Lastenhoitajan raskaita ajatuksia!!!

Kaikkensa antanut!

Olen työskennellyt lastenhoitajana eräässä päiväkodissa pian 3 vuotta määräaikaisena. Pomoni on erittäin tiukka ja hyvin pedantti asioissa. Eipä juuri kehu alaisiaan.. Tiimissäni on eräs nainen joka on pomottanut ja piruilliut minulle melkein alusta alkaen.. Hän osaa ja tietää kaiken.. On korvaamaton ja kokee oikeudekseen komnentaa ja puhua minusta pahaa muille.. Pitkään kuuntelin tuota kunnes nostin asian esille.. Tuo ei johtanut muuhun, kuin siihen, että asiat pitää käsitellä tiimissä yhdessä.. Kun toinen ei koe tekevänsä mitään väärää ikinä..

Nyt on määräaikainen sijaisuuteni loppumassa toukokuun lopulla ja paikkani tulee hatettavaksi vakanssina.. Haluaisin jatkaa kaikesta huolimatta lapset ihania ja valtaosa talon henkilökunnasta.. tuo kyseinen nainen jää eläkkeelle vuoden päästä.. Mutta olen saanut sanomista muutamista asioista pomoltani..

Vanhin poikani sairastui 2 vuotta sitten epilepsiaan ja hänellä todettiin samalla lievä kehitysvamma.. Puhuin asiasta tiimissä ja pomolleni.. Minulla oli puhelin muutamama päivänä lähelläni kun sairaalasta oltiin soittamassa ja hätä oli suuri.. Tästä tuli sanomista.. Puhelinta ei saa käyttää työaikana... Toki ymmärrän asian, mutta hätä oli suuri ja lääkäri oli soittamassa.. poikani saikin sitten ison kohtauksen sairaalassa.. Missä lämpö ka inhimillisyys??? kuitenkin olin työssä kokoajan, vaikka olin henkisesti kovin väsynyt.. Työterveys antoi viikon loman ja sen pidin.. Ajattelin, että määräaikaisena minulla i ole varaa olla poissa työstä..

Ja sitten tuli sanomista naistenlehdistä... Olin tuonut niitä kahvihuoneeseen muiden iloksi.. Seiskaa, Me naiset ja muita.. Ja nukkarissa ei saa lukea mitään lehtiä vaikka lapset nukkuu, paitsi ammattilehtiä.. Eikä enää edes kahvihuoneessa..

Kyseinen nainen ryhmässäni sätti välillä aina minua milloin mistäkin.. Yritin olla ystävällinen, kunnes syksyllä pinna paloi lopullisesti.. Olin unohtanut kertoa hänelle, että hänellä onkin iltapäivystys vuoro edessä.. Siis vaan unohdin.. Ja se huuto oli kamalaa päiväkodin pihalla lasten aikana... silloin mun pinna paloi.. Pääsin kotiin ja purin mieltäni facebookissa.. Sinne laitoin kommentin jossa kerroin työssäni olevan vaikean naisen joka kyttää ja kyylää ja arvostelee.. ja, että pomo ei näe asioiden todellista laitaa.. yksi työkaverini meni sitten reiluna vasikoimaan
asian kyseiselle henkilölle... Siitä tuli keskustelu pomon kanssa jossa purin kaiken ulos.. Kuinka kovilla olen ollut ja tuo kiusaaminen ahdistanut paljon.. Pomo, vaan sanoi, että kuinka saatoin käyttää facebookia purkupaikkana.. Joo pyysin anteeksi ja se oli tyhmää, mutta paskaolo purkaantui nyt sinne.. Kerroin, että olisin saanut lomaa työterveydestä, mutta ajattelin jaksaa vaan.. Ja pomo totesi, että hyvä, kun olet ollut työssä etkä poissa...

Lasten vanhemmat monet pitävät ja olen saanut hyvää palautetta.. talossa ihania henkilöitä suurin osa.. Ja lapset ihania..

