Olen yli viiskymppinen. Isäni oli sotaveteraani. Äitini kakskytluvulla syntynyt.
Monet suree sotaorpouttaan.
Viime päivinä radiosta on tullut joitakin ohjelmia, joiden takia rupesin kirjoittamaan. Avioeroista ja etävanhemmista oli puhetta. Siitä, että lapset ovat välillä isän tyttöja ja poikia tai äidin tyttöjä ja poikia.
Toki olen sitä mieltä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Mutta se on oikeus. Ei velvollisuus.
Minun sukulaiset ihmettelevät miksí en käy isän haudalla. Äiti kuoli äskettäin. En pysty suremaan, vaikka todella suren. Suren sitä, että niín ihana ihminen kun äiti olikin muitten mielestä, hän ei ollut minulle sellainen äiti, joka olisi rakastanut ja suojellut minua.
Siinä radio-ohjelmassa oli paljon puhetta siitä, että lapset tarvitsevat äitiä ja isää. On aikakausia kun lapsi on isän lapsi tai äidin lapsi.
Ja että silloin aito vanhempi osaa vastata lapsen tarpeisiin.
Koko ikäni kuulin että vanhempia pitää kunnioittaa. Toki. mutta niin pitää kunnioittaa lapsiakin. Jos äitisuhde tai isäsuhde on hyvä niin lapsen on hyvä kasvaa aikuiseksi.
Isä oli sodassa saanut sieluunsa vamman. Äiti oli hyvä ihminen, mutta hänellä ei ollut voimia meitä puolustaa.
Omia lapsiani ja lastenlapsiani rakastan ja puolustan joka ainoassa tilanteessa. Tiedän, että olen elämässäni tyriny pirusti, mutta lapseni olen hoitanut hyvin. Tiedän sen siitä, että lapset turvautuvat minuun. Uskovat omat lapsensa minun hoitooni. Meillä on hyvät välit lasten ja heidän perheittensä kanssa.
Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että vanhoja ihmisiä ei tarvitse kunnioittaa vain sen takia, että he ovat vanhoja, vanhempia.
jammu siltavuorikin oli kuollessan yli kahdeksankymppinen.
Monet suree sotaorpouttaan.
Viime päivinä radiosta on tullut joitakin ohjelmia, joiden takia rupesin kirjoittamaan. Avioeroista ja etävanhemmista oli puhetta. Siitä, että lapset ovat välillä isän tyttöja ja poikia tai äidin tyttöjä ja poikia.
Toki olen sitä mieltä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin. Mutta se on oikeus. Ei velvollisuus.
Minun sukulaiset ihmettelevät miksí en käy isän haudalla. Äiti kuoli äskettäin. En pysty suremaan, vaikka todella suren. Suren sitä, että niín ihana ihminen kun äiti olikin muitten mielestä, hän ei ollut minulle sellainen äiti, joka olisi rakastanut ja suojellut minua.
Siinä radio-ohjelmassa oli paljon puhetta siitä, että lapset tarvitsevat äitiä ja isää. On aikakausia kun lapsi on isän lapsi tai äidin lapsi.
Ja että silloin aito vanhempi osaa vastata lapsen tarpeisiin.
Koko ikäni kuulin että vanhempia pitää kunnioittaa. Toki. mutta niin pitää kunnioittaa lapsiakin. Jos äitisuhde tai isäsuhde on hyvä niin lapsen on hyvä kasvaa aikuiseksi.
Isä oli sodassa saanut sieluunsa vamman. Äiti oli hyvä ihminen, mutta hänellä ei ollut voimia meitä puolustaa.
Omia lapsiani ja lastenlapsiani rakastan ja puolustan joka ainoassa tilanteessa. Tiedän, että olen elämässäni tyriny pirusti, mutta lapseni olen hoitanut hyvin. Tiedän sen siitä, että lapset turvautuvat minuun. Uskovat omat lapsensa minun hoitooni. Meillä on hyvät välit lasten ja heidän perheittensä kanssa.
Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että vanhoja ihmisiä ei tarvitse kunnioittaa vain sen takia, että he ovat vanhoja, vanhempia.
jammu siltavuorikin oli kuollessan yli kahdeksankymppinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se on ihan hanutista että vanhempiä täytyy kunnioittaa vaan se kunnioitus on ansaittava että silleen, Se kunnioitus on semmoista vuosisadan alun hapatusta että silleen. Itse en kanssa ymmärrä laheisten haudalla käyntiä ollenkaan ja itsekkin olen kerran tai kaksi käynyt isäni haudalla en ole mikään haudanpalvoja että silleen.
Olen ihan samaa mieltä aloittajan kanssa.
Kunnioitus ei ole eikä saa olla iästä kiinni. Ihan yhtä lailla kuuluu kunnioittaa lapsia, nuoria ja vanhempia sekä vanhuksia. Ei kunnioittaa jotakuta - jopa inhottavaa ihmistä - vain koska hän on elänyt x vuosikymmentä. Sehän on ihan hullu vaatimus.
Jotkut vaativat aina lapsia ns. ymmärtämään vanhempiaan olosuhteista huolimatta. Mutta eikö vanhemmilla kuitenkin aivan ensin ole velvollisuus sekä ymmärtää että tukea ja rakastaa niitä lapsia, jotka ovat tähän maailmaan toimittaneet.
Jotkut kohtelevat erittäin huonosti lapsiaan. Miksi nämä lapset siis kunnioittaisivat vanhempiaan?
vai niin
Kyllä vanhempia pitää kunnioittaa sillä tavoin, että he ovat ainoat oikeat äiti ja isä sinulle. toinen asia on sitten heidän tietonsa ja taitonsa, sillä kukaan ihminen ei taida ja osaa kaikkea, joten eivät vanhammat voi määräillä vaan ainoastaan kertoilla kuten te lapsetkin omia näkemyksiänne, yhteisestä keskustelusta syntyy useimmiten se oikea näkökanta, vanhemmat oppivat lapsiltaan ja lapset vanhemmiltaan.
Olen vahvasti sitä mieltä, että aina kannattaa kysyä ja kuunnella myös omia vanhempiaan ja muitakin vanhempia ihmisiä, heillä on varmasti kertynyt elämänviisautta, josta voi olla hyötyäkin, mutta määräilyllä ei edeta asioissa.
Jokainen tasapainoinen vanhempi todellakin toivoo lapselleen aina vain hyvää, lapsen vaikeudet ovat taakka myös vanhemmille, esimerkiski avioerot ovat hyvin raskaita varsinkin jos on vielä lisäksi lapsenlapsia, jotka siinä myllerlyksessä jäävät aina jalkoihin, niin monesti eronneet ovat itse niin väsyneitä ja ärtyneitä, että lapset unohtuvat, heille annetaan ruokaa jos muistetaan, heidän muuhun oloonsa ei juuri riitä mielenkiinto, kun oma pää jauhaa tuota eroasiaa ja joskus alkaa mieletön piletyskin, että lapset ovat todella heikoilla.
Vanhempien tuki on varmasti useimmiten olemassa, mutta kun asianne ovat kovasti sekaisin, ette hyväksy oikein mitään, ettekä kerro oikein mitään, on kovin vaikeaa antaa sitä tukea muuta kuin rukoilla puolestanne. Kumpa tietäisitte kuinka monta vanhempaa valvoo ja toivoo teille hyvää, jos lapsella on vaikeaa on vanhammallakin taakkaa niin, että yöunet eivät oikein tule.
@tuki on aina olemass
Mitä ihmeen sontaa oikein suolsit nyt tuossa kirjoituksessa? Tuliko paha omatunto, kun olet kohdellut kaltoin lapsiasi ja nyt he eivät ylistäkään sinua enkeliksi maan päällä?
Asioiden ei tarvitse olla mitenkään "sekaisin" kuten väitit. Minulla ainakin on omat asiani hyvin. Äitini sen sijaan nähtävästi on erittäin kateellinen siitä, että olen löytänyt hyvän aviomiehen ja tulen omillani toimeen - enkä jäänytkään hänen naimattomaksi piiakseen, kuten hän on suoraan sanonut toivoneensa.
