Miksi aina pidetään yllä sitä täydellisen äidin harhaa oli kyseessä millainen äiti tahansa. Minun äiti paljon pahaa minulle ja veljelleni. Kukaan ei koskaan uskonutt meitä vaikka kuinka kerroimmme ihmisille. Opimme uskomaan että rakkautta osoitetaan vain painamallla kuumennettua lusikkaa selkään.
Olen jo viisi vuotta käyny psykiatrilla intensiivihoidossa lapsuuden kokemuksieni vuoksi vasta siellä opin että vaikka nainen synnyttää niin se ei riitä tekemään naisesta äitiä. Veljeni taasen ei kyenny käsittelemään millään lailla asioita joten hän tappoi itsensä muutama vuosi sitten. En ole sen jälkeen ollut puheväleissä äitini kanssa. Vihaa ja muitakaan tunteita mulla ei enää ole sitä naista kohtaan. ikävää tunnen vain veljeäni kohtaan ja rakkautta miestäni kohtaan.
Lapsia tuskin koskaan tulen tekemään koska pelkää minusta samanlainen kuin äidistä.
paljon olen jo tehnyt töitä asioiden suhteen mutta paljon vielä tekemättä jotta pääsen kaikesta eroon. Se päivä koittaa vielä jolloin tunnen itsesi eheäksi.
en tiedä miksi halusin kertoa tämän teille mutta toivon että luet ja autat mikäli lapsi pyytää sinulta apua kun äiti lyö häntä.
"Äiti"
45
1585
Vastaukset
- 1+13
Yritin hakea sinulle lisätietoa äitien narsismista, mutta olet jo varmaan lukenut kaikki linkit.
Toivoa sinulle, pärjäät varmasti hyvin. - Jemina
Eivät kaikki äidit tosiaan rakasta lapsiaan, sen olen minäkin todennut. Lähes paras ystäväni on äitini ikäinen mukava nainen, jolta puuttuu kokonaan se kaikki ilkeys, jota äidilläni tuntuu olevan liikaakin.
- vingu hiljaa
Aivan... Nykytytöt syyttävät äitiään kaikesta pahasta, arvostelevat,haukkuvat.. Ei hyvää päivää ..tällätavalla vanhemmiltaan mitään hyvää saakaan ellei kunnoita heissä mitään.
Teidän isänne ovat siis missä..onko äitinne kaikesta vastuussa..?- toivo ja aurinko
Isä joutui vankilaan meidän ollessa pieniä kun yritti suojella meitä äidiltä. Tuomittiin äidin pahoinpitelystä, tuomion jälkeen avioero ja lähestymiskielto. Ei saanut meitä eikä tapaamisiä. Että silleen.
- 12+3
toivo ja aurinko kirjoitti:
Isä joutui vankilaan meidän ollessa pieniä kun yritti suojella meitä äidiltä. Tuomittiin äidin pahoinpitelystä, tuomion jälkeen avioero ja lähestymiskielto. Ei saanut meitä eikä tapaamisiä. Että silleen.
missä isäsi on nykyään? juttele isäsi kanssa myös näistä menneistä.sattaa helpottaa oloa kun saat jutella hänenkin kanssaan.
kyllä susta ihan hyvä äiti tulee kun olet huomannut jo elämän raadollisuutta ja saat itsesi eheäksi jälleen. miehesikin taitaa tietää lapsuudestasi? hyvä niin.silloin on helpompi elää kun toinen kuuntelee. - puhuu ääneen
Nimerkki vingu hiljaa on niin kuvaava ja vastaa hänen tekstinsä sisältöä. Tähän sisältyy kiteytettynä narsistisen äidin kohtelu tytärtään kohtaan: vingu hiljaa.
Samoin se, että kaltoinkohtelu äidin taholta käännetään tyttären syyksi, ja asia kiepautetaan kunnioituksen puutteen kautta siihen, että huomio kohdistetaankin isään.
Onneksi nykyään naiset voivat jo hieman alkaa kertoa omista kokemuksistaan.
Antaa toivoa siitä, että joskus nämä haavat voivat parantua. - kjgaähäshäsrjh
Olen itse lähemmäs 40 vuotias "nykytyttö".
Ja sanon sinulle "vingu hiljaa" että ei kannattas käydä huuteleen ihmisille, joittenka elämää sinä et ole nähnyt tai elänyt, et tiedä mitä he ovat kokeneet, miltä heistä on tuntunut / tuntuu.
Itse tiedän TÄYSIN miltä tuntuu elää perheessä joka oli vanhempien toimesta täysi sotatantere siitä asti kun jaksan vaan muistaa, ja me lapset olimme TÄYSIN heitteillä ja vanhempien oman raivon, pettymyksen ja mielivallan alla, myöhemmin olimme molemmille oivia pelinappuloita avioerossa. Väkivallaltakaan emme säästyneet. Pienestä pitäen meille suoraan sanottiin kuinka turhia olemme, yhden ainutta halausta tai lohsutusta en lapsuudesta muista, vaan "oo hiljaa tai annan selkäsaunan". Vanhemmat olivat vielä arvostettuja yrittäjiä pienellä paikkakunnalla, mutta kukaan ei kulissien taakse nähnyt mitä sielä tapahtui.... Joten herääkin kysymys miksi tuollaisten ihmisten pitää lapsia hankkia ja vielä kolmin kappalein? Ja näitä arpia olemme me kantaneet koko elämämme, vielä tänäkin päivänä jatkuvaa valitusta kaikesta, mitään emme tee oikein, ja jokainen omassa elämässä tehty päätös joka ei vanhempia miellytä, tulkitaan täysin siitä suunnasta niin että haluamme vain ärsyttää. Joten miten tuollaisia ihmisiä voi enää kunnioittaa, kun hirvittävä pelkokin on vuosia sitten hävinnyt, eikä rakkautta puolin eikä toisin ole koskaan kehittynyt?
Toisekseen, ei tällä palstalla vain "teinit" angstaa, täällä kirjoittaa vanhempaakin porukkaa sydän vereslihalla.
