Kertokaa minulle, mitä ovat olleet ne syyt, että avioliittonne ovat päätyneet eroon.
Itse tässä mietin avioeroa. Tunnen, että rakkautemme on loppunut, elämme kuin hyvät ystävykset saman katon alla. Arki sujuu hyvin ja emme riitele, mutta välillämme ei ole minkäänlaista seksuaalista jännitettä ja rakastelemmekin todella harvoin. Mieheni ei ole juoppo eikä väkivaltainen vaan kunnon mies, kenestä ei pahaa sanaa voi sanoa. Mutta pitääkö avioliittoa jatkaa väkisin, jos ei ole mitään erityistä syytä eroon? Onko se vaan turhanpäiväistä haaveilua, että suhteessa olisi paljon rakkautta ja intohimoa? Onko sellaisia liittoja edes olemassakaan?
Itse tässä mietin avioeroa. Tunnen, että rakkautemme on loppunut, elämme kuin hyvät ystävykset saman katon alla. Arki sujuu hyvin ja emme riitele, mutta välillämme ei ole minkäänlaista seksuaalista jännitettä ja rakastelemmekin todella harvoin. Mieheni ei ole juoppo eikä väkivaltainen vaan kunnon mies, kenestä ei pahaa sanaa voi sanoa. Mutta pitääkö avioliittoa jatkaa väkisin, jos ei ole mitään erityistä syytä eroon? Onko se vaan turhanpäiväistä haaveilua, että suhteessa olisi paljon rakkautta ja intohimoa? Onko sellaisia liittoja edes olemassakaan?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Semmosia intohimosia liittoja on. Minulla esimerkiksi ! Olin hyvissä naimisissa sveistiläisen miehen kanssa 7 v. Hän oli kuitenkin tosi paljon työssä kotimaassaa ja minä ja kävimme myös paljon Sveitsissä. Mukavaa aikaa. Mutta avioliittomme oli kuin "parhaat kaverit". Ei intohimoa (hän varmasti tunsikin, minä en ). Arjessa ei ollut yhteisiä tekijöitä. Eri kiinnostuksen kohteet, hän luki, pelasi tietokonepelejä, lenkkeili kylläkin. Minä en tykkää tietokonepeleistä. Töissä saan ihan tapreeksi pyörittää. Mies oli rehellinen, luotettava (2 kk ulkomailla ja varmasti ei koskaan pettänyt!), ystävällinen, kohtelias, sydämellinen ja piti huolen minusta ja lapsistani kaikin tavoin, mutta... Sitten eräänä päivänä tapasin just kuin mulle tehdyn miehen lenkkipolulla sattumalta. Molemmat rakastuimme toisiimme siltä seisomalta. Seurustelimme salaa puoli vuotta, mikä oli elämäni rankinta aikaa. Suhteemme paljastui. Rakastettuni vaimo kirjoitti kirjeen miehelleni. Suhde on kestänyt nyt kuusi vuotta, josta ajasta olemme olleet neljä v. aviossa. Olemme oikeasti onnellisia yhdesssä. Vietämme kaiken vapaa-ajan kahdestaan ja useinkin hoidellen tyttäreni pieniä kullanmuruja. Mieheni on rakkain ukki pikku-Julialle (4 v.) , koska ukki on läsnäoleva. Mökillä kävelee perässä ja on hommissa mukana. Käsi-kädessä tepsuttavat, uivat, onkivat ja saunovat. Mieheni on onnellinen! Ensimmäisen meiheni tapasin lapsena 17 v. , tulin raskaaksi (sitä täm mies halusikin) ja menimme naimisiina, opiskelut kesken. Olin äitiyslomalla kuukauden ja kouluun takasin. Rakensimme talon, saimme tyttären. Olimme 13 v. aviossa. Mieheni oli sairaalloisen mustasukkainen. Löi, selvistä päin, kyttäsi, seurasi, teki "ylläreitä". Ihan saitra´sta. Kuitenkin rakastin häntä nuoren tytön silmin. Rakastuin nykyiseen mieheeni 38 vuotiaana, siis aikuisena. Nykyisellä miehelläni on mysö kaksi epäonnistunutta liittoa. Vaimo petti, ja toinen oli mielenköyhä! Lastaan mieheni ei ole koskaan saanut tavata. Jos soittaa, uhkailevat poliisilla. Lapsi on viime joulukuusssa täytänyt 18 v. Oma kälyni pitää minua huonona naisena. Eipä ole yhteyksiä paljon ollut. En elä suvun kanssa, enkä ole tilivelvollinen, enkä velkaa kuin pakille, vaan elän mieheni kanssa onnllisinta aikaa elämässäni. Kade -ihmisiä on mieheni omat siskot!
