itseäni
ja vaimoani, olisin sen tehnyt ajat sitten. Nyt
vain jälkikasvun olemassaolo tekee päätöksenteon
omalla kohdallani ehkä liiankin vaikeaksi.
Eropäätös ei todellakaan ollut mikään helppo,
pari vuotta ajatuksissa, yksi eroyritys, paljon
hyviä päätöksiä jotka jo illalla olivat tuhkana
kupissa....mutta sitten oli niinkuin olisin ollut
valmis siihen...mutta teen tätä erotyötä
vieläkin. Joku on sanonut eron olevan "pieni
kuolema" ja siltä se tuntuu.
Kukaan ei mullekaan juuri neuvoja antanut, joskus
tosin oon kaivannnu et kumpa joku kertois miten
tätä elämää eletään. näin kolmikymppisenä
haluaisi jo elää "viisaasti", ettei enää eläis
tolloilloillen niinku eput laulaa. Eniten olen
tässä kaikessa ajatellut lastani, miltä hänestä
tuntuu jne. onneksi me puhutaan paljon. Tärkeintä
kaikessa kuitenkin on se, et lapset saa paljon
rakkautta osakseen, koska ne on syyttömiä
aikuisten hölmöilyihin.
Luota siihen että ratkaisu kypsyy aikanaan mitä
sinun tulee tehdä, se löytyy aivan varmasti.
Nyt sinun on vain uskottava siihen että nyt teet
parhaasi lapsiasi ja koko perhettä ajatellen.
Hiljaa hyvä tulee ja yritä nauttia kaikista
niistä hyvistä asioista mitä ympärilläsi näet
päivittäin, vaikka joskus se on vaikeaa kun
päässä kiertää vaan yksi ainoa karuselli. "Vain
elämää ei sen enempää on kaikki tää koita
ymmärtää" rallatteli Irwinkin aikoinaan, kulunut
fraasi mutta totta.
ei se oikein ole,ainakaan mun mielestä! tsemppiä!
Itse koin vastaavan tilanteen muuttaessani eroon
vaimostani..Kotiin jäi pieni lapsi.
Espoon kaupungin lastenvalvoja oli selkeästi sitä
mieltä että naisella on kaikki oikeudet, mutta
miehellä ei. Elatusmaksuakin, joka jo sovittiin
molempia tyydyttäväksi yritti tämä nainen usealla
kerralla nostaa korkeammaksi.."lapsen parhaaksi".
Yksinkertaisesti asia on niin että tasa-arvo ei
toteudu, varsinkaan kun asioista päättävät naiset!
Luullakseni on olemassa laki, joka määrää että
kun lapsi on tarpeeksi vanha(12v??) päättämään,
hän saa muuttaa toisen vanhemman luo niin
halutessaan..!!
Asiasta voisi varmaan kysellä..sellainen liitto
on olemassa kuin yksi -ja yhteishuoltajien
liitto, tai vastaava..ja sieltä saa maksutta apua
tällaisiin asioihin.
Itseäni auttoi suuresti kun joku sieltä kertoi
oikeuksistani ja velvollisuuksistani..
Kumma kyllä lastenvalvoja ei niitä minulle
kertonut...eikä jälkeenpäin kiistänyt.. ;)
Nyt elämä rullaa eteenpäin viikonloppu-isänä ihan
mukavasti..ja ILMAN virallisia
sopimuksia/LASTENVALVOJAA!!
Pysykää erossa niistä NOIDISTA!!
Olen lueskellut näitä viestejä sieltä täältä ja
kuulostaa aivan kauhealta!! Itse olen nyt
parikymppinen, itsekin avioerolapsi, vanhempani
erosivat, kun olin 13-14-vuotias. En osaa vielä
kuvitella miten rakkaus voi vain hävitä, pidempää
seurustelusuhdetta ei ole dedes ollut, mutta olen
aina uskonut, että rakkautta pystyy ylläpitämään,
kompromissien ja keskustelun kautta.
Ehkä olen toivoton romamtikko, mutta toivon
totisesti, etten minä aiheuta kenellekään
miehelle tuollaista tuskaa!
Vähän omasta avioerokokemuksestani, jos se tuo
jotakin apua jollekin: Ilmapiiri kotona oli
kammottava, äiti ja isä eivät puhuneet keskenään
ja kaikki sen huomasivat, nuorin veljeni oli 8-
vuotias. Oli suuri helpotus kun äiti lopulta
muutti pois kotoa. Muutin lähes paniikinomaisesti
äidin mukana nuorimman kanssa, vanhempi
pikkuveljeni jäi isän kanssa asumaan. En käynyt
edes katsomassa isääni lähes vuoteen, näin
jälkeenpäin hävettää, mutta silloin se tuntui
niin ahdistavalta, kun tuntui, että olin pettänyt
hänet... Asuin äitini kanssa yli viisi vuotta ja
nyt olen muuttamassa takaisin isän luo,
opiskelupaikan perässä. Välit kumpaakin
vanhempaan ovat nykyään hyvät. Pelkäsin kertoa
äidille muutosta takaisin isän luo, koska luulin,
että hän loukkaantuu siitä, mutta se oli turhaa.
Eroprosessin aikana minusta tuntui vanhimpana
lapsena, että minun on oltava vahva enkä ainakaan
saa aiheuttaa mitään lisäharmia, eikä tämä asenne
ole hävinnyt vieläkään. Olen mielinkielin, enkä
halua pahoittaa kenenkään mieltä.
Mutta eipä tästä enempää, toivon sydämestäni,
että kaikkien asianomaisten ongelmat selviävät,
tavalla tai toisella!
Kiitos Miu - kaikkien miesten puolesta
poikkeavasta kauniista mielipiteestäsi.
Pakko kuitenkin laittaa , että 4/5 avioerosta on
siis naisten alkuunlaittamia ja ajamia. ja
jokainen aivopestykin ymmärtää , että esim.
alkoholisteja (joihin aina vedotaan
propagandamaisesti) on 10% miehistä ja eiköhän
hekin kuulu tuohon 40% yhden ihmisen talouksia
ryhmään.
Joten, kuten tutkitusti tiedetään , ero johtuu
yleensä jomman kumman puolen epärealistisista
vaatimuksista ja itsekeskeisyydestä ... j
puhumme vaimon kanssa ja teemme yhdessä lasten
kanssa erilaisia asioita, ulkomaanmatkoja,
milloin mitäkin. Olemme kai molemmat vain
antaneet periksi ja siksi näin on käynyt.
Mieleeni jäi sanasi siitä kuinka halusit olla
vahva ja olla aiheuttamatta lisäharmia
vanhemmillesi. Tämä on juuri yksi asia mitä en
halua, että lapseni joutuvat pohtimaan. Romatikko
on hyvä olla, älä ole toivoton. Uskon siihen,
että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.
Koita pärjätä!
Tämäkin on yksi kumma juttu , mikä aivan
yleisesti vaietaan aikamme feminISMI propagandan
kaudella.
Eli siis tutkitusti, miehille jää keskiverrosti
eroissa, yli kymmenkertainen määrä velkaa
pankkiin mitä naisilla. Esim. usein mies on
ottanut velkaa jolla ostanut esim. yhteisen
kodin , sisustusta , matkoja , elämän laatua
lapsille jne. Erossa tämä velka onkin
henk.kohtainen - eikä henk.kohtasia
velkoja "puoliteta" jne. Aivan samoin kuin
vaikkapa OYssä, jossa joku osakkaista olisi
ottanut omiin nimiinsä velkaa yhtiön puolesta -
ja konkursissa velka jää tälle henkilölle.
Juuri näin - naiset käyttäytyvät aivan yleisesti
miehiä kohtaan halveksivasti monissa ,monissa
asioissa - ja juuri niissä henkisen puolen
asioissa mitä on vaikea "mitata". Ja jotka
tekevät yhteiskunnasta hiljalleen "henkisen
helvetin".
Miesten todella olisi syytä herätä
masentuneesta , uinuvasta hälläväliä enää millään
asenteestaan. Kyllä me vieläkin voimme saada
aisoihin tuon sairaan propagandan.
Ja mikä muuten minua ärsyttää ihan vitusti , on
juuri nuo henkiset yksinkertaiset puolimiehet,
jotka lipittävät joka asiassa yleistä naisten
vallitsevaa propagandaa. Pahempia kuin esim.
vastavakoojat ja vaikka punaiset itsenäisyys
sotiemme aikana. Olen aika fiksu kaveri , mutta
mikä tämä hinttien ryhmäkin joku pro feministiset
miehet on kun välillä esiinty -- taidan joku
kerta mennä ja maksaa siitä ilosta muutaman
tonnin , kun kiskasen päin turpaa jotain
sellaisista itsensä myyneistä poikalapsista
piittaamattomista "huorista".
mä tuun mukaan. on kiva vetää hinttareita ja
neitejä oikein kunnolla turpaan
"fiksu"pa tunnut olevan, muttei sun jutussa ole
päätä eikä häntää. Annat vaan itsestäsi sellaisen
kuvat että olet katkeroitunut ja kaiken sisäänsä
piilottava mies kaikkine turpaan vetämisineen.
Vihaan kulissiavioliittoja. Lapset kärsivät niissä
aivan varmasti. Millainen malli?
En ikinä epäröisi eroa jos olisin vastaavassa
tilanteessa. Oletko varma, ettei vaimosi
hyväksyisi yhteisvastuuta lapsista eron jälkeen.
Lapset ehkä haluavat olla isän luona, jos ei nyt
niin myöhemmin, jos kontaktisi heihin on niin hyvä
kuin sanot.
Oman elämän hyllylle laitto, on synti.
vaimoni hyväksyisi yhteisvastuun lapsista, ilman
muuta. Lapset jäisivät hänelle, maksaisin siitä,
maksaisin tästä, maksaisin mistä milloinkin. Ei
käy, en vieläkään ala viikonloppuisäksi!!!
Oikea kanta.
Miesten asemaa tarvitsisi parantaa kyllä käyttäen
kaikkia mahdollisia keinoja.
Me kuolemmekin jo nyt 8 vuotta ennen aikoja ja
teemme esim. itsareita 4* enemmän kuin naiset jne
jne.
...ennemmin tai myöhemmin itse mitä haluavat
tehdä. Itse olin siinä onnellisessa asemassa
veljieni kanssa, että voimme itse kenenkään
puuttumatta olla kummankin vanhemman luona niin
paljon ja niin usein kuin halusimme. Olihan se
melkoisen rankkaa raahata kamoja pitkin poikin,
aina tavarat kassissa...
Mutta hyvä mies, ajattele lapsiasi ja eroa, he
kärsivät enemmän, kuin arvaatkaan. Ensin tunsin
melkoista myötätuntoa sinua kohtaan, mutta
enemmän ajateltuani olet mielestäni hyvin
itsekäs. Ymmärrä kyllä, että rakastat lapsiasi
enemmän kuin vaimoasi, mutta rakastatko enemmän
kuin itseäsi...
Mitä tulee lapsien tekemiin päätöksiin voin yhtyä
sanoihisi, että he tekevät päätöksiään ennemmin
tai myöhemmin. Sehän on itsestäänselvyys.
