Kyselisin vähän kokemuksia niiltä vaimoihmisiltä jotka ovat naimisissa, mutta pitäneet oman sukunimensä. Eli miten esim. lapset on suhtautunu asiaa, että äitillä onkin eri sukunimi kuin muilla perheenjäsenillä? entä onko lasten asioiden hoito ollut monimutkaisempaa kuin voisi kuvitella, jos olisi sama sukunimi?
Itse olen aikeissa pitää oman sukunimeni, mutta pieni epävarmuus vielä kalvaa...
Itse olen aikeissa pitää oman sukunimeni, mutta pieni epävarmuus vielä kalvaa...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Oman nimen pitäminen oli itsestäänselvyys, lapset meni miehen nimelle, koska hän voimakkaasti halusi. Olisin halunnut että mahdolliset pojat hänen nimellään ja tytöt mun nimellä, minun puolestani koko nimilaki saisi mennä niin, naiset jatkavat omaa sukuaan ja miehet omaansa, tasa-arvoista. Tuli kumpaakin 1 ja laitettiin miehen nimelle, annoin periksi, koska se oli hänelle niin tärkeää ja nimilain mukaan sisaruksilla pitää olla sama sukunimi. On ihan höpöhöpöä että sillä olisi sisaruksille joku merkitys, se millä on merkitystä on, että "mikä on ollut tapana". Jos tytöillä ja pojilla olisi aina ollut äidin ja isän sukunimi, kukaan ei ihmettelisi mitään eikä puhuisi mitään nimiasiasta. Perheen yhtenäisyys on ihan muista asioista kuin sukunimestä kiinni, tietysti. Nyt lapset 20 v. ja 16 v., enkä muista koskaan että olisivat ihmetelleet mitenkään sitä, että mun nimeni on eri, pikemminkin ovat joskus olleet ärsyyntyneitä, jos koulussa ta muualla joku on kirjoittanut äidin nimen johonkin väärin, vaikka lapsi on antanut sen oikein. Lasten asioiden hoito ei ole ollut monimutkaisempaa, Suomessa on niin paljon avopareja ja uusioperheitä, että perheissä on monia sukunimiä.
Kun menimme naimisiin, niin ei ollut epäillystäkään ettei vaimo ottaisi minun sukunimeä omakseen, vaikka lapsilla on isän sukunimi. Tää oli itsestään selvyys että näin meillä.
Mulla oli yksi lapsi aiemmin, joten oman sukunimen pidin naimisiin mennessä. Ja kaksi muuta lasta tuli myös "tyttönimelleni". Miehen kanssa piti jonkin verran asiaa sulatella jo ennen naimisiinmenoa, mutta hän on aivoilla varustettu henkilö, joten asialla ei ole ollut sen kummempaa merkitystä.
Asioiden hoito on välillä takkuillut, mutta onnistunut kuitenkin kohtuullisesti.
Millä tavalla asioiden hoito on takkuillut?
Esim. lasten koulu-/terveys- ym. papereita täytettäessä kysytään, kuka on lapsen toinen huoltaja/ onko isän nimelle merkitty henkilö huoltaja vai joku muu?
Ehkä siksikin on takkuillut, koska ensimmäisen lapsen isähän on eri (kuollut), kuin näiden kahden muun. Yleensäottaen asiat ovat menneet jouhevasti. Mieheni tosin sanoi kerran, että olisi voinut vaikka ottaa minun nimeni, jos asiasta olisi keskusteltu enemmän ennen naimisiinmenoa.
Tuo kysely johtui varmasti siitä että esikoisella on eri isä kuin muilla, eikä eri sukunimestä. Mutta ei se mun mielestäni ole takkuilua, jos asioita tarkistetaan. Parempihan on nuo asiat selvittää papereillekin, kuka on huoltaja ja kuka ei. Esim. kouluasioissa tarvitaan huoltajan suostumusta, silloin vasta takkuilisikin, jos allekirjoituksen antaisi joku, jonka ei tiedetä olevan huoltaja.
kun itsellä ei ole ollut moisia ongelmia, vaikka lapsilla oli yläasteella eri nimi kuin äidillään ja isällään eli 3 eri sukunimeä.
