Kun luen tätä alempana olevaa surullista avausta, halusin kertoa tilanteesta toisen osapuolen näkökulmasta.
Olen vielä nuori mies, jolle perheemme lapset ovat erittäin tärkeitä, tai ainakin varmuus siitä, että heidän elämänsä alkaa kotoa hyvistä lähtökohdista.
Kun perhettäni aloimme perustaa, olin hyvin sokeasti rakastunut kauniiseen vaimooni ja lähes taivaissa, kun ymmärsin, että hän halusi lapsia kanssani. Silmäni aukenivat varsin nopeasti hänen suhteensa, mutta rakkaus hänen ulkoiseen kauneuteensa säilyi pitkään. Luonne ja tavat sensijaan alkoivat pikaisesti ylittää sietokykyni rajat. Puntaroin usein ja pitkään vaihtoehtojani, niitä ei lapsirakkaalla miehellä ole monia. Jossakin vaiheessa vain päätin, että tämä on osa elämääni, osa jonka kestän kuin mies. Tämä päätös helpotti koko elämääni, olin tehnyt päätöksen, että tämä loppuu, kun lapset ovat kylliksi isoja. Kun ei enään ota stressiä vaimon käytöksestä, ei kiinnosta hänen mahdolliset ulkopuoliset suhteet (mainittakoon, ettei ne ole ongelma), ei tarvitse laskea edes mielessään, onko tehnyt enempi tai vähempi kuin vaimo. Kaiken kaikkiaan elämä on varsin mallikasta ja onnellista, kun vaimoon suhtautuu kuin kodinhoitajaan, joka on meillä kylässä, ärsyttää, mutta on välttämätön. Kun vaimo iltaisin änkee viereen, niin ei se pahalta tunnu pitää hänestä hieman kiinni, tai seksi, käyhän miehet maksullisissakin. Tosin tiedänhän minä, että seksi rakastuneena on aivan toista.
Olen kuitenkin sellaista tyyppiä, ettei mitkään yhdenyön suhteet ole heiniäni, joten pettämiset ovat jääneet varsin vähiin, enkä tietoisesti hae ulkopuolista seuraa.
Eli jonain päivänä minäkin ilmoitan vaimolleni lähteväni. En aio riidellä mistään, en edes keskustella. Ne ajat, jolloin halusin keskustella päätyivät vaimoni periksiantamattomuuteen tai hänen hävitessään, hänen keskustelemattomuuteen.
Tiedän, että se tulee olemaan kova paikka hänelle, tiedän, että hän saa uuden miehen tilalleni ja toivon, että hänkin voisi vielä olla onnellinen, mutta minä aikoinani yritin parhaani, mutta hän halusi päästä helpoimmalla.
Yhteiskunta ei anna miehelle oikeasti naisen lailla mahdollisuutta päästä epämiellyttävästä naisesta eroon. Eroon pääsee vain kaikesta tai ei mistään. Saman saa ampumalla kuulan kalloonsa.
Olen vielä nuori mies, jolle perheemme lapset ovat erittäin tärkeitä, tai ainakin varmuus siitä, että heidän elämänsä alkaa kotoa hyvistä lähtökohdista.
Kun perhettäni aloimme perustaa, olin hyvin sokeasti rakastunut kauniiseen vaimooni ja lähes taivaissa, kun ymmärsin, että hän halusi lapsia kanssani. Silmäni aukenivat varsin nopeasti hänen suhteensa, mutta rakkaus hänen ulkoiseen kauneuteensa säilyi pitkään. Luonne ja tavat sensijaan alkoivat pikaisesti ylittää sietokykyni rajat. Puntaroin usein ja pitkään vaihtoehtojani, niitä ei lapsirakkaalla miehellä ole monia. Jossakin vaiheessa vain päätin, että tämä on osa elämääni, osa jonka kestän kuin mies. Tämä päätös helpotti koko elämääni, olin tehnyt päätöksen, että tämä loppuu, kun lapset ovat kylliksi isoja. Kun ei enään ota stressiä vaimon käytöksestä, ei kiinnosta hänen mahdolliset ulkopuoliset suhteet (mainittakoon, ettei ne ole ongelma), ei tarvitse laskea edes mielessään, onko tehnyt enempi tai vähempi kuin vaimo. Kaiken kaikkiaan elämä on varsin mallikasta ja onnellista, kun vaimoon suhtautuu kuin kodinhoitajaan, joka on meillä kylässä, ärsyttää, mutta on välttämätön. Kun vaimo iltaisin änkee viereen, niin ei se pahalta tunnu pitää hänestä hieman kiinni, tai seksi, käyhän miehet maksullisissakin. Tosin tiedänhän minä, että seksi rakastuneena on aivan toista.