Katsopas joskus kaupassa, kun joku äiti tai isä
kyselee kärryissä istuvalta tenavalta, että mitäs
sinä tänään haluaisit syödä jne. Turhaa kyselyä,
ei pieni lapsi osaa tehdä aikuisille kuuluvia
päätöksiä. EIKÄ NIITÄ MISSÄÄN NIMESSÄ NIILTÄ SAA
EDES VAATIA!!! Kun tulet sitten kassajonoon
löydät sen saman lapsen makaavan lattialla ja
huutavan ja potkivan lattiaa. Vaadittiinko
pieneltä lapselta liikaa? Mitä isommaksi lapsi
kasvaa sen enemmän hän saa ja joutuu tekemään
päätöksiä. Aikuisille kuuluvia päätöksiä he
tekevät sitten aikuisina. Niin ja vielä
kysymykseesi rakastanko itseäni enemmän kuin
lapsiani. Voi-voi, kunhan saat itse lapsia, niin
tiedät!!!
Kaiken kaikkiaan täydet pisteet, kertomasi mukaan
jokaisen naisen ihannemies, välittää lapsista ja
hoitaa kodinkin asioita. Mutta rahapuoli hyppäsi
silmille.
Eikös avioliitossa jaeta kaikki? Niimpä en
ymmärrä, miten voi olla sinun rahat ja hänen
rahat? Kummallista, kuinka rahasta tuntuu tulevan
tänä päivänä suurimmalle osalle suhteista se
kompastuskivi. Puhun kokemuksesta, oma pitkä
suhde kaatui rahan vuoksi, mies ei kestänyt sen
vähyyttä, kun taas itse olen sitä mieltä, että
rakkautta ei rahalla saa ja niin kauan kuin on
rakkautta, on onnea ja vähemmälläkin rahalla
kyllä pärjää.
huomasin, että rahasta kirjoitettiin koko ajan.
tuli mieleeni, että ehkä naisella on niin pieni
palkka, ja miehellä niin suuri, että rahankäyttö
on pakko järjestää näin.
ole lukenut kaikkea kirjoittamaani. Asiaa - kuten
tätä raha-asiaakin puidaan enemmänkin. Kertaanpa
vielä aikaisemmin sanomaani: Raha ei todellakaan
ole tärkein asia. En surisi markkaakaan jos asiat
olisivat toisella tolalla. Nyt en voi olla
ajattelematta sitä, että KAIKEN MUUN LISÄKSI
MAKSAN TÄSTÄ LYSTISTÄ MELKOISEN PALJON. Sitä
tällä raha-asian kirjoittamisella tarkoitin.
On hienoa lukea isasta, jolle lapset ovat noin
arvokkaita. Sinusta tuntuu ehka samanlaiselta
kuin hyvin monesta naisesta (tai ssiis luulen
etta tuntemuksesi ovat juuri naisille tyypillisia
parisuhteessa, rahan kayttoa lukuunottamatta),
sina teet kaiken ja annat kaiken ja se toinen ei
mitaan tai ei ainakaan yhta paljon kuin sina.
Pystytteko juttelemaan asioista vaimosi kanssa?
Miten tilanteenne on tahan suuntaan liukunut,
mita yhteista ja hyvaa teilla viela voisi
olla....? Jos voisit jarjestaa teille
rauhallista kahdenkeskista aikaa, usein ja
saannollisesti, jos voisitte loytaa sita jotain,
joka alunperin sai teidat yhdessa olemaan?
Rauhassa ajan kanssa puhuisitte tunteistanne ja
kuuntelisitte toisianne (muutoksia parempaan ei
varmasti tapahdu heti, mutta kun antaa aikaa...)
Olen itse eronnut nainen, kahden pojan aiti
(jotka asuvat luonani). Mina jatin mieheni, mutta
tiedan etta jos olisimme antaneet toisillemme
enemman aikaa, kuunnelleet toisiamme, yrittaneet
enemman panostaa juuri meidan keskinaiseen
suhteeseemme, meidan ei olisi tarvinnut erota.
Kliseelausahdus avioeron vaikeudesta lapsille on
tosiasia, jonka olen tullut tuntemaan. Lasteni
isalla on rajoittamaton tapaamisoikeus, mutta
silti pojat nakevat hanta vain pari kertaa
vuodessa. Mies on niin katkera erostamme, ettei
tahdo hoitaa mitaan maksuja, ei mitaan synttari-
tai joululahjoja tms, ei kortteja ei soittoja.
Jos han haluaisi, saisi han lapset luoksensa
asumaan tai kaymaan aivan miten pitkiksi ajoiksi
tahansa, koska mina en tahdo isaa lapsilta
riistaa.
Toivon sinulle pitkamielisyytta ja yrityshalua,
koeta jutella vaimosi kanssa rauhallisesti ja
avoimesti, puhukaa tunteista, koettakaa olla
syyllistamatta.
Kyllä meilläkin yhteinen aika meni lasten
syntymien jälkeen todella vähiin. Siihen en katso
suuremmaksi syypääksi itseäni. Lapset olivat
tervetulleita ja kaiken piti olla hyvin. Sitten
vain pikkuhiljaa vaimo ikäänkuin meni kauemmas ja
kauemmas. Yhteinen aika väheni olemattomaksi. Nyt
muutaman hiljaiselovuoden jälkeen on itselleni
melkoisen mahdoton ajatus rakastua vaimooni
uudestaan. Ikävä kyllä. En enää kunnolla edes
muista niitä yhteisiä hetkiä, jolloin nautimme
vain toistemme seurasta. Tuntuisi vaikealta, jos
ei suorastaan pahalta yht´äkkiä mennä kahdestaan
teatteriin, elokuviin, laivamatkalle tai
vastaavaa. Tuntuisi ikävä kyllä teeskentelyltä.
Liian monta vuotta jäänyt kai väliin. Aluksi
suutuinkin ja sanoin, että mihin se kaikki on
kadonnut. Nyt en kolmeen tai neljään vuoteen ole
edes odottanut mitään. Seksi oli tietysti yksi
iso asia meilläkin, tai sen puute. Vaimoni
tekemää aloitetta en edes muista. Omat aloitteeni
usein torjuttiin, enkä voi sanoa sen tuntuneen
hyvältä.
Sen olen tämän päivän aikana huomannut, ettei
tämä asia ole kenellekään ihan niin itsestään
selvä ja helppo. Kiitän kaikkia viestin
kirjoittaneita, palataan asiaan huomenna jos
siltä tuntuu!
no mee hoitoon
Moi!
Mielestäni teet aivan oikein,lapset ovat herkkiä
"olentoja"eron satuttaessa.
Jos ovat aivan pieniä,eivät niin hyvin ymmärä
mitä tapahtuu,ja sopeutuvat nopammin uuteen
tilanteeseen,mutta kouluikäisten kanssa tulee
ongelmia.Ja olen samaa mieltä,jos kulissi
liitossa voi vaan olla siihen asti,kun
lapsukainen lähtee peruskoulusta jatkamaan,on
luonnolisempaa ehkä"erokin".
Yhden tapauksen tiedän,että erossa lapset on
jäänyt isälle,ja on yksin huoltaja,ei siinä
tarvinnut riidellä kenenkään,äidin suostumus
vaan,lapset on säännöllisesti äidillä.
Itse olen kokenut eron,ja lapsien hyysäämisen
isälle,mummolaan,melkoisen raastavaa puhaa,ja
jos voisin vaihtaa tilanteen,tekisin kuin sinä!
Tsemppiä!
Surullista.
Toivottavasti mulle ei käy noin.
Voiko edes kysyä miten tuollaiseen tilanteeseen
on ajauduttu?
Olisit onnellinen ettei ole käynyt ,NOIN!
Mutta ehkä jossain muussa asiassa olet,
meitä eronneita"huonmpi",tai vajaampi!
Hei!
Molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus lapsiin ei
aina tarvitse olla nainen joka ottaa lapset
hoitaakseen erotilanteesa.
Sinähän hoidat KAIKEN,lapset, kodin nekin asiat
jotka kuuluisivat vaimollesi.
Teidän kyllä kannattaisi istua alas ja puhua
asioista.
Voihan olla myös niin ,että vaimosikin haluaa
eroa???
Miksi pitäisi hukata elämä ihmisen kanssa jonka
kanssa ei ole hyvä olla.
Elämä valuu hukkaan.Sitä paitsi olen sitä
mieltä , että lapset kyllä huomaavat jossain
vaiheessa mikä on tilanne.
Olet varmasti hyvä mies ja ehkä teet kaikki liian
kiltisti ja automaattisesti.
Koita pärjäillä!
luin kaikki kommentit mitä kyseinen aihe oli
puoleensa vetänyt. Ja pakko on jotenkin
kommentoida.vaikka negatiivinen sävy meitä naisia
kohtaan oli melkoinen.
Olen itse varmaankin onnekas, kohta kymmenvuoden
yhdessä olon jälkeen,koen että liitosamme on
kaikki hyvin.
Rakastamme toisiamme ja näytämme sen jopa sanomme
sen melkein päivittäin. Jokapäiväistä on se että
halailemme ja suukottelemme mieheni kanssa.
Täytyy sanoa kuinka lasten kasvoilta oikein
mielihyvä paistaa välillä kun äiti ja isä
halailee ja paijailee ihan ohimennen.Minulle
ainakin on tullut sellainen tunne että
lapsillemme on tärkeää huomata että vanhemmat
välittävät toisistaan.( siskon tyttöni 4v joka
tässä kerran näki meidän miehenikanssa
halailevan, kysyi äidiltään näitkö äiti mitä noi
teki, äitinsä vastasi."ne halasi kun ne rakastaa
toisiaan" tytön vastaus oli ehkä muuta kuin mitä
äitinsä odotti.."miksi te isinkanssa ette voi
rakastaa toisianne...")
Avioeroista on meilläkin keskusteltu lasten
kanssa,asia on tullut esiin siinä yhteydessä kun
siskoni erosi juuri miehestään vain kuukausi
sitten ja vanhimman(lapset siis 8, 5, ja
2vuotiaat) lapsen luokkatovereiden vanhemmat ovat
eronneet ja naapurustossa asustaa aika monta
yksinhuoltajaa.
Lasten kommentti on ollut aika yksi selitteinen
"toivottavasti äiti ja isi ikinä lakkaa
rakastamasta toisiaan"
Meilläkin mies tuo enemmän rahaa taloon(niinkuin
varmaankin useimmissa perheissä mies on se jolla
on suurempi palkka..) ja on paljon lasten kanssa.
Pesee pyykkiä ja siivoaa.Käy kaupassakin .. Ja
antaa minun mennä omiin
harrastuksiini...Selvyyden vuoksi, kyllä minäkin
osani teen. Mutta meillä ei lasketa sitä kuka
mitäkin tekee,tyyliin..Minä teen,sinä et...
Rahat meillä on ollut yhteisiä siitä asti kun
yhteen muutettiin. Eikä ole koskaan laskettu että
sinä käytät rahaa sihen ja sihen...Vaan se joka
on johonkin henk.kohtaiseen tarvinnut on sen
rahan käyttänyt.
Jäinkin miettimään sitä kun isä sanoo ettei halua
erota lasten takia.
On todellakin vaikeaa edes ajatella millaista
olisi jos meillekin tulisi ero ja joutuisin
luopumaan lapsistamme.Ei kai sitä kukaan isä ja
äiti toivo omalle kohdalleen. Eikä tietysti
lapsikaan toivo vanhempiensa eroavan jos kaikki
on hyvin.
Mutta jos tilanne olisi kuvatun kaltainen.