Nyt mietin saanko jatkaa ja voiko esimieheni kirjoittaa minulle huonon työtodistuksen.. Työni olen hoitanut hyvin ja suurella sydämellä.. Monet sanovat, että hän on hyvin vaativa ja tiukka.. Minulla on 2 alaikäistä lasta ja tuo vammainen poikani.. Ja palkka pieni.. liittoon olen kuulunut jo pitkään.. Superiin!! Joo ja kuulemma palkastaan ei saa työpaikalla puhua mitään.. Kerran olin maininnut, että työ jota teemme on arvokasta, mutta palkka aivan liian pieni.. sitäkään ei saa sanoa.. Ohoh!!!! Palautetta, neuvoja, kokemuksia.. Kiitos kaikille..

12

2062

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osaa_ottava

      Et sitten ottanut opiksesi siitä, että sut käräytettiin Facebook-kirjoittelusta?! Nimittäin olet tästä tekstistä täysin tunnistettavissa, jos joku asianosainen henkilö sattuisi näitä palstoja lueskelemaan.

      • Anonyymi

        Pidä suus kii hemmetin Pirkko


    • Eräspävain

      Hei,

      Ihan samanlaisia olen kokenut kuin sinäkin, tosin oon ollut 4kk päikyssä ja vielä 3kk edessä. Toi sun kirjoittamasi teksti voisi olla suoraan omani. Mulle on kans huomauteltu jos jonkinlaisia, en saa puhua puhelimeen tai lukea nukkarissa. Sitten taas "parempiarvoiset" työntekijät taas kännyköihin voivat puhua jopa palavereissa ja nukkarissa lukevat. Minut aina laitetaan tekemään kurjat työt. Eräs akka työpaikalla piruilee ja kyttäilee tekemisiäni minkä kerkiää. Ei sano koskaan mitään ystävällistä ja sitten leimasi minut työpaikkakiusaajaksi pomon edessä. Pitäs vaan ymmärtää että tuollainen "pätijä" on itse jollain tapaa sairas ja ei tuosta kannata välittää. Tiedän miten vaikeaa se on ja kuluttavaa. Itse heräilen öisin, saan itkukohtauksia ja haluisin päästä toiseen paikkaan töihin. Tilanne vaikuttaa jopa ihmissuhteisiini, kun en jaksa olla vedossa ja oon alakuloinen. No ehkä sitä löytyy pian parempi työpaikka.. Ei kannata kompastua siihen nykyiseen.. Kokoajan pistän hakemuksia muihin paikkoihin..

    • dd2d

      Ei sillä työtodistuksella välttämättä ole aina niin merkitystä. Itse kun kävin aikoinaan työhaastatteluissa niin ei ne juuri olleet työtodistuksesta kiinnostuneita. Tietysti joissain paikoissa voi olla toisin.

      Itse olen sitä mieltä ettei sellaiseen työpaikkaan jossa on paljon ongelmia juuri ihmissuhteissa, kannata jäädä vaan pitää alkaa vaan etsiä uutta työpaikkaa.

      Pomosi on kirjoittamasi mukaan ihan täysi mulkku, jonka kanssa itse en tekisi töitä päivääkään. Hyvä pomo kohtelee hyvin kaikkia työntekijöitä ja selvittää ristiriidat.

    • Johan on tiukkaa!!!

      nyt sitten esimies keksi, että emme saa syödä omia eväitä ryhmässä.. kun aamulla tulee aikaiseen vuoroon ei kotona ehdi aina syödä.. Ja olisi pakko ottaa aamupalaa hiukan mukaan työhön.. Mistä sitä saa voimaa päivään?? kun lounas vasta puoli kaksitoista.. Ei se häiritse ketään, jos samalla syö lasten kanssa, kun hekin syövät.. Ja limsapulloja ei saa työhön viedä.. Kun opettaa lapsille huonoja ruokailutottumuksia.. Itse en juo kahvia ja harvoin teetä.. Mitä se haittaa jos joskus on cola-pullo josta ottaa hiukan kofeiinia??? ja välipalaa on välillä pakko saada, jos iltavuorossa... on tämäkin!!!! Onko muilla kokemuksia??? Kuinka teidän päiväkodeissa saa syöda aamupalaa, tai välipalaa lasten kanssa samaan aikaan.. Painotan nyt, että kyse tosiaan omista pikku eväistä eikä talon ruoasta...

