Miten ihmisestä tulee kiusaaja

uusi

Tähän ketjuun toivon koottavan kaikki mahdolliset tapaukset, miten ihmisestä voi tulla kiusaaja ja miksi niin käy.

50

934

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Palstalainen-

      Niin. Sitä voisit kysyä itseltäsi..

    • vakkari.

      No tässä ketjussa on hyvä esimerkki siitä, miten. Jos ihminen on jäänyt jonkun asian kanssa jumiin ja syyttää epäonnestaan, ongelmistaan, muita ihmisiä, hän myös nakkaa ongelmansa muiden syyksi ja muiden niskaan. Käsittelemättlmät ristiriidat missä tahansa elämän vaiheessa saavat aikaan sen, että ihminen ei ole sinut itsensä kanssa. Kiusaajalla on usein paha olla jostakin. Koskapa sitä syytä ei uskalleta itsestä lähteä kaivamaan, täytyy syyn olla muualla. Osa alkaa terrorisoimaan kotona puolisoa tai pahimmassa tapauksessa lapsia. Osa purkaa pahan olonsa sitten työpaikalla ja yrittää päteä työtehtävien kautta tai simputtamalla toisia, tunteakseen itsensä paremmaksi . Kiusaaja syyttää siis omasta pahasta olostaan muita ja yrittää tuntea olonsa paremmaksi sillä, että näkee ympärillään pahoinvoivia ihmisiä.

      Oman kiusaajani itsetunto oli huono. Hän ajoittain avautui omasta elämästään ja kertoi esim, että hänellä ei ole oikein koskaan ollut ystäviä. Yleensä tällaisen avautumisen jälkeen kiusaaminen paheni, koska kiusaaja katui avautumistaan ja heikkoutensa ilmaisemista kiusatulleen.

      • -Palstalainen-

        Niin. Mietihän mistä sinulla on paha olo?..


    • vastaan vaan

      En tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä, mutta tuo yksi ihminen kaikkine sivupersoonineen suorastaan terrorisoi tätä palstaa. Onko kyse peräti jakautuneesta persoonallisuudesta, jossa toinen puoli ei tiedä, mitä toinen kirjoittaa. Mutta jos tätä häirikköä ei saada täältä pois, kuka jaksaa enää täällä olla.

      Suosittelen, että emme enää kirjoita tänne palstalle, emmekä lue näitä juttuja ja siirrytään jonnekin ihan muulle sivustolle. Kuka kertoo missä olisi häirikkövapaa sivusto?

      • vakkari.

        Ei sellaista taida tällä hetkellä olla. Mutta ensiapu häiriköintiin olisi todellakin häiriköiden totaalinen ignooraaminen. Mihinkään viestiin, vaikka kuin ärsyttävään, syyttävään tai valheelliseen ei kannattaisi vastata. Tiedän, se ei ole helppoa, mutta häirikkö jatkaa niin kauan kun hän saa vastakaikua. Tarkoitushan hänellä on nimenomaan ärsyttää ja vaikeuttaa keskustelua.


      • En suosittele.

        Älä ainakaan siirry sinne "Työpaikkakiusatut.net"-sivustolle. Tuo häirikkö majailee juuri siellä ja yrittää porukkaa siirtymään sinne.

        Tämä on kai tällä hetkellä ainoa vaihtoehto, mutta siinä on huonot puolet, kuten juuri tuo häirikkö sivupersoonineen.

        Se, että keskustelu tällä palstalla loppuisi, on juuri hänen tarkoituksensa ja toiveensa. Aiotko toteuttaa ne?


    • vapari

      Niin tulee kiusaaja, kun ensin joku yliherkkä tyyppi aiheetta kiusaa ja mustamaalaa.
      Siitä suivaantuneena sitten minulle esim juuri kiusaamisesta keskustelu on kuin punainen vaate härälle. Itseään kiusatuiksi väittävät harrastavat itse eniten henkistä väkivaltaa. En ikinä tule tukemaan kiusattuja, koen heidät valehtelijoiksi.

