Mua on koko nuoruusikäni vaivannut rintojeni kokoero. Jo murrosiän alussa kun rinnat alkoivat kasvaa huomasin, että toinen rinta oli isompi kuin toinen. Ajattelin, että ehkä se tasaantuu ajanmyötä kun kuitenkin olin kasvuvaiheessa. Nyt ikää on kertynyt jo 24-vuotta ja kokoero on edelleen suuri, enkä usko että rintani enää tästä muuttuvat. Käytän C70 liivejä. Olen tyytyväinen toiseen rintaani joka on suunnilleen C-kuppia. Toinen rintani taas suunnilleen B. Kokoeroa on mielestäni paljon. Myös rintojen muodossa on eroa, isompi rinta on täydellisen pyöreä, mutta pienempään ei ole kasvanut alapuolelle niin paljoa rasvakudosta.
Olen pitkään yrittänyt elää tämän asian kanssa ja hyväksyä epäsymmetrisyyteni. Kuitenkin itsetuntoni kärsii asiasta aivan suunnattomasti. Häpeän ulkonäköäni vaikka nykyisin olen pystynyt kesällä käymään uimassa yleisillä rannoilla. Muutamia vuosia sitten en kyennyt. Haluaisin olla tyytyväinen ylkonäkööni ja päästä eroon tästä isosta ahdistuksesta jonka rintani aiheuttaa. Viimeistään sovituskopissa vaateostoksilla karu totuus iskee kun yritän löytää sopivia liivejä ja vaatteita. Olen välillä käyttänyt liivejä joissa toinen kuppi on topattu mutta se toppaus vaan tuntuu päällä niin epämukavalta.
En haluaisi mitään vierasta esimerkiksi silikoonia elimistööni. Minua kiinnostaisi rasvansiirto kehon muusta osasta rintaan. Millainen tämä operaatio on? Jääkö arpia tai tuleeko muita komplikaatioita?
Haluaisin tietää rinnoille tehtävistä korjausleikkauksista. Mitä mahdollisuuksia on, minkä hintainen operaatio on? Onko sinulle tehty ja mitkä ovat olleet kokemukset? Missä Tampereella tehdään leikkauksia?
Olen pitkään yrittänyt elää tämän asian kanssa ja hyväksyä epäsymmetrisyyteni. Kuitenkin itsetuntoni kärsii asiasta aivan suunnattomasti. Häpeän ulkonäköäni vaikka nykyisin olen pystynyt kesällä käymään uimassa yleisillä rannoilla. Muutamia vuosia sitten en kyennyt. Haluaisin olla tyytyväinen ylkonäkööni ja päästä eroon tästä isosta ahdistuksesta jonka rintani aiheuttaa. Viimeistään sovituskopissa vaateostoksilla karu totuus iskee kun yritän löytää sopivia liivejä ja vaatteita. Olen välillä käyttänyt liivejä joissa toinen kuppi on topattu mutta se toppaus vaan tuntuu päällä niin epämukavalta.
En haluaisi mitään vierasta esimerkiksi silikoonia elimistööni. Minua kiinnostaisi rasvansiirto kehon muusta osasta rintaan. Millainen tämä operaatio on? Jääkö arpia tai tuleeko muita komplikaatioita?
Haluaisin tietää rinnoille tehtävistä korjausleikkauksista. Mitä mahdollisuuksia on, minkä hintainen operaatio on? Onko sinulle tehty ja mitkä ovat olleet kokemukset? Missä Tampereella tehdään leikkauksia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tarkennan siis vielä, että haluaisin pienemmän rintani samankokoiseksi kun isompi, koska se on muutenkin muodoltaan erilainen. Pelkkä isomman rinnan pienennys ei siis riittäisi, koska pienemmän rinnan muoto on erikoinen "suippo".
Sen ainakin voin kertoa, että pelkällä rasvansiirrolla ei paljon muotoa muuteta jos se on malliltaan suippo (tubulaarinen?). Täältä et oikein voi vastausta ongelmaasi saada, vaan käy jollakin kokeneella rintoihin erikoistuneella plastiikkakirurgilla joka arvioi tilanteen.
