Olen aivan pihalla mitä pitäisi tehdä. Olen serustellut mieheni kanssa 1,5 vuotta, joista vuosi ollaan asuttu yhdessä. Viimeisten kahden kuukauden aikana mieleeni tulee kokoajan kysymys, pitäisikö erota? En kerta kaikkiaan haluaisi joutua tekemään sitä ja siksi taistelenkin, mutta en tiedä auttaako se. Suhde ei voi olla kovin hyvä, jos pohdin samanaikaisesti jatkuvasti tulevaisuutta tai lähinnä sen mahdottomuutta.
Suurin ongelma on mieheni huono itsetunto. Tämä aiheuttaa monia sivuvaikutuksia, esimerkiksi valehtelua koska huonon itsetunnon vuoksi hoitamatta jääneitä asioita ei kehdata myöntää. Asioista on puhuttu monta kertaa ja aina sen jälkeen minusta hetken tuntuu, että kyllä se tästä, tai että ei yksi vika häntä pilaa.
Aina välillä olen todella onnellinen ja mietin miten voin edes harkita eroavani. Silloin suunnittelemme jo häitä ja lapsia. Sitten tulee taas hetkiä jolloin en edes ymmärrä miksi vielä olen täällä. Tilanne on kammottava. Kyllä minun täytyy myös rakastaa miestäni, koska tuntuu myös hyvältä olla hänen kanssaan. Aina silloin kun olemme erossa kaipaan häntä ja haluan jatkaa.
Olen nyt alkanut kuitenkin miettiä, olenko yhdessä vain sen vuoksi, että olen tottunut siihen? Kyllä olen onnellinenkin, mutta myös onneton. Tuntuu, että eroaminen on niin työlästä, etten halua tehdä sitä. Muuttaminen ja kaikki... Ajattelen aina että katsotaan mihin tämä kehittyy. Ei saa tehdä hätäisiä päätöksiä, koska entä jos tulen katumaan lopun elämääni sitä. Tuntuu myös etten osaa enää olla yksin. Kaipaan jotain jolle kertoa kaikki asiat, jonka viereen nukahtaa ja joka pitää huolen. En myöskään halua jättää miehen sukua ja perhettä, koska he ovat ihania!
Pelkään kokoajan, että löytäisinkin paremman miehen ja haluaisin vaihtaa. En halua löytää, koska haluaisin, että tästä tulisi elinikäinen suhteeni ja hänestä perheeni isä. Jos mietin, että erottaisiin, tuntuu että en kuitenkaan löydä hänen kaltaistaan. En todella tiedä mitä tehdä!
Suurin ongelma on mieheni huono itsetunto. Tämä aiheuttaa monia sivuvaikutuksia, esimerkiksi valehtelua koska huonon itsetunnon vuoksi hoitamatta jääneitä asioita ei kehdata myöntää. Asioista on puhuttu monta kertaa ja aina sen jälkeen minusta hetken tuntuu, että kyllä se tästä, tai että ei yksi vika häntä pilaa.
Aina välillä olen todella onnellinen ja mietin miten voin edes harkita eroavani. Silloin suunnittelemme jo häitä ja lapsia. Sitten tulee taas hetkiä jolloin en edes ymmärrä miksi vielä olen täällä. Tilanne on kammottava. Kyllä minun täytyy myös rakastaa miestäni, koska tuntuu myös hyvältä olla hänen kanssaan. Aina silloin kun olemme erossa kaipaan häntä ja haluan jatkaa.
Olen nyt alkanut kuitenkin miettiä, olenko yhdessä vain sen vuoksi, että olen tottunut siihen? Kyllä olen onnellinenkin, mutta myös onneton. Tuntuu, että eroaminen on niin työlästä, etten halua tehdä sitä. Muuttaminen ja kaikki... Ajattelen aina että katsotaan mihin tämä kehittyy. Ei saa tehdä hätäisiä päätöksiä, koska entä jos tulen katumaan lopun elämääni sitä. Tuntuu myös etten osaa enää olla yksin. Kaipaan jotain jolle kertoa kaikki asiat, jonka viereen nukahtaa ja joka pitää huolen. En myöskään halua jättää miehen sukua ja perhettä, koska he ovat ihania!
Pelkään kokoajan, että löytäisinkin paremman miehen ja haluaisin vaihtaa. En halua löytää, koska haluaisin, että tästä tulisi elinikäinen suhteeni ja hänestä perheeni isä. Jos mietin, että erottaisiin, tuntuu että en kuitenkaan löydä hänen kaltaistaan. En todella tiedä mitä tehdä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
mieluummin työläs muutto kuin onneton suhde. Tuo että pelkäät yksinoloa on oikeastaan jo yksi tekosyy. trust me. Itse luulin kuolevani kun entinen ukko jätti minut muutaman vuoden yhteiselon jälkeen,sillä käytin tuota samaa syytä, mutta tässä sitä ollaan puoli vuotta sitten eronneena, yksin, mutta en silti yksin. Ystävät ovat mitä parasta lääkettä siihen yksinoloon, ja uudet harrastukset.
no, pahimpia tietenkin oli yöt alkuun, mutta nyt tuo sänky tuntuu niin ihanalta vaikkei siinä ole muita nukkumassakaan.
Musta vaan tuntuu että liian paljon käytetään syynä tuota " en osaa olla yksin". Kyllä sitä muutkin eronneet ovat joutuneet siinä yksinäisyydessä kieriskelemään, mutta silti nousseet aina uuteen aamuun. tottakai se totuttelu on kaikista vaikein aika, ja todellakin siihen pitää antaa itselleen aikaa, mutta sen jälkeen kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.
Tsemppiä nyt kuitenkin päädyit mihin ratkaisuun tahansa.
Hei! Mietin itsekkin erotakko vai ei noin vuoden verran ja mietin asiaa liian pitkään. Menin henkiseti todella huonoon kuntoon kun miesystäväni ei osannut hoitaa asioitaan kuntoon vaikka lupasi. Ex-siippa ja heidän yhteinen muksunsa ei antanut seurustelu rauhaa ja loppujen lopuksi ruvettiin valehtelemaan asioista jotka olivat tärkeitä suhteen jatkumiselle. Nyt jo jonkun aikaa erossa ja mielialani on kohetunnut huomattavasti ja oma elämäni on mennyt eteen päin hyvillä mielellä. Aluksi oli vaikeeta mut muutaman kuukauden jälkeen olin tyytyväinen että ollaan erossa. Toivon sulle tsemppiä asian kanssa koska helppoa se ei ole mutta päädytpä mihin ratkasuun vaan uskon että elämä helpottuu
Itse olen myös kokemassa saamaa kuin tekstinaloittaja(pitsi muuton osalta). Nyt olen päättänyt olla poikaystäväni kanssa. Olin jo jättämässä häntä mutta kun tapasimme ja juutelimme kaikesta epämääräisestä niin huomasin että jouduin sanomaan itselleni että älä hymyile tai ole kiinnostunut hänen jutuista. Sitten tajusin ettei kannata kieltää häntä itseltäni jo vältän hänestä...
Et ole yhdessä miehen perheen vaan miehen itsensä kanssa. Käykö mies esim. terapiassa selvittämässä tuota huonoa itsetuntoa?
Yleisesti ottaen jos ihminen jatkuvasti tuoreessa suhteessa miettii eroa, useimmiten kyseessä ei-sopivat kumppanit.