      • uusi

        Meillä kaikilla on omat kokemuksemme ja ne vaikuttavat meissä hyvin pitkään. Mutta usko tai älä, oikeita kiusattujakin on vaikka kuinka paljon. Olisi hyvä muistaa suhtautua avoimesti ihmiseen, joka tulee puhumaan kiusaamisesta. Tutustuu häneen ja ajan kanssa voi muodostaa käsityksensä, onko hän kiusattu vai ei. Liian äkkinäinen johtopäätös voi olla väärä ja satuttaa jo kiusattua ihmistä lisää. Malttia.


    • 33

      Tavallisimmin kiusaajat syntyvät näin. Tarvitaan mielensäpahoittaja. Hän on sitä mieltä että kaikki, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä mustamaalaavat ja kiusaavat häntä. Niitä, jota eivät ole tekemisissä hänen kanssaan hän syyttää syrjimisestä ja ulkopuolelle jättämisestä. Vaikka hän on paras ja kaunein, niin muut eivät kiusatakseen anna sille arvoa. Työasioiden "kuntoon saattamiseksi" hän saattaa alkaa joissain tapauksissa pomottamaan muita, kun hän asiat parhaiten tietää ja osaa.

      Tämä mielensäpahoittaja potkii ja puree kaikkia. Työt jää muiden tehtäväksi, kun ne on laitettu hänelle vain kiusaksi ja muut saa paremmat työt. Hänestä on tullut kiusaaja.

      • 34

        100%:sti oikein.


      • Sotanorsun elkeet

        @ 33

        Yhden sortin kiusaaja taas heittäytyy pomon kaveriksi. Näin hän hankkiii itselleen valtaa hallita kadehtimiaan ihmisiä.
        Hän kerää joistain työkavereistaan hovin ympärilleen juuri sillä keinolla, että hän pomon kaverina saa hankittua kaikenlaisia etuisuuksia näille hovilaisilleen.

        Jos on esim. sijaisia siinä hovissa, niin hän puhuu näiden puolesta pomolle että saavat töitä ja pitkiä sijaisuuksia. Ne sijaiset/sijainen jotka eivät kuulu hänen hoviinsa, jää tiedon ulkopuolelle. Esim. hän kieltää jotain työntekijää kertomasta hänen suunnittelemastaan vuorotteluvapaasta, jotta tämä kiusaava hovinpitäjä voi järjestää jollekin hovilaiselleen tämän vuorotteluvapaasijaisuuden.

        Kiusaaja hovineen kuluttaa aikaa puolen tunnin välein tupakkatauolla ja haahuillen aikaansa kuluttelemassa, ja teettävät näin työt muilla. Jos joku ei toimi hänen mielensä mukaan, hän valittaa tälle pomokaverilleen, ja pomo kutsuu puhutteluun nuhdeltavaksi kiusaajan väittämästä"lusmuilusta"
        Kiusaaja saa huutokohtauksia huutaen muutaman sentin päästä kiusattavansa kasvoista, mutta eihän kukaan siihen sekaannu kun hän on pomon kaveri.
        Ei kukaan itseään kunnioittava tällaista siedä joten ainoa keino on lähteä pois ja näin kiusaaja nauttii taas kerran kiusaamisensa tuloksista. Pitää itseään onnistuneena manipuloijana.


      • Reppahousut
        34 kirjoitti:

        100%:sti oikein.

        No ei tasan ole noin edes 1%:n vertaa!
        Kiusaajat päinvastoin yrittävät luistaa niin paljon kuin pystyvät ja yrittävät teettää työt muilla.
        Monesti kiusattu sietää pitkään vain sen takia että työstä maksetaan palkkaa ja kun kiusaajat ovat niitä pomon lellikkejä eikä kukaan uskalla puuttua asiaan siinä pelossa että itse joutuvat uhriksi.
        Jos kiusaajalle sanoo päin näköä niin on heti poru kurkussa. Se on nähty. Se kiusaamismaneeri on tarkoitettu vain hämyytykseksi ettei muut huomaa millaisia surkimuksia nämä kiusaajat ovat. Monesti heillä on ADHD tms.


