En tiedä kuuluuko tämä tälle palstalle mutta kirjoitan anyway että ihmise voivat löytää google-haulla.
Olen 29-vuotias ns. normaalipainoinen nainen, jolla on vähän ylimääräistä läskiä. Painoindeksini on 24. Kokeilin Hypoxia juuri kuukauden kuurina Helsingissä, maksoi 590 euroa.
Noudatin ruokavalio-ohjeistusta orjallisesti, samoin en välipäivinäkään herkutellut enkä juonut alkoholia. Kävin kiltisti 3 kertaa viikossa.
Tuloksena se, että ainoastaan 1 cm lähti vyötäröltä ja lantiosta. Paino putosi lähemmäs nelisen kiloa, joka tuli sitten 3 viikossa Hypoxin lopettamisen jälkeen takaisin. Hukkaan menivät rahat. Enpä voi suositella.
Kuurin alussa minulle lupailtiin "rantakuntoon pääsemistä" ja kerrottiin ihmetarinoita siitä, miten toinen asiakaspalvelijoista oli laihtunu "30 cm" !!! tätä vähän ihmettelin, mittailin häntä silmissäni ja kuvittelin että on täytynyt olla melko lihava sitten.. sain kuulla jälkeenpäin että tuo "30 cm" oli harhaanjohtavaa. Se oli lähtenyt "yhteensä", eli eri osista kehoa. Pah!
Älkää laittako rahojanne, hoito ei tee hullua hurskaammaksi!
Hypoxi ei toiminut
111
65552
Vastaukset
- nasukka.
Aika erikoinen kokemus sinulla Hypoxista, koska mitä tuttuni ovat käyneet, ( 2 eri tapausta ) he ovat saaneet TODELLA hienot tulokset!
Toinen heistä ( 31v ) tiputti -5kiloa ja toinen ( 27v) sai kiinteyttä sen noin -25cm ( hän oli todella pieni, mutta reidet-peppu olivat hänelle ongelmansa ).
Kummatkaan tuttavistani eivät ole saaneet kilojansa takaisin, vaan pikemminkin päinvastoin!
Anteesi , mutta kuka voi olla niin tyhmä, että luulee, että yhdestä kohdasta voi lähteä -30 cm !! ? :D
Kyllähän tämä kuulostaa siltä ,ettet ole saanut ruokailuasi hallintaan ja olet
"repsahtanut " , kuurisi jälkeen. Anteeksi nyt vain :)
Menisin samantein itsekkin Hypoxiin , jos vain opiskelijabudjetistani olisi varaa!!
Keskivartaloni kaipaisi rasvanpolttoa!!- BabyPhat
Kyllä minulta ainakin aikoinaan lähti yli 40 cm pelkästään vyötäröltä. Tiputin tosin kilojakin sitten useita kymmeniä.
- Anonyymi
Garcinia Laihdutuslääke - https://nplink.net/439rtinl
Olen pudottanut yli 14 kiloa, enkä ole muuten joutunut paljoa muuttamaan ruokavaliotani tai liikunnan määrää.
- sellarit seis
Minä sain selluliittiongelmani kuriin , Hypoxi HDC puvulla! :) :)
- Scam
On tuo Estellen tarina aika hämärä, koska jo normaalilaihtumisellakin eli ilman kohdistusta lähtee sillä 4 kg'llä n. 4 cm vyötäröstä niin miten on muka voinut lähteä vain sentti? Ja siis jos poistaisi nesteitäkin nesteidenpoistolääkkeillä tuon neljä kiloa niin kyllä siitä vyötäröstä nyt enemmän silläkin lähtee kuin 1 cm?!?!? Ei tuo voi vaan olla millään teorialla mahdollista tuo tarina että kutsuisin kyllä tuota alkutarinaa jo "ihmetarinaksi".
Itse aion mennä tässä lähiaikoina sinne, nyt vaan googlailin kokemuksia ja löysin tämän, mutta olen tuon alkutarinan perusteella jo enemmän sitä mieltä että se ei vaan voi olla totta mitenkään päin ja siksi olen silti menossa.
Jonkun kilpailijan kirjoituksia ehkä? Se kuulostaisi kaikista loogisimmalta tässä casessa.- Kaikki ennallaan
Moi,itselläni myös hypoxi kuuri takana. Noudatin ruokavaliota säntillisesti,tosin sellainen se oli ennenkin. No tulos 0 joka saralla.
Paino sama,sentti samat ja selluliitti ennallaan. Ilmeisesti se on yksilöllistä keneltä lähtee,keneltä ei.
Toki olen pettynyt,koska odotin shortsikesää. Olen normaali painoinen terveellisesti elävä nainen,mutta olisin toivonut pientä kiinteytystä. - Hypoxivalmentaja
Meillä studiolla (paikkakuntaa en kerro mutta omistan studion itse) myös asiakkailla joilla haasteita ruokavaliossa pysymisessä on monesti lähtenyt senttejä vaikkei paino ole juurikaan pudonnut. Tämä johtuu siitä, että Hypoxi kiihdyttää koko kehon aineenvaihduntaa ja ihon pintaverenkiertoa jolloin iho kiinteytyy vaikkei rasvanpolttoa saada käynnistymään jos asiakas ei pysty sitoutumaan ruokavalioon esim. haasteellisen elämäntilanteen vuoksi. Kuitenkin yli 90% asiakkaistamme saa asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan hyviä tuloksia ja suosittelisi Hypoxia myös muille. Niin tässä menetelmässä kuin muissakin jokainen asiakas on yksilö ja hoitojakso vaatii hieman siotutumista terveellisiin elämäntapoihin. Hypoxi ei ole ihmelaite vaan perustuu luonnolliseen menetelmään ja täten toimii kun ohjeita noudatetaan.
- Anonyymi
Laihdutuslääke - https://tonzes.com/slimfi.htm Olen pudottanut yli 14 kiloa, enkä ole muuten joutunut paljoa muuttamaan ruokavaliotani tai liikunnan määrää.
- Uudenvuodenlupaus13
Katselin keskiviikkona Jutan sarjaa ja siellä se osallistuja Riitta oli ollut Hypoxissa ja saanut siellä n. 4 kilolla -7 cm vyötäröstä ja per reisikin jopa -5,5 cm mikä on aika paljon. Koska sillä oli koko matkan tosi paksut reidet ja laihtui koko ajan eniten ylävartalosta, vasta HYPOXIn jälkeen sai varmaan ekaa kertaa reisistä kunnolla jotain pois että sen HYPOXIn jälkeen alkoi vasta näyttää se vatsanseutu kunnolla pienemmältä ja muodokkaammalta, samoin kuten jalat kun yritin niitäkin zoomailla. Yhteensä senttejä sillä lähtikö jotain -35 cm, ei siis yhdestä kohdasta, vaan yksittäinen vyötärömitta oli - 7cm ja se yksi reisi -5,5 cm että aika paljon kyllä ja näkyi kyllä.
Olen itse menossa konsultaatioon nyt tulevana maanantaina, olen kyllä jo ostopäätöksen tehnyt kun nyt telkkarissa näki oikean kertomuksen tehosta eikä tarvii miettiä kuka tällaisia tänne kirjoittelee, kilpailija vai kuka kun oon samaa mieltä mitä tänne oli jo kirjoitettu että thredin aloitus kuulostaa kyllä ihan mielettömän oudolta epäonnistumistarinalta...ei noin voi edes käydä oikeasti kenellekään etteikö varsinkaan normaalipainoisella neljä kiloa näkyisi yhtään missään. Jollain 150 cm 130 kg ymmärtäisin kyllä, mutta normaalipainoisella vieläpä... - Uudenvuodenlupaus13
Tästä siis voi katsoa sen jakson
http://www.ruutu.fi/ohjelmat/jutta-ja-puolen-vuoden-superdieetit/kausi-2-jakso-2 - Kyllä toimii
Mulla oli kans epäileväinen suhtautuminen HYPOX-hoitoihin, mutta kävin kuitenkin hoidot läpi ja tulokset olivat suorastaan hämästyttävät. Reidet, takapuoli ja vatsa pienenivät yhteensä 25 sentillä! Ihon muuttui sileämmäksi. En millään meinaa uskoa että tuo hoito tosiaankin toimii, niin oudolta hommalta se vaikuttaa. Nyt vain toivon, että tämä tulos olisi pysyvää.
- Omena87
Hei!
Te, jotka olette saaneet senttejä lähtemään, oletteko pyöräilleet vai olleet juoksumatolla Hypoxissa?
Itselläni aika lailla ylipainoa ja suurin ongelmakohta vatsan seutu. Mietin vaan, että kumpi mahtaisi olla parempi, pyörä vai matto. Huomisessa konsultoinnissa se selviää, mutta ajattelin jo kysellä täältä, on niin malttamaton olo ; )
Sitten vielä, oletteko olleet pelkässä rasvanpoltossa vai myös kiinteytyksessä?- Kipinäinen
Eiks se ole vain sitkeisiin ongelmakohtiin eli paikallisiin rasvakertymiin eikä suinkaan vaikean ylipainon hoitoon? Silloinhan riittää elämäntapamuutos ja sitten kun suurin osa koko ylipainosta lähtenyt nähdään vasta mikä se oikea ongelma-alue on joka paljastuu sitten. Eikai vielä tarvitse kohdennettua rasvanpolttoa jos rasvaa on kaikkialla ja paljon?