Minusta, niinkuin monen muunkin mielestä, silmään
pisti aikuisen ihmisen itsekkyys.Naisen
mollaaminen, Ja toitotus ettei halua viikonloppu
isäksi. Ymmärrän sen vallan hyvin..
Mutta totuus on se että
joskus kuitenkin joutuu tekemään urauksia
rakastamiensa ihmisten eteen.Ja jos tilanne on se
ettei vanhemmat enää rakasta toisiaan. Se on
turhaa kuvitella etteivätkö lapset tajua ettei
kaikki ole kohdallaan. Tai että lapset isompana
arvostaisivat elettäsi ."uhrautua" lasten
takia.Lapset kärsivät tilanteesta se on ihan
varma.Vaikkeivat osaisi sitä ilmaista.
Aikuisella pitäisi olla sen verran viisautta ja
vanhemman rakkautta lapsiaan kohtaan että tekee
niinkuin uskoo lapsille olevan parasta. Vähät
siitä että itseen sattuu ja joutuu
luopumaan.Ainakin minulla on lapset aina
etusijalla.Enkä halua ajatella että itsekkyyteni
olisi suurempaa kuin rakkauteni lapsiin.
Lapset tarvitsevat tasapainoisen ja turvallisen
kasvuympäristön. Ja rakkaudeton liitto vanhempien
välillä ei ole sitä.
Kirjoittaja tietysti tekee omat ratkaisunsa ja
elää niinkuin parhaaksi näkee. En vain ymmärrä
jos tunteet ja ajatukset vaimoa kohtaan on mitä
on...Että jatkaa .. oli syy mikä tahansa. Aloin
myös miettimään alatko sitten kun lapset ovat
vanhempia syyllistää lapsiasi siitä kuinka isä
uhrautui elämään äidin kanssa vain teidän takia??
Lasten ei tietenkään pidä valintaa tehdä teidän
avioliitostanne ja siitä kumman luona asuu. Mutta
minusta on väärin myös alkaa keräämään pisteitä
lasten silmissä sillä kuinka isi taas siivoaa ja
vie harrastuksiin ja maksaa ne ja äiti senkun
makaa ja eikä sillä ole edes rahaa...!! vaikea
kuvitella etteikö kirjoittaja antaisi asenteiden
ja tunteidensa päästä mitenkään pintaan ja lapset
eivät olisi ollenkaan perillä mitä isin päässä
liikkuu...(niinkuin on moneen kertaan todettu
lapset huomaavat paljon enemmän kuin mitä me
aikuiset kuvittelemme)
Jos avioliiton tilanne on kuvatun kaltainen,
niin kysy itseltäsi mikä on lasta kohtaan
oikein. Älä välitä omista tunteistasi. Koska se
on "sivuseikka"(ehkä väärä ilmaus)...Mutta siinä
tulee esiin todelliset isän tunteesi. Eikä se ole
niin sanottua että joutuisit lapsistasi
luopumaan. Tunnen minäkin muutaman jossa
oikeudessa asti on tapeltu lapsista ja lapset
määrätty isälle.
Mutta muista että vaimollasikin on oma näkemys
liitostanne ja tunteensa. Ehkä niitäkin
kannattaisi kysyä????
Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa sinulle ja
toivon että saat elämäsi järjestykseen ja saat
elää täysipainoista elämää.. Nauttien lapsistasi.
Kuten itse sanoit lapset ovat viattomia aikuisten
ongelmiin.. älköön tehtäkö heistä sitten
seurauksien kantajia..Ja katkeruutemme
purkautumis tietä..
On ihanaa kun on vielä sinunlaisia ja oot
löytänyt sen oikean,mutta elämä muuttuu joskus
niin yhtäkkiä.Onnea nyt kuitenkin sinulle ja
hyvää jatkoa.
kun luit kaikki tulleet viestit. Tässä hieman
lisää aiheesta.
Sanoit, että kirjoitusten sävy oli teitä naisia
kohtaan negatiivinen. Näin ei todellakaan ole.
Kerroin vain asian omalta kohdaltani. Voin vain
esim.sinun kohdalla onnitella sinua ja miestäsi
hyvin sujuvasta elämästä. En missään vaiheessa
väittänyt kaikkien naisten olevan samankaltaisia.
Olen mielestäsi itsekäs kun en suostu olemaan
viikonloppuisä. Halusin tällä tarinallani vain
sanoa juuri sen, minkä itsekin sanoit. Mies on
itsekäs tai ties mitä jos haluaa lapset erossa
itselleen. Näinhän se menee. Jos taas luopuisin
lapsista sanomatta mitään....minkälaiseksi
ihmiseksi minut sen jälkeen sanottaisiin. Kerro
se. Maanantain iltalehdessä Eppu Nuotion
kirjoituksessa oli mukava lause:"Oikeus elää
lasten kanssa". Se vain on erotapauksissa äitien
oikeus. Vain sen halusin sanoa.
Tarkotukseni ei ollut yksinomaan mollata vaimoani
ja yleensä naisia. Kerroin vain hieman taustoja
oman näkemykseni mukaan.
Sanoit vielä, että joskus vain joutuu tekemään
uhrauksia rakastamiensa ihmisten eteen. Tämäkin
on totta, valitettavasti vain hiukan klisee.
Täytyykö siis vain toisen uhrautua. Itse en pysty
olemaan laupias samarialainen ja kääntämään
jatkuvasti toista poskea, kun toinen hutkii!
Uhrautuminen lasten takia... niin heidän vuoksi
voisin tehdä mitä vain.
Sanoit, että pitäisi olla rakkautta ja viisautta
tarpeeksi, jotta osaisi luopua, vähät siitä
vaikka kuinka itseen sattuu.
Siis jo pariin eri otteeseen huomaan
kirjoituksessa olevan sävyn tarkoittavan juuri
sitä mitä ensimmäisessä viestissäni kirjoitin.
Mies on itsekäs, kun ei luovu lapsista. Mies ei
ymmärrä eikä rakasta tarpeeksi, jotta luopuisi
lapsista - viis siitä kuinka paljon sattuu.
Niin ja epäilit vielä, että alankohan sitten kun
lapset ovat vanhempia, syyllistää heitä siitä,
että uhrauduin elämään äidin kanssa. En varmasti!
Miksi ihmeessä näin tekisin?
Siis jo kolmas vihjaus, että anna periksi, tai
vanhana olet katkera lapsillesi.
Sitten vielä se pisteiden keräysjuttu. En
kertaakaan sanonut, ettenkö siivoisi, tiskaisi ja
tekisi mitä kotitöitä tahansa, ihan mielelläni.
Jos sait kirjoituksestani kuvan, että olisin
lapsilleni kertonut maksavani kaikesta enemmän,
erehdyt. En todellakaan pidä kovin viisaana
ajatusta, että alkaisin näin pienille selittämään
asioita jotka eivät heille kuulu ja jotka eivät
heitä pennin vertaa kiinnosta.
Pyysit vielä, että ajattelisin mikä on lapselle
parasta enkä välittäisi omista tunteistani. Jos
en ajattelisi lasteni parasta tuskin sanaakaan
tänne kirjoittaisin. Omien
tunteitteni "unohtaminen" onkin sitten toinen
juttu. Täytyy kai yrittää. Mutta jos se
tunteiden "unohtaminen" tarkoittaa samaa kuin
että luopuisin lapsistani mitään ajattelematta,
valitan, ei onnistu!
Tottakai vaimollani on oma näkemyksensä
liitostamme, sen olen kyllä kuullut.
Ammattiauttaja oli tässä kohdassa iso apu.
Solmu on tiukka. Katsotaan miten käy.
sitä niinkuin sinä sen nyt sitten tulkitsit.
Yritin sanoa,että se riski sinun on otettava että
menetät lapset jos eroatte.
Yritin myös saada sinut huomaamaan sen mitä
omasta kirjoituksestasi (ainakin minun
mielestäni) paistaa läpi.
Pää asiahan siinä on että ette rakasta toisianne
ja suhdettanne ei voi pelastaa.
Toivoin että minun kirjoitukseni olisi saanut
sinut miettimään asiaa lasten kannalta. Mikä on
lapsille parasta. Minusta näyttää että ainoa asia
mikä päässäsi liikkuu on "en halua viikonloppu
isäksi ja siihen joudun jos eroan" Olet niin
sanoen viskannut kirveen jo kaivoon...
Jätit myös kokonaan kommentoimatta kun sanoin
että tunnen muutaman parin jossa oikeus on
määrännyt lapset isälle...Jopa erään tapauksen
jossa isä on ollut työsiirtolassa ja äiti
käynyt "normaalisti "työssä yli 10v samssa
paikassa. Ja silti oikeus määräsi lapsen isälle.
Muutenkin minunkin lähipiirissäni on muitakin
jossa erossa lapset ovat jääneet isälle... ei se
aina ole yksi yhteen.. Että äidille jäävät.
Mutta se riski sinun on otettava jo erota
meinaat... Luulin että halusit ihmisiltä
kommentteja kun tälle palstalle kirjoittelit.
Mutta tarkoituksesi olikin ilmeisesti vain
saattaa tietoon kuinka epäoikeuden mukaista elämä
on isän kohdalla....
En pyytänyt sinua uhrautumaan ja luopumaan
lapsista "mitään sanomatta" vaan pyysin sinua
ajattelemaan mikä on lapsille parasta ja ottamaan
sen riskin jos eroatte.Ja minusta kaikkein paras
ratkaisu tuollaisessa tilanteessa lasten kannalta
on se että vanhemmat eroaa. Meni lapset asumaan
sitten kummalle tahansa.
Luuletko ettei vaimoasi pelota ihan sama asia,jos
miettii ero ratkaisua? Ihan varmasti pelottaa..
Hän vain huutaa kovemmin oman pelkonsa esiin.Ja
yrittää saada tutut turvalliset raamit pysymään
pystyssä. Ja onnistuikin siinä koska herätti
sinussa menettämisen pelon.onko se sitten paras
ratkaisu lasten kannalta?Mitä sinun omatuntosi
sanoo?
Ja lähestyin asiaa siltä kannalta jos todellakin
"pahin" sinun kannaltasi sitten toteutuisi.
toivotaan että nyt sitten ilmaisin itseäni
selkeämmin..
kommentistasi, ja toivon todella että en itse
koskaan joudu vastaavaan tilanteeseen
kirjoittajan kanssa.(mistä sitä koskaan tietää)
Minusta "onnellisen " liiton resepti on aika
yksin kertainen.(enkä tahdo ketään kritisöidä)
On vain niin tärkeää että näyttää puolisolleen
usein sen miten paljon välittää ja että toinen on
itselle tärkeä!
Se pitää suhteen hengissä ja rakkauden tunteen
elossa.
Ongelmia tietty tulee joka suhteessa mutta
ongelmat ratkeavat helpommin jos kantava voima on
se mitä tunnet puolisoasi kohtaan...
Olen todella onnekas ja kiitollinen omasta
siipastani ja lasteni isästä.!Ja näytän sen myös
hänelle.
toivon kaikille pelkkää hyvää!!
Vaikuttaa siltä, että vaimosi on todennut
tilanteen olevan hyvä itselleen. Mies hoitaa,
maksaa ja tekee kaikki työt. Hänellä on elättäjä
ja kotiapulainen.
Mitä jos kotiapulainen lähtisikin pois? Vaimo
joutuisikin tekemään kaiken itse! Ehkäpä
puhuminen ja kertominen, että eroat jos tilanne
ei muutu, ravistaisi vaimosi silmät auki. Pistä
hänet miettimään, millaista hänen elämäsnä olisi
ilman sinua.