      • hfdjk
        Sotanorsun elkeet kirjoitti:

        @ 33

        Yhden sortin kiusaaja taas heittäytyy pomon kaveriksi. Näin hän hankkiii itselleen valtaa hallita kadehtimiaan ihmisiä.
        Hän kerää joistain työkavereistaan hovin ympärilleen juuri sillä keinolla, että hän pomon kaverina saa hankittua kaikenlaisia etuisuuksia näille hovilaisilleen.

        Jos on esim. sijaisia siinä hovissa, niin hän puhuu näiden puolesta pomolle että saavat töitä ja pitkiä sijaisuuksia. Ne sijaiset/sijainen jotka eivät kuulu hänen hoviinsa, jää tiedon ulkopuolelle. Esim. hän kieltää jotain työntekijää kertomasta hänen suunnittelemastaan vuorotteluvapaasta, jotta tämä kiusaava hovinpitäjä voi järjestää jollekin hovilaiselleen tämän vuorotteluvapaasijaisuuden.

        Kiusaaja hovineen kuluttaa aikaa puolen tunnin välein tupakkatauolla ja haahuillen aikaansa kuluttelemassa, ja teettävät näin työt muilla. Jos joku ei toimi hänen mielensä mukaan, hän valittaa tälle pomokaverilleen, ja pomo kutsuu puhutteluun nuhdeltavaksi kiusaajan väittämästä"lusmuilusta"
        Kiusaaja saa huutokohtauksia huutaen muutaman sentin päästä kiusattavansa kasvoista, mutta eihän kukaan siihen sekaannu kun hän on pomon kaveri.
        Ei kukaan itseään kunnioittava tällaista siedä joten ainoa keino on lähteä pois ja näin kiusaaja nauttii taas kerran kiusaamisensa tuloksista. Pitää itseään onnistuneena manipuloijana.

        Juuri noin se menee.
        Jos et kuulu tuohon hoviin niin olet pihalla kuin lumiukko systeemistä ja yritä siinä sitten luovia jotenkin...


    • Luulovikainen

      "Tarvitaan mielensäpahoittaja. Hän on sitä mieltä että kaikki, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä mustamaalaavat ja kiusaavat häntä. Niitä, jota eivät ole tekemisissä hänen kanssaan hän syyttää syrjimisestä ja ulkopuolelle jättämisestä. Vaikka hän on paras ja kaunein, niin muut eivät kiusatakseen anna sille arvoa. Työasioiden "kuntoon saattamiseksi" hän saattaa alkaa joissain tapauksissa pomottamaan muita, kun hän asiat parhaiten tietää ja osaa. "

      Ja pöh, tässähän on selvä KIUSATTU, joka luulee, luulee, luulee...........

      • Myrkynkylväjät pois

        Ja kaikki ei luule, luule, luule....
        Jos omin korvin kuulee haukkumista ja korviin kantautuu muiden kertomia panetteluja. Taidat itse olla pahin mahdollinen myrkynkylväjä työpaikkasi kahvihuoneessa etkä taida omistaa lainkaan karismaa.

        Useimmiten parjatut ja kadehditut henkilöt työpaikoilla ovat hyvin karismaattisia. Heistä heijastuu sisäinen kauneus, jonka kadehtija haluaisi repiä irti kadehtimastaan henkilöstä.


    • x

      Tämäkin huomattu..... "Kiusattu" ei suinkaan ole se työpaikan hiljaisin ja äänettömin..... Eikä hän huomaa, kun satuttaa ympärillään olevia.

    • Tomppa

      Ihmisestä tulee kiusaaja pelkäämällä itseään, kiusaajat ovat näitä pelkureita ja siksi he kiusaavat.

    • x

      Ja vittu on vaaleanpunainen sisäpuolelta, mutta silti kaikilla eri värinen.
      Ei ole yhtä luokitusta - harmittaa kuitenkin sekä kiusaajat että ne, jota julistatuvat kiusatuiksi, mutta eivät sitä ole.

      Niin monta täälläkin nähty, ollaan niin kiusattua, niin kiusattua, mutta mikä se siellä paistaakaan - luulottelu, katkeruus, ahneus, kovasydämisyys, kovapäisyys jne.....
      Ny se on moro!

    • Arvomaailma pielessä

      Ihmisestä tulee kiusaaja, koska hänet kasvatetaan siihen.

