Taas olis tarjolla suhde, mutta taas tuntuu etten jaksa lähteä siihen. Parisuhde on niin vaikea ja haastava asia, että tuntuu, että haluan mieluummin olla yksin. Viihdyn yksin enkä missään nimessä halua pilata elämääni haasteellisella parisuhteella. Onko kellään toisella samanlaisia ajatuksia? Elämä yksin on helppoa, kivaa eikä kompromisseja tarvitse tehdä. Saa tehdä kaiken niinkuin haluaa. Minun on ainakin toistaiseksi parempi yksin. Saa nähdä käveleekö vastaan koskaan sellaista, jonka kanssa olisi tarpeeksi mutkatonta :) Mutta jos ei kävele, niin näinkin on oikein hyvä!
Taas tarjolla suhde
yksinhyvä
10508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä!
Sä et ehkä saa tarpeeksi hyviä ihmisiä parisuhteeseen, joten toivot mutkattomuutta ja helppoutta itsellesi sen sijaan, että näkisit haasteiden takana jotain saavutettavaakin.
no shortcuts to any place worth going
tai sitten aloittajalla ei vain synkkaa potentiaalisen kumppanin kanssa tarpeeksi hyvin, jotta vaivautuisi suhteeseen. kyllä minäkin olen mieluummin sinkku, jos en ole varma tunteistani jotakuta kohtaan.
Noh. sanotaan niin että yrittämisen puutetta ei ole minulla ollut. Olen ollut kumppaneista se, joka on nähnyt saavutettavaa ja toivonut, että haasteiden yli selvittäisiin.
Mikä muuten on mainitsemasi tarpeeksi hyvä ihminen?
Ja onhan se toistakin kohtaan reilua, että on varma tunteistaan.
Tarkoitin sinulle tarpeeksi hyvää ihmistä. Sellaista joka saa sinut kokemaan haasteet ja kompromissit sen arvoiseksi, että et tunne vain häviäväsi vaan saat paljon enemmän kuin jos olisit yksin. Kysehän on vain sinun arvotuksistasi.
Mutkattomuus on tietysti mukava lisä, jos kaikki muukin on kunnossa, mutta ainakin itsellä moni muu asia on tärkeysjärjestyksessä ennen sitä.
Jos on kauan asunut yksin, siitä ei halua enää luopua kenenkään tähden...
Jaa-a... No eipä yksinelo ole mun elämästä tehnyt kompromissitöntä. Olen joutunut luopumaan paljostakin, joustamaan, myös haaveiden suhteen, ei ole helppoa eikä kivaa etenkään taloudellisesti, missä tuntuvat kahden ihmisen taloudet olevan ylivoimaisesti vahvimmilla, enkä todellakaan saa enkä pysty elämään kuten haluaisin. Mutta korjaisiko parisuhdekaan sitten noita asioita... En alkaisi vuokraa jakamaan kenen kanssa tahansa, ja tuskinpa mieluisia töitäkään tupsahtaisi suhteen myötä. Joskin tietty, jonkun mukavan ihmisen kanssa olisi kivempi olla köyhä. Yleensä miehet vaan ovat sitten jo luovuttaneet, he ovat köyhinä liian usein toivottomia, siivottomia, alkoholisteja... Juu, ne pienet tulot kannattaakin käyttää kaljaan ja tupakkaan terveellisen ruoan sijaan, ja sohvalla löhöävää itsesäälistä työtöntä tässä toinen työtön enemmän kaipaa kun lenkkiseuraa ja keskusteluja.
Parisuhde on vaikea ja haastava kai monella tapaa, mutta niin on yksinolokin. Väärän ihmisen kanssa on kyllä sitten vaikeinta varmaan. Mutta senhän saa tosiaan kyllä valita, eli ei siitä väärästäkään sovi valittaa, jos ei voi kerran muuta.
Mutkatonta elämää ei kai olekaan.
Mutta kyllä mulle kävis hieman vähemmän mutkainenkin. Olen aika väsynyt ajoittain ja etenkin tämä taloudellinen taistelu tuntuu niin tyhjältä, kun en tiedä, kuinka kauan pelkkä minä riitän syyksi taistella.
No, ruoan hinta nousee, sähkö ja vuokra on jo riistoa, ja köyhiltä viedään ja ei voi mitään, tätä menoa on nälän näkeminen edessä, vaikka miten siististi koittaa elää. Työtilanne näyttää aina yhtä toiveikkaalta, eli ei, ja mitäpäs sitä siis parisuhdettakaan haikailemaan. Tuskin siihenkään on varaa ;)
Harvoin ketään näkee, että harvoin on ketään tarjolla. Kun en baariinkaan niitä rahojani laita. Kerran vuodessa ja sekin on yleensä se väärä. Hmm... Koskahan se kuuluisa epätoivo iskee, kun ei vielä kuudessa vuodessa kuitenkaan. No, varmaan kun alkaa nää veron nostot ja muut ja elämä muuttuu entistä kamalammaksi, varmaan sitten :)
Pakko todeta, että minusta kirjoituksessasi on toivoa. Kivasti kirjoitat vaikeistakin asioista.
Mä pidän siitä, että saan omassa kodissani olla sellainen kuin olen. Toisen kanssa asuminen on niin erilaista kuitenkin... Yksin on aina omanlaisensa, eikä kukaan tule valvomaan tai seuraamaan mitä teet. Saat levätä ja olla ajatuksiesi kanssa kahden. Mä olen miettinyt, että kumppani on kiva mutta en tiedä haluanko asua toisen kanssa. Kahden asunnon suhde kävisi minulle oikein hyvin.
Tai sitten pitää vaan kohdata se oikea...
Ei yksinhyvä
Ei parisuhteen tarvitse olla niin kauhean mutkallista ja haastavaa kompromissien tekoa.
Onko pakko asua saman katon alla, halusiko tämä tarjokas sitä?
Yhdessäolo muuten arkena ja pyhänä molemmille sopivassa määrin on parisuhdetta parhaimmillaan. Kun on joku jolle voi höpistä niitä näitä, käydä syömässä, tapahtumissa, lenkillä, istuskella muuten vain auringossa ja suunnitella pikkuasioita. Joku jolle tehdä ruokaa ja jolle voi lähettä kesken raskaan päivän viestin "hei miten sulla menee, piristä vähän tylsyyttäni :-)"
Ja tietysti molemmille hyvä seksi kuuluu myös parisuhteeseen.
Ovatkohan edelliset parisuhteesi mahtaneet olla hankalia sinun monimutkaisten ajatustesi vuoksi? Oletko uskaltanut olla vain oma itsesi? jja uskonut, että se riittä toiselle. Joillakin on hankaluuksia uskoa, ettei tarvitse olla niin erityinen ja ihmeellinen.
Onko sulle jatkuvasti noita suhteita tarjolla, vähäkö oon kade.
Kun ei tahdo löytyä kivaa kummpania.
Tuliko suhdetta vai etkö uskaltanut?