En oikeen tiedä minne tästä asiasta avautuisin. Ystävien kanssa olen puhunut ja avopuolisoni kanssa yrittänyt keskustella asiasta, mutta se on johtanut liian usein aina riitaan, joten mietin josko täältä löytyisi kohtalon tovereita.
Nyt kuvailen meidän arjen kulkua josko jollakin olisi jotain mielipiteitä asiaan. Avokillani on ystävänsä kanssa oma firma ,yritys on vielä nuori ja se on hänelle todella tärkeä ja vie paljon aikaa. Hän aloittaa työnsä joka aamu siinä 6-7 aikaan ja tulee kotia 21-22 välilä illasta. Itse olen tällähetkellä työtön ja iltaopiskelen ammattikoulussa. Kun tulen koulusta 20.00 jälkeen illalla teen äkkiä ruoan valmiiksi koska tiedän että hänellä on nälkä ja hän odottaa että ruoka on aina valmista. Jos olenhuomauttanut että olisi kiva jakaa esim kauppareissut yhdessä hän on nostanut metakan että jos se on niin vaikeaa käydä kaupassa kun olen päivät tekemättä mitään niin ei tarvi enää käydä, hän käy tästä lähtien aina itse. Riita on kumminkin saatu päätteeseen aina. Mutta teen myös kaikki kotityöt itse, ruoan, siivoan, pyykkään vien roskat.. näihin ei ole koskaan tullut poikkeuksia. Kerran ollaan käyty yhdessä kaupassa kolmen kk yhteisen asumisen jälkeen. Hän on sitä mieltä että koska olen päivät kotona ne kuuluu minulle, minkä toisaalta ymmärrän..poikkeuksia lukuunottamatta. Tässä kuvailua arjesta. Hänellä on myös todella rakas harrastus kun metsästys ja joka viikonloppu on päästävä kotikunnalleen metsälle kun on milloin hirvijahti, tai kyyhkimetsästys tms. Hän ei halua edes keskustella onko hänellä oikeutta mennä ,mutta tottakai on..tietenkin koska on kyse hänen harrastuksesta. Ei olla koskaan käyty ulkona syömässä, tai elokuvissa tai oltu vielä yhdessä asumisen aikana viikonloppuja yhdessä. Hänellä on ollut työmessuja ja metsästyksiä muualla. Asiaa korjatakseni kuullostaa ehkä että hän valehtelisi, ei rakastaisi tai touhuaisi selkäni takana jotain mistä en ole tietoinen, mutta asia ei ole näin ja se on 100% varma. Hän on luotettava mutta nämä asiat painaa. Hän on pelännyt kokoajan että elämänsä on liian "raskasta" minulle ja pelkää ettei pysty antamaan kaikkea mitä tarvitsen ja odotan. Mutta eikö pienet poikkeukset yllätykset ja piristykset tuo jokaiseen suhteeseen uutta potkua ja intohimoa. Rakastan häntä ja tiedän että hän minua. Haluaisin kuulla jos täällä on kohtalontovereita yhteisen ajan puutteessa, tai toisen huomiointia vailla olevia kumppaneita miten olette saaneet muutettua suhdettane ja millätapaa olette ilmaisseet asian. Ettei toinen saa käsitystä että yrität määräillä häntä tai et usko tarpeeksi hänen rakkauteen.
Kaikkein inhottavinta on että tuntuu että hän haluaa hänen poissaollessaan että istun kiltisti kotona. Olen juuri muuttanut uudelle paikkakuntaa eikä ystäväpiiri ole kovin laaja. Mutta hyvät ystäväni käyvät ulkona paljon ja olen silloin itsekkin lähtenyt ettei tarvitse jäädä yksin kotia. Hän on kuitenkin maaritellut ja suuttunut jos en ole ilmoittanut soittamalla jotain kertoja että lähden käymään ulkona, ja laskenut että "monta viikonloppua olet ollut selvinpäin kun ollaan muutettu" .
En ole kirjoitusihmisiä enkä ehkä esittänyt tarinaamme parhaiten mutta asiallisia vastauksia otetaan vastaan. Niin kohtalontovereilta kuin ulkopuolisiltakin. Mitä te tekisitte..onko minussa vai kumppanissa vika ja onko tälläinen teidän mielestä normaalia parisuhdetta ja avoliittoa ?