Olisko sun oikeasti aika laskeutua sieltä puusta, ja katsella ympärilles millaista kirjoa elämä toisinaan ihmisille eteen heittää?
Ei vanhemmuus tarkoita myöhemmin ehdotonta ja automaattista kunnioitusta, myös vanhempien PITÄÄ ansaita lastensa kunnioitus tekemällä asioita oikein, ja vastarakkauttakin saa alusta asti rakastamalla. Pienen lapsen sokea rakkaus kestää alussa jonkin aikaa, mutta sekin ajan mittaan loppuu jos sitä rakkautta ei anna....
Aika yksinkertainen resepti se lasten kanssa kuitenkin on: rakkautta, rajoja, tukea ja turvaa. Ja näiden asioiden puuttuminen heijastuu monessa tänne kirjoitetussa tarinassa. Jos näitä yksinkertaisia asioita vanhemmat dissaavat, sitä etsii vuosia ja vuosia vastausta kysymykseen "miksi en kelpaa, miksi en ole kyllin hyvä", eikä vastausta tai rauhaa tunnu löytävän millään eikä mistään. Ja ketäpä muuta siitä syyttää kun tietää kuka tai ketka tuollaisen ajatuksen on päähän istuttanut?
Se että ihmiset saavat lapsia, ei tee heistä automaattisesti hyviä, älykkäitä, oikeamielisiä tai sellaisia jotka pitää automaattisesti alustalle nostaa. Kyllä vanhempien pitää myös paikkansa ansaita. Ja sen oman paikan ansaitseminen alkaa ihan sieltä synnytyssairaalasta asti. Kuka meistä oppii rakastamaan sellaista ihmistä, joka osoittaa hyljeksintää, halveksumista ja purkaa omat pettymyksensä omaan lapseen rakkauden sijaan? Uskallan väittää että aika mahdoton yhtälö. Ei sen lapsenkaan täydy kaikkea sietää.
Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen enemmän keskustelulla on merkitystä asioiden ratkaisemisessa. ja siinä että lapsikin oppi kommunikoimaan tunteitaan. Itselläni vei lähemmäs 30 vuotta, ennenkuin opin jollain asteella edes PUHUMAAN tunteistani, sitä aiemmin pyörin ympyrää hyvin ahdistuneena ja itseäni kovin sanoin haukkuen ja vihaten. Kiitos siitä kärsivälliselle ja ihanalle miehelleni. Hän on saanut minut ymmärtämään, että olen kuitenkin arvokas, olen rakastettava ihminen, enkä minä AINA tee asioita väärin. Mutta tätä ainaista turvatonta oloa ja pelkoa ei minusta mikään tule poistamaan.
Olen itse kahden pienen lapsen äiti, minusta ei KOSKAAN tule samanlaista kusipäätä kun vanhempani olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä. Enkä minä noita kahta ihmisjätettä ota omaan kotiini. He eivät ole lapsenlapsiaan nähneet, eivätkä tule näkemään, se ovi on lopullisesti kiinni. Katkeraa haukkumista sieltä tulee vieläkin, mutta kirjeet ja viestit menevät suoraan roskiin. Se oliskin uutinen jos sieltä joskus joku kirjottaisi että minua kaipaisivat elämäänsä, tai välittäisivat, mutta ei.
Nuorempi siskoni kamppailee aivan samojen asioiden kanssa, hän ei kuitenkaan ole vielä niin pitkällä kun minä, ja nuorin veljeni on yrittänyt useamman kerran itsemurhaa. Joten sanomattakin selvää että kaikki ei ole mennyt vanhemmilla nappiin tuolla vanhemmuuen vaikealla saralla. Hekään eivät halua olla vanhempiimme yhteydessä, joten tietenkin asia menee niin että meillä on hirvittävä salaliitto.. no, tavallaan totta sekin.. He vielä jollain asteella ovat vanhempien kanssa tekemisissä, mutta koko ajan vähemmän ja innottomammin. Ja itseasiassa syy on kuulemma MINÄ, joka kuulema käännän heitä vanhempia vastaan. Minä en edes enää jaksa puhua tai jauhaa siskon ja veljen kanssa heistä.
Mutta miksi sitä kukaan haluaa olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä jotka ovat täynnä katkeruutta, vihaa ja aina saa kuulla olevansa merenmutaa. Onko mitään järkeä leikkiä omalla mielenterveydellä? - jmdgkdk
toivo ja aurinko kirjoitti:
Isä joutui vankilaan meidän ollessa pieniä kun yritti suojella meitä äidiltä. Tuomittiin äidin pahoinpitelystä, tuomion jälkeen avioero ja lähestymiskielto. Ei saanut meitä eikä tapaamisiä. Että silleen.
Ymmärrän sinua "toivo ja aurinko".
Mutta ei tuo sinun isäsikään ihan terveemmästä päästä ole jos väkivaltaan turvautuu koittaen muka ratkaista jotain...
Ja ilmeisesti aika helposti luopui "taistelusta" jos ei tänäkään päivänä yhteyksiä ole.
Ei voi muuta todeta kun että samanlaisia ****** ovat molemmat, sekä äitisi että isäsi, syyn voit tasapuolisesti kyllä jakaa molempien niskaan.
tsemppiä! - eräs nainen
kjgaähäshäsrjh kirjoitti:
Olen itse lähemmäs 40 vuotias "nykytyttö".
Ja sanon sinulle "vingu hiljaa" että ei kannattas käydä huuteleen ihmisille, joittenka elämää sinä et ole nähnyt tai elänyt, et tiedä mitä he ovat kokeneet, miltä heistä on tuntunut / tuntuu.
