Että silloin kun on hyvä meininki päällä, niin naiset antavat katseita ja ovat muutenkin flirtimpiä. Jos taas on itsellä huonompi päivä, niin silloin täysin päinvastoin.
Vähän sotii sitä ideaa vastaan, että ihminen olisi jossain yhdessä lokerossa pidempiaikaisesti ja vain vaivoin sieltä voi poistua. Tilanne elää koko ajan. Mutta tottakai jos on itsellä aina huono groove päällä, niin ei naisillakaan ole hyvä boogie.
Vähän sotii sitä ideaa vastaan, että ihminen olisi jossain yhdessä lokerossa pidempiaikaisesti ja vain vaivoin sieltä voi poistua. Tilanne elää koko ajan. Mutta tottakai jos on itsellä aina huono groove päällä, niin ei naisillakaan ole hyvä boogie.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä, olet oikeilla jäljillä ehdottomasti!
Hyvä meininki vetää puoleensa, ja se ei ole koskaan vastenmielistä, eikä se aiheuta kellekään mitään pahaa, varsinkaan itselle.
Sinulla vaikuttaa olevan hyvä asenne, et kuulosta ollenkaan epärealistiselta tai epätoivoiselta, kuten jotkut tällä palstalla.
Onnea naisenhakuun!
Vaikka karkeaa kategorisointia voidaan harrastaa ympäristöä tarkkailemalla niin yleensä itsensä laittaminen johonkin lokeroon harvemmin antaa hyviä lopputuloksia, vaan pikemminkin rajoittaa omaa toimintaa. Ja vaikka tuota kategorisointia harrastetaankin niin iso virhe syntyy kun sitä pidetään ehdottomana.
Toisaalta jos lokeroi itsensä mielessään johonkin niin on paljon vaikeampaa poistua siitä lokerosta, sillä siinä tapauksessa se lokerointi "oikeuttaa" tilanteen, eli esim. "tälläinen mä vaan olen ja siitä johtuen toimii asiat näin". (eli käytännössä siis ulkoistaa ja luopuu omasta kyvystä vaikuttaa tilanteeseen)
Tuota sinun tokaisua mielialasta voidaan pohtia myös toiselta kannalta, eli silloin kun sinulla on huono päivä niin saatat tulkita naisten eleet omalta kannalta negatiivisemmin kuin hyvänä päivänä. Tuskin kuitenkaan asiat ihan näin mustavalkoisia ovat.
No en minä sitä ihan niin mustavalkoisesti tarkoittanutkaan.
Itse olen joskus pohtinut sitä lokerointia ja sitä että miksi minulla ei ole mitenkään kovin surta tarvetta kuulua johonkin joukkoon. En siis aktivisesti pyri luomaan itse itsestäni (tai edes itselleni) sellaista kuvaa, että kuulun johonkin porukkaan, oli se sitten jonkin tietyn urheilujoukkueen kannattajana oleminen, poliittinen suuntautuneisuus (porvari-vasemmistolainen-vihreä-persu tai muukaan), tai mikään muukaan.
En vain jaksa innostua siitä, että olisin jotenkin määriteltävissä joksikin ja varaan oikeuden vaihtaa mielipidettä ja olla itseni kanssa ristiriidassa, jos ilmenee jotakin sellaista miksi mielipide mielestäni pitää vaihtaa.
Tätä vastaan ajatellen minun on aina ollut hirveän vaikeaa samaistua ihmisiin, joilla on selkeä identiteetti osana jotain tarkkaan rajattua ryhmää (oli niitä ryhmiä sitten yksi tai useampia). Vielä vaikeampaa minun on suhtautua ihmisiin joilla on hirveän jyrkät ja järkähtämättömät ideologiset mielipiteet, joiden kautta he käsittelevät lähestulkoon kaikkia maailman asioita.
Ei tarvitse olla välttämättä hyvä meininki päällä, kunhan ei ole murhellinen.
Itse olen huomanut, että kun olen esim. hyvin vihainen, niin naiset kiinnostuvat.
Go on, game_on!
Eipä nuo naiset oo musta kiinnostunut sen paremmin hyvinä kuin huonoinakaan päivinä.. Ja tuli kyllä pyörittyä aktiivisesti kaien maailman kissanristiäisissä ja pippaloissa ennenkuin lopulta luovutin etsinnän.
Poikkeus vahvistaa säännön?
No epätoivoiseksi mua ei ainakaan voi tulkita missään, kun en enää edes yritä iskeä naisia. Olis oikeastaan aika koomista, jos nytten joku sit kiinnostus, kun en enää itse edes etsi mitään.
"Antaa katseita" - Tämä ei ihan aukea.
Oh shit :/