Minullakin on eripariset rinnat ja pienempään tehtiin rasvansiirto vuosi sitten Tampereella. Lopputulos on ollut se, ettei rasvaa juurikaan jäänyt tasoittamaan rintojen kokoeroa. Luvataan, että 30% siirretystä rasvasta jäisi, mutta ei ainakaan minun tapauksessani.
Minulta otettiin rasvaa reisistä, joihin tehtiin siis samalla rasvaimu. Sen tulokseen olen tyytyväinen. Mutta olisin päässyt halvemmalla, jos olisin tyytynyt palkkään reisien rasvaimuun. Uuteen rasvansiirtoon en ryhdy, vaikka sitäkin on ehdotettu. Silikoni-implantit ovat tietysti vaihtoehto, mutta se tietäisi taas isoa rahanmenoa.
Eripariset ovat myös minun rintani. Pienemmän kokoeroa on korjattu kaksi vuotta sitten silikoni implantilla. Vuoden kuluttua implantin laitosta, kun käväisin tarkastuttamassa, niin siinähä olikin jo kovettuma eli kapseli. Olikin jo ollut jonkin aikaa.
Eli implantti poistetaan 3 viikon kuluttua. En halua enään uutta implanttia, jos sekin kapseloituu taas. En halua leikkaus kierrettä enää
Kokeilen rasvansiirtoa, jospa siitä kuitenkin jotain jäisi rintaani. Ei näissä ketjuissa kyllä kovinkaan usealle ole siitä rasvansiirrosta jäänyt rasvaa rintaan.
Onkohan se niin, etteivät tyhytyväiset kirjoittele tänne. Kyllä luulis että joillekin jää kun sitä kuitenkin tehdään.
Onkohan noissa rasvansiirroissakin erilaisia tekotapoja kuten rasvanimu kirjoituksissa mainitaan?
Jos se rasva ei pysy siinä pienemmässä rinnassa, on ehkä sitten kokeiltava suuremman rinnan rasvaimua. Siinäkin on kuitenkin muhkura vaaransa.
Kyllä näissä on vielä kehdannut yleisille suihkuille, jumpalle ja uimahalliinkin mennä, mutta hieman hirvittää, miten sitten jos ei sitä rasvaa jää rintaan tai se rinta rupsahtaa ..
En ole lukenut kirjoitusta rinnan rasvanpoistosta. Jospa jollakin olisi omakohtaisia kokemuksia tai tietoa, lukisin niistä, jospa sekin on vielä koettava.
Kokeilisitko rasvansiirtoa myös siinä tapauksessa että se maksaisi sulle useamman tonnin? Kun eikö se sulle järjestynyt julkisella? Aika moni on laittanut esim. kymppitonnin ja pettynyt, se on vähän eri asia silloin...
i re ne..Kiitos kommentistasi...
Enpä tiedä voisinko sijoitaa rahojani rasvansiirtoon, jos en sitä saisi julkisella. Mutta ei se halpaa olisi jos joutuisi yksityisellä useat silikonitkaan vaihdattamaan. Luulen kuitenkin, että rasvansiirto on terveelisempi vaihtoehto minulle.
Onko sinulla harkinnassa vai oletko ollut jo rasvansiirrossa?
Jos olet ollut niin:
Tapahtuikos sinun rasvansiirtosi nukutuksessa? Millaiselta se sinuta tuntui?
Hirvittää ne kanyylit...
Kirjoitin eilen rasvansiirrostani nimimerkillä "Tissi parka". Minulle se tehtiin paikallispuudutuksessa, mutta hintaa kertyi silti saman verran kuin jos olisi laitettu implantit.
Lääkäri kertoi heti konsultaatiossa, että siirretystä rasvasta jää jäljelle n. 30% ja että toimenpide voitaisiin tehdä jopa 3 kertaa. Kallista lystiä siis, kun rasvan pysyvyys on noin huono. Koska tiesin sen etukäteen, ei pettymykseni ollut ihan mahdoton, varsinkin kun samanaikainen reisien rasvaimu onnistui hyvin.
