Kerron oman tarinani ja toivon, että siitä on joillekin apua, kun miettivät omaa parisuhdettaan ja tulevaisuuttaan.
Olen aina seurustellut vääränlaisten miesten kanssa. Syynä lienee se, että olen aika paljon kiinnostunut rationaalisista asioista. Ei siis ole helppoa löytää miestä, joka osaa arvostaa naisen älykkyyttä.
Mutta sitten tapasinkin ensimmäistä kertaa elämässäni miehen, jonka kanssa synkkäsi myös älyllisesti. Meillä oli loistavaa seksiä, mutta alunperin minua häiritsi miehen itsekkyys. Hän jotenkin peilasi asiat aina itseensä ja koki, että minun velvollisuuteni oli passata häntä. Ollakseni rehellinen, olin valmis lopettamaan tapailut jo ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen. Jotenkin tämä mies kuitenkin sai puhuttua minut ympäri tapailuun. Hän osasi toisaalta olla huomioon ottava ja puhui aina avioliitosta jne. Toisaalta hän oli totaalinen k...pää ja valitti sitä kuinka entinen tyttöystävä lähti toisen miehen matkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että minut olisi aivopesty. Minulta vaati todella paljon lähteä suhteesta, koska olen liiankin tunnollinen ihminen enkä osaa oikein lähteä, jos toinen kieltää. Lisäksi tulimme päällisin puolin erinomaisesti toimeen. Sisimmissäni kuitenkin tiesin, että en voisi koskaan asua noin itsekkään miehen kanssa, koska itse otan aina muut huomioon.
Sanotaanko, että ero oli elämäni raskainta aikaa, koska samalla tein päättötyötäni. Muistan itkeneeni ja kirjoittaaneni tutkimustuloksia. En kuitenkaan halunnut tunneasioiden pilata valmistumistani, vaan pakotin itseni hoitamaan hommat loppuun.
Pitkään kuvittelin, että en tule koskaan tapaamaan minulle sopivaa miestä. Pahimpina hetkinä mietin, että tapaamani mies oli oikeasti se oikea minulle. En edes ymmärrä miksi. Inhosin itseäni ja välillä kuvittelin, että parhaat ajat ovat menneet. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Samalla lailla älykäs ja nokkela mies, mutta hän oli oikeasti herkkä ja muita huomioiva. Hänen kanssaan kaikki arjen työt on helppo jakaa ja pystyn aidosti luottamaan häneen. Hänestä puuttuu kuitenkin se spontaani puoli, johon edellisessä miehessä kiinnostuin. Joudun toisinaan miettimään, miksi mietin edellistä miestäni, vaikka itse halusin erota. Luulen, että vasta tässä parisuhteessa olen pystynyt ensimmäistä kertaa miettimään menneisyyttäni. Vaikea sanoa vielä, miksi nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen tämä edellinen mies on alkanut kummitella mielessäni. Haluan rakentaa tulevaisuuden nykyisen miehen kanssa ja koen huonoa omatuntoa, että mietin edellistä miestäni. Onko tämä lopun alkua vai alun loppu?
Olen aina seurustellut vääränlaisten miesten kanssa. Syynä lienee se, että olen aika paljon kiinnostunut rationaalisista asioista. Ei siis ole helppoa löytää miestä, joka osaa arvostaa naisen älykkyyttä.