      Joissain perheissä lapsi kasvatetaan heti pienestä pitäen ylimieliseen tapaan suhtautua muihin, häntä kehutaan, ylistetään korkeuksiin ja annetaan ymmärtää, että hän on se maailman napa ja paras kaikista. Missään vaiheessa ei anneta työkaluiksi realiteetteja eli että muutkin ovat aivan yhtä hyviä, ehkä toisenlaisissa asioissa, toisella tavalla, mutta kuitenkin. Nämä pikkuprinssit ja -prinsessat, kun sitten törmäävät ensi kerran koulumaailmassa tai työelämässä siihen, että onkin ihmisiä, jotka ovat "hui kauhia sentään" jopa parempia kuin he joissain asioissa, niin eihän se vääristynyt eli heikko itsetunto kestä sitä.

      Vanhemmat voivat kasvattaa myös siihen, että ihmisarvo rakentuu jotenkin materian kautta, tavaramäärällä tai muilla ulkoisilla tekijöillä, kuten oppiarvoilla, kauniilla ulkomuodolla, hienoilla sukujuurilla tai hienoilla tuttavuuksilla tai vaikkapa ulkomaanmatkoilla. Nämä asiat nostetaan perheen sisällä käytävissä keskusteluissa jatkuvasti esille tai sitten nämä asiat ovat pääkeskustelunaiheina ystävien, tuttavien ja sukulaisten kesken ja lapset kuuntelevat vieressä ja imevät sen kaiken arvomaailman itseensä. Näin iskostetaan jo pienen lapsen päähän, että ne, joilla ei ole tällaisia asioita, ovat jotenkin vähempiarvoisia, heitä ei tarvitse niin kauheasti noteerata, heitä ei tarvitse huomioida eikä heitä tarvitse kuunnella.Tällaisen arvomaailman jo äidinmaidossa imeneet lapset sitten tulevat aikuiseksi kasvaneena työelämään ja nehän pääsevät oikeuksiinsa varsinkin hierarkisissa systeemeissä, joissa jostain syystä tällaisia vääristyneitä asenteita suositaan.

      Lapsuudesta se lähtee liikkeelle, millainen arvomaailma ihmisellä on ja valitettavasti tässäkin pätee sääntö "Minkä lapsena oppii, sen vanha taitaa."

      • 20+18

        Kyllä nuo mainitut kasvuolot poikivat usein kiusaajia. Lisäksi ihminen voi kehittyä kieroon hyvin rankoissa oloissa. Joskus vahvemman oikeus ja jää pysyväksi selviytymiskeinoksi. Tuloksena on eräänlainen mielipuoli, aikuinen, joka huutaa ja jyrää muut matalaksi keuhkojen ja/tai nyrkkien voimalla. Joskus nämä tyypit omaksuvat ympäristöstään pinnallisia käytöstapoja ja muita keinoja, joita käyttävät ihmisten manipulointiin.


    • x

      Jee "Arvomaailma pielessä".
      Komppaan kympillä.
      Tossa yksi hyvä esimerkki. Muitakin on.

    • savanninukahtaailtap

      Aika kliseistä, mutta katkerat ja kateelliset. Ainakin itselläni on tällaisia kokemuksia aika paljon. Ja jotenkin sellaiset ehkä 'subliikit' ja ulospäinsuuntautuneet, keskipisteenä haluavat olla ihmiset, jotka sanoillaan saa toisia ihmisiä helposti puolelleen. Vähän niinkuin jotkut 'uskonnolliset johtajat' jotka 'meuhkaavat' kuulijoille. He ovat näennäisen vakuuttavia ja ehkä jollain tapaa karsimaattisia, tai jollei karismaattisia niin 'värikkäitä' persoonia. Usein myös 'kieroilutaitoiset' ja juoruilijat. He ikäänkuin osaavat 'pelata peliä' ja haalia 'laahuksen kannattelijoita'.
      Mutta todellakin he ovat loppuviimeksi a)ihan tavallisia ihmisiä b) kiusattua jopa hankalammissa elämäntilanteissa tai kokemuksissa eläviä.

