Olen 23-vuotias työelämään siirtynyt nuori nainen. Työskentelen naisvaltaisella alalla, joten työpaikalta en tule itselleni miestä löytämään. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olisi pitänyt hankkia poikaystävä jo lukiossa. Siellä, kun näki ihmisiä joka päivä ja sai tutustua rauhassa. Ja nyt asia on jäänyt vaivaamaan ja pahasti.
Poika, jonka kanssa tanssein vanhojentanssit oli selvästi ihastunut minuun myös abivuoden jälkeisenä kesänä. Ja no sinä kesänä hän yritti lähestyä minua maksamalla minut sisään paikalliselle seurahuoneelle, mutta en koko siellä olon aikana puhunut hänelle mitään. Sanoin vain kaverilleni, joka asiasta kysyi, että jos hän (siis minuun ihastunut poika) haluaa puhua tulkoon juttelemaan minulle. Olin samaisena iltana kuski kaveripojilleni ja heitimme myös minuun ihastuneen pojan kotiin. Matkalla hän vihjaili kaikenlaista, mutta esitin tahallani "tyhmää", sillä en ollut häneen ihastunut vaan minusta hän oli samalla viivalla kaveripoikieni kanssa.
Jostain syystä olen alkanut nähdä tästä "pojasta" unia, joten hän on ajatuksissani. Minun tekisi mieli kysyä, että mitä hänelle nykyään kuuluu, mutten tiedä kehtaanko. Emme siis ole nähneet toisiamme kuin muutaman kerran lukioajan jälkeen vilaukselta. Mitä minun pitäisi tehdä? Tai mitä sinä tekisir jos olisit minä?
Poika, jonka kanssa tanssein vanhojentanssit oli selvästi ihastunut minuun myös abivuoden jälkeisenä kesänä. Ja no sinä kesänä hän yritti lähestyä minua maksamalla minut sisään paikalliselle seurahuoneelle, mutta en koko siellä olon aikana puhunut hänelle mitään. Sanoin vain kaverilleni, joka asiasta kysyi, että jos hän (siis minuun ihastunut poika) haluaa puhua tulkoon juttelemaan minulle. Olin samaisena iltana kuski kaveripojilleni ja heitimme myös minuun ihastuneen pojan kotiin. Matkalla hän vihjaili kaikenlaista, mutta esitin tahallani "tyhmää", sillä en ollut häneen ihastunut vaan minusta hän oli samalla viivalla kaveripoikieni kanssa.
Jostain syystä olen alkanut nähdä tästä "pojasta" unia, joten hän on ajatuksissani. Minun tekisi mieli kysyä, että mitä hänelle nykyään kuuluu, mutten tiedä kehtaanko. Emme siis ole nähneet toisiamme kuin muutaman kerran lukioajan jälkeen vilaukselta. Mitä minun pitäisi tehdä? Tai mitä sinä tekisir jos olisit minä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuotahan naiset aina tekee. Harva nainen myöntää edes jälkeenpäin tehneensä mahdollisesti virheitä tämäntyyppisissä asioissa, joten siitä pisteet kotiin sulle, että katsot tilannetta realistisesti.
Neuvoja en valitettavasti osaa antaa, mutta tsemppiä anyway!
Tässä taas osoitus mitä ne naisen "kaveripojat" oikeasti ovat.
Korjauksena sulle, että kutsun kaveripojiksi sellaisia ihmisiä, jotka olen tuntenut varhaislapsuudesta asti, joiden kanssa olen varttunut ja aina ollut vain ja ainostaan kaveri. Tämä poika, joka oli minuun ihastunut oli lukioaikainen tuttavuus, mutta niin samantyylinen kuin kaverini, joten taisin torjua hänet sillä perusteella.
Ei se ole olennaista kauanko olet tuntenut nämä "kaveripoikasi." Siitä huolimatta suurin osa niistä haluaisi varmasti nussia sinua.
Totta. Itsekin olen tuntenut yhden kamunaisen jo viisi vuotiaasta lähtien.
Se tietenkin vaikuttaa asiaan, että onko ap kaunis, kait hän on jos häneen on oltu ihastuttu ja hänellä noita kaveripoikia on.