Mutta sitten tapasinkin ensimmäistä kertaa elämässäni miehen, jonka kanssa synkkäsi myös älyllisesti. Meillä oli loistavaa seksiä, mutta alunperin minua häiritsi miehen itsekkyys. Hän jotenkin peilasi asiat aina itseensä ja koki, että minun velvollisuuteni oli passata häntä. Ollakseni rehellinen, olin valmis lopettamaan tapailut jo ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen. Jotenkin tämä mies kuitenkin sai puhuttua minut ympäri tapailuun. Hän osasi toisaalta olla huomioon ottava ja puhui aina avioliitosta jne. Toisaalta hän oli totaalinen k...pää ja valitti sitä kuinka entinen tyttöystävä lähti toisen miehen matkaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu, että minut olisi aivopesty. Minulta vaati todella paljon lähteä suhteesta, koska olen liiankin tunnollinen ihminen enkä osaa oikein lähteä, jos toinen kieltää. Lisäksi tulimme päällisin puolin erinomaisesti toimeen. Sisimmissäni kuitenkin tiesin, että en voisi koskaan asua noin itsekkään miehen kanssa, koska itse otan aina muut huomioon.
Sanotaanko, että ero oli elämäni raskainta aikaa, koska samalla tein päättötyötäni. Muistan itkeneeni ja kirjoittaaneni tutkimustuloksia. En kuitenkaan halunnut tunneasioiden pilata valmistumistani, vaan pakotin itseni hoitamaan hommat loppuun.
Pitkään kuvittelin, että en tule koskaan tapaamaan minulle sopivaa miestä. Pahimpina hetkinä mietin, että tapaamani mies oli oikeasti se oikea minulle. En edes ymmärrä miksi. Inhosin itseäni ja välillä kuvittelin, että parhaat ajat ovat menneet. Sitten tapasin nykyisen mieheni. Samalla lailla älykäs ja nokkela mies, mutta hän oli oikeasti herkkä ja muita huomioiva. Hänen kanssaan kaikki arjen työt on helppo jakaa ja pystyn aidosti luottamaan häneen. Hänestä puuttuu kuitenkin se spontaani puoli, johon edellisessä miehessä kiinnostuin. Joudun toisinaan miettimään, miksi mietin edellistä miestäni, vaikka itse halusin erota. Luulen, että vasta tässä parisuhteessa olen pystynyt ensimmäistä kertaa miettimään menneisyyttäni. Vaikea sanoa vielä, miksi nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen tämä edellinen mies on alkanut kummitella mielessäni. Haluan rakentaa tulevaisuuden nykyisen miehen kanssa ja koen huonoa omatuntoa, että mietin edellistä miestäni. Onko tämä lopun alkua vai alun loppu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet varmaan vasta nyt ensimmäistä kertaa tajunnut sen että ei ole olemassa sellaista kuin täydellinen kumppani. Kaikissa kumppaneissa on hyviä ja huonoja puolia. Joissain sitten enemmän sitä toista kuin toista.
Nyt olet löytänyt monin tavoin itsellesi sopivan miehen. Ei ole kuitenkaan edes mahdolista että hänessä olisi myös ne kaikki hyvät puolet kuin aikaisemmissa mieheissäsi. Kaipuulla edelliseen ehkä vain heijastelet sitä, mikä on ollut se seikka joka entisessä miehessäsi sinua pohjimmiltaan viehätti. Siis mikä sai sinut hänen kanssaan seurustelemaan itsekkyydestä huolimatta.
Se siis oli "se jokin" joka hänessa sai sinut syttymään. Se on siis jotain sinulle tärkeää. Nykyisessä miehessäsi sitä ei ole mutta hänessä on muita hyviä puolia.
Riittääkö sinulle se, se sinun pitää ihan itse pohtia ja punnita.
Tunnut olevan noita "ruoho vihreämpää aidan takana"-tyyppejä. Aina jossain on juku jolla on jotain enemmän. Varo ettet kompastu siihen. Voit oikeasti menettää jotain arvokasta ja hyvää....
Pitäisikö tuollaisen sepustuksen jälkeen uskoa, että olet kiinnostunut rationaalisista asioista..?
Aloittajan kanssa kukaan mies ei haluaisi seurustella jos näkisi mitä se jajattelee. Seurustelee yhen kaa ja ajattelee toista samaan aikaan. Ei kukaan mies ole niin täydellinen et sopisi aloittajalle koska aina se löytää jonkun vian miehestä.