Avioliitto ei ole onnen tae. Siitä huolimatta ne ihmiset, jotka ottavat häissään antamansa lupaukset vakavasti, onnistuvat pitämään avioliittonsa hyvänä ja toimivana elämänsä loppuun asti. Virheiltä tai erimielisyyksiltä ei luonnollisesti voida välttyä, mutta liittoa kantavat voimat ovat vahvempia kuin sitä häiritsevät tekijät.
Moni, hyvin moni pari, joka on ymmärtänyt, ettei rakkaus tunteena voi kantaa avioliittoa, on löytänyt kestävän liiton salaisuuden. He nimittäin tajuavat, että tunteet tulevat ja menevät, mutta rakastamisen tahto ja teot voivat kestää. Juuri siksi alttarilla ei kysytä: Tuntuuko sinusta siltä, että voisit rakastaa... vaan: Tahdotko ottaa ja rakastaa...
Teot ja henkinen sitoutumisen asenne synnyttävät rakkauden tunteita. Näin päin suhde toimii pitkään. Jos taas yritetään lähteä liikkeelle tunteista, jotka synnyttäisivät tekoja, suhde toimii vain lyhyen aikaa, niin kauan, kunnes tunteet ehtyvät.
Kaikkein vankin avioliittopohja on kahdella sellaisella ihmisellä, joilla on yhteinen kristillinen usko. He ymmärtävät silloin sitoutumisensa vakavuuden Jumalan edessä. Uskovienkin liitot voivat toki hajota - mutta silloin jomman kumman tai molempien luottamus avioliiton säätäjään, Jumalaan on ensin hajonnut.
Niin kauan, kuin pari aidosti ja rehellisesti pysyy uskossa, heidän avioliittonsa on onnellinen. Vasta, kun he itsekkyydessään ovat valmiita hylkäämään Jumalan tahdon, he ovat myös valmiita hylkäämäään avioliiton. Puolisoiden tehtävänä on palvella toinen toistaan ja ajaa toinen toisensa etua hyläten itsekeskeisyytensä. Siinä asenne, joka auttaa liittoa kestämään.
Moni, hyvin moni pari, joka on ymmärtänyt, ettei rakkaus tunteena voi kantaa avioliittoa, on löytänyt kestävän liiton salaisuuden. He nimittäin tajuavat, että tunteet tulevat ja menevät, mutta rakastamisen tahto ja teot voivat kestää. Juuri siksi alttarilla ei kysytä: Tuntuuko sinusta siltä, että voisit rakastaa... vaan: Tahdotko ottaa ja rakastaa...
Teot ja henkinen sitoutumisen asenne synnyttävät rakkauden tunteita. Näin päin suhde toimii pitkään. Jos taas yritetään lähteä liikkeelle tunteista, jotka synnyttäisivät tekoja, suhde toimii vain lyhyen aikaa, niin kauan, kunnes tunteet ehtyvät.
Kaikkein vankin avioliittopohja on kahdella sellaisella ihmisellä, joilla on yhteinen kristillinen usko. He ymmärtävät silloin sitoutumisensa vakavuuden Jumalan edessä. Uskovienkin liitot voivat toki hajota - mutta silloin jomman kumman tai molempien luottamus avioliiton säätäjään, Jumalaan on ensin hajonnut.
Niin kauan, kuin pari aidosti ja rehellisesti pysyy uskossa, heidän avioliittonsa on onnellinen. Vasta, kun he itsekkyydessään ovat valmiita hylkäämään Jumalan tahdon, he ovat myös valmiita hylkäämäään avioliiton. Puolisoiden tehtävänä on palvella toinen toistaan ja ajaa toinen toisensa etua hyläten itsekeskeisyytensä. Siinä asenne, joka auttaa liittoa kestämään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luin joltain palstalta joskus muistutuksen siitä,
että puolisot ovat luvanneet kilpailla toistensa
kunnioittamisessa. Joku siihen mutisi että ei
kunnioitusta noin vain anneta, se ansaitaan. Olen
miettinyt asiaa kovasti - mikä ristiriita
ajatuksessa oikein on?
Sitten minulla välähti että kirjoittajat puhuivat
eri asioista. Sitä kunnioitusta, mitä
avioliitossa tarvitaan, on rehellisyys, toisen
mielipiteiden ja tunteiden kuunteleminen ja
huomioonottaminen, kotitöissä auttaminen,
oleminen julkisesti arvostelematta toista jne.
Näitä asioita voi tehdä toisesta riippumatta,
vaikkei se toinen omasta mielestä niitä aina
ansaitsisikaan.