- luru342
kävely jos kohdennetaan keskivartaloon, pyöräily jos kyseessä alavartalo
- Kannataako tää touhu
Niille, jotka ovat käyneet Hypoxissa. Ovatko tulokset olleet pysyviä kuukauden, parin kuukauden, puolen vuoden ja vuoden päästä?
- essi7
Olin ekassa Hypoxi-kuurissa noin pari vuotta sitten. Tulokset olivat hyvät, tosin niitä alkoi ilmetä vasta kun siirryin Yhdistelmähoitoon, siihen saakka ei tullut näkyvää tulosta. Kävin varmaan noin 14-15 kertaa ja olin tyytyväinen tuloksiin. Reiden ratsarit ja peppu tuli kerrankin sellaisiksi kuin toivoinkin. Minulla oli jonkun verran selluliittia vaikka normaalipainoinen olin silloinkin, ei mitään vatsamakkarakertymiä vaan näitä "paikallisia" ongelmia. Tulokset pysyivät hyvinä noin vuoden. Sen jälkeen ne ratsarit vähitellen hiipivät takaisin, vaikka harrastan hyvin aktiivisesti liikuntaa 3-5 kertaa viikossa, juoksuakin. Olen menossa uudelle kuurille ja silloin todennäköisesti otan myös sen ylläpitohoidon - muuten tulokset eivät ainakaan minulla kestäneet.
- PT-traineri
Sehän riippuu ihan susta itsestäsi annatko rasvan hiipiä kehoon takaisin eli älä syö enempää kuin kulutat, ei ne rasvat minnekään palaa takaisin ilman sitä. Ei ratsareihin eikä muuallekaan, jos tulee takaisin niin kertoo vain siitä että olet jatkanut vuoden mittaan pikkuisen elämistäsi kuten ennenkin ja ollaan lähtöruudussa taas vaikka ei olisi kyse isoista kertymistä eli voi olla ihan pientä ylisyöntiä koko ajan. Ja kyllähän se rasva kertyy aina jonnekin ja jos osoite on ennen ollut reidet niin todennäköisesti on sitä myöhemminkin koska eihän tuossa poisteta niitä rasvasoluja vaan on verrattavissa normaaliin laihtumiseen sinäsä. Eli siinäkin palaa aina ongelmakohtiin takaisin kerran rasvasolut siellä edelleen olemassa eikä tuollainen painejuttu pysty manipuloimaan rasvasoluja niin että ne eivät enää sen jälkeen keräisi kuin X verran rasvaa takaisin...kerran ne on saatu sieltä jo kerran pois niin sitten ei auta kuin pitää huolta siitä että ei syö liikaa niin ei tarvii mennä enää uudelleen laittamaan rahojaan likoon ja taas polttamaan uudelleen niitä sieltä pois. Tai sitten tottakai voi käydä siellä jatkuvasti jos ei saa itseään hallintaan, on sekin tietysti vaihtoehto.
- Rahatmeni
Itse kuukaudenhypoxsetin käyneenä voin kertoa laihtuneeni,mutta jälkeenpäin ajatellen en usko että laite tehosi Ol len kaan! Ruokavalio hypoxin ajan täytyy olla erittäin orjallinen,ei pastaa,ei normisafkaa,hypoxia ennen täytyy olla syömättä pari tuntia ja hypoxin jälkeen 4h,urheilin ja söin erittäin orjallisen terveellisesti joten tottakai laihduin...näin jälkeenpäin vitun tyhmä olo:D
- Josefine
Rahatmeni kirjoitti:
Itse kuukaudenhypoxsetin käyneenä voin kertoa laihtuneeni,mutta jälkeenpäin ajatellen en usko että laite tehosi Ol len kaan! Ruokavalio hypoxin ajan täytyy olla erittäin orjallinen,ei pastaa,ei normisafkaa,hypoxia ennen täytyy olla syömättä pari tuntia ja hypoxin jälkeen 4h,urheilin ja söin erittäin orjallisen terveellisesti joten tottakai laihduin...näin jälkeenpäin vitun tyhmä olo:D
Itse sain aivan eri ohjeet. Minun käskettiin syödä normaaliruokaa lautasmallin mukaisesti, tietenkin myös pasta oli sallittu. Ennen Hypoxia piti juuri syödä (hiilihydraatteja noin tunti ennen), sen jälkeen treeni ja sen jälkeen 2 tuntia syömättä. Yhteensä syömättömyyttä tuosta tuli 3,5 ja se on muutenkin suhteellisen normaali ruokailuvälini, on yleensä 3-5 h itselläni ja ei siis poikennut normaaleista suosituksista mitenkään. Proteiinipitoista piti syödä tuon 2 h syömättömyyden jälkeen 4 tuntia eteenpäin (1 ateria) ja sitten taas sai hiilareita syödä. Itse en kutsuisi tuota orjalliseksi, koska Hypoxi vaati minulta 3 hiilaripitoista ateriaa 3 proteiinipitoista ateriaa viikossa ja muuten oli ihan vapaata normaalia syömistä. Ja se etukäteisruoka sai olla pastaa jos halusi, mutta kuka vetää pasta-annoksen ennen mitään treeniä muutenkaan. :D Laihduin 4 vkon aikana 5.2 kg lähtöpainosta 67.4 kg. Mahasta lähti kaikista eniten kun se olikin ongelma-alue, sellainen retkottava maha katosi lähes kokonaan, joka roikku housunkauluksen yli. Ja paras mittauskohta vatsasta näytti -12.2 cm joten kyllä myös kohdensi rasvanpolton oikeaan paikkaan. Itselläni ei ole valittamista.
Oletko varma että kävit juuri Hypoxissa etkä missään muussa hoidossa?
- Merde tu pass idiot
Kuinka tyhmä sinä olet?
meinaan kyllä mullekkin raha kelpaa.- essi7
Jokainen voi laittaa rahansa ihan mihin haluaa - toinen juttu jos ei ole mitä laittaa.
- Normipaino
essi7 kirjoitti:
Jokainen voi laittaa rahansa ihan mihin haluaa - toinen juttu jos ei ole mitä laittaa.
No minä ainakin laitan johonkin muualle kuin tollaseen huijaukseen... vaikka matkaan.
- Normiloma
Normipaino kirjoitti:
No minä ainakin laitan johonkin muualle kuin tollaseen huijaukseen... vaikka matkaan.
Millaisenkohan matkan saat 590 eurolla? Laatuloman Bulgariaan? Itse en menisi sinne, vaikka maksettaisiin. Jokainen kieltämättä omien rahavarojensa mukaan valitsee kohteet.
- Voi reppanaa.
Normiloma kirjoitti:
Millaisenkohan matkan saat 590 eurolla? Laatuloman Bulgariaan? Itse en menisi sinne, vaikka maksettaisiin. Jokainen kieltämättä omien rahavarojensa mukaan valitsee kohteet.
No, sä oletkin tyhmä. Ja älykkyyttä et saa minkäänlaisella rahasummalla.
- Voihölmöläistä
Voi reppanaa. kirjoitti:
No, sä oletkin tyhmä. Ja älykkyyttä et saa minkäänlaisella rahasummalla.
Ei, mutta älykkyydellä saa rahaa niin ei tarvitse mennä Bulgariaan jumittelemaan lomiksi ja ostelemaan samalla feikkiLouisVuittoneita kuten te.
- Anonyymi
Normipaino kirjoitti:
No minä ainakin laitan johonkin muualle kuin tollaseen huijaukseen... vaikka matkaan.
on Bulgarissa on hypoxi hoito melkein puoleen hintaan Suomeen verrattuna joten nero menee sinne hoitoon. 👍🤣
- normal style
Liikkukaa, syökää hyvin ja terveellisesti, syökää riittävästi sitä hyvää rasvaa ja älkää unohtako proteiinia, sopiva määrä hiilihydraatteja löytyy kun tunnustelee kehoa, laskekaa makroja jos vaikeampaa saada sitä rasvaa lähtemään. Tuolla Hypoxin rahalla saisi pyörän, ruokaa.... Urheilemalla rasva lähtee joka tapauksessa, oli se sitten minkälaista tahansa, en voisi itse laittaa tuommoista rahasummaa erilaisiin ohjelmiin, tiukka rahatilanne ja en usko noiden niin huimasti vaikuttavan tiettyyn kehonosaan, harrastan niin monipuolisesti liikuntaa itse että se vaikuttaa jokaiseen lihakseen. Tällä hetkellä en laihduta vaan kiinteytän kroppaa, mutta tässä alla linkki jos kiinnostaa katsella.
Micheal Kory:lla on todella hyviä reseptejä proteiinijauheesta ja muita ruokaohjeita, tässä linkki.
http://www.youtube.com/user/leanbodylifestyle/featured- normal style
Michael*
- reidet.
Hei tietääkö joku millä hypox-hoito tunnetaan ulkomailla? Asun tanskassa ja hoito kiinnostaisi, mutta suoraan sanalla hypox ei Google tuota tuloksia :/
- aivot.
Brändi on HYPOXI eli kuten todettu ei ole yleisnimike vaan brändätty hoito. löytyy siis vain tuolla nimellä. Aloita googlettaminen kuitenkin kirjoittamalla nimi edes oikein.