Miksi ne lapset pitäisi sitten laittaa isän nimille? Äiti taitaa kuitenkin olla se joka lasten asioita useimmin ajaa, niin jättää lapset äidin nimelle. Järkevämpää kai se on.
"Miksi ne lapset pitäisi sitten laittaa isän nimille? Äiti taitaa kuitenkin olla se joka lasten asioita useimmin ajaa, niin jättää lapset äidin nimelle. Järkevämpää kai se on"
En olisi mennyt ollenkaan naimisiin, jos vaimo ei olisi ottanut minun sukunimeä.
Jos mennään naimisiin, niin sitten otetaan yhteinen sukunimi tai ei mennä ollenkaan. Jos vain juridisten seikkojen takia menee naimisiin (perintöverot, leskeneläke) niin sitten ei kyllä kannata häitäkään piää tai sormuksia ostella, kipasee vain maistraatissa ruokatunnilla hoitamassa paperit kuntoon.
Toki jokainen saa itse päättää meneekö naimisiin ja millä tavalla ja ehdoilla, mutta tämä on oma näkemykseni.
"En olisi mennyt ollenkaan naimisiin, jos vaimo ei olisi ottanut minun sukunimeä."
Avioliitossa pitäisi olla kyse siitä, että yhdessä kasvetaan ja muututaan. Aika kumma lähtökohta tasavertaiselle parisuhteelle, että mies on täydellinen ja naisen on muututtava tämän oikkujen mukaan. Aiotko jatkaa koko avioliittosi ajan samaa linjaa? Toivottavasti vaimosi on tyytyväinen.
"Avioliitossa pitäisi olla kyse siitä, että yhdessä kasvetaan ja muututaan."
Avioliitto on instituutio, johon liittyy tapakulttuuria ja juridiikkaa.
". Aika kumma lähtökohta tasavertaiselle parisuhteelle, että mies on täydellinen"
Millä ihmeen femakkologiikalla tapakulttuurin noudattaminen tarkoittaa sitä että mies on täydellinen?
Tarkoittaako naisen kalliimpi hääpuku ja sormus sitä, että morsian on omasta mielestään aviomiestään olennaisesti arvokkaampi ja miehestä nyt ei oikeastaan ole mitään väliä?
" Toivottavasti vaimosi on tyytyväinen."
Varmasti on.
Olimme pitkään avoliitossa, minulla oli eri sukunimi kuin muulla perheellä, ja eihän ne lapset tietenkään ihmettele eri nimeä, koska niin on aina ollut. Lasten asioiden hoidossa ei ollut mitään ongelmia, miksi ihmeessä olisi? Sehän on nykyisin varsin yleistä, että perheessä on moniakin eri sukunimiä.
Jos sukunimesi on sinulle tärkeä ja haluaisitte saman sukunimen koko perheelle, miksi ei miehesi ottaisi sinun nimeäsi?
"Jos sukunimesi on sinulle tärkeä ja haluaisitte saman sukunimen koko perheelle, miksi ei miehesi ottaisi sinun nimeäsi?"
Miksi miehen pitäisi joustaa tapakulttuurin vastaisesti?
Tai ainahan voi olla äärimoderni ja käydä maistraatissa menemässä naimisiin ilman juhlia tai edes häävieraita, eikä niitä sormuksiakaan kyllä välttämättä tarvihe. Kumpikin pitää omat nimensä ja tekee avioehdon, silloin on juridiset asiat hoidettu. Säästöä syntyy häistä ja sormuksista aika pitkä penni.
Heh! Me mentiin just noin naimisiin, maistraatissa ilman juhlia ja vieraita, sormukset ostettiin vasta myöhemmin. Nimen kyllä vaihdoin, avioehtoa ei tehty, kun omaisuutta ei kummallakaan juurikaan ollut. Sormukset oli halvat. Ei kaikki halua prinsessahäitä. Mutta miten ihmeessä tämä nyt nimiasiaan liittyy, senhän saa päättää niin kuin haluaa (lain puitteissa toki) riippumatta siitä millä tavalla naimisiin menee.