Minkäänlaista tukea en koskaan vanhemmiltani ole saanut vaan päin vastoin aina joutunut tukemaan heitä ja myös sisaruksiani.
Olet nähtävästi kaiken lisäksi joku lahkolainen tai jeesustelija, se nyt vielä tästä puuttui. Miksi käyt edes lukemassa tätä palstaa, käsittämätöntä.
Arkipäivän realisti, sama tyyppi joka aamuyön tunteina käy kirjoitttelemassa useampaan ketjuun eri nimimerkeillä. Ei siinä mitään, sitä vartenhan tämä sivusto on.
Pistää silmään sinun ikävä asenteesi. Jos ihmiset kirjoittavat vähän laajemmalla sydämmellä olet heti syyttämässä heitä huonosta omastatunnosta ja vihjailet että kirjoituksilla puolustellaan omia tekosia. Mitä ihmeen idioottipsykologiaa tuo on??
Ja sinun kaltaiset Ikävät ihmiset ovat jollain lailla oikeutetuimpia lukemaan tätä palstaa kuin mainitsemasi lahkolaiset ja jeesustelijat (mitä ikinä ne sitten ovatkin)?
LOL, onko mielestäsi ihan totta jotenkin paheksuttavaa kirjoitella näillä palstoilla “aamuyön tunteina”? Kuulostaa tosi pahaenteiseltä, kirjoittaa nyt sellaiseen vuorokaudenaikaan! Saako kysyä, miksi? – Mieleesi ei muuten ole tainnut juolahtaa se tosiseikka, että suomen kieltä taitavia asuu tuhatmäärin ympäri maapalloa eivätkä kaikkien kellot näytä aamuviittä samaan aikaan kuin Suomen leveysasteilla. En aio ruveta leimaamaan omia kommenttejani paikallisella kellonlyömällä, koska en käsitä, mitä merkitystä kirjoituksen ajankohdalla voisi kenellekään _asiasta_ kiinnostuneelle olla. Joku autistinen tai muuten vain neuroottinen tarkkailija on asia erikseen, mutten aio lellitellä sellaisiakaan.
Toinen seikka, joka minua vähän ihmetyttää: eikö saisi käyttää useita nimimerkkejä? Käytätkö itse ihan tosi aina tuota samaa kaunista “suksi kuseen”, vaikket ole rekisteröitynyt? Minä käytän kyllä tavallisesti yhtä ja samaa, kulloiseenkin tilanteeseen keksimääni nimimerkkiä yhdessä ketjussa, mutta muistini ei sen pidemmälle yllä, joten signatuurini saattaa tosiaan vaihdella tiuhaankin ketjusta ja palstasta riippuen. Kovin usein en viitsi kommentoida ylipäätänsäkään. Epäilen syvästi sinun tietävän, milloin juuri minä mukamas olen jonkin nimimerkin takana.
Joskus luen huvikseni vuosiakin vanhoja ketjuja ja mietin, olinkohan itse tuon tutulta kuulostavan kommentin kirjoittaja, vai kuitenkin joku muu, jolla sattuu olemaan samanlaisia tuntoja ja mielipiteitä. En pidä koko nimimerkkiasiaa mitenkään tärkeänä sen paremmin itselleni kuin muille. Joka haluaa pitää yhtä ja samaa joka ikisessä keskustelussa vuodesta toiseen, se rekisteröiköön nimimerkkinsä. (Muutenhan sitä samaa voi joku muukin käyttää, hui.) Itse en kyllä viitsi ruveta kirjautumaan jonnekin S24:n kaltaiselle vessanseinälle vain koska mieleeni saattaa juolahtaa jotakin kommentoitavaa ja koska joltakulta saattaa lähestulkoon mennä yöunet käytökseni takia, sori vaan.