Olemme sveitsiläisen mx-mieheni kanssa hyvissä väleissä. Tänäänkin sain postia, jonka näytin aviopuolisolleni. Erosimme sovussa. Hän sanoi, että ei voi mitään, jos rakastuu, mutta se on surullista. Oli kamalaa pettää rehellistä puolisoa, eikä ollut voimia tunnustaa. Pidän hänestä ihan oikeasti! Lapseni myös. Minä olen vilkas, ja hän oli epäsosiaalinen. Veljensaä vaimo samoin vilkas ja toinen hiljainen, syrjään vetäytyvä. Ero on tullut heillekkin, samasta syystä kuin meille, sanoo x-mieheni. Nykyisin x-mieheni asuu kotimaassaan. Hän oli rakennusinsinööri, varakas ja ihan komea, pitkä ja hoikka, mutta kun ei.. Hän tuli elämääni siinä vaiheessa sattumalta, kun lasteni isä uhkasi tappaa minut ja kaikkea muuta. Olin hyvin yksin ja hain turvasatamaa. Sellaisen sainkin, mutta ei intohimoa, eikä edes ihastumista. Eräs tyttöystäväni, jonka olen tuntenut jo 30 v. kysyi häissäni, että miksi oikeastaan menet naimisiin hänen kanssaan. Vastasin, ettei tarvitse työlupia olla aina uusimassa ja hän pitää meistä huolen. Seksielämämme ei ollut "avointa", vaan peiton alla nyhräämistä. Ei ollut suudelmia. Nyt taas suutelemme päivittäin, ilta- ja aamusuukot ja siten ne intohimoiset. Silittelyt ohikulkiessa ja semmosta. Ei ole kummankaan tehnyt mieli lähteä yksin ulos. Työpaikan yön yli kokoukset olen laistanut parhaan taitoni mukaan, samoin hän. VIIHDYMME yhdessä.
käyminen loppuun, jossa oppii oikein-kirjoitusta ja sitä ,että lauseiden välillä on kappalejakoja jne.
Kunhan nyt isommaltakiimaltasi ehdit tällaisiin elämän perustoimiin, jotka esim sveitsiläiselle miehelle ovat itsestäänselvyyksiä; ymmärtäväisyys, kohtelias käytös, jne.
Toivottavasti sinua lykästi vaihdossa, sanotko saman onnellisuudestasi 20 vuoden päästä....
Utelias..
Täytin 20.6. 46 vuotta. Kirjoitin tekstin työpaikallani, jossa on 14 työkaveria, joten arvaat varmaan, että voi tulla kirjoitusvirheitä ja kappalejakovirheitä. Joku voi nimittäin piipahtaa välillä työhuoneessani virka-asioissa ja asiakkaista puhumattakaan. Jos olen kolmansissa naimisissa ja minulla on v. -76 ja -81 syntyneet lapset ja kolme lastenlasta 4 v. 3,5 v ja 10 kk, en voi olla enää 24 vuotias iältäni enkä mieleltäni.