Jos vaimosi on vähääkään fiksu nainen, hän
muuttaa tapojaan ja tekee enemmän yhteisen kodin
ja perheen hyväksi.
4 vuotta sitten sanoin hänelle, että nyt tiemme
eroaa. Haluan lapset jne.
Kävimme "kallonkutistajalla" ja hiukan helpotti.
Mitä tulee sitten aiheeseen lapset, hän on
ilmoittanut, etten koskaan tule niitä saamaan.
Hän ei lapsista luovu millään ehdoilla. Siinä
vaiheessa täytyy valitettavasti tunnustaa, meni
pupu pöksyyn. Tunsin olevani siinä asiassa aika
aseeton ja tunnen niin edelleen. Pahin tuska ja
ahdistus on osaltani ohi. Tunnen jaksavani
paremmin kuin silloin 4 vuotta sitten.
Kuinka kauan olet ollut tällaisessa liitossa.
Aivan älytöntä!!!!!
Antakaa toisillenne tilaa.
Aivan, hän kiristää sinua lasten menetyksellä,
koska pelkää jäävänsä yksin hoitamaan lapsia ja
kotitöitä.
Sanoisin, niin kuin muutama muukin täällä on
sanonut, hae ero. Se olisi parasta varmasti myös
lasten kannalta pitemmän päälle. Ajattele,
millaisen mallin perhe-elämästä ja miehen ja
naisen suhteesta te lapsillenne annatte!
Tuollaisessa suhteessa lapsista ei voi kasvaa
tasapainoisia ja sosiaalisesti "terveitä".
Vahinko on jo tapahtunut lastenne kannalta, jos
tällaista on jatkunut jo vuosia. Eihän vaimosi
voi kieltää sinulta tapaamisia. Silloin voit
antaa lapsillesi rakkautta ja huolenpitoa. Ja
harrastuksissa voit kuljettaa heitä erosta
huolimatta, jos niin vaimosi kanssa sovitte. Ei
kait hänkään halua vahingoittaa lapsia
kiusatakseen sinua?
Vaimosi luottaa siihen, ettet lasten menettämisen
pelossa uskalla erota. Hän voi jopa uhata tehdä
elämästäsi täyden helvetin, jos haet eroa. Ole
rohkea! Älä anna hänen kiristää itseäsi. Ilmoita
eroavasi ja katso miten hän reakoi. Jos hän
hyväksyy eron, niin hyvä. Se on varmasti parempi
teille kaikille. Myöhemmin sinä voit vaatia
lapsia itsellesi, jos hän laiminlyö
huoltovelvollisuuksiaan.
14 vuotta! Tosin aluksi kaikki oli melkoisesti
erilaista. Sitten tuli lapset..... ja, sitten ei
ollutkaan ihan samanlaista. Mitä sanoisin sinulle
kun pyydät antamaan toisillemme tilaa.
Tarkoitatko, että erotkaa vai mitä.
eroa vaan ja jätä lapset vaimolle. Siitähän juuri
kirjoitin. Olisin eronnut sata kertaa jos olisin
halunnut jättää lapset vaimolle, vaan kun en jätä!
olet ratkaisusi tehnyt. On vaan elettävä sen
kanssa. Toivon vaan ettet ala marttyyriksi tai
jossain vaiheessa käännä kohtaloasi lastesi
syyksi.
Mitäpä ratkaisua sinulle voisi tarjota? Ehkä
haetkin täältä vain sympatiaa ja sääliä
itsellesi. Tosin yksinkertaisia neuvoja on helppo
antaa, mutta yleensä elämäsi kaltaiset tilanteet
ovat paljon mutkikkaampia kuin miltä ne
pinnallisesti näyttävät.
Toivon sinulle jaksamista. Toivottavasti
tuntemasi vääryys ei muutu ahdistukseksi ja
tuskaksi, joka purkautuu väkivallaksi. Itse
uskon, että näiden perhetragedioiden takana
useinkin on nalkuttava, tyrannisoiva vaimo.
Vuosia jatkunut mollaaminen, painostaminen,
kiristäminen, nurkkaan ahdistaminen purkautuu
surullisin seurauksin.
Naislukijoille: tietenkin sikamaisesti vaimojaan
kohtelevia miehiä on vieläkin enempi, mutta
naiset osaavat purkaa pahaa oloaan muulla tavoin.
harvoin naiset reagoivat väkivaltaisesti. Turha
sanoa, että voisivathan miehetkin puhua. Se on
niin pitkällä perimässä ja kasvatuksessa, ettei
siihen muutosta tule ehkä koskaan.
Eläkää ihmisiksi!
En mä oikeen tajua....ethän sä ainakaan täällä
odota jonkun kertovan sulle miten täytyy tehdä??
Ole mies ja ratkaise ongelma, eihän tommonen
päättämättömyys ole normaalia....14-vuotta, etkä
ole Uskaltanut tarttua asiaan!! Pelasta
viimeistään nyt lapsesi liitonne onnettomuudelta
ja Ratkaise Asia...teitpä sitten mitä hyvänsä on
se parempi kuin tuo päättämättömyys.
Rohkeasti eteenpäin
Voi pientä raukkaa,pyörit näköjään itsesäälissä.
Näkemys tuokin, itsesääli ei varmasti ole tässä
tapauksessa oikea sana, umpikuja ehkä
paremminkin!
Ymmärsin että teille seksi pelaa edes jotenkin.
Olen nainen ja suunnilleen samassa tilanteessa,
lapsia vain on tuplasti enemmän. Mutta kun ei se
seksikään pelaa, mies haluaisi, mutta minä en
tunne mitään, tuntuu tosi vaikealta jaksaa.
Eroa hyvissä ajoin.
Minä erosin 6vuotta sitten.Elämä aukesi toisella
tavalla.IHANAA KUN RAKASTAA.
Samassa tilanteessa, parisuhde lähinnä
toverillesella tasolla erossa
lapset jäisi ilma isää, (ei enää suostu eron
jälkeen tapaamaan lapsia)
joka heille on todella
tärkeä !Miettii vaan ratkaisuja ..
Tsemppiä ja jaksamista
et ole ainoa.tunnen miehen jolla on asiat samassa
jamassa.kamalaa,eikö totta?!toivon sinulle voimia
epäoikeudenmukaisessa tilanteessa.kurja että olt
tilanteeseen joutunut.
toivon että asiat ratkeavat sinulle parhaalla
mahdollisella tavalla.
Vastauksia muutamien esittämiin kysymyksiin ja
väitteisiin.
Jos luit ensimmäisen viestini huomaat, etten
pyytänyt keneltäkään neuvoja. Tietysti on selvää,
että niitä tulee pyytämättäkin, halusin tai en.
Enkä tottavie tarkoittanut, että kaikki
äidit/vaimot olisivat samanlaisia. En halunnut
sääliä, lohdustusta tai mitään muutakaan.
Kerroin kaikessa yksinkertaisuudessa omasta
tilanteesta niinkuin sen itse näen ja koen.
Mistään sen merkillisemmästä ei ole kyse. Olen
todellakin huomannut näistä kaikista viesteistä
joita on tullut, etten todellakaan ole ainoa
tässä tilanteessa. En sitä luullutkaan,
vastausten määrä kuitenkin yllätti.
Tällä mielenilmaisullani ja tarinallani oli yksi
tarkoitus ylitse muiden. Halusin sanoa sen mikä
minua kaikkein eniten
kismittää:"AVIOEROTILANTEESSA MIES ON JO
SUKUPUOLENSA PERUSTEELLA ALAKYNNESSÄ. SIIS
SYYLLINEN KUNNES TOISIN TODISTETAAN. Isän täytyy
näyttää kelvollisuutensa, äidille riittää että on
lapset synnyttänyt.
Luettuani näitä viestejä en ole vielä löytänyt
syytä miksi vaimosi ei olisi "pätevä" lapsienne
äidiksi? Sen olen kyllä ollut lukevinani, että
haluat lapset täysin itsellesi. Mikä on vaimosi
rikos, sekö että hän myös rakastaa lapsianne?
Lapset ovat kummankin vanhemman, ei isän tai
äidin yksin omaisuutta.
Ei ole myöskään mittaria jolla mitata kuka
rakastaa ja kuinka paljon. Ei voi rakastaa
enemmän kuin toinen, voi vain rakastaa.
Elä omien ratkaisujesi mukaan ja yritä olla
onnellinen:)
Mua kummastuttaa toi lause "lasten takia"?
Itse olen aikoina ollut ns. avioerolapsi.
Vanhempani erosivat, kun olin JO 18 vuotias ja
täytyy sanoa, että olisivatpa eronneet kymmenen
vuotta aikaisemmin!!!
Kyllä lapsi aistii ja ymmärtää jos omilla
vanhemmilla menee huonosti ja se alituinen
tappelu, kyräily ym. ei ole lapselle
mukava elinympäristö. Onko siis parempi jatkaa
suhteessa, jossa kaikki kärsivät? Rakastatko
vaimoasi?
sentään. Jos olet tosiaan lukenut nämä viestit,
niin olet huomannut, etten ole arvioinut tässä
suhteessa vaimoani täysin kyvyttömäksi. Vielä
kerran sanon sen minkä monta kertaa edellä:
Erotilanteessa arvioidaankiin juuri isän kykyä
hoitaa lapsia, ei äidin. Vai miksikö luulet että
suurin osa lapsista päätyy äidin huollettavaksi.
Olen viestillä tarkoittanut sitä, että mies,
vaikka olisi isänä kuinka hyvä tahansa, on täysin
eriarvoisessa asemassa kuin nainen. Tottakai on
olemassa miehiä, jotka luopuvat oikeuksistaan
helpolla ja jotkut vielä haluavat luopua. Mutta
jos tulee eteen poikkeustapaus, eli mies joka
haluaa lapset itselleen, se onkin sitten jo
ongelma.
tappele emmekä kyräile. Olemme kaiketi enemmän
kuin sisko ja veli tai jotai sinnepäin. Suhteesta
vain puuttuu "se jokin" mitä siihen olisin
kaivannut joskus. Enää en odota ihmettä!
aluksi tunsin myötätuntoa sinua kohtaan kun luin
viestejä..
Mitä enemmän olet kommentoinut niin sitä
vahvistuneempi käsitys sinusta on muodostunut.
Et kerjää kommentteja etkä myötätuntoa. Haluat
vain ruikuttaa kuinka epäoikeudenmukainen maailma
on miehiä kohtaan.
Pidin sinua hyvänä isänäkin. mutta käsitykseni on
kyllä muuttunut tässä matkanvarrella.Et taida
olla muutakuin itsekäs jääräpää joka kerjää
sympatiaa ja moitti maailmaa epäoikeuden
mukaiseksi.
Itse et kuitenkaan ole edes valmis asettamaan
omia lapsiasi etusijalle kaikessa ja huolehtimaan
että niillä on tasapainoinen ja turvallinen
kasvuympäristö.Sen olet moneenkertaan tehnyt
selväksi toteamalla ettet eroa vaan uhraudut
lastenvuoksi.Pyhä jysäys..En ole itsekkäämpää
ihmistä tavannut pitkään aikaan.
Toivon todellakin että jos vaimosi tajuaa erota
sinusta ettet tosiaankaan saa lapsiasi luoksesi
asumaan. Kyvyttömyytesi lasten etua ajttelemaan
olet kyllä jo tässä osoittanut.