      Se on vähän kuin leijonalaumassa että kytätään puhvelilaumaa vaikka päivä ja etsitään sieltä se pienin, heikoin, sairain, vanhin tai muulla lailla erottuva yksilö. Vähän samalla tavalla kiusaaja ensin 'tutustuu' kohteeseen ja jonkun ajan päästä iskee löydettyään jonkun 'heikkouden' tai jopa 'vahvuuden' uhristaan tai sellaisen piirteen jota juuri ei tunnista itsessään mutta se kiusaajasta itsestään löytyy.

      Joskus myös voi olla kiusattu, joka näennäisesti 'kestää' hyvin paljon erilaista kohtelua. Lähdetään tahallaan mittaamaan sitä toisen ihmisen sietokykyä, että milloin siellä tulee se kiusatun 'raja täyteen'. Se jää sitten joillekin päälle kun sieltä ei löydy sitä rajaa tai se on liian hutera. Joten jos totta puhutaan, niin kiusatun ei pitäisi sietää minkäänlaisia henkisiä tai fyysisiä julmuuksia!! Se kiusaaminen vaan pitää jotenkin 'todistaa', että ei itse ole liian herkkä tai kuvittele sitä kiusaamista. Jotkut ovat aika ronskejakin suustaan, eivätkä kiusaa tarkoituksella, ovat vaan sellaisia vähän 'rempsakoita' persoonia.

      Löytäkää rajanne, kanssatoverit!! Woimia!!

    • Entäpä jos se kiusat

      Entäpä jos se kiusatun ja kiusaajan raja on hiuksenhieno?

    • rajaonselvä

      Ei se ole. Kiusaajan motiivi on on sellainen henkinen alistaminen. Kunhan saa toisen 'kontalleen' keinolla millä hyväänsä. Kiusattu ei alista henkisesti.

      • tinttitiainen

        Juuri näin, kiusattu ei alista henkisesti.


    • selväon

      Omakohtainen kokemus, kiusaajasta on tullut kiusattu ja kiusatusta kiusaaja.

      • väännä siitä

        Kiusaajahan kokee kiusaamiseksi sen ku kiusattu alkaa pistämään ns kampoihin ja useimmiten on voitolla koska hän pelaa rehellistä peliä.


    • rajaonselvä

      Kaippa siinä on sitten enemmin kyse jonkinasteisesta kostosta...

    • Kalju kostaja

      Ja kosto argh - se on suloista sydämelle!

    • selväx tuli
      • joopaksenjoo

        Just sitä, mitä ajattelen...


    • Kieroa

      Se se vasta "jalointa" kiusaamista on että tahallaan käännetään kiusatusta kiusaaja. Varo, jos lähdet kiusattuna selvittämään asioita, kiusaaja manipuloi hovinsa ym. kanssa kääntäen kiusatun kiusaajaksi. Näin saa kiusatun hiljaiseksi ja voimattomaksi tekemään asioille yhtään mitään. Kätevää ja perin kieroa. Mutta uskon että tulee aika jolloin he joutuvat itse kaiken sen pahan kantajaksi.

      • 5+5

        Kiusaamista harrastava ihminen kokee oikeudekseen tehdä ja sanoa asioita, jotka vahingoittavat kohdehenkilöä. Kiusaaja, kieroon kasvaneena, ei itse miellä toimivansa väärin. Jos uhri sanoo takaisin samalla mitalla, kiusaajalla kiehahtaa. Hänellehän ei noin puhuta ilman seurauksia! Kiusaajan on pakko kostaa ja hienostunut keino on väittää uhria kiusaajaksi.


      • uusi
        5+5 kirjoitti:

        Kiusaamista harrastava ihminen kokee oikeudekseen tehdä ja sanoa asioita, jotka vahingoittavat kohdehenkilöä. Kiusaaja, kieroon kasvaneena, ei itse miellä toimivansa väärin. Jos uhri sanoo takaisin samalla mitalla, kiusaajalla kiehahtaa. Hänellehän ei noin puhuta ilman seurauksia! Kiusaajan on pakko kostaa ja hienostunut keino on väittää uhria kiusaajaksi.