Asia, jonka kerroin, on mielestäni tärkein, eikä kirjoitusvirheet, joita sattuu kaikille. Ja tiedoksesi; se isompikiimani ei ole laantunut ja on lisääntymään päin. Onko vaikeaa tajuta, että joku voi olla oikeasti onnellinen ja "kysyntä ja tarjonta" kohtaa rakkaudessa molemminpuolisesti. Se on kyllä harvinainen lottovoitto, siksi minulla on aihetta hehkuttaa. En ole ollut burnout lomalla koskaan masennuksen ja muun vastaavan syyn takia, vaikka minun eka eroni kesti VIISI vuotta seurauksella, että nuorempi lapseni joutui psykiatriselle osastolle masennuksensa takia, kiitos isän tappouhkauksineen ja lukuisine neuvotteluineen jopa kesken työpäiväni. Olen ollut työelämässä yhtäjaksoisesti 29 v. ja mitä erilaisimmissa ja vaativimmissa töissä. Hyvää jatkoa sinulle ja onnea rakkaudessa.
Hienoa, että kerroit elämästäsi! Näillä rekisteröimättömillä keskustelupalstoilla varsinkin tuntuu pyörivän niitä, jotka säännönmukaisesti vastaavat hyvin negatiivisellä tavalla, ne kannattaa vain saman tien unohtaa! Onneksi on paljon sellaisia, jotka kirjoittaa tosissaan ja osaa ottaa muut ihmiset huomioon.
Kiitoksia paljon asiallisesta kommentistasi. Olenkin ihmetellyt, keitä ovat nämä "äkäpussit", jotka kärkkäästi vastailevat ihmisille. Eipä heistä tosiaankaan kannata välittää. Isompia asioita on elämässäni tapahtunut, ei minun maailma kaadu tämmösiin lööperin puhujiin.
Kirjoitin ihan tosissani.
Mukavaa kesää sinulle!
PS: Odotamme mieheni kanssa yhteistä kuukauden lomaa innolla elokuussa !!
Onko tuossa jotain kehumista että on kolmatta kertaa naimisissa ja pentuja on pyöräytelly ties mille ukoille ? Miksi ne ukot sinut lemppaa ulos aina ?
MINÄ lemppasin. Eikö tekstistä käyny selvästi ilmi (en nyt ihan muista, mitä kaikkea kirjoitin)ja "pentuja" on pyöräytelty VAIN yhdelle miehelle kaksi kpl, eli ensimmäiselle miehelleni (olin 18 v. ja 21 v.). Eipä ole varmasti kehumista, jos se eka puoliso ei olekkaan se oikea ja asiat menevät niinkuin menevät ILMAN OMAA SYYTÄ. Minäkin nuorena ja rakastuneena kuvittelin onneni olevan ikuista ja saavamme viettää yhteisen vanhuuden, olihan talokin rakennettu ja lapset hankittu. Minusta oli 17 vuotiaani tosi imartelevaa kun sulhaseni oli AINA ja jokapaikassa minusta mustasukkainen, mutta mustasukkaisuus sai ajan kuluessa sairaalloiset piirteet. Tästä on todisteena keskusairaalan psykologin lausunto. Toinen mieheni, niin, hän tuli YSTÄVÄNÄ kuvioihin mukaan ja HÄN rakastui minuun ja pyysi puolisokseen, ja minä suostuin - vääristä syistä - hain luonnollisesti TURVALLISUUTTA. Tämä oli minun virhe. Olin 7 v. naimisissa, josta ajasta emme varmaan puoltakaan olleet saman katon alla, mieheni työn takia, hän oli työssä ulkomailla ja olikin eurooppalainen ihminen. Olemme edelleen hyviä ystäviä. Minä pyysin hänestä eroa. Eropaperit teimnme sulassa sovussa. Eka kerralla hain yksin eroa, mieheni ei olisi missään tapauksessa "ppäästänyt minua." Tästä todisteena on vallan vaikka mitä pöytäkirjoja sosiaalitoimistoissa ja oikeudessa. VASTA 38 v. täytettyäni elämääni astui juuri minulle tarkoitettu mies (saman tyyppinen tarina myös nyk. miehelläni). Olin aivan ymmälläni ja samoin hän. Voiko asia olla totta ja tottahan se on. Olemme hyvin onnellisia yhdessä. Kuusi vuotta on tapaamisesta. Neljä vuotta olemme olleet aviossa. Yht. lapsia ei ole (jo ikämmekään puolesta!). Näin se elämä pyrittelee, enkä varmasti ole ainut, joka on saanut kokea näin rankkoja asioita. MUKAVAA JA RAKKUDENTÄYTEISTÄ KESÄÄ SINULLEKKIN !