      • sgehmhäerärj

        No johan on kumma.. Miksei limsaa saisi ottaa töihin. Ei kai sitä lasten edessä tarvitsekaan juoda! Voitte kai juoda jossain kahvihuoneessa..


    • miettii ja miettii..

      Siis korjaan, että kahvihuoneessa saadaan juoda limsaakin, mutta ei ryhmässä aamupalan-välipalan aikana.. samahan se onko juoma kahvia, teetä, tai limsaa.. Mutta saako muissa päiväkodeissa syödä aamupalan aikana lasten kanssa? omia eväitä...

      • Missä työmoraali?

        Ei meillä kukaan syö omia eväitään / juo juomiaan lasten ruokailujen aikana ja se on aivan oikein. Olemme esimerkkejä kaikessa lapsille, eiväthän hekään saa tuoda omia ruokiaan päiväkotiin. Meillä on mahdollisuus syödä sama aamupala kuin lapsetkin ja tietysti maksaa siitä. Jos haluamme syödä omia eväitämme, niin ne täytyy syödä kahvihuoneessa sellaisena aikana, ettei siitä ole ryhmän toiminnalle haittaa. Jos ei esim. halua syödä lounasta (esimerkkiateriaa) lasten kanssa, ainoastaan valvoa sitä, niin silloin on mahdollisuus käyttää 20 min. työajasta omien eväiden syömiseen, eikä niitä tosiaan syödä lasten nähden. Omia puhelimia ei meillä käytetä työaikana, kahvitauolla voi soitella tai tekstailla. Minusta ei ole ollenkaan huono asia, että pomo pitää tiukasti kiinni siitä, mikä on eettisesti ja työmoraalin kannalta oikein.


      • Ruokailusta vielä..
        Missä työmoraali? kirjoitti:

        Ei meillä kukaan syö omia eväitään / juo juomiaan lasten ruokailujen aikana ja se on aivan oikein. Olemme esimerkkejä kaikessa lapsille, eiväthän hekään saa tuoda omia ruokiaan päiväkotiin. Meillä on mahdollisuus syödä sama aamupala kuin lapsetkin ja tietysti maksaa siitä. Jos haluamme syödä omia eväitämme, niin ne täytyy syödä kahvihuoneessa sellaisena aikana, ettei siitä ole ryhmän toiminnalle haittaa. Jos ei esim. halua syödä lounasta (esimerkkiateriaa) lasten kanssa, ainoastaan valvoa sitä, niin silloin on mahdollisuus käyttää 20 min. työajasta omien eväiden syömiseen, eikä niitä tosiaan syödä lasten nähden. Omia puhelimia ei meillä käytetä työaikana, kahvitauolla voi soitella tai tekstailla. Minusta ei ole ollenkaan huono asia, että pomo pitää tiukasti kiinni siitä, mikä on eettisesti ja työmoraalin kannalta oikein.

        Meillä nousivat työtekijät kärhämään asian suhteen... Jos tulee aamuvuoroon 6.30 ja ei ehdi syö dä kotona aamupalaa olisi ensimmäinen ruokailu vasta 11.30.. tai jos iltavuorossa niin onhan sitä pientä välipalaa saatava lasten välipalan aikana.. Meillä ei mahdollista maksaa aamupalasta-välipalasta koska ne tulevat Palmian kautta.. Joten sovimme, että hedelmä tai leipä- kahvi-tee ei pahaksi lasten aikana.. Kukaan ei häiriinny siitä kuitenkaan.. Mutta jokaisella talolla omat sääntönsä..


      • Missä työmoraali?
        Ruokailusta vielä.. kirjoitti:

        Meillä nousivat työtekijät kärhämään asian suhteen... Jos tulee aamuvuoroon 6.30 ja ei ehdi syö dä kotona aamupalaa olisi ensimmäinen ruokailu vasta 11.30.. tai jos iltavuorossa niin onhan sitä pientä välipalaa saatava lasten välipalan aikana.. Meillä ei mahdollista maksaa aamupalasta-välipalasta koska ne tulevat Palmian kautta.. Joten sovimme, että hedelmä tai leipä- kahvi-tee ei pahaksi lasten aikana.. Kukaan ei häiriinny siitä kuitenkaan.. Mutta jokaisella talolla omat sääntönsä..