        Totta, uhria voi todellakin syyttää kiusaajaksi ja jopa siinäkin tapauksessa, että uhri ei ole sanonut kiusaajalle edes vastaan.


      • 5+5
        uusi kirjoitti:

        Totta, uhria voi todellakin syyttää kiusaajaksi ja jopa siinäkin tapauksessa, että uhri ei ole sanonut kiusaajalle edes vastaan.

        Se on lällättelijöille rankka paikka, kun uhri ei ole ymmärtävinään ilkeilyä, vaan tekee töitään kuin ei mitään. Tällöin kiusaajaporukka joutuu ottamaan käyttöön kovemmat aseet. Yleensä he menevät pomojen luo kertomaan keksimiään tarinoita, kuinka epäluotettava työntekijä ja petollinen ihminen x on. Ja kun oikein kovasti asiaa miettii, niin kiusatun viilipyttymäinen tyyneys on jo suoranaista kiusaamista. Entäpä sitten sekin, että hän tekee kaiken aikaa töitä? Sehän tarkoittaa, että hän luulee olevansa jotain! Porukan ahkerin varmaan joo. Ja mikä pahinta, työhön uppouessaan hän ei osallistu yhteisön sosiaalisiin kuvioihin, mikä on henkisesti raskasta työtovereille. Näin saadaan vaihdettua roolit ja uhrin otsaan päästään lyömään kiusaajan leimaa.


      • uusi
        5+5 kirjoitti:

        Se on lällättelijöille rankka paikka, kun uhri ei ole ymmärtävinään ilkeilyä, vaan tekee töitään kuin ei mitään. Tällöin kiusaajaporukka joutuu ottamaan käyttöön kovemmat aseet. Yleensä he menevät pomojen luo kertomaan keksimiään tarinoita, kuinka epäluotettava työntekijä ja petollinen ihminen x on. Ja kun oikein kovasti asiaa miettii, niin kiusatun viilipyttymäinen tyyneys on jo suoranaista kiusaamista. Entäpä sitten sekin, että hän tekee kaiken aikaa töitä? Sehän tarkoittaa, että hän luulee olevansa jotain! Porukan ahkerin varmaan joo. Ja mikä pahinta, työhön uppouessaan hän ei osallistu yhteisön sosiaalisiin kuvioihin, mikä on henkisesti raskasta työtovereille. Näin saadaan vaihdettua roolit ja uhrin otsaan päästään lyömään kiusaajan leimaa.

        Niinhän se on, että kun jonkun hampaisiin on joutunut, ei mikään ole hyvä, tekipä sitten niin tai näin tai oli tekemättä mitään. Kiusaajalla on pakkomielle ja hän olisi nopean avun tarpeessa.


    • Mies?

      "Kalju kostaja" kosto suloista... ?? Kuule kosto ym. myrkyttää oman mielen ja sydämen. Vaikka kuinka tuntuis kevyeltä kostaa niin todellisuudessa sekin on väärin.

    • Kalju kostaja

      Minulla on kalju kostaja jalkovälissä, se kostaa ja kostaa ja kipeää tekee. ;) DDDDDDD

    • BBirre

      jos on taipuvainen masentuneisuuteen, itkuisuuteen, on herkkä ja väsynyt, silloin on hyvin altis sille, että muut alkavat laukoa kommentteja tai keskustella selän takana. Tämä tietysti näkyy ja se ihminen alkaa kärsiä ja kierre on heti valmis.
      Toinen on se, että on besserwisser, vaikea tyyppi, kovaääninen, aina sanomassa omia mielipiteitään eikä kunnioita muita, kunnes muut jättävät porukan ulkopuolelle, siitä taas seuraa se selän takana puhuminen ja sitten kun on riittävästi vatvottu ao ihmisen asioita, niin joku uskaltaa laukoa sen ekan kommentin päin näköä ja siitä se sitten jatkuu
      Sitten on niitä, jotka ovat maan hiljaisia, ja heti joku keksii, että hei se on ihan outo, ja kiusaaminen alkaa välittömästi siitä.
      Sitten on niitä vahvoja ihmisiä, joita kaikki vaan kadehtii, alkaa puhua taas selän takana ja kun sitä on jatkunut riittävän kauan, se ihminen kyllä huomaa sen selän takana puhumisen ja alkaa kartella muita ja siinä samalla menettää vahvuutensa.
      Yleensä kai kaikki alkaa siitä selän takana puhumisesta, aikuisilla ja lapsillakin.