Nyt kuvailen meidän arjen kulkua josko jollakin olisi jotain mielipiteitä asiaan. Avokillani on ystävänsä kanssa oma firma ,yritys on vielä nuori ja se on hänelle todella tärkeä ja vie paljon aikaa. Hän aloittaa työnsä joka aamu siinä 6-7 aikaan ja tulee kotia 21-22 välilä illasta. Itse olen tällähetkellä työtön ja iltaopiskelen ammattikoulussa. Kun tulen koulusta 20.00 jälkeen illalla teen äkkiä ruoan valmiiksi koska tiedän että hänellä on nälkä ja hän odottaa että ruoka on aina valmista. Jos olenhuomauttanut että olisi kiva jakaa esim kauppareissut yhdessä hän on nostanut metakan että jos se on niin vaikeaa käydä kaupassa kun olen päivät tekemättä mitään niin ei tarvi enää käydä, hän käy tästä lähtien aina itse. Riita on kumminkin saatu päätteeseen aina. Mutta teen myös kaikki kotityöt itse, ruoan, siivoan, pyykkään vien roskat.. näihin ei ole koskaan tullut poikkeuksia. Kerran ollaan käyty yhdessä kaupassa kolmen kk yhteisen asumisen jälkeen. Hän on sitä mieltä että koska olen päivät kotona ne kuuluu minulle, minkä toisaalta ymmärrän..poikkeuksia lukuunottamatta. Tässä kuvailua arjesta. Hänellä on myös todella rakas harrastus kun metsästys ja joka viikonloppu on päästävä kotikunnalleen metsälle kun on milloin hirvijahti, tai kyyhkimetsästys tms. Hän ei halua edes keskustella onko hänellä oikeutta mennä ,mutta tottakai on..tietenkin koska on kyse hänen harrastuksesta. Ei olla koskaan käyty ulkona syömässä, tai elokuvissa tai oltu vielä yhdessä asumisen aikana viikonloppuja yhdessä. Hänellä on ollut työmessuja ja metsästyksiä muualla. Asiaa korjatakseni kuullostaa ehkä että hän valehtelisi, ei rakastaisi tai touhuaisi selkäni takana jotain mistä en ole tietoinen, mutta asia ei ole näin ja se on 100% varma. Hän on luotettava mutta nämä asiat painaa. Hän on pelännyt kokoajan että elämänsä on liian "raskasta" minulle ja pelkää ettei pysty antamaan kaikkea mitä tarvitsen ja odotan. Mutta eikö pienet poikkeukset yllätykset ja piristykset tuo jokaiseen suhteeseen uutta potkua ja intohimoa. Rakastan häntä ja tiedän että hän minua. Haluaisin kuulla jos täällä on kohtalontovereita yhteisen ajan puutteessa, tai toisen huomiointia vailla olevia kumppaneita miten olette saaneet muutettua suhdettane ja millätapaa olette ilmaisseet asian. Ettei toinen saa käsitystä että yrität määräillä häntä tai et usko tarpeeksi hänen rakkauteen.
Kaikkein inhottavinta on että tuntuu että hän haluaa hänen poissaollessaan että istun kiltisti kotona. Olen juuri muuttanut uudelle paikkakuntaa eikä ystäväpiiri ole kovin laaja. Mutta hyvät ystäväni käyvät ulkona paljon ja olen silloin itsekkin lähtenyt ettei tarvitse jäädä yksin kotia. Hän on kuitenkin maaritellut ja suuttunut jos en ole ilmoittanut soittamalla jotain kertoja että lähden käymään ulkona, ja laskenut että "monta viikonloppua olet ollut selvinpäin kun ollaan muutettu" .
En ole kirjoitusihmisiä enkä ehkä esittänyt tarinaamme parhaiten mutta asiallisia vastauksia otetaan vastaan. Niin kohtalontovereilta kuin ulkopuolisiltakin. Mitä te tekisitte..onko minussa vai kumppanissa vika ja onko tälläinen teidän mielestä normaalia parisuhdetta ja avoliittoa ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, laitan sinulle tuolta alempaa oman kertomukseni ja lisään siihen vähän yksityiskohtia. Eli; meillä ero tuli työn vuoksi, siis mies teki/ tekee töitä kaiken sen ajan, kun on valveilla. Myös vknloppuisin, hän tekee joko esitöitä tai jälkitöitä (huoltaa, korjaa, kirjaa, laskuttaa), että voi maanantaina jatkaa varsinaista työtään.