- Anonyymi
aivot. kirjoitti:
Brändi on HYPOXI eli kuten todettu ei ole yleisnimike vaan brändätty hoito. löytyy siis vain tuolla nimellä. Aloita googlettaminen kuitenkin kirjoittamalla nimi edes oikein.
Johan oli typerä kommentti.
- dgdgfhdhdj
Katso niiden nettisivuilta www.hypoxi.com, siellä on Studio Locator...mutta ei näy Tanskaa siellä eli ei varmasti ole siellä niitä vielä? Tai lähetä sinne sähköpostia ja kysy sieltä onko tai onko tulossa?
- Juuuuuditt
Moikka, mulla on kans kokemusta hypoxista.... kyllähän se aluksi auttoi, siis parin viikon jälkeen alkoi lähteä sentti, pari... ihmettelin kun "ohjaaja" sanoi että minun pitäisi noudattaa muka 1200 kalorin ruokavaliota samalla kun teen hypoxia. Onhan se nyt todella vähän, siis 1200 kalorin ruokavalio.
No, laihduin sitten muutaman kilon hypoxin aikana mutta koska ei ollut aikaa eikä halua "ylläpitohoitoon" kilot tulivat takaisin... urheilusta ja normaalista / tarkasta ruokavaliosta huolimatta.
Eli en voi suositella! Miettikää mihin rahanne laitatte!!- E.K.
Itse olen 30 v, 163 cm pitkä ja paino 56 kg ja minun perusaineenvaihdunnakseni on mitattu 1357 kcal / vrk ilman liikuntaa. Siihen nähden tuo 1200 kcal ei ole kovin paljoa vähemmän että laihtumista pääsisi tapahtumaan, mutta millään yleisillä kansallisilla suosituksilla en voisi edes syödä mitkä väittävät että peruskulutus naisella on 2000-2500 kcal/ vrk. Monet tutut, työkaverit ja kaverit paisuvat vuosi vuodelta kuin pullataikina eivätkä tiedä miksi kun syövät kuulemma suositusten mukaisesti ja varmaan juuri noiden suositusten. Sen takia varmaan kansa onkin täällä niin pulskaa kun suositukset ovat aivan pielessä verrattuna mikä normaali nykyihmisen kulutus on, joka ei tee raskasta työtäkään kuten ennenvanhaan. Tuo on monen silti vaikea ymmärtää että suositukset ovat aivan pielessä kun ovat niin iskostuneet alitajuntaan ja ihmettelevät alhaisia kalorimääriä että kuka voi muka pärjätä alle 2300 kcal / vrk?!?! Helposti pärjää jollain 1350 kcal / vrk jos syö järkevästi kasviksia, marjoja, vähänrasvaista lihaa jne mikä muutenkin pitäisi olla normaalin ruokavalion perusta, mutta nykyihmisen normaali on aika hämärtynyt. Nykyihminenhän on mielestään "dieetillä" kun syö täysjyväleipää, puuroa, marjoja, vihanneksi, vähärasvaista lihaa jne mikä oikeasti on se normaali miten ihmisen pitäisi syödä. Ei viini ja rasvainen ruoka ole se oikea normaali, mutta näin ihmiset kuvittelevat jostain syystä. Hyvä esimerkki on työkaverini joka myös syö "todella tarkasti ja terveellisesti" ja liikkuu kuin huippu-urheilija, mutta silti minun kanssani samanmittaisessa ja ikäisesä varressa on n. 30 kg..
Ainoastaanhan liika ruoka voi ihmisen lihottaa eikä mikään muu, joten jos lihoo niin liika ruoka sen ainoastaan voi tehdä eikä mikään muu, itselläni siis oikeasti on tarkka ruokavalio toisin kuin näillä "tarkan ruokavalion" ylipainoisilla tuttavillani. Hypoxiin menemistä olen miettinyt ja nyt etsimällä lisätietoa löysin tämänkin ketjun, itse odottelen vielä ensi vuoden liikkarisetelit että on raha koossa seteleinä kokonaisuudessaan niin sitten teen vielä lopullisen päätöksen menenkö vai enkö, uskon kyllä että menen.
Se mua tietenkin kiinnostaa että miksi te hypoxissa kävijät ette ole suostuneet tinkiä yhtään ruokailustanne? Tai miksi se tuntuu teistä niin väärältä? Tai paljonko kaloreita vuorokaudessa pidätte sitten teidän mielestänne normaalina? - herb
E.K. kirjoitti:
Itse olen 30 v, 163 cm pitkä ja paino 56 kg ja minun perusaineenvaihdunnakseni on mitattu 1357 kcal / vrk ilman liikuntaa. Siihen nähden tuo 1200 kcal ei ole kovin paljoa vähemmän että laihtumista pääsisi tapahtumaan, mutta millään yleisillä kansallisilla suosituksilla en voisi edes syödä mitkä väittävät että peruskulutus naisella on 2000-2500 kcal/ vrk. Monet tutut, työkaverit ja kaverit paisuvat vuosi vuodelta kuin pullataikina eivätkä tiedä miksi kun syövät kuulemma suositusten mukaisesti ja varmaan juuri noiden suositusten. Sen takia varmaan kansa onkin täällä niin pulskaa kun suositukset ovat aivan pielessä verrattuna mikä normaali nykyihmisen kulutus on, joka ei tee raskasta työtäkään kuten ennenvanhaan. Tuo on monen silti vaikea ymmärtää että suositukset ovat aivan pielessä kun ovat niin iskostuneet alitajuntaan ja ihmettelevät alhaisia kalorimääriä että kuka voi muka pärjätä alle 2300 kcal / vrk?!?! Helposti pärjää jollain 1350 kcal / vrk jos syö järkevästi kasviksia, marjoja, vähänrasvaista lihaa jne mikä muutenkin pitäisi olla normaalin ruokavalion perusta, mutta nykyihmisen normaali on aika hämärtynyt. Nykyihminenhän on mielestään "dieetillä" kun syö täysjyväleipää, puuroa, marjoja, vihanneksi, vähärasvaista lihaa jne mikä oikeasti on se normaali miten ihmisen pitäisi syödä. Ei viini ja rasvainen ruoka ole se oikea normaali, mutta näin ihmiset kuvittelevat jostain syystä. Hyvä esimerkki on työkaverini joka myös syö "todella tarkasti ja terveellisesti" ja liikkuu kuin huippu-urheilija, mutta silti minun kanssani samanmittaisessa ja ikäisesä varressa on n. 30 kg..
Ainoastaanhan liika ruoka voi ihmisen lihottaa eikä mikään muu, joten jos lihoo niin liika ruoka sen ainoastaan voi tehdä eikä mikään muu, itselläni siis oikeasti on tarkka ruokavalio toisin kuin näillä "tarkan ruokavalion" ylipainoisilla tuttavillani. Hypoxiin menemistä olen miettinyt ja nyt etsimällä lisätietoa löysin tämänkin ketjun, itse odottelen vielä ensi vuoden liikkarisetelit että on raha koossa seteleinä kokonaisuudessaan niin sitten teen vielä lopullisen päätöksen menenkö vai enkö, uskon kyllä että menen.
Se mua tietenkin kiinnostaa että miksi te hypoxissa kävijät ette ole suostuneet tinkiä yhtään ruokailustanne? Tai miksi se tuntuu teistä niin väärältä? Tai paljonko kaloreita vuorokaudessa pidätte sitten teidän mielestänne normaalina?Et ilmeisesti ymmärtänyt, että perustaineenvaihdunta tarkoittaa sitä määrää kaloreita, joita kehosi tarvitsee pysyäkseen hengissä jos makaat vain paikallasi. Eli huomattavasti enemmän kaloreita kuluu jos nouset sängystä ja liikut johonkin.
- iHerb
herb kirjoitti:
Et ilmeisesti ymmärtänyt, että perustaineenvaihdunta tarkoittaa sitä määrää kaloreita, joita kehosi tarvitsee pysyäkseen hengissä jos makaat vain paikallasi. Eli huomattavasti enemmän kaloreita kuluu jos nouset sängystä ja liikut johonkin.
Istumatyöläiset eivät hirveästi liiku ja sitä työtä moni tekee nykyään. Ja kuljetaan autolla tai julkisilla oven edestä oveneteen. Hissillä kuljetaan kerrostenvälit. Eikös laihdutusgurutkin juuri sano että istumatyö on yksi lihavuuden aiheuttaja kun peruskulutus jää ihmisellä niin pieneksi nykyään?
Liikuntahan aina lisätään lisänä kaloritarpeeseen ja jos ei juuri liiku niin ei se kauheasti kasva. Kukaan paljon liikkuva ei tietenkään voi syödä 1200 kcal, jos kuluttaa paljon kaloreita pois liikunnalla. Tai jos paljon liikkuva alkaa yhtäkkiä syödä 1200 kcal ja liikkuu -500 kcal niin kyllä siinä paino putoaa nopeasti useita kiloja helposti. Jossain vaiheessa aineenvaihdunta menee tuollaisesta jumiin, mutta ei kyllä heti aluksi ja pitäisi kilojen tippua vauhdilla. - mami5
Mite laihdutuspalvelu voi olla vastuussa siitä että lihotko laihdutuskuurin jälkeen? Eihän Painonvartijatkaan slle mitään voi jos joku lihoo sen jälkeen. Tai kuntovalmentajat. Pitää rukata ruokavalio kuntoon kun eihän se kunnossa ole jos pääsee lihomaan, ihan sama vaik SANOO mitä että on tarkka tai normaali ruokavalio ja urheilee. Ei taitanut olla. Laihdutusta pystyy ylläpitämään tarkistamalla ruokavalion että poikkeaa entisestä millä kilot aikoinaan kertyivät. Sama ihan kaikessa laihdutuksessa. Voikai sitä sitten koneellisestikin ylläpitää hoidoilla maksullisesti jos ei osaa ja halua tinkiä ruuasta, itse olen kyllä aina tinkinyt ruuasta enkä trvitse mitään hoitoja siksi.