Ja moneen kertaan.
Sitten saat itkeä kuinka maailma on miestä
kohtaan epäoikeuden mukainen..Menisit itsees hyvä
mies. LUE kaikki mitä olet kirjoittanut.
Etkö sinä reppana tajua että vuosien mittaan se
muuttuu ystävyydeksi.Sitä hekumaa mikä alussa on
se ei palaa.Ole onnellinen ja nauti elämästä jos
vielä pääset liikkumaan,kaikilla ei ole niin
hyvin.TURHAA mariset.Lopeta jo.Kuka teillä
kotityöt tekee kun aina oot keskustelussa.
teillä koko ajan kotitöitä, silloinkin kun ei
olla kotona?
Yritä hyvä ystävä ymmärtää, ettei ole kyse sinun
onnestasi ja siitä mitä sinä haluat, maailma ei
kulje niin.
Kun olet kerran niin onnekas, että olet lapsia
saanut, ajattele heidän parastaan. Ajatelkaa
molemmat, sinä ja vaimosi, yhdessä. Hautomalla
asioita oman pään sisällä ei asiat ratkea. Vanha
totuus on, ettei kanssa ihmiset ole
ajatustenlukijoita.
En enää muista minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta
pienikin lapsi ymmärtää puhetta, kun hänelle
asiat selvitetään, mutta salailu ja pahan olon
kätkeminen aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja
kasvattaa lapsen kieroon. Ei lapsetkaan ole
sokeita, eivätkä aivottomia lasiesineitä.
Lapselle tärkeintä on tasapainoiset vanhemmat,
yhdessä tai erikseen
Noniin,senhän arvas että mies on koko ajan
jossain muualla kuin kotona ja vielä vaimoa
syyttää.Töissä ei ainakaan viestejä kirjoitella
ja jos kirjoitellaan on todella helppo työ
kaikki työt eivät tarkoita istumista liukuhihnan
ääressä.
Ettekö te tajua jotka elätte
kulissiavioliitossa "lasten takia" ettei se oo
lapsille hyväksi? Ne saa ensinnäki huonon
elämisen mallin, ei opi rakkautta jne.
Toiseksi koittakaa tajuta että lapset ymmärtää jo
hyvin pienenä missä mennään, että vanhemmilla
menee huonosti. Sitten ne syyttää itteensä siitä.
Olisi parempi selittää lapsille asiat hyvin kuin
antaa niitten itte keksiä... tuntuu että elätte
lastenne suhteen samanlaisessa keskusteluvajaassa
suhteessa kuin vaimojenne kanssa.
Ja turha syyttä vaimojannekaa asioidentilasta,
ootte itte yhtä syyllisiä, ja jos nostasitte
katseenne omasta navasta huomaisitte että
vaimonne ovat yhtä onnettomia.
Voisitte ottaa itteenne niskasta kiinni ja tehdä
jotai mukavaa vaimolle ja puhua
rakkaudentarpeestanne. Jommankumman pitää
katkasta kierre.
Jos teistä ei oo miestä siihen nmiin ottakaa ero
mutta älkää enää kiduttako lapsianne, vaimoanne
ja itseänne. Ja puhukaa lapsille ero selväks niin
ei satu niin paljo.
minulle on periatesa sama ongelmia .mutta vaimo
ei taju siita ,ei usko etta lapset karsivat jo
erome.
kuin huomat sa et olet aino.
eletan etenpaa,aika nayta.
Sain vihdoin luettua koko viestiketjun läpi, ja
voimille se otti. Jäin tässä pohtimaan, kun
kirjoitit että jossain vaiheessa vaimo vain
etääntyi kauemmas ja kauemmas sinusta. Mistä tämä
johtui? Yleensä kun aina on kaikkeen joku syy,
eli mikä on syy siihen ettei vaimo enää tee
aloitetta ja halua? Tuntuu kammottavalta että
tyydyt tuollaiseen elämään ties kuinka pitkäksi
aikaa. Itse olen ehdottomasti eron kannalla, jos
tilanteeseen ei todellakaan löydy yhteistä
säveltä uudelleen, mutta koska mitä ilmeisemmin
vastustat eroa kiihkeästi niin ehkä sinun
kannattaisi alkaa todella panostamaan
parisuhteeseenne. Uskon kuitenkin että jos
kummallakaan teistä ei ole uutta ihmistä
elämässään, niin teillä voisi kaikesta huolimatta
olla mahdollista onnelliseen yhteiseen
loppuelämään.
Voisitko ajatella että alkaisit todella tekemään
töitä liittonne eteen? Juu..tiedän..nyt mietit
että miksi ihmeessä sinun pitäis alkaa tekemään
jos vaimokaan ei tee asialle mitään. Juuri siitä
syystä että koska sinä olet tyytymätön
tilanteeseen ja sinä olet tajunnut että homma ei
toimi oikein. On väärin odottaa että toinen tekee
sen aloitteen, itsestä sen muutoksen on
lähdettävä. Ja vaikka nainen olenkin, niin en
tarkoita missään tapauksessa puolustella naisia,
enkä tarkoita sitäkään että miesten pitäisi sitä
parisuhdetta alkaa parantamaan. Jos vaimosi olisi
tällä palstalla kirjoittanut antaisin hänelle
samat neuvot kuin sinulle, että muutoksen on
lähdettävä hänestä itsestään.
Tiedän kokemuksesta että on raskasta alkaa
olemaan hyvä toiselle kun ei ole siihen
tippaakaan halua itsellä eikä puolisokaan tunnu
tulevan vastaan yhtään. Mutta sinä kuitenkin
tajuat oman onnettomuutesi tilanteesta, niin
yritä vaikka alkaa tekemään asioita joista tiedät
vaimosi ilahtuvan. Ne asiat eivät välttämättä ole
asioita joista sinä pidät, mieti todella mikä saa
vaimosi hymyilemään ja hyvälle tuulelle ja tee
kaikki tuo ilman että odotat että saat samalla
mitalla takaisin palveluksia. Tee se siis täysin
epäitsekkäästi, tarkoituksena vain tuottaa
toiselle hyvää oloa. Eli jos vaimosi pitää
hellimisestä (teidän tilanteessanne voi olla
vaikea lähestyä sillä tavoin, mutta yritä) niin
helli häntä pitkään ja rauhassa ja ilmoita hyvin
selvällä suomen kielellä ettet halua seksiä sen
jälkeen, että haluat vain pitää häntä hyvänä.
Tuo on nimittäin yksi niitä asioita, joista
kuulen lähes päivittäin..että vaimo torjuu
miehensä hellyyden siinä uskossa että mies hellii
vain sen takia että saisi seksiä ikäänkuin
maksuna hellimisestä.
Samoin mieti kaikki mahdolliset asiat mistä
vaimosi ennen piti, asiat joilla saisit hymyn
hänen huulilleen. Jos sinnikäs ja epäitsekäs
yrittämisesi ei kuukausienkaan jälkeen anna
vastakaikua niin kerro kuinka pahalta sinusta
tilanteenne tuntuu..itke, raivoa, huuda, ihan
mitä vain että saat vaimosi todella tajuamaan
että sinulla on paha olla ja ettet jaksa enää
enempää tunteettomuutta välillänne. Voihan olla
että vaimosikin on mielessään ahdistunut
tilanteesta mutta ei osaa alkaa tilannetta
muuttamaan, ehkä sen pelossa että kun asioista
todella aletaan keskustemaan niin se johtaa
eroon, jota teistä ei kumpikaan kuitenkaan halua.
Usein vain tuntuu helpommalta (loppujen lopuksi
hankalampaa ja ahdistavampaa) antaa asioiden vain
olla.
Jos kaikki keinot ovat kuitenkin käytetty, eikä
parisuhde parane, niin kerää rohkeutesi ja ala
tekemään eroa..ihan rauhassa keskustellen, ei
uhkaillen eikä kiristäen..kerro vaimollesi että
rakastat lapsianne ja haluat hoitaa eron hyvin,
lapsia mahdollisimman vähän vahingoittaen. Tiedän
ettet halua viikonloppu-,etkä puhelinisäksi,
mutta oletko tullut ajatelleeksi tilannetta jossa
lapset ovat puolet molemmilla vanhemmillaan? Tuo
tilanne toki vaatii molemminpuolista joustavuutta
ja kykyä järjestellä asioita (ja kykyä pitää
suunsa kiinni vaikka niin haluttaisi joskus
räjähtääkin). Tiedän tuon omasta kokemuksestani,
meillä erosta on reilu vuosi ja nyt asiat
näyttävät todella valoisalta, lapsia on koitettu
säästää eikä kumpikaan ole lapsilla alkanut
toisiaan kiristämään. Lapset saavat olla
molemmissa kodeissa yhtä paljon ja jos tulee kova
ikävä isää silloin kun ollaan äidin luona niin
silloinkin saa isän luo mennä.
Hämmästelit vielä sitä että miksi suomessa
automaattisesti isän on todisteltava olevansa
kunnon isä ja huoltaja ja nainen automaattisesti
on mainio äiti huoltajuutta ratkaistaessa. Ehkä
samanlainen kysymys on että miksi nainen joutuu
todistelemaan omaa pätevyyttään työelämässä
johtajia valitessa kun mies automaattisesti on
pätevä johtaja ilman suurempia vakuutteluja?
Valitettavasti tilanne molemmissa asioissa on
mikä on ja toivoisin sen muuttuvan, piintyneet
käsitykset vain kummasti istuvat tässä kansassa
ja päättäjissä.
Sinulle Arthur vielä sanoisin että ei eroa niin
kovasti tarvitse pelätä, jos ei muuta ratkaisua
enää löydy, elämä voi todella aueta uudelleen
eron jälkeen ja saat elämältä kaiken mitä olet
aina halunnut, niin kävi minulle ja niin on
käynyt monelle muullekin.
Luin viestisi ja voin kertoa, että tuntuu siltä
että tiedät mistä puhut. On totta, että on
todella vaikea lähestyä toista kaiken kylmyyden
keskellä, ehkä se kuitenkin olisi oikein. Tiedän
100% varmuudella, ettei meillä kummallakaan ole
suhdetta avioliiton ulkopuolella. Se kait
osaltaan tarkoittaa, että emme kumpikaan
kuvittele elämän olevan yksinomaan partnerista
kiinni.
On myös täysin totta, että on helpompaa antaa
vain asioiden olla. Kuitenkin, niinkuin sanoit,
loppujen lopuksi ahdistavampaa ja hankalampaa.
Huomasin itse silloin kun ammattiauttajan luona
kävimme, että helpotusta tuli joksikin aikaa. Nyt
vain tuntuu, että uudestaan en siihen haluaisi
ryhtyä.
Oli mukava lukea viesti ihmiseltä, joka oikeasti
ymmärsi tilanteemme. En varmasti ole osannut
kaikkia tuntoja oikein ilmaista ja varmasti osin
siitä syystä olen kuraa silmilleni joiltakin
saanut. Kiitos vaivannäöstäsi ja hyvää loppukesää
ja alkavaa syksyä sinulle.
<<Sinulle Arthur vielä sanoisin että ei eroa niin
kovasti tarvitse pelätä, jos ei muuta ratkaisua
enää löydy, elämä voi todella aueta uudelleen
eron jälkeen ja saat elämältä kaiken mitä olet
aina halunnut...>>
Eli viestisi Arhurille on, "aseta oman
onnellisuutesi etsintä lastesi onnellsuuden
edelle!"
