Kaverini on suunnitellut elämänsä piiruntarkasti. Joskus 20-vuotiaana hän puheli, miten olisi kiva valmistua, löytää oman alan töitä ja tavata mukava mies joskus 22-23 vuotiaana, 24-vuotiaana muuttaa miehen kanssa yhteen, 25-vuotiaana ostaa asunto ja saada virka, 26-vuotiaana mennä naimisiin ja saada lapsi, 28-vuotiaana saada toinen lapsi ym... Tämä suunnitelma on toteutunut yllättävän hyvin: hän tosiaan valmistui, sai alansa töitä ja tapasi avomiehensä 23-vuotiaana. Pian he jo asuivat yhdessä omistusasunnossa. Nyt kaverini hakee virkaa ja suunnitelmissa on vaihtaa asunto suurempaan. Häistäkin on jo puheltu. Kaverini on tällä hetkellä 25-vuotias ja on painostanut miestänsä lapsenhankintaan, onhan tuo takaraja 26-v. ekalle lapselle pian täyttymässä...
Noihin suunnitelmiin kuului myös, että sitten kun molemmat meistä seurustelevat, niin voitaisiin viettää yhteisiä iltamia miehinemme. Kaverini olikin minuun hiukka pettynyt, kun pysyin vuosikaudet sinkkuna eikä ”kaksi lapsetonta pariskuntaa viettää mukavia koti-iltamia”-suunnitelma toteutunutkaan.
Emme ole koskaan olleet kaverini kanssa mikään paita ja peppu. Tapailimme ehkä kerran pari kuukaudessa. Mutta kaverini alettua seurustella miehensä kanssa olemme tavanneet ehkä kerran kolmessa kuukaudessa vaikka kaverini asuu kilometrin päässä minusta. Hänen kanssaan täytyi sopia tapaaminen vähintään kuukautta etukäteen ja silloinkin hän ajoitti nuo tapaamiset sellaisiin aikoihin, kun hänen poikaystävänsä oli poissa ja kaverini kaipasi seuraa (hän ei osaa olla yksinään).
Nyt olen alkanut seurustella. Kun vaihdoin statuspäivityksen facebookiin, kaverini soitti parin päivän päästä ja oli kiinnostunut uudesta elämästäni. Hän myös pyysi minua ja miesystävääni heidän luokse iltaa viettämään (he järjestävät ja osallistuvat itsekin aika useasti tuollaisille pariskuntien iltamille). Tätä hän on kuulemma odottanut jo vuosikaudet.
Ymmärrän kyllä, että kaverini ajattelee myös omaa miestänsä. Onhan hänelläkin kiva olla miespuolista seuraa eikä pelkästään kahta kanaa kaakattamassa :) Mutta miten onkaan vähän sellainen fiilis, että yksinäni en kelpaa kaverilleni. Hän on suunnitelut oman elämänsä todella tarkasti ja olettaa samanlaiseen muottiin mahtumista myös läheisiltään. Nyt kun seurustelen, niin olen jotenkin ”hyväksyttävämpi” kaverini silmissä.
Onko joku muu ollut samanlaisessa tilanteessa?
Noihin suunnitelmiin kuului myös, että sitten kun molemmat meistä seurustelevat, niin voitaisiin viettää yhteisiä iltamia miehinemme. Kaverini olikin minuun hiukka pettynyt, kun pysyin vuosikaudet sinkkuna eikä ”kaksi lapsetonta pariskuntaa viettää mukavia koti-iltamia”-suunnitelma toteutunutkaan.
Emme ole koskaan olleet kaverini kanssa mikään paita ja peppu. Tapailimme ehkä kerran pari kuukaudessa. Mutta kaverini alettua seurustella miehensä kanssa olemme tavanneet ehkä kerran kolmessa kuukaudessa vaikka kaverini asuu kilometrin päässä minusta. Hänen kanssaan täytyi sopia tapaaminen vähintään kuukautta etukäteen ja silloinkin hän ajoitti nuo tapaamiset sellaisiin aikoihin, kun hänen poikaystävänsä oli poissa ja kaverini kaipasi seuraa (hän ei osaa olla yksinään).
Nyt olen alkanut seurustella. Kun vaihdoin statuspäivityksen facebookiin, kaverini soitti parin päivän päästä ja oli kiinnostunut uudesta elämästäni. Hän myös pyysi minua ja miesystävääni heidän luokse iltaa viettämään (he järjestävät ja osallistuvat itsekin aika useasti tuollaisille pariskuntien iltamille). Tätä hän on kuulemma odottanut jo vuosikaudet.
