yli kymmenen vuotta yhdessä ja yhteisiä lapsia . Muuten meni hyvin mutta talous meni heikosti viimeisen vuoden . Ja se oli sitten siinä . Surua ja katkeruutta . Vihaa ja kaipuuta . Ei edes saikkua saanut tk:sta ja pomo uhkaa potkuilla kun ei enää hymyilytä ja jutututa töissä . Yritin selittää tilanteen mutta siitähän se juhla alko . Välillä tuntuu että mikään ei onnistu mutta lasten takia yritettävä . Kenties joskus sitten löytää uuden elämäni valon ... . Nyt ei jaksa .
se oli sitten siinä
hajalla
11693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama tilanne, mut eri syyt. 9v takana taivallusta ja eropaperit odottaa pöydällä. Syykin olisi ehkä ollut korjattavissa, mut toinen osapuoli ei halua yrittää. Uusi ihastuskin jo kiikarissa, minä suren. Perhe hajoaa 2lapselta. Ei oo helppoo elämä aina.
Itsellä ollut sama tilanne. Äärettömän itsekästä toimintaa tiedän kokemuksesta. Mutta kyllä se elämä voittaa. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja...
Etsi keskusteluapua itsellesi. Älä yritä lasten, vaan itsesi takia. Mikään muu ei auta. Vaikka avioliitto on ohi, kaikki muu on vielä edessä :). Hyvää kevättä kaikesta huolimatta!
Jaaa meinaatko, että pikkuisia ei pidä tällaisessa tilanteessa ajatella ollenkaan ?
Ei ole apua, jos masentunut, surullinen, epätoivoinen vanhempi vain ajattelee lapsiaan. Eikä hän edes muuhun pysty. Siksi tähdellistä onkin, että vanhempi saa asiansa kuntoon, iloisen mielen. Ainoastaan näin on mahdollista jakaa lapsille rakkauttaan ja huolehtia heistä.
Terve ap!
Kuullostaa siltä, että koko prosessi on vielä ihan alussa?? Itselläni kulunut reilu kuukausi siitä, kun vaimo ilmoitti haluavansa eron (11v yhteistä eloa). Aikamme keskusteltuamme päädyttiin kompromissiin nimeltään "asumusero". Hirvittävää ylä-/alamäkeä on ollut, mutta välit vaimoon olleet ihan hyvät ja lastenkin vuoksi sovittiin, että hyvänä pidetään. Meillä auttoi tilanteeseen se, että jätettiin vihanpito pois ja otettiin toisiimme etäisyyttä. Helppoa se ei ole varsinkin, jos toisella on asiaa harva se päivä ja mieli, kuin tuuliviiri. Mutta, kun tunteita ja vanhaa omaa käyttäytymismallia vastustaen piti pään kylmänä ja otti/piti sen etäisyyden, alkoi tapahtua positiivisia asioita. Minä, eikä hän ei oltukaan enää itsestäänselvyyksiä ja itsekin aloin tajuta tilannetta objektiivisemmin (toivo elää vielä).
Tuo työnantajakuvio ap:n tapauksessa on kyllä hanurista. Ihan turhaa lisämurhetta muutenkin vaikeaan tilanteeseen. Mulla esimies oli tosi ymmärtäväinen ja kysyi jopa, että "ei kai tämä tilanne vain johdu työkuvioista". Sain vertaistukea eron läpikäyneistä työkavereista ja joistakin tuttavista, joilla on kokemusta asiasta (olen kai vähän liiankin avoin ja sosiaalinen). Lisäksi hakeuduin työterkkarille, josta sain lähetteen työpsykologille. Se tulee lopulta halvemmaksi työnantajalle käydä istumassa ja juttelemassa muutaman kerran psykologin kanssa pysyen työkykyisenä, kuin jäädä useamman kuukauden saikulle masennuksen/jonkin muun ongelman vuoksi. Jos vain mahdollista, niin suosittelen lämpimästi avoimin mielin ottamaan vastaan kaiken ulkopuolisen avun, mitä saat.
Tämä on minun tarinani ja vertaistukeni ap:lle. Toivottavasti sait edes jonkinlaista vertaistukea minun jorinoista.
Naisia, joihin voi luottaa kuin tukipilariin on _todella_ harvassa. Geneerisesti naisten erityisosaamista on luovuttaminen ja paskan siirtäminen puolison harteille.
Niin kauan kuin naisella on vähänkään "etumatkaa" parisuhteessa ei parisuhde voi toimia hyvin. Natisemisen ja paskan niskaan lapioimisen tarkoituksena on sitouttaa mies orjaksi, jonka voi laittaa heitteille, kun sapuu siihen tiettyyn ikään. Nainen ei myöskään voi olla onnellinen, mikäli hänellä on liikaa päätösvaltaa.
Miehenä on mahtava olla, jos ymmärtää koko värimaailman. Naisen osa on helppo, ja syystäkin pullamössömiehet yrittää sinne ujuttautua. Onnea elämään.
Pakollinen lisäys ennen naiskitinää, poikkeuksia on (ja tunnen), mutta sinä et ole.
Olipa sovinistinen kirjoitus, ei voi muuta sanoa. Onneksi monet eivät ajattele noin. On jotain toivoa miehilläkin. Ja ennen kuin lokeroit tämän kirjoituksen "naiskitinäksi", niin kerron olevani mies ja että kannatan tasa-arvoa.
Nauti masentavasta elämästäsi.
Nautin, eikä ole yhtään masentavaa.
Kyllähän niitä erojakin tulee, joskus aivan mitättömistä syistä, vaiko sittenkään. Toinen on vain niin loppuun väsynyt kaikesta ja toinen ei sitä huomaa ja ymmärrä lainkaan. silloinhan pitäisi olla tukena ja turvana, mutta kuinka usein siitä lähdetäänkin pakoon viihteeseen ja kavereiden mukaan. Jätetään vielä yksin tuo väsynyt ihminen ja monesti vielä pienet lapspset siihen.
Ei siinä kovin paljon älyä puolisolla ole, kuten ei silläkään tahvolla, joka isyyslomalla lähti kavereiden kanssa purjehtimaan, sitäkö varten se isyysloma on.
aikansa tätä elämää katsottuaan ja yksin kaikesta vastaten nainen sai sympatiaa toiselta mieheltä(täysi retku ja valahtelija) sehän riitti, kun edes joku sanoi kauniiksi, houkutteli mukaansa. No tämähän on tietenkin katastrofi kaikkineen. Ero tuli ja tämä luuseri näki oivan tilaisuuden ruveta narraamaan tätä perhettä, toivottavasti pian jo silmät avautuu eli rakastumisen tila hälvenee ja laittaa kilometritehtaalle tuon kameolontin.
Eihän tuollaisen ihmisen kanssa ole mitään mahdollisuutta elää tavallista elämää. Tätä odottaa koko tämän naisen lähijoukot, että mies lähtee, jokainen on valmis tukemaan tätä naista, joka on valtavan hieno ihminen kun saa väsymyksen pois. Hän on moneen pystyvä ja aikannsaapa ihminen , lapsetkin saisivat kokonaisen äidin vierelleen tueksi elämään.