"Miksi miehen pitäisi joustaa tapakulttuurin vastaisesti?" Tapakulttuurista myöhemmin, mutta ensin sanon että ei tietenkään "miehen pidä joustaa"! Parashan olisi kun päästään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun, ja jossainhan jonkun pitää joustaa, jos yhtä parasta vaihtoehtoa ei ole. Jos ihanne on yksi sukunimi koko perheelle, niin jommankumman pitää joustaa. Niin pinttynyttä on ajattelu joskus, tai jopa tietoakaan ei ole, että on tarpeellista muistuttaa että ihan yhtä hyvin voi ottaa vaimon sukunimen perheen yhteiseksi nimeksi.
Ja siitä tapakulttuurista. Se että nainen ottaa miehen sukunimen, on ollut tapana Suomessa noin viidenkymmenen vuoden ajan! Se ei ole kovin pitkään. Vasta 1930-luvulla piti edes jokaisella olla sukunimi, sitä ennen enimmäkseen sukunimi vaihtui sen mukaan, mihin taloon muutettiin. Niin miehillä kuin naisilla ja lapsilla. Jos mies muutti vaimon kotitaloon, hänelle tuli ilman muuta naisen sukunimi. Naisen sukunimen voi taas ottaa, vanhan tapakulttuurin mukaisesti nimilaki on taas väljempi.
Juuri näin. Ihmisten muisti ja käsitys siitä, miten on ennen ollut tai peräti aina ollut, on suhteellisen lyhyt ja ylettyy useimmilla aina hamaan omaan lapsuuteen saakka. Siksi tuotakaan asiaa ei monetkaan tiedä, ettei miehen sukunimi ole ollut aina eikä edes suurinta osaa ajasta Suomessa pakollista. Sitten ollaan totisena torvensoittajana selittämässä, että kun aina ennenkin ja tapana on...
Tapaseikat ymmärrän, vaikka pitäisi tosiaan olla edes hiukan tietoinen tapojen historiasta. Mutta jos nyt joku niin tavoista kiinni pitävä haluaa olla, niin mikäs siinä. Mutta muuten en ymmärrä, mikä idea on siinä, että vaatii puolisoa ottamaan oman nimensä. Nimi on monilla osa ihmisen identiteettiä, miksi siitä pitäisi luopua avioliiton vuoksi. Ja lisäksi ketjussa aviomies_ja_isä ihmetteli, että jotkut menevät naimisiin vain lakiteknisten juttujen vuoksi. Ne sentään ovat oikeasti jotain konkreettista, ne määräävät ihmisen juridista asemaa erilaisissa tilanteissa. Mielestäni paljon perustellumpi syy ne ovat naimisiinmenolle tai menemättömyydelle kuin se, ettei eukko ota ukon nimeä.
"Mutta muuten en ymmärrä, mikä idea on siinä, että vaatii puolisoa ottamaan oman nimensä. "
En ymmärrä mitä ideaa on edes vaatia mennä naimisiin.
Hyvät naurut sain kirjoituksestasi! :oD
Itse menin naimisiin v.1989 ja pidin silloin oman nimeni, koska LAKI mahdollisti sen. En kyllä olisi edes huolinut niin huonolla itsetunnolla varustettua miestä, joka olisi kehitellyt sukunimestä ongelman. Hänkin piti oman nimensä, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
On ollut pareja että ovat suvuista etsineet yhden sopivan sukunimen joka on tullut sitten sekä miehelle että naiselle uutena sukunimenä, niin ei riidellä ja sukukin rauhottuu kun kummankaan nimi ei pääse etuoikeutettuun asemaan.
minä katsoisin mikä nimi on kauneudeltaan ja valitsisin sen. Mielummin
siis joku nätti nimi Aalto tms kuin joku Nieminen Lahtinen.
teette fiksusti kun ette mene oillenkaan naimisiin. Kuka siitä nykyään hyötyy, paitsi mies alkaa ajattelemaan että nainen on hänen omaisuuttaan. Unohtakaa koko paska!