olemme avopari ja mieheni haluaisi lapsen.Naimisiin menosta ei olla kuitenkaan puhuttu.
Lapsi olisi toivottu,mutta lapsen tulon myötä pääsemme asiaan joka vaivaa minua...
Mielestäni mieheni sukunimi on ruma,ja haluaisin antaa lapselle oman sukunimeni.Mieheni ei kuitenkaan halua niin.
Kuinka yleistä on että lapsella on äidin sukunimi?Kuka sen loppupeleissä saa valitä/päättää?
Onko kenellekkään käynyt niin rajusti että suhde olisi päättynyt nimiasioihin?!
Ei mitään valituksia/haukkumisia,vaan asiallisia vastauksia!
Lapsi olisi toivottu,mutta lapsen tulon myötä pääsemme asiaan joka vaivaa minua...
Mielestäni mieheni sukunimi on ruma,ja haluaisin antaa lapselle oman sukunimeni.Mieheni ei kuitenkaan halua niin.
Kuinka yleistä on että lapsella on äidin sukunimi?Kuka sen loppupeleissä saa valitä/päättää?
Onko kenellekkään käynyt niin rajusti että suhde olisi päättynyt nimiasioihin?!
Ei mitään valituksia/haukkumisia,vaan asiallisia vastauksia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
taas mies ilmoitti, että lapselle ei anneta hänen sukunimeään, koska häntä on siitä lapsena kiusattu. Sanoin että mun lapset kestää, ja hyvin ovat kestäneet! Kyllä siinä olis usein saanut selitellä, että se mies on lasteni isä vaikka sukunimi onkin eri kuin lapsilla ja minulla.
Äidillä on oikeus päättää lain mukaan lapsen sukunimi.
Minä en myöskään halunnut mieheni sukunimeä lapselleni koska minulla on harvinainen sukunimi ja toiseksi emme ole vielä naimisissa,miehelleni sopi hyvin että meille kaikille tulee yhteinen sukunimi kun menemme naimisiin joskus.
Jos ilmoittaisit miehellesi aikovasi pitää kiinni nimiasiasta. Voipi olla, ettei lapsi tällöin enään ole molemminpuolinen toive.
Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
Sukunimillä on historiansa, monella useita satoja vuosia vanha.
Juuri tällaisen hienostelun takia ovat vaarassa monet kelpo sukunimet: Koiranen, Sikanen, Lehmälä, Hiiri, Sikiö, Iho, Pulliainen, Kankkunen, Poskiparta, Leipälaukku, Veripää, Munkki, Kolo, Kukkanen jne.
Lapsen äiti on muutenkin itsestään selvää. On historiallinen tapa antaa lapselle isän sukunimi.
Niin ainakin me teimme, vaikka itse olen pitänyt oman sukunimeni.
Molemmilla on yhtä "ruma" sukunimi, joista olemme ylpeitä.
Kompromissiehdotus olisi, että ottaisitte yhdessä jomman kumman suvusta yhteisen uuden, mutta vanhan ja hyvän sukunimen.
Jos te ette ole naimisissa, lapselle äidin sukunimi silloin kun äiti näin vaatii.
Isä voi vaatia omaaa sukunimeään lapselle vasta silloin kun pappi on aamenen sanonut...
tuleeko pappi sitä teille sanomaan, on sitten teidän asianne.