Eipä se lasten huoltajuuden "meneminen" äidille
ole aina niin varmaa.
Itse olen eronnut hiljattain. Tosin meillä kävi
niin, että vaimo otti ja lähti... Mutta
kumminkin...
Meitä oli perheessä kaksi vanhempaa, jotka
molemmat olivat (ovat edelleen) hyviä vanhempia.
Jo heti eroprosessin alussa päätimme yhdessä,
että lasten etu menee kaiken muun edelle.
Omaisuus ja raha-asiat yms. ovat erossa niitä
vähemmän tärkeitä asioita. Mietimme ja
keskustelimme lasten asumisesta, koulunkäynnistä,
ystävistä ja kaikesta muusta mitä heidän
elämäänsä kuuluu ja lopputulemana oli se, että
lasten on parempi jäädä kanssani kotiin asumaan.
Ei olisi ollut mitään järkeä repiä heitä
juuriltaan pois. Tämä päätös oli varsinkin
äidille vaikea, mutta jälkeenpäin se on
osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.
Kyllä minuakin alkuun hirvitti se vastuu joka
yksinhuoltajaisälle lasten myötä lankeaa, mutta
niin vaan on asiat alkaneet rullata. Pyykkäykset
ja ruoanlaitot hoituvat ihan mukavasti ja kaipa
meillä on aika siistiäkin. Lapset ovat
tyytyväisiä ja menestyvät koulussa
kiitettävästi. "Normaali" perhe-elämä jatkuu,
vaikka äiti asuukin satojen kilometrien päässä.
Tärkeätä tässä onnistumisessa on ollut se, että
lasten asioista on pystytty sopimaan ilman
oikeuslaitosta. Helppoa se ei ollut. Tosi
tiukkoja keskusteluja jouduimme käymään, mutta
pysyimme päätöksessämme ratkaista asia omin
voimin.
Olemme ex-vaimoni kanssa oikeastaan ihan hyvissä
väleissä. Voimme keskustella lasten asioista ja
tapaamisten järjestelemisessä ei ole ollut
ongelmia. Kumpikin haluamme, että lapsillamme on
molemmat vanhemmat, vaikka meistä ei ollutkaan
asumaan saman katon alla.
Lapsia ei pidä käyttää erossa toisen puolison
rankaisemiseen! Ja lapsista riiteleminen repii
varmasti hajalle niin vanhemmat kuin lapsetkin.
kaikille, niin sinulle ja vaimollesi kuin
lapsillennekin. On mukava kuulla, että
vaikeistakin asioista selviää kun tarpeeksi
yrittää.
Onhan tuota omaa kokemusta tullut asiasta,
eronnut kun olen, jotakin uskon parisuhteesta
oppineeni ja koko ajan opiskelen lisää. Erosta
huolimatta uskon pysyvään parisuhteeseen ja
vieläpä onnelliseen sellaiseen. Ja koska
lapsemmekin vaikuttavat terveiltä ja normaaleilta
lapsilta, joilla on kaksi rakastavaa vanhempaa,
elämä hymyilee.
Ja kuraahan tulee aina silmille kun näin
vakavista asioista puhutaan, ja kuraa tulee myös
silmille erossakin, jos ei puolison taholta niin
viimeistään täysin ulkopuolisilta ihmisiltä,
jotka eivät avioliitostanne tai parisuhteestanne
tiedä ihan yhtikäs mitään. Mutta meille
molemmille on tärkeintä että lapsemme saavat
kasvaa rauhassa ja tuntea olevansa rakastettuja,
teemme siis ratkaisumme heidän asioistaan yhdessä
ja heidän etuaan ajatellen. Yksi näistä eduista
oli yhteishuoltajuus, jossa isä on se
lähihuoltaja ja minä se "etävanhempi" ja
elatusvelvollinen. Tottahan minullakin oli
pelkoni ja kauhuni asiasta, että jos nyt luovun
tästä päähuoltajuudesta, niin riistääkö mies
minulta lapseni ja minulle jää vain sen
viikonloppuhauskuttajan osa. Tajusin kuitenkin
(kuiten myös ex-mieheni) että taloudellisesti
näin on lasten elämä turvatumpi ja samat
huoltajan ja vanhemman oikeudet meillä molemmilla
on, olipa nyt kumpi tahansa se virallinen
päähuoltaja.
Älä siis sinäkään lannistu, voihan olla että
jaksat löytää itsestäsi uusia voimia parisuhteen
parannukseen, ja voihan olla että vaimosi antaa
vastakaikua ponnistuksillesi.
Hyvää syksyä ja voimia parisuhteen uudelleen
rakennukseen!
No voi hyvänen aika Artturi.
Minun mielestä kun kaksi ihmistä
jakaa saman talouden sekä ollaan
naimisissa ja on vielä yhteiset lapset
on jotain kyllä pahasti pielessä kun
pitää elää yhteiselämää tavalla josta
sinä kerrot.
Mielestäni sinussakin ja asenteissasi on
jotain pielessä koska korostat koko ajan
omaa suurta osuuttasi yhteiselämän
eteen. Siis maksat yksin sitä ja sitä,
sinä viet lapset sinä,ja sinä.
Itselläni on naisena "kohtalona" mies
jonka eteen tein suurin piirtein kaikkeni
myös sen yhteiselämän eteen.
Paskat kaikesta jäi luu kouraan en koskaan
saanut arvostusta oikeanlaista välittämistä
siis hänelle ei riittänyt mikään.
Miten sellaiselle ihmiselle voisi olla
hyvä ja ymmärtäväinen mallipuoliso joka
ei arvosta ollenkaan yhteis-elämää.
Mitkään asiat jotka yleensä kahta ihmistä
yhdistää eli koti, lapset, ...ym tiedät
mitä tarkoitan.
Keskustelemalla asiat kahden ihmisen välillä
korjaantuvat. Mutta on turhaa jos et todellakaan
edes välitä puolisostasi.
Miksi menit yhteen,teitte lapsiakin?
Mihin rakkautesi on kadonnut,kai rakastit
ainakin aluksi?
Oletko ajatellut että vaimosi vaistoaa
totuuden ja hänen käytöksensä johtuisi siitä?
Olet muuten tekstistä päätellen melko
itsekeskeinen ihminen.
Muuten se joka on perustanut perheen
hetken mielijohteesta ja muutaman vuoden
kuluttua vain toteaa ettei se ole sitä mitä
elämältä haluaa. Mutta on mato hakemaan
toisesta osapuolesta syyn omaan käyttäytymiseen
on se todellinen petturi!
Sitten on taas yksi hajonnut perhe ja pari
avioerolasta lisää.
Vain itsekkäiden "aikuisien" tähden.
Muuten ota se ero pahinta mitä toiselle voit
tehdä (kun et edes välitä) on olla yhdessä lasten
tähden.
Vaimosikin ansaitsee rinnalleen miehen joka
hänestä aidosti välittää.
Lapsesi eivät ole tyhmiä he vaistoavat
rakkaudettomuuden ja kylmyyden vanhempien
välillä se ei ole lapsen kehitykselle eduksi.
Yksi asia vielä! Vaikka luulet olevasi
malli "isä" lapsillesi muista lapset välittävät
molemmista vanhemmistaan.
Hei! käytkö muuten itse vieraissa kun selittelet
noin kovasti mahtavuuttasi perheenisänä mutta
sanot että muijastas et välitä pätkääkään!
OON SAMAA MIELTÄ!!
Minäkin olen avioerolapsi. Meitähän kyllä
riittää. Vanhempani erosivat ollessani 12, itse
päätin lähteä isäni matkaan. Nytki, 27-vuotiaana
tunnen syyllisyyttä siitä, että jätin äitini.
Jälkeen päin asiaa ajatellessa olen niin H**VETIN
vihainen vanhemmilleni siitä, etteivät he
eronneet aikaisemmin! Älkää nyt hyvät ihmiset
olko niin itserakkaita, ettette eroa VAIN sen
takia, ettette itse kestä "menettää" lapsianne.
Siinä ei kyllä lapsia ajatella pätkääkään, vain
omaa itseä. Vaikkei se ero mitään herkkua ole
kenellekään, on se silti minusta parempi
ratkaisu.
Itse en koskaan nähnyt vanhempieni halaavan tai
suutelevan. En edes muista sitä että he olisivat
nukkuneetkaan samassa sängyssä. Jatkuvaa
tappelua, riitaa, mykkäkoulua.. Olin onnesta
sekaisin yhdeksäntoista vuotiaana, kun äitini oli
tullut meille kyläilemään, ja kumpikin sattui
olemaan hyvällä tuulella. He laskeskelivat
leikkiä että menisivät uudestaan naimisiin.
Kumpikin naureskeli sydämmensä kyllyydestä, ja
minä hymyilin varmasti leveämmin kuin koskaan
ennen. Tuona iltana itkin melkoisesti menneitä
aikoja. Tuo pieni hetki on minulle elämäni
kallisarvoisimpia hetkiä. Näin sen yhden ja
ainoan kerran kummatkin vanhempani yhdessä,
nauramassa kerrankin sydämmellisesti toisilleen.
Nyt, vaikka kaikki tuo elämän riepominen sattuu
yhä, olen onnellinen siitä että lähdin isäni
matkaan. Nyt minulla on aikaa olla äitini kanssa,
kun isäni on poissa. Jos olisin jäänyt äitini
luo, niinkuin minua kovasti yritettiinkin
käännyttää, olinhan 12-vuotias tyttö, en olisi
ehtinyt elää isäni kanssa juuri lainkaan. Hän
kuoli puoli vuotta tuon elämäni onnellisimman
hetken jälkeen.
Tämä kaikki menee nyt "hiukan" aiheen vierestä,
mutta tahdon vain sanoa kaikille eroa
harkitseville, että ottakaa se ero, ja antakaa
lapsillenne "reilu" elämä. Ei mitään kulisseja,
lapset ymmärtävät sen kyllä, ovat vain niin kovin
kummissaan kun eivät ymmärrä mikä tässä mättää.
Kun vanhemmat eroaa, on se paljon selvempi
tilanne lapsille. Ja tuolloin lapsilla voi
hyvällä tuurilla olla vielä onnellinen,
kokonainen perhe, jos isä tai äiti löytää uuden
elämänkumppanin. Ero vain vaatii ihmistä
kerrankin ajattelemaan muuta kuin itseään.. omia
lapsiaan.
että kaikki avioeropenskat meidän jengissä sortu
viinaan ja huumeisiin, ja iso on jo mullan alla.
Niillä oli sisällä jotain heikkoa, jäivät
nalkkiin juttuihin.
Kun taas me tavallisista riitelevistä perheistä
tulleet selvittiin jotenkin noista 70-luvun
vaikeista vuosista.
Ohhohhoijaa... Tuostahan vois vetää äkkiä
johtopäätöksen, että puolet suomen kansasta tekee
itsarin tai päätyy deekikselle. Näin kai se on,
kun kerran n. puolet avioliitoista päättyy
eroon... Olisko se vika ollut sittenkin siinä
teidän jengissä...
Itse olen kokenut lapsena avioeron ja elänyt ns.
avioerolapsen elämää.
Kokemuksesta voin sanoa, että jos vanhemmat
välittävät aidosti lapsistaan ja lastensa
hyvinvoinnista, avioerokaan ei ole lapselle
katastrofi.