eli mieheni löysi toisen naisen.se oli minulle täydellinen yllätys sillä kotona kaikki oli o.k
jopa seksi sujui j oltiin samoilla aaltopituuksilla.mies vaihtoi työpaikkaa ja pam hetken päästä suhteessa työkaverinsa kanssa.
suren ja itken vieläkin koska kaikki tapahtui aivan yllättäen ja rakastan miestäni vieläkin vaikka niin julman tempun teki :(
tapahtuneesta on? Minulle nimittäin kävi samoin ja jäin lastemme kanssa kolmestaan. Mies lähti lokakuussa ja lopullinen ero tuli voimaan nyt toukokuussa. Ajoittain masentaa vielä, mutta yritän kuitenkin ajatella, että elämää vielä edessä ja jonain päivänä ehkä tapaan miehen, joka arvostaa minua. Todennäköisesti mies teki palveluksen, eihän hänkään voinut olla minulle se oikea jos en minäkään hänelle? Välillä tuntuu, että kaipaa tosi paljon aikuista rinnalleen, mutta järkevämpää varmaan nyt olla ihan itsekseen, kunnes pääsee tämän elämäni kauheimman asian yli. Toisinaan taas olen katkera, vituttaa kun ex onnellisena lähtee rakkaansa kanssa reissuun ja peruu lasten viikonloppu tapaamisen, jne. Tunteet vaihtelevat päivänkin mittaan tyytyväisyydestä masennukseen. Mutta pikkuhiljaa tyytyväistä aikaa alkaa olla enemmän ja enemmän. Eli ei muuta kuin häntä pystyyn!
sitten,eli viime marraskuussa.vieläkin on välillä tosi paskoja päiviä,ja välillä jaksaa vähän hymyilläkkin :) mut sen oon päättäny et keneenkään en enään koskaan tän kaiken jälkeen luota..se on varmaa.
voimia sulle ja muksuille!!!
päivä paistaa risukasaankin...
niin ne sanoo,vaikkei aina siltä tunnukkaan :)
Se on pitkä tarina exäni sekoiluista. Kirjoitin siitä novellin, jossa en kertonut kaikkea, mutta kerroin kuitenkin liikaa. Juttu ei ole enää uskottavava. Sattuneesta syystä sitä ovat lukeneet kasvatusalan ammattilaisetkin, ja pitävät minua valehtelijana.
Tarinani opetus: Jos alat sekoilemaan liitossasi, pistä koko homma niin överiksi, ettei kukaan usko tekemiäsi todeksi!
Eromme tuli kaikille kuitenkin niin yllättäen ,hiljaa hiipuen...erilleen me kasvoimme ja kumpikin tiesimme tavallaan sen.
Ei riittäneet voimat/rakkaus yhden ihmisen...Tunteistaan ja toiveistaan puhua kun ei kyennyt toinen ja toinen ei enää yksin jaksanut...mutta kaikesta tästä teki lopullisen lopun ,kun toinen löysi uuden rakkauden...
Silloin sitä vasta herää, kun on jo liian myöhäistä
...nyt nämä sanat kuitenkin tahdon vielä hänelle sanoa:
Kiitos kaikista niistä n.13 vuodesta, jotka sain viettää kanssasi,
-ja niistä vuosista tyttäremme on muisto ihanin ...
Rakas, toivottavasti sinä olet nyt onnellinen...
t: Ex
PS. muistakaa parisuhdettanne vaalia ,järjestäkää aikaa toisillenne,hellikää,suukotelkaa, kunniottakaa ,kuunelkaa toisianne ja ennen kaikkea puhukaa tunteistanne.
Älkää pitäköö koskaan toista itsestään selvyytenä... olkaa rehellisiä toisillenne.
Olisin kiinnostunut siitä mistä olet kirjoittanut ja miksi en uskoisi tarinaasi? Maailma ja sen ihmiset voivat tosiaankin olla "uskomattomia," niin hyvässä kuin pahassakin.
Odotan ...
