Chisu: Tie
Ikävä vain että hän ehti julkaista tuon biisin sisältävän albuminsa jo viime vuoden lopulla.
Jos olisi säästänyt sen tämän kevään karsintoihin (edellyttäen siis että olisi yleensäkään tullut valituksi) niin sillä biisillä olisi ollut hyvät edellytykset tehdä historiaa ensimmäisenä suomenkielisenä Euroviisuvoittajana.
TAI jos Chisu olisi onnistunut tekemään siitä englanninkielisen version ja samalla säilyttämään tuon biisin maagisen tunnelman, olisi Lordimainen murskavoitto ollut lähestulkoon väistämätön!
Tämä kappale olisi voittanut..
5
112
Vastaukset
- flköxjlcljn
Olen ihan samaa mieltä. Miksi Suomen euroviisukarsintoihin eivät osallistu nämä oikeat (lue: etabloituneet) nykymusiikkia esittävät artistit, jotka meillä radioaikaakin saavat? Esim. Chisu, Jenni Vartiainen, Erin, Samuli Edelman ja muut hyvää musiikkia tekevät/esittävät artistit ja heidän lauluntekijänsä.
Joo, onhan sitä yritetty ns. hyvien laulajien kautta kuten esim. Laura Voutilainen ja Jari Sillanpää, mutta, mutta... lun heidän esittämät laulunsa olivat p-----stä! Eihän Euroopassa tiedetä, että JS tai LV ovat suosittuja Suomessa, laulua he kuuntelevat ja silloin sen on oltava hyvä. Lordi voitti protestiäänillä, joten sitä ei lasketa ;) - Yliarvostettu huttu
En kyllä ole samaa mieltä. Chisun biisit ovat mielestäni linjattomia ja sekavia. Kappaleiden eri osista löytää hieman muunneltuja sävelkulkuja milloin mistäkin jo tehdystä musiikista.
Suurin heikkous on kuitenkin sanoituspuolella. Ei iske eikä kolahda. Sanoitusten ei ilmeisesti ole tarkoituskaan olla selkeitä, vaan jokainen kuulija saa tulkita ne miten haluaa. Hieman väkisin väännetyn oloista, johon on vaikea samaistua.
Mikään ei kuitenkaan estä myös Chisua osallistumasta UMK-kisaan. Siinä haetaan nimenomaan uutta musiikkia, eikä osallistujia ole rajattu. Hieman siksikin yllätti kilpailun surkea taso.- koko viisut
En kyllä ole samaa mieltä. > == NO HAISTA SITTEN PASKA!!!!!!!!!!!!!
- Eurovision4ever
Oon valitettavasti aika eri mieltä. Onhan tuo kappale ihan hyvä mutta kun on suomeks laulettu ja vähän tylsähkö niin ei pärjättäis. Myös se että kappale on laulettu suomeks estäis tolla kappaleella voiton. koska ei oo nii vaikuttava että ääniä satelis pelkästään ton kappaleen genren takia
Että voitettais pitäs lähettää joku tajunnan räjäyttävä poppis tai joku tosi hieno balladi
taikka sitten joku hupi- entry joka sais ääniä hupsuutensa takia. - Älä muistuta
meitä Lordista, hävettää vieläkin. Mites kävi, tuliko voiton jälkeen suurmenestys ja hurja hittiputki. No eipä tullut vaan naureskelua joka suunnasta että täytyy kulkea naamareissa lopun ikää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2031443Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431139Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44836- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617