      • täydentäisin...

        jos on taipuvainen masentuneisuuteen, itkuisuuteen, on herkkä ja väsynyt, silloin on hyvin altis ottamaan kaiken itseensä, alkaa näkemään mörköjä siellä missä niitä ei ole.

        Myös hormooneiden (esim. menopausaalinen aika) aiheuttaa outoja häiriöitä ajattelussa ja (vuorovaikutteisessa) käytöksessä.

        kaikki ei siis ole kiusaamista vaan "kiusattu" voi kokea asiat näin, näin ollen esimiehen on kiusaustapaukset tutkittava (ei hutkittava) mitä pikemmin, ettei syytöntä leimata eikä työyhteisö ala oirehtimaan olemattomasta.

        Esimiehen on myös syytä ohjata kiusattu tai "kiusattu" työterveyshuollon piiriin, jotta jos henkilöllä on masentuneisuutta tms saa hän hetimiten asiallisen hoidon.


    • voi että

      Juu varmasti tekee kipeetä, pettymys nimittäin :) :)

      • Näin on näreet

        Mitähän tuokin tarkoitti? Ne työpaikkojen rääväsuut on bipolaarisia bentsojen popsijoita joilla ei ole minkäänlaista suodatinta miten voi käyttäytyä.
        Pillerit tekee NIIIIN rohkeaksi että! Säälittäviä luusereita ovat todellisuudessa. Jos niiltä otettais bentsot pois niin ne hajois alta aikayksikön:)))


    • Nähty

      5 5, tuo on niin totta mitä kirjoitit. Tuttu tilanne, vahvimpina hetkinä suorastaan huvittaa tuo silminnähtävä kuvio, mutta heikoimpina hetkinä järkyttää se et miten ihminen voi olla toiselle noin julma, suorastaan hävettää niiden kiusaajien puolesta.

    • Bentsot

      Mitkä bentsot, suomentaisitko kiitos kun mie en tiedä mitä tarkoitat noilla.

    • sd rga

      Kiusaajaksi alkaa usein ihminen, joka kokee olevansa jotenkin ylivertainen ja uniikki. Mikäli kiusaaja huomaa lähipirissään ihmisen, joka uhkaa tätä ylivertaisuuden tilaa, kyseinen ihminen pitää saada matalaksi keinolla millä hyvänsä. Alkaa kenkkuilu, mustamaalaaminen, muiden käännyttäminen tätä yhtä ihmistä vastaan ja normaalin keskusteluyhteyden lopettaminen kiusatun kanssa. Tällaista toimintaa näkyyy tällä hetkellä jopa kiusattujen fb-ryhmässä. Jäseniä potkitaan ryhmistä ja näitä ryhdytään mustamaalaamaan ja kehoitetaan muidenkin katkaisemaan yhteistyö sekä yhteydet mustamaalattuun. Aika rankkaa toimintaa ja täyttää kyllä kiusaamisen piirteet. Vaikka et olisi toisen ihmisen kanssa asioista samaa mieltä, se ei tarkoita sitä, että se toinen on kiusaaja. Tällaisella kinailulla ja valtataisteluilla on saatu monta hyvää järjestöä ja ryhmää nurin. Saa nähdä miten kiusattujen ryhmille käy.