Eihän se eläminen aina herkkua ollut, mutta
minusta ja siskostani tuli aivan täyspäisiä
ihmisiä ja myöhemmin hyviä vanhempia. Kun on itse
aikanaan lapsena eron kokenut, osaa paremmin
huomioida omat lapsensa ja välttää niitä
virheitä, joita omat vanhemmat ovat tehneet.
Vietän nyt itse yksinhuoltajan elämää ja omista
kokemuksista viisastuneena osaan mielestäni
hoitaa asiat niin, että lapset kasvaa
normaaleiksi aikuisiksi. Ainakin he ovat
tyytyväisiä elämäänsä nyt ja menestyvät koulussa
ja harrastuksissa keskimääräistä paremmin.
Tietysti tästä tarinasta voi sitten vetää uuden
yleistyksen: Avioerolapset menestyvät elämässä
paremmin kuin ns. ehjässä kodissa kasvaneet.
Perheitä, parisuhteita ja eroja on niin
monenlaisia... Onneksi...
Ihmettelen miten jaksat käydä töissä, itse olen
eronnut ajat sitten miehestä, joka ei tehnyt
mitään, joi eikä huolehtinut mistään. Se on kova
juttu luopua lapsista. Luulen, että siniulla on
suuret mahdollisuudet saada lapset. Helppoa se ei
ole. Käy keskustelemassa sos.viranomaisten
kanssa,koska lapset vaistoaa, että teillä menee
huonosti.
olen miettinyt juttua ja ehdottaisin etta
miettisit keinoja, joilla saisit oman elamasi
mukavammaksi elaa. Ettet joudu kotijuttujen
vuoksi burnout-oloon.
Ehdotan, etta jarjestat itsellesi saannollisesti
`omaa aikaa` (jos alkaa tuntua silta, kaikin
mokomin myos kahdenkeskista huoletonta
stressitonta aikaa vaimosi kanssa). Vaikka edes
kerran kuussa huoleton stressiton lapseton paiva
ja yo.
Onko lahellanne mummolaa tms paikkaa lapsille?
Tai pidatte vaimon kanssa vuorotellen vapaapaivan
lapsilta ja kodilta.
Ota valilla kunnolla etaisyytta, tee itsellesi
tarkeita ja antoisia asioita vaikka ihan yksin
jos se tuntuu sinusta parhaalta, tai joidenkin
kaveriesi kanssa.
Ehkapa koktona jaksaa paremin, kun tietaa, etta
saa saannollisesti aikaa myos ihan itseaan
varten, saa olla rauhassa, saa latautua ja kerata
voimia, olla muussakin roolissa kuin isin ja
perheen elattajan.
Kokeile! Muista saannollisyyden tarkeys!!
Pida itsestasikin huolta!!
Tutulta kuulosti kertomuksesi, meillä tilanne on
kuitenkin hieman erilainen. Itse en ole
rakastanut lasteni isää enää vuosiin, mutta en
halua häntä loukatakaan. Muutimme sovussa
erilleen asumaan muutama vuosi sitten, mutta
käytännössä hän näki lapsiaan lähes päivittäin.
En ole koskaan pyytänyt häneltä elatusmaksuja ja
oman autonikin annoin hänelle jotta hän pääsee
tapaamaan lapsia niin usein kuin haluaa.
Tällaisessa tilanteessa pystyimme elämään jonkin
aikaa. Kyse ei ollut kuitenkaan vain lapsista,
hän rakasti minua edelleen ja kun tapasin uuden
miehen jonka kanssa olisin halunnut elämääni
jakaa, hän ei kerta kaikkiaan voinut hyväksyä
sitä. Pelkäsi menettävänsä minun lisäksi myös
lapset. Ei hän halunnut olla VAIN viikonloppuisä
vaan haluaa elää lastensa kanssa päivittäin.
Tilanteen kärjistyessä niin pahaksi että hän ei
enää kyennyt nukkumaan eikä syömään ja itki vain
lapsia halaten, en voinut katsella sivusta kuinka
lapset näkevät miten paha olo heidän isällään on.
Loppujen lopuksi jouduin tekemään valinnan.
Annoin lasteni isälle lähes kaiken sen mitä hän
haluaa, paitsi rakkauteni, sitä minulla ei häntä
kohtaa tule enää koskaan olemaan. Hän on
kunnollinen mies, huomioi muut ympärillään, tekee
paljon kotitöitä, vie lapsia harrastuksiin,
viettää paljon aikaansa lasten kanssa ja näen
heidän nauttivan toistensa seurasta. EN voi
riistää sitä onnea heiltä. Mielummin elän
rakkaudettomassa suhteessa ja näen lasten olevan
onnellisia. Heidän onnensa on meille molemmille
tärkeintä, rakastamme kumpikin lapsiamme
valtavasti ja vietämme mahdollisimman paljon
aikaa yhdessä. EN voi ajatella itsekkäästi vain
omaa etuani koska mielestäni lasten isällä on
ihan samanlainen oikeus nähdä lastensa heräävän
aamuisin, kokea heidän kiukkunsa ja ilonsa
päivittäin ja nähdä heidän kasvavan kuin
minullakin.
Toivon että myös sinun vaimosi osaa nähdä asiat
niinkuin sinä.
Toivotan sinulle onnellisia hetkiä yhdessä
lastesi kanssa ja uskon että saat kokea onnen
itsekin kunhan sen aika tulee. Minä ainakin uskon
niin.
Voi, voi sinuakin reppanaa,vielä huomaat kuinka
arvokas ja rakastettava mies sinulla oli.Aika
näyttää.SE voi olla sitten myöhäistä.
Ei kuule tämä elämä ole koko aika huumassa
elämistä vaan arkea just niinkuin sinun ent.mies
sen näkee.Sinulla on ehkä liian hyvin asiat.
Mikä meihin nykyihmisiin, naisiin ja miehiin, on
mennyt, kun koko ajan tavoittelemme jotain
parempaa ja parempaa. Emme osaa nauttia siitä,
mitä meillä on ja mitä meillä on ollut ja mitä
hyvää tulee olemaan. Olemme tyytymättömiä, elämä
pitäisi olla jotain sirkusesitystä jaa vauhtia
nyt ainakin koko ajan. Jokainen on oman onnensa
seppä ja kantaa itse seurauksensa. Ja eikö se ole
jo kaikille selvää, että onnen huumaa kestää joka
suhteessa aikansa, mutta taituri on se, joka osaa
loihtia sitä huumaa arkielämään pitemmässä
suhteessa. Osaa nähdä ne ainutkertaiset asiat ja
arjen ihanan vauhtelun ohi kiitävistä isoista ja
pienistä onnen hetkistä sekä pilvisistä hetkistä
myös. Aistia lastensa onnen tunteen, kun kotona
on kaikilla pääsääntöisesti mukava olla. Kun
vanhemmat jaksavat ja ehtivät olla lastensa
asioista kiinnostuneita ja viettää aikaa jokainen
omiaan puuhaillen ja välillä yhdessä touhuillen.
Ei lapset mitään hienoja harrastuksia kaipaa,
vaan yhdessä vanhempien kanssa elämää kokien.
Olet siis palannut rakkaudettomaan suhteeseen
takaisin?Voimia!Tiedän mitä on olla sellaisessa
suhteessa.Olemme uusioperhe, minulla lapsia
edel.avioliitosta, nyt nuoria aikuisia.Mieheni ei
hyväksy heitä.Asia ilmeni vasta avioliiton
solmimisen jälkeen.Pakkonaimissaolo jatkuu
asuntovelan takia.Olen yrittänyt irtiottoa, mutta
ei näy onnistuvan.Meillä on pieniä, yhteisiä
lapsia, joista vanhin on sanonut, ettemme saa
erota.Keskinäiset välimme ehkä saisimmekin
kuntoon, mutta tämä suhtautuminen edel.avioliiton
lapsiini nakertaa pohjan kokonaan.En pysty kuin
halveksimaan.He eivät haistatelleet eivätkä
muutenkaan tehneet mieheni oloa vaikeaksi vaan
yrittivät olla ystävällisiä.Vihaksi pistää.Hän
sanoo rakastavansa omia lapsiansa ja mua.Hänellä
on silti toinen nainen.Enkä ole edes
mustasukkainen.Haluaisin tietää, vaikka tämä
aiheesta vähän ohi menikin, että onko muita
joilla samantyyppisiä tilanteita elämässään?
Jotenkin helpottaisi tietää kun katselee allakkaa
ja odottaa vuosia, jolloin velka olisi niin
paljon pienempi, että talon voisi myydä ja tehdä
lopullisia ratkaisuja.
Ilman vaimoasi sinulla ei olisi lapsia. Oletko
unohtanut avioliittolupauksesi..niin hyvinä kuin
huonoina aikoina. Tiedätköhän edes mitä on
todellinen rakkaus ja toisen kunnoittaminen.
Sinun täytyy ensin muuttua, jos haluat että
vaimosi suhtautuminen sinuun muuttuisi. Teet
itsestäsi liian suuren marttyyrin ja esität liian
uhrautuvaa. Mitä odotit mennessäsi naimisiin...
ruusutarhaa vai pilvilinnaa. Herätys!!!!Arkipäivä
on karua, mutta ota aikaa itsellesi ja
vaimollesikin joskus. Milloin viimeksi menit ulos
vaimosi kanssa. Kunnioita, rakasta ja hyväksy
vaimosi niin lapsesikin oppivat kunnoittamaan
sinua vanhetessaan. Lapset tarvitsevat äitiä ja
isää molempia! Niitä omia vanhempia! Ei uusia
rakastettuja ja avovaimoja! Aviero lapsista tulee
rikkinäisiä ja sitä on myöhemmin vaikea korjata!
Ajattele huomista jo tänään. Jos rakastat
lapsiasi älä eroa, edes kun lapset kasvavat!
Säälin sinua, ehkä sinua ei ole kukaan koskaan
rakastanut!
Tahtoisin niin apua sinulle antaa.
Pysykää yhdessä.
Itsekkin olen kokenut samanlaisen tilanteen.
Päättäkää aikuiset yhdessä.Kerran olette
toisiinne rakstuneet ja yhteen menneet.Siellä
pohjalla hukassa on se rakkauden tunne
edelleenkin.
Nyt tarvii alkaa etsiä sitä yhdessä.Ja
tahdostahan nyt on kysymys;haluatteko yhdessä
sitä mitä on alussakin ollut.
Käykää ensin yksinkseen terapiassa ja sitten
yhdessä ja löytäkää ne virheet mitkä on saaneet
aikaan tämän etääntymisen.Ja miettikää tahdotteko
sitten yhdessä alkaa korjaamaan ne.
Lähestykää asiaa siltä kannalta ettei kumpikaan
ole syyllinen.Syyttämällä vain hyökätään ja se
tuhoaa.
Yhteisen ajan löytäminen on erittäin
tärkeää.Parisuhde tarvii hoitoa.Se ei ole
itsestään selvyys.
Itse olen kokenut tämänkaltaisen tilanteen...tänä
kesänä on alkaneet solmut aukeileen.Vielä on
paljon edessä.Mutta yhdessä olemme tahtoneet
jatkaa ja aurinkoisia ja rakkauden tunteisia
päiviä on ollut jo monta.Vaikka väliin tuntui
väistämättömältä ero.Kaikki turhautti.Tien
aukaiseminen toivomillemme raiteille näytti ihan
toivottomalta.