- jibw
Hypoxi toimi kohdallani. Menin sinne hyvin skeptisenä, mutta tulokset olivat mahtavat. Senttejä lähti yhteensä 34,5, mm. 5 cm vyötäröltä, 7 cm pakaroiden/reisien kohdalta, polvista per jalka 3 cm.... viikolla yiritin noudattaa ruokaohjeita, tosin en laskenut kaloreita. joka pe ilta ja la otin viiniä ja/tai olutta ja lauantaisin söin mitä teki mieli.
6, 5 kg katosi, iho sileämpi ja aivan mahatav fiilis kun vaatteet istuvat ja/tai ovat löysiä! - niittyleinikki
Mulla on pudotettuja kiloja n. 50kg ja olen aivan normaalipainon ylärajalla. Olen kiinteytynyt todella hyvin koko elämäntapamuutoksen ajan, mutta vatsan seudulla on löysää ja raskausarpista ihoa. Hypoxihan polttaa rasvaa, mutta mitä luulette, voisiko tuosta Hypoxin kiinteytyshoidosta olla apua löysän ihon kiinteytykseen? Löysää ihoa ei ole paljoa (esim mitään ihopoimua tms), mutta sen verran kuitenkin että se erottuu ja harmittaa, kun muu kroppa on tiukassa kunnossa. Esimerkiksi istuessani mahaani ei muodostu läskimakkaraa vaan pikemminkin löysä mahanahka menee kasaan ja muodostaa pienen mutta löysän makkaran.
- mammax5
ei se hypoxi nyt sentään nahkasiivuja leikkaa pois, ei se sentään ihmeisiin pysty. nahkaa pystyy kiinteyttämään luonnollisesti vain vähän, joten sinun tapauksessasi siihen auttaa parhaiten kirurgin veitsi. ja mitä vanhempi olet sen huonommin nahka luonnollisesti kiinteytyy kun alkaa pikemmin roikkua vuosi vuodelta enemmän.
- Mölö
Oot luultavasti tehnyt jotain väärin koska itsellä painoindeksi nykyään 18 ja varmaan tuolloin 19-20 ennen hypoxia, lähti sellaset 8 senttiä vyötäröltä:D
- 40+
Olen käynyt nyt 4 viikon kuurin yhdistelmähoitoa, kohdallani siis kuplapuvussa 20 min alipainehierontaa ja sen jälkeen 30 min juoksumatolla alipainepuvussa. Ongelmakohtani on keskivartalo ja olen nainen. Naiset yleensä kärsivät ilmeisesti peppu/reisi alueen ongelmista ja tuolloin kuntopyörä on parempi vaihtoehto.
Mutta siis yleensä miehet ja vatsakkaat naiset ovat matolla. Olen aikanani laihduttanut Painonvartijoissa pelkällä ruokavaliolla, myöhemmin urheilemalla pelkästään. Tällä kerralla liikuntaa on siis ollut tuo 3 x 30 min viikossa sekä satunnaisia pyöräilyjä ja punttien nostelua välipäivinä, ei siis mitenkään hurjaa urheilua. Näitä kolme eri settiä vertaillessani olen saanut nopeimmin näkyviä tuloksia. Eli painoa -3 kg, vyötärö-, napa- ja lannemitta jokainen -4 cm. Eli yhden vaatekoon verran. Ruokapuoli on ollut 1400 kcal hoitopäivinä, muulloin 1700 kcal. Ja viikonloppuina ehkä enemmänkin. Joten katson hoitojen olleen tuloksekkaita. Mutta mielestäni vaatii tuon ruokapuolen pitämisen ohjeistettuna, jotta tuloksia tulee. Ja tuo 4 vkoa on mielestäni vain hyvä alku. Uskoisin, että pidempi aikainen hoitosarja parantaa tuloksia selkeästi.Ensimmäiseksi huomasi kolmen kerran käynnin jälkeen ihoni vatsanseudulla tasoittuneen ja raskausarpien siloittuneen. Vasta kahden viikon käyntien jälkeen saatoin huomata muutokset mittanauhassa. - Kannatan
Itse olen ollut Hypoxiin tyytyväinen ja käynyt aina puolenvuoden välein hoitojakson ja on selluliitti pysynyt kurissa. Nyt täytyy tähän kyllä lisätä, että kävin juuri testaamassa uutta studiota ja palvelussa kuin myös ammattitaidossa ja hoidoissa on huomattavia eroja studioiden välillä pääkaupunkiseudulla.
- Kannatan
Itse olen ollut Hypoxiin tyytyväinen ja käynyt aina puolenvuoden välein hoitojakson ja on selluliitti pysynyt kurissa. Nyt täytyy tähän kyllä lisätä, että kävin juuri testaamassa uutta studiota ja palvelussa kuin myös ammattitaidossa ja hoidoissa on huomattavia eroja studioiden välillä ainakin pääkaupunkiseudulla.
- Kaisu1
Hoidothan tekee laitteet eikä ihmiset ja samat laitteet käsittääkseni silti on kaikkialla.
Itse kokeilin Hypoxi-kantiksena myös uutta viime vuonna avattua pkseudun studiota, joka tuli lähemmäksi kotiani. Palvelu siellä oli vähintäänkin eriskummallista. Toisaalta itse en laita painoarvoa henkilökemialle, pääasia että henkilökunta osaa painaa napista laitteet päälle ja loppuhan on vain itsestäni kiinni. Itseäni ei haittaa painaako nappia kampaaja vai terveystieteiden maisteri. - Joriha
Sama kokemus itselläni, juuri päättyi 12 kerran hoitojakso. Paikan omistaja todella töykeä ja asiakasta syyllistävä. Toivottavasti paikka saa arvoisensa uuden yrittäjän.
itse olen 35kg ylipainoinen ja olen aloittanut saliharrastuksen ja kunnon ruokavalion 1kk -3kg koska minun kannattaisi käydä hypoksihoidossa? kannattaisiko pudottaa ensin vaikka 20kg ja sitten harkita hoitoihin menemistä sillä tämä on minulle uusi hoitomuoto. Ajatuksena on karistaa ainakin 30kg rasvaa pois kehostani. jos joku haluaa vastata minulle niin vastauksen voi laittaa suoraan sähköpostiini [email protected]
- ...
No se onkin kusetusta ja bisnestä vaan koko juttu.
- Kielokka12
Otin 15 kerran Hypoxi-kuurin ja tulokset jäivät tosi laihoiksi. Ylipainoa minulla oli aloittaessa 5kg eikä painoon tullut viiden viikon aikana muutoksia. Sitouduin ruokavalioon, mutta en harrastanut liikuntaa jaksolla kuin satunnaisesti. Senttejä lähti muutamia. Itse olisin toivonut ammattitaitoista ja kokonaisvaltaista hoitoa, sillä satsaus oli taloudellisesti ajateltuna suuri! Hoitotilanne oli lähinnä pukuun pukemista, napit päälle ja polkemaan. Tuolla hinnalla asiakaspalvelun tulisi olla kokonaisvaltaista ja esim. Lukemiin kiinnitetään huomiota. Selluiitti jäi ja niin jäi kilotkin. Koin, että oli turhan kallis kokeilu ja ammattitaidotonta puuhaa. Tämä studio oli uusi ja aloittelivat toimintaansa vasta, mutta silti!
- !!!!!!!!!
Kielokka12 kirjoitti:
Otin 15 kerran Hypoxi-kuurin ja tulokset jäivät tosi laihoiksi. Ylipainoa minulla oli aloittaessa 5kg eikä painoon tullut viiden viikon aikana muutoksia. Sitouduin ruokavalioon, mutta en harrastanut liikuntaa jaksolla kuin satunnaisesti. Senttejä lähti muutamia. Itse olisin toivonut ammattitaitoista ja kokonaisvaltaista hoitoa, sillä satsaus oli taloudellisesti ajateltuna suuri! Hoitotilanne oli lähinnä pukuun pukemista, napit päälle ja polkemaan. Tuolla hinnalla asiakaspalvelun tulisi olla kokonaisvaltaista ja esim. Lukemiin kiinnitetään huomiota. Selluiitti jäi ja niin jäi kilotkin. Koin, että oli turhan kallis kokeilu ja ammattitaidotonta puuhaa. Tämä studio oli uusi ja aloittelivat toimintaansa vasta, mutta silti!
Ei asiakkaalta pitäisi voida ottaa täyttä hintaa, jos ammattitaito tulee vasta myöhemmin perästä. Mikset anna palautetta ja tee reklamaatiota? Vai teitkö?
