Olemme molemmat n. 25 vuotiaita, seurustelua takana jo useampi vuosi. Sitoutumisesta ei olla vielä puhuttu sen tarkemmin, mutta en nää sille mitään estettäkään, asummehan sentään yhdessä. Suhteemme alkuaikoina elämä oli ihanaa ja kaikki tuntui menevän kuin elokuvissa konsanaan, mutta sitten tapahtui jotain.
Arkemme on muuttunut tavallisesta arjesta jatkuvaksi, mitättömistä asioista riitelyksi ja intohimoisesta seksielämästämme on tullut tekosyiden ja välttelyn täyttämää syyttelyä siitä, kuka milloinkin pilasi koko pitkän esileikin jälkeen tunnelman tai muuta vastaavaa. Epäonnistumiset ja stressi ovat ajaneet meidät erilleen toisistamme, vaikka yhdessä asumme ja vierekkäin nukummekin.
Avovaimoni käytös on muuttunut rakastuneesta tyttöystävästä vältteleväksi ja etäiseksi, vaikka rakastamme kyllä toisiamme. Hän viihtyy muiden miesten seurassa, käy kaveriporukalla risteilyillä ja harrastaa paljon sellaisia lajeja, jotka ovat varsin miesvoittoisia. En epäile häntä pettämisestä, mutta se kyllä varmasti kuihduttaisi jo muutenkin vaikean rakkauselämämme lopullisesti ja suhteemme olisi sillä selvä.
Kysynkin teiltä arvon keskustelijat, miten ottaa tällaisia vaikeita asioita puheeksi syyllistämättä tai loukkaamatta toista osapuolta? Olen valmis tekemään muutoksen, mutta en halua pahentaa tilannetta syytöksilläni / olettamuksillani, joilla ei välttämättä ole mitään perää.
Arkemme on muuttunut tavallisesta arjesta jatkuvaksi, mitättömistä asioista riitelyksi ja intohimoisesta seksielämästämme on tullut tekosyiden ja välttelyn täyttämää syyttelyä siitä, kuka milloinkin pilasi koko pitkän esileikin jälkeen tunnelman tai muuta vastaavaa. Epäonnistumiset ja stressi ovat ajaneet meidät erilleen toisistamme, vaikka yhdessä asumme ja vierekkäin nukummekin.
Avovaimoni käytös on muuttunut rakastuneesta tyttöystävästä vältteleväksi ja etäiseksi, vaikka rakastamme kyllä toisiamme. Hän viihtyy muiden miesten seurassa, käy kaveriporukalla risteilyillä ja harrastaa paljon sellaisia lajeja, jotka ovat varsin miesvoittoisia. En epäile häntä pettämisestä, mutta se kyllä varmasti kuihduttaisi jo muutenkin vaikean rakkauselämämme lopullisesti ja suhteemme olisi sillä selvä.
Kysynkin teiltä arvon keskustelijat, miten ottaa tällaisia vaikeita asioita puheeksi syyllistämättä tai loukkaamatta toista osapuolta? Olen valmis tekemään muutoksen, mutta en halua pahentaa tilannetta syytöksilläni / olettamuksillani, joilla ei välttämättä ole mitään perää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"vältteleväksi ja etäiseksi, vaikka rakastamme kyllä toisiamme. Hän viihtyy muiden miesten seurassa, käy kaveriporukalla risteilyillä"
välttelevä, etäinen, käy kaveriporukalla risteilyillä ... jokseenkin satavarmasti pettää.
pikkuasioista riitely kuvastaa jotain syvempää ongelmaa, onnen ja ilon puutetta suhteesta, etääntyneisyyttä.
mitä teiltä puuttuu: intohimo? kunnioitus? ystävyys?
mikä vaan noista puuttuu niin suhde ei tule toimimaan.
Niin, olemme kyllä sopineet että kavereita saa olla kumman tahansa sukupuolen kanssa, mutta en sitten tiedä, onko kyse epäluuloisesta suhtautumisestani uusia ihmisiä kohtaan, vai ihan oikeasti jostain vakavammasta.
Olemme molemmat melko vahvatahtoisia ja määrätietoisia ihmisiä, joten yksimielisyyteen pääseminen vaatii usein toisen myöntymistä ja siitähän se riemu repeääkin, kun niin monista asioista voi olla eri mieltä.