        ...ei ehdi syödä kotona aamupalaa! Kyllä pitäisi aikuisen ihmisen ehtiä! Pane kello soimaan 10 minuuttia aikaisemmin! Mutta eihän nykyään oikein päivähoidossa ajatella muutenkaan asioita kasvatuksellisista näkökulmista. Marjatta Kalliala on nostanut todella tärkeitä asioita esille kirjoissaan; niitä voi lukea vaikka päivälepoaikana sen seiskan sijaan!


    • Älä alistu !

      Hei, AP !

      Olin noin 15 vuotta työssä ison kaupungin päiväkodeissa. Ongelmat olivat aivan vastaavia;kyttäystä, turhasta arvostelua,mustamaalaamista ja jopa valehtelua ja manipulointia siis näin pahimmilleen.
      Kuvaamasi toiminta työkaverisi osalta on työpaikkakiusaamista,josta voit ilmoittaa esimiehelle ja hänen pitäisi viipymättä ottaaa asia käsittelyyn.Jos asiaa on jo käsitelty ja kys.henkilön epäasiallinen käytös vain jatkuu,voit itsekin ilmoittaa asiasta työsuojeluun.
      Kokemuksen syvällä rintaäänellä,voin kuitenkin kertoa,että harvemmin asia siitä mihinkään muuttuu ja usein parasta onkin vaihtaa työpaikkaa. On turhaa tuhlata omasta elämästä vuosia moiseen. Googlaa työpaikkakiusaaminen,niin löydät sen kriteerit.

      • Arjen sankarit!

        Nyt tiedän mistä kyseisen henkilön käytös johtui? Hänellä univaikeuksia ja masennusta ja jostain syystä purki ne minuun.. Silti työssäni myös mukavaa kuten lapset, perheet ja suurin osa henkilökunnasta.. Pomo ei ottanut kantaa, kun kerroin kiusaamisesta.. Kuinka on himputtanut, nälvinyt, ollut kaiken osaava ja korvaamaton.. Ajatteli varmaan, että vanhempana eläkkeelle jäävänä antaa olla.. olisi minun pitänyt nostaa asia ajoissa esille.. Mutta ajattelin määräaikaisena olla hiljaa ja tehdä, vaan työni.. tuo Facebook juttu oli liikaa myönnän, mutta mulla keitti yli ja olo oli tosi paska.. Tuli tunne, kuin pomo kuulisi vaan tuota kyseistä henkilöä..
        Työsuojeluvaltuutettu on ryhmässämme oleva henkilö.. Mukava, mutta tuon henkilön pitkäaikainen työkaveri...

        Olen kuullut uskomattomia tarinoita ja kuinka toisiin puretaan omaa pahaaoloa.. toiset nostavat itsensä korvaamattomaksi ja pomon asemaan.. Joka kuvaa heikkoa itsetuntoa.. missä paljon puhuttu tiimihenki??? Ei moni uskalla tiimikokouksissa avata suutaan ja puhua, kun pelkää saavansa kaiken loan niskaansa... Ja kyllä monet pomot ovat puolueellisia ja tuovat hienoja lehtisiä työpaikka kiusaamisesta.. Mutta tosipaikka onkin sitten usein muuta...

        olen ollut talossa lähes kolme vuotta.. Ja vahva ihminen olen.. Mutta mietin, että onko tosiaankin niin, että moni määräaikainen ei uskalla avata suutaan huonosta kohtelusta, vaikka aihetta olisi sen pelossa saako enää mahdollista jatkoa..

        Toki ymmärrän pomojen työn runsauden ja stressin määrän.. Mutta jos pomo istuu oikealla pallilla hän ajattelee alaisiaan myös muunakin, kuin numeroina, tai robotteina... osaa ajatella myös sydämellään ja näyttää sen myös.. Kannustus ja kehuminen johtaa aina pidemmälle, kuin moite aivan pienistäkin asioista..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1503
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1365
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1308
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      217
      1181
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      282
      946
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      307
      943
    Aihe