Tavallisen kokeneen ihmisen ääni kait sentään painaa hivenen enemmän kuin sellaisen, joka yhä leikkii jossain taivaanrannan yläpuolella mielikuvitusystävien parissa ja uneksii perusteettomasta harmoniasta, vaikka on iältään aikuinen. Jotkut tuollaiset ihmiset eivät nähtävästi kestä ajatusta, ettei heidän paratiisiksi kuvittelemaansa maailmaa jumalolentoineen olekaan olemassa. Sitten ruvetaan haukkumaan realisteja ilkeiksi ja ikäviksi ym. Pahoittelen, jos totuus tuntuu ikävältä, mutta minkäs tosiasioille voit? Ei auta itku markkinoilla.
Minun mielestäni lapsen, aikuistuneenkaan, ei tarvitse yrittää “ansaita” rakkautta ja sitten vain kohauttaa olkiaan, jollei sitä saa omilta vanhemmiltaan, ja yrittää peitellä vanhempiensa kovuutta “ymmärtämällä”. Puppu ei muutu asialliseksi sillä, että moititaan realistista asennetta “ilkeäksi”. Myönteisyys on ihan kliffaa hei, mutta rajansa kaikella. Maailma ei ole ruusunpunainen.
En jaksa tämän enempää keskittyä tähän pseudokeskusteluun. Tsemppiä vaan, nimimerkki “suksi kuseen” (kuvaileekohan se tarkastikin omaa ikävää asennettasi).
En ole mitään tukea pyytämässä, minulla menee ihan hyvin nykyään.
Vanhempani ovat kuolleet, levätkööt rauhassa.
Äiti oli "dementoitunut" jo nuorena, puhui vaan sota-ajasta, millaista oli silloin. Se oli varmasti raskasta, ja jätti äitiin merkkinsä. Mutta kun minä ja sisarukseni olimme lapsia ja nuoria, oli vaikea puhua äidin kanssa mistään asiasta, koska kaikki kääntyi aina sota-aikaan. Isän kanssa ei voinu puhua mistään, se vaan haukkui tai ivasi. Onnistumisia ei saanu olla koska vois tulla ylpeäksi. Kaikki mitätöitiin.
Ja ne vakio-oletukset, että kaikki vanhat on viisaita, voi mun mielestä vähän tarkentaa. Ahdistuneesta, sodan runtelemasta sanoisinko mielenterveydeltään järkkyneestä on aika vaikea sanoa vanha ja viisas. Ja niin kauan kuin muistan, äiti puhui mitä ennevanhaan tehtiin. Sillä taholla ylitarjonta kääntyi itseään vastaan.
Nuoret elää tätä päivää. Ja lasten ja nuorten pitää elääkin tulevaisuutta. Toki on hyvä tietää menneestä, mutta ei sitä mennyttä tarvi joka päivä toitottaa.
Vaikka pitääkin elää tätä päivää ja aikaa, lienee syytä kuitenkin aina ajatella onkohan se kaikki järkevää.
Minun mielestä jokaisen pitää osata valita oikea ja väärä, sen avulla moni asia on helpompi elää, tietenkin aina tapahtuu virheitäkin ja niistä pitää oppia ei kaatua masennukseen.
Kuunnella kannattaa aina juorujakin, mutta eihän niitä tarvitse eteenpäin levitellä, juoruissakin on aina jotain perää, eivät ne nyt ihan valetta useinkaan ole, joten oman itsesi kannalta on parempi näissä tapaukissa todella parasta olla varuillaan, että ei sykse itseään huonoon joukkoon.
Kannattaa miettiä myös työpaikoilla, joissa kilpailu on kovaa, onko jonkun tuttavuus oikeaa, vaiko yrittää kammeta sinut noloon asemaan ja pois ylenemisen mahdollisuuksista.
Elämä on kovaa, katsele ja kuuntele ja vähän epäilekin. Avioerojen jälkeen ole varsinkin hyvin epäileväinen uusiin tuttavuuksiin, kaikilla ei ole " puhtaita jauhoja pusseissaan."
Tuki on aina olemass:
Voi kun vanhemmat tyytyisivätkin vain rukoilemaan lastensa puolesta, olisinkin siitä iloinen. Mutta minun vanhempani on ottanut elämänasiakseen puuttua elämääni moninaisin tavoin, vaikka en sitä itse toivo :(