Mitä puppua taasen yritetäänkään hyväuskoisille
tuputtaa..? Avioliitolla ja Jumalalla ei liiemmin
ole mielestäni yhteyttä. Onhan totta, että
naimisiinmeno on yhteydessä uskontoon, mutta
silti. Nykyajan yhteiskunta on luonut
avioliitosta aivan omanlaisen - enemmänkin
Jumalasta riippumattoman, kuin Jumalaan ja
uskontoon sitoutuneen. Kuulumme kirkkoon, koska
haluamme tulla vihityksi kirkossa ja tulla
haudatuksi halvemmalla - siinä kaikki! Emme siis
siksi, että usko Jumalaan antaisi meille ikuisen
ja onnellisen avioliiton.
Niinpä niin... Noin viiden vuoden
avioliittovuoden jälkeen voin vain todeta, ettei
sitä tarvita kirkossa vihkimistä voidakseen olla
naimisissa. Meillä elämä sujuu tosi hyvin ilman
kirkon aamentakin, vaikkakin avioliitossa olemme.
Toinen tulee ottaa huomioon, kompromissejakin
välillä tarvitaan. Kun on kuitenkin samanlaiset
arvomaailmat, ei ongelmia meidän perheessämme ole
olllut.
Asia on niin, että usko Kristukseen saa
aviopuolisot kunnioittamaan toisiaan sillä
tavoin, että liitto toimii.
Kuka aamenesta puhui? Uskosta ja sen
vaikutuksista puhuttiin.
Elkäähän uskovaiset sotkeko asioita. Minusta
kristinuskossa on monia yhteiskuuntaamme hyvin
sopivia sääntöjä. Minusta usko on kuitenkin vain
yksi väline jolla ihmisille opetetaan
moraalikäsityksiä. Eihän yhteiskunnasta tule
mitään ilman moraalista omaatuntoa. Minusta
sääntöjä luodessa pitää miettiä miten ihmisillä
on hyvä olla ja käyttäköön jotkut siinä apunansa
vaikka uskoa.
Kyllähän avioliitto tarvitsee tahtoa eihän se
ensihuuman avulla pysy kasassa. En kuitenkaan voi
tuomita moraalisesti ihmisiä, jotka eroavat.
Varmasti ihmiset ajautuvat tilanteisiin joissa ei
muuta järkevää ratkaisua ole kuin ero.
Saakoon ihmiset voimansa vaikka uskonnosta,
minulle se ei kuitenkaan sovellu enkä halua sitä
muillekkaan tyrkytettävän korkeintaan mainittavan
vaihtoehtona.
PS. Kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsikin
kohdeltavan, niin maailma on hyvä paikka elää.
Samaa mieltä edellisen kanssa, olemme olleet
naimisissa 25 vuotta ja nyt tuli 50 villitys
minulle, no menin moottoripyöräkauppaa ja ostin
rakkaalle vaimolleni moottoripyörän jota se on
aina halunnut, hääpäivälahjaksi. Nyt ajellaan
sillä yhessä ja yksikseen.
Emme ole uskovaisia ja lapsia on 5 kpl ja olemme
tulleet toimeen yhdessä aivan loistavasti,
tietenkin on koiteltu toisiamme mutta ne on ollu
ainaski tähän asti selvitettävissä.
Eiköhan se ole liitossa kuin liitossa
molemminpuolinen luottamus ja kunnoitus tärkein
ei siihen tarvi välttämättä olla uskovainen.
Siis ihmettelen saamaasi sivistysta. Siis miksi
tarvitset kirkollisen vihitoimituksen jos se ei
sinulle mitaan merkkaa. Senhan sina vain kirkkon
kuulumalla ilmaiseksi saat. Eihan kirkko sulle
mitaan bileita kustanna, vain papin ja paikan
jossa kokoonnutaan kaikkitietavan Jumalan silmien
eteen vannomaan lupausta rakastaa kunnes kuolema
erottaa. Saa taidat olla varsinainen suomalainen
pihi, kun et raski jarjestaa miksi niita nyt
kutsuttaskaan, kun et avioliittoon usko,
tilaisuutta ilman kirkon apua. By the way,ei
maistraatissa vihkiminenkaan tietaakseni mitaan
maksa.
ps. Saasta senverran rahaa, etta sun hautauksen
voi jarkata joku muu ku kirkko, jos saa et ees
siihen usko.
Siis ihmettelen saamaasi sivistysta. Siis miksi
tarvitset kirkollisen vihitoimituksen jos se ei
sinulle mitaan merkkaa. Senhan sina vain kirkkon
kuulumalla ilmaiseksi saat. Eihan kirkko sulle
mitaan bileita kustanna, vain papin ja paikan
jossa kokoonnutaan kaikkitietavan Jumalan silmien
eteen vannomaan lupausta rakastaa kunnes kuolema
erottaa. Saa taidat olla varsinainen suomalainen
pihi, kun et raski jarjestaa miksi niita nyt
kutsuttaskaan, kun et avioliittoon usko,
tilaisuutta ilman kirkon apua. By the way,ei
maistraatissa vihkiminenkaan tietaakseni mitaan
maksa.
ps. Saasta senverran rahaa, etta sun hautauksen
voi jarkata joku muu ku kirkko, jos saa et ees
siihen usko.