      • Toistamatta paras

        Mitähän tuollakin viestillä taas koetetaan vihjata, varmaan sitä samaa mitä ennenkin eli toistoa toiston perään, jos joku ei ole vieläkään huomannut (ahkerasti kirjoittavat oikeat kiusatut ärsyttävät). Jokin kiusattujen palsta tuntuu ottavan päähän, ja sielläkin pitää päivystää "ovelana". Tällaiset ovat niitä kertomansa mukaan joskus ammoin kiusattuja, jotka nyt "koettavat vain auttaa", siis sen että asioihin ei kannata yrittää vaikuttaa, vaan koettaa ymmärtää kiusaajien ajatusmaailmaa ja sopeutua sen mukaiseen elämään. Kun palstakiusaajien "ovela" peli on huomattu eikä keskustelua siis ole tarpeen heidän kanssaan jatkaa (kuten ei livenäkään tapahtuisi), niin alkaa marina siitä, että ei kestetä kuin yhdenlaiset mielipiteet. Oletan, että samanlaista manipulointia nämä harrastavat myös kotioloissaan, jos joku heitä katselee. Melkein toivottaisin näille tuoretta, aitoa kokemusta kiusatuksi tulemisesta, niin ei olisi voimia roikkua netissä lällättelemässä "ovelasti". Kauhea kateus tuntuu vaivaavan, jos jollakulla on oikeasti voimakas persoonallisuus ja terve itsetunto, kun itse pystyy vain nuoleskelemaan luonnehäiriöisiä käärmeitä ja sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Valintansa kullakin.


      • Olet oikeassa.

        Juuri näin.


      • sg rgsra
        Toistamatta paras kirjoitti:

        Mitähän tuollakin viestillä taas koetetaan vihjata, varmaan sitä samaa mitä ennenkin eli toistoa toiston perään, jos joku ei ole vieläkään huomannut (ahkerasti kirjoittavat oikeat kiusatut ärsyttävät). Jokin kiusattujen palsta tuntuu ottavan päähän, ja sielläkin pitää päivystää "ovelana". Tällaiset ovat niitä kertomansa mukaan joskus ammoin kiusattuja, jotka nyt "koettavat vain auttaa", siis sen että asioihin ei kannata yrittää vaikuttaa, vaan koettaa ymmärtää kiusaajien ajatusmaailmaa ja sopeutua sen mukaiseen elämään. Kun palstakiusaajien "ovela" peli on huomattu eikä keskustelua siis ole tarpeen heidän kanssaan jatkaa (kuten ei livenäkään tapahtuisi), niin alkaa marina siitä, että ei kestetä kuin yhdenlaiset mielipiteet. Oletan, että samanlaista manipulointia nämä harrastavat myös kotioloissaan, jos joku heitä katselee. Melkein toivottaisin näille tuoretta, aitoa kokemusta kiusatuksi tulemisesta, niin ei olisi voimia roikkua netissä lällättelemässä "ovelasti". Kauhea kateus tuntuu vaivaavan, jos jollakulla on oikeasti voimakas persoonallisuus ja terve itsetunto, kun itse pystyy vain nuoleskelemaan luonnehäiriöisiä käärmeitä ja sopeutumaan heidän oikkuihinsa. Valintansa kullakin.

        Mikähän sulla on hätänä? Kyllä esimerkiksi minulla on aito kokemus kiusaamisesta, joka jatkui sitten tällä palstalla, kun onnistuin silittämään tiettyä henkilöä vastakarvaan vain kertomalla, että kiusaamisesta voi selviytyä. Ketään ei tarvitsisi nuolla saadakseen vertaistukea ja apua kiusaamisen kohtaamisessa ja siitä selviytymisessä! Jos joku haluaa nuolla ja hännystellä, siitä vaan! Valintansa kullakin!


    • "Kiusattu"

      Vaikka oikeita kiusattuja onkin hyvin paljon, niin olen tavannut myös kiusaajan, joka väittää olevansa kiusattu. Tämmöinen ihminen etsimällä etsii muiden puheista ristiriitaisuuksia ja negatiivisia piilo-merkityksiä, kääntäen ne itseänsä vastaan. Mitään ei voi sanoa tai tehdä niin, että hän ei löytäisi siitä jotain, mikä on tarkoitettu häntä vastaan. Suuttuu, jos joku ihminen haluaa määritellä itse omat rajansa, hänellä kun oikeus niitä rikkoa lähettämällä kymmeniä haukkuma-viestejä tai seksuaalisia ehdotuksia päivässä. Haastaa riitaa, vääntää toisten sanomisia toiseksi, häiriköi ym. Ja kaiken tämän takana on "kiusattu" ihminen, jonka pillin mukaan kaikkien muiden pitäisi pomppia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2470
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1157
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1071
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      296
      888
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      858
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      89
      837
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      743
    Aihe