Olemme nyt löytäneet sen onnen hännänpään.
Tekin Arttur vaimonne kanssa löydätte sen kun
tahdotte yhdessä.Toivon teille onnea siihen ja
etenkin voimia.
Te molemmat tarvitte RAKKUTTA isoilla kirjaimilla!
Kateeksi käy. Ihan oikeasti. Miksei oma mieheni
ole kaltaisesi.
Älä vain hanki vaimosi kanssa lisää lapsia. Se
nimittäin on monen naisen keino
pitkittää "palvelusuhdetta". Salaa mielessään he
tietävät, että pysyvät siivellä vain lastensa
kautta. Koska kunniallinen mies, kuten sinä,
korjaa jälkensä, kuten ennen tavattiin sanoa.
Tapaa ihmisiä, lähde lasten kanssa yksin
tapaamaan tuttaviasi. Pidä ystäviisi yhteyttä.
Pidä yhteyttä myös yhteisiin ystäviisi ja vaimon
sukulaisiin. Turvaa oma taloutesi, ellei
välillänne vielä ole avioehtoa. Kysy neuvoa
asianajajalta. Lopeta asuntolainan lyhentäminen,
maksa vain korkoja. Näin et kartuta vaimosi
omaisuutta. Puhu jollekin. Ovatko omat vanhempasi
elossa. Tee PTS. Käy vieraissa, se piristää.
Vapaana on paljon naisia, jotka elävät
avioliitoissaan jotakuinkin samoista syistä kuin
sinä. Käytännön syistä. Lasten takia.
Lapsesi menevät kohta kouluun. Silloin on hyvä
aika tehdä lopullisia ratkaisuja. Petaa asiasi
hyvin. Älä hosu. Vaadi lapsia itsellesi. Ainakin
parempaa tapaamisoikeutta kuin joka toinen
viikonloppu. Ajattele, suunnittele. Äläkä missään
vaiheessa hermostu, provosoidu tms.
Onnea!
Aivan kuin oisin nykyistä ex-miestäni kuunnellut.
Hän luottaa minuun; kertoo avioliiton ongelmista
jne.. Paitsi että hänen lapsensa ovat pienemmät.
Hän katuu että valitsi aikoinaan väärän naisen(
tai miten senkin ottaa; itse en voi koskaan saada
biologisesti omia lapsia. Hän valitsi (ja erosi),
halusi perillisiä siis lapsia!) Ja hänen
serkkunsa on samassa tilanteessa; ei voi erota!
Tulee niin kalliiksi, elatusmaksut jne...
Sympatiani teille! Ehkä löydän 10-20 vuoden
kuluttua miehen joka on ollut tarpeeksi isän
roolissa. Muistakaa että annatte lapsillenne
esimerkkiä miten ollaan isä ja äiti.
Empatiani!
Joko sä olet tavallista tyhmempi jopa mieheks tai
sitte auttamaton tossu.
Kaikesta voi kuitenki päätellä että sulla on
erittäin paljon paremmat tulot ku vaimollasi ja
näin ollen on ihan kohtuullistakin että
maksat.Oletko keskustellu asiasta vaimosi kanssa?
Kuvaamasi perusteella voisin sanoa että hän
mielihyvin antaisi lasten huoltajuuden sinulle
vaikka kokonaan, eihän hän nykyisinkään tee
mitään heidän hyväkseen, vai olikohan tekstissäsi
jonkunverran liiottelun makua? Onko ehkä hänellä
sellanen työ että sinulla on helpompi hoitaa
lasten kuljetus ym? annoit hyvin yksipuolisen
kuvan tilanteestanne.
...tilanteesi. Olen itse juuri eronnut ja kokenut
samankaltaisia tuntemuksia. Tilanne oli
erilainen, mutta periaate sama: ero venyi lapsen
takia.
Vaikka olenkin nainen, en suinkaan ajattele niin,
että äiti on aina paras huoltaja lapselle tai
lapsille. Jokainen tilanne on erilainen.. yhtä
oikeaa vastausta ei ole.
Itse olin onnettomassa liitossa vielä vuoden
senkin jälkeen, kun tiesin tilanteen
toivottomaksi. Lapsen vuoksi. Kaikki sanoivat,
ettei se ole järkevää, mutta minä uskon omaa
sisintäni enemmän kuin sitä mitä muut sanovat.
Meillä tilanteen teki vaikeaksi se, että molemmat
huolehdimme lapsesta ihan tasan yhtä paljon. Ja
olemme lapselle aivan yhtä tärkeitä. Myös
molemmat olisivat kykeneväisiä huolehtimaan
lapsesta ns. pääasiallisena vanhempana.
Kuitenkaan emme valinneet sitä, että lapsi
vuorottelisi esim. viikko/viikko-systeemillä
luonamme koska se ei todellakaan olisi ollut
lapsen etu.. meidän etumme kenties mutta sitä ei
pidä ajatella tässä tilanteessa - lapsi menee
edelle.
Juttelimme asiasta ja punnitsimme vaihtoehtoja.
Välillä otimme kiivaastikin yhteen, sen myönnän,
mutta lapsen etu yritettiin pitää koko ajan
päällimmäisenä mielessä.
Lopulta päädyimme siihen, että lapsi tulee minun
kanssani kirjoille - mutta se on vain tekniikkaa!
Todellisuudessa lapsella edelleen on molemmat
vanhemmat.. muutin pojan kanssa hyvin lähelle
entistä asuinpaikkaa jo senkin vuoksi, että
hoitopaikan halusimme pitää samana.
Se, että poika tuli minulle ei johtunut siitä
että olen nainen ja äiti. Se johtui siitä, että
molemmat katsoimme sen olevan lapsen edun
mukaista. Olin siihen asti vastannut käytännön
asioista lähes kokonaan - aivan kuten sinäkin -
mutta ex-mieheni oli hoitanut kyllä isä osuutensa
enemmän kuin loistavasti.. niinpä puntaroimista
olikin yllin kyllin.
Mielestäni sinun ei kannattaisi nyt pukeutua
marttyyrin viittaan vaan todella koittaa
keskustella vaimosi kanssa - jos hän on vähääkään
järki-ihminen hän osaa kyllä tehdä ratkaisun,
mikä on lapsille paras. Itsensä ja katkeruutensa
pitäisi siinä vaiheessa osata sivuuttaa.
Kuten jo alussa sanoin, ymmärrän päätöksesi jäädä
liittoon lasten vuoksi. Paremmin kuin hyvin. Se
on kuitenkin viime kädessä erittäin huono
ratkaisu - nyt voin sen jo sanoa, kun omasta
erostani on kulunut aikaa. Muutos on vaikea,
mutta johtaa yleensä parhaaseen lopputulokseen.
Meillä on ihana ja reipas poika, joka tietää että
me molemmat rakastamme häntä. Hän on luottavainen
ja rauhallinen. Joskus hän sanoo, että miksi emme
voisi isin kanssa muuttaa yhteen, mutta joka
kerta kärsivällisesti selitämme asian hänelle. Ja
suru menee ohi. Surukin pitää hyväksyä - ja se,
että lapsella on oikeus kaivata sitä vanhempaa
joka ei ole läsnä. Me olemme sopineet, että
kumpikaan ei lapsen kuullen moiti toista, koska
se ei ole lapsen vika että meillä keskenämme ei
asiat sujuneet.
Vielä loppuun sanoisin jotakin luopumisesta:
usein ihminen saa sen, mistä luopuu. Jos vaikka
nyt "menettäisikin" lapsesi vaimollesi, ovat he
sen verran isoja että osaavat kyllä äänestää
jaloillaan. Eli ei kiintymystä ja rakkautta
pakolla oteta - se ansaitaan. Varmasti lapset
rakastavat teitä molempia.. mutta he myös
tietävät, kumpi heistä aidosti välittää ja pitää
huolta.
Muistellaanpa hetki Salomonin tuomiota: siinähän
lapsen oikea äiti oli valmis luopumaan lapsestaan
menetyksenkin uhalla, jotta tätä ei riidan vuoksi
laitettaisi kahtia.. eli sitä on todellinen
rakkaus!
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia päätöksentekoon!!
Pistä vaimosi tekemään enemmän. Jos sinä maksat
suurimman osan menoista niin pistä vaimosi
tekemään kotityöt. Ja tai käske hänen mennä
muualle. Aika karkeesti sanottu varsinkin kun
itse olen nainen. Mutta mieheni tuo kotiin rahaa
enemmän kuin minä eli maksaa melkein kaikki ja
minä hoidan kotityöt. Vaikka en ikinä pystyis
tuoda yhtäpaljon rahaa kotiin. Silti olen
tyytyväinen asemaani vaikka kaikki paskat jää
mun hoidettavaksi. Eli
siivous,lastenhoito,ruuanlaitto,tiskaus,pyykinpesu
,ym.... Mutta olen sitä mieltä että kumpikin
antaa kotiin jotain. Mies rahaa minä itseni eli
pidän kämpän siisitinä..
Miehesi on siis ostanut aviollisen piian
itselleen? Olet varmaan ylpeä urastasi.
oon 18 vuotias tyttönen ja asun avopuolisoni
kanssa samassa asunnossa ja meillä on yhteinen
lapsi (1v). meidän perheessä minä olen aina
maksanut vuokran ja laskut... paitsi poikaystäväni
puhelinlaskuja, jotka tietenkin on jäänyt
maksamatta häneltä... ja puhelin on siitä syystä
sulkeutunut! Olimme erillämme n. puoli vuotta ja
se ei ollut kivaa kun mies tuli aina oven taakse
ja yritti päästä sisään... seurasi joka askeltani,
koska halusi kuulemma tietää missä hänen poika
liikkui! ei ollut helppoa! välillä menin
vanhemmilleni tai siskolleni yöksi että saisin
hetken rauhan!! meinasin ottaa
lähestymiskiellonkin mutta pelkäsin liikaa! Nyt
asumme jälleen yhdessä mutta meillä ei suhde toimi
ollenkaan. tuntuu välillä että tämä on pelkkää
seksiä... me kinastellaan lähes koko ajan paitsi
silloin kun poikaystävälläni "tekee mieli"...
koitetaan kestää!
Älä eroa! Ajattele lapsiasi. Jos olette joskus vaimosi kanssa rakastaneet toisianne ja saaneet lapsia,ette voi olla kovin "vääriä"ihmisiä toisillenne.Avioero ei koskaan ole helppo asia,tulet koko loppuelämäsi miettimään mahdollista eroasi niin vaimostasi kuin lapsistasikin ja se ei tule olemaan helppoa,voin sen vakuuttaa omalta kohdaltani.Jos vähääkään välität lapsistasi ole heille ISÄ ja sovi riidat vaimosi kanssa,aloita uusi elämä perheenisänä ja aviomiehenä.Te kaikki tuette toisianne,olette kokonaisuus ,joka ilman yhtä "palasta "on vaillinainen.
Olen itse kokenut ko. asian enkä vielä 20 vuoden jälkeen ole tyytyväinen silloiseen ratkaisuun.
Mieti kaksi kertaa ennen kuin teet mitään peruuttamatonta.
viime kesänä sain sen tehtyä. eroa ihmeessä. rahat ja rakennutsehan se vie joka tapauksessa. se on kyyllä vääryys, mutta vitunkos mahat. mun äksä nyt vielä yrittelee iltalypsyjä...