Itse tiedän TÄYSIN miltä tuntuu elää perheessä joka oli vanhempien toimesta täysi sotatantere siitä asti kun jaksan vaan muistaa, ja me lapset olimme TÄYSIN heitteillä ja vanhempien oman raivon, pettymyksen ja mielivallan alla, myöhemmin olimme molemmille oivia pelinappuloita avioerossa. Väkivallaltakaan emme säästyneet. Pienestä pitäen meille suoraan sanottiin kuinka turhia olemme, yhden ainutta halausta tai lohsutusta en lapsuudesta muista, vaan "oo hiljaa tai annan selkäsaunan". Vanhemmat olivat vielä arvostettuja yrittäjiä pienellä paikkakunnalla, mutta kukaan ei kulissien taakse nähnyt mitä sielä tapahtui.... Joten herääkin kysymys miksi tuollaisten ihmisten pitää lapsia hankkia ja vielä kolmin kappalein? Ja näitä arpia olemme me kantaneet koko elämämme, vielä tänäkin päivänä jatkuvaa valitusta kaikesta, mitään emme tee oikein, ja jokainen omassa elämässä tehty päätös joka ei vanhempia miellytä, tulkitaan täysin siitä suunnasta niin että haluamme vain ärsyttää. Joten miten tuollaisia ihmisiä voi enää kunnioittaa, kun hirvittävä pelkokin on vuosia sitten hävinnyt, eikä rakkautta puolin eikä toisin ole koskaan kehittynyt?
Toisekseen, ei tällä palstalla vain "teinit" angstaa, täällä kirjoittaa vanhempaakin porukkaa sydän vereslihalla.
Olisko sun oikeasti aika laskeutua sieltä puusta, ja katsella ympärilles millaista kirjoa elämä toisinaan ihmisille eteen heittää?
Ei vanhemmuus tarkoita myöhemmin ehdotonta ja automaattista kunnioitusta, myös vanhempien PITÄÄ ansaita lastensa kunnioitus tekemällä asioita oikein, ja vastarakkauttakin saa alusta asti rakastamalla. Pienen lapsen sokea rakkaus kestää alussa jonkin aikaa, mutta sekin ajan mittaan loppuu jos sitä rakkautta ei anna....
Aika yksinkertainen resepti se lasten kanssa kuitenkin on: rakkautta, rajoja, tukea ja turvaa. Ja näiden asioiden puuttuminen heijastuu monessa tänne kirjoitetussa tarinassa. Jos näitä yksinkertaisia asioita vanhemmat dissaavat, sitä etsii vuosia ja vuosia vastausta kysymykseen "miksi en kelpaa, miksi en ole kyllin hyvä", eikä vastausta tai rauhaa tunnu löytävän millään eikä mistään. Ja ketäpä muuta siitä syyttää kun tietää kuka tai ketka tuollaisen ajatuksen on päähän istuttanut?
Se että ihmiset saavat lapsia, ei tee heistä automaattisesti hyviä, älykkäitä, oikeamielisiä tai sellaisia jotka pitää automaattisesti alustalle nostaa. Kyllä vanhempien pitää myös paikkansa ansaita. Ja sen oman paikan ansaitseminen alkaa ihan sieltä synnytyssairaalasta asti. Kuka meistä oppii rakastamaan sellaista ihmistä, joka osoittaa hyljeksintää, halveksumista ja purkaa omat pettymyksensä omaan lapseen rakkauden sijaan? Uskallan väittää että aika mahdoton yhtälö. Ei sen lapsenkaan täydy kaikkea sietää.
Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sen enemmän keskustelulla on merkitystä asioiden ratkaisemisessa. ja siinä että lapsikin oppi kommunikoimaan tunteitaan. Itselläni vei lähemmäs 30 vuotta, ennenkuin opin jollain asteella edes PUHUMAAN tunteistani, sitä aiemmin pyörin ympyrää hyvin ahdistuneena ja itseäni kovin sanoin haukkuen ja vihaten. Kiitos siitä kärsivälliselle ja ihanalle miehelleni. Hän on saanut minut ymmärtämään, että olen kuitenkin arvokas, olen rakastettava ihminen, enkä minä AINA tee asioita väärin. Mutta tätä ainaista turvatonta oloa ja pelkoa ei minusta mikään tule poistamaan.
Olen itse kahden pienen lapsen äiti, minusta ei KOSKAAN tule samanlaista kusipäätä kun vanhempani olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä. Enkä minä noita kahta ihmisjätettä ota omaan kotiini. He eivät ole lapsenlapsiaan nähneet, eivätkä tule näkemään, se ovi on lopullisesti kiinni. Katkeraa haukkumista sieltä tulee vieläkin, mutta kirjeet ja viestit menevät suoraan roskiin. Se oliskin uutinen jos sieltä joskus joku kirjottaisi että minua kaipaisivat elämäänsä, tai välittäisivat, mutta ei.
Nuorempi siskoni kamppailee aivan samojen asioiden kanssa, hän ei kuitenkaan ole vielä niin pitkällä kun minä, ja nuorin veljeni on yrittänyt useamman kerran itsemurhaa. Joten sanomattakin selvää että kaikki ei ole mennyt vanhemmilla nappiin tuolla vanhemmuuen vaikealla saralla. Hekään eivät halua olla vanhempiimme yhteydessä, joten tietenkin asia menee niin että meillä on hirvittävä salaliitto.. no, tavallaan totta sekin.. He vielä jollain asteella ovat vanhempien kanssa tekemisissä, mutta koko ajan vähemmän ja innottomammin. Ja itseasiassa syy on kuulemma MINÄ, joka kuulema käännän heitä vanhempia vastaan. Minä en edes enää jaksa puhua tai jauhaa siskon ja veljen kanssa heistä.
Mutta miksi sitä kukaan haluaa olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä jotka ovat täynnä katkeruutta, vihaa ja aina saa kuulla olevansa merenmutaa. Onko mitään järkeä leikkiä omalla mielenterveydellä?kiitos kirjoituksestasi, se kosketti todellakin. Minulla on tilanne tämä; olen ollut koko elämäni vanhempieni pelinappula. Äitini tuli vahingossa raskaaksi, koska pillerit pettivät. Pienestä saakka sain kuunnella heidän riitelyään, kuinka olin vahinko jne. Isäni kasvatti minua, kuin poikaa, sillä pitihän minut jotenkin pilata, vahinko kun olin. Äitini vihasi minua ja osoitti sen myös. Minua lyötiin ja minulle huudettiin. Pahinta oli, että jouduin nivustyräleikkaukseen 7-vuotiaana ja minulta poistettiin samalla myös munasarja, jonka takia en voi saada lapsia koskaan. äitini ei sanonut mitään siihen, eikä nostanut juttua !! Lääkärit tekivät sen ainoastaan muusta syystä, kuin että se olisi ollut välttämätöntä ja äitini oli hiljaa ja ainoastaan yritti kovistella minua olemaan itkemättä !! Tajuatteko edes millaisia vanhemmat voivat olla lapsilleen !! Tätä ei kukaan korvaa minulle ikinä TAJUATTEKO !! Rakastava mies olisi minulle parasta, mutta mistä niitä tälläinen saa !! Voitteko tajuta, että vanhempani pilasivat elämäni, eivät ainoastaan lapsuuttani.
