Kun vuokratyöntekijöistä tuli kertakäyttötyöntekijöitä

nimimerkki7783

Minkä takia kirjoitan tästä? Koska olen huomannut nuorten pahan olon, epäluulon työtä kohtaan. Riistotyötä, paskatyötä, palkalla ei elä, työttömänä on kivaa. Näitä lauseita näemme joka päivä lehdissä tai milloin missäkin ajankohtaisohjelmassa. Kuinka nuorilla on ongelmia työllistyä, kuinka he syrjäytyvät työmarkkinoilta. Näytetään lukuja ja myönnetään ongelma. Mutta onko jatkuvien ongelmien esiintuominen ratkaisu? Miksi kukaan ei tartu ongelmaan päättävissä elimissä? Minkä takia työnantajapuoli torjuu kaikki parannusehdotukset vuokratyönehtoihin? Minkä takia ammattiliitot eivät ole vuokratyöntekijöiden asialla enemmän? Minkä takia vakituisissa työsuhteissä olevat työntekijät ajattelevat vuokratyöntekijöitä oman työn turvana, he kun toimivat hiljaisina aikoina puskurina lomautuksille ja irtisanomisille. Meidän kaikkien pitäisi herätä ajattelemaan tulevaisuutta, koska yksikin syrjäytynyt ihminen työmarkkinoilta on liikaa.

Tämän hetken ongelma:
Töihin tarvittaessa kutsuttava vuokratyöntekijä tulee uuteen työpaikkaan, opettelee uuden työn ja on intoa täynnä. Mutta jos hän ei satu olemaan jonkun tuttu tai ”riittävän tehokas” työssään, häntä ei kutsuta enää töihin. Ja mieti miltä sinusta tuntuisi aamuisin odottaa tekstiviestitse kutsua töihin? Päiviä kuluu eikä kutsua töihin tule. Moni murtuu, toivo menee päivä päivältä. Ensin menee usko itseensä ja sen jälkeen yhteiskuntaan. Joka puolella tulee syyllinen olo. ”Olen työtön, kaikki pitävät minua loisena.” ” Ei ne kuitekaan ota mua sinne.”

Sanotaan, että monet haluavat olla vuokratyössä, se sopii heille. Heidän jopa sanotaan tykkäävän tästä työmuodosta. Mutta monellako heistä on oikeasti valinnanvaraa? Tosin tätä suurempi ongelma on se, että pidemmällä aikavälillä tämä johtaa vuokratyösuhteiden pitkittymiseen, jotka korvaavat sitten vakituiset työsuhteet tilaajayrityksen kirjoilla. Onko Nokian Renkaiden työntekijöillä oikeasti parempi olla vuokratyöntekijöinä, kuin talon kirjoilla? Tuskin kukaan työntekijä, joka on työskennellyt vakituisena yrityksessä on sitä mieltä, että vuokratyöntekijäksi siirtyminen sitouttaisi työntekijää yritykseen enemmän.

Työnantajien tulisi antaa vastuuta työntekijöille, se palkitaan tulevaisuudessa sitoutuneina työntekijöinä. Miksi juuri pienyrityksissä on parasta työntekijän olla? Koska työnantajalle jokainen työntekijä on elintärkeä. Pitämällä heidät tyytyväisinä, se näkyy yrityksen jokapäiväisessä tuloksessa. Useimmiten suuret yritykset eivät kohtaa työntekijöitä päivittäin, se johtaa väärään ajattelutapaan, missä työntekijät ovat vain kuluerä yritykselle. Mitä enemmän työtä ulkoistetaan, sitä huonommin menee yrityksen työntekijöillä. Toki silloin yritys säästää rahaa työntekijöiden palkkojen alentamisella, mihin nämä säästöt sitten menevät? Siihen löytyy yksi esimerkki Finnairilta stay-bonukset.

Ongelmaan parannusehdotus:
Olen kuullut monia eri ratkaisuja, mutta mielestäni koko vuokratyömalli pitäisi lopettaa. Kuinka yrityksille voi olla kannattavampaa pitää yllä muita yrityksiä, kun he voisivat ottaa heidät ilman välikäsiä omaan yritykseensä? Lyhyen ajan säästöt syövät pitkän ajan tulosta. Osakkeen omistajien ja yritysten hallitusten pitäisi ajatella työntekijöitä voimavarana, eikä kustannuseränä.
Mutta jos työnantajat eivät halua lopettaa tätä työsuhteen muotoa, niin ainakin pitää asettaa tiukat asetukset vuokratyösuhteen ehdoille. Ei enää laittomia nollatuntisopimuksia, mikä työsopimus se sellainen on missä ei ole yhtään työtunteja? Töiden luvataan jatkuvan vakituisena, mutta silti tehdään määrä-aikaisia työsopimuksia, mitkä määrä-aikaisuuden perusteet tähän? Ei laittoman pituisia koeaikoja, koeaika ei saa ylittää lyhyissä sopimuksissa yli puolta työsuhteesta. Ja lopuksi kun vuokratyöntekijä palkataan muutaman vuoden jälkeen talon kirjoille, pitäisi hänet ottaa vanhana työntekijänä, ei uutena työntekijänä työsuhteeseen. Silloin lomat pitää kerryttää alusta, eli seuraavan kesän kesälomat jäävät väliin.