Se että isommasta rinnasta imettäisiin rasvaa pois, tuntuu järjettömältä ajatukselta. Rintahan voi silloin jäädä velton näköiseksi. Lääkäri tuskin suostuu sellaiseen.
Ja eriparisissa rinnoissa kuten minulla on vielä se ongelma, että ne alkavat roikkua iän myötä eri tavalla. Minulla isompi on selvästi alempana kuin pienempi nyt kun olen jo 5-kymppinen. Pieni on terhakka ja iso on veltto. Jos tällaiset rinnat haluaa korjauttaa mahdollisimman samanoloisiksi, niin pitäisi tehdä myös rintojen muodon korjaus implanttien lisäksi ja se on jo kalliimpi leikkaus.
Minulla oli tavoitteena se, ettei tarvitsisi käyttää rintaliiveissä toppausta pienemmän rinnan kupissa. Alussa ei tarvinnutkaan, mutta nyt lähes vuoden kuluttua rasvansiirrosta on toppaus taas tarpeen. Rasvaa jäi toki jonkin verran, muttei riittävästi.
Minulle on aiemmin tehty rasvansiirto poskiin ja se rasva on pysynyt hyvin jo kolme vuotta. Mutta kasvojen alueella rasva kuulemma pysyykin paremmin kuin vartalolla.
Kauhean vaihtelevia prosentteja ja lukuja eri klinikat lupailee. Jossain puhutaan 30%:sta, jossain puolesta ja jossain jopa 70%:sta. Konsultaatiossa kirurgi taas sanoi mulle että noi kaikki luvut on liikaa luvattu, että joku 30ml per kerta eli alle kolmannesdesi on realistinen arvio. Ja kun se ei ole niinkuin implantti vaan tasainen kerros ihon alla niin jokainen voi kuvitella mikä on muutos jos rinnan laajalle alueelle tulee ton verran lisää (vrt kun kaataa isolle lautaselle kolmannesdesin vettä).
En lähtenyt siihen koska hinta tuntuu liian suolaiselta suhteessa siihen ettei välttämättä tule tuloksia ollenkaan. Implantteja harkitsen, niissä kuitenkin nykysiin kapseloitumisriski parin prosentin luokkaa. Harmi että sä kuulut siihen onnettomaan ryhmään!
Nyt sekin on tapahtunut Eli se silikonin poisto ja rasvansiirto pienepään rintaan. Noin desin verran rasvaa.
Tänään sain juuri postissa lääkärinkertmuksen. Ja eilen olin ekaa kertaa jumpassa. Kävelyä ja golfia ollen myös ehtinyt jo harrastamaan. Näyttä kyllä, että siitä siirrosta ylävatsalta rintaan jäisi aika hyvinkin rasvaa. Tosin aikaa on kulunut reilut kolme viikkoa.
Nukutuksessa tehtiin, joten en niitä pelottavia kanyleitä nähnytkään. Kuukauden kuluttua on tarkastuskäynti.
Ovathan nämä mun rintani vieläkin erikokoiset. Eli tilanne sama kuin ennen implantin laittoa. Mutta pelko siitä että se rinta olisi silikonin poiston jälkeen pahan näköinen ei onneksi niin käynyt. Voin siis käydä edelleenkin jumpan jäkeen suihkussa.
Lisä rasvansiirto ? tulee harkintaan? Ehkä yhdestä desistä kyse?
Kokemukset ja tieto kiinnostaa..Kirjoitelkaas...
"Eli tilanne sama kuin ennen implantin laittoa"
Siis siirretty rasva ei pysynyt?
åpölkjhgf.. hyvä oikaisu..kiitos
Joo..ei.. tarkoitus oli kirjoittaa,että rinnan pehmeys on sama kuin enne silikoni implantin laittoa..
Rinnan koko, josta poistettiin silikoni, on tällä hetkellä sama kuin implantin laiton jälkeen.