- Pikkutyttö vainen
eräs nainen kirjoitti:
kiitos kirjoituksestasi, se kosketti todellakin. Minulla on tilanne tämä; olen ollut koko elämäni vanhempieni pelinappula. Äitini tuli vahingossa raskaaksi, koska pillerit pettivät. Pienestä saakka sain kuunnella heidän riitelyään, kuinka olin vahinko jne. Isäni kasvatti minua, kuin poikaa, sillä pitihän minut jotenkin pilata, vahinko kun olin. Äitini vihasi minua ja osoitti sen myös. Minua lyötiin ja minulle huudettiin. Pahinta oli, että jouduin nivustyräleikkaukseen 7-vuotiaana ja minulta poistettiin samalla myös munasarja, jonka takia en voi saada lapsia koskaan. äitini ei sanonut mitään siihen, eikä nostanut juttua !! Lääkärit tekivät sen ainoastaan muusta syystä, kuin että se olisi ollut välttämätöntä ja äitini oli hiljaa ja ainoastaan yritti kovistella minua olemaan itkemättä !! Tajuatteko edes millaisia vanhemmat voivat olla lapsilleen !! Tätä ei kukaan korvaa minulle ikinä TAJUATTEKO !! Rakastava mies olisi minulle parasta, mutta mistä niitä tälläinen saa !! Voitteko tajuta, että vanhempani pilasivat elämäni, eivät ainoastaan lapsuuttani.
Mutta sun puuttuvasta munasarjasta se ei johdu, että et rakastavaa, tai miestä ylipäätään, löydä. Sen sijaan textisi kertoo asian ja aiheen hyvin, kukaan ei jaksa rakastaa katkeroitunutta ihmistä, joka elää lapsuudessaan vieläkin, vaikka on ns. aikuinen.
- Tyttö
eräs nainen kirjoitti:
kiitos kirjoituksestasi, se kosketti todellakin. Minulla on tilanne tämä; olen ollut koko elämäni vanhempieni pelinappula. Äitini tuli vahingossa raskaaksi, koska pillerit pettivät. Pienestä saakka sain kuunnella heidän riitelyään, kuinka olin vahinko jne. Isäni kasvatti minua, kuin poikaa, sillä pitihän minut jotenkin pilata, vahinko kun olin. Äitini vihasi minua ja osoitti sen myös. Minua lyötiin ja minulle huudettiin. Pahinta oli, että jouduin nivustyräleikkaukseen 7-vuotiaana ja minulta poistettiin samalla myös munasarja, jonka takia en voi saada lapsia koskaan. äitini ei sanonut mitään siihen, eikä nostanut juttua !! Lääkärit tekivät sen ainoastaan muusta syystä, kuin että se olisi ollut välttämätöntä ja äitini oli hiljaa ja ainoastaan yritti kovistella minua olemaan itkemättä !! Tajuatteko edes millaisia vanhemmat voivat olla lapsilleen !! Tätä ei kukaan korvaa minulle ikinä TAJUATTEKO !! Rakastava mies olisi minulle parasta, mutta mistä niitä tälläinen saa !! Voitteko tajuta, että vanhempani pilasivat elämäni, eivät ainoastaan lapsuuttani.
Eräs nainen,
olen todella pahoillani kokemuksistasi. Voin tajjuta. Aikuisena näistä kuitenkin voi päästä eteenpäin sen jälkeen, kun on käynyt tunteensa läpi. Ponnisteluja se vaatii.
Sinunkaan ei tarvitse jäädä ilman rakkautta, vaikka vanhempasi eivät pystyneet, halunneet, kyenneet muuhun. Ei sinun enää tarvitse olla pelinappulana kenellekään. Sinä päätät nyt.
Toipuminen ei onnistu pelkästään yrittämällä torjua kokemuksensa ja tunteensa, koska silloin torjuu itsensäkin. Muiden empatiaa tarvitaan. - eräs nainen
Tyttö kirjoitti:
Eräs nainen,
olen todella pahoillani kokemuksistasi. Voin tajjuta. Aikuisena näistä kuitenkin voi päästä eteenpäin sen jälkeen, kun on käynyt tunteensa läpi. Ponnisteluja se vaatii.
Sinunkaan ei tarvitse jäädä ilman rakkautta, vaikka vanhempasi eivät pystyneet, halunneet, kyenneet muuhun. Ei sinun enää tarvitse olla pelinappulana kenellekään. Sinä päätät nyt.
Toipuminen ei onnistu pelkästään yrittämällä torjua kokemuksensa ja tunteensa, koska silloin torjuu itsensäkin. Muiden empatiaa tarvitaan.Kerrottakonn vielä, että äitini on kuin poliisi, joka vahtii, ettei hänen mielestään mitään epänormaalia satu. Ei muuten, mutta sehän voisi olla hänen imagolleen vahingollista. URANAINEN sanon minä. Lapset vain vallanväline. HYIHYI...ja tiedoksi, että emmä katkera ole, mä halusin vaan kertoa julkisesti tämän kai siitä syystä, että voin paljastaa tämän myös omalla nimelläni, jos tarve nin vaatii. Pientä kiristystä siis, mikä on sille ihan oikein.
- Anonyymi
toivo ja aurinko kirjoitti:
Isä joutui vankilaan meidän ollessa pieniä kun yritti suojella meitä äidiltä. Tuomittiin äidin pahoinpitelystä, tuomion jälkeen avioero ja lähestymiskielto. Ei saanut meitä eikä tapaamisiä. Että silleen.
