Tapasin maailman ihanimman miehen reilu kymmenen vuotta sitten. Rakastuin täydellisesti, saimme lapsia, omistimme kodin.. Kaikki mitä meillä oli minun painostuksen alaista, ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna.
Sitten PAM ja kaikki hävisi. Kun kiihkeästi rakensin meidän yhteistä tulevaisuutta olin aina yksin. Mies teki pitkää päivää eikä lomia ollut. Voiko ihminen menettää kykynsä rakastaa? Kotona en enään saanut samanlaista huomiota kuin halusin, olin pettynyt. Huomasin että moni muu oli kyllä kiinnostunut ja ja vastoin omaa järkeäni jäin pettämis kierteeseen, niin helppoa huomiota. Tunteita ei herännyt ketään näistä kohtaan. Minusta tuli kiero valehtelija miehelleni.
En halua olla valehtelija enkä pettää, minusta tuli sellainen. Nyt en osaa enään lopettaa. Kerroin miehelleni yhdestä kerrasta ja toivoin että hän lopettaisi suhteemme, mutta ei. Hän oli valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan. Muutuin kylmäksi, vaikka halusin että onnistuisimme. Näin mentiin vuosi eteenpäin. Miehelleni riitti vain oleminen, minulle ei. Koetin ryhdistäytyä ja lopettaa vieraissa juoksemisen, mutta kummasti siihen sortuu helposti. Nyt muutama päivä sitten sielua suorastaan korvensi viimeisin kerta ja sain hänelle kerrottua toivoen taas että hän häipyisi. Niinkuin sitten tekikin. Olen tyhjä kuori, vailla tunteita. Voiko oikeasti vielä rakastaa, tuntea ihastumista? Vai olenko vain säälittävä pettäjä vailla tunteita...
Sitten PAM ja kaikki hävisi. Kun kiihkeästi rakensin meidän yhteistä tulevaisuutta olin aina yksin. Mies teki pitkää päivää eikä lomia ollut. Voiko ihminen menettää kykynsä rakastaa? Kotona en enään saanut samanlaista huomiota kuin halusin, olin pettynyt. Huomasin että moni muu oli kyllä kiinnostunut ja ja vastoin omaa järkeäni jäin pettämis kierteeseen, niin helppoa huomiota. Tunteita ei herännyt ketään näistä kohtaan. Minusta tuli kiero valehtelija miehelleni.
En halua olla valehtelija enkä pettää, minusta tuli sellainen. Nyt en osaa enään lopettaa. Kerroin miehelleni yhdestä kerrasta ja toivoin että hän lopettaisi suhteemme, mutta ei. Hän oli valmis antamaan anteeksi ja jatkamaan. Muutuin kylmäksi, vaikka halusin että onnistuisimme. Näin mentiin vuosi eteenpäin. Miehelleni riitti vain oleminen, minulle ei. Koetin ryhdistäytyä ja lopettaa vieraissa juoksemisen, mutta kummasti siihen sortuu helposti. Nyt muutama päivä sitten sielua suorastaan korvensi viimeisin kerta ja sain hänelle kerrottua toivoen taas että hän häipyisi. Niinkuin sitten tekikin. Olen tyhjä kuori, vailla tunteita. Voiko oikeasti vielä rakastaa, tuntea ihastumista? Vai olenko vain säälittävä pettäjä vailla tunteita...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinun on ensin opittava hyväksymään itsesi ja yritettävä löytää voimia selvittää suhteesi miehesi kanssa. Tällä en tarkoita että enää yrittäisitte yhdessä eteenpäin vaan voisitte (varmaan molemmat) päästä eroon siitä katkeruudesta ja pettymyksestä minkä molempien unelmien murskaaminen on aiheuttanut.
Sen jälkeen voit löytää uuden suhteen joka lähtee ihan eri pohjalta kuin ne aikaisemmat uskottomuudet. Ja toivottavasti olet oppinut sen katkeran läksyn että onneen ei ole oikotietä vaan se on ansaittava elämällä niin että pystyy katsomaan niin peiliin kuin muita silmiin.
Kaikkea hyvää!