Monenko miehen käyttämä sitten nyt olet?
lueppa kuule vastaukseni edelliseen
Tässä vähän miehen näkökulmaa. Olen itse ollut jo pitkään alalla jossa ei vastakkaista sukupuolta kohtaa. Siksi olen yrittänyt tutustua naisiin esim. ihan vain menemällä kadulla juttelemaan.
Se ei ole toiminut kovin hyvin juuri siitä syystä, koska naisille tuntuu olevan niin kovin tärkeää tuo että pitää tutustua toiseen pikku hiljaa rauhassa. Naisilla on usein todella suuri kynnys hyväksyä tuntemattoman treffipyyntö, vaikka enhän minä todellisuudessa halua mitään muuta kuin tutustua häneen pikku hiljaa rauhassa esim. kahvikupposen äärellä tai jotain.
Ehkä sinunkin ensireaktiosi olisi kieltäytyä jos joku tulisi kadulla tutustumista ehdottamaan vai? Kannattaa oikeasti miettiä vähän tuota asennetta, että miksi ihmeessä toiseen pitäisi tutustua pikku hiljaa työpaikalla tai koulussa?
Miksei voi vain sopia tuntemattoman kanssa että kokeillaanko tutustua?
Sinunhan ei varmaan kovin vaikeaa olisi edes löytää seuraa kaupungilta. Miehet eivät samalla tavalla heti automaattisesti kieltäydy jos tuntematon nainen tekee aloitteen. Mutta onko sinulla uskallusta tehdä aloitteita?
Mitä tuohon lukiopoikaan tulee... Kysy ihmeessä mitä hänelle nykyään kuuluu. Olisin haltioissani jos joku entinen ihastukseni ottaisi yhteyttä. Mutta mieti kunnolla oletko oikeasti hänestä kiinnostunut. Vai haluatko vain epätoivoisesti miesseuraa ja melkein kuka tahansa sinusta kiinnostunut kelpaa. Ei ehkä kannata ottaa yhteyttä jos on iso riski että se päättyy vain siihen ettet olekaan hänestä oikeasti kiinnostunut ja murskaat hänen sydämensä.
En osaa vastata kysymykseesi, koska kukaan ei ole minua suoraan kadulta treffeille pyytänyt, mutta tarkemmin ajateltuani kävin vuosi sitten treffeillä minulle tuntemattoman miehen kanssa. (Hän oli kaverini, kaverin kaveri). En tiennyt hänestä mitään etukäteen, mutta menin treffeille, koska hän soitti ja pyysi.
Voihan tuntemattoman kanssa sopia tutustuvansa. Suuri ongelma on vain se missä tavata se tuntematon??
Sen myönnän, etten ainakaan helposti uskalla tehdä aloitetta. Kenties mietin liikaa?
Ja hyvä pointti. Samaa olen itsekin miettinyt, joten en ole tehnyt asíalle mitään. Ja miesseuraa en ole ikinä etsinyt epätoivoisesti, en voisi olla kenenkään kanssa vain sillä perusteella, etten vain halua olla yksin.
kolmekymppinen mies vastaa että jos kävisin läpi kaikki nuo "mitä jos" skenaariot elämässäni niin hulluksi tulisin.
Ei niitä aivan mahdottoman paljon ole, mutta usein se menee niin että me huomaatte tiettyjä mahdollisuuksia vain ja suurin osa mahdollisuuksista jää huomaamatta.
Sitten alamme jälkikäteen miettiä noita tiettyjä mahdollisuuksia eli ihmisiä ja tilanteita vaikka ei niissä sen erikoisempaa ole kuin niissä lukemattomissa muissa mahdollisuuksissa joita alunperinkään emme miettineet.
Mutta koska meillä on muistjälki jostain ja koemme että jokin mahdollisuus oli "todellinen" niin se jää meitä mukamas vaivaamaan.
Itsellä oli jossakin vaiheessa sellainen tilanne että jokaisen kohtaamani naisen kanssa kun oli siis "mahdollisuus" niin yritin tehdä parhaani ja ehkä liikaakin kun halusin varmistaa ettei jälkikäteen tarvitse katua.