Mun äiti nipottaa lilkaa
- KYLLÄSTYTTÄÄ..
ps.. meillä lyö tytär, ja uhkailee.. on muutenkin hankala.. HÄN saa menettää hermonsa.. HÄN saa olla kusipää.. Missä on vanhempien OIKEUDET???
- rreujetjkieti
ikävä kyllä, vanhemmilla on aika vähän oikeuksia, heillä on VELVOLLISUUKSIA.
Siksi sinä olet se vanhempi, että sinulla pitäisi olla keinot ratkaista asiat. Tai keinot HAKEA ratkaisua.
Eli nostappa se takapuoles sieltä ruuden edestä ja ala kaivelemaan tietoa ja hakemaan apua jostain tilanteeseen. Tiedät itsekkin hyvin että nuori ihminen on aika huono ratkomaan noinkin pitkälle menneitä asioita.
Tiedät myös jo nyt aika hyvin että nykyinen tienne ei toimi, joten etsi toinen polku.
- J K
VAI NIIN
- Uusi viestiketju
KYLLÄSTYTTÄÄ: lle:
Tällä ketjulla puhutaan nyt kauhuäideistä.
Aloita uusi viestiketju lapsista jotka lyö.
.
Jos tytär lyö, niin sinun pitää mennä juttelemaan jonkun asiantuntijan kanssa ja selvittäkää se tilanne, ennen kuin menee liian hankalaksi.
Tietenkään tytär ei saa lyödä!
Teillä on nyt ongelma, joka teidän pitää selvittää!- Toivoa, aurinkoa on!
Toivo ja auringolle:
Onpa sinulla ollut vaikea lapsuus!
Ihan hyvä että otat asian esille. Et ole vielä päässyt asioitten yli, mutta yrität ja uskon että tulet selviämään.
Tälläisiä äitejä on liikkeellä. Ei voi mitään.
Ja isäsi joutui vankilaan, kun hän löi sitten äitiäsi.
Hyvä kun olet käynyt hoidossa ja selvität asiaa.
Kyllä sinä silti voit hankkia lapsia, sitten kun olet selvittänyt kaiken. Ei sinusta tarvitse tulla samanlaista äitiä.
Sinä et ole syyllinen mihinkään. Satuit vain syntymään siihen perheeseen.
Olet katkaissut kierteen ja aloitat kaiken alusta.
Kaikkea menestystä sinulle!
Olen tosiaan pahoillani, mitä kaikkea sinä ja veljesi jouduitte kestämään. - Lp koppp
Jos tytär lyö, on kommunikaatiokanavat jo tulehtuneet kauan ennen sitä. Tuskin se tytär aina ''löi''. Kyllä se viimeinen keino, kun kaikki frustraatio purkautuu ulos edes jonakin tekona. Mutta se oma vallankäyttö suhteessa tyttäreen tulee joskus tulivuoren lailla vasten kasvoja sitten, kun ei ole osannut itse kunnioittavasti omaa tytärtään lapsesta asti käsitellä - siis OMANA erillisenä YKSILÖNÄ - eikä minään äidin jatkeena tahi peilikuvana - kuten niin moni suomalainen nainen tuntuu ajattelevan - tyttärent ovat vain heidän oman minänsä jatkeita. Kun tytär osoittaa pieniäkin oman itsenäisyyden alkeita, alkaa nöyryyttäminen ja kaikenlainen kamppaaminen - ja sitten jos tytär ''LYÖ** - äiti itkee palstalla tahi muille sukulaisile ilkeää pahaa tytärtä. Näitä kyllä on.
- joohjoopaj
pyhän äidin syndrooma jyllää joillain vastaajista ja lujaa
- grannen
vielä tänäkin päivänä taitaa äidit useimmiten saada huoltajuuden eron tullessa. äitiä on iät ja ajat pidetty sinä ihmisenä joka vain rakastaa ja huolehtii... olet oikeassa etteihän se näin ole. yhteiskunta muuttuu ja me ihmiset sen mukana.
kai ilkeitä vanhempia on aina ollut mutta liekö yleistynyt ? tai tulee vain asiat esille enemmän nykyisin.
onko vanhempi joka lyö y.m sairas ? sillä miten muuten ihminen voi olla ilkeä omaa lasta kohtaan ? ilkeitä ihmisiä on paljon, joilta puuttuu myötötunto jos on sairasta en tiedä.
elä pelkää hankkia lapsia, eikö kokemuksesi opeta sinua siitä miten ett kohtelisi omaa lastasi ?
tapauksesi on traaginen ja valitan isäsi puolesta... miksei häntä kuunneltu? uskottu ?
tällä' palstalla jotkut syyttävät nuoria jotka ei kunnioita ja lyövät vanhempiaan. kyllä asia on niin että vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa ja epäonnistuneet. kunnioitus opetetaan jo pienenä, samoin että asioita ei ratkaista lyömällä. ei lapsi kunnioita jos sitä ei kunnioiteta. kun on rajat annettu pienenä niin teiniikä on helpompaa mutta ei helppoa. mielestäni se oli raskain aika koko lapseni kasvatuksessa, silloin niitä rajoja koetellaan todella. jos ei periksi anna niin positiivisen palkan saa myöhemmin.
oletko nykyisin yhteyksissä isääsi ?
toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. - Semmosta....
Minä kasvoin yksinhuoltaja alkoholisti äidin kanssa ja hän unohti kokonaan sen äitinä olon kun viina pullo oli se tärkein. Minä näin ja koin kauheuksia lapsuudessani mitä nyt ei pitäisi, esim: äiti toi baarista uppokännissä vieraita miehiä ja harrasti seksiä edessäni ja sitten simahti ja nämä vieraat pervertit usein kävivät taloa läpi ettien jotain ja usein tulivat minun huoneeseen ja jotkut koskettelivat. Olin vasta 5vuotias kun ensimmäiset muistot näistä on. Ja muistan kun yritin huutaa apua mutta kukaan ei suojellut kun äiti nukku känniään. Yritin parhaani piilotella kaapeissa ja minusta tuli aika hyväkin siinä.