Saat koko novellin. Referointi on työlästä.
tänne. [email protected]
Kyllä sun ukkos vaattes perästä lähettää.
Sit vietät hetken riemukasta elämää,
Olet "haluttu" hetken aikaa.
Sir kun olet tuhonnut elämäsi, voit mennä takas kotiin ja vaatia avioeroa, se on nykyään helppoa.
Vaadit tietenkin lapset itselesi ja elatusavun mieheltäsi, nyt kun TEILLÄ ON AVIOERO päällä.
Sinä saat nämä nykylakien mukaan ilman muuta, syyllisyydellä ja sillä mitä sinä OLET HUORANNUT ei ole mitään merkitystä oikeudessa, sinä ÄITINÄ voitat jutun,
Näin toimien saat näppärästi hurmosta elämääsi, exmiehestäsi maksajan ja lapsistasi orvot,jotka eivät enää luotamihinkään,ei edes vanhempiinsa.
Lycka Till
med Bättre Livet..
minua ärsyttää lukea noiden suomalaisten tollojen naisten ajatuksia erosta. Ite oon eronnut en omasta syystä enkä olisi ikinä uskonu että meille tulee tilanne eteen että eroamme. en halua niitä tarkemmin selitttää. Sanon suoraan että rakastan ex miestäni. En vaatinut mitään kohtuuttomia elatusmaksuja.Ex mieheni huolehtii minusta ja 3 lapsesta että meillä on ruokaa ja kunnon vaatteet päällä ja minulla on mahdollisuus opiskella 5 vuotta. Mökki,vene ja auto on molempien käytössä. Käymme toistemme luona kylässä kunnioittaen molempien uusia suhteita. Keskenään ei ole eron jälkeen ollut seksiä meidän välillä.
Minusta avioliiton tulisi kestää elämän loppuun eivät ne suhteet sen helpompia ole. Sanompa etten ole edes vakavissani, kun ei vain voi, tässä uudessa suhtees. Olen sen hänelle sanonut että vain yksi ja ainut liitto on mun elämässä se oikea.
En minä ainakaan sinuna ensimmäisenä katsoisi eron olevan ensimmäinen vaihtoehto. On varmasti monta tapaa saada elämään virkeyttä ja parempaa laatua, kuin että lähtisi niitä etsimään uuden kumppanin kautta!
Teidän on välttämättä keskusteltava asiasta asiallisesti, mitä avioliiton eteen voitte yhdessä tehdä.
Jospa puolisosi ei edes tiedosta tilaasi, vaan otaksuu kaiken olevan ok.
Olen myös lukevani rivien välistä oman haluttomuutesi miestäsi kohtaan, vaan haaveilet jostain ihmemiehestä supersankarista, jota todellisuudessa ei ole olemassakaan.
Me olemme vaimoni kanssa olleet yhdessä koko ikämme, eikä meillä ole ollut milloinkaan ongelmia. Voidaan sanoa, että elämme hyvin harmoonisessa avioliitossa, jossa ei puutu mitään.
Kunnioitamme edelleen toisiamme ja annamme toisillemme saman rakkauden kuin seurustelun alkaessa. Kotona on vielä kaksi poikaa 17 ja 7 vanhat. Vanhin 30-vuotias on jo aloittanut oman elämän ja hänellä on poika ja tyttö.
Ei milloinkaan ole tullut tunnetta siitä, että jotain olisi tarvinnut muutta, enkä usko että tarvitseekaan. Tuskin sinäkään!
Onkohan tämä sitten meidän nuorempien ihmisten "ammattitauti" kun me ollaan helpommin hakemassa eroa... Tunnen itseni kieltämättä hieman itsekkääksi kun haaveilen ehkä mahdottomasta. Mutta toisaalta kuten yksi vastaajista kertoi, intohimoisia liittoja on olemassa. Miten kateellinen olenkaan, mutta tietysti iloinenkin hänen onnestaan.
Etkö itse tosiaan ole koskaan haaveillut jostain muusta? Kun sanoit, että ei ole ollut milloinkaan ongelmia. Helppohan se silloin on neuvoa toista, kun itsellä on asiat täydellisesti.