Noista mainitsemastasi kolmikosta en osaa sanoa, missä vika, kyllä kaikkia on ainakin ollut tähän mennessä :)
Mietin että älä mieti omaa epäluuloista suhtautumistasi, älä syytä itseäsi (ihan kuin narsisti saa toisen syyllistymään). Pointti on toisen käytöksessä ja mieti sitä objektiivisesti... jos nainen on etäinen ja välttelevä niin sille on aina syynsä.
Ensi kerralla en päästä seksielämää nuukahtamaan...
Niinpä, hyvä pointti :)
En oikein usko että edes voitte lähteä keskustelemaan koko asiasta. Jos tilanne on arka, syttyy vain uusi sota, ja ajaudutte kauemmaksi toisistaan. Jostainhan tuo arki on lähti lukkiutumaan, mutta liekö tarvetta vielä tässä vaiheessa edes ruotia sitä? Palauta ensin se hyvä olo keskenänne.
Voit miettiä itse mitä olet tehnyt väärin, mitä haluat muuttaa. Ja sitten muutat itseäsi. Voit vaikka ilmoittaa siipallesi että tiedät että olet tehnyt nämä ja nämä asiat väärin, ja että olet pahoillasi niistä, ja aiot nyt yrittää muuttua.
Ja sitten teet töitä sen muuttumisen eteen. Keskityt vain itseesi, ja pinnistät. Aina kun suutut kävelet pois, ja sanot että olet nyt liian vihainen, puhutaan hetken päästä. Jos onnistut, ja avovaimosi saa sen tunteen että todella yrität, hänkin alkaa relaamaan ja ehkä jopa kelaamaan. Jos ei, se tarkoittaa että hän on jo lähdössä. Mikä on tietty todella surullista, mutta ainakin olet sitten itse tehnyt sen minkä voit.
Sitä en ymmärrä, miksi ihmiset aina tulkitsee toisen käytöstä, että nyt se pettää. Miksi edes miettiä moista? Se on joka tapauksessa vain seuraus huonosta tilanteesta, harvemmin syy. Vähän kuin vatsakipu kun on ummetusta. Vatsaan sattuu, mutta se on pelkkä oire, ei itse sairaus.
Kyse on juuri siitä, että mikäli avovaimollani on jo uusi mies tiedossa, ei suhdettamme pelasta enää mikään, jos hän on jo valintansa tehnyt. Mikäli taas hän on vaan kiireellisestä elämäntyylistään tai muusta painavasta syystä stressaantunut ja muuten unohtanut suhteemme ylläpitämisen merkityksen, voimme yhteisellä tekemisellä lähteä kehittymään oikeaan suuntaan.
Surullistahan se on, jos lähtölaskenta on tietämättäni menossa, mutta vielä surullisempaa on pinnistellä ja yrittää kaikin keinoin pelastaa jo uponnutta laivaa meren pohjasta, vaikka toinen on jo pakkaamassa laukkuja.
Tuo oli hyvä näkökulma, että ei asiaa suoraan kannatakaan ottaa töksäyttäen puheeksi, vaan oman toiminnan kautta voi lähteä muuttamaan omaa suhtautumistaan, kiitos siitä!
Asetat ehtoja sun rakkaudelle? Rakastat häntä vain jos hän rakastaa sua. Ai kun mä tykkäisin kun minunkin rakkaus toimisi noin, loppuisi noin vain kun toinen ei välitä minusta :))) Pullota! Myy mulle litra! :))
Ensiksi voidaan lähteä purkamaan sitä, että mistä nämä riitelyt yleisemmin johtuvat?
Tottakai jatkuva riitely muuttuu siihen että halut toista kohtaan katoavat. Eli ensimmäinen askel on nyt ymmärtää, miksi te riitelette ja löytää ratkaisu siihen miten saadaan tuo riiteleminen lopetettua.
Riitelytilanteet syntyvät ihan normaaleista arkisista tilanteista. Milloin on tiskit tiskaamatta, milloin jääkaapissa on liikaa ruokaa ja milloin liian vähän. Joskus riitelemme myös rahasta, avovaimoni käy vakituisesti töissä ja itse olen kokopäiväinen opiskelija, vaikka olemmekin sopineet että pidämme omat rahamme erillämme ja niin edelleen, silti saan kuulla kuinka minun olisi mentävä töihin ja "otettava vastuu itsestäni", vaikka elän ihan hyvin säästöillä ja opintotuellani.
