eli tilanne on nyt tämä. olen viihtynyt sinkkuna pitkään ensimmäisen vakavan suhteeni päätyttyä kolme vuotta sitten. muutin silloin uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä ja sen myötä aloin tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. olen ihan hyvännäköinen nainen ja usein saan kuulla olevani myös hauska. olen aina jotenkin tullut miesten kanssa paremmin toimeen, se on yksi syy miksi exän kanssa erottiin, ei oikein pelannut tämä asia hänen todella mustasukaisen luonteensa kanssa.
silloin kun tänne muutin, niin päätin etten halua mitään vakavaa pitkään aikaan. olinhan viimeinkin ensimmäistä kertaa aikuisiällä sinkku. tämä villi ja vapaa elämä kuitenkin jossain vaiheessa eräällä tavalla riistäytyi käsistä. yhdenillan juttuja en ole harrastanut koskaan, enkä tule harrastamaankaan, mutta ongelmani on se että olen aivan täysi kusipää.. kun tapaan mukavan miehen, niin ihastun todella helposti. rakastan sitä alkuhuumaa ja uuden ihmisen jännittävyyttä. tapailua jatkuu niin kauan, kunnes (tiedän olen hirveä) vaan kyllästyn ja alan jo kaivata taas uutta säpinää.. aluksi en edes tajunnut olevani paskapää ja toistavani tiettyä kaavaa, mutta kaksi miestä taisi rakastua minuun todella pahasti (olivat vielä kavereita keskenään ennen tätä kaikkea..) ja sain kyllä kuulla kunniani. ihan oikein minulle. toinen vieläkin itkee perääni, mutta en vain voi kuvitella yhteistä elämää hänen kanssaan. nyt olen tavannut jälleen uuden miehen ja olemme nyt yli kuukauden ajan pitäneet todella tiiviisti yhteyttä. hänessä on jotain erityistä, en haluaisi olla paskapäinen myös hänelle. kuitenkin näitä ajatuksia on alkanut taas heräilemään. en tiedä mitä tehdä. haluaisin pystyä olemaan erilainen. olen nyt viimein oppinut, ettei ihmiset ole mitään leikkikaluja, mutta kai olen sitten vain uskomattoman jännityksenhakuinen ihminen, kun tämä kyllästyminen ajaa hienojen ihmisten ohi.
onko kellään mitään neuvoja, miten pääsisin tästä taipumuksestani eroon? en halua olla tällainen. :(
silloin kun tänne muutin, niin päätin etten halua mitään vakavaa pitkään aikaan. olinhan viimeinkin ensimmäistä kertaa aikuisiällä sinkku. tämä villi ja vapaa elämä kuitenkin jossain vaiheessa eräällä tavalla riistäytyi käsistä. yhdenillan juttuja en ole harrastanut koskaan, enkä tule harrastamaankaan, mutta ongelmani on se että olen aivan täysi kusipää.. kun tapaan mukavan miehen, niin ihastun todella helposti. rakastan sitä alkuhuumaa ja uuden ihmisen jännittävyyttä. tapailua jatkuu niin kauan, kunnes (tiedän olen hirveä) vaan kyllästyn ja alan jo kaivata taas uutta säpinää.. aluksi en edes tajunnut olevani paskapää ja toistavani tiettyä kaavaa, mutta kaksi miestä taisi rakastua minuun todella pahasti (olivat vielä kavereita keskenään ennen tätä kaikkea..) ja sain kyllä kuulla kunniani. ihan oikein minulle. toinen vieläkin itkee perääni, mutta en vain voi kuvitella yhteistä elämää hänen kanssaan. nyt olen tavannut jälleen uuden miehen ja olemme nyt yli kuukauden ajan pitäneet todella tiiviisti yhteyttä. hänessä on jotain erityistä, en haluaisi olla paskapäinen myös hänelle. kuitenkin näitä ajatuksia on alkanut taas heräilemään. en tiedä mitä tehdä. haluaisin pystyä olemaan erilainen. olen nyt viimein oppinut, ettei ihmiset ole mitään leikkikaluja, mutta kai olen sitten vain uskomattoman jännityksenhakuinen ihminen, kun tämä kyllästyminen ajaa hienojen ihmisten ohi.
onko kellään mitään neuvoja, miten pääsisin tästä taipumuksestani eroon? en halua olla tällainen. :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä samanlainen mutta koiraspuolinen, ilmeisesti viihtyisimme mainiosti yhdessä muutaman kuukauden.
Neuvoista en tiedä, luonnettaan on vaikea muuttaa tieten tahtoen, ellei sitten aika aikaa myöten tee tekosiaan.
Ihminen kun muuttuu kaiken aikaa.
Ehkä olette vain nuoria, kypsymättömiä, kokemuksia vailla. Saatte paljon myönteistä huomiota oikealta ja vasemmalta, ehkei se sokaise, mutta valinnanvara tuntuu loputtomalta ja tarjontaa haluaa nähdä enemmän. Ja nurkan takaa lisää.
Ehkä se menee ohitse luonnostaan iän myötä, uloskasvamisen myötä. Suhteeseen ei kannata pakottaa itseään.
Ja miksi tosiaan haluaisi kestää arkea kenenkään kanssa, kun voi vaihtaa aina uuteen alkujännitykseen.
Tarvitseeko sitä sitten heti vakiintua ja olla vain yhden kanssa? Jos kerran olet päässyt pitkästä suhteesta eroon, niin anna palaa. Harrasta ja tee sitä mitä haluat. Kyllä sä ehdit vielä vakiintumaan ja olemaan sen yhden ainoankin miehen kanssa.
Toki kannattaa pitää jalat maassa sen suhteen, että mitä enemmän tulee ikää, niin sitä vaikeampaa on löytää niitä uusia miehiä. Juuri ne miehet, jotka arvostavat uskollisuutta ja ystävyyttä oman rakkaan kanssa, ovat niitä, jotka jäävät juuri niihin elämänmittaisiin parisuhteisiin tai jos eroavat tai joutuvat leskeksi, niin uuden rakkaan löydettyään jäävät taas uuteen parisuhteeseen tiukasti.
Kannattaa siis miettiä, että haluatko jossakin vaihessa myös kokonaisvaltaisempaa suhdetta? Sellaista, jossa saisit myös vaikeissa elämäntilanteissa tukea. Esimerkiksi kymmenesosa naisista kohtaa jossain elämänsä vaiheessa rintasyövän. Rinnattomana uuden puolison etsiminen voisi olla varsin haastavaa. Vaikka et taloudellisesti tarvitsisikaan miestä, niin entä henkisesti?
Osaathan myös olla yksin niin, että onnellisuutesi ei riipu aina miehestä? Oma onnellisuus lähtee omasta itsestä käsin. Miehen tehtävänä ei ole tehdä sinua onnelliseksi ja saada sinua nauramaan ja viihtymään. Jos "ulkoistat" nuo tehtävät miehelle, niin tuskinpa koskaan löydät oikeaa miestä itsellesi, koska sellainen pitää löytyä itsestä.
Suosittelen että jatkat samaa rataa kunnes huomaat ettei kukaan kunnon mies sinua enää huoli. Se olisi ihan oikein sinulle. :)