Olen kuitenkin sellaista tyyppiä, ettei mitkään yhdenyön suhteet ole heiniäni, joten pettämiset ovat jääneet varsin vähiin, enkä tietoisesti hae ulkopuolista seuraa.
Eli jonain päivänä minäkin ilmoitan vaimolleni lähteväni. En aio riidellä mistään, en edes keskustella. Ne ajat, jolloin halusin keskustella päätyivät vaimoni periksiantamattomuuteen tai hänen hävitessään, hänen keskustelemattomuuteen.
Tiedän, että se tulee olemaan kova paikka hänelle, tiedän, että hän saa uuden miehen tilalleni ja toivon, että hänkin voisi vielä olla onnellinen, mutta minä aikoinani yritin parhaani, mutta hän halusi päästä helpoimmalla.
Yhteiskunta ei anna miehelle oikeasti naisen lailla mahdollisuutta päästä epämiellyttävästä naisesta eroon. Eroon pääsee vain kaikesta tai ei mistään. Saman saa ampumalla kuulan kalloonsa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
voi, että Aivan kuin oliin puhunut omasta aviomiehestäni, (ei pettänyt) mutta ei pysty puhumaan, vaan aina pakenee. En myös viitsi enään keskustella, ilmoitan vaan, koska saa lähteä. toinen lapsi kuitenkin niin pieni vielä(2v). Toivottavati jaksat tästäkin eteenpäin, kiitos, jos jaksoit lukea juttuni. tavataankohan me vielä?
Itseasiassa minua näitä keskustelupalstoja suhteet osastolta lukiessa on alanneet ärsyttämään koko nais-sukupuoli kaikessa muussa kuin seksissä.
Mielestäni on hyvä että tiedostat asiat ja osaat ne myös kertoa muille. Mitään ei hyödytä niitä salailla. Mitäs jos kertoisit kumppanillesi tunteistasi ja katsoisit miltä hänestäkin tuntuu. Sinänsä sillä ei ole mitään merkitystä, koska jokaisen omat tunteethan ratkaisee. Itse olen onnellisesti naimisissa ja olen todella onnellinen, nyt. Olen elämässä kokenut huonojakin asioita. Edellisessä suhteessa tein ratkaisuni 8,5 vuoden jälkeen, nuolin haavat ja totesin jälkeen päin tehteeni oikean ratkaisun. Olisi vaan pitänyt tehdä 5 vuotta aikaisemmin. Sattuihan se, mutta jokaikinen aamu kun heräsin, tuntui aina vaan paremmalta. Jos itselleni tulisi vastaavanlainen tilanne eteen, tekisin ratkaisuni nopeammin kuin aikaisemmin. Kuitenkin nyt onnellisena ajattelen ja annan sinulle vinkin että pois kiireesti tollaisesta suhteesta ja elä elämääsi eteenpäin. Tietenkin helpommin sanottu kuin tehty! VARMASTI tulisit olemaan onnellinen, eikä silloin ajatella tollasia asioita. Lapset pysyvät aina omina ja nopeasti he "tottuvat" uuteen tilanteeseen. Mielestäni lapset eivät ole syy jatkaa huonoa suhdetta!!! Hekin kärsivät siitä aivan varmasti. Ei muuta kun mieti tarkkaan ja tee ratkaisusi. Ratkaisun pitkittäminen ei edesauta tilannettasi. Muista: "elämä on elämisen arvoinen ja jokainen elää oman elämänsä". Voit olla onnellinenkin :) -Mies-
Niin tuttua tekstiä joka tuntui kuin itse olisin kirjoittanut.
Valitettavasti näyttää että on muitakin "perheellisiä miehiä" (jos vain itseni voin niihin lukea) jotka ovat valmiita uhraamaan niin itsensä kuin omanarvonsa sen eteen että perhe pysyisi ja eläisi niiden arvojen mukaan jotka nykypäivänä ovat kadonneet(uskollisuus,rakkaus,välittäminen,arvostaminen,luottaminen) :-(
Itse elin samanlaisessa "keinosuhteessa" yli viisitoista vuotta,yritin ymmärtää,keskustella,auttaa ja en vähiten rakastaa,aina uudestaan ja uudestaan.Palkintona loukkaukset,uudet miehet,väkivaltaisuus ja tietysti tuo kuningas alkoholi johon "vahvemmalla" puolisolla oli niin helppo turvautua,jopa ilman syytä.
Niin kuin nyt tiedän ja uskon että kaikki loppuu aikanaan niin lopulta loppui tämäkin "vuosisadan avioliitto".Siihen että en enään jaksanut edes rakkauden,turvallisuuden tai edes lasten vuoksi,yrittää keskutella,yrittää ymmärtää,yrittää hyväksyä ja tietenkin yrittää antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan.
Omalla kohdallani "etsikkoaika" ennen lopullista lopettamispäätöstä ei tuonut paratiisia,ei edes puolikasta siitä,ainoastaan loukkaukset tavoiltaan ja teoiltaan kovenivat vastapuolen "oppiessa" heikkouteni,
rakkauteni perheeseen.
Uskon että meillä jokaisella on rajansa jonka ylitettyä reagoimme tilanteesen joko järjellä tai tunteella,toiset turvautuvat alkoholiin toiset väkivaltaan jotkut jopa molempiin,jotkut saattavat tehdä hyvinkin radikaaleja ratkaisuja vain koska he eivät vain enään jaksa.
Vahvimmat ottavat oman elämänsä omiin käsiin ja alkavat elämään sitä elämää minkä olisivat toivoneet alkavan jo paljon aikaisemmin.
Itse elän tänään poikani kanssa kahdestaan ja olen onnellinen siitä että entinen vaimoni ei enään voi loukata minua mitenkään,kuin myös ei lastamme, olemalla välinpitämätön.
Tietenkään tunteet eivät katoa hetkessä minnekkään mutta silti koen että tein oikein rikkoessani "Pilvilinnan" mitä ei koskaan ollut olemassakaan,muualla kuin mielessäni.
Tällä pienellä tylsällä tarinalla haluaisin toivottaa "toiselle osapuolelle" jaksamista valitsemallasi tiellä,kuitenkin toivoen että et uhraisi elämääsi niin pitkään kuin jotkut toiset ja valitsisit oikein kun itsellesi tulee vastaan tuo "kestämisen raja".
Näitä sinunkaltaisiasi arjen sankareita, jotka asettavat lastensa hyvinvoinnin ja kodin turvallisuuden sekä kaiken muunkin omien tarpeidensa edelle, on harvassa nykyään. Kylmä totuus on se, että vaikka sanotaan miesten olevan väkivaltaisia, niin naiset ne vasta sanallisen ja muun käytöksellä aiheutettavan väkivallan hallitsevatkin.
Näinhän se monessa tapauksessa on,varsinkin jos "talon herra" sattuu olemaan nykykaavoista poikkeava,siis ei pistä vaimoa nyrkin alle ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta.
Näistä "pehmo" miehistä ei vain puhuta ääneen koska nämä henkilöt usein ovat sellaisisia jotka viihtyvät enemmän perheensä kanssa ilman joka viikkoista ravintola kierrosta joten ystävä piirikin on sen mukainen ja tietysti,kuka mies haluaa myöntää olevansa niin heikko ettei väkivallalla halua hoitaa puolison väkivaltaisuutta jos tarvetta tulee.
"Silmä silmästä" periaate,ei aina ole paras ongelmien ratkaisu keino!
Joillain naisilla myös tuo verbaalinen ja henkinen loukkaamisen tasokin on kehitetty äärimmilleen.Mielestäni jo sellainen,että puolison annetaan kuulla kaikki "hienot" yksityiskohdat "paremman puoliskon" viikonloppu ristiretkistä on pahimman laatuista tahallista henkistä julmuutta,siis minun mielestäni.
Edellisillä mielipiteillä en missään nimessä halunnut yleistää mielipiteitäni naisiin.Tiedän että miehissä on,ja varmaan tulee olemaan aina näitä "Tosi miehiä" jotka aiheuttavat suurimman
osan avioeroista edellä mainituilla tavoilla,halusin vain kiinnittää huomiota siihen vähän puhuttuun näkökulmaan johon "Dille" otti kantaa,ettemme me kaikki "luomakunnan kruunut" ole saman kaavan mukaan parisuhteesa.
Itselleni toivon että nykykaavoista poikkeavat elämänarvoni säilyvät tulevaisuudessa uutta mahdollista puolisoa kohtaan ja en lähtisi muuttamaan arvojani "tosi miehen" arvoiksi??!!
Aika näyttää?
Kritisoit sitä, että tässä yhteiskunnassa, eron sattuessa, nainen on aina vahvoilla lapsiin nähden. Mies menettää heidän arkensa lähes aina. Olen kanssasi samaa mieltä. Monesti olisi lasten parempi isänsä kuin äitinsä kanssa. Siihen asiaan pitäisi saada muutos ja tasa-arvon pitäisi siinäkin toteutua. Ymmärrän katkeruutesi.
Oletko ajatellut, että elämällä tällaisessa liitossa, rakastamatta lastesi äitiä, olemalla hänelle kylmäkiskoinen, annat tietynlaisen kuvan parisuhteesta lapsillesi? Se välittyy heille aivan varmasti. Itse huonosta parisuhteesta eronneena haluan uskoa, että tein oikein juuri lasten takia. Hei, tsemppiä!
Mä olen tosi hyvä näyttelemään täydellistä aviomiestä.
Juuri siksi uskonkin, että vaimoni tulee kokemaan elämänsä yllätyksen kuullessaan, etten aiokkaan viettää hänen kanssaan eläkepäiviä.
Ja myönnän, että tämä kuulostaa sairaalta ja onkin sitä, mutta haluan enemmän kuin mitään, että lapsillani on nimenomaan se tasapainoinen ja "rakastava" ilmapiiri ympärillään, kun he kasvavat aikuisiksi.
Kylläpä vaikutat kivalta kaverilta. Et varmasti ole miettinyt miltä vaimostasi tuntuu kun lähdet ilman ennakkovaroitusta. Kannattaisi huomata että maailmassa on myös muita ihmisiä kuin sinä. Mitä luulet miten se vaikuttaa myös lapsiisi kun heität elämäsi uusiksi kertaheitolla ja aivan yhtäkkiä. Tosi tasapainoista elämää.
Olen sitä mieltä että liitto ilman oikeaa rakkautta ei ole mistään kotoisin.
Aikoinaan kestin omalta mieheltä vastaavanlaista käytöstä kun sinä vaimoltasi,mutta rajansa kaikella.Monta vuotta jaksoin ja sitten sanoin että seuraavalla kerralla kun mies tulee kotiin ottaa samalla muutto auton että hänen tavarat on pakattuna seuraavaan kotiin tulo päivään mennessä.
Erosimme ja mies meni silloisen naisen kanssa myöhemmin naimisiinkin, mutta kuoli sitten myöhemmin,eikä ehtinyt olla uuden vaimon kanssa yhdessä kovinkaan pitkään.
Mutta mielummin minä elän aidossa suhteessa jossa on tunne ,hellyys ja rakkaus mukana.
En jaksaisi teeskennellä niinkuin sinä teet nyt vaimosi kanssa.
Olen tyytyväinen nykyiseen elämääni ilman miestä,koska elämä on koetellut muutenkin minua kovalla kädellä,menin näet uudestaan naimisiin ja tästä liitosta on kaksi lasta,ekasta oli vain yksi lapsi,mutta tämäkin liitto kaatui epärehellisyyteen.
Päätin että on helpointa elää pelkästään lasten kanssa ,silloin ei ainakaan satu sisimpään kun huomaa toisen olevan epärehellinen.
Elämässä voi löytää vaikka mitä ihanaa,vaikka suuren rakkauden,jos osaa jättää menneen jäädä taakseen.Muista että meillä on vain yksi elämä elettävänä !!!
Hyvää kesää sinulle!!