Eikös kysymys ollut siitä, että uskonnolla
saadaan avioliitto kestämään, mistä MINÄ olin eri
mieltä. Ei siis siitä, ettenkö uskoisi
VIHKIMISEEN! Huomaa pieni ero uskonnon ja
avioliiton välillä. Uskontoja on monia ja ne
jokainen luonteeltaan erilaisia. Kuitenkin
esimerkiksi ateistitkin voivat haluta
avioliittoon, mutta ei kirkon tai uskonnon takia,
vaan että avioliitto heille tavalla tai toiselle
jotakin merkitsee. Mutta monellekko
todellisuudessa uskonto jotakin TODELLA
merkitsee? Ja se mitä yritin tuoda ilmi, oli se,
että onko avioliitolla ja uskonnolla todellista,
syvempää merkitystä NYKYAJAN ihmiselle.
Sinuna "Yrjänä" (eli yrjana) kehittäisin
ymmärryskykyäni ja sisälukutaito, jotta
välttyisin väärinkäsityksiltä (no defence!)
Mutta tämähän kaikki on edelleen VAIN minun
mielipiteitäni, enkä tuomitse muiden
mielipiteitä, sillä mielipiteitä on yhtä monta
erilaista kuin on ihmisiäkin, eli tällä hetkellä
pauttiarallaa reilut 6 miljardia. Mutta kaikkihan
on suhteellista?! Eikö vain =)
Toivoisin kuitenkin, että ennen kuin kommentoit,
mieti mitä tekstissä oikeastaan sanottiinkaan..
jotta voi kommentoida oikeaa asiaa. Kaikki mitä
viestissäsi olit kommentoinut, oli sellaisia
asioita, joita en ollut "ääneen lausunut", vaan
olit ne itse rivien välistä päätellyt. Harmikseni
täysin väärin. Toisaalta saattaa olla, että jo
negatiivinen asenteesi kirjoitukseen lisäsi
kommenttiesi harhaantumista. Ja eikös täällä ole
tarkoitus esittää omia mielipiteitää ja
kommentoida toisten, eikä tuomita. Vai mahdanko
sittenkin olla väärässä?! Onko tämä paatuneitten
uskovaisten kanava tuomita "vähemmän uskovia",
omia Jumalasta riippumattomia mielipiteitä
omaavia!?
Enskiksi haluasin oikaista ymmarrystasi. Aiden ja
oiden puuttuminen teksistani ei
johdu "sisalukutaidottomuudestani" vaan
laiskuudesta. En jaksa hakee kiertoteitse aita ja
oita, ku niita ei ole alkuperaisesti
nappimistooni asennettu.
Toiseksi palasin takaisin alkuperaiseen
kommenttiisi ja luin sen uudestaan. Ymmarsin sen
yha samanlaisena kuin eka kerrallakin. Maa
lahinna kritisoin sita ristiriitaisuutta sun
mielipiteessas.
Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan loukata.
Namahan ovat vain henk. koth. mielipiteita tai
arvojen ilmaisuja. Right?
Sulla taitaa olla todellakin tapana tulkita
toisten viestit oman mielesi mukaisesti. En
puhunut sanallakaan ä:n ja ö:n pisteiden
puuttumisesta. Osaan ne toki sinne kirjainten
päälle itsekkin kuvitella. Tästä huomaa taaskin,
että luet rivien välistä, mutta täysin väärin.
Opettele lukemaan mitä tekstissä sanotaan ja jätä
tulkitseminen sellaisille, jotka taidon edes
jollain tapaa taitavat. Et voi tietää mitä
päässäni liikkuu, joten älä edes yritä, vaan
pitäydy faktoissa. Eli siinä mitä viestissä
todellakin lukee (no difence!).
Avioliitossa niinkuin parisuhteessa yleensäkin on
kyse kahden ihmisen välisestä rakkaudesta.
Parisuhteen tulee perustua miehen ja naisen
väliseen rakkauteen eikä uskoon. Rakkaus on
silloin aitoa vaikka usko menisikin mutta rakkaus
jäisi!
Usko on väärä perusta parisuhteelle, mutta hyvä
siunaus rakkauden perustukselle rakennettuun
parisuhteeseen. Usko ei saa myöskään olla se syy
miksi yhdessä ollaan, vaan parisuhteessa
jatketaan sentähden koska rakastaa kumppaniaan,
ei siksi että uskoo Jumalaan.
..vielä 46 vuoden naimisissa olon jälkeenkin,
kun vain osaa ja ymärtää toinen toistaan.