Jos joutuu rakastuneena eroamaan..

Onnistuu kun pään puhdistaa menneestä ja kun toteaa että tuo mennyt on mennyttä koska se ei toiminut. Matkat ja muut on vaan tekosyitä. Eron syy on aina siellä piilossa.

Minulla meni kk kun olin jo uudessa suhteessa.

Totuuson että et tainnut edes rakastaa koska kuukaudessa jo uusi. Tai onhan noita joilla uusi katottuna jo ennen eroa.
Hän jolle ero tulee yllätyksenä, vastoin hänen toiveita, jos rakastaa niin kipuileminen erotuskan kanssa voi viedä vuosia.
Täälläkin kesksutelijoita jotaka eivät vielä 4,5,10:kään vuoden kuluttua ole päässeet yli eron aiheuttamasta tuskasta.
Vaikka järki sanoo, että unohda ja mene eteenpäin niin sydän ei kuitenkaan unohda koskaan.

Molemmat eivät ole valmiita eroon jätetty jää aina heikommille.Jättäjällä jo montakertaa uusi sängynlämmittäjä.Myöhemmin huomaa että parempi kun meni mitähän olisi myöhemmin keksinyt.

On kokemusta. Enkä usko, että uutta suhdetta tulee aloitettua tai edes tahtoo aloittaa kovinkaan nopeasti. Ei se ole reilua sille uudellekaan, jos edelleen haikailee ja itkee toisen perään. Aina pitää päästä edellisestä irti (ainakin siitä pahimmasta, koska joskus rakkaus ei vain sammu). Itsellä kolme viikkoa sitten tuli ero. Ensinnäkin pitäisi ne omat kämpät löytää, että pääsisi edes eteenpäin. Tekee toisinaan vain kamalammaksi olla väleissä tuon kanssa, kun edelleen rakastaa. Ja mies rakastaa myös. Suhde ei vaan kestänyt miehen sairautta (tai mies ei pystynyt enää sen päälle olemaan suhteessa). Ja tottakai muutkin asiat painoivat. Pitää ottaa aikansa. Yksinolokin tekee varmasti hyvää. Itse ainakin surun yli ymmärrän, että yksinolo ja itsenäisyys tekee todella hyvää. Ei tässä tilanteessa edes voi kun roikkua toisessa, kun päivittäin näkee toisen. Se, että toinen hymyilee sinulle on pahinta. Tai on huolissaan, että kuinka jaksellaan. Huoh.. Menipä floodauksen puolelle.

Itsellekkin tuli ero vajaa kuukausi sitten, vaikka ensikerran asia tuli puheeksi jo pari kuukautta sitten. Tuli aivan puskista se, ettei avomies enää tunne samalla tavalla kuin ennen, ettei koe meillä olevan mitään yhteistä tai mitään puhuttavaa. Itse rakastan entistäni yhä koko sydämmestäni. Viiden vuoden suhteen jälkeen tuntuu aika murtuneelta olo. Välillä on päiviä että menee ihan hyvin, jaksaa ihan normaalisti olla, ja käsittää että näin on parempi jos ei kerran vastarakkautta saa. Toisina päivinää tuntuu etä kaikki kaatuu päälle, ja itkusta ei tule loppua, vaikka normaalisti itken hyvin harvoin. Pahimmalta tuntuu ajatus kaikista hyvistä ajoista, ja siitä ettei enää ikinä saa suudelmaa toiselta. Tuntuu mahdottomalta ajatus että joskus voisi unohtaa kaikki tunteet toista kohtaa ja jatkaa eteenpäin. En tiedä voiko sitä enää ketään toista rakastaa.
Kaipa se eteenpäin pääseminen on lopulta kiinni omista tunteista, kuinka vahvasti toista kohtaan tuntee. Ehkä se ajan myötä käy helpommaksi.