- Treenimuori
Minä taas voin suositella Hypoxia! Nyt on yhdistelmähoitojakso hiukan yli puolivälin ja jo nyt on valmiiksi hoikasta varresta lähtenyt 16,5cm! Reidet on kiinteytyneet, iänikuiset muhkurat silinneet, olemus solakoitunut. Painoa lähtenyt 3,5 kg. Olen noudattanut terveellistä (Fitfarm) ruokavaliota ja käynyt välipäivinä tekemässä KOVAN salitreenin sekä rasvanpolttoaerobisen siihen päälle. Kesä&sortsikelit, jee. Kreikanlomalla aion niiin nauttia sileistä reisistä. Hypoxissa täytyy tosin sitoutua syömään oikein ja muistaa juoda paljon vettä. Niin ja olen 40 , eli toimii näin vanhemallakin muorilla...olisipa tämä ollut jo 20 vuotta sitten. Teillä nuorilla on niin loistava mahdollisuus nauttia kauniista kropasta, helposti, kun vain hyödyntää nykytietämyksen, ohjeet ja jos vielä käy hoidoissa!
- Pyllypiukaksi
Itsellä hypoxi-jakso juuri joku aika sitten loppunut. Paino pudonnut 1,5kg ja senttejä lähtenyt jonkin verran, koko kehosta n. 13cm. Tämä ei juuri näy, koska mittauskohtia on useita. Itse noudatin ruokavaliota pääpiirteissään, välipäivinä liikuin paljon ja join paljon vettä. Kokemuksesta tiedän, että tuo painonpudotus ja turvotus olisi lähtenyt ilman hypoxiakin tuolla 1200kcal ruokavaliolla ja liikkumalla noin paljon. Hainkin lähinnä apua selluliittiin, mutta omin silmin vaikea sanoa auttoiko..
Kävin Hämeenlinnassa ja täytyy kehua, että siellä työskentelevä nuori nainen oli todella kiva ja kohtelias. Omistaja sen sijaan oli hieman töksy ja omanarvonsa tunteva. Onneksi tuo työntekijä oli useimmiten paikalla, kiitos hänelle :)- Lapintyttö
Jos syöt vain 1200 kcal ja liikut PALJON on se ihan liian vähän ruokaa. Aineenvaihdunta menee siinä jumiin, ilmankos et laihtunutkaan. Vain syömällä tarpeeksi voi laihtua tehokkaasti.
- Fitti tyttö
Olen itse Fitfarmin bikini dieetillä ja tehostan treeniäni Hypoxilla.
Olen ollut kumpaakin konseptiin todella tyytyväinen.
Varsinkin selluliittiin olen saanut paljon apua hypoxin laitteilla. Kivat ja kannustavat työntekijät molemmissa firmoissa. Koen ainakin itse , että saan rahoilleni vastinetta :) - Pööppi
Onko kellään kokemusta Joensuun studiosta? Entä hinnat? Mitä maksaa yhdistelmähoito?
- itähelsingintyttö
Olen todellakin yllättynyt, miten tehokasta hypoxi on. Aloitin yhdistelmäkuurini kesäkuussa ja pian jatkan taas. Sain megasentit pois kehostani ja ennenkaikkea selluliitti hävisi kokonaan. Sain valtavasti tukea Herttoniemen hypoxin tytöiltä, kiitos teille. Ennen vatsamakkara, takamus ja reidet olivat aivan kylmää "kuollutta" ihoa. Nyt voin ylpeänä todeta miten kimmoisa ja nuorekas ihoni on!
- Mykiss
Kävin tuolla Hniemessä konsultaatiossa ja eipä ollut kehumista. Ei saanut vastausta helpoinpaankaan kysymykseen. Varaaminen oli vaikeaa, vaikeuksia saada ketään kiinni.
- Meku1
Sama kokemus. Herttoniemessä ja Flamingossa sama omistaja.
- hyps
Meku1 kirjoitti:
Sama kokemus. Herttoniemessä ja Flamingossa sama omistaja.
Flamingossa on vaihtunu omistaja vuodenvaihteessa, Herttoniemestäki ehkä, siitä en ole varma.
- Marikki66
hyps kirjoitti:
Flamingossa on vaihtunu omistaja vuodenvaihteessa, Herttoniemestäki ehkä, siitä en ole varma.
Taitaa olla sama ”asiakaspalvelun kukkanen”edelleen. Onko nimeä?
- tyytyväinen
Olin sillä kuukauden kuntopyörä kuurilla ja mulla kyllä lähti 2,5-3cm joka kohdasta, kiloja lähti vajaa 3kg. Olen aika pieni niin noi kyllä näkyy ihan hyvin ja olen tyyttyväinen. Minulla on kolme lasta ja viimeisen jälkeen oli tosi vaikee saada eteenkin vatsan seudulta ylimääräistä pois. Nyt siitä meni 3cm ja olin tänäkesänä ekaa kertaa pitkästä aikaa bikineissä. Innoistuin niin paljon kun näin positiivista muutosta että päätiin jatkaa, niin että kävin 2 kertaa viikossa. Nyt olis vielä tää viikko jäljellä sitten pidän taukoa. Edellisestä mittauksesta on varmasti taas mennyt sentin tai pari, huomaan sen itse, kilojakin on mennyt taas pari. Eli mulle toi 2 kertaa viikossakin on tehonut. Ihanaa kun voi käyttää vaatteita jotka meinasin jo hävittää, kun ajattelin että en mahdu niihin enää koskaan!
- eihypoxia
Paremmat tulokset,kun käyn salilla ja ruokavalio sama..
Mittauksiin ei voi luottaa,kun alkumittaukset tehdään paljon "löysemmin" kuin seuraavat,jotta eroa muka tulee.Kai sen nyt huomaa.
Vaikka söin,niinkuin pitikin ja join vettä niinkuin pitikin,niin pahoinvointi ja pään särky joka kerran jälkeen.
Hurjan kallis.Tuolla hinnalla saa yli vuoden salikäynnit.- Ei toimi.
Totta. Tyhmiä ne, jotka tuollaiseen uskoo. Joku keksinyt hyvän bisneksen.
- AikuinenNainen1977
Mulla on samat kokemukset ku muutamalla tähän vastanneella. Kävin Hypoxissa pari vuotta sitten Stadissa. Maksoin lystistä sen 600 euroa ja todella olemattomat tulokset. Tai no, muutama kilo lähti mutta takaisin tulivat vaikka elin ihan normaalielämää. Ois pitäny jatkaa jotain ylläpitohoitoo (niinpä tietysti).
Laittakaa pankkiin samat rahat, säästöön ja johonki järkevään kohteeseen! - diplomiliikkuja
Älkää nyt suuttuko mutta millä järjenäänellä joku menee tommoseen mikä maksaa 5-600 ekeä. Ajatellaan vaikka sillä olis takuu painonpudotus 5kg. 100 euroa kilo, voi hemmetti, sillä sais jo monta joululahjaa tenaville:(
- catwoman7
Jos on rahaa sen verran paljon, että voi ostaa silti monta joululahjaa tenaville. Ei kaikilla ole viimeiset pennoset suinkaan menossa. Toisilla johonkin käytetty raha ei ole mistään muusta olennaisesta pois. Itse voisin heittää -10 kgstä vaikka 2000 e tiskiin kunhan se on helppoa. Olisi joka sentin väärti eikä olisi lasten joululahjoistakaan pois.
- diplomiliikkuja
catwoman7 kirjoitti:
Jos on rahaa sen verran paljon, että voi ostaa silti monta joululahjaa tenaville. Ei kaikilla ole viimeiset pennoset suinkaan menossa. Toisilla johonkin käytetty raha ei ole mistään muusta olennaisesta pois. Itse voisin heittää -10 kgstä vaikka 2000 e tiskiin kunhan se on helppoa. Olisi joka sentin väärti eikä olisi lasten joululahjoistakaan pois.
Hyvä pointti catwoman7. Rahalla tosiaan saa ja jos ei tarvitse järkeä käyttää niin mitäpä siitä on sanottavaa.
- diplomiliikkuja
catwoman7 kirjoitti:
Jos on rahaa sen verran paljon, että voi ostaa silti monta joululahjaa tenaville. Ei kaikilla ole viimeiset pennoset suinkaan menossa. Toisilla johonkin käytetty raha ei ole mistään muusta olennaisesta pois. Itse voisin heittää -10 kgstä vaikka 2000 e tiskiin kunhan se on helppoa. Olisi joka sentin väärti eikä olisi lasten joululahjoistakaan pois.
Catwoman7 haluan sinua auttaa kun ei rahastakaan ole laihdutus kiinni. Minun ehdotus on että mene rasvaimuun, siinä ei tartte nähdä muuta vaivaa kun lojua pöydällä ja rasvat saa kyytiä.
- Jösses126w26276ww7
Miksi et vaatinut rahoja takaisin tai edes jotakin hyvitystä
- laiduttajaks15
Pakko kommentoida tähän, ett itselläni on saman tyyppinen kokemus.
Kokeilin hypoxia tässä vähän aikaa sitten. Olin siis normaalipainoinen hypoxia aloittaessanikin. Ongelmani oli pyöreät reidet ja takapuli.
Painoa lähti itseltäni hypoxin aikana 5kg, joka sinänsä on todella hieno saavutus kuukaudessa. Senttejä ei kuitenkaan itseltäni lähtenyt alavartalosta yhtään sen enempää kuin normaalisti laihduttamalla.
Olen siis laihduttanut tässä vuoden sisään todella monta kiloa ja seurailut painoa sekä vyötärön, lantion ja rinnan ympäryksiä 3kk:n välein ja tämän vuoksi osaan suhteuttaa noi sentit. Ilman näitä hypoxia edeltäneitä mittauksia olisin todennäköisesti todella tyytyväinen tähän -25cm:n tulokseen. Hypoxin aikana senttejä lähti rinnan ympäriltä 1 cm:n vähemmän kuin puolisen vuotta sitten 6kg:n painon pudotuksessa. Eli itselläni ei homma toiminut niin kuin piti.
Suosittelisin kaikille hypoxin aloitteleville mittaamaan myös ylävarataloa ennen hypoxia. Siinä sitten näkee toimiiko kohdennettu rasvanpoltto omalla kohdalla vai ei. - Hypoteesiii
Mulla samanlaisia kokemuksia. Noudatin Hypoxia orjallisesti, mutta en laihtunut milliäkään, paino nousi 1,5kg kuurin aikana! Selitys voi olla, että urheilen normaalisti paljon, mutta nyt se oli hypoxi -päivinä kielletty, eli aineenvaihdunta hidastui. Ruokavalio on sitä paitsi naurettava! Edes kahvia ei saa jouda kuin aamulla, silloinkin ilman maitoa. Älkää ihmiset heittäkö rahojanne hukkaan, samalla rahalla saa esim loistavan kasvohoidon!!!
- hyps
Riippuu hyvin paljon studiosta millaset ruokaohjeet ne sulle antaa :D Meillä esimerkisi saa syödä normaalisti ja juoda kahvia, kunhan noudattaa kaloreita ja sitä mitä syö ennen ja jälkeen Hypoxin.
- Hypoxi
VAROITUS HYPOXISSA KÄVIJÖILLE!!!
Olen 47-vuotias nainen. Ostin hypox-kuurin hetken mielijohteesta, kuulin että se voisi kiinteyttää. Ei kiinteyttänyt, mutta huomasin olevani raskaana! Minä, joka en ole koskaan käyttänyt ehkäisyä, enkä ollut raskaana! Hypoxi siis ilmeisesti lisäsi verenkiertoa tms, jolloin hedelmöittyminen mahdollistui. No mikäs siinä, mutta kyseessä oli kohdun ulkopuolinen raskaus, sijainti munatorvessa. HGengenlähtö lähellä, munatorvi leikattiin kokonaan pois. Eli muistakaa kaikki hypoxissa kävijät, EHKÄISY KUNTOON!!! - veijasiallataaskin
viimeinen idiootti jolla on enemmän rahaa kuin järkeä ei ole vielä syntynyt
- nelliliina
Hypoxista:
(Lainattu www.hypoxi.fi sivuita)
KYSYMYS: Miksi HYPOXI on tehokkaampi tapa muokata ongelmakohtiani kuin tavallinen kuntosaliharjoittelu tai esimerkiksi juoksu?
VASUTAUS: Tavallinen kuntosaliharjoittelu tai esimerkiksi juoksu kuluttavat energiaa ja myös polttavat rasvaa. Rasva ei kuitenkaan pala KOHDENNETUSTI. HYPOXIn avulla voit kohdentaa rasvanpolton niin, että suurin osa rasvasta palaa ongelma-alueeltasi, eikä esimerkiksi kasvoista tai rinnoista. Tämä ei ole mahdollista tavallisen liikunnan avulla. Kuntosaliharjoittelu harjoittaa lihaksia ja lihakset vaativat silloin hyvän verenkierron. Samanaikaisesti verenkierto ei ole optimoitu ongelma-alueen rasvakudokseen. Kolme muotoa yhdessä takaavat sopusuhtaisen, kauniin ja terveen vartalon: lihaskuntoharjoittelu, kestävyysharjoittelu ja kohdennettu rasvanpoltto. Älä kuitenkaan aloita uusia lajeja HYPOXIn aikana keskustelematta ohjaajan kanssa. Keho voi ylirasittua, joka heikentää rasva-aineenvaihduntaa!
Jännä viestiketju :D Miksi ei voisi käydä Hypoxissa, kerta se on tehty juuri siihen asiaa mitä normi liikunnalla et saa aikaiseksi. Tietenkin ymmärrän, jos olet pullero ja haluat saada nopeita tuloksia ilman että evääsi liikautat esim.ruokailusi suhteen! Itse olen ollut ylipainoinen ja tiedän kuinka helppo sitä on itseään huijata!
Tein itse vuonna 2016 Hypoxi-"puolikkaan"kuurin kun hyvä alun jälkeen pamahdin sairaaksi, saimme kuitenkin noin puolenvälin jälkeen hyviä tuloksia, esim, navasta 3,2cm ja kiloja tuli alas noin 1,5kg. Tekisin mielelläni täyden sarjan! :)
Menisin kyllä uudestaan jos olisi varaa :) Joulu on kyllä tulossa.... - kaameakallista
Aivan huuhaata, kävin pohjoisen Hypoxissa tutustumis käynnin, eikä todellakaan vakuuttanut. Vetäjä itse kehui kuinka on saanut itseltään pois, mutta se oli mun silmissä ainakin pyöreä.
790€ olis pitänyt pulittaa 10 kerran sarjasta. Huh huh mitä rahastusta. Minä siirryn lenkkipolulle juoksemaan, lähtee ne kilot ! - rahatpoisläskeiltä
10kertaa (eli kuukausi) 790€ Onhan vaan hinta keksitty rasvalle, jota ainakaan netin mukaan ei tunnu irtoavan ihmisiltä kuitenkaan tuossa lafkassa.
- vuonna2012siis
Noniin, kirjoitan kokemukseni Hypoxista vuodelta 2012 mikä ei kovin mairitteleva.
Ostin sen kuukauden ohjelman eli kävin kolme kertaa viikossa Hypoxissa, olin käynyt vissiin pari kertaa kun perääni tuli tekstiviesti että joltain toiselta kävijältä oli kuulemma varastettu kello pukuhuoneesta. Ihmettelin hieman että minkä takia viesti tuli minulle, tunsin ikään kuin he syyllistäisivät minua tapahtuneesta. Viestissä vielä kerrottiin että asiasta ilmoitetaan poliisille. Selvä, mutta miten tämä minua koskee...? Seuraavan kerran kun menin paikkaan, minut ohjattiin eri pukuhuoneeseen kuin toiset. Olin jotenkin todella tyrmistynyt. Olipa mukavaa käydä loppukuukausi Hypoxissa kun koki olevansa syyllistetty jonkun toisen asiakkaan kellon varastamisesta!!
Työntekijät tyhmiä pentuja, pahan hajuisella hengityksellään naamaan hönkien suosittelivat minullekin jotain nälkäkuuria vaikka ruokavaliossani ei ole ollut vikaa koskaan. Kiloja lähti muutama mutta tulivat kaikki takaisin yhtä nopeasti. Älkää hyvät ihmiset laittako rahojanne tällaiseen roskaan! - Muumi-Mummu
Mainiota, että tämäkin tapa karistaa kilojaan tuotiin esille.
Joillekin auttaa ja toisille ei.
Sitä tietoa olen yrittänyt soveltaa, että solut tarvitsevat happea.
Punasolut kuljettavat sitä paremmin, kun opettelee syvähengitystä.
Siksi reippaat kävelyt ja yoga ovat aina auttaneet minua.
Myös se, että liikkuu ja syö noin 1600-1800kcal/pvä,
että keho ei mene nälkäkuurille ja aineenvaihdunta pysähdy.
Saleilla olen kokeillut eri koneita ja ostanut mieleiseni kotikäyttöön.
Siinä ovat vuodesta toiseen lähettyvillä ulkona ja sisällä.
Tuolla Hypoxin hinnalla voin hankkia jopa uusia...- Muumi-Mummu
Kahden kuukauden Hopoxi-kuuri =24kertaa, rasvanpoltto ja ihon kiinteytys maksaisi minulle tätä nykyä yli 14 00 euroa matkat.
No niin, nyt otin esille dieetin kuurin aikana ja ne muut liikuntamuodot,
joita odotetaan noudattavan kuurin onnistumiseksi.
Katson ilokseni, kuinka paljon laihdun kesä-, heinäkuussa niitä noudattaen.
Oma paras hyvinvointikautenikin alkaa sopivasti kesäkuusta joulukuuhun.
Siksi aloin harjoitukset jo toukokuussa, että saa kehon käyntiin ja nesteet pois.
Minulla kun häviää -2kg heti aloituksessa ja tulee sitten takaisin lihasten aktivoitua. Mitähän kivaa tulen tekemään n. 2000 eurolla tänä vuonna?
- Humpuukia
Minulta vie uskon koko hypoxiin ja sen ”todistettuihin” tuloksiin olevinaan maailman parhaana rasvanpolttotapana. Samanlaista huuhaata kuin hopeaveden litkiminen. Ystävilläni ole tullut mitään sen kummempia tuloksia kuin mitä he normaalisti urheilemalöa saavuttaisivat.
Lisäksi Kuopion hypoxi yrittäjä ei usko edes oikeisiin tutkittuihin tuloksiin eikä näin ollen edes rokota lastaan. Varokaapa siis kaikki jotka ette voi jostain syystä rokotuksia ottaa ja pitäkää pienet vauvanne kaukana kyseisestä lafkasta ja henkilökunnasta!- Anonyymi
Miten rokottaminen liittyy millään tavalla hypoxiin? Ja toiseksi, mistä voit tietää että lasta ei rokoteta vaikka jonkun sairauden takia(itsellä lapsi jota ei saa rokottaa). Erittäin asiatonta alkaa puhua tuollaista netissä, jos ei ole tietoa oikeasta tiedosta asian suhteen.
