Rehellisyys työpaikan perii ?

jgfujhgk

Vanhoina hyvinä aikoina rehellisyyden perintöosa oli aloitusotsikkoa laajempi; väitettiinhän, että rehellisyys perisi jopa maan:) Vaan miten on nykyään, saako rehellisyydellä töitä, arvostaako työnantaja rehellistä työnhakijaa?

Vastaus on suhteellinen. Jos puhut sujuvasti seitsemää eri kieltä, olet valmistunut maisteriksi kahdessa vuodessa 5:n arvosanoilla ja tämä kaikki on vielä totta, ilman muuta saat työtä. Entäpä jos elämä ei olekaan mennyt niin kuin Strömsössä tai et ole mikään supersuorittaja yli-ihminen, kuinka sinun silloin käy? Ei hyvä. Oma tarinani toimikoon eräänä esimerkkitapauksena.

Minun elämäni ei mennyt Strömsön ohjesäännön mukaisesti. Pääsin opiskelemaan ns "hyvään" tiedekuntaan, mutta sitten seurasi paha takaisku. Sairastuin vakavasti. Kyseessä oli somaattinen sairaus, se todettakoon. Nuoruuteni meni tuon sairauden kanssa kamppaillessa, kaikki meni uusiksi. Piti opetella uudestaan kävelemään, syömään, kirjoittamaan. Tietysti tuota kaikkea seurasi vielä muun lisäksi syvä masennus, josta toipuminen oli sekin oma prosessinsa. Toivuin kuitenkin lähes ennalleni, kiitos kai sen kun olin sairastuessani nuori. Kognitiiviset taitoni ovat terveen keskivertoihmisen tasoa, mutta fyysinen suorituskykyni ei tule koskaan olemaan samaa luokkaa. Enpä kyllä olekaan minkään fyysisen työn "alalla".

Tämä kaikki on johtanut siihen, että CV:ssä on huima aukko, joka arvatenkin kiinnostaa työnantajia. En tosin ole hakenut tavanomaista työtä vaan ihan vain harjoittelupaikkoja omalta alaltani, palkattomiakin. En kelpaa edes niihin. Hakemus ja CV ovat muotonsa puolesta moitteettomia, suosittelijoita löytyy, kokemusta ja kielitaitoa. Ainoa vika taitaa olla siinä, että ne ovat rehellisiä. Olen ihan avoimesti kertonut, miksi CV:ssäni on aukko. Minua ei ole kertaakaan kutsuttu edes haastatteluun mihinkään niistä harjopittelupaikoista, joihin olen hakenut ja olen kirjoittanut niin monta hakemusta, että en kehtaa edes määrää sanoa. Joten; rehellisyys ei ilmeisesti olekaan niin arvostettua, kuin väitetään;)

Ainoa keino päästä työelämään kiinni on siis valehdella, siltähän tuo valitettavasti vaikuttaa. Tähänkö tässä yhteiskunnassa ollaan todellakin tultu! Iäkäs mummoni on kertonut ajoista, jolloin tanssipaikoilla saattoi jättää käsilaukkunsa vartioimatta eikä kukaan vienyt rahoja. Nykyinen yhteiskunta perustuu ainakin minun mielestäni sangen oksettaville arvoille. Ihmisille ei sallita epäonnistumia, ei sairastumisia, eliitti rohmuaa häikäilemättömästi itselleen etuja tavallisen kansalaisen kustannuksella, missään ei näy olevan rehellisyyttä saati moraalia.

Ehkä kaikista huvittavinta minun tarinassani on se, että alallani toimivan ihmisen tulisi olla "rehelliseksi tunnettu, elämäntavoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sopiva." Joopa joo. Vastedes otan toisenlaisen lähestymistavan. Minulla on hyvät sosiaaliset verkostot, tuttavillani on yrityksiä ja he ovatkin jo lupautuneet suosittelijoikseni, vaikka en siis ole ollut päivääkään heillä töissä. Saadakseni jalkani työelämän oven väliin minun on siis toimittava täysin omien arvojeni ja moraalini vastaisesti. Eipä tunnu kovin hyvältä. Enkä viitsisi lähteä kouluttautumaan uuteen ammattiin kun olen valmistumassa. Toisaalta, kai tässä ajanoloon masentuu niin pahasti, että itsemurhakin voisi olla vaihtoehto.

Anteeksi pitkä tilitys, oli pakko "avautua" kun tässä maailman menossa on niin paljon mätää minun mielestäni!

3

315

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • filosofihyökkäys

      Vaikutat samanlaiselta vahvan moraalisen tietoisuuden omaavalta persoonalta kuin itse olen. Kyseiseen ominaisuuteen kuuluu aina vahva oikeudenmukaisuuden taju. Olen miettinyt näitä samoja asioita jatkuvasti. Ihmisten välillä on sellainen ero, että jotkut kykenevät hyväksymään moraalittoman maailman ja toimimaan siinä. Toisille sen hyväksyminen on niin vaikeaa, että se häiritsee jopa normaalia ajattelemista.

      Yhteiskunta on todellakin läpimätä. Tämä johtuu eniten kahdesta asiasta: markkinatalouden vallasta ja ihmisen luontaisesta taipumuksesta itsekkyytteen siihen tullessa tilaisuus. Ironisesti kapitalismi perustuu juuri tähän luontaiseen itsekkyyteen yhteiskunnan käyttövoimana. "Yksilöiden itsekkäät halut johtavat parhaaseen lopputulokseen kaikkien kannalta", kuten Adam Smith itsekin totesi kuuluisassa teoksessaan. Smithin teoria toimii materiaalisesti ajatellen. Henkinen hyvinvointi onkin sitten jotain aivan muuta.

      Kapitalismihan perustuu hyvin pitkälti yksilöiden väliseen kilpailuun, jonka asema yhteiskunnassa aiheuttaa kaikkea muuta kuin henkistä hyvinvointia. Juuri tämä kilpailu pakottaa ihmiset moraalittomiin tekoihin, kuten tähän mainitsemaasi valehteluun. Rehellisyys ei ole perinyt maata enää pitkään aikaan.

    • worker14

      Olet oikeassa, ei kannatakkaan kertoa totuutta. Tuki se aukko cv.ssä ja keksi jokin selitys, että olet vaikka tehnyt opintoja mistä et valmistunut kun se ei ollutkaan sun juttu, tai sulla on ollut jokin oma firma nykyään niitä on kaikenlaisia..

    • Anonyymi

      ei rehelisyys paljoa auta,työn,toistaseksi,määräaikainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1190
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      117
      1060
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      731
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      630
    Aihe