Ymmärrän kyllä, että kaverini ajattelee myös omaa miestänsä. Onhan hänelläkin kiva olla miespuolista seuraa eikä pelkästään kahta kanaa kaakattamassa :) Mutta miten onkaan vähän sellainen fiilis, että yksinäni en kelpaa kaverilleni. Hän on suunnitelut oman elämänsä todella tarkasti ja olettaa samanlaiseen muottiin mahtumista myös läheisiltään. Nyt kun seurustelen, niin olen jotenkin ”hyväksyttävämpi” kaverini silmissä.
Onko joku muu ollut samanlaisessa tilanteessa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäystä: kun kaverini ja minä etäännyttiin eikä tavattu toisiamme enää niin usein, niin jotenkin totuin siihen ajatukseen ja ajattelin, että elämä muuttuu ja tuttavapiiri voi elää sen mukana. Eihän kenenkään seurassa väkisin pidä olla.
Pointti onkin se, että nyt kun olen alkanut seurustella, niin kaverini on aivan eri tavalla kiinnostunut seurastani. Tuon iltama-kutsun lisäksi hän on ehtinyt pyytää minua jo leffaan ja kahvillekin... Ilman tuota facebook-päivitystä ja seurustelua tuskin olisin tässä kuussa nähnyt kaveriani kertaakaan.
Kaverisi kuulostaa joltain ihmeen neuroosikeisarinnalta. Tuolla menolla saa itselleen hermoromahduksen. Kuulostaa myös siltä että hän arvostaa sinussa pintapuolisia statusasioita eikä tärkeintä eli persoonaasi. Ette varmaan tosiaan ole paita ja peppu. Hän tosin luultavasti on peppu kirjoittamasi perusteella. Eikä tosiaan ole omakohtaisia kokemuksia itselläni. Minä suunnittelin elämäni joskus niin että siihen eivät kuulu pinnalliset kusipäät jotka ovat kiinnostuneita statuksestani tai tekemisistäni ennen persoonaani.
"Nyt olen alkanut seurustella. Kun vaihdoin statuspäivityksen facebookiin, kaverini soitti parin päivän päästä ja oli kiinnostunut uudesta elämästäni. Hän myös pyysi minua ja miesystävääni heidän luokse iltaa viettämään (he järjestävät ja osallistuvat itsekin aika useasti tuollaisille pariskuntien iltamille). Tätä hän on kuulemma odottanut jo vuosikaudet."
Toi pisti aika pahasti silmään..
Sinuna alkaisin miettimään onko toi oikea kaveri / ystävä...
Mutta toisaalta häntäkin ymmärtää. Puoliso kuitenkin menee kavereitten edelle.
Sen huomaa hyvin jos olet sinkkuna ja kaikki kaverit ovat ympärillä parisuhteessa niin tulee semmonen fiilis että "et ole mitään meidän silmissä"
Mutta sitten kun olet parisuhteessa niin sitten alkaa kaveritkin soittelemaan...
Ja elämäähän voi aina suunnitella että kun täyttää X määrän tekee sitä tätä ja tuota.
Huomannut itse sen että ei kannata suunnitella elämää kun siinä voi pettyä äkisti...
"Hänen kanssaan täytyi sopia tapaaminen vähintään kuukautta etukäteen ja silloinkin hän ajoitti nuo tapaamiset sellaisiin aikoihin, kun hänen poikaystävänsä oli poissa ja kaverini kaipasi seuraa (hän ei osaa olla yksinään). "
Tuo on jo naurettavaa....
"Hänen kanssaan täytyi sopia tapaaminen vähintään kuukautta etukäteen ja silloinkin hän ajoitti nuo tapaamiset sellaisiin aikoihin, kun hänen poikaystävänsä oli poissa ja kaverini kaipasi seuraa (hän ei osaa olla yksinään). "
Samanlaisia kokemuksia täälläkin, kaveri keksi tekosyitä kuten erilaisia sairauksia yms. ja sitten peruikin illalla sovitun tapauksen seuraavana päivänä ja nyt emme ole nähneet kuukausiin. Muutenkin pyrki "kostamaan" lähes kaikki myöhässä olemiset. Juuri tuo on myös tyypillistä että kun toisen elämässä tapahtuu jokin mullistus niin "kaveria" alkaakin kiinnostamaan toisen elämä yks kaks, en usko että tuo on tosiystävyyttä toinen ehkä vain kaipaa viihdettä tai satunnaista seuraa, kun se paras kaveri tai mies on jossain.. Vaikka alkaa seurustella ei pidä unohtaa muita ystäviä, sillä silloin saattaa menettää ne! Oikea ystävä haluaa pitää yhteyttä useammin ja myös muistaa pitää yhteyttä, eikä vain silloin kun kuulee uutisia toisen elämästä. Epäystävällistä sanoisin