Oliko lakimies oikeassa?

kysyvä ei tieltä eks

Otin yhteyttä liittoni lakimieheen s.postilla, johon olin kirjannut työhistoriani. Eli työt josta olen maksanut eläkettä oli kahden vuoden opiskeluaikana tekemäni kesätyöt (työt olivat kokopäivä töitä ~21 päivänä kuukaudessa) 3kk 4kk. Nyt keväällä toukokuun lopussa minulle tulee täyteen 9 vuotta yhtäjaksoista kokopäivätyötä. Lakimiehen soitti minulle ja hänen mukaansa nuo kaikki lasketaan mukaan, eli olisin oikeutettu marraskuusta lähtien. Hän tuntui kuitenkin siltä, ettei ollut perillä näistä asioista, koska antoi epämääräisiä vastauksia, mumisi, oli jotenkin omituinen... niin haluaisin varmistaa, että tieto pitää paikkansa (koska, olen kuullut myös ettei kesätöitä ei laskettaisi). Kysyin häneltä myös minkälaisen korvauksen saisin, muttei hän osannut siihen vastata.. Pitäisikö tämä korvauksen summa nyt varmistaa jostain muualta, että tiedän varman summan, eli mistä? jos joku haluaa sen minulle kertoa niin palkkani on kuukausi palkkani on 3000€ brutto. Oma tietoni on, että saisin 70% ansiosidonnaisesta päivärahasta. Päivärahaa taas en osaa laskea, niin että olisin varma siitä.. Otanko yhteyttä alueeni TE toimistoon tästä, jos ei liitossa osattu vastata?

2

511

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedon lähteelle

      Vuorotteluvapaa edellyttää sopimusta työnantajan kanssa eli siihen ei ole
      automaattista oikeutta, vaikka työhistoria- ja työssäoloehdot täyttyisivätkin. TE-toimisto hoitaa etenkin vv-sopimusta ja sijaisen palkkaamista, neuvontaakin jossain määrin.

      Lainsäädännöstä vastaa, ks. esim. esite ja soveltamisohjeet työkkäreille
      http://www.tem.fi/index.phtml?s=2314

      Työhistoriasi varman pituuden yksityiseltä alalta saat eläketurvakeskuksesta (etk.fi) tai jos olet ollut kunnan, valtion, kirkon ja Kelan töissä, Kevalta (keva.fi).
      Ilmeisesti kaikki 18 v täyttämisen jälkeiset ns. kokopäivätyöt lasketaan mukaan.

      Päivärahataulukko, esim.
      http://www.tyj.fi/default.asp?id=466
      3000/70 % lienee 54,30e/pv, maksetaan 5 pvltä viikossa,
      uuden veroprosentin saanee selville vero.fi:n laskurilla jne.

    • työttömyysturvakäsit

      Kaikki eläkevakuutettu työ kelpaa. Laske itse työeläkeotteesta. Kaikki löytyy netistä. Myös tyj:n sivulta löytyy päivärahataulukko, jossa on vuorottelukorvauksen määrä. Tarvitsee tosiaan työnantajan suostumuksen ja sijaisen yms. Älä kysy asioita liiton ihmisiltä, vaan työttömyyskassan käsittelijöiltä. Tarkkaa summaa eivät kerro ennen kuin korvausta haet, mutta summan löydät itse netistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe