Kysymys varatuille miehille

Menee omat kokemukset exään muutaman vuoden takaa, mutta kokemus se on kai sekin.

Nuori nainen söi niin vähän, että pelkäsin kuihtuvan kokonaan. Selvästi alko olemaan toisinaan energiavarastot aika tyhjinä iltapäivällä, kun aamupalaa syöty lainkaan ja päivällä hädin tuskin tökki ruokaa haarukalla.

Koitin sitä sitten enempi vähempi onnistuneesti patistaa syömään paremmin. Tietysti alkuun aika varovaisesti oli lähdettävä liikkeelle, ettei toinen hermostu/loukkaannu.

Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa parantu. Alkuun lähettiin jostain pienestä leipäpalasesta kahvitteluhöpinöiden ohella liikkeelle ja edes puolikkaasta (tai vähemmästä) lautasellisesta ruokaa päivällä. Pikkuhiljaa sitten ymmärsi, ettei todellakaan lihoa siitä, että syö terveellisemmin ja jaksaa muutenkin paremmin puuhailla vielä kaikenlaista kivaa iltapäivälläkin, kun on syöny kunnolla jo aamulla ja päivällä.

Mun mielestä kannattaa kuitenkin lähteä liikkeelle pienillä askelilla. Jos emäntä syö normaalisti päivällä lusikallisen keittoa, niin koita vaikka saada syömään parikolme lusikallista alkuun. Ei sitä yön yli sa syömään koko lautasellista, vaan se syömismäärä ja ruokahalu kasvaa pikkuhiljaa. Juttelee niitä näitä seurana ja välillä vihjaa rivien välistä, ettei ole edes koskenut ruokaan. Sen varsinaisen syömisen on kuitenkin tapahduttava omasta tahdosta tai muuten hän syö ainoastaan silloin kun olet katsomassa, joten älä tuputa väkisin syömään.

Exäni (mies) söi todella vähän suhteemme alussa, koska häntä ahdisti syödä seurassa, ruoan kuivuus jne. ja se oli ihan lapsuudesta opittu tapa. Ongelma oli aika paha, sillä hän oli hyvin pitkä joten kunnon ruokaa pitäisi syödä aika paljon jotta pysyisi edes normaalipainoisena, joten alipainoinenhan hän oli. Kuitenkin kun hän kertoi tästä ja huomasin ruokaongelman, tein yksinkertaisesti niin että sanoin "syö mitä haluat miten paljon haluat, minä syön nyt näitä hyviä ruokia X". Siinä kun minä söin sitten, nautiskelin ääneen ja tarjosin hänellekin lainkaan tuijottamatta mitä hän söi, hän rupesikin syömään enemmän ihan oma-aloitteisesti. Juttelin hänen kanssaan niistä ongelman syistäkin, tyyliin miksi seurassa syöminen on lapsena alkanut ahdistaa. Kotona ja koulussahan ihmiset olivat sitten tuijottaneet hänen annoksiaan ja kettuilleet ruoan määrästä, laihuudesta jne. Minä en koskaan sanonut että "pitäisi syödä enemmän, olet liian laiha, syö loppuun, et sinä tuolla elä" koska arvasin jo ennen kuin puhuimme ongelmasta enemmän, että sellanen jäkätys vain ahdistaa ja ongelma saa liikaa huomiota. Minä olen itsekin hoikka tyttö, mutta syön aika rennosti, joten hän oppi sitten vähän minun tavoilleni vain seuraamalla perässä, ei pakottamalla.

Hän on kiitellyt minua sittemmin siitä kuinka minä autoin häntä yli näistä ruoka-ahdistuksista. Että silleen.