Olen käynyt studiolla ja sain erinomaista palvelua ja yrittäjä oli asiantunteva ja ammattimainen. Menen toistekin jaksolle.
Nim. Tyytyväinen kävijä.
Ja tuo koronakeskustelu oli yrittäjän kanssa mielekästä, onpahan joku joka uskaltaa puhua muistakin näkökulmista eikä vain usko kaikkea mitä lehdet kirjoittaa. - Anonyymi
Onpa asiatonta tekstiä. Tästä paistaa läpi halusi tehdä vaan kiusaa yrittäjälle. Asiallinen keskustelu on aina paikallaan, kriittinenkin, kunhan sen vaan tekee sivistyneesti. Terveisin nimimerkki "myös yrittäjä"
- Saarahelsinki
Hypoxi on KOHDENNETTUA RASVANPOLTTOA.
Jos viitsii / haluaa lukea ohjeita, jossa sanotaan, että rasva saadaan palamaan kohdennetusti.
Kuka tahansa ylipainoinen tai normaalipainoinen saa pudotettua painoa /kiinteydyttyä omilla avuilla, mutta kohdennettua rasvanpolttoa, sellaista ei vaan saa aikaiseksi! Mikä tässä on niin vaikea tajuta?!?! - extriim
Että KOHDENNETTUA RASVANPOLTTOA?!
Kokeile sitä yhdessä reidessä!
Vain tällä tavoin totuus paljastuu.
Myyntinmurtaja: https://www.trainer4you.fi/blogi/myyntinmurtaja-rasvanpolton-myytit/
” Voiko rasvaa polttaa kohdennetusti jostakin vartalon osasta?
Ei, sillä rasva palaa tasaisesti koko kehosta. Kehon varastorasvasta lipolyysissä pilkotut rasvahapot kulkeutuvat verenkiertoon ja niitä otetaan sieltä muiden kudosten energianlähteiksi.” - kokeilin
mulla hypoxi toimi pelottavan hyvin, vaikka fuskasin vähän syömisen suhteen. 12 krt pyörällä, Bmi 22 —> 21 ja vyötäröltä (pahin ongelmakohta) lähti 7 cm! muualta 3-5 luokkaa. Toki osa senteistä katosi varmasti siksi että söin kuurin aikana fiksummin ja paino tippii seurauksena hieman, mutta koin kyllä että hypoxi tuki prosessia ja keskitti rasvanpolton etenkin keskivartaloon. Ei ihan halpaa touhua kuitenkaan.
- Anonyymi
Lopetin juuri hypoxikuurin 12vk. Vyötäröltä, vatsasta ja lantiolta kustakin -4cm. Muualta 1-2cm. Paino putosi 2.8kg. Noudatin ruokavalio-ohjeita. Tosin neljään viikkoon mahtui yksi risteily ja yhdet illanistujaiset, joissa molemmissa alkoholia. Joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen :) Ikää on 47v ja lähtöpaino oli 68kg.
Kun täytin neljäkymmentä niin ylimääräiset 5kg ei tunnu lähtevän mitenkään. Ennen sitä Painonvartijoissa lähti helposti 5kg vaikken juuri harrastanut liikuntaa. Nykyvuosina liikun enemmän kuin koskaan. Silti paino tuntuu vain nousevan. Nyt pääsin hyvään alkuun kohdennetun rasvanpolton ansiosta ja aion nyt jatkaa tarkkaa ruokavaliota että lähtisi vielä pari kiloa. Suosittelen hypoxi-hoitoa nimenomaan kohdennettuna rasvanpolttona. Lahden hypoxi-studiolla sai kyllä hyvää palvelua. Jään harkitsemaan ylläpitohoitoa. - Anonyymi
Kyllähän se on se erittäin niukka ruokavalio, jolla ne kilot lähtee, itselleni se oli aivan liian niukka, kun kuitenkin töissäkin käy. Tottakai ne kilot lähtee, jos syöt sen ohjeen mukaan, vaan kuinka moni jatkaa samalla ruokavaliolla, heh,,,ei monikaan ja ksa, kilot tulee takaisin. Jokainen voi käyttä sit ruokavalitota hetken ja polkee vaikka kuntopyröää tai juosta metsässä painojen kanssa, taatusti kiinteyttykin ja pienenet joka puolelta, vaan sitä pitää jatkaa vaan, muuten olt pulla taas :D Itsekkin siis hoitoa kokeilin ja kävin myös salilla ja niinä päivinä kun se hoito, niin ei salia, oli sääntö, vaan energiat niin vähissä, ettei meinanut töistäkään tulla mitään. Ei ole hinatansa väärti, itse keksimällä eri liikunatmuotoja ja muutamalla ruokavalion viel paremmaksi, kuin tuo kutumalla oleva Hypx ruoka, niin saa parempi tuloksia aikaan, kitumatta.
- Anonyymi
Hei!
Mitä ruokia Hypoxin aikana sitten saa syödä? - Anonyymi
Kävin konsultaatiossa pari viikkoa sitten. Homma piti kestää noin tunnin alkuun, missä saa jo selville mistä kyse. Melkoisen puuhastelevan kuvan sai paikasta. Asiakkaat odottelevat vuorojaan ja itselle laitettiin se ”avaruuspuku” ja se puku päällä joka oli todella epämukava päällä ja hiersi haaroista. Yritä sitten kävellä sillä juoksumatolla luonnollisesti.. noh käveltyäni otin puvun pois ja ohjattiin suihkuun. Käytäni suihkussa sen jälkeen istutettiin toimistoon odottelemaan.. tovin odoteltuani päätin jättää ”leikin sikseen” kun parkkiaikakin oli päättymässä. Aika paljon sisältyy odottamista paikan päällä kun mietitään miten työssäkäyvien aika kortilla. Tuli semmoinen harrastelijamainen mielikuva paikasta. Kumminkin 4 vko maksaa 790 euroa niin sillä rahalla käy vuoden kuntosalilla ohjatuilla tunneilla. Kyllä tuohon hintaan pitäisi olla ammattimainen ote ja henk kohtainen asiakaspalvelu. Tämä asiakaspalvelija pyysi lähtiessäni miettimään ja lupasi soittaa myöhemmin.. ei kyllä soittoa kuulunut. Ei pitäisi luvata jossei voi sitä pitää.
- Anonyymi
Minä olen nyt käynyt ensin 4 vkon (5vkon kun oli tarjous) kuurin hypoxissa yhdistelmähoitona eli siinä puvussa maaten ja sen jälkeen pyöräillen. Noudattanut myös ruokavaliota jne. Mittani on 170cm ja 66kg. Painoa putosi vain 0,5kg, vyötäröltä pois sentti, reiden ympäriltä pari. Lopputulos siis yhteensä 3cm kaventuminen. Pyöräily oli todell kevyttä, joten ajattelin että annan vielä toisen mahdollisuuden ja jatkoin uudella kaudella kävely/juoksumatolla. Noh taas 4vkon kuuri ja vyötäröstä/lantiosta pois 3 cm. Reisistä 1 cm. Painoa 1,5kg pois. Eli voisiko sanoa että todella hidasta ja huono tulos, varsinkin suhteessa hintaan ja aikaan mitä olen käyttänyt (käyminen, matkat, oleminen). Nyt testannut ”kolmatta” kautta ilman hypoxia, ihan vaan juoksulenkeillä 3 kertaa viikossa ja noin 45-50min kerta. Ja lopputulos 3vkon aikana jo siten että pois 2kg, reisistä 1cm ja vyötäröltä 4cm. Niin että tällä tavalla. Huomioidaan vielä että juokseminen on lähes ilmaista.
- Anonyymi
En osaa tuohon Hypoxin toimivuuteen ottaa kantaa, mutta ihmetyttää ainakin tuo Kuopion Hypoxin omistajan asenne koronaa kohtaan. Tämä yrittäjä vähättelee Koronaa siinä määrin, että en itse uskaltaisi liikkeeseen astua, sillä tuolla koronasuhtautumisella ei varmasti ole tehostanut hygieniaa liikkessään.
Hänen mielestään rokotteissa laitetaan mikrosiruja ihmisiin ja sitten nämä 5G puhelinverkon säteilyllä aktivoituu. Myöskin tuntuu tietävän monesta asiasta paremmin kuin lääkärit ja kyseenalaistaa myös monet tämän alan tutkimukset.
Onkohan tämä jotenkin Hypoxin yleinen linja ja ajatusmaailma?- Anonyymi
Onpa tässäkin asiatonta tekstiä. Kirjoituksestasi paistaa kilometrien päähän halusi tehdä ainoastaan kiusaa ko. yrittäjälle. Asiallinen keskustelu olisi toki aina paikallaan, kriittinenkin, mutta se tietysti vaatisi myös käytöstapoja. Terveisin nimimerkki "myös yrittäjä"
- Anonyymi
Myös kuopiossa testattu kun oli liikuntaetuja tuhlattavana. Itse hoito ei minua juuri vakuuttanut, mutta voi toki joillekin olla pientä buustia antaa vaikkapa elämäntapa remonttiin. Täytyy vielä tarttua palvelukokemukseen, että yllä olevista aiheista ei ollut puhetta, mutta vaikutti kyllä hieman oudolta tyypiltä ja jälkeenpäin kuulinkin, että ilmeisesti ollut jotain mielenterveysongelmia.