Minun piti ettiä omat ruuat ja käydä kaupassa ja hankkia jostain omat vaatteet, kerran yritin varastaa kengät ittelleni kun omat huopatossut oli niin pienet että varpaat käänty sisäänpäin ja jäin kiinni. Häpesin kauheasti koska olen aina ollut kiltti. Poliisit haki mut kaupasta, olin silloin noin 11v. Itkin koko ajan poliisi laitoksessa ja poliisit ei muuta sanonut kun että no me sitten ilmotetaan tästä sun vanhemmille ja päästivät menee. Eivät ikinä ilmottaneet ja äiti ei nyt siitä olis välittänytkään. Olisin niin toivonut että joku olisi kysyny onko mulla kaikki hyvin.
Minullakin isompia siskoja jotka muuttivat kotoa pois monta vuotta ennen kuin minä ja kukaan ei ikinä tehnyt mitään, sedät ja tädit, serkut tiesivät millainen äiti on eikä kukaan suojellut.
Äitini oli joka ikinen päivä kännissä ja ikinä en tiennyt mitä tapahtuu kun taas seuraava päivä tulee. Ei lapsi osaa apua hakea, ympärillä olevat aikuiset tai opettajat ...heidän pitäisi huomata ja tehä asialle jotain. Hirvittää ajatus että suomessa on joku samanlainen pikku tyttö kun minä olin ja kokee samaa pelkoa joka päivä. Minulla on 4 lasta ja olen hyvä äiti. En käy edes työssä (mieheni käy) sen takia kun haluan olla kotona ja kokkaan ruuat joka päivä ja kaapit on täynnä ruokaa, käymme vaate ostoksilla joka kuukausi ja rakastan lapsia eli olen erillainen kuin äitini. En juo tippaakaan viinaa.
Mutta ei käy päivääkään ettei päässäni käy vilauksia lapsuudestani ja käyn niitä läpi kyllä loppuikäni. Eli kiitti vaan äiti, voiku voisin sulle kertoa nyt aikuisiässä mitä teit mulle mutta kun joit ittes hautaan niin minkäs sille voi.- wryrwjwjt
"semmosta"
Aika sanattomaksi vetää!!!
Onneksi olet saanut myöhemmin hienon elämän!!
Aikamoinen selviytymistarina! Uskon vakaasti että kaikki kokemasi on tehnyt sinusta todella hyvän äidin.
Kaikkea hyvää elämääsi ja perheellesi!
- järkyttävä leffa
Yhden lapsen (pojan) kokemuksista karseesta äidistä tehty elokuva nimeltä "Petollinen on ihmissydän" löytyy täältä youtubesta seuraavasta linkistä
http://youtu.be/9-iuDY4PaIk
Kertoo pikkupojasta joka huostaanoton jälkeen palautetaan väkisin hullulle äidilleen. - Yx mutsi
Äitiys on myytti menneestä, ajoista, jolloin miessukukunta on nostanut naisen jalustalle äitinä, jotta hän pysyy alamaisena, käskyläisenä ja kuuliaisena ihmisenä ja naisena, jota on helppo hallita.
Mutta äiti on vain ihminen kaikkien muiden ihmisten lailla, hyvine, huonoine ja pahoine puolineenkin. Liian monen äidin kohtalo on vieläkin miehen kädessä, ja silloin siitä voi tulla sellainen, kuin sinunkin äitisi. Rakkaudeton ei osaa rakkautta antaa eikä jakaa.- tod väsynyt
Olisi sitten hankkimatta lapsia. Aikuisella on velvollisuus tuntea itsensä ja tiedostaa rakkaudettomuutensa. Siksi hänen on vastuutonta hankkia itselleen lapsia.
- Väärin ymmärretty
tod väsynyt kirjoitti:
Olisi sitten hankkimatta lapsia. Aikuisella on velvollisuus tuntea itsensä ja tiedostaa rakkaudettomuutensa. Siksi hänen on vastuutonta hankkia itselleen lapsia.
Suurin osa ns. aikuisista ei ole aikuista ikinä nähnytkään. Ikä pelkästään ei sellaiseksi tee eivätkä tavalliset tanelit ole koskaan ymmärtäneet opetella tuntemaan omaa itseään ja sisintään. Mutta kaikesta ja kaikista muista he kyllä tietävät kaiken. Nämä palstat ovat täydellinen osoitus siitä.
- AP VALEHTELEE
Kuinka sä kehtaat valehdella äidistäsi noin pahasti, hänestä joka vaatettanut ja ruokkinut ja pitänyt susta huolta koko elämäsi ajan
- Tyttö
Ihmiseksi kasvamiseen ei kyllä pelkkä ruoka ja vaatteet riitä.
- game over
Taidat olla juuri se oman äitini kaltainen narsisti, joka kieltää kaiken, jopa sen tosiasian, että hän ei ikinä pitänyt minusta huolta. Olen jo keski-ikäinen ja omat lapsetkin lähteneet jo maailmalle, mutta vieläkin äitini sepittää tarinoita minun lapsuusvuosistani sisko- ja velipuolilleni. Tarinankertojana hän onkin aivan omaa luokkaansa, niin suurta pokkaa ei ihan kenellä tahansa olekaan. Minun pelastukseni on ollut se, että sain kasvaa täysipainoisen ja turvallisen lapsuuden, ilman äitiä, muuten voisin olla ihan samanlainen tarinankertoja ilman minkäänlaista omaatuntoa ja vastuuta omistani lapsistanikaan.
Minun huoltajani ovat olleet mummoni ja isäni, äitini ei koskaan ollut läsnä, ei koskaan muistanut minua edes syntymäpäivinä tai jouluina, ei käyttänyt edes tapaamisoikeuttaan, vaikka sellianen hänelle annettiin. Nyt hän on eläkkeellä ja elää pienen eläkkeen varassa. Syynä tietenkin se, että työ ei ole koskaan maistunut. Hänen nuoremmat lapsensa avustavat häntä rahallisesti ja myös minua epäsuorasti ja välillä suoremminkin pyydetään osallistumaan näihin talkoisiin.
