Havaintoja kaivataan
Tiistai 6.3. aamuyöllä Ylläskaltion viereiseltä mökiltä omille teilleen ilman pantaa karannut Urho-koira löytyi kuolleena Äkäslompolon Nililahden rannalta hiihtoladun vierestä samana aamuna.
Ruumiinavauksessa koirasta löytyi selviä merkkejä myrkytyksestä sekä jaloista hiertymähaavat, joita ei pystytty selittämään. Viimeisen parin viikon aikana Urho oli erittäin leikkisä ja söi hyvin. Urho oli muutenkin virkeä eli viitteitä myrkytyksestä ei ollut aiemmin.
Löydettäessä Urhon suusta ja raajoista valui verta, mutta löytöpaikalle ei kulkenut koiranjälkiä eikä verijälkiä. Tämän johdosta uskon, että koirani kuolemaan liittyy rikos. Paikalla oli moottorikelkan jäljet, jotka tulivat järven jään yli suoraan Jounin Kaupan rannasta ja tekivät U-käännöksen löytöpaikan rannassa. Myöskään alueella asuvat koiranomistajat eivät olleet nähneet toisista koirista kiinnostunutta isokokoista koiraa eikä Urhoa oltu ulkoilutettu Nilivaaran alueella. Urho ei ole lähtenyt koskaan omia lenkkipolkuja pidemmälle. Urho ei ole myöskään purrut ketään, ei ole ollut agressiivinen ja pelkäsi hevosia sekä poroja – ohi kuljettaessa se kulki lenkittäjän takana häntä koipien välissä.
Haluaisin tietää näitkö, kuulitko tai tiedätkö asiasta jotain?
Urho oli n. 50kg Owczarek Podhalanski uros.
Ratkaisuun (tuomioon) johtavalle vihjeelle luvassa tuntuva palkkio, jotta asia saataisiin selvitettyä eikä vastaavaa enään tapahtuisi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.