Merkki kiinnostuksesta, metsään meni

Tapasin miehen treffipalstan kautta. Kävimme eka treffeillä syömässä ja juttu luisti erittäin hyvin. Sitten kahviteltiin pariin otteeseen hänen luona ja myös minun kämpillä. Ja tapaaamisten välillä hän oli se aktiivisempi osapuoli yhteydenpidon suhteen. Toki itsekin otin yhteyttä koska meillä juttua riitti ja oli kiva jutella hänen kanssaan.

No, sit perjantaina tavattiin viimeksi, syömässä käytiin ja sitten hänen kämpille. Ja vaikka aikuisia ollaan niin nettipelailua harrastettiin. Koko ilta oli mukavaa, hän istui vierelläni ja vitsailtiin ja hän välillä pörrötteli hiuksiani ja sellaista pientä sievää koskettelua, mutta ei mitään viitteitä seksiin liittyen. Ja hyvä niin, koska en olisi vielä ollut valmiskaan. Kuitenkin olin vaistoavinani että hän on kiinnostunut minusta.

Mutta mutta, sen jälkeen täydellinen hiljaisuus. Toki hän vastasi viestiini minkä eilen laitoin. Kertoi lähtevänsä kavereitten kaa ravintolaan jne....Olin aika pettynyt koska hän kuitenkin antoi selvästi ymmärtää että kiinnostusta on ja muuttui yhdessä yössä todella välinpitämättömäksi. Olen aikuinen nainen ja lapsellinen kait siinä suhteessa että menin luulemaan koskettelujen ja mukavan yhdessäolon merkitsevän kiinnostusta. Harmi jos kaikki loppui, koska hän on erittäin mukava ihminen ja vaikutti ainakin aidolta eikä mitään feikkityyppiä kuten monet ovat.

En tiedä miten jatkossa, paras varmaan olla ottamatta yhteyttä ja antaa hänen se tehdä jos enää kiinnostaa. Vaikka aikaa onkin kulunut vähän, niin minun hätäiselle luonteelle se on pitkä aika, ja varsinkin kun hän yleensä on joka päivä ja ilta ainakin ainakin tekstannut jotain. Mut eilisen ymmärtää kun hän oli ravintolassa, mut jos tänään ei kuulu mitään eikä ensi viikolla, niin unohtaa pitää...:(
5493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon! Odota rauhassa. Voit itsekin kysellä kuulumisia, jos olet malttamaton. :)

Äänestä

Älä hätiköi ja tee nopeita johtopäätöksiä

Et viestissäsi kerro kuinka kauan tästä teidän viime tapaamisesta on??
Ja se että jos hän ei ole yhteyttä ottanut ja kuulumisia kysynyt, ei välttämättä tarkoita etteikö hän olisi kiinnostunut.
Vaikka ihastuminen ja toisen muuttunut käytös saa varmasti aikaan monenlaisia epäilemisiä pään sisällä.
Kestä ne.
Tiedän millaista se on, olen itse monesti kokenut vastaavaa.
Ehkä hän tarvitsee aikaa, eikä ole valmis etenemään niin nopeasti.

Puhu asiasta hänelle ja ole avoin.
Kerro tunteistasi ja että haluat olla hänen lähellä.
Todellakin jos olette useasti tavanneet ja lähekkäin olleet, niin uskoisin että hänkin on jollain tasolla kiinnostunut.
Kuten edellinen vastaaja sanoi, kysele itse hänen kuulumisiaan.

Äänestä

"muuttui yhdessä yössä välinpitämättömäksi"..täh?? :D

Mies tarvii omaa tilaa eikä yksi päivä ole todellakaan pitkä aika olla "hiljaisessa hetkessä".

Toivottavasti et tälle miehelle mene vaan tuollaisia puhumaan, saattaa ihan vain sen takia mennä kaikki puihin.

Itselleni tulee mieleen läheisriippuvainen henkilö joka tarrautuu eikä anna mitään yksityisyyttä, mutta vaikea tietty viestin perusteella sanoa.

Äänestä

Perjantaina olitte yhdessä, lauantaina hän "vain" vastasi viestiisi ja sunnuntaina murehdit suhteen loppumista?

Äänestä

Se huomas että sulta ei saa helposti pimppiä niin kiinnostus loppui. Tuskin se mies mitään vakavaa suhdetta halusi vaikka se nyt silitteli sun tukkaa niin se oli vaan sellanen vihje et jos vaikka olisit kiinnostunut seksiin. Jos oikeesti on kiinnostunut niin varmaan ottaa yhteyttä tai sit ottaa toisen taktiikan. Älä anna sille pimppiä jos alkaa vonkaamaan sillä tosissaan kiinnostunut ei ala vonkaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mariska__74 kirjoitti:

Tapasin miehen treffipalstan kautta. Kävimme eka treffeillä syömässä ja juttu luisti erittäin hyvin. Sitten kahviteltiin pariin otteeseen hänen luona ja myös minun kämpillä. Ja tapaaamisten välillä hän oli se aktiivisempi osapuoli yhteydenpidon suhteen. Toki itsekin otin yhteyttä koska meillä juttua riitti ja oli kiva jutella hänen kanssaan.

No, sit perjantaina tavattiin viimeksi, syömässä käytiin ja sitten hänen kämpille. Ja vaikka aikuisia ollaan niin nettipelailua harrastettiin. Koko ilta oli mukavaa, hän istui vierelläni ja vitsailtiin ja hän välillä pörrötteli hiuksiani ja sellaista pientä sievää koskettelua, mutta ei mitään viitteitä seksiin liittyen. Ja hyvä niin, koska en olisi vielä ollut valmiskaan. Kuitenkin olin vaistoavinani että hän on kiinnostunut minusta.

Mutta mutta, sen jälkeen täydellinen hiljaisuus. Toki hän vastasi viestiini minkä eilen laitoin. Kertoi lähtevänsä kavereitten kaa ravintolaan jne....Olin aika pettynyt koska hän kuitenkin antoi selvästi ymmärtää että kiinnostusta on ja muuttui yhdessä yössä todella välinpitämättömäksi. Olen aikuinen nainen ja lapsellinen kait siinä suhteessa että menin luulemaan koskettelujen ja mukavan yhdessäolon merkitsevän kiinnostusta. Harmi jos kaikki loppui, koska hän on erittäin mukava ihminen ja vaikutti ainakin aidolta eikä mitään feikkityyppiä kuten monet ovat.

En tiedä miten jatkossa, paras varmaan olla ottamatta yhteyttä ja antaa hänen se tehdä jos enää kiinnostaa. Vaikka aikaa onkin kulunut vähän, niin minun hätäiselle luonteelle se on pitkä aika, ja varsinkin kun hän yleensä on joka päivä ja ilta ainakin ainakin tekstannut jotain. Mut eilisen ymmärtää kun hän oli ravintolassa, mut jos tänään ei kuulu mitään eikä ensi viikolla, niin unohtaa pitää...:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu