Tämänkin palstan perusteella voi huomata, kuinka ihmeellisiä ja hulluja tekoja ihmiset tekevät kamppaillessaan uskottomuuden kanssa, niin ykkösinä, kakkosina, petettyinä, pettäjinä. Joku nauttii saadessaan loukata toista, toinen tuntee kamalaa syyllisyyttä, mutta toimii silti miten toimii. Yksi on suunnitelmallinen tapapettäjä, toinen ajautuu, hairahtaa kerran. Ihmiset lähettelevät toisilleen nimettömiä viestejä, rikkovat toistensa tavaroita, lyövät sekä henkisesti että fyysisesti. Yksi pilaa elämänsä ja katuu, toinen löytää rakkauden.
Tarinoita on niin monta kuin ihmistäkin. Jaksamista kaikille.
Tarinoita on niin monta kuin ihmistäkin. Jaksamista kaikille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kunpa kaikki osaisivat ajatella noin. Jokaiselle ovat omat kokemukset aitoja, ja oikeita.
Niin on asia, jota kukaan eroava lapsiperheen äiti tai isä ei muista, että lapset todella kuulevat, näkevät.
Koetapa ajatella itsesi eroperheen lapseksi j kokemaan omien vanhempien eron alle kymmenvuoriaana.
Se mahdoton tuska joka, pienen sydämen täyttää, liäksi pelko, mitä vielä tulee.
Seuraavaksi sitten onkin jo uudet "aikuiset" lääppimässä äisiä tai isää ja lapsille vain huudetaan ja käsketään pysymään omissa huoneissaan leikkimässä.
Kun perheen tilanne menee siihen, että pieni lapsi kertoo, kuinka äiti on määrännyr, että hänen täytyy hoitaa tiskikone, siistiä keittiö, kuuluukohan nämä tehtävät pienelle lapselle esim. alle kymmenvuotiaalle. Jotakin on pahasti vailla.
Lapsen koulupäivä läksyineen on ihan yhtä pitkä ja rasittava kuin aikuisen työpäivä. Ymmärrän kyllä joitakin tehtäviä lapsille esim. lelujen kerääminen leikon jälkeen, mutta tiskit ja pyykit ja keittiön siivous tuntuvat liialta.
Lepääkö tämä äiti ja isä itse sitten kun pieni tekee nämä ja lisäksi huolehtii itse omista aamupaloistaan ja iltapaloistaan ja vieläpä joutuu käymään ne itse kaupasta toisinaan.
Ja sinäkö sitten olet kokenut alle 10-vuotiaana vanhempien eron uskottomuudesta johtuen ja joutunut kotiorjan asemaan..???
Taidat olla se "hyvää tarkoittava taho", joka tuolla avioero-palstalla on melkskannut tuon tuostakin - tai ainakin hyvin saman tyyppinen immeinen. Sellainen, joka sekoittaa faktan ja fiktion ja herkuttelee oman elämän puuttuessa muiden ihmisten asioilla. Jos lähipiirissäsi on oikeasti tuollaista elämää kuin mitä kuvailet, ota yhteys lastensuojeluun.
Aloittajalle sanoisin, että asiaa kirjoitat!
Nimimerkki "Lapsen elämää" kirjoitti täyttä asiaa. Liian usein lapset unohtuvat avioerojen ja uskottomuuden tiimellyksessä ja lapset joutuvat heittopusseiksi. Myöskään uusperheissä lapset eivät saa sitä rakkautta, jota oikeasti tarvitsisivat. Vika on siinä, että tänä päivänä aikuiset laittavat omat tarpeensa lasten tarpeiden edelle. Heidän on saatava toteuttaa itseään vaikka sitten lasten kustannuksella. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi monet lapset ja nuoret voivat huonosti. Mutta jos tämän kysymyksen nostaa esiin, alkaa hirveä puolustelu ja vähättely, että kyllä ne lapset aina jotenkin pärjää. Se kertoo, miten arka asia tämä on monille aikuisille. Omaa syyllisyyttä ei haluta kohdata. Pohjanoteeraus on väite, että lapset ovat onnellisia, jos minäkin olen onnellinen. Mutta eihän se läheskään aina niin ole.
Nimim. Ei ole ainoa. Sinä ja Onko lapsen elämää, yleistätte kovasti. Eivät läheskään kaikki vanhemmat laita omia tarpeitaan lasten tarpeiden edelle. Eivät edes silloin, kun ero johtuu uskottomuudesta. Omat vanhempani erosivat ollessani alle 10-vuotias ja silti lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen. Vielä huom! tavallisista ydinperheistäkin (äiti, isä ja lapset) tulee myös häiriintyneitä lapsia. Yhdessä pysyvä perhe ei aina ole sama kuin tyytyväinen ja onnellinen perhe, ja yksinhuoltaja tai uusperhe ei aina ole sama kuin huono ja lapsia kohtaan välinpitämätön perhe.
Nimim. Toivotteko epäonnea, niin täysin oikein kirjoitettu. Kuka voi väittää, että lapsen on paras olla vain ja ainoastaa isänsä ja äidin kanssa, jotka väkisin kituuttavat suhteessa, kuin hyvässä ja rakastavassa uusioperheessä/-perheissä?
Ja kyllä, minä olen se äiti joka laitan tyttäreni (8v) kaksi kertaa vkossa tyhjentämään tiskikoneesta haarukka/veitsi/lusikka osion ja kyllä, minä olen se äiti joka laittan tyttäreni kerran vkossa imuroimaan oman huoneensa lattian. Ja ei, en todella makaa sitä aikaa sohvalla pällistelemässä telkkaria/nettiä, vaan tyhjennän lautaset ja lasit tiskikoneesta samalla ja pyyhin pölyt, moppaan lattiat muualta kotoa sillä välin kun tytär imuroi. En todellakaan opeta lastani siihen, että äiti/isä on se kodinkone joka tekee kaiken naaman eteen, kunnes ikää on tarpeeksi, että viitsin aloittaa kotitöistä tappelun hänen kanssaan ja joka todnäk jo siinä vaiheessa haistattaa vi**t päin naamaa ja lyö ovensa kiinni. Meillä kotityöt tehdään yhdessä, jossain vaiheessa se on opittava niitä tekemään kuitenkin. Ja kuten lapseni kotiläksyssä tällä vkolla luki : "merkitkää myös kotityöt listaan, se on hyötyliikuntaa" :) Relax, perheitä on monenlaisia, ei se yksi ja ainoa kasvatusmetodi ole se ainoa oikea!