Ehdotan minimivaatimuksia työolojen parantamiseksi:
- Jos työtehtävä on pitkä-aikaista/jatkuvaa, työsuhteen pitää olla vakituinen tilaajayrityksessä.
- Maksimi vuokratyösuhteen pituus pitää olla enintään yksi vuosi, jonka jälkeen tilaajayritys velvoitetaan palkkaamaan työntekijä tilaajayrityksen omille palkkalistoille.
- Joka aamu töihin kutsuttavien palkka on pitää 25 prosenttia enemmän kuin TES:n mukainen minimipalkka, ns. valmiuslisä.
- Vuokratyöyritys tai sen vastuuhenkilöt, jotka on tuomittu oikeudessa työlain tai jonkin muun lain törkeästä rikkomisesta, asetetaan toimintakieltoon oikeuden määrittelemäksi ajaksi.

Vuokratyöntekijöille reilut pelisäännöt työelämään.

Ari Wigelius, Tampere 22.3.2012

3

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minua ainakin harmittaa enemmän nuo työkkiksen 9 euron päivätyöt joita työnantajat käyttävät hyväkseen.. Etenkin kun joutuu tekemään oman alan töitä.

      Vuokratyöilmoituksissa olen ihmetellyt sitä että miksi ihmeessä ei voida mainita työpaikan nimeä/sijaintia. Ja työnkuvauskin jää usein pelkkään ammattinimekkeeseen.

    • Vuokratyölöinen

      Teille molemmille yhteiseksi vastaukseksi:
      Ari, laitoit lainausmerkkeihin "riittävän tehokas". Tottakai työntekijän pitää olla riittävän tehokas jotta hänet haluaa uudelleen töihin. Oli vuokratyöläinen tai ei, niin ei kukaan halua vätystä töihin.
      Ja ihmettelit myös miksi vuokrataan työntekijöitä, vaikka pitkällä tähtäimellä olisi ehkä halvempaa palkata talon kirjoille... Oletko kuullut yrityksillä olevista "head counteista", eli maksimimäärästä työntekijöitä joita talon kirjoilla saa olla? Useimmiten nämä eivät kuitenkaan riitä useiden sairaslomatapausten tai lomien vuoksi, jolloin vuokratyöntekijöitä on pakko käyttää.
      Kysyit, kuka haluaisi tehdä vuokratyöläisenä jos vakipaikka olisi tarjolla. Minä. Minulle on vakipaikkoja tarjottu paljon, mutta pitäydyn tässä vuokratyösuhteessa oman valinnan vapauteni vuoksi.
      Nimimerkki "kansalaispalkka" ihmettelet miksi vuokratyöilmoituksissa ei lue muuta kuin ammattinimike; tämä johtuu siitä että usein vuokratyöfirmalla on samalla ammattinimikkeellä useampi työpaikka useampaan eri firmaan, eikä niitä kannata kaikkia lähteä erikseen laittamaan, vain tukkiakseen työ- ja elinkeinotoimiston sivut, joten sitten kun hakemuksia vastaanotetaan, katsotaan mihin niistä firmoista kyseistä työnhakijaa kannattaisi tarjota.
      Vuokratyöntekijä ei ole uhri. Jos tällaiseksi itsensä kokee, niin ei muuta kuin hanskat naulaan, tai avataan suu ja ilmaistaan mikä ongelma on.

    • Nimimerkki 8228

      Minkä takia kirjoitan tästä? Koska olen huomannut yhteiskunnassa vellovan negatiivisen ilmapiirin ja asenteen vuokratytötä kohtaan. Sitä ajatellaan automaattisesti paskatyönä, jossa maksetaan alipalkkaa ja riistetään työntekijää. Tämä on kaupunkilegenda, joka jatkaa elämistään, vastoin monia tutkimuksia. Vaikka vuokratyöyritysten suuri työllistävä vaikutus on pystytty kiistattomasti osoittamaan, tämä urbaani legenda ei tunnu häviävän koskaan.

      Tämän hetken ongelma on se, että työelämä elää kvartaaleittain, se on hektistä, alati muuttuvaa ja yritysten välinen kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on entistäkin kovempaa. Se ei vaadi sopeutumista vain asioilta ja toimintatavoilta - se vaatii joustoa myös henkilöstöresurssien osalta. Kun talvisesonki on kuumimmillaan, on työtä isolle joukolle ympäri lapin hiihtokeskuksia. Kun sesonki on ohi, töitä on vain harvoille. Jos syksyn kiivaimman koulukuvaussesongin aikana kiirettä riittää sadalle, ei kevätlukukaudella töitä olekaan kuin kymmenelle.

      Liikaa ihmisiä on mahdotonta palkata, jos töitä ei koko vuodelle riitä. Liika rekrytointi ajaa yrityksen konkurssiin ja alimiehitys kiiresesongissa taas tekee yrityksestä kilpailukyvyttömän yrityksen, joka ajaa pienen henkilökuntansa stressin ja ylivoimaisen paineen alaisiksi. Kunnes hekin saavat potkut, yrityksen epäonnistuessa markkinoiden kilpailussa. Tämän vuoksi yrityselämä tarvitsee kiireapua ja joustavaa vuokratyötä.

      On virheellistä olettaa, että vuokratyö kieltämällä samat henkilöt palkattaisiin vakituiseen ja kokopäiväiseen työsuhteeseen. Päinvastoin ammattijärjestöjen rajoittaessa vuokratyön käyttöä, on samat työt revitty jo olemassaolevien henkilöiden selkänahasta. Yritys jättää palkkaamatta kokonaan ja vaatii joustoja omalta vakituiselta henkilökunnaltaan. Mikäli uusien henkilöiden palkkaaminen olisi missään vaiheessa realistinen vaihtoehto yritykselle, niin toki ne tekisivät saman oli vuokratyö sallittua tai ei.

      Selvennykseksi vielä kerrottakoot, että vuokratyöntekijälle on aina maksettava työehtosopimuksen mukainen palkka (ihan kuten omalle henkilökunnallekin). Vuokratyöntekijät eivät saa rikkoa työsuojelumääräyksiä ja tehdä vaarallisempia töitä kuin säännökset määräävät (ihan kuten oma henkilökuntakin). Vuokratyösopimuksessa saa olla enintään 4kk koeaika, tai alle 8kk sopimuksessa maksimissaan puolet sopimuksen kestossa (ihan kuten kenellä tahansa). Ja kun vuokratyöntekijä otetaan vuokrasuhteen jälkeen "oman talon kirjoille", hänelle ei saa laittaa uutta koeaikaa, vaan hänet otetaan vanhana työntekijänä. Lomat ovat aina sopimuskysymys, jos se maksetaan tuolloin rahana, voi "palkatonta vapaata" pitää kesällä (mistä rahat on jo maksettu).

      Tarvittaessa töihin kutsuttava työsopimus ei ole sama kuin vuokratyösopimus. Vuokrasopimuksia on olemassa myös kokopäiväisiä, tietyllä tuntimäärällä olevia tai minimituntimäärällä olevia. Suoraan yrityksen itsensä kanssa tehtäviä työsopimusmalleja on ihan yhtä monta. Itse työskentelin opiskeluaikanani huoltoasemaketjun Esson palkkalistoilla suoraan ja nimike oli "tarvittaessa töihin kutsuttava". Ei tuo sopimusmalli ole millään muotoa vuokratyöyritysten itsensä keksimä. Kannattaa myös muistaa, että vuokratyöyritys saa oman katteensa työstä. Eivät he hyödy tekemällä ns. 0-sopimuksia, vaan päinvastoin tekemällä kokopäiväisiä ja pidempiä määräaikaisuuksia.

      Lopuksi vastaan vielä väitteisiisi:

      "Jos työtehtävä on pitkä-aikaista/jatkuvaa, työsuhteen pitää olla vakituinen tilaajayrityksessä."

      Kyllä ja näin on tälläkin hetkellä. Korkein oikeus viimeksi linjasi asian, että se varmasti näin on.

      "Maksimi vuokratyösuhteen pituus pitää olla enintään yksi vuosi, jonka jälkeen tilaajayritys velvoitetaan palkkaamaan työntekijä tilaajayrityksen omille palkkalistoille."

      Jos se taas on perusteltavissa, (esim. äitiysloman sijaisuus) se on hyväksyttävissä, muuten ei. Ihan sama peli, kuin firma itse palkkaisi määräaikaisen työntekijän.

      "Joka aamu töihin kutsuttavien palkka on pitää 25 prosenttia enemmän kuin TES:n mukainen minimipalkka, ns. valmiuslisä."

      Edelleenkään tämähän ei koske vain vuokratyöpaikkoja. Sama sääntö jos tulisi aina 0-sopimuksiin, niin mikäs siinä noin periaatteessa. Mutta uskotko että henkilöiden käyttäminen lisääntyy tällä mallilla? Vai olisiko asenne useammin "no kyllä te pärjäätte, ei me enää neljättä kaveria tähän soiteta"?

      "Vuokratyöyritys tai sen vastuuhenkilöt, jotka on tuomittu oikeudessa työlain tai jonkin muun lain törkeästä rikkomisesta, asetetaan toimintakieltoon oikeuden määrittelemäksi ajaksi."

      Näin on jo tälläkin hetkellä. Oikeus voi määrätä kenet tahansa liiketoimintakieltoon, oli hän sitten vuokratyöyrityksessä tai tekemässä kumisaappaita. Muutosta ei varmaankaan tarvita, koska ehdotuksesi on jo käytössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      181
      8387
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4558
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4118
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3562
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3136
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2870
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2586
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      35
      2288
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2046
    10. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2043
    Aihe