Pärjään ihan hyvin, mutta en todellakaan ymmärrä miksi minun pitäisi elättää äitiä, joka käytännössä on vain synnyttänyt minut???
Minulta muille liikenevät rahat menevät kyllä lapsilleni ja niille ihmisille, jotka ovat minua auttaneet oli kyse sitten taloudellisesta tai muusta avusta.
Olen siis ollut äidilleni yhdentekevä, kunnes olen kasvanut aikuiseksi, työtätekeväksi kansalaiseksi. Taloudellinen avustus olisi toivottavaa, koska onhan kyseessä vanha pienellä eläkkeellä kitkuttava mummo.
Mutta äiti hyvä, en aio avustaa sinua, en taloudellisesti enkä muutenkaan,
pelkkä biologinen vanhemmuus on mielestäni muutenkin yliarvostettua.
Liian harvoi, mutta joskus kuitenkin, sitä saa mitä tilaa!!!! - 14+10
Tulevan lapsen vanhemmille pitäisi olla pakollinen vanhemmuuskoulu, jolloin myös arvioitaisiin henkilön valmiuksia selvitä roolistaan ja tehtävästään. Jotkut tapaukset saataisiin ehkä myös johtenkuten silloin seulottua silmänalle, tosin ne karseimmat eivät tietenkään näy yleensä päällepäin.
- piiloon jää
"tosin ne karseimmat eivät tietenkään näy yleensä päällepäin...."
Näinhän se valitettavasti juuri menee ja tässä piilee ongelman suurin osa, niin kuin jäävuorestakin näkyy pinnalla vain pieni huippu. Monasti kulissit ovat tiptop -kunnossa, ulkopuolisten silmissä kaikki on hyvin. Lapsi kokee sen todellisuuden. Yksin. - Hermanneiee
piiloon jää kirjoitti:
"tosin ne karseimmat eivät tietenkään näy yleensä päällepäin...."
Näinhän se valitettavasti juuri menee ja tässä piilee ongelman suurin osa, niin kuin jäävuorestakin näkyy pinnalla vain pieni huippu. Monasti kulissit ovat tiptop -kunnossa, ulkopuolisten silmissä kaikki on hyvin. Lapsi kokee sen todellisuuden. Yksin.Minun äidistäni pidettiin. Hän osasi olla muiden kanssa ja oli avulias. Minut hän nujersi täysin lapsesta lähtien. En koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Opin lukemaan vasta ekan luokan syyslukukauden loppupuolella. Mitään apua lukemiseen äiti ei antanut, sätti minua tyhmyydestä ja lukitsi huoneeseeni opettelemaan. Hän vertasi minua aina serkkuuni, koulussa hyvin menestyvään tyttöön. Tiina osasi sitä, Tiina osasi tätä. Tiina oli kiltti, minä en ollut (vaikka oikeasti en koskaan tehnyt kepposia enkä sanonut kenellekään pahasti). Minä olin kuulemma niin hirveä lapsi, ettei minun kanssani kukaan koskaan haluaisi olla.
En pärjännyt koulussa, ja se hävetti äitiä. Mutta mitään apua hän ei antanut. Isäkään ei. He tuskailivat yhteen ääneen, miksi en voi olla niin kuin muut. Että miksi en osaa matematiikkaa, miksi olen huono liikunnassa... luin paljon kirjoja lapsuuteni aikana, mutta se oli haihattelua. Mikään ei kelvannut, kun kerran sanoin unelmastani tulla lääkäriksi, äitini alkoi nauraa ja sanoi, ettei minusta ole siihen. Isä sanoi jotain että siihen vaadittaisiin lukupäätä jota minulla ei ole. Kun kysyin, että missä minä sitten olisin hyvä, sain vastauksen: emme me tiedä, sinun pitää se itse tietää!
Kun he erosivat, äiti jätti huoltajuuden kokonaan isälle saate sanoin, ettei hän halua ottaa minusta mitään vastuuta. Olin 11-vuotias. Jäin isälle, ja sitten kävi se tavallinen tarina: isä löysi uuden ja uudella oli kaksi omaa tyttöä ja minä jäin heidän varjoon. Kukaan ei tukenut ja kukaan ei halunnut minua luokseen. Mummini, joka oli pitänyt puoliani, kuoli ollessani 14-vuotias. Kun olin 17, äiti kehotti minua muuttamaan omilleni koska "isäsi haluaa jo elää omaa elämäänsä ja sinä olet vain tiellä".
Koskaan en ole muuten koskenut huumeisiin, enkä ole alkoholisti. En ole koskaan rikkonut lakia. Olen ollut huomaamaton ja pelännyt ihmisiä, varsinkin naisia. En ole käynyt kouluja, mutta olen tehnyt hanttihommia silloin tällöin. Nyt olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Vanhempieni mielestä en ole saavuttanut mitään, enkä tule saavuttamaankaan koska olen 30v. Uskon huonouteeni itsekin, olen uskonut jo lapsesta lähtien. - Tyttö
Hermanneiee kirjoitti:
Minun äidistäni pidettiin. Hän osasi olla muiden kanssa ja oli avulias. Minut hän nujersi täysin lapsesta lähtien. En koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Opin lukemaan vasta ekan luokan syyslukukauden loppupuolella. Mitään apua lukemiseen äiti ei antanut, sätti minua tyhmyydestä ja lukitsi huoneeseeni opettelemaan. Hän vertasi minua aina serkkuuni, koulussa hyvin menestyvään tyttöön. Tiina osasi sitä, Tiina osasi tätä. Tiina oli kiltti, minä en ollut (vaikka oikeasti en koskaan tehnyt kepposia enkä sanonut kenellekään pahasti). Minä olin kuulemma niin hirveä lapsi, ettei minun kanssani kukaan koskaan haluaisi olla.