Kyllä se rasva on vielä pysynyt siinä siirretyssä rinnassa. Mutta sitä kokoeroa kun on vieläkin noin ehkä yhden koon verran suunilleen.
Sitä nyt pähkäilen, että jos tämä rasvansiirto jo pysyisi, niin kannattaisiko siirtää lisää vai tyytyä tähän tilanteeseen. Ehkä kannattaa siirrättää lisää kun kaikki ovat niin vakuuttuneita ettei tuu pysymään...
Pysyyköhän toisella siirrolla yleensä paremmin, vai onko sama jos pysyy niin pysyy, tai sitten ei...Se tehtäisiin paikallispuudutuksessa. Joutuisi näkemään ne leikkausalin vempeleet..huh..
Kokemukset ja tieto kiinnostaa..Kirjoitelkaas.
Itselläni kanssa nyt kuukauden sisään tulossa suurennus rasvansiirrolla ja korjausleikkaus toiseen rintaan. Julkisen kautta onneksi menee sairauden hoitona (kokoero niin suuri että haittaa jo ryhtiä). Lääkärit eivät oikein ole vielä mitään tarkempaa kertoneet, sen tiedän että reisistä ja pakaroista lähtee rasva ja rintaan tulee, oletettavasti tehdään 3 siirtoa suoraan, koska yksi ei koko eroon auttaisi millään tapaa. Mitenköhän kauan näihin leikkauksiin menee yhteensä aikaa? Entä tukiliivit, tuleeko niitä käyttää kuinka pitkään?
Eniten vielä pohdin tässä sitä, että milloin on mahdollista mennä taas töihin ja koska teen töitä opiskelujen ohella (nyt onneksi lomalla koulusta), niin mietin, että saako kelalta vai mistä jotain rahoja siltä ajalta kun joudun parantelemaan itseäni ? Töistä vuosilomani alkaisi 18.6., mutta kuulin, että työnantajan tulisi siirtää lomaani eteenpäin, jos menee sairasloman päälle ? Ravintola-alalla työskentelen ja joudun aika paljon nostelemaan kaikkia painavia laatikoita, joten ei hirveen kevyestä duunista ole kyse.
Toivottavasti täältä löytyy henkilöitä, jotka osaavat neuvoa, sillä olo on aika sekaisin kun ei mistään mitään tiedä..
Sinulla on siis sairauden hoidosta kyse, ei estetiikasta.
Näinollen olet oikeutettu kela ym. korvauksiin.
Voisiko olla järkevää mennä ihan kelalle keskustelemaan asiasta, sieltähän ne sairauslomarahatkin tulevat.
Lääkäri osaa kertoa sinulle etukäteen, paljonko saat aina kerrallaan sairauslomaa.
Nuo siirrothan tapahtunevat muutaman kerran väliajoin, että nähdään vaikutus. Väliä voi pitää vaikka puolikin vuotta.
Nuo kohdat, josta rasvaa otetaan, pidetään tuettuna muutaman viikon. Rinnoissa voit pitää normaaleja, tilavia, ei puristavia liivejä yötäpäivää. Tietenkin kesä on vartalotukia pitäen huono homma.
Hei,
Tässä minun mietteitäni ja vastauksia kysymyksiisi, eli ekan linkin takaa otsikolla "Iloitkaamme" ja toisen linkin takana otsikolla "Kesää rinnassa" :)
1) http://keskustelu.suomi24.fi/node/3986042#comment-53944203
2) http://keskustelu.suomi24.fi/node/10678718#comment-55384984
Tilanteeni on kanssasi melkein identtinen, paitsi että toinen kuppini on A ja toinen B , jotka siis operoidaan huomenna kunnallisella puolella lääketieteellisistä syistä.
Mene paikalliseen terveyskeskukseesi tai YTHS:ään tai mihin vain, ja kysy apua suoraan. Tsemppiä ja jaksamista!
^^ edellinen viesti on siis vastine nimimerkin "nemomemo" viestiin ^^