En tiedä toimiiko sekään malli koska onhan monia mahdollisuuksia joita emme edes huomaa. Tiedä kuinka moni noista kaveripojista oli sinuun ihastunut tai ainakin kiinnostunut?
En oikein usko että 23-vuotiaana enää voi palata ajatukseen että "olisi pitänyt lukiosta tyttö etsiä".
Jos olisin päätynyt itse yksiin pitemmäksi aikaa jonkun naisen kanssa niin tuskin kirjoittaisin tätäkään viestiä tänne sinkut-palstalle tai olisin kokenut montaa muutakaan asiaa.
Se miksi jostakin näkee unia tai joku on ajatuksissa niin ehkä se johtuu siitä että sinulla on poikaystävän kaipuu ja tuo mahdollisuuden käyttämättä jättäminen painaa?
Se mitä sinä teet elämällesi on ihan sinun oma asia. Jos nyt näkisin yhtäkkiä jostakin opiskeluaikaisesta naisesta unta, ajattelisin tätä ja näkisin toista niin en tiedä ottaisinko yhteyttä.
Elämässä tulee ja menee ihmisiä. Ainut asia mitä voin sanoa on se että kannattaa toimia siten ettei kadu sitä mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Se mikä minua tuossa häiritsisi tuona poikana tai miehenä olisi se että nähtävästi kiinnostuksesi johtuu vain siitä että sinulla ei ole poikaystävää etkä näe tätä poikaa tai miestä sen erikoisempana.
Itse annoin pakit tässä viitisen vuotta sitten eräälle lukioaikaiselle kiinnostuksen kohteelleni koska häntä ei ollut kiinnostanut pätkääkään minä silloin lukioaikoina vaan muut pojat.
onhan se aika kylmää kyytiä miehen kannalta, jos joku entinen ihastus rupeaa soittelemaan viiden vuoden jälkeen. Kyllä siitä väistämättä tulee vähän negatiivinen fiilis "silloin 5 vuotta sitten et kelvannut, mutta nyt kun olen alkanut huomaamaan, että ei niitä muita miehiä enää pyöri nurkissa samalla tavalla, niin nyt olis ihan kiva jos alkaisit taas ihastumaan muhun".
Ehkäpä on aika vaan kääntää se uusi lehti elämässä ja antaa menneiden olla.
Erittäin hyvä kirjoitus.
Näin ne jotkut naiset saavat maksaa tästä "miehen kuuluu tehdä aloite"- ajattelutavasta.
Ihmiset ihastuvat toisiinsa samanaikaisesti aika harvoin. Te ilmeisesti kiinnostuitte toisistanne, vaikkakin hyvin eri aikoihin. Poika (mies?) saattaa hyvinkin oll yhä kiinnostunut, vaikka olisikin jo arkistoinut tunteensa. Suosittelisin ottamaan selvää, ettei jää kaivelemaan. Menetettävää on aika vähän, huomioon ottaen ettette ole kovin usein tekemisissä.
Itselläni ainakin oikea kiinnostus haituu hyvin hitaasti, eikä oikestaan tunnu katoavan koskaan. (ainakaan tähän ikään mennessä)
Ensinnäkin, kuulut sille miehelle joka sinun neitsyyden on korkannut.
Toisekseen tuo ikäisesi pikkupoika on liian nuori sinulle. Sinulla ei ole aikaa, hänellä on vaihtaa vaikka puolet nuorempaan.
Olipa haikeaa tekstiä noin nuorelta plikalta. Jos itse näin kolmikymppisenä alkaisin miettimään kaikkea menetettyä (komppaan tuota toista kolmikymppistä) niin hulluksi tulisin, sillä olen menettänyt niin paljon, koska en ole saavuttanut mitään. Parempi pitää katse pullonsuussa ja yrittää unohtaa mennyt ja itkeä itsensä uneen ennen kuin pahat ajatukset taas hyökkäävät kuin vihainen ihmisjoukko vaatien verta. Minua ette saa! Ei, taas ne tulee tuolta... pitää mennä... tsemppiä sulle, älä luovuta, onhan sulla se taikareikä, jolla saa kolme toivomusta tässä elämässä, ehkä et ole käyttänyt niistä vielä yhtään... adios!