En pärjännyt koulussa, ja se hävetti äitiä. Mutta mitään apua hän ei antanut. Isäkään ei. He tuskailivat yhteen ääneen, miksi en voi olla niin kuin muut. Että miksi en osaa matematiikkaa, miksi olen huono liikunnassa... luin paljon kirjoja lapsuuteni aikana, mutta se oli haihattelua. Mikään ei kelvannut, kun kerran sanoin unelmastani tulla lääkäriksi, äitini alkoi nauraa ja sanoi, ettei minusta ole siihen. Isä sanoi jotain että siihen vaadittaisiin lukupäätä jota minulla ei ole. Kun kysyin, että missä minä sitten olisin hyvä, sain vastauksen: emme me tiedä, sinun pitää se itse tietää!
Kun he erosivat, äiti jätti huoltajuuden kokonaan isälle saate sanoin, ettei hän halua ottaa minusta mitään vastuuta. Olin 11-vuotias. Jäin isälle, ja sitten kävi se tavallinen tarina: isä löysi uuden ja uudella oli kaksi omaa tyttöä ja minä jäin heidän varjoon. Kukaan ei tukenut ja kukaan ei halunnut minua luokseen. Mummini, joka oli pitänyt puoliani, kuoli ollessani 14-vuotias. Kun olin 17, äiti kehotti minua muuttamaan omilleni koska "isäsi haluaa jo elää omaa elämäänsä ja sinä olet vain tiellä".
Koskaan en ole muuten koskenut huumeisiin, enkä ole alkoholisti. En ole koskaan rikkonut lakia. Olen ollut huomaamaton ja pelännyt ihmisiä, varsinkin naisia. En ole käynyt kouluja, mutta olen tehnyt hanttihommia silloin tällöin. Nyt olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Vanhempieni mielestä en ole saavuttanut mitään, enkä tule saavuttamaankaan koska olen 30v. Uskon huonouteeni itsekin, olen uskonut jo lapsesta lähtien.Hermanneiee,
äitisi käytös muistuttaa todella paljon oman äitini käytöstä. Ulospäin ollaan niin herttaista ja empaattista. Kotona läheisille paljastetaan se pimeä puoli, ilman mitään tolkkua.
Itse menestyin koulussa hyvin, jopa erinomaisesti. Tämä herätti äidissä raivokasta kateutta. Jos äiti on tuollainen, ei ole todellista merkitystä, miten tytär menestyy vai menestyykö. Mikään ei ole hyvä kuitenkaan äidille. Kaikesta tulee hänelle paha mieli. Tyttären kärsimys lienee ainut, millä voi äidilleen antaa hyvän mielen?
Älä ota vastaan enää sitä valheellista kuvaa, mitä äitisi on sinulle itsestäsi uskotellut, koska se ei ole totta! Älä usko huonouteesi enää hetkeäkään! Äitisi syytökset ovat tulleet väärään osoitteeseen, palauta ne mielessäsi lähettäjälle.
Suosittelen Karyl McBriden kirjaa Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä.
- Yks vaan ___
Kävin tänään äitini luona kylässä. Otin pois kaikki itseäni koskevat valokuvat. Nautin siitä, kun se akka itkee. Hän on manipuloinut veljeäni jo vuosia.
Äitini on maailman pahin valehtelija/psykopaatti.- Hyi h-i !
Oletko analysoinut oman ongelmasi yhtä hyvin ja perusteellisesti kuin äitisi?
- valitettavastinäinon
Oma äitini ei tiedä minun olevan vakavasti sairas. Enkä halua hänen tietävänkään. Se olisi hänen aseensa päästä sairaalla tavalla lähelleni. On yrittänyt jo monella muulla tavalla tulla ja lopulta pilannut elämäni käsitystä onnellisuuteen.
- Sairastelun syy
Olet luultavasti vakavasti sairas juuri tästä syystä. Kandeisko miettiä, kumpi on sairaampi? Ja mitä sillä on loppupeleissä väliä.
- valitettavastinäinon
Suoraan sanottuna ei enään kiinnosta. Kiinnostus lopahti aikoja sitten. Asenne muokkautuu elämän mukaan. Olen onnellinen tässä tilanteessa ja kaikki hyvin.
- römpöti
Toi vingu hiljaa on varmaan narsisti.
- Voimia teille
Tuli itku näitä lukiessa. Olen 40 ja kannan vieläkin pahaa mieltä siitä millaista kotona oli. Kohtalotovereita näköjään löytyy.
Kiitos teille, jollain kummallisella tavalla lohduttaa tieto, ettei ole yksin kokemuksensa kanssa.
Voimahalaus kaikille. - Missä ero?
Yleensä ymmärrys auttaa hahmottamaan, miksi kotona oli sellaista kuin oli. Aikuiseksi kasvaminen, ajatus- ja asennemaailman muokkaaminen ja järjen, mutta myös sydämen, käyttäminen auttavat näihin asioihin ja juttuihin ihan yhtä lailla kuin kaikkiin muihinkin aiheisiin.
Kovat kotiolot voivat olla myös hyvä kohtalo, jos osaa kääntää vastoinkäymiset voitokseen. Oletko koskaan miettinyt, miksi toiset osaavat / pystyvät, toiset eivät? - taistelia
Hyvä juuri näin kun on ollut rankka elämä ja on oppinut kääntämään sen voitoksi. Mikään ei ole ollut itsestään selvää on joutunut taistelemaan useinkin asioiden eteen.Jos jokin on tullut liian helpolla miettii,että meniköhän se nyt varmasti niin.
- fighter too
Että veit sanat näppikseltäni:)
- Ilailaila
Kauheaa! Lastensuojelun uhreja olette. Nimenomaan kuulemisissa ku sössitään, saadaan se väkivaltainen vanhempi vauhkoontuun ja suo salaisuudet menee vielä vain syvemmälle..
Lastensuojelussa on jotain sadistista, esim.väkivallan tunnusmerkkejä ei löydä ydinperheeseen tarkoitetusta tunnistamisoppaasta, kun taas sijoitettuja lapsia koskeva opas tuo huomattavasti näkyvämmäksi väkivallan. Mitä näillä käytännön kannalta on edes eroa? Ei mitään,ja juuri siksi sadismi sopii selittämään tuota.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826