JUNGLE BROTHERS (USA)
“Straight out the Jungle Spring Re-Union Tour 2012”
Jungle Brothers Turkuun
Amerikan itärannikon hip hop -legenda Jungle Brothers saapuu keväällä Suomeen. Vuodesta 1987 toiminut rap-trio nähdään keskiviikkona 11.4. Helsingin The Venuessa ja seuraavana iltana Turun Klubilla.
Jungle Brothers kuuluu The Native Tongues -yhteisöön, jonka bändit kunnostautuivat jo 1980-luvulla yhdistelemällä jazzia ja hip hop -biittiä. Jungle Brothersin ohella rennon ja orgaanisen rytmin asialla olivat mm. De La Soul, A Tribe Called Quest ja Queen Latifah.
Jazzin lisäksi Jungle Brothers osoitti joustavuutta myös suoran tanssimusiikin suuntaan. Yhtyeen ja tuottaja Todd Terryn viilaama klubihitti I'll House You antoi suunnan sille housen ja rapin yhdistämiselle, mikä valtasi tanssilattiat 1990-luvulla.
Jungle Brothersissa vaikuttavat yhä mikkimiehet Mike Gee ja Afrika Baby Bam sekä dj Sammy B. Keväällä 2012 kolmikko kiertää vuoden 1988 albuminsa hengessä: Straight out the Jungle on legendaarisen ryhmän klassisin albumi, arvostelumenestys, joka toi hip hopiin aivan uudenlaisen, elävän sykkeen.
to 12.4.2012 Turku, Klubi
dj:t Resupekka & DoubleM
Liput 12e toim. kulut Tiketistä tai 15e ovelta
http://en.wikipedia.org/wiki/Jungle_Brothers
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jungle_Brothers
JUNGLE BROTHERS (USA) 12.04.2012 TURKU, Klubi
nembooking
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774