Tietysti tuntuu pahalta ajatella eroa, tulevaisuus pelottaa. Mutta pointti on se, että pitääkö sellaiseen suhteeseen jäädä, joka on muodostunut melkein kaveruussuhteeksi. Onko parisuhde ilman seksiä hyvä? Pitääkö meidän tyytyä kohtaloomme ja elää sitä hyvää ja tasapainoista arkea toisiamme kunnioittaen ja rakastaen, mutta ilman sitä suloista kipinää?
Vaikeaa on elämä.
"Täydellisyys" tulee siitä kun molemmat kunnioittavat toisiaan ja toistensa mielipiteitä.
En ole koskaan tarvinnut haaveilla jostain muusta, koska se olisi aivan turhaa.
Oma mottoni on ollut aina tämä. Mitä muuta se toinen nainen voisi minulle tarjota mitä minun vaimollani ei ole?
Ei marmasti mitään!
Avioliittoon kuuluu tärkeänä osana myös seksi se on totta, mutta se ei tarvitse olla aina päällimäisenä. Nuoruus on tietysti enemmän aktiivisempaa, mutta sen ei tarvitse loppua milloinkaan avioliitossa. Jos liekki meinaa sammua sitä täytyy kienolla millä hyvänsä pitää yllä, koska rakkaudessa ja sodassa kaikki keinot ovat sallittuja!
Ihmiset ovat erilaisia. Joillekin tasainen elämä sopii hyvin, toiset taas kaipaavat niitä suuria tunteita ja vähän kuoppaisempaa eloa. Vaikka kuinka kuuntelisi muita, niin nämä päätökset täytyy tehdä itse, omien halujen ja tuntemusten mukaan, koska itse niistä tehdyistä päätöksistä joutuu vastaamaankin.
Osa ihmisistä taitaa ikävä kyllä haikailla aina jonkin uuden ja paremman perään. Ikävää siinä on minusta se, että sellainen elämä ei taida olla kovin helppoa. Toisaalta tiedän myös tapauksia, joiden kohdalla ero ja uusi puoliso johtivat jokseenkin pysyvään onneen. Kannattaa silti harkita asioita pikkuisen, koska muuten elämä menee yhdeksi tempoiluksi. Onnea matkaan.
tämä on niin turhauttavaa. Olen niin väsynyt koko avioliittooni, että tuskin jaksan edes puhua saati kirjoittaa siitä. Kuitenkin sitä haluaisi tukea ja ymmärrystä. Tunnen, että olen yrittänyt vaikka mitä. Lapset ovat pieniä, talo vielä keskeneräinen ja mieheni on kuin murrosikäinen vastuuton, joka ei valitettavasti ole saanut kunnon perheen isän mallia. Voinko siis häneltä sitten mitään odottaakaan?
Itkettää, mutta ei tule kyyneltäkään, möykky rinnassani kertoo, että jotain on vialla, en voi hyvin. Olen ajatellut avioeroa usein, mielestäni niin usein, että olisi aika tehdä jotain.
Perheneuvonnassa ollaan käyty ja syksyllä jatketaan taas, mutta pahoin pelkään, että tuskin kukaan terapeutti pystyisi mieheni asenteita muuttamaan. Mieheni sanoo minulle, että koeta jaksaa häntä. En ymmärrä, hän sanoo noin ja siltikään ei yritä kuin pariksi päivää muuttaa itseään esim. tulemalla vastaan kotitöissä.
Onko muilla vastaavia tuntemuksia tai elämäntilanne samankaltainen?
Tokihan meillä intohimo on hiipunut seksielämästä, mutta olen jo kuitenkin sen ikäinen, että en kuvittelekaan lentäväni pilvissä koko elämääni onhan sitä muutakin. Mieluimmin harrastan seksiä vähemmän kuin joka päivä. Sana laatu nousee pintaan...vaikka elämäni on tällähetkellä lähes seksitöntä, en valita siitä tai harkitse eroa sen takia. Mielestäni jos seksi ei maistu syitä voisi hakea ihan siitä kotiympyröistä toisen huomioimisesta arkielämässä.