- Anonyymi
Hieman vanha ketju, mutta osaisiko joku kertoa tarkemmin tuosta Hypoxin ruokavaliosta?
Kiitos- Anonyymi
Moi
Vähähiilihydraattinen ruokavalio. Hiilihydraatit pitää olla pitkäkestoista. Sinulle suositellaan max Kcal määrä/päivä.
Saat pienen vihkosen jossa on selitetty miten syödä ja miten Hypoxi vaikuttaa.
Itse olen nyt kuudesti käynyt ja kävellyt juoksumatolla painepuku päällä.
Neopreenipuku yhdessä alipaineen kanssa hiottaa todella reippaasti (jos ei muuta).
Paino pudonnut 1.5 kg. Ehkä odotin että paino putoaisi nopeammin alipaineen vaikutuksesta.
Olen liikkunut muina päivinä keskimäärin 4.5 km:n kävelylenkkejä vaihtelevassa maastossa.
Kuusi kertaa vielä jäljellä. Hypoxi minusta on kallis. Ymmärrän että laitteet ja toimitilat maksavat, mutta silti..
Onneksi oli käyttämätöntä liikunta- ja kulttuurirahaa, jolla tämän sai maksettua.
Varsinaisesti sinua ei ohjata mitenkään. Ohjaaja auttaa puvun päällesi ja letkut kytketään alipainelaitteeseen sitten 30 min treeniä juoksumatolla. Syke pidetään rasvanpoltto alueella max 125. Kerran viikossa punnitus. Ehkä samalla rahalla saa palkattua PT:n ja yksilöllisen kunto-ohjelman. Luultavasti tämä tuottaa paremman lopputuloksen.
Kuntoilija
- Anonyymi
Pelkkää rahastusta. En suosittele. En tiedä millä perustella ohjelmat ja tehot valitaan. Yksilölliset tarpeet ja pulssi? Ei huomioitu. Rahat sisään, lappu ruokavaliosta kouraan ja kerrat laitteille ja ulos. Ja hei hei. Luulisi että tuohon hintaan vähän tukea ja mittaukset yms yms. Sopii ehkä rikkaalle kotirouville joka ei jaksa muuten liikkua.
- Anonyymi
Juu ei toiminut minullakaan mitenkään erityisesti. Harmittaa etten sijoittanut niitäkin rahoja. Kallis ja toimimaton. Kannattaa vaan syödä terveellisesti ja juoda tarpeeksi vettä ja hyötyliikkua tai käydä salilla. Hypoxi ei kuulema sovi suonikohjuille!?! Niistä ei kysytty mitään..
- Anonyymi
Jahah...taas näitä hatusta heitettyjen tarinoiden nostoja. Onko nostajan elämä NIIN henkisesti rutikuivaa, että 15 vuoden vanhoja aloituksiaan pitää ostaa framille?
Eipä näy olevan lotterivoitto syntyä uskisperheen lapseksi! Tosin "lapsi" tässä tapauksessa elelee vähintään tokaks viimeistä vuosikymmentään. - Anonyymi
2022 sama kokemus - korkeintaan turvotusta hävinnyt hiilareiden vähennyksen myötä.
Hoito on miellyttävä mutta hinta niin kallis että harmittaa tuhlatut rahat.
Senttejä kyllä hävisi ”mittauksessa” mutta vaatteiden istuvuudessa ei vastaavat senttien lähdöt tuntuneet…- Anonyymi
Akkojen juttuja, ja sitten vielä ollaan vaatimassa tasa-arvoa. Niin kuin tuo meikkaaminen ja peffan keinuttelukin.
- Anonyymi
Ei toiminut hypoxi minulla!😫 Lihoin 500 g!! ekan kolmen käynnin jälkeen. Harmittaa tosi paljon. Kuitenkin tein kuten käskettiin.
- Anonyymi
Ei auttanut minullakaan Hypoxi. Painoa putosi vajaa kilon vaikka kävin säännöllisesti 3 krt viikossa ja Hypoxin jälkeen välttelin hiilareita. Jos olisin käyttänyt saman ajan salilla, tulos olisi varmasti ollut parempi. Minulla kun ongelmakohta on myös löysät käsivarret ja niihin ei tällä apua. Luulen että mitat otetaan tarkoituksella alkuun löysinä ja sitten voidaan sanoa että senttejä lähti. Miten ne kadonneet sentit ei muka näy vaa’alla?
- Anonyymi
Onko kukaan todella ylipainoinen kokeillut hypoxia? Kommenteista tuli käsitys, että heillä on ollut kovin alhainen bmi. Ketään jolla yli 30?
- Anonyymi
Luin hypoxi-menetelmästä ja lupauksista.
Luvattiin rasvanpolttoa, selluliittien katoa, dieettiä n. kuukauden treenillä.
Ei saanut syödä n.6 tuntia hypoxi-hoidon jälkeen kaikkea ravintoa.
Kova hinta ja moni on tyytymätön valmennukseen, jonka saa.
Harjoituksiin kuuluu kevyt pyöräily. Eikö kuntopyörää, juoksumattoa voi käyttää kotona?
Selluliittien häviäminen. Kuivaharjaus on todistetusti tehokasta siihen.
Se puku, jota käytetään. Olen ostanut hiostavia "sauna-asuja "palleasta reisiin".
Käytetään liikuntaharjoituksissa. Samoin hierontalaitteitamolempiin käsiin.
En ikinä käyttäisi kaikkien päällä ollutta hiostavaa pukua, mikä on bakteereja täynnä ja moni väittää sen hiertävän. Saa ihon rikki ja vielä pandemian aikana! Ei kiitos minulle!
Power Plate on usein samoissa paikoissa, vähän halvempaa ja hyvin tehokasta.
Olen hankkinut sen kotiini.
Olen varma, että hankkimillani välineillä kotona saan paljon paremmat tulokset, murto-osalla hinnasta ja ilman matkojen maksua ja ajan kulutusta.
Nyt otetaan käyttöön "sauna-asu", kuivaharjaus, öljyhieronta, Power Plate,
Stepper, erilaiset painot, vastuskumit ja muut voimisteluvälineet.
Yoga, Pilates, Callanetics, Jane Fonda, HIIT, TABATA ja monet muut treenaajat aivan ilmaiseksi You Tubesta, dvd, kirjoista. Voi valita eri päivinä sopivia harjoituksia.- Anonyymi
Ei siis kokemusta hypoxista 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siis kokemusta hypoxista 🤔
Täällähän on kokemuksia puolesta ja vastaan!
Googlaamalla saa vielä enemmän kokemuksia, sillä suomi24
ei ole ainoa foorumi, jossa hypoxista vaihdetaan ajatuksia.
Kannattaa lukea myös muiden maiden asiakasmielipiteitä.
Outoa, että jotkut sen käyttäjät, jotka ovat onnistuneet itse,
suuttuvat hirveästi, kun joku on pettynyt epäonnistuttuaan.
Ei hypoxi lupaa 100% onnistumista kaikille!
- Anonyymi
Onko täällä tuoreempia kommentteja asiaan, tänään olisi konsultaatioaika tulossa ja vähän alan havaita pientä empimistä kun tätä ketjua lukee :D
- Anonyymi
Joulusta asti Hypoxissa käyneenä, niin itselleni kuuluu pelkkää hyvää. kunto on kasvanut, unet parantuneet ja stressi tippunut aikalailla, vaikka elämä on kiireistä. Tietty voin myös katsoa peilistäkin itseäni toisella lailla. Mitä painon pudotukseen tulee. Se ei ole tippunut mitään hirmu lukemia, mutta kun olen pessimisti ja en oikein odottanutkaan mitään mullistavaa. Olen tyytyväinen tulokseen kokonais valtaisesti 53v ikäisenä istumatyöläisenä voi saavuttaa. Senttejä on lähtenyt rinnan ympäriltä 7cm, keski kohdasta 4 cm, mutta vatsasta ei yhtään?? Painoa tippunut sen 5kg 3kk aikana. Vatsakin on muuttanut muotoaan. Ei ole riippu vatsa mitä oli ennen aloitusta. Olen harrastanut urheilua 2-3 kertaa viikossa tätä ennen, niin onhan toi muutos tullut tämän hypoksin aikana. Ei sitä ois muuten tullut jos jatkaisi ennallaan. Elämän tapojani en ole muuttanut millään tavalla, kun ainoastaan niinä päivinä, kun olen ollut tuolla juoksumatolla treenaamassa. Tässä minun rehellinen kokemus ja viellä kk olisi jäljellä ja sitten jää kesälomalla tuosta lajista.
- Anonyymi
Minulla hypoxi toimi hyvin, kävin eilen ensimmäistä kertaa juoksumatolla se sukelluspuku päällä ja tänään paino melkein kaksi kiloa vähemmän kuin eilen aamulla. Nyt pizzaa ja siideriä palkinnoksi kun pitkästä aikaa hikiliikuntaa takana :)
- Anonyymi
Vantaa Tammistossa palvelu täysin ala arvoista. Uhkailua, painostamista, jatkuvaa aikojen muuttelua. En suosittele kenellekään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1033604Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3141922Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471737- 971602
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4161556Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21480Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311452Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431200MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431087Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3591041