Hän on yrittäjä jo parinkymmenen vuoden ajan, joten kyllä "firman alkukiireet" pitäisi olla jo tehtynä. Joskun kun olemme esim. sukujuhlissa, on hänellä silloinkin puhelin päällä ja hän myös vastaa puheluihin, suunnittelee työtilauksia ja sopii aikatauluja. Hän on avulias ja suostuu nopealla aikataululla työtilanteisiin.
Olimme puhuneet asiasta ennen yhteenmuuttamista, koska (2v.) seurusteluaikana hän yöpyi lähes jatkuvasti luonani ja teimme yhdessä kaikkea kivaa ja kotoista, kuten parit yleensä tekevät. Yhteenmuuttamisen jälkeen parisuhde muuttui minulle yksinäiseksi ja asiat menivät kerrotunlaiseksi. Hänen mielestään ne ovat näin hyvin, hän todella pitää työn tekemisestä, hän on rehellinen, ahkera ja luotettava, eikä tarvitse kuluttaa hyvää työaikaa kotihommien hoitoon ja ruuanlaittoon....
Meidän yhteinen aika oli jo vuosia ennen eroa sitä, että ruoka oli oltava valmista, kun hänelle sopiva tauko tuli, yleensä myöhään Illalla. Sitten hän meni pesulle, luki postit ja vastasi niihin ym. (katsoi telkkarista uutiset) ja meni nukkumaan (nukahti heti). Hän käyttää kaikki tienestinsä laitteiden hankintaan, uusimiseen ja parantamiseen.
Minä hoidin muun taloudenpidon ja huoltotyöt. Enkä myöskään voinut juurikaan poistua kotoa, kun se ruoka-aika tuli milloin mitenkin ja aina kuitenkin odotin, josko ehtisimme jutella edes jonkin verran. Kaipasin kipeästi yhteistä aikaa, juttelua, kävelyjä, suunnittelua, lomia, läheisyyttä, kosketusta ym. Työn vuoksi on vaikea riidellä, koska ahkeraa on hankala moittia. Olisin niin rakastanut häntä edelleen, mutta en pysty odottamaan sitä yhteiselämän alkamista. Minun aikani kuluu koko ajan ja elämäni on nyt, eikä sitten kun hän joskus (ehkä) vähentää töitään.
En pysty neuvomaan sinua muuten, kuin että mieti, mieti ja mieti. Sitten kerro hänelle, miltä sinusta tuntuu olla yksin parisuhteessa ja mitä muutosta toivoisit tapahtuvan, että voisit jatkaa hänen kanssaan. Pyydä häntä miettimään, kuinka paljon hän pystyy tulemaan asiassa vastaan (tai haluaa).
Minulla vastaava keskustelu ei tuottanut tulosta, ei pitkat kirjeetkään, joita hänelle kirjoitin.. Kerroin hänelle niissä, miltä minusta tuntuu ja mitä toivoisin ja kaipaisin. Myös mietteitäni siitä, mihin suuntaan elämämme on menossa, mutta sekään ei tuottanut tulosta.
Kun sitten reilun vuoden päästä kertomieni toimien jälkeen ilmoitin, että muutan takaisin entiseen asuntooni, hän suuttui ja sanoi minun olevan "haaveellinen pilvissä leijuja" joka ei tajua arkielämästä mitään. Häntä myös suututti, kun "oli tuhlannut minun kanssani vuosia hukkaan". No erosta on 4 kk ja olen edelleen huojentunut ja jopa sosiaalinen elämäni on alkanut kangerrellen palautua.. Ikävä minulla kuitenki on häntä edelleen ja niitä aikoja, kun seurustelimme.
Sori vaan mut miehes ei tiedä mitään rakkaudesta. taidat olla vaan sille ajan vietettä ja palvelija joka tekee kaikki kotityöt että sille ' tosi hyvälle miehelles ä jää enenmmän aikaa harrastuksiin. On varmaan tosi hienoo olla suhteessa jossa mies tekee mitä haluaa ja sinä teet sitä mistä mies käskee. Eihän toi ole mikään suhde vaan ihan joku muu kun ette edes kulje yhdessä missään kaupassa ti muualla. Miehes on täysi luuseri joka pitää sua itsestään selvyytenä ja sinä tottelet sokeasti. On varmaan hauska ja ihana elämä teillä edessä.