Määrätietoisina, vahvatahtoisina ja suorapuheisina ihmisinä myös sanomme asiat niinkuin ajattelemme, mikä usein johtaa vääriin johtopäätöksiin. Riitely loppuu kuitenkin useimmiten sovintoon, emmekä ole juurikaan pitkävihaisia, mutta vakavammat riidat ovat tietysti asia erikseen.
Tuonhan tilanteen voisi helposti korjata tekemällä sääntöjä. Siivoaminen on aika yleinen riidanaihe parisuhteessa ja se pidemmällä ajalla tuhoaa monet niistä. Miksette tekisi vuorosääntöjä kuka tiskaa ja milloin? Ja kumpikin pitäisi niistä kiinni. Sama siivoamisessa.
Jos kuitenkin avovaimosi kuitenkin on maininnut jotain rahasta, on sen pakko tarkoittaa sitä, että hän kustantaa suurimman osan teidän menoista? Ei kukaan nyt täysin tyhjästä vedä tälläisiä keskustelun aiheita jos niillä ei oikeasti ole aihetta. Mieti nyt tarkkaan.
Kannattaa vaikka istahtaa joskus kahvin tai teen kanssa pöydän ääreen ja keskustella näistä asioista. Vaikka varmasti joskus ärsyttää jatkuvasti puhua samoista asioista, niin silti, jos ne tuovat jatkuvast riitoja arkeen, on ne pakko selvittää ja tehdä ne säännöt.
Arkipäivän askareista suosittelisin tekemään yhteisiä, ei niin että vuorotellaan tai toinen tekee kaiken. Tiskatkaa yhdessä, toinen tiskaa ja toinen huuhtelee; Tehkää ruoka yhdessä, toinen pilkkoo ja toinen keittää; siivotkaa yhdessä, toinen imurilla edeltä ja toinen mopilla perässä; Tehkää osotoslista yhdessä ja menkää kauppaan yhdessä!
Kun teette arjenaskareista pakkopulla sijasta mukavaa yhteistä puuhastelua, niin riitely vähenee kummasti. Lisäksi teillä on yhteitä tekemistä, jonka parissa voi helposti jutella ilman että tilanne vaikuttaa miltään kuulustelulta. Huomaamatta tulee vaihdettua päivän kuulumiset ja ennen kaikkea kuunneltua toista.
Eipä tossa ole muuta vaihtoehtoa kun erota.
Mutta tämä on vain minun näkemys.
Itselläni oli vastaavanlainen tilanne paitsi että tyttöystävällä ei ollut muuta miestä tai pettämistä jne.
Siinä siivottiin, kokattiin, vietiin etelään lomalle talvella,
Yritin monta kertaa keskustella taikka mentäs parisuhdeterapeutin puheille.
8 vuotta meni hukkaan sen akan kanssa.
Enään en päästä tilannetta niin pahaksi.
Joko vieraisiin taikka ero.
Kesä on tulossa :D
Ei kaikki ole niin musta-valkoista! Vaikka minunkin vaimoni melkein sata-varmasti on minulle uskollinen (ei hänellä ole sellaiseen aikaa), en voisi suoraan ajatella eroa päästäkseni yli nyky-tilanteesta. Meillä on takana jo vuosia kestänyt liitto, joka viime vuosina on pahasti säröillyt ja esimerkiksi seksi on melkein kokonaan kaikonnut. Silti ero-päätöksen tekeminen on niiin vaikeaa! Minun puolestani se joka eroa haluaa, saa sitä hakea. Vaikka ei minunkaan elämäni ole enää mitään "auvoista onnea"!
Olette molemmat vielä nuoria. Nyt kannattaa harkita vakavissaan eroa, sillä ero on molemmille uusi mahdollisuus uudenlaiseen suhteeseen ja uudenlaiseen elämään. Jos tuossa vaiheessa jo katoaa halut, ei niitä saa enää takaisin. Ero tekee kipeää, mutta niin tekee hampaan pois vetäminenkin.