Minulla oli ihan sama tilanne. Mieheni ei koskaan ymmärtänyt, keskusteluista huolimatta, että minäkin käyn töissä ja koti siitä huolimatta hoidettava.
Noin 3 vuotta sitten vain tein ja tein, en jaksanut enää tapella. kunnes lopulta ahdistuin ja aloin kärsiä unettomuudesta jne.
Satuin ihastumaan syvästi yhteen mieheen ja se sai minut irtautumaan avioliitosta. Asun tällä hetkellä lapsieni kanssa keskenään ja voin paremmin kuin hyvin. Miesystäviä silloin tällöin on, mutta saman katon alle en enää kenenkään kanssa mene.
Suhteet lapsieni isään tällä hetkellä hyvät. Hän elää myös sinkkuna ja asuu meitä lähellä.
En voinut olla ottamatta kantaa teidän viesteihin.Olemme olleet 10 vuotta naimisissa ja meillä on 3 ihanaa lasta.Olen luonteeltani sellainen,joka mielellään siivoaa ja puuhaa kaikkea kotona.Hoidan myös lapsia.Kaikki hyvin?Ei ole.Olen töissä päivät,vaimo kotona,kodinhoitovapaalla.Nyt on sitten niin,että joudun vaimoa patistamaan erilaisiin virikkeisiin,kun hän on niin väsynyt olemaan kotona.Ok,iteppä on valinnut,mutta vois sitä olla myös kiinnostunut ulkomaailmastakin,vähän enemmän.
Yritänpä mitä vaan,niin mikään ei kiinnosta.Minusta on ruvennut tuntumaan siltä,että mahtoiko olla kovin hyvä ruveta perheelliseksi,kun tää on tällaista?
Hyvää loppukesää.
sepä se onkin pelkään sairastuvani, jos en henkisesti niin fyysisesti. On tää kyllä sellaista, etten olisi kuuna päivänä, jos olisin tiennyt....
Sellaista elämä on .
Niin mä ajattelin monta vuotta.
Rakkaus muuttaa muotoaan,
eikä enää hehku ja haluta.
Juur niin kuin sulla.
Vajaa kuukausi sitten, ilmoitin miehelleni, että haluan eron.
Ja helpotuksen huokaus.
Kaikki on nyt levällään ja odottamassa uutta muotoaan.
Tapellaan , itketään, huudetaan ja syytellään.
Vaan erotaan kuitenkin.
Se on mun haluni ja toiveeni.
Nyt, kun uskalsin sen ääneen sanoa.
Minun avioliittoni kaatui vaimon uskottomuuteen ja suhteeseen. Kerran annoin anteeksi uskottomuuden seurusteluaikoina ja annoin toisen mahdollisuuden. Vaimoni pilasi sen. Vaivalla uudelleen rakennettu luottamus tuhoitui toisen kerran, eikä pohjaa liiton jatkamiselle enää ollut minun puoleltani. En voisi koskaan enää luottaa häneen. Lisäksi vaimollani oli suhde avioliittomme viimeiset 2 kk.
Ei meillä kovin hyvin mennyt sillä hetkellä, mutta kaikki olisi ollut korjattavissa pienellä vaivalla. Vaan enpä ehtinyt tehdä mitään, kun vaimo oli jo pilannut kaiken. Riitoja ei ollut lainkaan, vaan ainoastaan yhteisen ajan puutetta.
Vaimo korvasi sen pettämällä ja suhteella, eikä yrittämällä tehdä töitä liittomme eteen. Hän ilmeisesti odotti vain minun tekevän asialle jotain. Itse hän ei liikauttanut eväänsäkään asioiden parantamiseksi. Minä olin aina se, joka sai luotsata suhteen huonompien aikojen yli. Tällä kertaa en ehtinyt ajoissa.
Ehkäpä parempi niin. Luulen, että sama olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Vaimostani ei ole uskolliseksi puolisoksi. Hän on pettänyt kaikki aikaisemmatkin kumppaninsa. Toivon mukaan pettää myös seuraavan ja jää lopulta ypöyksin.
Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa!